Kirjoitukset avainsanalla kasvimaa

Totuus tomaattiruukuista ja muita havaintoja tomaatin kasvatuksesta seinustalla

17.1.2025 klo 12:17

Tomaatin tuoksu kuuluu parhaisiin lapsuusmuistoihini. Mummi ja pappa kasvattivat tomaatteja ja kurkkuja myyntiin kasvihuoneessa, jonne oli käynti suoraan heidän eläketalonsa alakerrasta. En oppinut heiltä tomaatin kasvatuksesta mitään, koska kasvihuone oli jyrkästi lapsilta kiellettyä aluetta. Pääsin tuohon lämpimään ja kosteaan paratiisiin vain pari kertaa lyhyesti mummin kanssa. Sain kuitenkin sieltä elinikäisen kaipuun tomaattien tuoksuun.

En hankkinut siirtolapuutarhapalstaani Villa Palasta kasvattaakseni tomaatteja, vaan täyttääkseni sen kukilla. Tomaatin kasvatusmahdollisuus tuli yllättäen ja pyytämättä. Tiesin, ettei sinne voi pystyttää kasvihuonetta, koska tontilla on jo varastomökki ja vain yksi lisärakennus sallitaan. Huomasin kuitenkin, että mökin länsiseinusta on kesäisin hyvin lämmin ja suojaisa. Siis sopiva tomaateille.

Viime keväänä ryhdyin tuumasta toimeen. Tässä kasvukauden havainnot:

Luomutomaattilajike Matina tuotti kiinteitä tomaatteja, joista oli helppo leikata viipaleita leivälle.

1. Tomaatti tuottaa kelpo satoa mökin seinustalla

Hyötykasviyhdistyksen verkkosivuilla mainittiin, että runkotomaatti Matina on perinnelajike, jota voi kasvattaa sekä avomaalla että kasvihuoneessa. Kylvin maaliskuun puolivälissä kymmenkunta siementä, joista kolme iti, mutta vain yksi taimi näytti elinkelpoiselta. Sillä siis mentiin jatkoon.

Sungold-kirsikkatomaattia sanottiin Impectan siemenpussissa yhdeksi maailman makeimmista, ja se on voittanut joitakin epävirallisia makutestejäkin. Sitä suositeltiin kasvihuoneeseen tai lämpimälle seinustalle. Siemeniä oli seitsemän ja kylvin kaikki. Terhakoita taimia tuli kuusi, joista pidin neljä ja annoin kaksi myytäviksi siirtolapuutarhayhdistyksen taimitorille. Yhden taimen jätin kaupunkiin parvekkeelle.

Kesän tärkein havainto oli, että tomaatinkasvatus ylipäätään onnistui. Molemmat lajikkeet tuottivat satoa ruukuissa mökin seinustalla. Matina teki ison ja pienen tertun lisäksi yhden tertun, joka meni pilalle. Kaikki Sungoldit tekivät viisi pitkää terttua, joista neljä kypsyi kokonaan tai lähes kokonaan. Satokauden keskellä sain poimia kourallisen herkullisia tomaatteja noin joka toinen päivä. En ostanut torilta kirsikkatomaatteja koko kaudella.

Ja tuoksu, siitähän tietysti saatoin nauttia joka päivä keväästä syksyyn pelkästään hipaisemalla kasveja ohi kulkiessani.

Sungold-tomaatit kasvoivat kesän mittaan melkein kiinni räystääseen.

2. Pienet tomaatit kasvavat usein jättimäisessä rungossa

Tein keväällä hassun aloittelijan virheen, kun kuvittelin, että kirsikkatomaatit kasvavat pienissä, pensasmaisissa tomaattikasveissa ja isot tomaatit korkeissa, kasvihuoneen kattoon tuettavissa kasveissa. Olisin oikeastaan halunnut pensastomaatteja, mutta sainkin todella korkeita ja rotevia runkotomaatteja. Ne tavoittelivat jo kuistin kattoa, kun viidennen kukkatertun jälkeen latvoin ne. Ensi kesäksi minulla on varattuna sekä pensas- että runkotomaatin siemeniä ja tiedän, miten ne eroavat toisistaan.

Kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa tomaattien pituuskasvu oli nopeaa ja lopulta tuin ne räystään alle, kun telineet eivät enää pystyneet tukemaan runkoja.

3. Tomaattiruukut ovat liian hentoja runkotomaateille

Mökin seinustalla kulkee laatoitettu käytävä, joten taimien istuttaminen maahan ei ollut mahdollista. Hankin niitä varten erityisesti tomaateille tarkotetut altakasteluruukut, joihin kuului kolmikerroksiset, taimen kasvaessa osista koottavat tukikehikot.

Pieleen meni. Tukikehikon kokoaminen tukevaksi oli vaikeaa, ellei mahdotonta. Osaset eivät kiinnittyneet toisiinsa riittävän tiukasti, joten pyramidi oli jatkuvasti vaarassa sortua ja sortuikin. Paikkailin liitoksia aluksi jeesusteipillä, mutta lopulta luovutin. Kehikko oli myös naurettavan matala runkotomaateille. Tomaatit kasvoivat hujauksessa sen ohi, joten rungot oli pakko tukea myös ylhäältäpäin.

