Kirjoitukset avainsanalla retket

Ensimmäisen talvipäivän seisauksen jälkeisen päivän kunniaksi tänään sopii jo miettiä kevättä. Kummankohan saamme ensin, lumen vai kirsikankukat? Rouva Ise runoili aiheesta vuoden 1000 tienoilla näin:

Sataa kirsikan

kukkaislunta ja lumen

kirsikankukkaa.

Minä kysyn keväältä:

lunta, kukkaa vai lunta?

Tuomas Anhava suomensi tankarunon. Se ilmestyi vuonna 1976 Oikukas tuuli -kokoelmassa, joita minulla on kirjahyllyssä peräti kaksi: lahjaksi saatu ja itse ostettu. En ole malttanut luopua kummastakaan, koska nämä runot tuottavat minulle suurta tyydytystä.

Iloa tuottavat nämä kuvatkin, jotka otin viime toukokuun lopussa Tuorlan maatalousoppilaitoksen puutarhassa. Kirsikan kukinta oli tuolloin jo enimmäkseen ohi, mutta hapankirsikka oli vielä kukassa. Päärynä- ja omenapuut kuohuivat kuin kermavaahto sen triflen päällä, jonka aion valmistaa aaton jälkiruuaksi.

Lue lisää: Keukenhof? No ei, mutta Tuorla.

Tuorlan vanhimmat hedelmäpuut sijaitsevat päärakennuksen edessä etelään viettävässä rinteessä. Siellä kasvaa muun muassa ”Tuorlan päärynä”, jonka kaksi kuvaa on tässä heti yläpuolella, ja tarhapäärynä "Cecilia", kuvat niiden yläpuolella. Tuorlan pääynä on jalostamaton lajike, jonka hedelmät ovat pieniä, mutta makeita. Omenapuista voin mainita ainakin Keltakanelin, jolla on kukissaan hiukan vaaleanpunaista:

Mitä lajiketta tämä alla oleva, selvästi nuorempi ja pienempi (koriste)omenapuu on, en osaa sanoa. Sen kukat ovat aivan puhtaanvalkoiset.

Hieman alempana, kivirakentamista esittelevän alueen ja puutarhavajan vieressä, kasvaa joukko nuorehkoja purppuraomenapuita. Ne kukkivat kerrassaan upeasti:

Tuorlassa myös viljellään omenia, mutten käynyt varsinaisessa omenatarhassa. Ei ollut tarvetta, koska puutarhassa on näytteitä monista omenalajikkeista, ja kaikki kukkivat ihanasti. Maallikkona en huomannut niissä mitään eroa. 

Näiden kuvien myötä toivotan arvoisille lukijoilleni hyviä pyhiä. Tulkoon joulu todellinen.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Ihana kaunis kukkaloisto tähän harmauteen. Oikein kukkaisterapiaa. Kiitos!

Lämmintä joulunaikaa sinulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Päätin jo kesäkuussa, että julkaisen nämä poskettoman ihanat kuvat marraskuussa, kun sataa ja tuulee ja pimeys on heittänyt huppunsa maan ylle. Juuri nyt on kesään kaikkein pisin aika. Eihän koko maassa ole vielä edes talvi. Vuoden synkimmät viikot ovat käsillä, joskin onneksi kohta jo kääntymässä kohti joulua ja valoa.

Otin kuvat kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Pionien Kodissa, joka on pioneihin erikoistunut taimisto Taivassalossa. Sinne on Turusta noin 45 minuutin ajomatka lännen suuntaan. Heillä on valikoimassa vuosittain noin 150 pionia, joista yksi on kiinanpioni Sea Shell eli simpukankuori (kuvat yllä). Se kukki todella runsaasti.

Ainakin Lounais-Suomessa olisi periaatteessa vielä nytkin mahdollista istuttaa pioni, sehän onnistuu niin kauan kuin maa ei ole jäässä. Taimiston verkkokauppa on kuitenkin jo vetäytynyt talvitauolle. Vielä muutama viikko sitten siellä oli myynnissä kymmenien pionilajikkeiden juurakoita.

Pioni on aina ollut lempikukkani, vaikken ole tiennyt pioneista juuri mitään. Lajikkeitahan on tuhansittain. On yksinkertaisia ja kerrottuja, pörheän pallomaisia ja matalia kuin kakkulautaset. Valkoisia, keltaisia, pinkkejä, punaisia, vihertäviä. Minun mielikuvissani pionit ovat olleet näitä vaaleanpunaisia ja valkoisia kermavaahtounelmia. Niitä edustavat tässä kiinanpionit Eden’s PerfumeEwelina ja Pecher. Hämmästyin kerran kovasti, kun olin tilannut kukkakaupasta hautajaiskukiksi pioneja, ja ne olivatkin siveiden, valkoisten kerrottujen sijasta rivoja, yksinkertaisia punaisia, kaikki heteet ja emit näkyvillä.

Muodikkaimpia pionilajikkeita eivät tällä hetkellä ilmeisesti ole nuo muhkeat pompom-pallot, vaan kevyemmät ja yksinkertaisemmat lajikkeet, jotka eivät lamoa yhtä helposti. Ne eivät siis kärsi esimerkiksi sateesta ja tuulesta yhtä pahasti kuin isot ja painavat kukinnot. Kevyemmistä kukista esimerkkeinä tässä kiinanpionit Bowl of Beauty, Santa Fe ja Chiffon Clouds.

Coral Charm ja Scarlett O’Hara ovat hybridejä eli eri pionilajikkeiden risteytyksiä. Risteyttämällä on saatu entistä voimakkaampia värejä, kuten keltaista ja tummaa punaista. Itse en kyllä erottaisi hybridiä kiinanpionista ilman nimilappua.

Itohin saattaisin hyvinkin erottaa. Kuvissa ero ei ehkä ole kovin suuri, mutta Itoh-hybridit ovat luonnossa aivan omaa luokkaansa. Ne ovat puu- ja ruohovartisten pionien risteytyksiä, joilla on kova ja taipumaton varsi. Ne kasvavat hiukan korkeammiksi kuin kiinanpionit, ja niiden kukat ovat isoja ja tuoksuvia. Ihaninta niissä ovat kuitenkin terälehtien vivahteikkaat värit. Kuvissa ovat lajikkeet Hillary, First Arrival ja Magical Mystery Tour. En osaa päättää, mikä näistä on ihanin. 

Ja tässä muutama Itoh-hybridi lisää: Florida, Copper Kettle, Rosy Future ja Joanna Marlene. Voisin katsella näitä tuntikausia. Ikävä kyllä kaikki pionit vaativat melko ison tilan kasvaakseen eivätkä ne viihdy ruukuissa. Jos olen oikein ymmärtänyt, ne eivät pidä edes siirtämisestä. Myöskään turvepohjaiset kukkamullat eivät niitä miellytä. Ei siis toivoakaan, että tällaista voisi kasvattaa parvekkeella.

Pionien nimet ovat usein mielikuvituksellisia. Kiinanpioni Jalkavaimo nousee kylvystä on kuuluisa kauneudestaan. Pionien Kodissa se kilpaili niin monien upeuksien kanssa, ettei erottunut erityisesti. Kuva on tuossa ylimpänä. Alkuperäinen nimi on kiinankielinen. Sen alla on Huurretta suuteleva kukka, epäilemättä kiinalaista alkuperää sekin. 

Monet kauniit kerrotut pionit ovat nimen perusteella peräisin entisen Neuvostoliiton alueelta. Kuvissa komeilevat vaaleampi Zolushka, hiukan tommempi Rossija ja runsaasti kukkiva Mustan meren aallot.

Ja tässä alapuolella on sokeri pohjalla eli Auguste Dessert. Mehiläiset pörräsivät kukkien ympärillä ahkerasti.

Oi, mikä ihana kesäpäivä se olikaan. Tuollaista läpitunkevaa valoa on nyt melkein mahdotonta kuvitella. Silloin minua harmitti, ettei taimisto ollut auki iltaan asti. Auringonlaskun aikaan olisin saanut paremmat kuvat. 

--

Päivän kuvat: Karusellin ensimmäisen kuvan ihana pioni jäi nimettömäksi, enkä ole ihan varma muistakaan. Keskimmäinen lajike on luultavasti Kansas ja kolmas mahdollisesti Rossija.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Aivan ihania kukkia! Joka kesä mietin, kumpi on kukkien kuningatar, pioni vai ruusu.

Vierailija
2/2 | 

Rakastan pioneja! Kuvista tunnistin ainakin Bowl of Beauty, joka kukkii omalla pihalla.
Pihalla kukkii myös nimetön puupioni

Minulla piti olla tänään ihan muu aihe, mutta piipahdin viime viikolla Sastamalassa asioilla ja sain sieltä niin hienoja valokuvia, etten malta olla näyttämättä niitä. Siksi tänään viritymme syystunnelmiin tuossa Pirkanmaan pikkukaupungissa, joka oli kotipaikkani noin 16 vuoden ajan.

Vietin Sastamalassa sen osan lapsuudestani, jonka muistan. Kotikuntani nimi tosin oli silloin Tyrvää, kunnes se yhdistyi Vammalaan, joka puolestaan yhdistyi myöhemmin muutamaan muuhun naapurikuntaan ja on nyt nimeltään Sastamala. Vammala oli alun perin, ennen minun syntymääni, osa Tyrväätä. Ja vielä aikaisemmin koko alue oli nimeltään Sastamala. Siten jos puhutaan Tyrvään, Vammalan tai Sastamalan keskustasta, puhutaan täsmälleen samasta paikasta. Siitä paikasta, josta kaikki nämä kuvat ovat.

Juu, sen verran sekavaa on, että kärryillä pysyvät vain paikalliset. Selvyyden vuoksi puhun tässä nyt vain Sastamalasta, vaikka tunsin kaupungin aikaisemmin muilla nimillä.

Kävin neljä kansakoulun luokkaa Houhajärven ja Sammaljoen alakouluissa, mutta oppikouluun piti mennä linja-autolla Sastamalan keskustaan. Koulun nimi oli Tyrvään yhteislyseo. Pääsin ylioppilaaksi samasta koulusta, mutta sen nimi oli silloin Vammalan lukio. Tällä hetkellä koulun seinässä lukee Marttilan koulu.

Muutin pois Sastamalasta heti lukion jälkeen, enkä ole viettänyt kaupungin keskustassa sen jälkeen juurikaan aikaa. Iltakävelyni Sastamalassa oli siten ensimmäinen yli 40 vuoteen. Oikeastaan se oli ensimmäinen 60 vuoteen, koska en muista ikinä olleeni liikkeellä kaupungilla illalla. Peräkylän tytöillä ei ollut tapana hengailla kaupungilla. Eihän sieltä olisi päässyt mitenkään kotiin.

Nostalgiset nuoruusmuistoni liittyvät muualle, eikä minulla ole Sastamalassa koulun lisäksi paikkoja, jotka merkitsisivät mitään kovin erityistä. Koulumuistotkin ovat pääasiassa vaivaannuttavia. En tuntenut olevani Sastamalassa kotonani – lempipaikkani taisi olla kirjasto, ellei sitten Tyrvään Kirjakauppa. Jokisella kävin katselemassa vaatteita, joita minulla ei ollut varaa ostaa, ja Sokoksen valikoiman tunsin läpikotaisin. Näistä vain kirjakauppa on vielä olemassa entisessä paikassa.

Niinpä olikin outoa, miten idyllisenä Sastamala nyt esittäytyi. Kaupunki on rakennettu niemelle, joten sen molemmin puolin on vettä. Keskikaupungillakin voi asua omakotitalossa, jolla on oma ranta ja laituri. Kerrostaloja, joilla on näköala järvelle, on todennäköisesti enemmän kuin niitä, joilla ei ole. Ja kaikista näistä taloista on parin korttelin matka torille.

Kaupunkikuva on kylläkin varsin sekava. On kaiken ikäisiä susirumia taloja ja niiden väleissä puu- ja muun arkkitehtuurin helmiä eri aikakausilta. Monet kauneimmista taloista löytyvät vanhalta pääkadulta, Marttilankadulta. Siellä ovat muun muassa matkailukohteet Herra Hakkaraisen talo ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi. Poikkesin Pukstaavin kahvilassa teellä ja yltiömakealla porkkanakakulla. Museo on kuitenkin kiva, ja kahvilan miljöökin hieno.

Mauri Kunnaksen Tassula-kirjoista voi muuten katsoa, miltä kaupunki näytti, kun olin koululainen. Sellaisena sen muistan.

Yritin käydä Laiturikahvilassa Rautaveden rannalla, melkein entisen kouluni takapihalla. Rakennuksen ikkunassa oli kauas näkyvä AVOINNA-kyltti. Kiinni se kuitenkin oli. Onneksi majapaikassani, hotelli Pyynpesässä, oli havaittu, että asiakkailla on taipumusta aterioida hotellihuoneessa. Siellä oli nimittäin lautaset, aterimet ja lasit valmiina. Huomaavaista! 

Huoneestani oli hieno näköala kirkontornien suuntaan. Puiden oranssi ruska mätsäsi täydellisesti huoneen koristetyynyjen väreihin. 

Kaksitorninen kirkko on harvinaisuus, niitähän on tiettävästi koko maassa vain kaksi. Isoon kirkkoon mahtuu noin 1 200 henkeä. On se silti käsittääkseni täynnä ainakin joskus ja jouluna. Pääsin tässä kirkossa ripille, ja meistä otettiin yhteiskuva kirkon suljettujen ovien ulkopuolella juuri tuossa kaupungin puoleisilla sivuovilla, joista otin iltakävelylläni kuvan.

Sastamalan kirkkohautausmaan sanotaan olevan sijainniltaan Suomen kaunein. Ja onhan se hieno, sillä sitä ympäröi Liekovesi kolmelta puolelta. Neljännellä sivulla ovat kirkon pääovi ja tornit. Monet kivistä ovat komeita ja haudat hyvin hoidettuja. Sotilaalliset ja Lotta Svärd -tunnukset on kiinnitetty reilusti kiven pintaan näkyville.

Sastamalan seudulla on toiminut pitkään kaksi vanhauskoista liikettä, jotka vastustavat naispappeutta. Erosin kirkosta joskus 2000-luvun alkuvuosina sen takia, että seurakunta antoi vanhoillisten pappien syrjiä naispuolisia kollegojaan. Kyseessä oli tietenkin valtakunnallinen valtataistelu, joka vain sattui kulminoitumaan juuri täällä. Yhteistyöhön kykenemättömät joutuivat lopulta lähtemään. Voi toivoa, että naisvihamielisyys olisi päättynyt siihen, mutta tokkopa niin kävi.

Kaupunki jatkuu kirkon luota Vammaskosken sillan yli toiselle puolelle, jossa on muun muassa rautatieasema. Myös teollisuus oli aikaisemmin pääosin sillä puolella siltaa. Lapsuudessani puhuttiin vaneritehtaasta, kumitehtaasta ja Tihveräisestä, joka valmisti styroxia. Lisäksi oli Vammaskosken tehdas ja Vammalan Konepaja.

Nyt havaitsin Sastamalan maisemassa yhden tehtaanpiipun. Se taitaa olla vaneritehtaan, joka valmistaa edelleen koivuvaneria Riga Woodin nimellä. Kumitehdas toimii nimellä Teknikum ja tekee kumi- ja muovituotteita teollisuudelle. Vexve tunnetaan kaukolämpöventtiileistään, mutta se sijaitsee eri puolella kaupunkia, Huittisiin menevän tien varressa. Konepajan perillinen Lojer valmistaa sairaalakalusteita.

Moni tuntee Sastamalan parhaiten Vanhan kirjallisuuden päivistä, joita ei tänä kesänä järjestetty. Olen itse käynyt tapahtumassa vain kerran, koska tavoitteenani on mieluummin päästä eroon vanhoista kirjoista kuin ostaa niitä lisää. Nyt en kerinnyt poiketa edes Tyrvään Kirjakaupassa, kun se meni kiinni jo puoli kuudelta.

Iltakävelyni kohteena oli Tyrvään Pappila, joka on tätä nykyä ravintola ja tapahtumatalo. Tiesin, että sekin oli jo kiinni, mutta halusin nähdä Pappilan hienon puutarhan ja Pappilanpuiston (ensimmäinen kuuluu Pappilaan, jälkimmäinen on kaupungin yleinen puisto). Olen iloinen, että lähdin, koska osuin Liekoveden rantapolulle juuri auringonlaskun aikaan.

Oli hengästyttävän kaunista. Rannassa on suojaisia pieniä niemekkeitä, joissa kasvaa lehtipuita. Osassa niistä on puistonpenkit, osa on niin pieniä, että niihin mahtuu vain seisomaan ja katsomaan lähes yksityistä järvimaisemaa. Täydellistä romanttiseen unelmointiin ja pussailuun. Ihme kyllä en nähnyt kävelylläni yhtään pariskuntaa.

Kotiin viemisiksi ostin kermamunkkeja ja Budapest-leivoksia Pyymäen konditoriasta. Omenakimaroita ei vielä ollut seitsemältä aamulla. Vadelmatäytteiset marenkileivokset sulivat suussa. Ihan parasta. Tämän takia Sastamalasta jää aina hyvä maku suuhun.

--

Päivän kuvat: Aurinko on juuri laskenut Liekoveteen.

Kommentit (5)

nainen 69v.
1/5 | 

Hienoja kuvia ja kiva ns. matkakertomus Sastamalasta. Luen nykyisin aina postauksesi, kun kerran tämän löysin. Mielenkiintoisesti kirjoitat mitä moninaisemmista asioista. Kiitos!

Vierailija
2/5 | 

Olin jo huolissani kun kirjoitustasi ei ollut heti aamulla ...mut onneks sai lukea taas kiinostavan kertomuksen Sastamalasta. oikein upeita kuvia. kiitos

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/5 | 

Haha, mukava kuulla, että kirjoituksiani odotetaan, ja harmi, että tuotin pettymyksen. Väsytti edellisenä iltana niin kovasti, etten jaksanut oikolukea tekstiä ennen nukkumaanmenoa, ja aamulla piti kiiruhtaa töihin. Siksi postaaminen  siirtyi ruokatunnille. Pyrin julkaisemaan kello 7 aamulla, mutta ihan aina se ei onnistu.

Kaisa, ei tyrvääläinen
4/5 | 

Kiitos Markolle, kun vinkkasi blogistasi. Oli hieno matkakertomus Vammalasta. Erilainen ja tarkka upeat kuvat. Kerran tyrvääläinen, aina tyrvääläinen. Oletko?

Maija
Liittynyt15.10.2015
5/5 | 

Hmm, enpä tiedä, Kaisa. Jo syntymäni olosuhteet sen kertovat: synnyin kyllä Vammalan aluesairaalassa, mutta kotikunnakseni merkittiin Punkalaidun. Olen kokenut olevani millin pari väärässä paikassa melkein koko ikäni. Tyrväällä odotin vain pois pääsyä, vähän kuin toukka kotilossa.

Demokratiassa päätöksenteko tuppaa olemaan hidasta, ja hyvä niin. Välillä kissanhännän veto kestää poliittisissa elimissä niin pitkään, että yleiset arvostukset ehtivät sillä välin muuttua. Asiasta, jota aikaisemmin kannattivat vain edelläkävijät, onkin tullut valtavirtaa.

