Kirjoitukset avainsanalla retket

Moni unelmieni matkoista jää haaveeksi, koska en aio matkustella tässä elämässä enää paljon. Nuorena eivät riittäneet rahat ja vapaa-aika, eikä aina ollut intoakaan. Nykyään myös terveys tekee tenän. Köyhän paras huvitus on vilkas mielikuvitus, sanoi jo mummini aikoinaan, joten miksipä en silti osallistuisi seuraleikkiin.

Sain nimittäin haasteen Parasta lähteä nyt -blogin Päivi Seppä-Lassilalta. Pitäisi esitellä kymmenen unelmien matkakohdetta, kukin omassa sarjassaan: unelmien kaupunki, unelmien majoitusmuoto ja niin edelleen. Eiköhän kymmenen reissuhaavetta sentään löytyisi.

Toteutumattomat matkaunelmat voivat yllättää läheisimmätkin, koska perheen kesken matkat ovat usein kompromisseja. En ole läheskään aina matkustanut sinne, minne olisin itse halunnut. 50-vuotismatka New Yorkiin oli oma ideani, ja juuri viime viikonloppuna kekkasin, minkä pitkäaikaisen reissuhaaveen haluan toteuttaa 60-vuotispäiväni kunniaksi. Pyysin perhettä veikkaamaan kohdetta ja yllätyin, kun he eivät osuneet oikeaan useallakaan yrittämällä. Lue eteenpäin, niin kohde selviää.

1.  Paikka: RHS Garden Wisley

Olin hetken aikaa englantilaisen Royal Horticurtular Societyn jäsen, koska halusin käydä Chelsea Flower Showssa vain jäsenille varattuna päivänä. Minulle tuli tuolloin kotiin myös seuran hieno lehti, the Garden, jossa kerrotaan säännöllisesti muun muassa seuran omien ja yhteistyöpuutarhojen kuulumisista. Opin, että kuninkaallisen seuran ehdoton kruununjalokivi on Surreyssä sijaitseva Wisley. Laajassa puutarhassa riittää koluamista pariksikin päiväksi. Minun piti päästä sinne jo tänä kesänä, mutta vaihdoimme matkasuunnitelmaa käytännön syistä. Uskon, että Wisley-vierailu vielä toteutuu.

2. Tapahtuma: Amsterdam Tulip Festival

Innostun harvoin tapahtumista. Ei tullut mieleen yhtään, johon haluaisin osallistua. Unelmakohteideni listalla on kuitenkin Hollannin kuuluisa Keukenhof tulppaanien kukkimisen aikaan. Amsterdamissa on jo viiden vuoden ajan vietetty huhtikuussa tulppaanifestivaaleja, jolloin koko kaupunki kukkii. Nämä voisi näppärästi yhdistää.

3. Kotimaan kohde: Kökar

Kotikaupunkini Turun paras puoli on Turunmaan saaristo, jonne on helppo tehdä päiväretkiä autolla. Yhteysaluksella pääsee myös kauniiden kanervikkojen Jurmoon, vehmaaseen Aspöhön sekä Utöhön, jonka yöttömässä kesäyössä voi kuulla hukkuneiden merimiesten sielujen ulvovan. En ole sitä itse todistanut, mutta lähteeni on luotettava.  Oli miten oli, Kökar on juuri sen verran vaikeammin saavutettava, etten ole siellä käynyt. Sehän kuuluukin Ahvenanmaahan. Minulle on kerrottu, että siellä on kaunista.

4. Kaupunki: Firenze

Vanhemmat retuuttivat puolisoani liikaa Euroopan museoissa, kun hän oli pikkupoika. Siksi en ole saanut häntä suostutelluksi matkaseuraksi Firenzeen, joka on kuulu taideaarteistaan. Koen, että yleissivistyksestäni puuttuu tämän kaupungin muotoinen palanen.

5. Maa: Kuuba

En ole koskaan ollut rantalomalla. Kuumuus ei ole minun juttuni, vaan matkustan enemmänkin valon perässä. Pääsin kuitenkin 1990-luvun alkuvuosina tutustumaan Kuubaan maan matkailuviranomaisten ja suomalaisen matkanjärjestäjän vieraana. Reissu oli lyhyt, mutta unohtumaton. Upeiden hiekkarantojen, mehukkaiden hummerien ja taidokkaasti tanssivan kansan ohella Kuubassa kiinnostavat yhteiskunnalliset ilmiöt – niitä tarkemmin tässä erittelemättä. Menisin mielelläni uudelleen, jos pystyisin.

6. Saari: Manhattan

Pesunkestäväksi maalaistytöksi olen ihmeen innoissani suurkaupungeista. Jos mikä tahansa olisi mahdollista, asuisin Manhattanilla penthousessa, johon kuuluisi iso kattopuutarha. En ole täysin luopunut ajatuksesta, että saattaisin käydä New Yorkissa vielä kerran, mutta koville se ottaisi. Olisin pitkän lentomatkan jäljiltä todennäköisesti niin kipeä, etten pystyisi juurikaan kävelemään. Ja New Yorkissa kuuluu kävellä, kun keltaisista takseistakin on tullut pelkkiä hötkypakuja.

7. Extreme: Madeira

Jos olisin yhä hyväkuntoinen viisikymppinen, lyöttäytyisin jonkin vaellusporukan mukaan ja lähtisin tutkimaan Madeiran vuoristoreittejä. Maisemat ovat siellä aivan mykistävät. Osa reiteistä on käsittääkseni niin extremejä, että en ole varma, selviytyisinkö niistä. Luulen, etten pelkää korkeita paikkoja, mutta en ole koskaan edes yrittänyt ylittää rotkoa heiluvaa riippusiltaa pitkin. On siellä kyllä helpompiakin reittejä, mutta yhtä kaikki minulle liian vaikeita.

8. Majoitusmuoto: Ryokan

Japanissa käydessäni asuin silloisen puolisoni luona torakoita vilistävässä opiskelijaboksissa, mutta jos nyt pääsisin takaisin, yöpyisin osan ajasta perinteisissä majataloissa, ryokaneissa. Nauttisin niiden rauhallisesta tunnelmasta ja kylpemisestä kuumissa lähteissä. Tatamille levitetyllä futonilla saa hyvät unet viileässä huoneessa. Ruokakin on kuulemma hyvää, mutta siihen suhtaudun hieman epäillen. Elämäni oudoimmat annokset olen saanut eteeni Japanissa.

9. Luonnonkohde: Norjan vuonot

Tästä reissusta olen haaveillut vuosikymmeniä, ja vuoden 2020 kesällä aion toteuttaa sen. Aion hypätä Hurtigruten-laivaan Bergenissä ja koluta sen kanssa Norjan rannikon Tromssaan saakka. Jännevaivaiselle loistava matkailumuoto, sillä kävellä ei tarvitse, ja silti maisemat vaihtuvat. Perhe protestoi, että enhän minä pidä vuorista vaan kukista. En kuitenkaan koe, että menisin katsomaan vuoria, vaan tilaa niiden välissä. Siis vuonoja. Tiedostan kyllä, että sama maisema näyttäisi ehkä paremmalta vuoren rinteeltä katsoen, ja sinne rinteellehän en pysty kapuamaan. Otan riskin. Vielä pitää tutkia, millä laivalla menisin ja millainen hytti olisi hyvä.

10. Ruoka ja juoma: Ruokakurssi Provencessa tai Toscanassa

En ole tutkinut tätäkään tarkemmin, mutta uskon, että sopiva kurssi löytyisi helposti. Ideana olisi kokkailla herkkuja ammattilaisen opastuksella ja sitten syödä tulokset ulos puutarhaan katetussa pitkässä pöydässä. Paikalliset viinit täydentäisivät makunautinnon. Ei ole niin tarkkaa, olisiko ruoka ranskalaista vai italialaista, hyvää se olisi kuitenkin.

Blogihaaste lähti liikkeelle Rami Rajakallion Kohteena maailma -blogista. Ideana on luetella 10 unelmien matkakohdetta, haastaa viisi muuta bloggaria ja käydä liittämässä julkaistun blogin linkki Ramin postauksen kommenttikenttään. Venytän sääntöjä sen verran, etten varsinaisesti haasta. Jos aihe kuitenkin kutsuu Arki on kaunis -blogin Tuulaa tai kanssabloggareitani täällä et-lehden blogiyhteisössä, sana on vapaa! Olette kutsutut.

Päivän kuvat: Birmingham tuskin on monenkaan unelmakohde, mutta kun satuin siellä käymään niin poikkesin myös  kasvitieteellisessä puutarhassa. Se toimii osittain lahjoitusten varassa, minkä kyllä huomaa. Vanhanaikaisissa kasvihuoneissa on toki oma viehätyksensä. Ulkona kameliat hehkuivat täysillä jo tammikuussa. Myös taikapähkinät ja jouluruusut olivat kukassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Madame, onko tämä laukku teidän? Joudun tekemään täydellisen tarkastuksen”, totesi turvatarkastuksen virkailija Birminghamin lentokentällä. Ei huolestuttanut yhtään, koska tiesin, että kerrankin olin pakannut täysin mallikelpoisesti. Siis miten?

 

1. Valitse pehmeä laukku.

Lentokoneiden matkustamojen matkatavaratilat ovat nykyään tupaten täynnä kovia, perässävedettäviä laukkuja, koska useimmat matkustavat pelkällä käsimatkatavaralla. Pehmeä laukku vetää samoilla sallituilla ympärysmitoilla enemmän tarpeellista tavaraa kuin kova, koska pyörille ja kahvan mekanismille ei pehmeässä laukussa tarvita tilaa. Usein laukku jää kuitenkin jonkin verran vajaaksi, jolloin se on helppo tunkea pieneenkin koloon. Pehmeää laukkua ei myöskään tarvitse koskaan jättää portilla ruumaan laitettavaksi. Minulla on noin 20 vuotta vanha, perinteisen matkalaukun muotoinen Samsonite, jota voi kantaa kädessä, olalla tai selässä. Toivottavasti se ei ikinä mene rikki! Minulla on kyllä pyörällinenkin laukku, mutta se on jäänyt käyttämättä.

2. Kokoa pikkutavarat pusseihin.

Nesteet pitää joka tapauksessa koota läpinäkyvään muovipussiin, ja suosittelen samaa muillekin tarvikkeille. Minulla on kolme  läpinäkyvää meikkipussia. Matka-apteekki on aina lähtövalmiina yhdessä. Toiseen sullon "kuivat" meikit ja hiustenhoitotarvikkeet (tosin tällä kertaa sujautin ne samaan pussiin lääkkeiden kanssa). Kolmanteen kokoan sähkötarvikkeet, kuten laturit, adapterit ja tarpeen mukaan taskulampun ja kiikarin. Kamera ja vaihtolinssi menevät omaan, pehmustettuun pussiinsa. Kameran vara-akut kulkevat korupussukassa, jossa on useita lokeroita. Akuthan pitää kuljettaa siten, etteivät ne pääse tekemisiin metallin kanssa. Varakenkiin tungen sukat ja työnnän kankaiseen kenkäpussiin. Näin pakattu laukku on siisti ja turvatarkastuksessa helposti ja nopeasti käsiteltävä.

3. Taittele tai rullaa vaatteet paketeiksi.

Kangasvaatteille, kuten farkuille ja paidoille, käytän menetelmää, jossa vaate taitellaan napakaksi paketiksi. Kun vaate on ensin taiteltu pitkäksi suorakaiteeksi kuten pystyviikkauksessa, alankin taitella sitä molemmista päistä niin, että paidan kaulus, helma ja hihat jäävät laattamaisen paketin sisään, eikä mikään repsota mistään. Trikoot kokoan pöydälle päällekkäin ja pyöritän rullaksi. Rullan tai paketin sisällä kulkevat näppärästi näkymättömissä ne vaatteet, joita et halua esitellä kaikelle kansalle turvatarkastuksessa. Nytkin virkailija nosteli pinot ja rullan laukusta sellaisenaan ja vain tunnusteli ne, ei avannut.

4. Näytä kynsisakset turvatarkastuksessa.

Toisin kuin moni luulee, käsimatkatavaraan saa pakata sakset. Terän pituuden vain pitää olla alle 6 cm saranakohdasta mitattuna. Useimmat kynsi- ja ompelusakset siis kelpaavat. Olen aina aikaisemmin pakannut sakseni tekniikkapussiin, jossa ne ovat kulkeneet läpivalaisun läpi ongelmitta. Birminghamissa jäin kuitenkin niistä kiinni. Virkailija selitti, että heidän röntgenlaitteensa suurentaa kuvan automaattisesti, joten kynsisakset näyttävät isommilta kuin ovatkaan ja johtavat joka kerta tarkastukseen. Jatkossa laitan sakset erikseen turvatarkastuskaukaloon. Jos joskus joudun jättämään ne lentokentälle, en jää niiden perään itkemään, mutta mieluummin otan ne mukaan. Aina on joku pakkaus, jonka avaamisessa sakset ovat kätevät. 

--

Siisti viikkaaminen tuskin on elämän tärkeimpiä asioita. On jopa sanottu, että vaatimus täydellisen siististä, pystyviikatusta vaatekaapista (ja matkalaukusta) on vain yksi uusi tapa pitää naiset puuhassa ja poissa vallan kahvasta. Noh, enpä tiedä. On ne vaatteet jotenkin taiteltava kuitenkin, ja miksei sitten saman tien siististi. Ryppyiset vaatteet ja hukassa oleva laturi eivät minun mielestäni ole asioita, joita kannattaisi tavoitella, sukupuolesta riippumatta. Varsinkaan, jos toinen käsi on vallan kahvassa.

--

Päivän kuva: Voittamaton Samsoniteni pakattuna. Sen lisäksi minulla oli mukana pieni olkalaukku, jossa olivat lompakko, puhelin, passi ja kulloinkin seuraavaksi tarvittavat dokumentit. Loput paperit ja läppäri olivat Samsoniten isossa etutaskussa.

Kommentit (0)

Winterbourne on nykyään osa Birminghamin yliopiston kampusta, mutta valmistuessaan vuonna 1903 se oli varakkaan perheen asuintalo väljästi rakennetussa esikaupungissa. Talon erityislaatu ymmärrettiin jo tuolloin: se esiteltiin Country Life -lehdessä vuonna 1911. Näin huolellisesti suunniteltuja ja yhtenäisesti Arts & Crafts -tyyliin rakennettuja taloja ei ole Englannissa monta.

Talon rakennuttivat John ja Margaret Nettlefold, jotka olivat molemmat menestyneiden birminghamilaisten metalliteollisuussukujen jälkeläisiä. Nettlefoldit olivat rikastuneet puuruuvien ja ammusten tuotannolla. Talon suunnitteli arkkitehti Joseph Lancaster Ball.

Punatiili oli paikallisuutta ja perinteisiä käsityötaitoja suosivan Arts & Crafts -liikeen tyypillinen rakennusmateriaali: yksinkertainen, perinteinen ja paikallinen. Talon haluttiin näyttävän ulkoa päin vanhalta maalaiskartanolta. Puutarhassa on hauskasti aaltoileva punatiilimuuri.

Winterbounen rakentajat ottivat paljon vaikutteita menneistä ajoista. Puupaneloinnit ja kipsikoristeet ovat kuin 1600-luvulta, ja ikkunat tuovat mieleen keskiaikaiset rakennukset. Ikkunoiden rautahelat ovat kaunista taontaa. Talo oli kuitenkin myös erittäin moderni ja asuinmukavuuksiltaan ennennäkemätön, sillä siellä oli puhelin, sähkövalo, keskuslämmitys, vessat kahdessa kerroksessa ja peräti kolme kylpyhuonetta. Kuumaa vettä tuli hanasta eikä ämpärillä kantamalla. 

Winterbournen pohjapiirros on selkeä. Molemmat vieraille avoinna olevat kerrokset käsittävät pitkän gallerian, joka on talon sisäänkäynnin puolella, ja siitä avautuvia tilavia huoneita, joiden ikkunat ovat puutarhaan. Olohuoneesta on kauniit pariovet terassille.

Alakerrassa on olohuone ja isännän työhuone sekä nykyinen teehuone, joka on todennäköisesti ollut ruokasali. Yläkerrassa ovat makuuhuoneet, joista isoin on toiminut myös lasten leikki- ja kouluhuoneena. Nettlefoldeilla oli kuusi lasta. Vanhin, Evelyn, oli perheen muuttaessa Winterbourneen 11-vuotias, ja nuorin, Valerie, syntyi siellä. Oman huoneen saaminen oli lapsille tärkeä aikuistumisen merkki. Nuorten huoneet sisustettiin ja kalustettiin samoin kuin aikuisten.

Lähes kaikki talon tapetit ja useimmat tekstiilit ovat William Morrisin mallistoa. Tapetit eivät ole alkuperäiset, vaan ne liisteröitiin paikoilleen 2000-luvun alussa tehdyn entisöinnin yhteydessä. Opastuksen mukaan talossa on kuitenkin ollut alun perin samanlaiset tai vastaavat.

Morrisin ystävät voivat bongata seiniltä ainakin kaksiväriset Marigoldin ja Brer Rabbitin, jota on isännän työhuoneessa. Lastenhuoneessa on ihana Golden Lily -seinä, ja käytävältä löytyy värikäs kukkakuosi Blackthorn. Mutta mikä lienee nimeltään tuo kaunis tapetti, jossa on tulppaaneja ja kuusamaa? Honeysuckle and Tulip se ei ole. Morrishan ei läheskään aina nimennyt kukkakuoseja näkyvimmän kukan mukaan.

Vaikka Winterbourne oli käytännöllisesti suunniteltu, talon ja asukkaiden elämäntavan ylläpitämiseen tarvittiin vähintään kymmenen sisäpalvelijaa. Talon koosta päätellen heillekin oli varattu työ- ja oleskelutiloja sekä makuuhuoneita. Ylin kerros on kokonaan suljettu kävijöiltä, samoin valtaosa sivurakennuksista. Yhdessä sivurakennuksessa on työpaja, jossa pääsee perjantaisin kokeilemaan painotyötä vanhoilla painokoneilla.

Talossa on vain vähän alkuperäisiä kalusteita, ehtihän siellä asua Nettlefoldien jälkeen kaksi muuta perhettä, ennen kuin yliopisto peri sen John MacDonald Nicholsonilta. Hänen poikansa eivät halunneet ylläpitää isoa taloa ja puutarhaa, jotka olivat tulleet yliopiston saartamiksi. On talossa kuitenkin kunniapaikalla yksi tuoli, jossa on Margaret Nettlefoldin omin käsin kirjailema päällinen. Isännän työhuoneen kirjahylly on arkkitehdin suunnittelema kiintokaluste ja alkuperäinen.

Puutarha oli laaja ja monipuolinen jo Johnin ja Margaretin aikana. Margaret suunnitteli sen itse esikuvinaan puutarhasuunnittelija Gertrude Jekyllin kirjat, mutta tuskin hän siellä lapion kanssa raatoi. Muotokuvassaan hän on juuri astumassa puutarhasta olohuoneeseen kukkavasun kanssa. Winterbourne oli varmasti täydellinen paikka perhejuhlien järjestämiseen.

