Kirjoitukset avainsanalla ikääntyminen

Sosiaalisessa mediassa on viime viikkoina keskusteltu 50 vuotta täyttäneistä työnhakijoina. Henna Mikkilä aloitti keskustelun twitterissä, ja on siihen tarttunut Taloussanomatkin. Pistänpä minäkin lusikkani soppaan ja kerron omat näkemykseni.

1. Yli 50-vuotiaita ei kutsuta työhaastatteluihin

TOTTA. Näin olen itsekin kokenut. Alle 50-vuotiaana sain kutsun haastatteluun joka kerta, kun hain jonnekin, mutta 50 vuotta täytettyäni kutsuja on kertynyt nolla. Hakukertoja ei ole ollut useita, koska minulla on koko ajan ollut työ, jossa viihdyn, mutta trendi on kyllä nähtävissä.

2. Yli 50-vuotiaiden arvoa ei ymmärretä työpaikoilla

TARUA. Se, että yli 50-vuotiaita ei kutsuta haastatteluihin, ei johdu siitä, ettei työpaikoilla ymmärrettäisi kokeneiden työntekijöiden arvoa. Syy on muualla. Koska yli 50-vuotiaiden työmarkkinat eivät toimi, kokeneet kehäketut jämähtävät helposti sinne, missä sattuvat olemaan 50 täyttäessään. Koska heitä on jo, heitä ei tarvita lisää. Ikädiversiteetti ei nimittäin ole sitä, että palkataan yli 50-vuotiaita, vaan sitä, että työpaikalla on eri-ikäisiä, eri sukupolvia edustavia työntekijöitä, joilla on erilaisia näkökulmia asioihin.

Miksi työmarkkinat eivät toimi? Siihen en osaa suoralta kädeltä vastata, mutten usko, että työnantajien nihkeys olisi ainoa syy. Voi siinä olla vähän sitäkin, että tietyssä iässä työpaikan vaihtaminen ei enää kiinnosta pelkän vaihtelun vuoksi. On kaivettu itselle sopiva kolo organisaatiosta, eikä haluta enää aloittaa alusta muualla. Ei ole vetoa eikä työntöä. Kun kukaan kokenut ei lähde, ketään kokenutta ei voida ottaa tilalle. 

3. 50-vuotias on parhaassa työiässä

TOTTA. Useimmat 50-vuotiaat ovat elämänsä huipulla: hyväkuntoisia fyysisesti ja henkisesti, pystyviä ja osaavia. Lapset ovat jo isoja tai muuttaneet pois kotoa, eivätkä vanhemmat ehkä ihan vielä tarvitse jokapäiväistä hoivaa. Millään ikäryhmällä ei ole keskimäärin yhtä hyvät edellytykset antaa huippuluokan työpanos kuin 50-vuotiailla. Huipulta on kuitenkin vain yksi suunta: alaspäin.

4. Yli 50-vuotias työntekijä on riski

TOTTA. Milloin alamäki alkaa, on yksilöllistä. Sitä ei pysty kukaan ennustamaan vielä 50-vuotiaana, eikä sen olemassaoloa hevin usko, ennen kuin sen kokee itse. Yksi tasapainoilee 55-vuotiaasta saakka sairauksien ja jaksamisvajeen kanssa, toinen on 60-vuotiaana jo kuollut, kun taas kolmas pääsee terveenä eläkkeelle 68-vuotiaana. Työnantajan kannalta ikääntyvä on riski, sillä sairauslomat tulevat kalliiksi.

Riskejä liittyy kuitenkin kaikenikäisiin työntekijöihin. Nuoresta ei voi vielä tietää, mihin asti hänen siipensä kantavat. Lapsiperheiden vanhemmilla on usein mustat silmänaluset ja äkillisiä poissaoloja lasten sairastuessa, ja he saavat itsekin flunssan tai pari joka vuosi. Perhevapaat eivät ole työnantajille täysin ilmaisia, jos olen oikein ymmärtänyt.

Työntekijä on aina yritykselle riski, mutta koetapa tulla toimeen ilman.

5. Yli 50-vuotiaat eivät tule toimeen tekniikan kanssa

TARUA. Nykyiset 50-vuotiaat ja useimmat sitä vanhemmatkin ovat kokeneet isompia teknisiä murroksia kuin se, että ohjelmisto tai käyttöjärjestelmä vaihtuu toiseen. Itse aloitin toimittajan työn kirjoituskoneella, kolmikymppisenä käytin PC:tä ja Macia vuorotellen, ja nyt 60. ikävuoden lähestyessä olen saanut perehtyä sähköisen julkaisemisen saloihin. Valmiuteni omaksua uusia ohjelmia ja järjestelmiä ei ole kadonnut. Oppiminen on yhtä hauskaa kuin ennenkin, vaikka ehkä hivenen hitaampaa. Yksilöllistä vaihtelua on kaikissa ikäluokissa. Myös diginatiivit ovat välillä sormi suussa tekniikan kanssa, ja tekoälyn tuoman työn murroksen kanssa olemme kaikki samalla viivalla. 

6. Yli 50-vuotiaiden kielitaito ei ole riittävällä tasolla

TOTTA. Kun 60. ikävuosi lähestyy, väite pitää aika usein paikkansa. Otan taas esimerkin läheltä: olen kielellisesti lahjakas ja kirjoitin kielistä aikanani 5 laudaturia, mutta en silti solahtaisi vaikeuksitta työyhteisöön, jonka arkikieli on englanti. Niitähän on Suomessakin jo paljon.

En ole kasvanut vieraiden kielten keskellä, kuten nykynuoret. En ollut vaihto-oppilaana, kielikurssilla Englannissa tai kesätöissä ulkomailla. Käytän tällä hetkellä työssäni englantia päivittäin, mutta suullista kielitaitoa vaativissa tehtävissä olen heikoilla jäillä, enkä tietenkään kirjoita natiivitasoista asiatekstiä englanniksi. Jo nykyiset 50-vuotiaat ovat kielitaidon suhteen hieman eri asemassa, nuoremmista puhumattakaan.

Toisaalta suomen kieleni on niin puhdasta englannin vaikutuksista, että nuoret yltävät samaan vain harvoin.

5. Yli 50-vuotiaat ovat hankalia johdettavia

TOTTA. Kokeneet työntekijät ovat nähneet jo useita esimiehiä ja organisaatioita ja ymmärtävät, etteivät muutokset johda väistämättä parannuksiin. Siinä voi yli 50-vuotiaalle iskeä muutosväsymys: taasko tätä, vastahan tätä kokeiltiin 15 vuotta sitten. Kyseenalaistaminen toimii työyhteisön parhaaksi, koska se toivottavasti karsii pahimmat ylilyönnit. Toppuuttelijoita tarvitaan – ja on heitä nuoremmissakin, mutta kokeneemmilla oi olla enemmän uskallusta sanoa asiat ääneen.

Yli 50-vuotiaasta voi tehdä hankalan johdettavan myös se, että hän ymmärtää saavuttaneensa uransa huipun. Ei ole helppoa nähdä nuorempien ajavan vierestä ohi, vaikka on itse pätevämpi. Niin kuitenkin tapahtuu, koska myös esimiestehtäviin halutaan diversiteettiä. Alalla, jossa ostopäätöksen tekevät asiakkaat ovat nuoria tai kaiken ikäisiä, ei ole järkevää, että kaikki pomot ovat senioreja.

Kun ammattitaitonsa huipulla oleva 50-vuotias ohitetaan nimityksessä, hänestä saattaa tulla nuorelle esimiehelle erittäin hankala johdettava. Koin tämän itse kolmikymppisenä. Olin täysin valmistautumaton ja ihan pihalla. Kokeneella ammattilaisella voi olla paljon vaikutusvaltaa työpaikalla myös ilman pomon natsoja tai englanninkielistä titteliä.

