Kaikenlaiset ikääntymisen oireet sekä krempat ja niiden hoidot kuuluvat blogini vakioaineistoon, joten otetaanpa pieni tilannekatsaus. Mennään vaikka päästä varpaisiin:

Vieroitus mielialalääkkeestä on alkanut

Pohjustin vieroituksen aloittamista seuraamalla keskusteluja Facebookin suljetussa SSRI-lääkkeistä vieroittautujien vertaistukiryhmässä. Tiesin sitten, mitä ehdottaa lääkärille. Hän ei pannut ollenkaan hanttiin. Koska en ole masentunut enkä ahdistunut enkä enää tarvitse mielialalääkettä myöskään kipukynnyksen nostamiseen, sain luvan lähteä laskemaan annosta milligramma kerralla. Kerroin aikeistani toukokuussa täällä.

Aion laskeutua melko nopeasti viiteen milligrammaan ja edetä siitä sitten erittäin hitaasti loppumatkan. Valtaosa SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta syntyy erään tuoreen tieteellisen artikkelin mukaan jo ensimmäisten milligrammojen myötä, vaikka hoitoannos olisi 10-20 milligrammaa. Se voi selittää, miksi vieroitusoireita alkaa usein esiintyä vasta annoksen laskiessa viiteen milligrammaan ja sen alle.

Cipralexiä myydään myös tippapullossa, jossa yksi tippa vastaa yhtä milligrammaa. Tipat maistuvat järkyttävän pahoilta veteen liuotettuina, joten otan ne nyt omenamehussa. Jos vieroitusoireita tulee, pidän annoksen samana niin kauan, kunnes ne menevät ohi ja lasken annosta vasta sitten. Olen nyt seitsemässä milligrammassa. Wish me luck!

Asentohuimaus keinutti sitkeästi, mutta meni lopulta ohi

Kerroin helmikuussa täällä asentohuimauksesta, jota koin silloin ensi kertaa. Voimakas huimaus aiheutti kuolemanpelkoa ja kuvotusta ja piti minut pääasiassa neljän seinän sisällä jo ennen koronakaranteenia. Lääkäri oletti, että huimaus menisi viikossa ohi, mutta niin ei ikävä kyllä käynyt. Vielä neljännellä viikolla tuntui kuin olisin kävellyt suolla. Vakaa askeltaminen oli vaikeaa, koska näkökenttä heilui joka askeleella. Liikkuminen vei valtavasti energiaa, ja olin tavallista väsyneempi.

Sairastin flunssan juuri ennen koronaa

Huimaus sekoittui flunssan oireisiin niin, etten huomannut heti mitata kuumetta, kun olo tuntui oudolta. Varasin lääkäriajan, kun kuume oli kestänyt toista viikkoa ja keuhkoissa tuntui samalta kuin kolmisen vuotta sitten sairastamassani keuhkokuumeessa. Ensimmäiset koronatapaukset oli juuri todettu Lapissa. Lääkärin mielestä minulla ei kuitenkaan ollut sen paremmin keuhkokuumetta kuin koronaakaan, vaan ihan tavallinen flunssa. Testiä ei tehty. Flunssan takia en liikkunut yhtään kodin ulkopuolella, ja sinä aikana huimaus katosi tulematta takaisin.

Puolisoni mielestä me molemmat sairastimme vähäoireisen koronan. Tiedä häntä. Sen verran Covid-19 joka tapauksessa perhettämme kosketti, että puolisoni menetti viimeisen tädeistään. Muistisairas Ulla-täti menehtyi hoitokodissa Yhdysvalloissa.

Allergiakevät oli helpoin naismuistiin

Syön antihistamiini Xyzalia lähes kautta vuoden, koska olen allerginen keväisten siitepölyjen lisäksi homeille ja sienten itiöille. Varauduin allergiakauteen myös Dymista-nenäsumutteella ja Lecrolyn sine -silmätipoilla, jotka silmälääkäri määräsi minulle jo syksyllä. Kerroin siitä täällä. Joko allergiakevät oli aivan olematon tai silmätipat moninkertaisesti tehokkaampia kuin aiemmin käyttämäni Zaditen, sillä silmäni eivät tulehtuneet ollenkaan niin pahasti kuin yleensä.

Turvotusta oli kyllä, ja useana aamuna piti ensimmäisenä pestä rähmä silmistä, mutta silmät eivät enää tuntuneet avoimilta haavoilta. Kausi oli myös tavallista lyhyempi. Dymista-pulloa en ole edes avannut. Minun osaltani allergiakaudessa seuraa nyt keskikesän tauko, kunnes elo-syyskuussa liikkeellä on taas runsaammin sienten itiöitä.

Kipulääkkeitä kuluu, muttei holtittomasti

Hamstring-syndroomani on ennallaan. Jos kävelen liikaa tai riehun kotitöiden parissa, tarvitsen illalla yhdestä kolmeen kipulääkettä ennen kuin semimembranosusjänteeni ja iskiashermoni rauhoittuvat. Välillä myös reisien ulkosivut ovat kipeät, kun limapussit ärtyvät liiasta liikunnasta. En totta puhuen kyllä liiku juuri ollenkaan, joten ärtyneisyys taitaa johtua enemmänkin oudoista työasennoista sohvalla. Kipujen olemassaolo on kuitenkin niin tuttu juttu, ettei sitä tarvitse juurikaan ajatella eikä se aiheuta ahdistusta.

Ikääntyminen etenee: minihameaika on mennyttä

Ei siitä ole kauankaan, kun ihmettelin, että miten niin minihameita ei voisi käyttää enää kuusikymppisenä. Nyt ymmärrän, kun näin kuvat, jotka minusta otettiin äskettäin lyhyessä hameessa. Oli helteinen päivä. Muutama kymmenen katkennutta verisuonta ei vielä ole minusta mikään syy siirtyä pitkiin hameisiin, mutta nyt reiteni olivat lisäksi aivan muhkuraiset. En ollut peiliin katsoessani huomannut tätä ollenkaan.

En kiellä ketään kulkemasta muhkurat näkyvillä, mutta itse en välttämättä halua enää liittyä joukkoon. Ainakin haluan valita, milloin reiteni näkyvät. Juuri nytkin minulla on sortsit jalassa enkä aio vaihtaa niitä pois, kun lähden kauppaan. Mutta töihin en ehkä enää lähde paljain reisin. Pidemmät mekot ovat tulleet vaatekaappiini jäädäkseen.

--

Päivän kuvat: Ainakin akileijoja Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Ovatko ihan kaikki akileijoja, en menisi vannomaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016