On usein kuultu ja mielestäni pätevä neuvo, että haltuun otetussa vanhassa puutarhassa ei tehdä ensimmäisenä kesänä vielä mitään muuta kuin katsellaan ja rekisteröidään, missä on mitäkin. Tämän jälkeen voi alkaa miettiä, mitkä kasveista säilytetään ja mitkä korvataan mieluisammilla.

Kun ostin Villa Palasen, näkyvissä olivat vain puut ja pensaat. Tein päätöksen niiden perusteella, eikä sitä ole tarvinnut katua. Puutarhan vahvuus ovat vanhat hedelmäpuut: kolme omenaa, yksi kirsikka, kaksi luumua tai kriikunaa (en tiedä, mitä eroa niillä on) sekä yksi nuori päärynäpuu.

Etupihan vasenta lohkoa hallitsee iso Valkeakuulas-omenapuu, joka tuottaa raakileista päätellen erinomaisen sadon. Melkein pelottaa, miten oksat jaksavat kantaa moista hedelmien paljoutta. Myös muut Palasen omenapuut ovat vanhoja, kauniita ja sopivan kokoisia, joskin vesiversot ovat jääneet kaikista leikkaamatta. Ensi keväänä sitten.

En ole koskaan aikaisemmin säilönyt omenoita. Pilkkominen hilloa varten on kuulemma työlästä. Ehkä kärrään hedelmät mehuasemalle, jos niitä oikeasti tulee paljon. Olen tosi onnellinen, kun pian saan yhtyä jokasyksyiseen, omenasatoa siunailevaan kuoroon. Kun niitähän on ihan liikaa! Olen nähnyt sellaisesta vain unta.

Kirsikka- ja luumupuita jouduttiin leikkaamaan reippaasti siirtolapuutarhan sääntöjen takia (puiden korkeus ei saa ylittää mökin harjakorkeutta). Varmaan osittain tämän seurauksena ne kärsivät kesällä pahoin kirvoista, joita toki oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon muutenkin. Luumupuissa ei ole juuri ollenkaan raakileita, eikä kirsikankaan sato päätä huimaa.

Kirsikat ovat maukkaita, mutta niin pieniä, että hillon valmistaminen olisi varmasti työlästä. Naapureilla olen nähnyt kirsikkapuita, joiden oksat aivan notkuvat kiiltävän punaisia hedelmiä. Mitähän he niistä tekevät? Kirsikkaviinaa?

Päärynäpuu Pepi ei tuottanut vielä hedelmiä, vaikka kukki runsaasti. Se saattaa kärsiä heikosta tuennasta, mutta en ole saanut aikaiseksi järjestää sille kunnollisia tukikeppejä. Sanotaan, että huonosti tuetut nuoret hedelmäpuut heiluvat tuulessa juuria myöten, mikä katkoo hiusjuuret ja hidastaa juurtumista.

Leikkasin keväällä marjapensaista vanhimpia oksia pois, mutta annoin niiden muuten kasvaa valtoimenaan haluamaansa suuntaan. Kun jätin tuennan lisäksi myös perkaamisen tekemättä, pienet pensaat melkein peittyivät rikkakasveihin. Vain iso punaherukka pärjäsi paremmin. Ei haittaa, vaikkei marjoja juuri tänä vuonna tulekaan - olenhan ensikertalainen säilönnässä. On kuitenkin ihan hyvä saada edes hiukan harjoitusta. 

Karviaiset näyttäisivät olevan perinteistä isoa, vihreää lajiketta, ja niitä tulee reilusti. Ehkä muistin kastella pensasta paremmin kuin muita, koska se on lähempänä vesipistettä. Satun myös pitämään karviaisista enemmän kuin viinimarjoista. Hilloa luvassa!

Vadelmia olen saanut poimia puolisen litraa päivässä. Paras pusikko on aurinkoisella paikalla keskellä pihaa, terassin vieressä. Tontin laidalla pitäisi periaatteessa olla vadelma-aita, mutta naapurin istutukset varjostavat pensaita (tämä ei ole oma tulkintani vaan osaavamman puutarhurin), minkä takia ne eivät viihdy rajalla järin hyvin. Ongelma lienee siirtolapuutarhassa melko yleinen, minkä takia sääntöjä on lievennetty siten, että mikä tahansa viheraita käy.

Aikaisempi omistaja korvasi jo valtaosan vadelmista taikinamarjalla, joka viihtyy heikommallakin paikalla. Hänen perujaan on myös iso ja vahva karhunvatukkapensas, josta odotan hyvää satoa. Osa raakileista pääsi kuitenkin kuivumaan heinäkuun helteissä, kun en osannut kastella riittävästi.