Alkukesällä siirtelin ruukkuja sateelta suojaan terassille vain huomatakseni, että tuulenpuuskat olivat tarttuneet kehikoihin ja tomaatit viruivat pitkin pituuttaan terassin lattialla. Siirsin ruukut lasikuistille, jossa ne viettivät muutamia päiviä kuin kasvihuoneessa. Samalla havaitsin, että tomaatin runko on taipuisa eikä taitu pienestä. Peruuttamatonta vahinkoa ei tapahtunut.

Kasvit alkoivat kuitenkin olla liian isoja kuistille. Kiinnitin rungot pehmustetulla metallilangalla mökin räystään alle koukkuihin tai törröttäviin nauloihin, joita siellä sattui olemaan melko sopivin välimatkoin. Näin tuettuina runkotomaatit kestivät loppukesän myrskyt.

Aion käyttää ruukkuja jatkossakin, mutta tuskin runkotomaateille. Saatan myös jättää kehikot pois.

Heinäkuun lopulla tutustuin latvamätään ja suojasin ruukut paahtavalta auringolta kangasriekaleilla.

4. Tomaatit vaativat katkeamatonta paapomista

Sitä luulisi, että altakasteluruukussa olevan tomaatin voisi jättää pariksi päiväksi oman onnensa nojaan. Väärin! Havaitsin, että heinäkuun helteillä aamulla täytetty vesitila oli usein illalla jo tyhjä. Järjestin matkoilla ollessani tomaateille kastelun joka kolmas päivä, ja se ei todellakaan ollut tarpeeksi usein.

Tomaatit reagoivat epäsäännölliseen kasteluun latvamädällä. Raakileiden kärjet ja lopulta koko raakileet mustuivat ja muuttuivat syömäkelvottomiksi. Menetin latvamädälle Matinan toisen ison tomaattitertun ja pari tertullista kirsikkatomaatteja.

Latvamätä johtuu siitä, että kasvi ei saa riittävästi tarvitsemiaan ravintoaineita, ja se taas johtuu siitä, että juuristolla on vaikeuksia toimittaa niitä kasvin käyttöön. Ongelmana voi olla kuivuuden ohella mullan kuumentuminen auringossa. Näin kävi epäilemättä Palasessakin. Sidoin mustien ruukkujen ympärille ensiavuksi kangassuikaleita, jotka revin käytöstä poistetuista valkoisista lakanoista. Näytti kamalalta, mutta toivottavasti toimi. Ainakin satoa alkoi jälleen tulla.

Ensi kesänä järjestän kastelun säännöllisemmäksi ja suojaan multatilan paahtavalta auringonpaisteelta.

Syyskuussa kasvustot näyttivät kaikkea muuta kuin terveiltä. Uskoakseni ne kärsivät isoista lämpötilanvaihteluista, muun muassa. Satokausi oli kuitenkin jo päättymässä, ja keräsin viimeiset raakileet sisälle kypsymään.

5. Ruukkutomaatin lannoittaminen on taitolaji

Tiesin, että tomaatti tarvitsee paljon vettä ja ravinteita. Sekoitin ruukkuihin kasvualustaksi Puutarhan mustaa multaa, tomaattien erikoismultaa ja ripauksen kompostotua pollen potkua. Kun tomaattimulta loppui kesken, laitoin vähän enemmän kompostia. Lisäksi lannoitin pakkauksen ohjeiden mukaisesti kasteluveteen liuotettavalla tomaattilannoitteella.

Ohjeessa ei mainittu, että lannoittamisen voisi jossakin vaiheessa lopettaa. Heinäkuun lopulla kasvustot olivat kauttaaltaan aivan tummanvihreitä ja lehdet olivat käpertyneet sisäänpäin. Käpertymiseen voi olla muitakin syitä, mutta varsinkin uusien versojen tumma väri on merkki liiasta lannoittamisesta. Vähensin lannoittamista heti, kun ymmärsin tämän.

Kun kasvien veden tarve oli helteellä iso ja jokainen vesilitra oli lannoitettu, kasvuvoimaa kertyi nähtävästi liikaakin. Ensi kerralla vähemmän on enemmän.

Jokainen tomaatti on ihme

Yhteenveto: Molemmat lajikkeet pärjäsivät seinustallakin, vaikka kasvihuone olisi tarjonnut niille vakaammat olot. Sungold oli maineensa veroinen, isohko, erittäin herkullinen ja makea kirsikkatomaatti. Matina oli tavallisempi lajike eikä yhtä satoisa kuin Sungold.

