Tämän blogin alkuperäinen tarkoitus oli dokumentoida ikääntymiseen liittyviä muutoksia ja niihin liittyviä ajatuksia. Silloiset terveysongelmat eivät enää vaivaa mieltäni, mutta kosminen arvonta on tuonut eteeni uusia huolia, joten pieni päivitys lienee paikallaan.

Ensin hyvät uutiset: olen viimein päässyt täysin eroon mielialalääkkeistä. Niitä määrättiin minulle kipukynnystä nostamaan, kun hamstring-kivut olivat jokaöisiä eikä diagnoosista ollut vielä tietoakaan. Siitä taitaa olla nyt noin seitsemän tai kahdeksan vuotta. En osaa sanoa, vaikuttivatko ne yhtään kipuun, mutta luultavasti ne auttoivat kestämään epätietoisuutta ja pysymään rauhallisena.

Yritin jättää lääkkeet pois ensimmäisen kerran jo kolme-neljä vuotta sitten, kun kivut olivat jo hallinnassa enkä kokenut enää tarvitsevani henkisiä kainalosauvoja. En silloin onnistunut, koska liian nopea vieroittautuminen johti järkyttäviin painajaisiin öisin ja raivokohtauksiin päivisin. Tähän toiseen yritykseen käytin kaikkiaan yli kaksi vuotta, joista viimeinen vuosi kului kahden viimeisen milligramman parissa. Nautin lääkkeet tippoina, koska niin pieniä pitoisuuksia ei myydä tablettimuodossa. Elokuun alusta saakka olen ollut täysin ilman.

Minulla ei ollut koko aikana ollenkaan vieroitusoireita, joten nähtävästi pudotustahti oli tällä kertaa riittävän hidas. Lääkkeetön elämä tuntuu hieman raaemmalta kuin lääkeavusteinen ja tunteet ovat olleet pinnassa, mutta olen mielestäni selviytynyt kohtalaisen hyvin. Aina viime viikkoon saakka.

Pikaviesti kertoi, että puolisoni perheenjäsen oli menehtynyt äkillisesti.

Viime viikolle ja jo sitä edeltävään viikonloppuun kertyi poikkeuksellisen paljon stressitekijöitä. Villa Palaseen oli tulossa ulkomaalaisia vieraita, joten mattojen hapsut piti saada ojennukseen ja mädät omenat pois nurmikoilta. Kaikki oli kunnossa lauantaiaamuun mennessä ja olin juuri lähdössä noutamaan tuoreita ruokatarpeita torilta, kun pikaviestiohjelma hälytti uudesta yhteydenotosta. Se tuli Yhdysvalloista ja kertoi, että puolisoni läheinen perheenjäsen oli menehtynyt äkillisesti.

Peruuttaisimmeko viikonlopun ohjelman? Kertoisimmeko vieraille tilanteesta vai salaisimmeko sen? Pystyisimmekö viettämän iloisen illan kuin ei mitään? Pelkästään tämä päätöksenteko oli räjäyttää pääni. Puolisoni halusi kuitenkin pitää tiedon omanaan, joten mitäpä minulla siihen oikeastaan oli sanottavaa. Loppupäivä kului valmisteluissa, ja sydämellisten vieraiden saavuttua olikin jo helppoa heittäytyä virran vietäväksi. Mielestäni ilta oli oikein onnistunut enkä osaa sanoa, aavistivatko vieraat, mitä pinnan alla liikkui.

Maanantaina yritin jatkaa arkea tavalliseen tapaan. Viikon edetessä työni kasaantuivat yllättäen niin, että jouduin pyytämään apua kollegoilta enkä siltikään selviytynyt tehtävistä työaikana. Tervemenoa iltavapaat ja nelipäiväinen työviikko. Tekeillä ollut hanke oli niin kiinnostava, etten halunnut luopua siitä.

Yöllä noin puoli viideltä heräsin kovaan särkyyn, joka viilsi oikeaa kulmakarvaani.

Ensimmäiset merkit päänsärystä tulivat jo tiistaina, mutta tukehdutin ne Voltaren Rapidilla. Keskiviikkona toimin samoin. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä noin puoli viideltä heräsin kovaan särkyyn, joka viilsi oikeaa kulmakarvaani tavalla, jota ei voinut jättää huomiotta. Hoipuin lääkelaatikolle ja nappasin sekä Voltaren Rapidin että Panacodin. Kaivoin myös pakastimesta jääpalapussin, kiedoin sen astiapyyhkeeseen ja sujautin pakkauksen hedelmäpussiin. Viilennys otsalla tuntui ihanalta.

Kohtaus meni ohi ja jatkoin nukkumista. Sama episodi toistui kuitenkin tästä eteenpäin joka päivä vaihtelevaan kellonaikaan, usein aamulla. Nopeasti voimistuva, tarkkarajainen särky, joka talttui lääkkeillä ja kylmäkääreellä. Minulla ei ole ollut mainittavaa päänsärkyä ainakaan kymmeneen vuoteen ja viimeisestä kunnollisesta migreenikohtauksesta on jo 30 vuotta, joten varasin ajan työterveyslääkärille.