Toivottavasti niin käy myös Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttämiselle. Siinä on kyse niinkin muodikkaista asioista kuin kestävä kehitys, biodiversiteetti ja kaupunkiviljely. Turun vanhin siirtolapuutarha säilyttää jo 1700-luvulla alkanutta kaupunkipuutarhojen historiaa: se on vanhojen kasvilajikkeiden elävä geenipankki. Sellaista ei voi enää perustaa, sen voi vain säilyttää.

Vierailin Kupittaan siirtolapuutarhassa heinäkuussa Avoimen puutarhat -päivänä ja todistin omin silmin, miten paljon säilytettävää siellä on. Se on ihastuttava, vehreä keidas aivan Kupittaan Citymarketin vieressä.

Ensi sunnuntaina 16.8. vietetään siirtolapuutahan 85-vuotispäivää avoimien ovien ja opastusten merkeissä kello 12-17. Kannattaa poiketa, jos liikutte lähistöllä. Myös 4h-yhdistyksen kesäkahvila on avoinna.

Läheisellä päiväkodilla on siirtolapuutarhassa oma mökki ja puutarha, jossa lapset saavat kasvattaa kesäkurpitsaa, kehäkukkia ja mitä mielivätkin. Erään puutarhan rouva on kävelevä pionitietopankki. Toisessa pihassa on tehokkaan näköinen hyötypuutarha, ja kolmannessa voi tutustua mehiläisten elämään. Osa pihoista on ihanasti hieman rempallaan. Useimmat ovat kuitenkin hyvin tai erittäin hyvin hoidettuja.

Miten pieneen tilaan voikin istuttaa sellaisen määrän kasveja? Ja miten ne saa viihtymään niin hyvin? Puutarhurit jakavat mieluusti vinkkejä uteliaille. Jos puutarhan portti on auki, se tarkoittaa, että sisään saa tulla.

Turun kaupunki on aikeissa rakentaa siirtolapuutarhan paikalle kerrostaloja maankäytön tehostamisen nimissä. Siirtolapuutarhan maanvuokrasopimusta on pidennetty vuoteen 2025, koska uuden yleiskaavan valmistelu vie odotettua pidempään. Kupittaan ryhmäpuutarha ry on vedonnut useita kertoja kaupunkiin puutarhan puolesta. Parhaillaankin on meneillään nimien keruu säilyttämistä puoltavaan adressiin.

Ei ole selvää, että siirtolapuutarha saa jäädä, mutta mielestäni se on vuosi vuodelta todennäköisempää. Turku aikoo olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2030 mennessä, joten miksi se tuhoaisi tämän vehreän hiilinielun? Tuntuu hölmöltä, jos kaupunki toisella kädellä jakelee kaupunkiviljelijöille viljelylaatikoita ja toisella kädellä lakkauttaa viljelijöiden pikku paratiisin. Aluehan ei edes ole iso. Luulisi taloille löytyvän lääniä muualtakin. 

Siirtolapuutarha on ajateltu siirtää asutuksen tieltä Koroisiin. 80-vuotiaiden omenapuiden ja ikiaikaisten perennojen siirtäminen on kuitenkin vaikeaa, ellei mahdotonta. Ja miten nämä pikkuruiset, suloiset mutta hauraat mökit muka saataisiin siirretyiksi? Tuskin mitenkään. 

Siirtolapuutarha teki minuun suuren vaikutuksen. Aloin miettiä, miten mukava oma siirtolapuutarhamökki ja -puutarha olisi. Sinne pääsisi  kätevästi bussilla, ja perillä odottaisi toinen, vihreämpi ja kauniimpi maailma. Jos jostakin tupsahtaisi tilille setelitukku niin tietäisin, minne sen sijoittaisin. Unelmointi on onneksi ilmaista.

Adressi Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttämisen puolesta löytyy täältä.

--

Päivän kuvat: Mökkejä ja kukkia Kupittaan siirtolapuutarhassa heinäkuussa 2020.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016