Kööpenhamina tuskin tulee ensimmäisenä mieleen, kun puutarhoista kiinnostunut matkailija listaa unelmiensa kohteita. Mutta kun käytettävissä on matkalahjakortti, jolla pääsee vain joko aurinkorannoille tai valikoituihin Euroopan kaupunkikohteisiin, keväinen Kööpenhamina voi alkaa houkutella. Siellähän on jopa kasvitieteellinen puutarha keskikaupungilla.

Kun suljin pois kaupungit, joissa olen jo käynyt, Köpis kiilasi listakärkeen. Voin kuolla tyynesti näkemättä Bolognaa tai Hampuria, mutta en haluaisi myöntää Pietarille taivaan porteilla, etten ole käynyt Tanskan pääkaupungissa. Olisinhan silloin käyttänyt leiviskäni – eli työpaikalta viime keväänä saamani läksiäislahjan – perin huonosti.

Pitää muistaa, että Suomeakin on hallittu Kööpenhaminasta. Kalmarin Unionin aikaan 1300-luvun lopulta vuoteen 1523 Tanska oli päällepäsmärinä Tanskan, Ruotsin ja Norjan valtioliitossa, ja asuinpaikkani Varsinais-Suomi kuului Ruotsiin.

Siis kevättä vastaan Kööpenhaminaan, ei Pariisiin tai Puerto de la Cruziin!

Kävelin suosiolla kiinnostavimpienkin museoiden ja kauppojen ohi

Jänteeni ja iskiashermoni sallivat maksimissaan kolmesta neljään tuntia hidasta kävelyä päivässä, mikä estää säntäilyn ja pakottaa valitsemaan. Sivuutin museot tyynesti, vaikka minulla oli taskussa Kööpenhamina-kortti, jolla olisin päässyt sisään. En piipahtanut kuuluisalla ostoskadulla Strögetillä, tunnetussa tavaratalossa Magasin du Nordissa enkä edes designista ja sisutustavarasta kiinnostuneiden must-kohteessa Illums Bolighusissa. Pyörin kyllä kolme päivää niiden nurkilla ja näin ne monta kertaa. Tahdonvoima oli koetuksella, mutta piti.

Piti valita, ja valitsin kukat. Kävin pääsiäistä varten koristellussa Tivolissa, Tanskan vanhimmassa kuninkaallisessa puistossa Kongens Havessa, aina kiinnostavassa kasvitieteellisessä puutarhassa ja sen kasvihuoneissa sekä kirsikkapuistaan tunnetussa Langelinieparkenissa. Siinä sivussa tutustuin värikkääseen vanhaan satama-alueeseen Nyhavniin ja poikkesin kahden kauppahallin, kukkatorin ja terassialueen muodostamassa hipsterikeskittymässä nimeltä Torvehallerne. Pyörähdin myös kuninkaanlinnan pihamaalla Amalienborgissa, koska reitti hotellilta Langelinielle sattui kulkemaan sitä kautta.

Tivolissa voi viettää tunteja vain katselemalla ympärilleen

Luksushotelli Nimbin kaikista huoneista on näköala Tivoliin. Hotellilla on tietysti myös ravintola ja ulkopöytiä, joista voi katsella Tivolin hyörinää.

Pääni menee pyörälle jo kierreportaissa, joten jätin Tivolin kieputtimet väliin. Viihdyin silti huvipuistossa useita tunteja, koska siellä oli paljon nähtävää. Vanhat, koristeelliset huvipuistolaitteet ovat kauniita jo sinänsä. Lisäksi alue on rakennettu niin, että maisemat ja tyylit vaihtuvat tiheään.

Tivoli ei toki ole Keukenhofin veroinen kevätpuutarha, mutta jotakin samaa niissä on. Istutukset ovat monipuolisia, kekseliäitä ja hyvin hoidettuja. Ihastelin esimerkiksi isoa puuta, jonka oksilla riippui orvokkipalloja. Yksinkertaista, mutta tehokasta. Toisto toimi myös vesipuutarhassa, jossa pulputti parikymmentä samanlaista pyöreää suihkulähdettä. Lammen rannoilla oli muodikkaita monilajisia ja värikkäitä sipulikukkaistutuksia, syrjemmällä kukkivat koiranhampaat, esikot ja muut kevätperennat. Monet lehtipuut olivat jo hiirenkorvalla ja kirsikkapuut täydessä kukassa.

Huvipuiston tärkeimmät kulkuväylät olivat välillä vähän ruuhkaisia ja valokuviin oli vaikea saada rauhallisia taustoja. Aina löytyi kuitenkin penkki, jolle saattoi istahtaa levähtämään. Ruokaa ja välipaloja oli tarjolla muutaman askeleen välein.

Tarkastelin kirsikankukkia ja niiden heijastuksia vedessä, kun huomasin lammen toisella puolella terassin, joka kurkotteli veden yläpuolelle kuin pääskysenpesä. Ja hetken päästä jo istuinkin Mikkeller Faergekroen -olutravintolan terassilla edessäni raikas tuoppi tarjoilijan suosittelemaa juomaa sekä annos tanskalaista pubiruokaa: lämmin kalaleipä, jossa oli friteerattua ja höyrytettyä kalaa sekä katkarapuja ja mätiä. Kyllä maistui. 

Parhaat valokuvat otetaan Nyhavnin sillalta

Päivä oli ollut suorastaan helteinen, mutta ilta alkoi viilentyä ja laskevan auringon valo tuli hetki hetkeltä kauniimmaksi. Kiirehdin metrolla Nyhavniin, koska arvasin, että sataman vanhat, värikkäät talot olisivat pian parhaimmillaan. Olin kuullut, että parhaat valokuvat saisi kanaalin ylittävältä sillalta, Nyhavnsbrolta. Tämä piti paikkansa, ja moni muukin tiesi sen. Lähes kaikki halusivat kuvan itsestään sillalla.

Nyhavn on käytännössä ravintola-alue, jossa ulkoterassi vaihtuu toiseen saumattomasti. Tunnelma oli rento ja rauhallinen. Olen ujo käymään yksin ravintoloissa, mutta täällä olisin aivan hyvin voinut pysähtyä illastamaan, ellei vatsani olisi ollut täynnä.

Olin valinnut hotellikseni Phoenixin puhtaasti sijainnin perusteella, ja se oli pari astetta hienompi kuin mihin minulla yleensä on ollut varaa. Oli kuitenkin todella hienoa, kun Nyhavnistakin oli vain parin minuutin kävelymatka majapaikkaan.

Kongens Have on suurten linjojen puisto

Matka ei ollut pitkä myöskään Kongens Haveen eli Rosenborgin linnan puistoon, jonne suunnistin seuraavana aamuna. Näin varhain keväällä puisto ei ollut vielä parhaimmillaan, mutta sen vaikuttavat rakenteet olivat ehkä tavallistakin selvemmin näkyvissä.

En ole missään nähnyt yhtä pitkiä rivejä tarkasti muotoon leikattuja, korkeita lehtipuita. Valitettavasti en osaa sanoa, mitä puita ne olivat, mutta se on varmaa, ettei niitä ole leikattu tikkailta vaan kurottajaa käyttäen. Tiheät, kuparinruskeat pensasaidat tunnistin pähkinäpensaiksi. Valkoisen pilven näköinen kirsikkapuu keräsi siellä täällä ihailijoita luokseen.

Symmetrinen Krumspringet näytti minun silmiini hurjalta (koriste)omenapuiden muotoonpakottamisen harjoitustyöltä. Puut on leikattu ja sidottu niin, että ne muodostavat korkeita aitoja ja kaaria suorien käytävien reunoille ja päälle. Alue näyttää varmasti satumaiselta, kun puiden nuput aukeavat. Jos näin oikein, omenapuiden oksilla kasvoi siellä täällä misteliä.

Puiston ruusutarhassa ei tietenkään nyt ollut nähtävissä yhtään ruusua, vaan kaiken huomion vei tähden muotoon leikattujen puksipuuaitojen labyrintti.

Alppiruusut olivat kukassa kasvitieteellisessä puutarhassa

Kasvitieteellisessä puutarhassa on käytetty paksuja männynoksia rajaamassa istutuksia ja pitämässä multaa paikoillaan rinteessä.

Palmutalon esikuvana on tiemmä ollut Lontoon Crystal Palace, jossa pidettiin suuri maailmannäyttely vuonna 1851.

Kööpenhaminan kasvitieteellinen puutarha on osa Tanskan luonnonhistoriallista museota, ja sen itäinen sisäänkäynti on hiukan piilossa museon etupihalla. Puutarhan ulkoalueet olivat vielä osittain talvihorroksessa. Monet kasvitieteelliset puutarhat tekevät pääsiäiseksi hienoja kevätkukkaistutuksia sisätiloihin, mutta täällä niitä ei näkynyt.

Sen sijaan komeassa, 1800-luvun lopulla rakennetussa palmutalossa on laajat käpypalmujen ja fiikusten kokoelmat. Kasvihuoneen bambutiheikkö kasvaa kuulemma jopa 40 senttiä päivässä, ja se on kerran onnistunut kasvamaan lasikatosta läpi. Muissa kasvihuoneissa oli esillä varsin tavanomaiset, ilmastotyyppien mukaan lajitellut kokoelmat. Brasilialaisia suppilokukkia eli gloksinioita (sinningia) hiukan ihmettelin. Muhkeiden, ruskeiden renkaiden sisälle kehittyvistä versoista eivät tulleet mieleen kotoiset huonekasvit.

Kasvihuoneiden vieressä oli perhostalo, mutta siellä en käynyt, vaan suuntasin kohti pienille kukkuloille perustettuja kivikkopuutarhoja sekä alppiruusupuistoa. Se olikin sokeri pohjalla. Osa rodoista oli jo kuihtunut, osa vasta nupulla, mutta muutama lajike oli aivan ihanassa kukassa.

Läntistä sisäänkäyntiä ja sen pientä, hurmaavaa myymälää etsiessäni kuljin pienen metsäpuutarhan ohi. Siellä viimein näin kaipaamiani sipulikukkia: narsisseja ja keisarinpikarililjoja, mutta myös suloisia, minulle tuntemattomia vaaleansinisiä ja valkoisia maanpeitekasveja aaltoilevina mattoina. Googlen kuvahaku kertoi, että ne olivat balkaninvuokkoja (Anemone blanda). Ihastuttavia!

Kauppahallit ovat herkkusuiden ja hipsterien valtakunta

Hotelli Phoenixin kaikki yleiset tilat on sisustettu koristeellisesti.

Kööpenhaminan herkkusuiden mekka, Torvehallerne, on vain parin korttelin päässä kasvitieteellisen puutarhan länsiportilta. Olin aamulla palannut hotellille noutamaan toppatakkia, mutta nyt päivä oli lämmennyt niin, että hallien piknikpöydät olivat ahkerassa käytössä. Minäkin rohkaistuin jonottamaan lihapulla- ja graavilohileivät Hallernes Smörrebrödistä ja kantamaan ne ulos. Graavilohileivässä oli päällä muun muassa granaattiomenan siemeniä – ei ehkä uusi, mutta silti varastamisen arvoinen idea. Jälkiruuaksi nappasin mukaani sitruunatortun ranskalaisen leipomon tiskiltä. 

Olisin mielelläni jäänyt hyggeilemään halleille pidemmäksi aikaa, mutta aloin olla aivan poikki. Siis metroon ja hotellille. Kööpenhaminan metro on syvällä ja vähän synkkä, mutta siisti, turvallinen ja käytännöllinen. Liikuin sillä paljon, koska en viitsinyt opetella bussien reittejä enkä pystynyt kävelemään tarpeeksi. Kaikille, joiden jalat toimivat normaalisti, suosittelen kuitenkin kävelyä. Köpiksen keskusta on niin kompakti, ettei julkista liikennettä välttämättä tarvitse kuin lentokentälle ja Louisiana-museoon mennessä.

En jaksanut illallakaan enää lähteä minnekään, vaan nautin nokosten jälkeen hotellin executive loungen antimista – pikkupaloja ja lasi viiniä - ja täydensin niitä lähikaupasta. Ennakkotiedoista poiketen sekä kaupoissa, hallissa että ravintoloissa maksaminen oli järjestetty täysin luotto- ja pankkikorttien varaan. Käteistä ei käyttänyt kukaan enkä minäkään olisi tarvinnut sitä ollenkaan. Rahanvaihto ennen matkaa oli täysin turhaa.

Langelinie-laituri tuo meren melkein kuninkaanlinnaan asti

Amalienborg - tai oikeastaan pieni osa siitä.

Seuraavana aamuna tavoitteenani oli nähdä massoittain kirsikkapuita kukassa. Se onnistuikin, mutta matkan varrella ihmettelin ensin komeaa Marmorikirkkoa ja sitten ankeaa Amalienborgin linnanpihaa. Mahtaa olla ikävä asuinpaikka. Kuljin laajan pihan halki meren puolelle pieneen Amaliehaven-puistoon, jossa kuvasin magnolioita, tuoksuheisiä sekä japaninruusukvittenejä ja kuuntelin suihkulähteiden solinaa. Matkani jatkui laiturialueella kohti Langeliniehaven-puistoa, jossa kööpenhaminalaiset viettävät vuosittain hanamia. Puiston kaikki puut olivat jo täydessä kukassa, vaikka juhlaan oli vielä reilu viikko aikaa.

Langelinie on pitkä rantakatu ja valtamerilaivoillekin riittävän syvä laituri, jossa Kööpenhaminassa pistäytyvät risteilyalukset pysähtyvät. Kööpenhaminan tunnus, Pieni merenneito -patsas, on Langelinie-laiturin edustalla. Näin sen, mutta en mennyt sen luo. En myöskään käynyt viereisessä Kastellet-linnoituksessa. Designmuseon ohitin niin ikään, vaikka siellä olisi varmasti ollut kiinnostavaa nähtävää. Kun ei pysty niin ei pysty.

Minulla oli vielä hotellihuone luovuttamatta, joten en voinut jäädä myöskään Amalienborgin linnanpihalle odottamaan vahdinvaihtoa, joka olisi alkanut kello 12 ja kestänyt puolisen tuntia. Yllätyin, kun törmäsin noin kello 15 vaille 12 karhunnahkalakkisten ja sinihousuisten seremoniahenkilöiden kulkueeseen "kotikadullani" Bredgadella hotellin lähellä. Oli marssimusiikkiakin. Olin nääs jättänyt vahdinvaihdon reitin tutkimatta.

Hurautin metrolla lentokentälle reilusti etuajassa, koska en jaksanut kävellä enempää. Minulla oli hyvää aikaa lounastaa ja sain viimein hankittua yhden matkamuistonkin - helposti jalkaan sujautettavat Ecco Soft 7 -tennarit suloisen haaleankeltaisina. Väriä väitettin beigeksi, mutta sehän se ei ole.

Olen tyytyväinen reissuun, sillä näin ja koin kaiken, minkä halusin ja se kaikki oli kaunista ja hyvää. Matkakumppanin kanssa olisi kenties ollut vielä kivempaa, mutta voin suositella Kööpenhaminaa myös soolomatkailijalle. 

--

Aloituskuva: kirsikankukkia Kongens Havessa.