Kun lapsena koetin kuvitella, millainen elämä minulle tulisi, tutkin lehtien syntymäpäivähaastatteluja. Mistä muut olivat unelmoineet, millaisia valintoja he olivat tehneet ja mitä niistä oli seurannut? Mitä sellaista itse voisin tehdä, joka painettaisiin lehteen? Millaisia viisauksia silloin jakelisin nuoremmille?

Huomasin nopeasti, että minulta puuttui jotakin olennaista. Valtaosa 1960-luvulla paikallis- ja aluelehtiin haastatelluista päivänsankareista oli miehiä. Minulla oli munien sijasta munasarjat, joten minusta ei voinut tulla paikallista merkkihenkilöä. Oli tähdättävä korkeammalle.

Esikuvani oli ruotsalaisen hyvinvointivaltion perustajiin kuulunut Alva Myrdal. Hän oli diplomaatti, poliitikko ja kirjailija, joka toimi muun muassa YK:n korkeissa tehtävissä ja ministerinä, joten hänen nimensä mainittiin usein radiouutisissa.

Olin 12-vuotias, kun Myrdal sai Nobelin rauhanpalkinnon työstään aseistariisunnan hyväksi. Ymmärsin jo tuolloin, etten välttämättä yltäisi samaan. Olisin kuitenkin ollut todella yllättynyt, jos minulle olisi kerrottu, että yksi tärkeimmistä saavutuksistani tulisi olemaan maailmanrauhan edistämisen sijasta työ Rauhan perheen hyvinvoinnin puolesta.

Perhe ei ylipäätään kuulunut haaveisiini tai suunnitelmiini. Julistin, etten menisi koskaan naimisiin enkä varsinkaan laittaisi lapsia. Todellisuudessa olen saanut viettää häitä kahdesti. Olen rakastanut ja tullut rakastetuksi tavalla, josta en lapsena osannut haaveilla. Uskoin silloin, ettei avioliitto olisi juuri muuta kuin naisen orjuuttamisen yleisin muoto, ja siksi siitä olisi parasta pysyä kaukana. En vielä tiennyt, miten rakkaus valaisee ja lämmittää, ja miten vahvan perustan parisuhde voi antaa olemiselle ja tekemiselle.

Moni hyvä ammattivaihtoehto karsiutui pois rajoittavien uskomusteni takia.

Minulle tyypillinen tapa tehdä valintoja on poissulkeminen. Tiedän, mitä en ainakaan halua. Kun karsin pois myös lievemmin epämiellyttävät vaihtoehdot, jäljelle ei yleensä jää kovin paljon. Valitettavasti näkökenttäni oli 15-vuotiaana, lukiovalintoja tehdessä, kapeimmillaan ja tulevaisuus paksun sumun peitossa. Moni hyvä ammattivaihtoehto karsiutui pois rajoittavien uskomusteni takia.

Minusta ei tullut psykoterapeuttia, proviisoria, työmarkkinajuristia eikä mikrobiologia. Sinne meni luonnontieteiden Nobel. Olin pannut kaiken yhden kortin varaan, joten pääsin valitsemaan vain aloista, jotka hyödyntävät kielellistä lahjakkuutta. Kun Taavi-setä kysyi ylioppilasjuhlissani, minkä alan olen valinnut ja miten korkealle aion tähdätä, kerroin, että minusta tulee aikakauslehden päätoimittaja.

Pääsin kuin pääsinkin alalle ja etenin muutamassa vuodessa ison viikkolehden toimituspäälliköksi. Oli vain ajan kysymys, milloin joku tarjoaisi päätoimittajan paikkaa tai hakisin sellaista itse. Kunnianhimostani huolimatta käsitin, että tehtävä ylittäisi voimavarani. En nauttinut ollenkaan vallasta, joten en tarvinnut sitä lisää. Lisäksi minun oli vaikea luottaa muihin ja hermoilin, saavatko he työnsä tehdyiksi. Stressaannuin ja melkein paloin loppuun. Tiesin, että minusta tulisi onneton, jos saavuttaisin tuon puolihuolimattomasti ilmaan heittämäni tavoitteen.

Tervemenoa suuri journalistipalkinto! Päätin luopua urahaaveista ja tehdä jotakin aivan muuta. Vaihdoin siviilisäätyä, paikkakuntaa, työpaikkaa sekä hiusten väriä ja ryhdyin uusperheen äidiksi. Helppoa se ei ollut, rakennetaanhan uusperheet usein raunioille, jotka vielä savuavat. Minulle tilanne kuitenkin sopi: sain hyödyntää kaikkea, mitä olin siihen mennessä oppinut ja lisäksi opin paljon uutta. Bonustyttärestä kasvoi fiksu, kiva, energinen ja tasapainoinen nuori aikuinen, josta olen hyvin ylpeä. Paras valinta ikinä.

Miehen ja tyttären kylkiäisenä  sain anopin. Huolehdin, että hän sai hoitoa muistisairauteensa, toimin palkkatyön ohella omaishoitajana ja lopulta istuin hänen kuolinvuoteensa ääressä. Sitä on moni ihmetellyt, mutta itse koin, että olen vain harvoin ollut oikeammassa paikassa. 

Valitan usein rahanpuutetta, mutta silti olen perheen pankki, jolla on aina rahaa.

Taloudellinen itsenäisyys oli minulle lapsesta saakka tärkeää. Valitsin tietoisesti ammatikseni tasapainoalan, jossa työskentelee yhtä paljon miehiä ja naisia, koska halusin saman palkan kuin miehillä. En ikinä olisi uskaltanut jättäytyä miehen elätettäväksi, ja ajattelin, että minun pitäisi pystyä elättämään myös lapsi kokonaan yksin, jos tulisin äidiksi. Parempi elättää kuin olla elätettävänä. Olenkin ollut molemmissa avioliitoissani enemmän ansaitseva osapuoli.

Valitan usein rahanpuutetta, mutta silti olen perheen pankki, jolla on aina rahaa. Minulta voi saada stipendin tai lainaa autokorjaamon laskuun tai vuokravakuutta varten. Viimeksi lainasin rahaa ensiasunnon käsirahaan. Tunsin sillä hetkellä syvää tyytyväisyyttä.

Tärkein unelmani on ollut oma koti. Olen maalaistyttö, mutta olen silti aina halunnut asua reilusti maanpinnan yläpuolella. Penthouse New Yorkissa olisi ihanne, mutta käytännössä pienikin kerrostaloasunto riittäisi, kunhan sieltä olisi kävelymatka kauppatorille. Tunsin tehneeni oikean ammatinvalinnan, kun opiskelijana laskin, että toimittajan palkalla olisi mahdollista hankkia esimerkiksi yksiö Tammerkosken rannalta.

Helsingissä jämähdin kuitenkin 40 neliön kaksioon Kannelmäessä. Olisi sittenkin tarvittu rikas mies rinnalle, jos olisin halunnut toteuttaa asumisen unelmani siellä. Muutto Turkuun tarjosi ratkaisun. Täällä asuntojen hinnat ovat noin puolet Helsingin hinnoista, joten keskituloinenkin pystyy asumaan keskustassa. Minulla tosiaan on kävelymatka kauppatorille, ja kotini ikkunoista näkyivät vielä hetki sitten neljän kirkon ristit. Tuomiokirkko ei kuitenkaan enää näy, kun eteen rakennettiin uusi kerrostalo. Uskon ja toivon, että saan asua tässä lopun ikääni.

Norjan vuonot, täältä tullaan, kunhan kesä koittaa!

Näin on oikein hyvä. Koen, että tärkeimmät toiveeni ovat toteutuneet, ja lisäksi olen saanut monenlaista bonusta. Syntymäpäivähaastatteluani ei paineta lehteen, mutta blogin julkaiseminen sopiikin omaehtoiselle luonteenlaadulleni paremmin. Pääsen itse päsmäröimään rivien välejäkin.

Lapsena en osannut kuvitella elämää keski-ikää edemmäs, eikä minulla ollut vanhuutta koskevia haaveita. Luultavasti ajattelin pääseväni terveenä eläkkeelle ja puuhastelevani tyytyväisenä kukkien parissa, kuten mummini ja pappani näyttivät tekevän. Pidin selvänä, että elän yli satavuotiaaksi, kuten hekin.

Elämäni suurin pettymys on tainnut olla juuri se, mistä Tietyssä iässä -blogi kertoo. Minut on veistetty heikommasta puusta kuin luulin. Sairastuin kroonisesti jo 10 vuotta ennen eläkeikää, enkä pysty enää kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Ehdin patikoida Yorkshiren nummilla vain pari kertaa, ja Hongkong jäi kokonaan näkemättä. Mutta Norjan vuonot, täältä tullaan, kunhan kesä koittaa! Hurtigruten-aluksen kyydissä ei tarvitse rasittaa jänteitään. Riittää, kun seisoo kannella ja katselee maisemaa.

---

Päivän kuva: Täytyy olla sunnuntai, koska hiukseni ovat vielä puhtaat, ja nähtävästi on käyty marjastamassa. Kädessäni on peltimukillinen kanttarelleja, jotka on todennäköisesti poiminut joku muu. Olin nirso pienestä pitäen enkä syönyt sieniä. Ensimmäisen itsenäisen päätökseni tein alle kouluikäisenä, kun kieltäydyin juomasta maitoa, vaikka elimme sentään maitotilalla. En juo sitä vieläkään. Kuvan otti tätini Pirkko Mauriala.

Kommentit (6)

Eppu
7/6 | 

Hurtigruten on kiinnostava elämys. Rauhaa ja merta. Toivotan sinulle hyvää merimatkaa, Maija ❤️.

Tupsu
8/6 | 

Tapasi kirjoittaa on niin ihailtavan sujuvaa. Ihan kuin kirjaa lukisi. Kiitos.

Maija
Liittynyt15.10.2015
9/6 | 

Eppu kirjoitti:
Hurtigruten on kiinnostava elämys. Rauhaa ja merta. Toivotan sinulle hyvää merimatkaa, Maija ❤️.

Kiitos Eppu! Menen vasta juhannusviikolla, koska haluan kokea yöttömän yön Lofooteilla. Matkakertomus ilmestynee täällä aikanaan :)

Maija
Liittynyt15.10.2015
10/6 | 

Tupsu kirjoitti:
Tapasi kirjoittaa on niin ihailtavan sujuvaa. Ihan kuin kirjaa lukisi. Kiitos.

Kiitos kehuista! :)

Ulla-Maija
11/6 | 

Ihana teksti, Maija! Ihan sinua: kuulin sinun äänesi. Täydesti eletyt 60 vuotta. Onnea myös eteenpäin!

Maija
Liittynyt15.10.2015
12/6 | 

Ulla-Maija kirjoitti:
Ihana teksti, Maija! Ihan sinua: kuulin sinun äänesi. Täydesti eletyt 60 vuotta. Onnea myös eteenpäin!

Mihinkäs minä äänestäni pääsisin :D Sain niin hyvän 60 vuotta sitten, ettei ole tarvinnut väkisin vaihtaa.  Kiitos onnitteluista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016