Tontin takaosassa on muutama pystyyn kuollut pensasmustikka. Ne aion korvata jollakin marjoja tuottavalla, kenties makeasinikuusamalla tai marja-aronialla. Viheraidan päättää raparperi, joka ei näytä voivan kovin hyvin. Täytyy miettiä, miten sen olosuhteita voisi kohentaa. 

Koristepensaita palstalla kasvaa neljää sorttia: kääpiömanteli, norjanangervo, alppiruusu sekä lila ja valkoinen syreeni.

Kukkapenkin keskellä kasvava kääpiömanteli on erittäin vaatimattoman näköinen risu paitsi aikaisin keväällä, kun se kukkii. Silloin se on aivan ihana, herkkä, vaaleanpunainen unelma. Ihana yllätys! Norjanangervo on levittäytynyt valtavaksi puskaksi, jota pitänee karsia reilusti. Se ei kukkinut kovin hyvin – vanhoja oksia on liian paljon.

Karsimisesta puheen ollen valmistaudun myös leikkaamaan etupihan pensasaidan alas. Aidassa on paljon kuivuneita runkoja, ja kesäkuussa tuholaiset ympäröivät sen melkein täysin seiteillään. Rapsin jo silloin paljon oksia pois, joten aita näyttää tällä hetkellä aika ikävältä. Keskellä aitaa kasvaa ihana juhannusruusu, jota en varmaan malta leikata alas asti.

Syreenejä on tosiaan kahta lajia, mutta yhteen kietoutuneet puskat ovat hoitamattomia ja kukkivat melko niukasti. Ehkä nekin pitäisi leikata alas. Kun lapsuudenkodissani leikattiin syreenit, ne kasvoivat mielestäni tosi hitaasti takaisin ja surin komeita kasveja. Nyt ne ovat tietenkin olleet entisellään jo pitkään. Ehkä se nyt vain on tehtävä.

Alppiruusut kukkivat niin komeasti, että muutin mieltäni niiden suhteen. Alun perin ajattelin, että korvaisin ne jollakin mieluisammalla, kuten ruusuilla. Mutta olkoot nyt ainakin jonkin aikaa, kun tuntuvat viihtyvän (mikä on kyllä ihme, savimaassa). 

Perennapenkit eivät olleet ostoperuste ja hyvä niin. Tiesin, että pioneja kyllä on, ja se riitti. Kevään edetessä kävi ilmi, että jalopionilajikkeita on kolme: yksinkertainen tummanpunainen, vaaleanpunainen kerrottu ja vaaleanpunainen Bowl of Beauty -tyyppinen, jossa on isot reunaterälehdet ja niiden keskellä liuskamaisia terälehtiä. En tiedä yhdenkään nimeä, mutta punainen muistuttaa paljon Pionien Kodissa näkemääni Scarlett O’Haraa.

Nämä kaikki lajikkeet ovat niin kauniita, että olisin voinut päätyä samoihin lajikkeisiin itsekin. Mieluisia yllätyksiä jokainen. Aion kuitenkin vielä hankkia pari pionia lisää. Molemmat vaaleanpunaiset kasvavat nyt villiintyneinä ja laajalle levinneinä isossa kukkapenkissä. Mietin, että jos pionit kerran viihtyvät siinä hyvin, voisin poistaa muut kasvit ja korvata ne uusilla pioneilla.

Perinteinen punainen särkynytsydän nousi keväällä iloisena yllätyksenä suoraan nurmikosta. Myös valtava puska isotöyhtöangervoa hämmästytti - luulin ensin, että siinäkin on pioni. Massiivinen perenna jakaa puutarhan etu- ja takaosaan. Harmaamalvikkia kasvaa siellä täällä, mutta isoin esiintymä on lähellä karhunvatukkapöheikköä. Sitten on vielä pari vuorikaunokkiesiintymää sekä vuohenkelloa ja jotakin toista kellokukkaa. Kaikenlaista sinistä. Ei niin kiva ylläri.

Vuorenkilpi uhmaa aitasääntöjä oikealla rajalla. Vasemmalla rajalla kasvaa yhtä ja toista lähellä näkösuojaksi pystytettyä bambuaitaa. Ainakin villiviini siellä on. Näiden kasvien käynee vielä huonosti, kun istutan niiden paikalle jonkin elävän näkösuojan. Pensaita vai nopeakasvuisia, korkeita perennoja? En ole vielä varma.