Kesän 2024 sää oli tomaatin kasvatukselle erityisen sopiva: lämpöä riitti ja sateet enimmäkseen kiersivät Peltolan kaukaa, joten ruukuista ei tullut tulva-altaita. Kasvatus onnistui, mutta todennäköisesti minusta huolimatta, koska taitojahan minulla ei ollut. Opin paljon, mutta en silti pidä onnistumista ensi kesänä itsestäänselvyytenä. Jokainen tomaatti on ihme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tietyssä iässä

Keltanokka kasvimaalla eli kuusi oivallusta Villa Palasen viljelykaudelta 2024

klo 12:15 | 6.1.2025

Huhtikuussa otetussa kuvassa peruna- ja kasvimaa on jo melkein kokonaan käännetty lapiolla. Esiin tulleet haittakasvien juuret on poimittu ja viety alueen reunalla olevaan kompostiin. Järkevämpää olisi ollut kuivata ne ensin pressun päällä.

Vuokrasin oman kasvimaan siirtolapuutarhamökkini läheltä kaksi kevättä sitten, mutta palsta oli niin täynnä lupiineja, vuohenputkea ja epämääräistä heinikkoa, että jaksoin aluksi perata siitä vain reilut puolet käyttöön. Laitoin silloin koko peratun alan perunalle.

Viime keväänä raivasimme kolmeen naiseen loputkin alueesta. Esikasvatin muutamia lantun, varsiparsakaalin ja pensaspavun taimia ja kylvin avomaalle hiukan salaattia, retiisiä ja porkkanaa. Valtaosan kasvimaasta laitoin edelleen perunalle.

Vaikka viljelyala oli hyvin pieni, ehdin saada muutaman oivalluksen. Tässä havaintoni itselleni muistiin, muille keltanokille pelotukseksi ja kaikille muille huvitukseksi:

1. Peruna kannattaa kylvää aikaisin, koska rutto vie varret

Siemenperunat. Taaempana Annabelleä, edessä Rosamundaa, Siikliä ja Jazzya. Annabelleissä oli pitkät idut jo ostaessa, mutta koska maa oli vielä jäässä, itujen kehitystä piti toppuutella.

Kas näin heiluu kuokka, ja kuokka heiluu näin! En ollut koskaan nähnyt, miten perunakuokkaa käytetään, koska maalla perunat kylvetään koneellisesti. Ystäväni Anu näytti mallia, ja minä tein perässä. Vakoa muodostettaessa kuokka heilautetaan vartalon edessä kunnolla ilmaan, ja työssä käytetään koko vartaloa. Multa siirretään vuorotellen oikealle ja vasemmalle. Samalla astutaan taaksepäin.

Tunnelin alla osa ensimmäisestä perunavaosta. Istutin perunat melko harvaan ja jätin riveille isohkot välit, koska sen sanotaan ehkäisevän tautien leviämistä. Eipä siitä kyllä näyttänyt mitään apua olevan.

Kesäkuun alkupuolella perunamaa näytti todella hyvältä.

Multasin ensin kylvetyt perunat kesäkuun puolivälissä. Myöhemmin kylvetyistä näkyi silloin vasta pieniä alkuja.

Rosamunda kukki violetinpunaisin kukin ja teki isoja marjoja. Tässä vasta nuppuja.

Heinäkuun puolivälissä näytti edelleen hyvältä. Ei kuitenkaan mennyt enää kauan, kun perunarutto alkoi ruskettaa lehtiä ja varsia.

Ja tässä lopputulos. Perunoista meni usein puolet biojätteeseen. En kehdannut antaa perunaa palkaksi perkuutyössä mukana olleille, vaan kärsin tappion itse.

Saimme kasvimaan perkuun valmiiksi huhtikuun lopussa, joten kylvimme ensimmäiset perunat toukokuun ensimmäisellä viikolla. Tuntui vähän varhaiselta, mutta pelkäsin siemenperunoideni menevän pilalle.

Kun ostin ensimmäisen erän siemenperunaa huhtikuun alussa puutarhamyymälästä, potuissa oli jo pitkät, vaaleat idut, joista osa katkesi, kun otin niitä pois verkkopussista. Vein perunat tarjottimella mökin viileimpään nurkkaukseen, jotta idut kasvaisivat mahdollisimman hitaasti. Suunnitelma toimikin, ja perunoihin syntyi tukevia, vihreitä verson alkuja. Kuun lopulla itse perunat alkoivat kuitenkin rypistyä ja huveta. Pelkäsin, ettei niissä ole kasvuvoimaa jäljellä, jos vielä odotan.

Kylvin aluksi vain tämän ensimmäisen perunaerän, koska huhkiminen perunakuokan kanssa oli raskasta ja muitakin kiireitä oli. Loput, vähän myöhemmin idätetyt potut pääsivät maahan parin viikon päästä. Ensimmäisestä kylvöstä näkyi silloin jo vihreät alut mullan pinnalla.

Ensin kylvetyt perunat tuottivat hyvän sadon, myöhempi kylvös ei. Perunarutto iski nimittäin kasvimaalle hyvin varhain, joten jouduin katkaisemaan kaikkien perunoiden varret jo heinä-elokuun vaihteessa. Mukuloiden kehitys tietenkin päättyi siihen. Varhaisimmat perunat ehtivät tehdä hyvinkin muhkeita mukuloita, kun myöhäisemmät jäivät pienen varhaisperunan tasolle. Kannatti kylvää varhain.

