Kirjoitukset avainsanalla ikääntyminen

Jos valtio olisi pitänyt mitä lupasi, olisin nyt eläkkeellä. Koska ikäisteni kohdalla maalia siirrettiin kesken matkan, jään työeläkkeelle vasta kolmen vuoden kuluttua. Puolisoni on juuri sen verran minua vanhempi, että sai eläkeläiskortin viime kuussa. Hänen elämässään ei ole muuttunut mikään. Ei mikään muu kuin se, että yrittäjän tilapäinen työttömyyskorvaus vaihtui eläkkeeseen. Korona supisti työt hyvin vähiin jo vuosi sitten, ja vähäsen hän työskentelee edelleen.

Tuli mieleen, että ei minullakaan kovin moni asia muutu tämänhetkisestä sitten kolmen vuoden kuluttua. Korona, tuo suuri tasoittaja, antaa esimakua eläkeläisen elämästä. Näin se käy:

1. Kuuluminen työyhteisöön on melkein muisto vain

Kävin helmikuussa kaksi kertaa työpaikalla viikon välein. Tapasin silloin neljä työkaveria muutaman metrin päästä. Edellisen kerran vietin muutaman tunnin toimistolla ehkä marraskuussa ja sitä ennen syyskuussa. Näen työtovereiden kasvot postimerkin kokoisina tietokoneen ruudulla kaksi kertaa viikossa noin vartin ajan. Olen jo tottunut tilanteeseen. Napanuoran katkaiseminen tuskin aiheuttaa kummallakaan puolella suurta tuskaa sitten, kun se tapahtuu (toki voi olla, että vain kuvittelen näin). 

2. Vietän kaiket päivät puolison kanssa kahdestaan

Tämä on ollut koronan mukanaan tuomista muutoksista isoin. En ole koskaan aikaisemmin viettänyt näin paljon aikaa kahdestaan puolison kanssa. Onneksi tulemme hyvin toimeen. Osaamme antaa toiselle työ- ja puuhailurauhan emmekä välttämättä juttele arkisin päivän mittaan paljonkaan. Voin kuvitella, että tämä jatkuu jokseenkin näin sitten eläkkeellä. Ei haittaa yhtään.

3. Ruokahuolto on omissa käsissä

Minulla oli tapana poiketa aamuisin toimistolle mennessä ostamaan vaihteleva lounassalaatti lähimmän marketin palvelutiskiltä. Kun tämä on koronan takia jäänyt pois, syön vähemmän monipuolisesti ja entistä epäterveellisemmin. Tämä tulee todennäköisesti jatkumaan, kun olen eläkkeellä. Toki voi toivoa, että kun aikaa on käytettävissä entistä enemmän, innostuisin kokkaamaan kasviskeittoja ja paahtamaan juureksia uunissa. Pelkään kuitenkin pahinta.

4. Fyysinen elämänpiiri on kutistunut

Monet tuttuni ovat jo eläkkeellä ja viettivät ennen koronaa erittäinkin aktiivista elämää. Uskon silti, että ikääntyminen merkitsee useimmille elämänpiirin pienenemistä, jos ei heti eläkkeelle jäätyä niin hieman myöhemmin. Kun ammatilliset riennot jäävät pois, liikkuminen vähenee väistämättä. Pikku hiljaa tulee jo jotakin kremppaakin, joka vaikuttaa asiaan samansuuntaisesti kuin korona.

Viime kuukausien liikkumisrajoitukset ole vaikuttaneet omiin vapaa-ajan tekemisiini juuri ollenkaan, koska jännevaivat pitivät minut tiiviisti kotona jo aikaisemmin. En pysty esimerkiksi käymään teatterissa tai konserteissa, koska en pysty istumaan riittävän pitkään paikallani.

5. Tilaan apua kotiin

Korona-aika totuttaa kotiin tuotavien palvelujen käyttöön. Ei meillä sentään vanhusten kotihoito vielä käy, mutta ruokakaupan lähetti piipahtaa lähes joka perjantai tuomassa viikon ruokatarpeet. Onko siinä nyt kovin paljon eroa? Tein ruokatilauksia jo ennen koronaa, mutta nyt vielä useammin, koska on parempi pysyä kotona kuin haahuilla hyllyjen väleissä hönkäilemässä aerosoleja. Meillä käy myös siivooja. Voi olla, ettei minulla eläkeläisenä enää ole siihen varaa, mutta niin kauan kuin on, tilaan apua kotiin. Jänteeni ärtyvät siivoamiseen liittyvästä etukenosta helposti, joten en oikeastaan en edes saisi siivota.

6. Pukeudun mukavasti joka päivä

Tämän talven univormuni on ollut villahousut ja villamekko, olipa arki tai pyhä. Minulla ei nykyään ole erikseen koti- ja työvaatteita, kuten ennen koronaa. Pukeudun kotona hieman siistimmin kuin aikaisemmin ja työaikana hieman rennommin kuin ennen. Uskon, että tulen eläkeläisenä pukeutumaan samoin kuin nyt. Eihän silloin kai ylipäätään tarvitse muita vaatteita kuin kotivaatteita ja silloin tällöin juhlamekon? Silti haluan varmasti edelleen pukeutua enimmäkseen kauniisti. Mitä alusvaatteisiin tulee, olen siirtynyt lähes pelkästään kaarituettomiin rintaliiveihin. Löysin viime vuonna suosikkini ja tilasin niitä viidet. Ovat edulliset ruotsalaiset, eikä niissä ole pehmustettuja leveitä olkaimia, joita inhoan.

7. Ulkonäkötyössä tyydyn minimiin

Ulkonäkötyötä on kaikki se, mitä me naiset normaalisti teemme näyttääksemme varteenotettavilta oman ammattikuntamme edustajilta. Meikkasin aikaisemmin rutiinisti joka aamu, nyt vain niinä aamuina, kun odotettavissa on videopalaveri. Pesen myös tukan entistä harvemmin. Kampaajalla käynnit ovat niin ikään jälleen harventuneet, kun huomasin, että lyhyt polkkani kasvaa ihan siististi tavanomaiseen polkkamittaan.

Käytän ulkonäkööni entistä vähemmän rahaa. Huulipunatkin kaivelen huolellisesti hylsyjen pohjilta, kun en viitsi mennä ostamaan uusia. Aikaisemmin piti olla ainakin pari huulipunaa, jotka löytyivät laukusta käyttöön milloin tahansa. Säärikarvojani en tietenkään aja, ja deodorantin kulutukseni on vähentynyt noin 90 %. Kaikenlainen itsensä puleeraaminen tuntuu turhalta, kun kukaan ei minua näe, ja jos näkee, ei välitä. Koronan tekosia kaikki, mutta jatkunee sitten eläkkeellä.

8. Matkustelu on jäänyt historiaan

On täysin mahdollista, ettei minulla ole eläkeläisenä varaa ulkomaanmatkailuun. Siihenkin saan nyt mahdollisuuden totutella, kun rajat ovat käytännössä kiinni. Tämä hieman harmittaa, kun matkoja on ollut suunnitteilla ja jo maksettukin, mutta siirtolapuutarhamökin olemassaolo lievittää vaivoja. Siellä lienee aina jotakin tekemistä, eikä kukkien kastelu maksa paljon. Kotona on oikein hyvä, mökillä vielä parempi. Eikös tämä ole kuin eläkeläisen suusta?

--

Päivän kuvat: Iirikset ovat jo kukassa parvekkeellani.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikenlaiset ikääntymisen oireet sekä krempat ja niiden hoidot kuuluvat blogini vakioaineistoon, joten otetaanpa pieni tilannekatsaus. Mennään vaikka päästä varpaisiin:

Vieroitus mielialalääkkeestä on alkanut

Pohjustin vieroituksen aloittamista seuraamalla keskusteluja Facebookin suljetussa SSRI-lääkkeistä vieroittautujien vertaistukiryhmässä. Tiesin sitten, mitä ehdottaa lääkärille. Hän ei pannut ollenkaan hanttiin. Koska en ole masentunut enkä ahdistunut enkä enää tarvitse mielialalääkettä myöskään kipukynnyksen nostamiseen, sain luvan lähteä laskemaan annosta milligramma kerralla. Kerroin aikeistani toukokuussa täällä.

Aion laskeutua melko nopeasti viiteen milligrammaan ja edetä siitä sitten erittäin hitaasti loppumatkan. Valtaosa SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta syntyy erään tuoreen tieteellisen artikkelin mukaan jo ensimmäisten milligrammojen myötä, vaikka hoitoannos olisi 10-20 milligrammaa. Se voi selittää, miksi vieroitusoireita alkaa usein esiintyä vasta annoksen laskiessa viiteen milligrammaan ja sen alle.

Cipralexiä myydään myös tippapullossa, jossa yksi tippa vastaa yhtä milligrammaa. Tipat maistuvat järkyttävän pahoilta veteen liuotettuina, joten otan ne nyt omenamehussa. Jos vieroitusoireita tulee, pidän annoksen samana niin kauan, kunnes ne menevät ohi ja lasken annosta vasta sitten. Olen nyt seitsemässä milligrammassa. Wish me luck!

Asentohuimaus keinutti sitkeästi, mutta meni lopulta ohi

Kerroin helmikuussa täällä asentohuimauksesta, jota koin silloin ensi kertaa. Voimakas huimaus aiheutti kuolemanpelkoa ja kuvotusta ja piti minut pääasiassa neljän seinän sisällä jo ennen koronakaranteenia. Lääkäri oletti, että huimaus menisi viikossa ohi, mutta niin ei ikävä kyllä käynyt. Vielä neljännellä viikolla tuntui kuin olisin kävellyt suolla. Vakaa askeltaminen oli vaikeaa, koska näkökenttä heilui joka askeleella. Liikkuminen vei valtavasti energiaa, ja olin tavallista väsyneempi.

Sairastin flunssan juuri ennen koronaa

Huimaus sekoittui flunssan oireisiin niin, etten huomannut heti mitata kuumetta, kun olo tuntui oudolta. Varasin lääkäriajan, kun kuume oli kestänyt toista viikkoa ja keuhkoissa tuntui samalta kuin kolmisen vuotta sitten sairastamassani keuhkokuumeessa. Ensimmäiset koronatapaukset oli juuri todettu Lapissa. Lääkärin mielestä minulla ei kuitenkaan ollut sen paremmin keuhkokuumetta kuin koronaakaan, vaan ihan tavallinen flunssa. Testiä ei tehty. Flunssan takia en liikkunut yhtään kodin ulkopuolella, ja sinä aikana huimaus katosi tulematta takaisin.

Puolisoni mielestä me molemmat sairastimme vähäoireisen koronan. Tiedä häntä. Sen verran Covid-19 joka tapauksessa perhettämme kosketti, että puolisoni menetti viimeisen tädeistään. Muistisairas Ulla-täti menehtyi hoitokodissa Yhdysvalloissa.

Allergiakevät oli helpoin naismuistiin

Syön antihistamiini Xyzalia lähes kautta vuoden, koska olen allerginen keväisten siitepölyjen lisäksi homeille ja sienten itiöille. Varauduin allergiakauteen myös Dymista-nenäsumutteella ja Lecrolyn sine -silmätipoilla, jotka silmälääkäri määräsi minulle jo syksyllä. Kerroin siitä täällä. Joko allergiakevät oli aivan olematon tai silmätipat moninkertaisesti tehokkaampia kuin aiemmin käyttämäni Zaditen, sillä silmäni eivät tulehtuneet ollenkaan niin pahasti kuin yleensä.

Turvotusta oli kyllä, ja useana aamuna piti ensimmäisenä pestä rähmä silmistä, mutta silmät eivät enää tuntuneet avoimilta haavoilta. Kausi oli myös tavallista lyhyempi. Dymista-pulloa en ole edes avannut. Minun osaltani allergiakaudessa seuraa nyt keskikesän tauko, kunnes elo-syyskuussa liikkeellä on taas runsaammin sienten itiöitä.

Kipulääkkeitä kuluu, muttei holtittomasti

Hamstring-syndroomani on ennallaan. Jos kävelen liikaa tai riehun kotitöiden parissa, tarvitsen illalla yhdestä kolmeen kipulääkettä ennen kuin semimembranosusjänteeni ja iskiashermoni rauhoittuvat. Välillä myös reisien ulkosivut ovat kipeät, kun limapussit ärtyvät liiasta liikunnasta. En totta puhuen kyllä liiku juuri ollenkaan, joten ärtyneisyys taitaa johtua enemmänkin oudoista työasennoista sohvalla. Kipujen olemassaolo on kuitenkin niin tuttu juttu, ettei sitä tarvitse juurikaan ajatella eikä se aiheuta ahdistusta.

Ikääntyminen etenee: minihameaika on mennyttä

Ei siitä ole kauankaan, kun ihmettelin, että miten niin minihameita ei voisi käyttää enää kuusikymppisenä. Nyt ymmärrän, kun näin kuvat, jotka minusta otettiin äskettäin lyhyessä hameessa. Oli helteinen päivä. Muutama kymmenen katkennutta verisuonta ei vielä ole minusta mikään syy siirtyä pitkiin hameisiin, mutta nyt reiteni olivat lisäksi aivan muhkuraiset. En ollut peiliin katsoessani huomannut tätä ollenkaan.

En kiellä ketään kulkemasta muhkurat näkyvillä, mutta itse en välttämättä halua enää liittyä joukkoon. Ainakin haluan valita, milloin reiteni näkyvät. Juuri nytkin minulla on sortsit jalassa enkä aio vaihtaa niitä pois, kun lähden kauppaan. Mutta töihin en ehkä enää lähde paljain reisin. Pidemmät mekot ovat tulleet vaatekaappiini jäädäkseen.

--

Päivän kuvat: Ainakin akileijoja Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Ovatko ihan kaikki akileijoja, en menisi vannomaan.

Kommentit (0)

Yksi fiksuimmista päätöksistäni ikinä on ollut se, kun ehdotin työnantajalleni eläkediiliä 20 vuotta sitten. Palkankorotuksen sijasta työnantaja maksoi vakuutusyhtiölle tietyn summan vuosittain sijoitettavaksi valitsemallani tavalla. 20 vuoden kuluttua vakuutusyhtiö alkaisi maksaa minulle ylimääräistä eläkettä, jonka määrä riippuisi sijoitusten tuotosta. Eläkettä maksettaisiin viiden vuoden ajan siitä lähtien, kun täyttäisin 60 vuotta.

Kuulun siihen ikäpolveen, jonka eläkerimaa on siirretty useaan kertaan. Kun aloitin työurani, oli monilla aloilla tavallista jäädä eläkkeelle 60-vuotiaana, vaikka virallinen vanhuuseläkeikäraja oli muistaakseni 65. Varhennetun vanhuuseläkkeen alaikäraja oli 20 vuotta sitten 61 vuotta, mutta vuonna 2005 se nostettiin 62 vuoteen. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa varhennettu vanhuuseläke poistettiin kokonaan. Niinpä minun ikäluokkani pääsee vanhuuseläkkeelle aikaisintaan 64 vuoden 4 kuukauden iässä.

Kun sopimusta eläkevakuutuksesta tehtiin, eläkeikä tuntui olevan vielä tosi kaukana. Ajattelin, etten varmaankaan olisi silloin (enää) rahapulassa, vaan ylimääräinen eläke toisi miellyttävää kultareunaa ensimmäisiin eläkevuosiin. Matkustelisin ja nauttisin elämästä, kun kerrankin olisi aikaa ja rahaa.

Mieleeni ei tullut ollenkaan, että minulla voisi olla 60-vuotiaana vielä asuntolainaa. Tai etten olisikaan silloin enää täysin terve. Puhumattakaan siitä, että jatkaisin työelämässä käytännössä koko ylimääräisen eläkkeen maksamisen ajan.

Niin tässä kuitenkin on käymässä.

Sijoitukseni tuottivat yllättäen erittäin hyvin.

Toisaalta oli oikein hyvä, että lähdin niin soitellen sotaan. Määrittelin vakuutusyhtiölle riskinottovalmiuteni luvulla 3, kun asteikko oli 1-4. Olin valmis ottamaan keskimääräistä enemmän riskiä, koska ajattelin tulevani tarvittaessa toimeen ilmankin vakuutusrahoja. Minua ei haittaisi, vaikka menettäisin osan niistä.

Määräsin, että 75 prosenttia varoista sijoitettaisiin osakerahastoon, jonka sijoitusperiaatteissa korostui vastuullisuus. Ympäristöarvoja ja vastuullista toimintaa ei siihen aikaan sijoittajapiireissä otettu vielä kovin vakavasti, ja tämä oli yksi ensimmäisistä vastuulliseen liiketoimintaan erikoistuneista rahastoista. Loput 25 prosenttia ohjasin rahastoon, joka sijoittaa Euroopan 50:een kulloinkin menestyvimpään yritykseen.

Yllättäen sijoitukseni tuottikin erittäin hyvin. Ei se Eurooppa, vaan se vastuullinen. Kun rahat laskettiin sijoituskauden päättyessä viime vuoden lopussa, kävi ilmi, että jokainen työnantajan maksama satanen oli kasvanut 250 euroksi.

Sain valita, aletaanko eläkettä maksaa heti vai lykätäänkö maksamista.

Muistin tietenkin, että sijoituskausi päättyy ja eläkekausi alkaa vuoden 2020 alussa. Kävin syksyn mittaan vakoilemassa vakuutusyhtiön verkkosivuilta, mitä siellä sanottaisiin eläkkeen hakemisesta. Sain tietää, että minulle lähetettäisiin kotiin tietoa tilanteesta ja eläkehakemus 1-2 kuukautta ennen kuin eläkkeen maksamisen pitäisi alkaa.

Odotin malttamattomana. Kahden kuukauden raja oli jo rikki, mutta vieläkään postiluukku ei kolahtanut! Olin aikeissa siirtyä eläkkeen turvin nelipäiväiseen työviikkoon, mutten voinut tehdä sopimusta osa-aikatyöstä ennen kuin tiesin, että eläkettä todella alkaa tipahdella tilille.

Marraskuun lopulla huomasin viimein verkkosivulla, että tietoihini oli lisätty linkki eläkehakemukseen. Jipii! Täytin hakemuksen välittömästi. Siinä ei ollut mitään monimutkaista. Sain valita, aletaanko eläkettä maksaa heti vai lykätäänkö maksamista. Lisäksi sain valita, jatketaanko sijoittamista vai siirrytäänkö loppuajaksi varat säilyttävään toimintaan – en muista, miten se oli virallisesti muotoiltu. Tietenkin piti myös ilmoittaa tilinumero, jolle eläke maksettaisiin.

Teen vähemmän töitä, mutta tilille rapsahtaa enemmän rahaa. Mikäs sen mukavampaa!

Hakemuksen liitteeksi tarvittiin eläketulon verokortti. Verottajaa piti pyytää toimittamaan se suoraan vakuutusyhtiöön. Tässä kohtaa pääni löi hetken aikaa tyhjää. Vakuutusyhtiö vaatii eläketulon verokortin, mutta entä työnantaja sitten? Verotettaisiinko minua eri tavalla työ- ja eläketulosta? Vai olisiko minulla pelkästään eläkeläisen verokortti?

Vero.fi-nettisivuilta löytyi onneksi vastaus helposti. Minulle tulisi kaksi verokorttia, toinen eläke- ja toinen työtulolle. Sitä ei missään sanottu selvästi, että molempia kortteja haetaan samalla lomakkeella. Sekin tuli yllätyksenä, ettei verokortteja voinut vielä marraskuussa ollenkaan hakea vuodeksi 2020.

Vakuutusyhtiö vaati verokorttia viimeistään kuukautta ennen eläkkeen maksamisen alkamista, mutta vero.fi lupasi aloittaa seuraavan vuoden verokorttien kirjoittamisen vasta joulukuun puolivälissä. Pyysin ja sain vakuutusyhtiöltä lisäaikaa.

Koska siirryin samalla osa-aikatyöhön ja palkkani laski, myös palkkatyön verokorttini laskettiin uudestaan. Verokorteistani tuli käytännössä identtiset – veroprosentti on sama niin eläke- kuin palkkatulollekin. Laitoin rastin ruutuun, että eläketulon verokortti menee suoraan vakuutusyhtiöön, ja työnantajan version latasin itselleni sähköisenä ja tulostin palkanlaskijalle.

Eläkkeen maksaminen on jo alkanut ja uuden työsopimuksen mukaisesti olen tätä nykyä töissä maanantaista torstaihin. Teen vähemmän töitä, mutta tilille rapsahtaa enemmän rahaa. Mikäs sen mukavampaa!

Todennäköisesti jatkan näin viralliseen eläkeikään saakka. Siihen mennessä saan asunto- ja remonttilainat maksetuiksi ja kenties kerätyksi pienen vararahaston siirtymään liittyviä kuluja varten.

Ai että miten eläkkeellä muuten sujuu? Kiitos kysymästä, vallan mahtavasti! Nelipäiväinen työviikko on täysin eri asia kuin viisipäiväinen.

--

Päivän kuvat: Iirikset ovat kukassa parvekkeellani.

Kommentit (0)

Seisoin nuoremman työkaverin kanssa bussipysäkillä Ruissalossa – olimme molemmat karanneet firman bileistä varhain. Ihastelin, miten hiljainen metsä oli. ”Etkö kuule enää heinäsirkkojen siritystä?”, kysyi hän.

Ällistyin. Onhan minulla vasemmassa korvassa ollut aina kuulon alenema ylä-äänien kohdalla, mutta mielestäni kuuntelin sirkkojen soittelua vielä juhannuksen aikaan. Ja nytkö olin menettänyt hyönteisten hyrinän?

Niin se oli ymmärrettävä, sillä hän vakuutti, että heinikossa sirisi.

En enää kuule heinäsirkkoja, joten mitähän muuta minulta jää kuulematta? Hyttysten ininä kenties? Ja olisiko niin, ettei puoliso olekaan alkanut mutista hiljaa, vaan minä olen lakannut kuulemasta tarkasti?

Tarkan näön alueeni on alkanut rappeutua

Sain viime viikolla taas silmätulehduksen. Silmäluomet olivat turvoksissa ja etenkin silmien sisänurkkia pisteli, kutitti ja särki. Aamulla silmät piti pestä rähmästä auki. Olin varma, että Meibomin rauhaset ne siellä taas kiukuttelevat.

Päivystyksen sijasta päädyinkin työterveyslääkärille, kun hänellä sattui olemaan vapaa aika samana aamuna. Marisin, että tämä on jo kolmas kerta tänä vuonna, kun tarvitsen kortisonitippoja. Olimme yhtä mieltä, että olisi aika hakeutua silmälääkärin vastaanotolle siltä varalta, että jokin on vakavammin vialla.

Silmälääkärillä oli sattumalta vapaa aika 10 minuutin kuluttua, joten eikun oven taakse.

Sain saman tien täydellisen silmien terveystarkastuksen. Uusia silmälaseja en tarvitse, vaan vanhat toimivat yhä riittävän hyvin. Silmänpaineeni olivat normaalit. Minulla ei havaittu varsinaisesti kuivasilmäisyyttä, joskin kyynelnestekerros oli ohuehko. Sain kiitosta säännöllisestä kosteuttavien silmätippojen käytöstä ja kehotuksen jatkaa samaan malliin.

Silmänpohjien tutkiminen tuotti havainnon, että oikeassa silmässäni oli tarkan näön alueella hieman kalvomaista muodostelmaa. Jos ymmärsin oikein, siellä saattaa olla pientä kudostuhoa. En ole kuitenkaan mitenkään välittömästi menettämässä näköäni, vaan riittäisi, kun silmänpohjat tutkittaisiin seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Tarkan näön alueen rappeuma on tyypillinen ikämuutos, joka etenee yleensä hyvin hitaasti.

Olen allerginen sienten itiöille

Ja miksi sitten silmäni ovat kipeät? Lääkärin mielestä Meibomin rauhaset olivat nyt aivan rauhalliset, ja luomissani oli turvotuksen lisäksi vain pientä atopiaan viittaavaa ihottumaa. Kielsin, kun hän kysyi, onko minulla atopiataipumusta. Ei mielestäni ole – ihoni on laadultaan rasvoittuva, enkä ole saanut ihottumia helposti.

Sitten hän käänsi yläluomeni esiin. ”Täällähän on muhkea allerginen reaktio!”, hän ilmoitti, ja kysyi allergiataustastani. Kerroin, että keväisin minulla on koko allergialääkkeiden arsenaali säännöllisessä käytössä eli antihistamiini, nenäsuihke ja silmätipat. En kuitenkaan tiennyt, että olisin allerginen muulle kuin lepälle ja koivulle, todennäköisesti myös kissalle.

Nyt sitten tiedän. Silmäsairauksien erikoislääkärin mukaan olen suurella todennäköisyydellä allerginen myös sienten itiöille. Home- ja muiden sienten itiöitä seilaa kuulemma suurin määrin ilmassa tähän aikaan vuodesta. ”Kun lumi sataa maahan, alkaa helpottaa”, hän lohdutti.

Olenkin aina inhonnut sieniä. Nyt voin hyvällä syyllä sanoa, että olen niille allerginen.

Uudet silmälääkkeet vaativat vakaata silmää ja kättä

Lääkäri määräsi uudet silmälääkkeet. Kortisonitipaksi tuli nyt Softacort kerta-annospipeteissä ja allergisten silmäoireiden hoitoon säilöntäaineeton Lecrolyn Sine.

Lecrolyn on tippapullossa, jonka korkin keskellä on pikku nuppi, josta tipat puristetaan esiin. Tähtääminen tylpällä pullolla alaluomen alle on niin vaikeaa, että ensimmäiset neljä tippaa menivät poskille. Silmän ja käden täytyy olla täsmälleen oikeassa asennossa, jotta pullo ei koske silmää, mutta lääke putoaa oikeaan paikkaan. Minulla ei ole ollut aikaisemmin tämäntyyppistä pulloa käytössä, enkä enää ihmettele, ettei silmätippojen laittaminen onnistu kaikilta omin päin.

Laitan nyt molempia tippoja silmiin aamuin illoin, mutta lopetan Softacortin heti, kun silmät rauhoittuvat. Kortisonilääkkeitä ei todellakaan ole tarkoitus käyttää ”niin kauan kuin potilas jaksaa”, vaikka aiemmin saamassani silmäluomitulehduksen hoito-ohjeessa virheellisesti niin sanottiin. Päinvastoin, hoitoajan pitää olla niin lyhyt kuin mahdollista.

Allergiasilmätippoja sen sijaan lääkäri määräsi valmiiksi myös ensi kevättä varten. En tullut kysyneeksi, mikä Lecrolynissä on parempaa kuin Zaditenissa, jota olen aikaisemmin käyttänyt. Vaikuttava aine niissä ainakin on eri: Zaditenissa on antihistamiini ketotifeenia, kun taas Lecrolynissä on natriumkromoglikaattia, jonka on tarkoitus estää histamiinin vapautumista. Lecrolyniä voi käyttää ennaltaehkäisevästi toisin kuin Zaditenia.

Juuri nyt Lecrolyn tuntuu minusta lievemmältä hoidolta kuin Zaditen, mutta ensi keväänä nähdään, miten se toimii, kun histamiinihyökkäys on maksimaalinen.

Minulla ei sittenkään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa

Kun tässä terveysuutisten parissa ollaan, niin menköön saman hintaan tämäkin: toisin kuin oletin ja toivoin, minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa – ainakaan vielä. Elokuussa tehtyjen laboratoriokokeiden tulokset asettuivat siististi tavoitearvojen sisälle. Koska kevään tulokset kuitenkin viittasivat vajaatoimintaan, työterveyslääkäri päätti, että seuraavat kokeet otetaan ensi keväänä. Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu!

Myös kolesteroliarvoni mitattiin, ja ne olivat erinomaiset. Syön sen verran paljon eläinrasvoja, että tässä(kin) ovat varmasti geenit pelissä. Minulla on geneettinen alttius korkeaan verenpaineeseen, muttei korkeaan kolesteroliin.

Verenpaineen lääkehoito on tehonnut, ja arvoni ovat tällä hetkellä oikein hyvät.

Mitä krooniseen pakaraperäiseen iskiakseeni eli hamstring-syndroomaani eli deep gluteus -syndroomaani tulee, olen jälleen ottanut pienen edistysaskeleen. Jänteeni kestävät istumista entistä paremmin, joten olen jo pari kertaa syönyt kotona pöydän ääressä, ja istun tälläkin hetkellä sohvalla. Aikaisemmin olen viettänyt aikani kotona pääasiassa joko mahallani rahilla tai selälläni vuoteessa, koska jänteeni eivät ole kestäneet työpäivän jälkeen enempää istumista.

Tulen edelleen kipeäksi heti, kun yritän harrastaa liikuntaa. Vain kävely onnistuu. Minusta on kuitenkin tulossa laiska. Vielä vähän aikaa sitten kävelin joka päivä töistä kotiin, mutta nyt otan usein bussin. Aina on jokin tekosyy: sade, kiire tai painava kantamus.

Fyysinen vanheneminen etenee väistämättä. Vastaan haraamisessa ei ole minusta mitään mieltä, joten tänne vaan, krempat ja nyrjähdykset. Sisäpuolelta olen yhä minä.

--

Päivän kuvat: Kosmoskukkia Ruissalossa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016