Työterveyslääkäri passitti minut saman tien migreeniin erikoistuneelle neurologille, joka teki neurologisen perustutkimuksen, tunnusteli niskan ja kyseli oireista. Oireet eivät kuulemma viitanneet migreeniin, vaan kyseessä oli todennäköisesti niskalihasten kramppi, joka joskus heijastuu juuri kulmakarvojen tienoolle. Koska särky kuitenkin oli niin kovaa, että se herätti minut yöllä, ja koska kyseessä oli ”uusi päänsärky”, diagnoosi varmistettaisiin pään laajalla magneettitukimuksella.

Olen ollut kuvauslaitteessa aikaisemmin olkapäätä ja lantiota kuvattaessa, mutta pään kuvaaminen tuntui paljon ahdistavammalta. Olin aivan lähellä paniikkia, kun putkessa puhaltava ilmavirta tuntui tarttuvan hiuksiin ja kutittavan otsaa. Housujen vyötärökin painoi ikävästi, eikä sitä voinut korjata. Jouduin käyttämään kaiken tahdonvoimani, että sain vagus-hermoa rauhoittavan hengitysrutiinini käyntiin. Neljään laskien sisäänhengitys, kahdeksalla ulos ja sitten pieni tauko ennen uutta sisäänvetoa. Samalla kehon skannaus varpaista alkaen.

Hermostoni rauhoittui lopulta, ja kuvauksen päättyessä puolen tunnin kuluttua olin jo puoliunessa. Olin varautunut 45 minuuttiin ja olisin kyllä kestänyt sen, mutta olin erittäin helpottunut, kun peti liukui ulos putkesta.

Mietin, että jos saan muistisairauden, se on todennäköisemmin vaskulaarinen kuin Alzheimerin tauti.

Radiologin lausunto tuli seuraavana päivänä. Päättelin siitä, ettei päänsäryn syynä ollut ainakaan aivokasvain eikä aivoverisuonen pullistuma. Aivoinfarkteistakaan ei näkynyt jälkiä. Aivoissani oli kaikki täysin normaalia, paitsi ettei ehkä sittenkään ihan. Isoaivojen valkeassa aineessa sekä tyvitumakealueella näkyi nimittäin lieväasteisia mikrovaskulaarimuutoksia. Mietin, että aivojeni pikku verisuonet olivat ehkä ottaneet osumaa verenpainetaudista.

Minulla oli nuorena aivan ilmiömäinen muisti. Totuin siihen, että muistin aina kaiken. Minulle ei ollut epäselvää, mitä keskusteluissa oli puhuttu, kun nykyään en aina muista heti edes, onko keskustelua käyty vai ei. Luonnehtisin muistiani tällä hetkellä normaaliksi, koska olen tottunut siihen, että muut ihmiset unohtelevat asioita. Nykyään vain kuulun samaan joukkoon, joten teen aina kunnolliset muistiinpanot.

Olen lukenut, että muistisairauksien merkit voivat näkyä aivokuvassa jo kymmeniä vuosia ennen diagnoosia. Nyt tulkitsin radiologin lausuntoa siten, että jos saan muistisairauden, se on todennäköisemmin vaskulaarinen kuin Alzheimerin tauti.

Neurologin mielestä minulla on täysin terveet aivot.

Neurologi ei ollut kanssani samaa mieltä. Hän julisti innoissaan, että minulla on täysin terveet ja suorastaan kauniit, kerta kaikkiaan täydelliset aivot, joissa ei ole mitään vikaa. Mikrovaskulaarisia muutoksia on kuulemma kaikilla minun iässäni, eivätkä ne kerro mistään. Verenpainetaudin aiheuttamia ne eivät ole, eikä niistä voi päätellä mitään tulevista muistisairauksista.

Kun mutisin, että tietäisitpä, miten hyvä muisti minulla oli nuorena, hän kertoi, että muistin heikkeneminen alkaa yleensä näkyä jo nelikymppisenä. Se on normaalia eikä merkki muistisairaudesta. No, tiedänhän minä oikein hyvin, mitä diagnoosiin tarvitaan, mutta silti. Ehkä kuvan laatu ei vain riittänyt? En kuitenkaan jankannut sen enempää.

Niin ja se päänsärky? Sen neurologi tuntui jo täysin unohtaneen. En saanut ohjeita jatkohoitoon tai uuden kohtauksen varalle – tosin hän oli jo aikaisemmin maininnut, että lääkitykseni on käypäinen ja voisin jatkaa sillä tarpeen mukaan. En myöskään tarvitse fysioterapeuttia opettamaan niskaa vetreyttäviä liikkeitä, vaan osaan ne vanhastaan. Eikä kohtauksia ole enää tullutkaan. Tilanne kesti viikon ja meni ohi.

Perheenjäsenelle pidettiin muistotilaisuus Zoom-palvelussa, työt tulivat tehdyiksi ja vieraat palasivat kotimaahansa. Tänä viikonloppuna istutin satakunta tulppaanin sipulia Villa Palasen kukkapenkkeihin. Kyllä tämä tästä.

--

Päivän kuva: Viipale aivoistani.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä siirtolapuutaha ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla