Kirjoitukset avainsanalla lääkkeettömät hoidot

Hyvänlaatuinen asentohuimaus (benign paroxysmal positional vertigo) jää kuulemma helposti havaitsematta. Ja höpö höpö! Miten sitä voisi olla havaitsematta, että huone alkaa pyöriä vimmatusti silmissä ja keho hakeutuu kohti lattiaa kuin kosminen pölyhiukkanen kohti mustan aukon kaikennielevää ydintä?  Ainoa parannuskeinokin on niin raju, että pelkäsin kuolevani, kun kokeilin sitä ensi kertaa. Päätin, että mieluummin keskeytän kuin tukehdun omaan oksennukseeni.

Se alkoi ihan tavallisena aamuna noin viikko sitten. Heräsin kesken painajaisunen, mutta valveilla odotti vielä pahempaa. Kumarruin lattialle kohti villasukkiani, kun huone lähti pyörimään. Tuntui kuin romahtaisin lattialle saman tien. Tarrasin kaksin käsin kiinni sängystä ja haukoin henkeä. Mitä hittoa! On minua joskus satunnaisesti saattanut pyörryttää ennenkin, mutta ei tällä tavalla. Eikä se mennyt ohi.

Kului puolitoista tuntia ja kaksi tuoretta voipullaa, että uskalsin siirtyä pehmustetusta olinpaikastani suihkun ja vaaterekin kautta työmatkalle. Muutama tunti sujui töissä ongelmitta, mutta iltapäivällä päätin oikaista sohvalle tekemään mindfulness-harjoitukseni. Pyörrytys alkoi lievänä jo siinä selälläni maatessani, mutta kun yritin nousta sohvalta, olotila paheni. Huone pyöri enkä pystynyt liikahtamaan pitkään aikaan. 

Kotona vimmattu googlaus ja todennäköiset tulokset: joko hyvänlaatuinen asentohuimaus tai Menièren tauti. Jälkimmäiseen viittasi kohtausten pituus sekä tinnitus, mutta kyllä asentohuimauksessakin pää humisee. Varasin ajan työterveyslääkäriltä seuraavaksi päiväksi. Tuli mieleen, että mitenkähän nopeasti saisin apua, jos olisin jo eläkkeellä.

Asentohuimaus johtuu korvan rakenteiden rappeutumisesta – korvat huijaavat aivoja.

Lääkäri kyseli oireet ja teki neurologisen perustutkimuksen. Sen perusteella ei ollut syytä epäillä aivoverenvuotoa tai -kasvainta, eikä hän Menièren tautiinkaan uskonut. Näytti kuulemma aika tyypilliseltä asentohuimaukselta. Lääkäri lupasi, että huimaus menee ohi ja vakuutti, että potilasohjeessa mainittu 10 viikon kesto on vahvasti liioiteltu.

Asentohuimaus johtuu siitä, että tasapainoelimen kaarikäytävään on kertynyt tasapainokivistä irronnutta hiekkaa, joka liikkuessaan saa aikaan harha-aistimuksen. Korvat huijaavat aivoja luulemaan, että huone pyörii. Kaarikäytäviä on molemmissa korvissa kolme. Oireet ja niiden hankaluus riippuvat siitä, missä kaarikäytävässä hiekka on. Kyse lienee korvan rakenteiden rappeutumisesta. Ikääntymisen ihmeitä siis tämäkin.

Hiekka pyritään ravistelemaan pois kaarikäytävistä liikesarjalla, jota sanotaan Epleyn manööveriksi. Lääkäri antoi minulle kuvalliset ohjeet manööverin suorittamiseksi ja varasi seuraavaksi aamuksi ajan fysioterapeutille, joka varmistaisi, että osaan tehdä sen oikein. Hän vannotti, että kokeilisin liikesarjaa jo samana päivänä ja kirjoitti kaksi päivää sairauslomaa.

Jätin harjoituksen kesken. Nousin istumaan ja itkin.

Minä kokeilin. Liikesarja alkaa siten, että makoillaan selällään vuoteella ja pää työnnetään sängyn reunan yli niin, että se retkottaa hieman alaspäin. Olin kuullut, että liikesarjan tarkoitus on tavallaan siedättää huimaukselle, mutta olin täysin valmistautumaton siihen, mitä seuraavaksi tapahtui.

Luulin, että huimaus tulisi päälle vasta myöhemmin, joten hakeuduin muitta mutkitta ensimmäisen kuvan osoittamaan asentoon. Huone alkoikin välittömästi pyöriä vinhaa vauhtia, ja kuvottava tunne nousi kohti kurkkua. Vaihtoehdot olivat jatkaminen ohjeiden mukaisesti siihen asti, että pyöriminen lakkaisi, tai oksentaminen ja kenties tukehtuminen siihen. Pelkäsin, että kuolen.

Jätin harjoituksen kesken. Nousin istumaan ja itkin. Huimaus ja kuvotus jatkuivat lievempinä vielä puolisen tuntia, ja olo oli hutera koko loppuillan. Liikuin kotona pidellen seinistä tukea.

Huone heitti kuperkeikkaa ja syöksyin mahalleni hoitopöydän päälle, jotta en olisi pudonnut lattialle.

Kun fysioterapeutti ehdotti seuraavana aamuna, että menisin hoitopöydälle ja hän ohjaisi minua tekemään harjoituksen kokonaan, aloin taas itkeä. Pelotti, että kauhun hetket toistuisivat. Sanoin, etten pidä ehdotusta turvallisena, koska minun pitäisi pystyä palaamaan terveysasemalta kotiin enkä pystyisi huimauskohtauksen jälkeen kävelemään ainakaan tuntiin.

Fyssari totesi, että hän oli varannut minulle tunnin, joten huimaus ehtisi hyvin rauhoittua ennen kuin minun tarvitsisi liikkua minnekään. Hän olisi koko ajan vieressäni, pitelisi päätäni ja varmistaisi, etten loukkaisi itseäni. Uskaltaisinko kokeilla?

Uskalsin. Tällä kertaa huimausta ei tullutkaan vielä, kun työnsin pääni hoitopöydän reunan yli. Seuraavaksi käänsin päätäni oikealle. Pyörrytti, muttei kovin pahasti. Fyssari laski sekunteja. Taisi kertyä noin viisitoista, kun olo oli jo ok. Sitten päätä vasemmalle. Pyörrytti hieman voimakkaammin, mutta musta aukko pysyi rauhallisena. Noin 30 sekuntia. Tuskin mitään.

Sitten piti kääntyä kyljelleen, viedä leuka olkapäähän ja katsoa maahan. Ei tuntunut juuri missään. Ja sen jälkeen nousta istumaan.

Silloin se hurrikaani taas iski. Huone heitti kuperkeikkaa ja syöksyin mahalleni hoitopöydän päälle, jotta en olisi pudonnut lattialle. Kuvotti, muttei yhtä paljon kuin edellisenä iltana kotona. Muutenkaan kohtaus ei ollut ihan yhtä paha. Pääsin lähtemään kotiin tunnin kuluessa, kuten fysioterapeutti lupasi. Nenäliinoja kului vain kaksi, joskin ne olivat isoja.

Toimiston lattia heilui kuin Viking Amorella syysmyrskyssä.

Iltaan mennessä tuntui kuin asentohoito alkaisi jo vaikuttaa. Pystyin nostamaan sukan lattialta ja täyttämään astianpesukoneen vaikeuksitta. Mahtavaa! Lääkäri olikin lupaillut, että mitä useammin tekisin manööverin, sitä nopeammin huimaus helpottaisi.

Ikävä kyllä seuraava aamu oli edellisiä vaikeampi. Olisi pitänyt mennä töihin, mutta huone vain pyöri ja keinui. Onnistuin kokoamaan itseni toimistolle vasta yhdentoista maissa. Jätin lääkärille soittopyynnön, koska en mielestäni ollut aivan iskussa. Toimiston lattia heilui kuin Viking Amorella syysmyrskyssä, mutta pystyin kävelemään, kun keskityin keskivartalon tukeen ja pidin katseen suoraan eteenpäin.

Aivosumu oli sitä luokkaa, että mitään vähemmän kiireellistä en uskaltanut tehdä. Hoidin vain aivan välttämättömät työt kieli keskellä suuta ja palasin kotiin. Lääkäri soitti. Kerroin, että edellisenä päivänä meni jo paremmin, ja hän kehotti sinnikkyyteen. Kyllä varmasti viikonlopun jälkeen olisin jo ihan kunnossa. Siihen saakka sain kuitenkin levätä.

Kävelyni on edelleen epävarmaa ja horjahtelen, jos en keskity joka askeleeseen.

Keskiviikon massiivinen huimauskohtaus fysioterapeutin luona jäi viimeiseksi tällä erää. Perjantaina keinutti yhtä paljon kuin torstaina, mutta Epleyn manööveristä tuli kerta kerralta helpompi. Uudet verhot jäivät viikonloppuna ripustamatta, kun en uskaltanut nousta tuolille. Eilen maanantaina olin jo muuten työkunnossa, mutta kävelyni oli edelleen vähäsen epävarmaa ja jouduin laskeutumaan kierreportaat alas selkä edellä. Illalla tuntui normaalilta ensi kertaa viikkoon.

Vaikuttaa siltä, että ensimmäinen asentohuimausjaksoni on nyt ohi. Mutta miten tämä jatkuu?

Ikkunoiden pesu jäänee osaltani lopullisesti historiaan. Puoliso pelkää liikaa, että putoan viidennestä kerroksesta kadulle, eikä se omastakaan mielestäni ole houkutteleva ajatus.

Mitään lääkettä asentohuimaukseen ei ole, eikä tiedetä, miten sen voisi estää. Uusiutuminen on todennäköistä, mutta  kohtauksista tuskin enää tule niin rankkoja, koska vaivan voi pitää kurissa asentohoidolla. Vai mitä sanotte tähän, kohtalotoverit?  Miten selviydytte arjessa? 

--

Päivän kuva: Daalia.

Kommentit (1)

Taneli
1/1 | 

Minä heräsin pari vuotta sitten pahoinvointiin ja huimaukseen. Oksensin ja kömmin takaisin sänkyyn. Nukuin vessareissuja lukuunottamatta vuorokauden. Vasta sitten menin lääkäriin, joka totesi asentohuimauksen. En pystynyt kääntymään oikealle kyljelle. Hän neuvoi menemään selälleen lattialle ja kääntymään nopeilla liikkeillä oikealle, jotta sakka liikkuu. Tein niin useita kertoja ja huimaus loppui seuraavana päivänä. Takaisin vaiva ei ole tullut. Inhottava vaiva!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos jonkin asian väitetään olevan paras tai jopa ainoa vaihtoehto, alan melkein aina heti miettiä, millä muilla, esitettyä miellyttävämmillä tavoilla tavoitteeseen voisi päästä. Useimmiten vaihtoehtoja löytyy. Ihan hiljattain joku uskotteli, että liikunta on paras vaihtoehto, jos haluaa elää pitkään, ja siksi sitä on hyvä harrastaa, vaikkei se olisi mieluisaakaan. Koen tuollaisen kutsuna väittelyyn.

Liikunta on hyvä ja kannatettava harrastus, jonka tiedetään edistävän terveyttä monin tavoin. Mutta aina, kaikille ja joka tilanteessa paras vaihtoehto? Ja niin välttämätön, että sitä kannattaisi harrastaa, vaikkei siitä pitäisi eikä siitä saisi minkäänlaista mielihyvää? Enpä usko, eikä tutkimustietokaan tuollaista tue.

Liikunnasta kyllä paasataan enemmän kuin muista pitkän iän avaimista, mutta se johtuu siitä, että joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu. Terveysalan ihmiset tuppaavat arvostamaan fyysisiä asioita. Heille on luontevaa puhua liikunnasta, koska monet heistä ovat itse liikunnallisia.

Toinen syy liikunnan painottumiseen lienee siinä, että liikuntaharrastuksiin usein liittyvät askeesin ja itsekurin ihanteet sopivat vähän liiankin hyvin suomalaiseen mentaliteettiin. Kyllä pitää ainakin muutaman kerran vuodessa lähteä juoksemaan pimeällä räntäsateeseen, että saisi palkinnoksi pitkän elämän ja hippusen hyvinvointia.

Ihminen on kuitenkin kehomieli eikä pelkkä keho. Mielen hyvinvointi on terveyden ja pitkän iän kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin lihaskunto. Niinpä hyvinvointiaan voi pitää yllä ja parantaa monilla muillakin tavoin, jos liikunta ei ole mieluisaa tai mahdollista. Hienointahan olisi, jos pystyisi harrastamaan kaikkea hyvää tekevää monipuolisesti, mutta läheskään kaikilla eivät siihen rahkeet riitä.

En pidä pitkää ikää tavoittelemisen arvoisena. Jos kuitenkin pyrkisin siihen, aloittaisin näistä aivoja hoitavista, itselleni mieluisista ja yhtä lukuunottamatta hiettömistä keinoista (koska pystyn liikkumaan kivutta vain vähän):

1. Lukeminen

Lukeminen pidentää ikää enemmän kuin liikunta ja terveellinen ruokavalio. Useat, luotettavat tutkimukset todistavat, että kirjojen lukeminen on kaikista terveyteen vaikuttavista tekijöistä tehokkain. Se pidentää elämää keskimäärin kaksi vuotta. Eliniän pidentämisen lisäksi lukeminen rauhoittaa, vähentää stressiä, kohottaa mielialaa sekä lisää hyvän olon ja terveyden tunnetta. Kaikki tämä ilman askeesia, itsekuria, itkua ja hammasten kiristelyä. Lisätietoja täältä: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/kirjastokortti-pidentaa-ikaa/

2. Saunominen

Saunominen pienentää merkittävästi aivoinfarktin, sydän- ja verisuonisairauksien ja kuolleisuuden riskiä. Hanakat saunojat elävät pidempään. Jo pari kolme kertaa viikossa antaa hyvän hyödyn. Eli jos ei pysty tai jaksa lähteä aamulenkille, aamusauna on yhtä terveellistä. Lisätietoja täältä: https://yle.fi/uutiset/3-10188132

3. Käsityöt

Jotkut väittävät, että ihminen on luotu liikkumaan. Sekin voi olla totta, mutta aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan ihminen on luotu tekemään käsillään. Käsitöiden tekeminen on tehokas palautumisen väline aivoille ja keholle. Nykyajan vitsaukset uupumus, huono unen laatu ja keskittymiskyvyttömyys hellittävät, kun ihminen saa kaikessa rauhassa kutoa sukkaa tai virkata sipulipussia. Olen varma, että kuvataiteen tekeminen eli tutummin töhertely kuuluu tähän samaan joukkoon. Lisätietoja täältä.

4. Musiikki

Musiikin vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin ovat vahvat ja moneen kertaan todennetut. Musiikki vähentää stressiä sekä lievittää kipua, ahdistuneisuutta ja masennusta. Ylikierroksilla käyvä elimistö on mahdollista palauttaa normaalitilaan musiikin avulla. Musiikin vaikutus näkyy verenpaineen laskemisena, sydämen sykkeen hidastumisena ja hormonierityksen muutoksina. Musiikki edistää myös kognitiivisia toimintoja, kuten tarkkaavaisuutta, oppimista ja viestintätaitoja. Musiikki auttaa sekä tunneilmaisussa että tunteiden hallinnassa. Vaikutukset ovat samat riippumatta siitä, musisoiko itse vai kuunteleeko toisten tekemää musiikkia. Lisätietoja täältä: https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=kpi00410

5. Luonto

Luontoalueiden merkitystä ihmisten terveyteen ja kuolleisuuteen on tutkittu laajoissa, kansainvälisissä tutkimuksissa. Jo kymmenen minuuttia metsässä laskee verenpainetta ja tasoittaa pulssia. Mitä lähempänä viheraluetta ihminen elää, sitä terveempi hän on. Jos ei enää pysty samoilemaan metsässä, pystyy ehkä kävelemään puistoon tai hoitamaan parvekepuutarhaa. Mullan kanssa puuhastelu parantaa vastustuskykyä. Lisätietoja täältä ja täältä.

--

Päivän kuvat: Käyn tämän tästä parvekkeella tarkistamassa, miten istutukseni voivat. Tällä hetkellä siellä kukkivat Persian Pearl -tulppaanit.

Kommentit (0)

Tämä on toivepostaus, jonka aiheen sain jo kauan sitten. Ja tänään jaksaminen on jälleen kortilla, joten mistäpä sitä saisi lisää? Katsotaan.

1. Työ

Kaksipiippuinen juttu. Minulla on työ, joka vie helposti mennessään. Siitä on ollut valtavasti apua kivunhallinnassa: en ehdi ajatella, olenko kipeä vai en, kun otan selvää kiinnostavista aiheista ja kirjoitan niistä. Työni sattuu olemaan myös jonkin verran sesonkiluonteista, mikä tarkoittaa, että välillä työtä on enemmän kuin lääkäri määrää. Nautin siitä, että saan paljon aikaan, mutta liika on liikaa. Silloin ajaudun ylikierroksille, mikä aiheuttaa unettomuutta, mikä puolestaan voimistaa kipuja ja johtaa tehottomuuteen. Saan työltäni niin paljon, että se menee listakärkeen asioissa, jotka auttavat jaksamaan. Samalla se on koukuttavuudessaan jaksamisen parantamisen pahin este. 

2. Mindfulness

Otsikkona voisi olla myös lepo, sillä siltä se varmasti ulkopuolisen silmään näyttää. Kun pötkähdän pitkälleni työpaikan sohvalle tai vedän viltin korviin kotona keskellä päivää, en nuku, vaan keskityn tietoisesti olemaan läsnä. Käyn ajatuksissani läpi koko kehoni tuntemukset, annan niille luvan olla ja päästän niistä irti. Hyväksyn myös mahdollisen kivun ja päästän siitä irti, jolloin se tyyntyy. Käytän myös muita mindfulness-harjoitteita, mutta tätä teen joka päivä. Toinen suosikkini on kävelymeditaatio, jossa keskityn jalkapohjien tuntemuksiin ja hyvään asentoon. Sitä teen öisin, kun jalkani ovat levottomat. Jooganikin on nykyään lempeää ja tunnustelevaa mindfulness-joogaa. Olennaista mindfulnessissa eli tietoisessa, hyväksyvässä läsnäolossa on hyväksyminen. Uskon, että kivun kanssa voi elää sovussa vain hyväksymällä sen.

3. Lääkkeet

Ihan turha kuvitella, että jännekipujen kanssa pärjäisi jatkuvasti pelkillä lääkkeettömillä hoidoilla. Ei ole järkevää edes yrittää. Usein on parempi ottaa suosiolla lääkettä kuin jäädä odottamaan, tyyntyisikö kipu kylmäpakkauksella tai mindfulnessilla. Vapaapäivänä tai lomalla voi kikkailla ilmankin. Geenitestin mukaan useimmat lääkeet toimivat minulla niin kuin on tarkoitettu, ja näin olen itsekin kokenut. En tunne syyllisyyttä edes mielialalääkkeiden, melatoniinin tai satunnaisen nukahtamislääkkeen käytöstä. Ne eivät tee minusta huonompaa ihmistä, vaan paremman. En tiedä, missä olisin ilman lääkkeitä. En ainakaan yhtä hyvässä kunnossa.

4. Optimistinen ydinminä

Minussa on paljon pessimistiä, jään helposti jumittamaan kielteiseen ja saatan masentua, mutten ole koskaan menettänyt luottamustani parempaan huomiseen tai vähintään ylihuomiseen. Toivon kipinä löytyy tuskankin keskeltä aina. Minuuteni ydin on optimistinen. Luulen, että se liittyy juuri ajatukseen ydinminän olemassaolosta: uskon, että olen pohjimmiltani jotakin enemmän kuin kehoni ja sen tuntemukset, pysyvämpää kuin tunteeni ja syvempää kuin ajatukseni, asenteeni ja uskomukseni. Ydinminäni on vahva, viisas ja arvokas, eikä sitä voi kukaan minulta viedä. Se katoaa vasta kuolemassa. Siihen asti minulla ei ole mitään hätää. Saan yhteyden ydinminääni hengittämällä. Keskityn hengitykseen ja ajattelen, että juuri nyt kaikki on hyvin. 

5. Lämmin läheisyys

Ydinminäni elää ihmiskehossa. En ole kovin seurallinen ja viihdyn mainiosti yksin, mutta olen myös laumaeläin siinä missä muutkin ihmiset. Nautin henkisestä ja fyysisestä yhteydestä muihin. Saunailta ystävän kanssa keskusteluineen kantaa pitkään. Kun käyn öisin ylikierroksilla tai olen kipeä, mikään ei rauhoita yhtä hyvin kuin toisen ihmisen kehon lämpö ja tasainen hengitysrytmi. Ei ole itsestään selvää, että ne ovat siinä. Olen niistä kiitollinen.

6. Luonnon kauneus

Kauneuden katseleminen rauhoittaa ja lohduttaa. Mieluiten katselisin luultavasti vettä järven tai meren rannalla, mutta Aurajoki saa yleensä riittää. Työmatkani kulkee nykyään joen rantaa. En pysty kävelemään sitä samana päivänä molempiin suuntiin, mutta vähänkin on parempi kuin ei ollenkaan. Teen myös mielelläni retkiä julkisiin puutarhoihin ja valitsen nykyään usein matkakohteenikin siten, että lähellä on jokin kiinnostava kukkakohde. En ole kiinnostunut varsinaisesti puutarhoista, vaan kukista. Siksi parveke riittää minulle hyvin omaksi puutarhaksi.

7. Maitosuklaajäätelö ja voipullat

Muistelen vieläkin kaiholla sitä vaniljapullaa, jonka sain heräämössä leikkauksen jälkeen, ja maitosuklaajäätelön osuus toipumisprosessissani on ollut merkittävä. Arkenakin sallin itselleni voipullan silloin tällöin. Myös Livonsaaren osuuspuutarhan luomukasvikset ovat tosi herkullisia, mutta kun vaikea hetki iskee, ei tule ensimmäisenä mieleen ruveta pesemään ja kuorimaan raitajuurta. Aika usein tosin pelkkä tietoisuus maitosuklaajäätelön olemassaolosta riittää lohduksi, eikä sitä tarvitse syödä.

8. Tekemistä käsille

Sormeni tarttuvat mieluusti puikkoihin, neulaan tai virkkuukoukkuun. Jokin neule on nykyään meneillään koko ajan. Uskon todeksi ne tutkimustulokset, joiden mukaan puikkojen kilistely elvyttää aivoja. Kankaat ja langat vetoavat kauneudenkaipuuseen samoin kuin vaatteet, joiden kanssa puuhastelen mielelläni. Tykkään jopa silittää. Kunnollisilla välineillä sekin on rentouttavaa.

--

Jaa että miten niin olen edelleen kipupotilas? Olenpa vaan. Kivut ovat palanneet leikattuun pakaraan ja leikkaamattomalta puolelta ne eivät ole koskaan täysin poistuneetkaan. Niitä ei ole koko ajan eivätkä ne ole yhtä pahoja kuin ennen leikkaushoitoa, mutta niitä on. En usko, että asialle olisi enää muuta tehtävissä kuin hyväksyminen. Näillä mennään.

--

Päivän kuvat: Syksyn viimeiset ruusut.

Kommentit (0)

Sain vuosi sitten työpaikalla käyttööni sähköpöydän, mutta olen hyödyntänyt sitä aika vähän. Jouduin elokuussa työfysioterapeutilla käydessäni tunnustamaan, etten tykkää seistä, koska se rasittaa. Yllättäen hän ei ruvennutkaan saarnaamaan vaan myönsi, että kovalla betonilattialla seisominen tosiaan väsyttää jalkoja. Mitä jos kokeilisin tällaista pehmentävää seisonta-alustaa. 

Toinen uusi suositus oli aktivointilauta. Se on muovinen kaareva levy, jolla voi seistä paikoillaan tai keinutella puolelta toiselle, ja se taipuu hieman myös eteen ja taakse. Se on melko jäykkä, joten keinuttelu panee pakaralihakset töihin. Pelkkä seisominen laudalla aktivoi syviä vatsalihaksia ja selkälihaksia eli kehon korsettia. Gymba-niminen lauta on suomalainen keksintö.

Mikäpäs siinä sitten. Sain välineet ripeästi tilatuiksi alan liikkeestä, ja ne tuotiin minulle suoraan työpaikalle. Lasku oli yhteensä noin 250 euroa.

Aktivointilaudan pakkauksessa luvattiin reippaasti, että tämä saa sinut nousemaan tuolistasi. Vähän epäilin, mutta sepä toimikin! Tykästyin heti keinuttelemaan kirjoitustyötä tehdessä ja oikolukiessa. Ensimmäisenä päivänä taisin temppuilla laudalla vain puolisen tuntia, kun pakaroissa alkoi tuntua siltä, että parasta lopettaa.

Pakaralihakset ja jänteet väsyivät selvästi, mutta rohkeana tyttönä kävelin vielä töistä kotiin. Illalla pakarat tuntuivat rennoilta enkä tarvinnut särkylääkettä ollenkaan! Sama toistui seuraavana päivänä, jolloin keinuttelin jo kaksi puolen tunnin jaksoa.

Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja.

Parin viikon käytön jälkeen voin todeta, että väline on erittäin hyvä. Se ei ole vienyt pakarakipujani kokonaan pois, mutta se on vähentänyt niitä selvästi. Ilmeisesti tuo takapuolen keikuttelu on täsmäliikuntaa jänteilleni. Veri kiertää oikeassa paikassa ja panee kuona-aineet liikkeelle. Viikonloppuna, kun en voinut keinutella, olin selvästi kipeämpi.

Minun pitäisi kai nostaa pöytäni yläasentoon vähintään kerran tunnissa, mutta ihan siihen en ole päässyt. Jos en käyttäisi aktivointilautaa, minun pitäisi seistä seisonta-alustalla. Sillä ei kuitenkaan ole ollut paljonkaan käyttöä, koska melkein aina kun nousen, haluan gymbailla.

Jos olisin tajunnut hankkia keinulaudan jo kolme vuotta sitten, olisinko välttynyt jännetulehduksen kroonistumiselta ja pysynyt poissa leikkauspöydältä? Kenpä tietää. Mahtoiko sellaista olla silloin markkinoillakaan? Nyt tekee mieli hankkia lauta myös kotiin.

Suosittelen aktivointilautaa lämpimästi kaikille, joilla on hamstring-syndrooma tai muuten kipeytyneet takareisilihasten jänteet. Mikseipä se voisi muihinkin pakaravaivoihin auttaa. Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja. Se vaan on niin kiva seisten työskentelyn apuväline. Ja minähän en sitä pysty koko aikaa käyttämään, joten siitä riittää useammalle.

Lisätietoja aktivointilaudasta löytyy tämän linkin takaa: http://gymba.fi/

Tällä kertaa kävelyssäni oli vikana, etten käyttänyt riittävästi pakaralihaksiani.

Ai että kuinka on mahdollista, että pyrstöni ylipäätään on yhä kipeä, vaikka minut leikattiin jo kaksi vuotta sitten?

Hyvä kysymys. Nyt on kipeänä se peffan puolisko, jota ei leikattu. Se ärtyi hirveästi kesän helteillä, vaikken rasittanut sitä juuri ollenkaan. Sekä työterveyslääkäri että fysioterapeutti vahvistivat, että lämmin sää ihan oikeasti pahenta tulehduksia, ja tulehdushan siellä jänteen kiinnityskohdassa lienee. Minulle helteen ja kivun yhteys paljastui vasta sään viilennyttyä, kun kivut hellittivät. Ajattelin, että joku yhteys siinä täytyy olla, ja kysyin ammattilaisilta.

Työfysioterapeutti tutkaili taas myös kävelyäni. Tällä kertaa oli vikana se, etten käyttänyt kävellessä riittävästi pakaralihaksiani. Kävelyn pitäisi kuulemma tuntua joka askeleella pakaroissa, mutta minä en kyllä tuntenut kankuissani yhtään mitään. Sain pientä tuntumaa vasta lopettamalla hissuttelun ja pidentämällä askelta reilusti taaksepäin. Fyssari muistutti, että askeleen pitäisi lähteä liikkeelle rullaamalla kantapäästä suoraan päkiälle ja ponnistamalla päkiällä, jolloin askel saa voimaa ja pakaralihakset tulevat mukaan liikkeeseen.

Aikaisemmin minulle on huomautettu takakenossa kävelystä ja painotettu, että joka askeleen pitää tuntua selkälihaksissa. Nyt askelluksen siis pitäisikin tuntua pakaroissa. Sain tehtäväksi harjoitella tätä kävellessäni aina kun muistan.

Korostunut päkiän käyttö kipeytti kuitenkin välittömästi vaivaisenluuni, jota taannoin kävin näyttämässä jalkafysioterapeutillakin. Jumppaohjeilla sain silloin kivut pois ja pottuvarpaan kääntymisen pysähtymään, mutta treenaus tietenkin lopahti, kun akuutti tilanne meni ohi.

Tällä viikolla menen uudestaan fyssarille. Joudun tunnustamaan, että kävelytreenit ovat tauolla ja lihaskuntotreenejä en ole edes aloittanut. Treenaan ainoastaan jalkapyöydän pieniä lihaksia. Ei nyt sentään kaikkea kerralla.

--

Päivän kuvat: Iloisen oranssi Gymba on työpäivän piristys.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 60. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016