Nettlefoldit olivat myös yhteiskunnallisesti valveutuneita ja aktiivisia. He tukivat naisten sairaalaa, varattomille tarkoitettua koulua ja katulähetystä. John Nettlefold tunnetaan parhaiten kaupunkisuunnittelun edelläkävijänä. Hän esitteli idean puutarhakaupunginosasta Birminghamin työläisille ja ajoi ajatuksen myös läpi. Näin päästiin eroon keskustan slummeista. Moor Poolin lähiö on tätä nykyä pääosin suojeltu.

--

Päivän kuva: Winterbournen olohuoneesta pääsee suoraan terassille ja ihanaan puutarhaan.

 

 

 

Kommentit (2)

Englantilaiset puutarhat ovat tietysti ihania keskellä kesää, mutta luulin, ettei niissä olisi mitään nähtävää talvella. Väärin! Sana "talvipuutarha" sai aivan uuden merkityksen, kun näin viikonloppuna Winterbourne Housen puutarhassa monenvärisiä taikapähkinöitä, jouluruusuja, näsiän sukulaisia daphneja ja koiranheiden sukuisia viburnumeja, pikkuruisia syklaameja ja hentoja iiriksiä. Ja yhtä ja toista, joille en löytänyt nimeä. Minähän en ole varsinaisesti puutarhaharrastaja, satun vain tykkäämään kukista.

Käväisin Birminghamissa Mrs. Rauhana eli ihan muissa asioissa. Onneksi sain ohjelmaan mahtumaan myös käynnin Winterbournessa. Arts and crafts -tyyliin rakennettu talo valmistui vuonna 1903 John ja Margaret Nettlefoldin kodiksi. Ison puutarhan suunnitteli Margaret, ja myös talon viimeinen omistaja, John MacDonald Nicolson, jätti kädenjälkensä puutarhaan. Hän testamenttasi talon ja puutarhan Birminghamin yliopistolle, joka on hallinnut sitä vuodesta 1944. Paikka on virallisesti yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Kerron talosta lisää ensi viikolla, mutta tänään sukellan Winterbournen talvipuutarhaan.

Laaja puutarha jakautuu useaan, tiheillä pensasaidoilla ja muureilla erotettuun osaan. En usko, että kaikki kävijät edes löysivät talvella kukkiville kasveille varattua aluetta, koska sen sisäänkäynti sijaitsee huomaamattomasti talon sivulla. Ensin huomasin lumikellot, sitten kumarruin kuvaamaan ensimmäisiä näkemiäni jouluruusuja. Vasta hetken päästä ymmärsin, missä olin. Melkein kaikki kasvit olivat kukassa tai vähintään nupulla, vaikka on vasta tammikuun loppu.

Sää oli vähemmän miellyttävä. Lämpötila muutaman asteen plussan puolella, pilvet roikkuivat alhaalla ja ajoittain tihutti vettä. Kasvien kuvaamiseen olosuhteet kuitenkin sopivat mainiosti. Lehdet kiilsivät kosteina, ja kukkien terälehdillä oli vesipisaroita. Vanhan mulperipuun oksilla kasvava sammal loisti lähes neonvihreänä. Erään aitapensaan kuihtuneet lehdet olivat kuin pronssista veistettyjä.

En tiedä, mistä Winterbourne House on saanut nimensä, mutta tuntuu hyvin sopivalta, että sen puutarha on kaunis myös talvella. Uskallan suositella käyntiä Winterbournessa mihin vuodenaikaan tahansa, sillä puutarha on monipuolinen ja erittäin hyvin hoidettu - luultavasti osittain opiskelijatyövoimalla.

--

Päivän kuvat: Jouluruusu Winterbournessa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2018
2017
2016