Eikä siinä kaikki: lähes koko perunamaata vaivasivat seppäkuoriaisten toukat eli juurimadot. Kun edellisenä vuonna perunasato oli sileää, kaunista ja virheetöntä, nyt melkein koko sato oli täynnä toukkien kaivantoja. Oli inhottavaa, kun perunoita nostaessa keltaiset toukat kiemurtelivat ulos perunasta. Ruokaa laittaessa pienistä perunoista ei jäänyt juuri mitään syötävää, kun leikkasin matojen käytävät pois. Onneksi osa Annabelleistä, Siikleistä ja Rosamundista oli aika isoja.

Opin, että seppäkuoriasia ei voi torjua mitenkään muuten kuin valitsemalla perunamaan paikan oikein. Ne viihtyvät heinikossa ja ruohikossa, joten heinikosta raivatulla alueella pitäisi kasvattaa kolme-neljä vuotta muita kasveja ennen perunaa. Eikä heinikon lähellä ylipäätään pitäisi olenkaan kasvattaa perunaa. Se voi olla vaikeaa, jos jokaisen viljelypalstan ympärillä on noin metrin ruohikkoreunus, ja vieressä on viljelemätön, heinikkoinen palsta.

2. Kasvutunneli auttaa vihannesten kasvatuksessa, mutta vain alkuun

Kuvassa oikealla talvivalkosipulirivistö. Tunnelin alla ovat lantun, varsiparsakaalin ja pensaspavun taimet. Tunnelin edessä on porkkanapenkki, joka on vielä kylvämättä.

Kesäkuun puolivälissä olen poistanut tunnelin perunoilta turhana. Etummainen tunneli alkaa olla liian matala varsiparsakaaleille.

Hankin keväällä kolme Nelsonin 50 x 300 sentin kasvutunnelia, koska ne näyttivät kuvissa näppäriltä. Ajattelin suojata niillä perunoita hallalta, porkkanoita porkkanakempeiltä ja -kärpäsiltä sekä kaaleja ja lanttuja kaalikärpäsiltä. Salaatit ja kukat jätin tunneleiden ulkopuolelle.

Parhaiten tunneli toimi porkkanoiden kanssa, sillä tuholaiset tosiaan jättivät taimet rauhaan ja sain kelpo sadon. Perunat kasvoivat yhtä hyvin avomaalla kuin tunnelin alla, joten niillä tunneli oli ainakin viime kesän olosuhteissa turha.

Muista kasveista tein sekaistutuksen, jossa oli pensaspapua, varsiparsakaalia ja lanttua. Tämä oli tyhmästi toimittu. En tullut ajatelleeksi, että varsiparsakaali kasvaa selvästi muita korkeammaksi, ja tunneli tulee sille melko nopeasti liian pieneksi. Jouduin poistamaan tunnelin, vakka se olisi vielä riittänyt hyvin lantuille ja pavuille.

Ensi kesänä istutan vain yhtä kasvia yhden tunnelin alle.

Sellainenkin ajatus tuli mieleen, että kasvutunnelien hankinta saattoi olla vikaostos. Tunnelin tukikaaret pujotetaan kuitukankaassa oleviin käytäviin. Kylvöstä ja taimia kastellessa tukikaaret pitää joka kerta irrottaa maasta, jotta taimiin pääsee käsiksi. Tein sen yleensä yhdeltä reunalta, jolloin tunneli aukesi kuin kasvilavan kansi. Olisi ehkä ollut helpompaa, jos kaaret olisivat olleet pysyvästi maassa ja niiden päälle olisi vain heitetty kuitukangas. Toisaalta irtonaisen kankaan kiinnittäminen tiukasti maahan olisi ehkä ollut vaikeampaa. Vaikea sanoa.

3. Hyönteisverkko toimii, vaikkei ensin siltä näytä

Peruna- ja kasvimaa heinäkuussa. En ehtinyt kitkeä muuta kuin porkkanarivit, minkä kyllä huomaa.

Varsiparsakaalit ja lantut lymyilevät kaaliverkon alla.

Varsiparsakaalit näyttivät tältä, kun nipistin niiden ylimmät kukkanuput pois. Lehdissä oli paljon toukanreikiä, vaikka kaaliverkko oli käytössä.

Sama kaali syyskuussa. Uudet lehdet ovat reiättömiä ja parsakaalisadon korjuu voi pian alkaa.

Kuitukangastunneli ei riittänyt kasvien suojaksi koko kesän ajaksi, vaan se jäi liian pieneksi myös lantuille. Niidenkin lehdissä oli jo siellä täällä tuholaisten tekemiä reikiä. Niinpä hankin hyönteisverkkoa. En kuitenkaan ymmärtänyt hankkia samalla kaaria, joiden päälle voisin pingottaa verkon – enkä ollut sellaisia edes nähnyt missään.

Hätä ei lue lakia, joten väänsin kaaren tapaiset paksusta rautalangasta. Rakennelmasta ei tullut järin tukeva, mutta sai välttää. Kiinnitin kaaliverkon multaan tiheästi määlyillä (eli syvän U-kirjaimen muotoon väännetyillä rautalangoilla, joita saa välillä puutarhakaupoista).

Vaikka tein parhaani, verkon kiinnitys ei estänyt perhosen asussa liihottelevia tuholaisia livahtamasta verkon alle ja kasvien lehdille munimaan. Kerran, kun tulin kasvimaalle, pikkulinnut herkuttelivat verkon sisällä toukilla. Linnut tietysti pelästyivät minua kovasti ja räpiköivät verkossa, mutta löysivät lopulta reitin ulos.

Luulin, että ainakin varsiparsakaalit olisivat nyt mennyttä. Tosiasiassa toukkahyökkäys ei vaikuttanut satoon millään tavalla. Kasvit eivät kuolleet, ja loppukesällä esiin putkahtavat uudet lehdet olivat puhtaita ja virheettömiä. Olin vain liian hätäinen.

Uskon, että hyönteisverkko vähensi tuholaisten hyökkäyksen tehoa riittävästi.

4. Sato on syytä suojata myös valkohäntäkauriilta

Syöty! Suojattomat papupensaat löytyivät eräänä aamuna parturoituina.

Eipä tainnut peura tietää, että lehtien alla oli patukkaa tarjolla! Tosin vasta vähän myöhemmin.

Pidin pensaspapuja aluksi kasvutunnelin alla, mutta kun toukat eivät näyttäneet olevan niistä kiinnostuneita, jätin ne kaaliverkon ulkopuolelle. Se oli virhe. Ei mennyt montakaan yötä, kun kasvimaalle tullessani näin, että papupensaat oli parturoitu. Kaikista oli syöty yläosat.

Oletan, että asialla olivat valkohäntäkauriit, koska rusakot olisivat ehkä syöneet kasvit tasaisemmin tai alempaa. Kauriit eivät ymmärtäneet, että valtaosa pavuista kasvoi varressa lehtien suojassa hiukan alempana. Siten sain ihan mukavasti papusatoa sorkkaeläinten vierailusta huolimatta. Jatkossa aion suojata myös pavut koko kasvukauden ajan.

Fiksuimmat naapurit olivat ympäröineet koko kasvimaansa aidoilla. Toisaalta jotkut olivat jättäneet kaiken kaaleja myöten jänisten, peurojen ja pienempien eläinten armoille, ja hekin näyttivät saaneen satoa. Yritän löytää kultaisen keskitien.

5. Vaikka tekisit kaiken oikein, se ei aina riitä - tapaus talvivalkosipuli

Näistä ei ollut ihmisen ruuaksi.

Talvivalkosipulia markkinoidaan usein helppona ja varmana kasvatettavana, kun vain muistaa lannoittaa riittävästi. Tämä ei pidä paikkaansa. Tein kaiken aivan ohjeiden mukaisesti, mutta silti valkosipuli oli ainoa kasvimaan kasvi, jonka sadon menetin täysin.

Kun nostin sipulit heinäkuussa, niiden päällimmäiset kerrokset olivat mätiä ja juuret katkenneet lyhyiksi nysiksi. Puutarhan parhaaksi -Facebook-ryhmän kasvitietäjä kertoi, että kyseessä oli todennäköisesti Fusarium-sienen aiheuttama fusarioosi eli juurimätä. Se mädännyttää sipulin alhaalta päin. Sientä on voinut olla maassa ennestään tai sitten se on tullut tartunnan saaneiden istukaskynsien mukana. Mitään sipulikasvia ei pidä tässä kasvimaan kolkassa kasvattaa viiteen vuoteen.

Fusarioosi on kuulemma yleinen sipulinviljelijöiden kauhu. Maata voi yrittää puhdistaa kasvattamalla sinappia, jonka sinappihappoa sisältävät varret muokataan maan sisään. Alueen voi myös peittää pressulla. Kylvinkin elokuussa pienelle alalle keltasinappia siinä toivossa, että maa siitä tervehtyisi.

6. Toisaalta sato voi olla hyvä taudeista ja tuholaisista huolimatta

Nami nami! Syyskuussa herkuteltiin pavuilla, parsakaalilla ja lantulla.

Lantuista vain pieni osa kasvoi mullan pinnan alla, mikä saattoi olla hyväkin - juurimatotuhot jäivät vähäisiksi. Lajike on Wilhelmsburger.

Porkkanat ovat lajiketta Berlicum 2.

Peruna- ja kasvimaalla meni siis moni asia pieleen. Tuholaiset ja taudit vaivasivat kaikkia muita kasveja paitsi porkkanoita ja salaatteja, jotka puolestaan kärsivät kuivuudesta. Olin silti täysin tyytyväinen satoon, paitsi tietysti valkosipulisatoon.

Perunoita ei ole tarvinnut ostaa heinäkuun lopun jälkeen kaupasta. Minulla on vieläkin parin kilon verran Palasen perunaa jääkaapissa. Ruuanlaitto on kyllä ollut tavallista työläämpää, kun vioittuneet kohdat on pitänyt kuoriessa poistaa. Neljästä perunalajikkeesta (Rosamunda, Siikli, Annabelle ja Jazzy) Rosamunda oli selvästi vastustuskykyisin juurimatojen hyökkäyksille. Ehkä toukat eivät tunnistaneet niitä perunoiksi, kun pinta oli tumma.

Lantut loppuivat jo marraskuussa, vaikka niistä kasvoi kunnon jöötejä. Maku oli niin raikas ja mieto, että puolisokin söi lanttukuutioita hyvällä ruokahalulla. En päässyt tekemään niistä lanttulaatikkoa jouluksi, joten ensi kesänä täytyy kasvattaa enemmän.

Varsiparsakaali yllätti eniten. Olin alkukesällä ihan varma, ettei niistä tule yhtään mitään, mutta sato kypsyikin vasta syyskuussa. Silloin tuhohyönteiset eivät enää olleet vaivana.

Pensaspapujen satokausi oli pitkä, vaikka nelijalkainen tuhoeläin verottikin kasvustoja. Syötävää riitti heinäkuun puolivälistä ensimmäisiin pakkasiin asti, ja laitoin papuja myös pakastimeen. Pavut näyttivät näteiltä ja maistuivat herkullisilta.

Porkkanasato kypsyi hitaasti ja hiukan vaivalloisesti, vaikka sen piti olla kesäporkkanaa. Porkkanat olivat uurteisia ikään kuin niiden olisi ollut vaikeaa kaivautua kuivaan ja kovaan savimaahan. Maku oli tavanomainen. Sato riitti käytössä lähes jouluun saakka, kuten olin ajatellutkin. Tein niistä yhden laatikon, mutta jouluksi jouduin ostamaan laatikkoporkkanat kaupasta.

Viljely jatkuu, mutta mitä kylvän ja minne, jää nähtäväksi

Jatkan viljelyä kasvimaallani alkavalla kaudella, mutta vähän vaikeaksi se menee. Palstallani ei periaatteessa pitäisi kasvattaa ollenkaan perunaa muutamaan vuoteen sepän toukkien takia. Sipulin kasvattaminen on erittäin riskaabelia viiden vuoden ajan fusariumriskin vuoksi. Herneitä ei pitäisi kylvää, koska ne ovat joidenkin Fusarium-sienten isäntäkasveja. Ja vuoroviljelyn hengessä kaalikasvit ja porkkanat pitäisi joka tapauksessa kasvattaa eri paikassa kuin viime kesänä.

Siirtolapuutarhassa ja kaupungin viljelypalstoilla on tyypillistä, että sama viljelijä hoitaa samaa kasvimaata vuosia, jopa vuosikymmeniä. Palstat ovat niin pieniä, että vuoroviljely lienee aika vaikeaa, mutta silti viljely jatkuu. En tiedä, miten he sen tekevät, mutta onhan tässä vielä muutama kuukausi aikaa ottaa selvää, ennen kuin taas kylvetään.

Pitänee etsiä kynä ja paperia ja alkaa luonnostella kasvimaan jakoa vuoroviljelypenkkeihin, joista vain yhdessä kasvaa jatkossa perunaa. Toinen vaihtoehto on kylvää koko alalle jotakin maanparannuskasvia noin viiden vuoden ajaksi, mutta silloin en tietenkään saisi satoa ollenkaan. Ehkä mieluummin hyväksyn sen, että osa sadosta menetetään.

Kumman tahansa valitsenkin, ongelma tulee olemaan kastelu. Jokainen vesipisara pitää kantaa kasvimaalle oman mökkipihan hanasta, ja se on kovaa työtä. Perunassa on se hyvä puoli, että se pärjää tarvittaessa kastelemattakin, mutta siemenet eivät idä eivätkä taimet juurru ilman vettä. Ja ainakin neljä viime kevättä on ollut Peltolassa sateettomia juhannukseen saakka.

Hauisten kasvua ei voi tällä menolla estää. Alan myös ymmärtää, mikseivät kaikki viljelypalstat ole jatkuvasti käytössä.

Tietyssä iässä

Vuoden urotyö: Raivasin lupiinipellosta perunamaan

klo 22:23 | 11.11.2023

Katselin sitä kasvimaan palaa jo edellisenä kesänä. Panin merkille, että siinä kasvoi valtava raparperi, joka kukki yli kaksimetrisillä kukkavarsilla. Oli myös kookas mustaherukkapensas. Palsta näytti kuitenkin hoitamattomalta: oli lupiinia, vuohenputkea, hevonhierakkaa, voikukkaa ja päivänkakkaraa. En todellakaan aikonut ottaa sitä vaivoikseni. Olinhan perustamassa kukkapuutarhaa omalle tontille, ja siinä riittäisi tekemistä vuosiksi.

Olin hankkiutunut ensimmäisen kesän jälkeen eroon lavakauluksista, joissa aikaisemmat omistajat olivat kasvattaneet perunaa, juureksia, yrttejä ja mansikkaa Villa Palasen tontilla. Tiesin kyllä, että siirtolapuutarhat perustettiin alun perin sitä varten, että palstoilla kasvatettaisiin ruokaa. Joka palstalla piti olla hedelmäpuita, marjapensaita ja kasvimaa. Keittelin hymy huulilla omenahilloa Palasen hedelmistä, mutta olin varma, että saan Turun kauppatorilta paremmat perunat, porkkanat ja valkosipulit kuin omasta maasta. Siis ei kasvimaata, ei, ei, ei.

Minulle tarjottiin toista palstaa, mutta se oli liian pieni, valmis ja kaukana.

En osaa edelleenkään sanoa, mikä muutti mieleni. Keskellä synkintä kaamosta päähäni vain pälkähti, että minun kannattaisi varata tuo kasvimaan palanen ennen kuin joku muu nappaa sen. Arvelin, etten kesällä 2023 vielä viljelisi siinä, ainakaan vihanneksia, mutta voisin aloittaa sen raivaamisen sitä hetkeä varten, kun Palasen perennapenkit olisivat valmiita ja minulle jäisi aikaa kasvimaan hoitoon.

Tuumasta toimeen. Heti toukokuun alussa, kun siirtolapuutarhan toimintakausi alkoi, tein treffit yhdistyksen rekisterinpitäjän kanssa kasvimaiden kulmalle. Hän esitteli minulle myös toisen vaihtoehdon: valmiiksi muokatun palstan, joka oli suhteellisen lähellä vesipistettä ja siten helppo kasteltava. Se oli kuitenkin minulle liian pieni, liian valmis ja liian kaukana Villa Palasesta. Olin mielessäni jo päättänyt kyntää kyisen pellon, joten vuokrasin sen.

Alkoi vimmattu googletus. Selvisi, että lupiini on haitallinen vieraslaji, joka leviää erittäin tehokkaasti siemenistä. Se ei kuitenkaan monista itseään juurakoiden avulla, joten pääsisin hyvään alkuun kaivamalla juurakot pois ja estämällä jäljelle jääneitä lupiineja kukkimasta.

Vuohenputki sen sijaan leviää nimenomaan pienistäkin juurenpaloista, ja sen tehokkain hävittämistapa on säännöllinen niittäminen juuri oikeassa vaiheessa, kun kasvissa on vasta muutama lehti. Kun tämän tekee toistuvasti, kasvi näivettyy vähitellen. Kasvimaa oli kuitenkin paikoitellen niin täynnä vuohenputken juuria, että lapion sai lyötyä vain vaivoin niiden läpi. Kyllä ne piti perata pois, jos alalle aikoi jotakin istuttaa tai kylvää.

Valtavien lupiininjuurakoiden vetäminen maasta oli nautinnollista.

Oli aurinkoinen ja raikas kevätpäivä, kun talkooavuksi tulleen tätini kanssa iskimme ensi kertaa lapiomme kasvimaan multaan. Lupiinin juurakot olivat valtavia! Niiden kiskominen maasta oli suorastaan nautinnollista. Melkein yhtä mukavaa oli paksujen, valkoisten vuohenputken juurien erottelu käännetyistä lapiollisista. Maa vaikutti muhevalta, ja onkilieroja oli paljon. Onnittelin itseäni hankinnasta: mahtavaa peltomultaa!

Ämpärit täyttyivät nopeasti juurakoista, mutta melkein yhtä nopeasti hupenivat voimamme. Saimme ensimmäisenä päivänä puhdistetuksi korkeintaan kolmen neliömetrin alan. Olimme silti onnellisia ja ylpeitä. Seuraavana aamuna olimme kipeitä.

Alkukesä oli täysin sateeton, joten aurinkokuivuri toimi tehokkaasti.

Seuraavaksi kerraksi toin palstalle pressun ja myöhemmin vielä toisen. Levitin pressut kasvimaan eteläpäätyyn kahdessa tarkoituksessa: ne tukahduttaisivat alla olevat rikkaruohot ja niiden päälle voisi kantaa juurakot kuivumaan. Se oli hyvä idea. Alkukesä oli Palasessa täysin sateeton, joten aurinkokuivuri toimi tehokkasti. Kun siirsin juurakot talikolla jätesäkkeihin heinäkuussa, ne olivat rutikuivia ja kevyitä.

Havittelin aluksi noin neljäsosaa palstasta perunamaaksi. Juurakoita oli kuitenkin niin paljon enemmän kuin vapaa-aikaa, että olisin ollut pulassa, ellei myös muuan riuska (lue: nuori) ystäväni olisi ilmoittautunut avuksi. Hän sanoi kaipaavansa liikuntaa ja ulkoilmaa sisällä istumisen vastapainoksi, joten tilanne oli win-win.

Nyt alkoi tapahtua. Ystäväni keskittyi maan kääntämiseen ja lupiineihin ja me muut poimimme pienemmät juuret multapaakuista käsin ja kolmipiikkisellä haralla. Toukokuun loppuun mennessä kolmen koplamme sai peratuksi noin puolet vuokramaan alasta. Työ jatkui syksyllä niin, että tällä hetkellä kääntämättä on enää pressujen alle jäänyt maa. Sen vuoro on ensi keväänä.

Sain perunat maahan kerralla, mutta sen jäkeen oli pakko levätä kaksi päivää.

Perunoiden idättäminen jäi viime tinkaan. Eihän minulla ollut kasvimaata vielä silloin, kun olisi pitänyt aloittaa. Arvelin ensin, että kahden kilon pussillinen Annabelle-siemenperunaa riittäisi, mutta kun perkuutyö eteni, ymmärsin, ettei niistä olisi kuin vähän alkuun. Ostin vielä toisen samanlaisen pussillisen. Kolmaskin pussillinen olisi kulunut.

Toisaalta oli onni, ettei perunoita ollut enempää. En ollut tajunnut, miten raskasta vakojen vetäminen kuokalla peltomultaan ja perunoiden kunnollinen peittäminen on. Olisin tarvinnut apua siihenkin. Sain perunat maahan miten kuten kerralla, mutta sen jälkeen oli pakko levätä kaksi päivää. Vatsalihakset, selkälihakset, reidet, jänteet – kaikki kipeinä.

Perunamaa pysyi yllättävän siistinä heinäkuun loppuun asti. Karu totuus paljastui kuitenkin sateiden myötä elokuussa, kun mullan mahtava siemenpankki heräsi eloon. Syyskuuhun mennessä perunan varsia tuskin enää erotti rikkaruohojen joukosta. En ehtinyt kitkeä, joten annoin olla.

Eniten oman maan perunoissa yllätti maku.

Nostin ensimmäiset perunat 65 päivää istutuksesta todistajien läsnäollessa. Hämmästyin nähdessäni, miten sieviä, siistejä ja puhtaita ne olivat, mutta eniten yllätti maku. Nehän olivat herkullisia, paljon parempia kuin kauppatorin parhaat. En ollut laskenut niiden varaan mitään. Pidin täysin mahdollisena, että viljely epäonnistuisi ensikertalaiselta, joten täydellisyyttä hipova sato ylitti odotukseni monin verroin.

Ei viljely ihan täysin onnistunut. Perunarutto iski lehtiin ja varsiin, mutten pitänyt kiirettä varsien katkaisemisessa, koska oli muuta tekemistä. Rutto ehtikin vioittaa muutamia mukuloita ennen kuin ehdin hätiin. Muutama peruna oli myös saanut osuman kuokasta, kun multasin perunoita kesäkuussa, ja muutama oli osittain vihertynyt. Täytyy olla ensi kerralla huolellisempi.

Perunoiden nostaminen oli muuten yhtä raskasta kuin istutus, ellei raskaampaa. En ihmettele yhtään, että maatiloilla sekä perunan istutus että nosto on valtaosin koneellistettu.

Terävällä sirpillä oli ilo huiskia menemään.

Palatakseni lupiineihin ja vuohenputkiin: niitin kesän aikana useita kertoja sirpillä sen kasvimaan osuuden, jota ei ollut vielä käännetty. Sirppi oli tuliterä eli hyvin terävä. Oli ilo huiskia sillä menemään. Nyt vain huolettaa, kun en tiedä, missä saisin sirppini teroitettua. Itse en valitettavasti osaa eikä minulla ole tahkoa.

Kuivia lupiinin ja vuohenputken juuria kertyi peratulta perunamaan osuudelta viisi jätesäkillistä. Ne eivät mahtuneet Villa Palasen puutarhajätekompostoreihin, puhumattakaan lämpökompostorista, joten järjestin niille kyydin Topinojan jäteasemalle. En erotellut eri lajien juurakoita toisistaan, joten jäte ei ollut puhdasta haitallista vieraslajia. Menikö se täydestä, en osaa sanoa, koska en ollut mukana.

Jäteyhtiö ohjeisti vielä alkukesällä tuomaan lupiinijätteet kaksinkertaisissa jätesäkeissä jäteasemalle. Sittemmin ohjetta on täsmennetty niin, että juurakot voisi kompostoida itse, ellei mukana ole kypsiä siemeniä. Jäteasemalle pitäisi viedä vain lupiinijäte, joka sisältää siemenkotia. Palasen jätteessä ei siemenkotia ollut.

Ensi kesän juurakkojätteet saattavat hyvällä onnella mahtua Palasen kompostoreihin. Perkaamatta on enää suhteellisen pieni ala, jonka valtalaji on lupiinin sijasta hevonhierakka.

Olen varautunut siihen, että saan niittää vuohenputkia ja kiskoa lupiineja maasta vielä pitkään, kenties täältä ikuisuuteen. Olkoon niin. Jokin hinta kai maailmankaikkeuden parhaista perunoista on kohtuullista maksaa.