Toisaalta nuoret voivat olla hankalia johdettavia tavoilla, jotka eivät tulisi kokeneemmille mieleenkään. Mutta se on jo toinen juttu.

--

Blogin julkaisun jälkeen sain toimittaja, kolumisti ja tietokirjailija  Asta Lepältä vinkin Jyrki Kasvin blogitekstistä, jossa Jyrki selittää, miksi ikäsyrjintä kannattaa. Minulla oli itsellänikin mielikuva, että työkyvyttömyyseläkemaksut liittyvät asiaan jotenkin, mutta henkinen laiskamato iski, enkä jaksanut kaivaa faktoja esille. Jyrkin teksti löytyy täältä

--

Päivän kuvat: Lupiineja kesäyössä jossakin Keski-Suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos jonkin asian väitetään olevan paras tai jopa ainoa vaihtoehto, alan melkein aina heti miettiä, millä muilla, esitettyä miellyttävämmillä tavoilla tavoitteeseen voisi päästä. Useimmiten vaihtoehtoja löytyy. Ihan hiljattain joku uskotteli, että liikunta on paras vaihtoehto, jos haluaa elää pitkään, ja siksi sitä on hyvä harrastaa, vaikkei se olisi mieluisaakaan. Koen tuollaisen kutsuna väittelyyn.

Liikunta on hyvä ja kannatettava harrastus, jonka tiedetään edistävän terveyttä monin tavoin. Mutta aina, kaikille ja joka tilanteessa paras vaihtoehto? Ja niin välttämätön, että sitä kannattaisi harrastaa, vaikkei siitä pitäisi eikä siitä saisi minkäänlaista mielihyvää? Enpä usko, eikä tutkimustietokaan tuollaista tue.

Liikunnasta kyllä paasataan enemmän kuin muista pitkän iän avaimista, mutta se johtuu siitä, että joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu. Terveysalan ihmiset tuppaavat arvostamaan fyysisiä asioita. Heille on luontevaa puhua liikunnasta, koska monet heistä ovat itse liikunnallisia.

Toinen syy liikunnan painottumiseen lienee siinä, että liikuntaharrastuksiin usein liittyvät askeesin ja itsekurin ihanteet sopivat vähän liiankin hyvin suomalaiseen mentaliteettiin. Kyllä pitää ainakin muutaman kerran vuodessa lähteä juoksemaan pimeällä räntäsateeseen, että saisi palkinnoksi pitkän elämän ja hippusen hyvinvointia.

Ihminen on kuitenkin kehomieli eikä pelkkä keho. Mielen hyvinvointi on terveyden ja pitkän iän kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin lihaskunto. Niinpä hyvinvointiaan voi pitää yllä ja parantaa monilla muillakin tavoin, jos liikunta ei ole mieluisaa tai mahdollista. Hienointahan olisi, jos pystyisi harrastamaan kaikkea hyvää tekevää monipuolisesti, mutta läheskään kaikilla eivät siihen rahkeet riitä.

En pidä pitkää ikää tavoittelemisen arvoisena. Jos kuitenkin pyrkisin siihen, aloittaisin näistä aivoja hoitavista, itselleni mieluisista ja yhtä lukuunottamatta hiettömistä keinoista (koska pystyn liikkumaan kivutta vain vähän):

1. Lukeminen

Lukeminen pidentää ikää enemmän kuin liikunta ja terveellinen ruokavalio. Useat, luotettavat tutkimukset todistavat, että kirjojen lukeminen on kaikista terveyteen vaikuttavista tekijöistä tehokkain. Se pidentää elämää keskimäärin kaksi vuotta. Eliniän pidentämisen lisäksi lukeminen rauhoittaa, vähentää stressiä, kohottaa mielialaa sekä lisää hyvän olon ja terveyden tunnetta. Kaikki tämä ilman askeesia, itsekuria, itkua ja hammasten kiristelyä. Lisätietoja täältä: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/kirjastokortti-pidentaa-ikaa/

2. Saunominen

Saunominen pienentää merkittävästi aivoinfarktin, sydän- ja verisuonisairauksien ja kuolleisuuden riskiä. Hanakat saunojat elävät pidempään. Jo pari kolme kertaa viikossa antaa hyvän hyödyn. Eli jos ei pysty tai jaksa lähteä aamulenkille, aamusauna on yhtä terveellistä. Lisätietoja täältä: https://yle.fi/uutiset/3-10188132

3. Käsityöt

Jotkut väittävät, että ihminen on luotu liikkumaan. Sekin voi olla totta, mutta aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan ihminen on luotu tekemään käsillään. Käsitöiden tekeminen on tehokas palautumisen väline aivoille ja keholle. Nykyajan vitsaukset uupumus, huono unen laatu ja keskittymiskyvyttömyys hellittävät, kun ihminen saa kaikessa rauhassa kutoa sukkaa tai virkata sipulipussia. Olen varma, että kuvataiteen tekeminen eli tutummin töhertely kuuluu tähän samaan joukkoon. Lisätietoja täältä.

4. Musiikki

Musiikin vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin ovat vahvat ja moneen kertaan todennetut. Musiikki vähentää stressiä sekä lievittää kipua, ahdistuneisuutta ja masennusta. Ylikierroksilla käyvä elimistö on mahdollista palauttaa normaalitilaan musiikin avulla. Musiikin vaikutus näkyy verenpaineen laskemisena, sydämen sykkeen hidastumisena ja hormonierityksen muutoksina. Musiikki edistää myös kognitiivisia toimintoja, kuten tarkkaavaisuutta, oppimista ja viestintätaitoja. Musiikki auttaa sekä tunneilmaisussa että tunteiden hallinnassa. Vaikutukset ovat samat riippumatta siitä, musisoiko itse vai kuunteleeko toisten tekemää musiikkia. Lisätietoja täältä: https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=kpi00410

5. Luonto

Luontoalueiden merkitystä ihmisten terveyteen ja kuolleisuuteen on tutkittu laajoissa, kansainvälisissä tutkimuksissa. Jo kymmenen minuuttia metsässä laskee verenpainetta ja tasoittaa pulssia. Mitä lähempänä viheraluetta ihminen elää, sitä terveempi hän on. Jos ei enää pysty samoilemaan metsässä, pystyy ehkä kävelemään puistoon tai hoitamaan parvekepuutarhaa. Mullan kanssa puuhastelu parantaa vastustuskykyä. Lisätietoja täältä ja täältä.

--

Päivän kuvat: Käyn tämän tästä parvekkeella tarkistamassa, miten istutukseni voivat. Tällä hetkellä siellä kukkivat Persian Pearl -tulppaanit.

Kommentit (0)

Krempoista on yllättävää iloa ja samanlaista haittaa. Amos Rex -taidemuseon upeaksi kehuttu avajaisnäyttely jäi minulta kokematta, koska jänteeni eivät salli minun töröttää tuntikausia jonossa samana päivänä, kun pitäisi toimittaa muutakin tähdellistä pääkaupunkiseudulla sekä istua junassa edes takaisin. Mutta pääsinpä sentään Oodiin! Jos ymmärsin oikein, edes ihan kaikki helsinkiläiset tuttuni eivät olleet vielä käyneet siellä.

Oodi-käynti onnistui joulua edeltävänä viikonloppuna kipeiden silmien ansiosta. Ohjelmassa piti olla perusteellista perheenjäsenen merkkipäivän juhlintaa (lue: lahjaostoksia), mutta jouduinkin terveysasemalle. Oikea silmäni oli aristanut hiukan jo parin päivän ajan, mutta ajattelin, että hylauronaattia sisältävät Opthim Eye Hydra -tipat riittäisivät hoidoksi. Eikö mitä, heräsin kalliolaisessa hotellihuoneessa keskellä yötä silmä umpeen muurautuneena ja särkevänä.

Googlasin puhelimella paikalliset pörriäiset. Päivystysaikoja oli aamuksi vielä hyvin vapaana, mutta en ymmärtänyt, että olisi kannattanut varata. Olin aina ennen mennyt äkillisen hädän sattuessa paikan päälle jonottamaan ja päässyt nopeasti sisään. Niin aioin tehdä nytkin. Terveysasemaksi valitsin sen, joka hoitaa työnantajani Helsingin-konttorin työterveyshuollon.

Pääsin perille heti kymmenen jälkeen. Jono näytti ihmeen lyhyeltä. Arvelin, että kaikki sairaatkin olivat lähteneet joululomalle maaseudulle, mutta oikea syy selvisi palvelutiskillä: päivystys todellakin toimi vain ajanvarauksella. Seuraavaan vapaaseen aikaan oli reilu tunti. Koska Oodi oli melkein kulman takana, olisi erinomainen tilaisuus poiketa siellä.

Sen verran 20 vuotta poissa Helsingistä oli rapauttanut paikallistuntemustani, että hyppäsin tyhmästi raitiovaunuun Sokoksen edessä (tai no, eihän Oodia ollut 20 vuotta sitten). Olisi kannattanut kävellä Postitalon edestä, Kiasman takaa ja Sanomatalon vieritse kirjaston etelänpuoleiselle ovelle. Kävelymatka Kansallismuseon luota oli selvästi pidempi. Se etu huonosta reittivalinnasta oli, että lähestyin Oodin eduskuntatalon puoleista julkisivua suoraan edestä. Se oli hieno kokemus, josta yllä olevat kuvat kertovat enemmän kuin sata sanaa.

Luomitulehdus on pohjimmiltaan Meibomin rauhasten toimintahäiriö, joka liittyy ikääntymiseen.

Palaan siis kremppa-aiheeseen. Diagnoosikseni tuli luomitulehdus eli blefariitti, ja hoidoksi sain kahdenlaisia silmätippoja. Lääkäri tähdensi, että ennen silmätippojen laittoa luomea pitäisi hautoa lämpimään veteen kastetulla froteepyyhkeellä. Näin saataisiin rähmä helpommin pois ja Meibomin rauhasten kanavat auki. Lääke ujuttautuisi sitten kanavien kautta luomen sisälle hoitamaan tulehdusta. Lääkettä ei tiputettaisi silmään tai luomelle vaan sormelle, josta se hierottaisiin ripsien tyveen.

Luomitulehdus on pohjimmiltaan Meibomin rauhasten toimintahäiriö, joka liittyy ikääntymiseen. Rauhaset erittävät öljyä, joka levittyy kerrokseksi kyynelnesteen pinnalle ja estää sen haihtumista. Kun rauhasten toiminta iän myötä laiskistuu, niiden erite muuttuu paksummaksi ja tukkii rauhasten suuaukot. Kun öljy ei levity silmän pinnalle, seuraa kuivasilmäisyyden oireita. Kun rauhanen tukkeutuu pahemmin, syntyy kysta ja/tai luomitulehdus. 

Kehittymässä olevan Meibomin rauhasten toimintahäiriön tunnistaa kuulemma usein silmien vuotamisesta. Olenkin tosiaan saanut jatkuvasti pyyhkiä vettä silmistäni. Olen ihmetellyt, missä vika on, kun sisäänpäin kääntyneet ripsetkin jo kiskottiin pois häiritsemästä.

Joulupäivään mennessä silmä oli jälleen muurautunut melkein umpeen ja jokainen silmänräpäys sattui.

Apteekissa oli pitkähkö jono, mutta ehdin sieltä juuri sopivasti syntymäpäivälounaalle. Hoidon päätin aloittaa vasta illalla kotona, koska lääkärin mukaani tulostamassa Lääkärin käsikirjan otteessa luki, että silmää hoidetaan aluksi joka ilta.

Kotona huomasin kuitenkin, että Oftan Akvakolia piti tiputtaa silmään kolme kertaa päivässä ja Oftan C-C:tä käyttää 1-3 kertaa päivässä. Reseptien tiedot olivat ristiriidassa hoito-ohjeen kanssa, kun siinähän neuvottiin hoitamaan silmää vain iltaisin. Päätin ottaa varman päälle ja hautoa silmää aamuin illoin. Lisäksi laitoin tippoja keskellä päivää.

Ohjeissa suositeltu hierominen on minun mielestäni melko voimallista ja pitkäkestoista toimintaa, joten hieroin lääkettä ripsien tyveen oikein kunnolla. Ettei ainakaan jäisi siitä kiinni.

Aluksi hoito näytti toimivan, mutta joulupäivään mennessä silmä oli jälleen muurautunut melkein umpeen ja jokainen silmänräpäys sattui. En ollut taaskaan tajunnut kysyä lääkäriltä, miten nopeasti hoidon pitäisi tehota ja mitä pitäisi tehdä, ellei silmä lähtisi paranemaan.

Googlaamalla löytyi kaikenlaista kamalaa: silmää pitäisi muka hoitaa boorivedellä, ja ”toisinaan paraneminen onnistuu vasta, kun Meibomin rauhaset tyhjennetään painamalla kerran viikossa. Tämä on tavallisesti silmälääkärin tehtävä, koska toimenpide vaatii sarveiskalvomikroskoopin”. Hui kauhia!

Ja tulehduksen parannuttua pitäisi vaihtaa kaikki silmämeikit. Eikä! Olin juuri avannut uuden pakkauksen hävyttömän kallista rajausväriä, ja ripsivärikin oli tuliterä.

Lääkärin luomitulehdus oli kestänyt neljä viikkoa ja näkyi yhä silmäluomen punoituksena.

Tapaninpäivänä raahustin jälleen vastaanotolle, tällä kertaa Turussa. Nyt sattui lääkäri, joka tunnisti tilanteeni oitis. Hän oli ihmetellyt samoja hoito-ohjeita aivan vastikään itse, sillä hänen blefariittinsa oli neljä viikkoa vanha ja näkyi yhä silmäluomen punoituksena.

Hän myönsi, että oli itse hautonut silmäänsä aluksi kolme kertaa päivässä, mutta päädyimme yksissä tuumin siihen, että voisin harventaa hautomiskertoja yhteen päivässä. Myöskin hieromisen saisin lopettaa ja siirtyä hellempään sivelyyn. 

Olin luullut, että silmäluomen tulehdus paranee parissa päivässä kuten tavallisempi silmän sidekalvon tulehdus, mutta tämä lääkäri todisti, että eipä vainenkaan. Kyllä se viikkoja vie. Niinpä tärkein ohje, jonka sain, oli kärsivällinen odottaminen.

Silmäni rähmivät tänäkin päivänä, mutta luomet eivät ole enää yhtä turvoksissa eivätkä punoita tavallista enempää. En ole vielä uskaltanut laittaa luomille edes väriä tasoittavaa peitevoidetta, mutten kyllä aio heittää meikkejä menemäänkään.

Hoito-ohjeessa lukee, että kun luomen reuna on siisti, hoitoa jatketaan kerran viikossa niin kauan kuin potilas jaksaa. Onkohan kukaan jaksanut silmätippapulloa loppuun saakka?

--

Päivän kuvat: Helsingin keskustakirjasto Oodi.

Kommentit (2)

Tuulikki
1/2 | 

"Tietyssä iässä " nainen voi jättää silmä- ja kaiken muukin meikkaamisen sikseen! Säästyy aikaa ja rahaa. Minä meikkasin "nuorena" melkoisesti. "Tietyssä iässä" puolisoni sanoi minulle, että olet kyllä kauniimpi ilman noita meikkejäsi. Sen jälkeen en ole meikannut moneen vuoteen. Suosittelen kokeilemaan.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos kommentista, Tuulikki!  Minäkin tunnen  sekä nuoria että ikääntyneempiä ihmisiä, jotka ovat yhtä kauniita tai kauniimpia ilman meikkiä, mutta itse en kuulu heihin - en siltikään, vaikka  mieheni sanoi jo 20 vuotta sitten, ettei minun tarvitsisi meikata ollenkaan. Aion meikata ainakin niin kauan kuin huoliteltu ulkoinen olemus on osa ammattini vaatimuksia.  Ilman silmämeikkiä kuljen noin puolet vuodesta, koska siitepölyallergiat tulehduttavat silmäni poikkeuksetta. Jokainen ratkaiskoon nämä kysymykset tykönään - ainoaa oikeaa vastausta tuskin on.

Meillä on nykyään vakituinen vuoro taloyhtiön saunassa lauantaisin. Ehdinkin jo yhtiökokouksissa monta kertaa esittää ääneen toiveen, että sauna lämmitettäisiin muulloinkin kuin perjantaisin, ja nyt se on totta. Mahtavaa! Taloyhtiö on sittenkin asukkaita varten eikä päinvastoin. Olemme käyttäneet vuoroamme joka kerta, mutta viime lauantaina puolisoni ei ollut mukana.

Kun astuin saunaosastoon, toisesta pukuhuoneesta kuului pulinaa. Se ei yllättänyt, koska tiesin, että naapurirapun iäkäs rouva oli varannut vuoron ennen minua. Mutta kun raotin saunan ovea, rouva istui lauteilla. Hän oli varma, että hänen vuoronsa oli juuri alkanut.

Selitin, että ei kun minun vuoroni on alkanut ja hänen vuoronsa on jo ohi. ”No mitäs nyt tehdään”, rouva tiedusteli. Vakuutin, että mahtuisimme yhtä aikaa lauteille. Kyllä sopu sijaa antaisi vuoroista riippumatta.

”Olen kaatunut jo kahdeksan kertaa.”

Löylyttelimme siinä sitten kahteen naiseen. Esittäydyimme. Kerroin, että olen nähnyt hänet monta kertaa taloyhtiön kokouksissa, pihalla ja kadulla. Hän ei ollut mielestään koskaan tavannut minua ja varmisti vielä uudestaan sukunimeni. Se kuulosti hänestä kyllä tutulta. Naureskelin, että ilman vaatteita ja silmälaseja ja tukka märkänä näytin varmaan aika erilaiselta kuin tip top töihin mennessä.

Heitin vettä kiukaalle varsin varovasti, koska rouva näytti hauraalta. Hän kertoikin olevansa yli 90-vuotias. Hänelläkin oli aikoinaan ollut miehensä kanssa ”seisova vuoro” saunassa joka perjantai, mutta nykyään hän oli leski eikä viime aikoina ollut enää saunonut säännöllisesti.

Hän ei nimittäin uskaltanut tulla enää saunaan yksin, koska pelkäsi kaatumista. ”Olen kaatunut jo kahdeksan kertaa”, hän kertoi lähes ylpeänä. Sitkeä ja vahvaluinen nainen hänen täytyykin olla, kun noin monen kaatumisen jälkeen vielä asui kotona. Liikkumisessa hän käytti apuna rollaattoria.

Rouva kertoi laihtuneensa 16 kiloa.

Rouvalla oli pesuhuoneen puolella seuralainen, joka ei tullut löylyyn. Seuralainen hoputti oven raosta rouvaa pesulle ”kun sieltä varmaan kohta seuraavat tulevat”. Kerroin hänellekin olevani se seuraava, joten ei mitään hätää. Heitimme vielä yhdet löylyt.

Rouva kiinnitti huomioni ihoonsa, joka oli täysin kuiva. Hän ei oman ilmoituksensa mukaan hikoillut enää ollenkaan. Hän kertoi myös laihtuneensa 16 kiloa. Kommentoin, että se kuulosti kovin paljolta, ja tiedustelin syytä. ”Ei vain maita”, hän sanoi. Sitten rouva jo katosikin pesuhuoneen puolelle.

Löylyttelin vielä toisen kerran yksinäni, ja kun lähdin saunasta, toisesta pukuhuoneesta kuului yhä juttelua.

Hikoilun loppuminen ja ruokahalun katoaminen kuulostavat huolestuttavilta, kun ikää on niinkin paljon. Rouva oli kuitenkin aivan pirteä ja keskusteli loogisesti. Tämä saattoi silti olla yksi hänen viimeisistä saunomiskerroistaan taloyhtiön saunassa.

Voin hyvin kuvitella änkeäväni saunaan jonkun toisen vuorolla jo paljon häntä nuorempana.

Näin rouvassa tietenkin ikääntyneemmän itseni. Voin hyvin kuvitella änkeäväni saunaan jonkun toisen vuorolla jo paljon häntä nuorempana, ja saan olla todella tyytyväinen, jos löydän auttajan samasta talosta, kuten tämä rouva. Luultavasti en pärjää ollenkaan yhtä hyvin kuin hän.

Jäin myös pohtimaan, tarvitsisiko rouva apua ja miten voisin häntä auttaa. Siinä ensikohtaamisella ei tuntunut luontevalta ehdottaa mitään. Tuntisiko hän minut vielä vaatteet päällä, kun kohtaisimme talon edessä kadulla? Voisin tietysti tyytyä vain tervehtimäänkin, kun hänellä näytti jo olevan naapuriapua.

Miten sinä etenisit tällaisessa naapurisuhteessa?

--

Päivän kuvat: Kevätkukkia.

Kommentit (2)

JattaM
1/2 | 

Hups, aika raflaava otsikko...  Naapurisuhteet kerrostaloissa ovat yleensä aika laimeita, mutta tervehtiminen on aina paikallaan. Sillä voisit aloittaa, ja ystävällisellä hymyllä. Sen jälkeen vastapuolikin uskaltaa aloittaa juttelun, jos tuntee siihen tarvetta.

Tuulikki
2/2 | 

Mielestäni otsikko ei ole mitenkään raflaava vaan totuuden mukainen. Päinvastoin kuin JattaM kirjoittaa, olen kokenut, etteivät naapurisuhteet kerrostaloissa ole laimeita. Kaikissa kerrostaloissa, joissa olen asunut, olen tutustunut hyvin helposti samassa rapussa asuviin ja muutamiin muissakin rapuissa asuviin. Se on niin paljon kiinni omasta aktiivisuudesta. Minulle on helppoa heittäytyä keskustelemaan muiden kanssa esim pihalla, alaovella, rapussa, kellarissa, pesutuvassa,pyörävarastossa tai roskakatoksessa. Näitä yhteisiä tiloja ja paikkoja riittää, missä voi alkaa jutustelun muiden asukkaiden kanssa ja ajan myötä siitä syntyy lähempi tuttavuus.
Iäkkäille vanhuksille voi myös tarjota apua vaikka saunassa tai kaupassa käyntiin. Näin olen tehnyt eivätkä he siitä pahastu, sanovat suoraan jos apu ei kelpaa. Mitään ei kannata tyrkyttää. Tärkeintä on ilmaista, että olen naapurisi, jos tarvitset apua, kerro minulle. Yksin asuvat muistisairaat vanhukset ovat asia erikseen....lähinaapurina voi vain jäädä seuraamaan heidän pärjäämistään ja jos huomaa, ettei heillä ole ketään omaista huolehtimassa, tehdä vaikka huoli-ilmoituksen, josta Geron on kirjoittanut useaan kertaan.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2018
2017
2016