Puutarhaan portilta johtavan kaariportin toisella reunalla kohoaa lumikärhö ja toisella jalokärhö, jossa on vasta pieniä nuppuja. Olisin suonut, että kaariportti olisi kukassa hieman aikaisemmin, mutta hyvä näinkin. Kaariportin olemassaolo on ylipäätään jälleen yksi onnenpotku.

Nuo olivat irtokasveja, ja varsinaisia perennapenkkejä on kolme: perinteinen pitkä penkki sisääntulopolun vasemmalla puolella, leveämpi lyhyt penkki polun oikealla puolella ja korkeiden perennojen penkki etupihan oikealla puolella. Lisäksi olen itse perustanut daaliapenkin etupihan vasempaan laitaan.

Etenkin pitkässä penkissä on paljon aukkopaikkoja. Tai oli, koska istutin keväällä niihin kotona esikasvattamiani taimia: yksivuotisia daalioita ja ruohokasveja sekä monivuotisia akileijoja ja leikkokärsämöitä. Jatkossa penkki menee varmaankin pääosin uusiksi; ei ehkä vielä ensi keväänä, mutta joskus. Luultavasti säilytän silti sen idean eli keväällä penkkiin tulee sipulikasveja ja kesällä enimmäkseen matalia perennoja.

Ymmärrän, miksi aikaisemmat puutarhurit ovat täyttäneet kukkapenkit keltaisilla ja sinisillä kukilla. Itse suosisin mieluummin lempeämpiä pastellisävyjä ja valkoista. Keltainen sopii kieltämättä hyvin mökin väriin, mutta sen vastaväri sininen saa lähteä puutarhastani. Voi tosin olla, että jalopähkämö osoittautuu minua sitkeämmäksi.

Nykyään neuvotaan istuttamaan kukkapenkkeihin sekä korkeita että matalia kasveja, mutta Villa Palasessa on tehty toisin. Korkeiden perennojen penkissä kasvaa tänä kesänä pääasiassa keltaista tarha-alpia ja punaista palavaarakkautta villinä yhdistelmänä. Lisäksi on siperiankurjenmiekkoja ja muutama yksittäinen vaatimattomampi perenna. Räiskyvä kukkapenkki näyttää tosi hauskalta pilkottaessaan pensasaidan takaa ohikulkijan silmään. Tämä idea menee jatkoon. Aion laajentaa penkkiä ja täydentää sitä muilla isoilla, värikkäillä lajeilla. Mitäs niitä nyt onkaan?

Leveään ja lyhyeen, pionivaltaiseen penkkiin en ole vielä puuttunut ollenkaan. Penkin keskellä kasvaa kääpiömanteli ja sen ympärillä pionin versojen lisäksi esimerkiksi kurjenpolvia, malvaa ja jotakin syysperennaa, jonka laji ei ole vielä selvinnyt. 

Tein puutarhasta pohjapiirroksen, johon merkitsin kasvit ja niiden paikat suunnilleen. Perhe olikin jo kaivannut kasvintunnistusapua. Pitkästä kukkapenkistä on lisäksi erillinen kartta, johon on merkitty lajikkeet. Niitä on kolmisenkymmentä.

Tänä kesänä en vielä hoitanut puutarhaa käytännössä ollenkaan, koska mökin remontoiminen asumiskuntoon vei kaikki ne voimat, mitkä helteeltä jäivät jäljelle. Minulla on kuitenkin monenlaisia suunnitelmia. Tavoitteenani on kukkapuutarha, jossa on nurmikkoa vain juuri sen verran, että sille voi levittää viltin, ja kukkia kautta kesän. Etenen kuitenkin hissukseen. Siksikin, kun pihassa on jo melkein kaikki suosikkikasvini. Oikeastaan vain kuunliljat puuttuvat.

Varmaa on vain, että istutan syksyllä suuren määrän kukkasipuleita penkkeihin ja ehkä vähän nurmikollekin. Palasen puutarhan paras kukinta osuu jo nyt kevääseen, ja se on aiemmilta puutarhureilta mielestäni ihan oikea ratkaisu. Pitkän, harmaan talven jälkeen kukat tuottavat eniten iloa. Ja se on puutarhan tarkoitus: kauneus, ilo, onni ja rauha.

--

Päivän kuva: Väreiltään tyypillinen näkymä Villa Palasen puutarhasta: rönsyleinikkiä ja idänsinililjaa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla