Kirjoitukset avainsanalla retket

En päässyt Hollannin kuuluisaan tulppaanipuistoon Keukenhofiin tänä(kään) keväänä, mutta eipä päässyt kukaan muukaan suomalainen. Löysin kuitenkin kohteen, jossa on ihania tulppaani-istutuksia. Ei niin kovin monta, mutta hienoja! Se on Tuorla.

Kaarinassa Turun lähellä sijaitseva Tuorla tunnettiin jo keskiajalla. Se oli ilmeisesti piispan karjatila ja osa Kuusiston katolista piispanlinnaa. Kustaa Vaasa nappasi kuitenkin kruunulle Tuorlan, kuten monet muutkin katolisen kirkon omistukset. Monien vaiheiden jälkeen turkulainen kauppias Arppe osti Tuorlan vuonna 1693. Vuonna 1774 se siirtyi Bremer-suvun omistukseen. Kuuluisin Tuorlassa syntynyt on todennäköisesti Fredrika Bremer, joka tunnetaan ruotsalaisena naisasianaisena ja kirjailijana. Hän syntyi vuonna 1801. 

Nykyisin Tuorla on kuulemma Kaarinan tärkein matkailukohde. Sitä ei alueelle saapuessa huomaa – opastetaulu kyllä löytyy, muttei porttia, pääsymaksua eikä opastuskeskusta. Pysäköimme auton, kun näimme ensimmäisen kukassa olevan hedelmäpuun. Ja sitten vain lähdimme tutustumaan kartanon puistoon kävellen. Kauniina lauantai-iltana paikalla oli pari koirankävelyttäjää ja muutama opiskelija. Ei todellakaan mitään yleisöryntäystä, vaikka puiden ja tulppaanien kukinta oli parhaimmillaan.

En edes tiennyt, että Tuorla on matkailukohde. Luulin, että se on koulu ja sillä hyvä. Tuorlan historia maatalouskouluna alkoi nimittäin jo 1800-luvulla, ja siellä järjestettiin muun muassa Suomen ensimmäiset karjakkokurssit. Tällä hetkellä siellä toimii Ammattiopisto Liviaan kuuluva kaksikielinen maaseutuopisto.

Tuorlassa opiskellaan maataloutta, puutarhataloutta ja luonto- ja ympäristöalaa. Tuorlassa on opetusmaatila ja -puutarha kasvihuoneineen sekä floristiikkatalo, jonka yhteydessä on tavallisesti keväisin taimimyymälä. Koulun hedelmätarhassa viljellään omenaa ja pensasmustikkaa.

Tuorlan päärakennuksen keskiosa on todennäköisesti 1600-luvulta ja siivet 1800-luvun alkupuolelta. Tuorlaa kehitti 1800-luvulla etenkin varakas leski Vendla Gustava von Willebrandt, jonka ajalta on esimerkiksi päärakennuksen lähellä oleva  jyhkeä viljamakasiini.

Tuorla on ollut myös Turun yliopiston hallinnassa, ja siitä muistona alueella on edelleen Tuorlan observatorio. Tähtitieteilijät eivät enää työskentele siellä, vaan paikasta on tehty tiedekeskus. Ehkäpä se on sitten se matkailukohde. Tänä keväänä tiedekeskuksen ovet ovat olleet säpissä.

Puutarhaan tutustuessa tuli jo niin paljon askelia, etten edennyt Tuorlan luontopolulle. Toisen kerran sitten. Myös Tuorlan Majatalon tarjonta jäi testaamatta – eipä se ollut vielä aukikaan. Majatalosta vuokrataan Tuorlan rantasaunaa, joka on varmasti idyllinen kesäiltoina.

Niin ne tulppaanit? Niitä on päärakennuksen luona kolmessa istutuksessa ja lisäksi alempana kauniisti kivetyllä ja pengerretyllä alueella. Ikävä kyllä niissä ei ole nimilappuja, kuten hedelmäpuissa. Ilman Googlen kuvahakua pystyn sanomaan vain, että nähtävillä oli ainakin liljatulppaaneja, kerrottuja tulppaaneja ja pionitulppaaneja.

Myös Tuorlan hedelmäpuut olivat kukassa. Palaan niihin sitten jonakin synkkänä ja syksyisenä päivänä.

Tuorlan historiaan ja Tuorlan Majataloon voi tutustua tarkemmin täällä.

--

Päivän kuvat: Tuorlan päärakennus ja tulppaani-istutuksia.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sellainen olisi pitänyt olla meneillään juuri nyt, mutta todellisuus on toisenlainen.

1. päivä: Lento Bolognaan ja illallinen vuoristokylässä

Meidän piti matkustaa junalla Helsinkiin ja sieltä sinivalkoisin siivin Bolognaan, jossa paikalliset isäntämme olisivat olleet vastassa. Olisimme ajaneet heidän kanssaan Emilia-Romagnasta Apenniinien yli Toscanan puolelle, ja matkalla piti pysähtyä illalliselle vuoristokylään.

Oikeasti heräsin talvilomani ensimmäisenä päivänä yhdeksältä pesemään pyykkiä ja olohuoneen ikkunoita. Puoliso on kieltänyt minulta ikkunoiden ulkopintojen pesun huimaus- ja putoamisvaaran takia, joten niihin en koskenut. Imuroin parvekkeen, jossa olin tehnyt viikonloppuna kylvö- ja istutustöitä. Lopun ajan käytin Helsingin Sanomien, Netflixin ja tietokonepelien seurassa. Nokosetkin otin, ryökäle, ja juttelin tavallista pidempään puolison kanssa.

Tilasin myös kankaiset kasvomaskit ja niihin kuuluvia suodattimia itselleni ja puolisolle. Valmistaja väitti ilman perusteluja, että niitä pystyy käyttämään jopa 8 tuntia yhteen menoon. Hankin ne vain näön vuoksi ja siltä varalta, että maskeja joskus vielä vaaditaan. En todellakaan aio käyttää maskia pidempään kuin puoli tuntia kerralla enkä myöskään pestä sitä joka käytön jälkeen. Eivät virukset niissä ikuisesti elä. Tuskin tulen tarvitsemaan maskia useammin kuin kerran viikossa.

2. päivä: Historiallinen Pistoia, kauppapuutarhat ja Italian mamman ruokapadat

Majapaikkamme olisi ollut aivan Pistoian pikkukaupungin sydämessä, ja ensimmäisen aamun ohjelma olisi ollut tutustuminen kaupungin arkkitehtonisiin aarteisiin. Pistoia on yksi koko Euroopan kukkakaupan keskuksista, joten lounaan ja siestan jälkeen olisi ollut vuorossa käynti kauppapuutarhalla. Illalla olisi ollut luvassa äidin valmistamaa ruokaa ystävän kodissa.

Oikeasti valvoin melkein koko yön. Luin ajankulukseni pinon lehtiä ja söin kaksi jäätelövenettä. Aamupäivällä nukuin viitisen tuntia. Blogini oli ilmestynyt, joten jaoin postauksen omalle Facebook-sivulleni, Twitteriin sekä Piha ja puutarha -ryhmään. Autoin puolisoa tekemään kaupungin verkkosivuilla hakemuksen yksinyrittäjien 2 000 euron tukirahasta. Vaihdoin lakanat ja pesin lakanapyykin. Ulkona en käynyt koko päivänä, kuten en edellisenäkään päivänä.

3. päivä: Vierailu sitruunapuutarhassa ja kuuluisalla kukkatorilla

Meidän oli tarkoitus tehdä paikallisten ystävien kanssa retki Pesciaan, jossa on kuuluisa kukkatori. Sieltä olisi saanut hienoja kuvia. Matkalla olisimme pysähtyneet sitruunatilalla, jonka puutarha on avoinna kävijöille. Lounas Pesciassa, illallinen Pistoiassa, luultavasti jälleen jonkun äidin tai isoäidin luona.

Oikeasti kiiruhdin kampaajalle kello kymmeneksi. Satoi, mutta kävelin silti noin 20 minuuttia molempiin suuntiin. Sain napakan polkkatukan, kuten pitikin. Kun mainitsin 60-vuotisjuhlani, kampaaja yllättyi aidon oloisesti ja hengähti, että hänen mielestään olen ehkä 54. Asiakkaan imartelu kannattaa aina! Paluumatkalla otin puhelimen kameralla kuvia kirsikankukista jokirannassa ja poikkesin kaupassa. Jaoin parhaan hanamikuvan Facebookissa. Otin särkylääkkeen.

Seuraavaksi käynnistin Roomban ja seurasin, miten se imuroi. Mietin, menisinkö Ruissaloon ottamaan kuvia ja tarkistin sääennusteen. Kello 15.25 sade lakkasi ja kipaisin bussille. Perillä kiersin kivikkopuutarhat, alppiruusupolun, pionimäen ja ruusutarhan reilussa tunnissa. Lintuja oli runsaasti äänessä. Paluumatkalla kuvasin vielä upeita, valkokukkaisia hedelmäpuita (tuskin omenapuita sentään?) Portsassa ja ikuistin Mannerheiminpuiston narsissit. Satoi jo aika reippaasti, mutten kastunut, koska olin varautunut sopivalla vaatetuksella. Pääsin kotiin kuuden maissa.

Tämän jälkeen olinkin täysin naatti. Söin ison lautasellisen kaalipataa ja puolukkasurvosta ja yhden jäätelöveneen. Hetken päästä ahmin vielä lenkkimakkaraa ruisleivällä. Loppuilta kului  uusien valokuvien, Helsingin Sanomien, Valtiatar-sarjan ja netin parissa. Otin toisen särkylääkkeen ja myöhemmin vielä Panacodin. Sen siitä saa, kun vähänkin liikkuu.

4. päivä: Firenzen taideaarteet ja puutarhat

Ajatuksena oli käydä junalla Firenzessä, kun niin lähellä oltiin. Olin varannut ja maksanut Uffizin galleriaan liput, jotka nyt jäivät käyttämättä. Olin suunnitellut lyhyen reitin tarkasti. Lounaan jälkeen toivoin jaksavani vielä ainakin ruusupuutarhaan. Illaksi olisimme suhauttaneet luotijunalla Genovaan ja yöpyneet lentokenttähotellissa. 

Todellisuudessa olin edellispäivän riehunnasta kipeä, mutta meno jatkui Voltarenin voimalla. Aluksi silitin pyykit ja mankeloin lakanat. Jaoin Ruissalo-kuvien parhaimmiston Ruissalon ystävät -ryhmässä, jossa ne keräsivät iltaan mennessä noin 50 tykkäystä.

Sain varmajalkaista seuraa ikkunanpesuun, ja reilun kahden tunnin aherruksen jälkeen kolmen huoneen kaikki (loput) ikkunat oli pesty. Vaihdoin samalla olohuoneeseen pellavaiset Designers Guild -kukkaverhot. Näytti ihanan kesäiseltä. Parvekkeella huomasin, että kehäkukat olivat itäneet.

Sähköpostiin kolahti Finnairin lahjakortti korvaukseksi peruutetuista Bolognan-lennoista. Neuvottelin matkatoimiston kanssa kesäkuisesta Hurtigruten-risteilystäni. Hurtigruten on perunut kaikki risteilynsä 14.6. saakka, ja sen jälkeen he päättävät lähtö kerrallaan, ajavatko vai eivät. Minun risteilyni olisi lähtenyt Bergenistä 16.6. Jos vaikka Suomen puolelta pääsisinkin lähtemään, matkani tyssäisi todennäköisesti Norjan rajalle. Siksi pyrin nyt siirtämään reissua vuodella ensi kesään. Nähtäväksi jää, onnistuuko myös lentojen ja hotellien siirtäminen vai menetänkö rahani.

Illalla tein vielä viikon ruokaostokset verkkokaupasta. Tilasin lähes saman satsin kuin edellisviikolla. Sain kotiinkuljetusajan seuraavaksi päiväksi.

5. päivä: kotimatka

Viidentenä päivänä olisi ollut edessä kotimatka Bolognasta Helsinkiin ja junalla Turkuun. Kotona olisin rynnännyt ensimmäisenä parvekkeelle katsomaan, miten taimet voivat. Olisi varmasti ollut ihanaa päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Kaipaan aina kotiani.

Oikeasti lepäsin viikon rasituksista. Löysin netistä kaksi uutta, lupaavaa, suomalaista vaatevalmistajaa, ja tilasin toiselta heistä hameen. Tartuin myös kutimeen. Puikottelin villamekon toisen hihan valmiiksi ja aloitin toisen. Koska kudoin mekon ylhäältä alaspäin yhtenä kappaleena, pystyin sovittamaan hihat luotettavasti ja saan niistä nyt täsmälleen oikean pituiset. Kutoessani katselin kaksi jaksoa Temptation Island Suomea ja kaksi jaksoa Valtiatarta.

Päivän paras uutinen oli auton korjaustyön valmistuminen. Kun jokin harvinaisempi osa vanhan loistoauton uumenissa hajoaa, ei ole itsestään selvää, että kukaan osaa korjata vian. Nytkin auto oli pari kuukautta telakalla. Puoliso yritti ensin itse ystävänsä kanssa Youtube-videoiden opastuksella, mutta joutui lopulta kutsumaan apuun todellisen tietäjän. Tämä velho korjasi ongelman puolessa tunnissa, kun varaosat oli ensin etsitty ja löydetty.

Puoli seitsemän maissa ruokalähetys saapui. Purin laatikot ja siirsin elintarvikkeet kaappeihin. Söin kuormasta kaksi lakupötköä ja kaksi tuoretta karjalanpiirakkaa.

Olisi pitänyt mennä nukkumaan, kun kymmeneltä illalla nukutti armottomasti. Tyhmää kyllä, ryhdyin kirjoittamaan tätä postausta. Unihiekkahetki meni ohi, ja puolilta öin olin jälleen kerran täysin virkeä. Toisaalta lomalla valvominenkin sallittaneen.

Mieluummin olisin viettänyt lomani Italiassa, mutta mukavaa tämäkin oli. Pääasissa haahuilin parvekkeella, otin nokosia ja katselin vähemmän sivistäviä tv-sarjoja. Siinä sivussa tuli tehdyksi jokin hyödyllinen kotityökin. Paljon jäi tekemättä, mutta onneksi kesäloma on ihan kohta.

--

Päivän kuvat: Sadepäivän kukkakuvia Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

Kommentit (0)

Kuten kerroin jo kesällä täällä, Nymans Garden Sussexissa on kenties hienoin puutarha, jossa olen käynyt. Esittelin sitä aikaisemmin eksoottisten kasvien paratiisina, mutta siellä on myös upea ruusutarha. Säästin parhaat ruusukuvat hetkeen, jolloin niitä eniten tarvitaan. Se hetki on nyt.

Tämän ruusun nimi on Strawberry Hill. Se on kuuluisan ruusukasvattajan David Austenin jalostama, runsaasti kukkiva ja huumaavasti tuoksuva englantilainen ruusu. Minusta se on ihanin ruusu ikinä. Postauksen pääkuvassa näette kokonaisen kukkivan oksan.

Näistä muista ruusuista en sitten tiedäkään juuri mitään. 

Kukat ovat kuin kermavaahtoa! Kukinta oli niin runsasta, että hiekkakäytävä oli paikoin peittynyt ruusun terälehtiin.

Pidän kovasti myös keltaisisista ruusuista. Olen aikeissa tilata yhden parvekkeelleni ensi kesäksi. Löysin lajikkeen, joka sopii myös ruukkukasvatukseen. Ja jos on ruusuja, on myös kärhöjä! 

En aio ensi kesänä käydä Englannissa ollenkaan, joten ajattelin tuoda perinteisen englantilaisen puutarhan peruselementtejä parvekeistutuksiin. Eli nimenomaan ruusuja ja kärhöjä. Yksi kumpaakin, jos tarkkoja ollaan. Lisäksi liljoja ja ehkä muutama verenpisara, sekä tietenkin pienet, mutta ihanat pelargoni- ja hippeastrum-kokoelmani.

Suunnitelma on valmiina, joten come on, kevät!

--

Päivän kuva: Strawberry Hill -ruusu Nymans Gardenissa Sussexissa, Englannissa.

Kommentit (0)

Wakehurst on osa Kew Gardensia, vaikka sijaitseekin Sussexissa eikä Lontoon kupeessa. Se muistuttaa paljon enemmän muita Sussexin 1800-luvun lopulla perustettuja kartanopuistoja kuin perinteistä kasvitietetellistä puutarhaa. On vanha ja komea kartanorakennus plus pittoreskejä sivurakennuksia, on iso nurmikenttä, paljon alppiruusuja ja muita kukkivia pensaita, komeita puuyksilöitä ja kiviaidalla ympäröity, suojaisa kukkapuutarha. 

Keskikesällä Wakehurst on punaisten kukkien juhlaa. Talon seinustalla kuuluisassa punaisessa kukkapenkissä rehottavat muhkeat daaliat ja leikkisät pipot. Aidatun puutarhan värit ovat lempeät ja puuteriset: roosaa, lilaa, valkoista ja vaaleansinistä.

Wakehurst mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1205, jolloin metsänhoitaja William de Wakehurst hankki talon omistukseensa. Tila oli silloin pinta-alaltaan huomattavasti nykyistä pienempi. Kun viimeinen miespuolinen Wakehurst menehtyi vuonna 1454, häneltä jäi kaksi tytärtä. Heistä toinen meni naimisiin Nicholas Culpeperin kanssa ja sai 18 lasta. 

Nykyisen päärakennuksen rakennutti Edward Culpeper, joka peri tilan 9-vuotiaana vuonna 1571. Hiekkakivestä tehty talo oli silloin tosin selvästi nykyistä isompi ja muodosti umpipihan. Edward ansioitui kuningas Jaakko I:n hovissa, ja hänet aateloitiin.

1600-luvun lopulla vanhapoika Sir William Culpeper joutui myymään kartanon pelivelkojensa katteeksi. Paikan osti Sir Christopher Wrenin ystävä Dennis Lyddel. Arkkitehti Wren on mahdollisesti suunnitellut kartanon tallirakennukset, joissa nyt on ravintola.

Vuonna 1861 kartanon hankki Downshiren leskimarkiisitar Caroline. Hän rakennutti kappelin ja asennutti taloon höyrytoimisen keskuslämmityksen.

Puutarhan kehittäminen pääsi vauhtiin, kun Gerald Loder hankki kartanon omistukseensa vuonna 1903. Loder oli parlamentin jäsen ja innokas kasvien keräilijä, kuten niin moni muukin sussexilainen tilanomistaja tuohon aikaan. Loder rahoitti englantilaisten kasvitieteilijöiden kaukomaihin suuntautuneita keräilymatkoja, ja hänestä tuli kuninkaallisen kasvitieteellisen seuran RHS:n puheenjohtaja.

Loder teetti kartanon kappeliin upeat lasimaalaukset, jotka suunnitteli Charles Eamer Kempe. Tavallisten miespyhimysten ja marttyyrien sijasta näemme naisia lukemassa ja soittamassa alkeellista harmonicaa. Noh, todennäköisesti hekin olivat marttyyreitä tai ainakin raamatun henkilöitä. En kuitenkaan tunne symboliikkaa niin hyvin, että osaisin sanoa, keitä naishahmoja kuvat esittävät.

Kempe halusi papiksi, mutta arveli, ettei saarnastuolista sovi änkyttää, ja valitsikin urakseen kirkkojen rakentamisen. Sitä hän oppi arkkitehti  Frederick Brodleyn avustajana. Keskiajan vaikutteiden hyödyntämisessä ja lasimaalausten suunnittelussa hänen oppi-isänsä oli, kuinka ollakaan, monitaituri William Morris. Kempe perusti lopulta oman, menestyvän yrityksen, joka keskittyi yksinomaan lasimaalauksiin. Pelkästään Sussexissa on kaikkiaan 116 Kempen lasimaalausta. Kempe on kuuluisa erityisesti lasimaalaustensa keltaisista, eikä ihme.

Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.
Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.

Seuraavat Wakehurstin omistajat laajensivat puutarhaa entisestään. Sir Henry Price ja hänen puolisonsa, Lady Eve, harrastivat kasvien jalostamista ja esittelivät työnsä tuloksia RHS:n kuuluisissa kukkanäyttelyissä. Molemmilla on useita nimikkolajikkeita. Laakeriheisi viburnum tinus ”Eve Price” kukkii kauniisti keskitalvella englantilaisissa puutarhoissa.

Sir Henryn kuoleman jälkeen Wakehurst siirtyi hänen jälkisäädöksensä mukaisesti National Trustin omistukseen. Säätiö hallitsee kuitenkin ainoastaan Wakehurstin parkkipaikkaa, sillä kaikki muu on vuokrattu pitkäaikaisesti Royal Botanic Gardens Kewlle. 

Wakehurstissa sijaitsee myös maapallon biodiversiteetin säilyttämisen kannalta tärkeä siemenpankki, Millennium Seed Bank. Taksi veikin meidät ensin siemenpankin portille, koska Wakehurstiin tulevat ulkomaalaiset ovat kuljettajan mukaan yleensä menossa sinne. Siemenpankissa on yleisölle avoinna oleva näyttely, mutta enimmäkseen paikka taitaa palvella tiedettä.

Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.
Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.

Wakehurstissa on tavallaan monta pientä puutarhaa. Muurilla ympäröity Walled Garden on perinteisin ja siellä kasvaa tuttuja brittipuutarhojen kukkia. On myös Himalajan aukio, nummikasvien puutarha, vesipuutarha ja iirislaakso, jossa kukkii yli 60 lajiketta japanilaisia vesikurjenmiekkoja (Iris ensata). Ikävä kyllä niiden kukinta oli juuri päättymässä.

Luonnonniittyjä on Wakehurstissa kolme: kaksi kesäkukkaniittyä ja The Slips, jossa kasvaa muun muassa villejä orkidealajikkeita. Mehiläisten iloksi on oma mesipuutarha, joka kukkii läpi kesän.

Ajoittain koko Wakehurst muistuttaa mehiläispesää, koska se on suosittu leirikoulujen pitopaikka ja koulujen retkikohde. Koululaiset pitävät onneksi sen verran ääntä tullessaan, että satunnainen kävijä ehtii hypähtää syrjään ennen kuin he kirmaavat puskan takaa suoraan syliin. Alue on kuitenkin niin laaja, että hiljaisuuden ystävä löytää halutessaan sopivan syrjäisen siimeksen.

Tämä oli viimeinen puutarhaesittely kesän Sussex-sarjasta. Seuraavaksi matka johtaa Italiaan, kauppapuutarhoistaan tunnettuun Pistoiaan, mutta vasta keväällä.

--

Päivän kuva: Daalia Fascination Wakehurstissa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016