Joulukuu 2013. Ortopedi pyysi pyörittelemään käsiä. Vasen käteni ei enää noussut edestä ylös vyötäröä korkeammalle. Sivukautta sain sen ylös asti, mutta vain vaivoin. Taakse en pystynyt viemään kättä ollenkaan.

Lääkäri totesi sen, minkä jo tiesinkin: en ollut paranemaan päin. Hän lähetti minut magneettikuvaan, koska näytti siltä, että minulla olikin ahtaan olkapään sijasta tai lisäksi eri vaiva. Jo lähetteessä mainitaan alustavana diagnoosina M75.0: Capsulitis adhaesiva articulationis humeri l sin. eli olkanivelen kiinnikkeinen nivelpussin tulehdus, kutsumanimeltään jäätynyt olkapää.

Ortopedin aavistus osui oikeaan. Jossakin nivelkapselin etuosan suunnalla oli tulehtunutta kudosta, joka ahtautti olkapään niin, ettei käsi päässyt liikkumaan. Hän ennusti, että jäätyminen etenisi vielä jonkin verran, mutta samalla kivut lievenisivät tai jopa loppuisivat. Sulaminen alkaisi aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, ja siitä vuoden päästä saattaisin olla oireeton. Luin netistä, että vaiva kestää tyypillisesti kolme vuotta. Minulla oli kuitenkin jo puoli vuotta tai vuosi takanapäin.

Ajattelin, että enhän minä hartioillani juokse, ja jatkoin lenkkeilyä.

Kaikki harjoitteet määrättiin tauolle. En ole aivan varma, kielsikö ortopedi minua juoksemasta vai ei. Hänen olisi pitänyt kieltää, mutta on mahdollista, että kuuloni oli valikoiva. Minä ajattelin, että enhän minä hartioillani juokse, ja jatkoin lenkkeilyä. Olin kuitenkin varovainen, koska pelkäsin kaatuvani jälleen. En juossut usein, olihan talvikin, mutta kalenteristani löytyy kyllä muutama maininta lenkistä.

Jäätyminen todellakin eteni niin, että vasemmasta kädestäni tuli vuodenvaihteeseen mennessä lähes käyttökelvoton. En pystynyt enää esimeriksi ottamaan sillä lautasta tai lasia kaapista, mutta toisaalta käytettävissäni oli edelleen oikea käsi. Opettelin siis tekemään yhdellä kädellä kaiken muun, paitsi kirjoittamisen. Se onnistui yhä kymmensormijärjestelmällä.

Pukeutuminen ja riisuutuminen olivat päivän haasteellisimmat tehtävät. Vasen käsi piti pujottaa hihaan ennen oikeaa, ja siltikin helposti sattui. Aloin ymmärtää, miksi hyviin tapoihin kuuluu, että mies auttaa naiselle takin päälle. Rintaliivien kiinnittäminen takaa ei käynyt päinsä eikä mekon riisuminen pään yli ollut mahdollista ristiotteella, kuten ennen. Lopulta tarvitsin apua sekä pukeutumisessa että riisuutumisessa.

Järkytyksekseni huomasin, että olkapäähäni sattui todellakin ihan koko ajan.

Olin niin fiksoitunut päivittäiseen liikuntaan, että minusta tuntui liikuntakiellosta huolimatta tarpeelliselta löytää liikuntaharrastus, jota voisin jatkaa. Mindfulness-joogan alkeiskurssi löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, koska minulla oli kipuja, ja mindfulness on kehitetty kivun hallinnan menetelmäksi. Lisäksi siinä oli edes pieni liikunnallinen elementti.

Mindfulnessin myötä opin kuuntelemaan kehoani entistä paremmin. Järkytyksekseni huomasin, että olkapäähäni sattui todellakin ihan koko ajan. Olin vain tottunut siirtämään huomioni pois kehoni tuntemuksista ja keskittymään johonkin muuhun. Jos minulla olisi ollut samat taidot jo aiemmin, olisin ehkä havainnut ajoissa, että hartiani olivat jumittumassa, eikä tilanne olisi päässyt kehittymään näin pahaksi.

Mutta minulla oli tapana polttaa itseäni molemmista päistä hillittömällä työnteolla ja raskaalla liikunnalla. Tein niin, kunnes minulta meni kirjaimellisesti jalat alta enkä pystynyt työnteon lisäksi enää juuri muuhun kuin makaamaan mahallani.

--

Päivän kuvat: Syksyinen kukkakimppu

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Tuulikki
1/5 | 

Minulla on diagnisoitu jäätynyt olkapää molempiin käsiin, ensin oikeaan ja noin viisi vuotta sen jälkeen vasempaan.  Olihan se yhtä h....ttiä. Esim. tukan peseminen yhdellä kädellä suihkussa tai mikä hyvänsä itsestäänselvä toiminto, joka ei sitten onnistukaan yksikätisenä.

Ainakin minulla alkuhoito oli olkavarran ja koko käden täydellinen liikkuttamisen kielto eli kumpiikin käsi oli kuukauden verran kantositeessä + kipulääkitys. Sen jälkeen kävin fysikaalisessa hoidossa, hierontaa + käsivarren voimisteluliikkeitä.  Ensimmäisen jäätyneen olkapään paraneminen normaaliksi kesti kaksi (!) vuotta ja toisen kesti vähän yli vuoden.

Jäätyneen olkapään hoitaminen vaatii pitkää pinnaa. Jaksamista toivottelen.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Totta Tuulikki, usein jäätyy ensin yksi ja sitten toinen olkapää. Minulla on onneksi tähän mennessä se toinen ollut vain vähän kipeä. Tuo hiusten psemisen ja laittamisen vaikeus oli jo päässyt unohtumaan, mutta toden totta, aloin jopa kasvattaa hiuksia, jotta väkertäminen siirtyisi alemmas! Päälaelle asti kun ei käsi käynyt mitenkään. Olkapäävaivat olivat minulla kuitenkin vain alkusoittoa, lisää vaivoja seurasi. Pääsen niihin kohta.

MarjattaP
2/5 | 

Aikamoinen tarina, ja oliko se niin, että ei viedä edes lopussa?  Normaalia elämistä ja toimintaa haittaavat paljon sinun vaivojasi pienemmätkin.  Oman kehon kuunteleminen on hyvä ja tärkeä taito, mutta usein sen oppii  vasta kun siitä kovalla kädellä muistutetaan.    Toivottavasti tilanteesi alkaa vähitellen kohenemaan.

Leila
Liittynyt7.10.2015
3/5 | 

Voi, onpa kurjaa, toivon sinulle pikaista ja täydellistä parantumista.
Minulle tuli olkapäävaivat talvilomalla Suomessa. Kaatuilin jatkuvasti, tyylillä "humpsista vaan",jäisillä teillä. Italialaiset nahkapohjaiset saapikkaat eivät oltu tehty jääteille. Sen jälkeen olen kärsinyt olkapääkivusta, käsi onneksi liikkuu, mutta sattuu liikuttaessa.

Leila

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

Olkapääkivut ovat tosiaan yllättävän yleisiä, suvussanikin niitä on ollut melkein kaikilla naisilla. Tällä hetkellä minulla ovat kuitenkin kipeänä eri paikat.

Aloittaessani tämän blogin luulin voivani kirjoittaa postauksen otsikolla "Lääketiede ei pysty kaikkeen", jossa kertoisin, että tapaukseni jäi selittämättömäksi ja kivut pysyviksi. Nyt on tilanteeseen tullut uutta toivoa, mutta pidän teitä jännityksessä vielä vähän aikaa :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016