Jos ei ole itse kokenut levottomia jalkoja, voi olla vaikeaa mieltää, miltä se tuntuu. Tuntemus on epämiellyttävä, mutta hyvin epämääräinen. Esimerkiksi lihaskrampista ei ole kyse. Rentouttaminen ei tehoa vaivaan ollenkaan, vaan pelkästään pahentaa oloa. Jalkojen liikuttaminen vie tuntemukset pois, mutta vain hetkeksi. Pian on taas ihan pakko vaihtaa jalkojen asentoa.

Minulla oli aikaisemmin levottomat jalat aika harvakseltaan. Pakara- ja reisikipujen yltyessä myös tämä vaiva aktivoitui niin, että pahimmillaan minulla oli ikäviä tuntemuksia jalkojen koko mitalta, pakaroista jalkateriin asti. Ja tietenkin juuri silloin, kun olisi pitänyt levätä, eli öisin. Melkein joka yö.

Koska muut kivut olivat paljon voimakkaampia, en koskaan maininnut tästä vaivasta lääkärille. Taisin myös ajatella, että jos pakarakivut saadaan pois, myös levottomat jalat katoavat. Niin ei ole kuitenkaan käynyt.

Levottomista jaloista kärsivän hermostosta ei löydetä mitään vikaa.

Ilmeisesti levottomilla jaloilla eli Willis-Ekbomin sairaudella ei tosiaan ole mitään yhteyttä pakarakipuihini eikä iskiashermoonikaan, koska vika on keskushermostossa. Täsmällistä syytä ei tiedetä, mutta syyttävä sormi osoittaa välittäjäaineiden, lähinnä dopamiinin, puutokseen aivoissa ja selkäytimessä. Myös rauta-aineenvaihdunnalla saattaa olla asian kanssa jotakin tekemistä, mutta raudan saannin lisäämisen ei ole todettu helpottavan oireita.

Viime vuonna valmistuneen tamperelaisen tutkimuksen mukaan levottomiin jalkoihin tosin liittyy hapenpuute jaloissa. Tämä tulkinta haastaa ajatuksen keskushermostosta oireiden syynä.

Levottomista jaloista kärsivän hermostosta ei löydetä tutkimalla mitään vikaa. Vaiva näyttäisi olevan periytyvä, ja on tyypillistä, että se pahenee iän myötä. Juuri niin kuin minulla.

Kahvi, alkoholi ja serotoniinin takaisinoton estäjät saattavat laukaista tai pahentaa ongelmaa. Kahvia en juo enkä lotraa viininkään kanssa järin usein, mutta serotoniinin takaisinoton estäjää olen syönyt päivittäin jo pitkään kipukynnyksen nostamiseksi. Tiedän myös vanhastaan, että se estää kaamosmasennuksen, joka minuun helposti iskee, ellen pääse harrastamaan riittävän usein hikiliikuntaa. Niin kauan kuin liikuntani rajoittuu 10 minuuttiin kävelyä kerralla, en koe voivani luopua lääkkeestä pimeänä vuodenaikana.

Miksi odottaisin, kunnes ikävä olo alkaa? Kävelymeditaatio tehoaa myös etukäteen.

Käytössäni olevasta kipulääkearsenaalista ainoastaan Panacod tehoaa levottomiin jalkoihin, eikä sekään kovin hyvin. Sen napsiminen tuntuu tällä hetkellä samalta kuin ampuisi hiirtä hirvikiväärillä, koska minulla ei ole enää kovin paljon muita kipuja.

Levottomien jalkojen lääkehoitona käytetään rauhoittavia ja epilepsialääkkeitä. Paras teho on saatu Parkinsonin taudin hoitoon kehitetyillä lääkkeillä erittäin pieninä annoksina.

Olen aina ollut valmis kokeilemaan lääkehoitoja, kun lääkäri on niitä ehdottanut. Viime vuosina olen kuitenkin kyllästänyt kehoani niin monilla lääkeaineilla, ettei juuri nyt tee mieli rynnätä lääkepurkille. Onneksi lääkkeettömiäkin hoitoja on.

Vaivasta kärsiville on kuulemma tyypillistä, että he etsivät ja kokeilevat vaivaansa lievitystä omatoimisesti. Jotkut saavat apua lämpimistä unisukista, jalkojen suihkuttelusta, jalkaöljyistä tai lisäravinteista.

Oma hoitoni on hyvin yksinkertainen.

Levottomat jalat pakottavat kävelemään. Saan ikävät tuntemukset loppumaan nousemalla vuoteesta ja tekemällä 5-10 minuutin ajan kävelymeditaatiota. Nyt olen havainnut, että hoito tehoaa myös etukäteen tehtynä. Miksi siis odottaisin, kunnes ikävä olo alkaa?

Otan ensin hyvän, jooga- ja mindfulness-harjoituksista tutun seisoma-asennon. Viivyn siinä hetken ja alan sitten kävellä hyvin hitaasti ja pienin askelin, keskittyen jalkapohjien tuntemuksiin. Teho on paras paljain jaloin.

Valmistelen iltaisin kotiini 15-metrisen ”pitkän suoran”, jonka molemmissa päissä on ikkuna. Siinä pysähdyn, tarkistan asennon ja käännyn. Olen kokeillut myös lyhyempää ja vaihtelevampaa reittiä, eikä vaikutuksella ole ollut eroa. On kuitenkin mukavampaa, kun ei tarvitse keskittyä väistelemään huonekaluja, vaan voi pelkästään kävellä.

Teen nykyään tämän viimeiseksi työkseni ennen nukkumaan menoa. Toistaiseksi hoito on toiminut hyvin.

--

Päivän kuvat: Krysanteemeja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016