Kirjoitukset avainsanalla lääkkeettömät hoidot

Jos jonkin asian väitetään olevan paras tai jopa ainoa vaihtoehto, alan melkein aina heti miettiä, millä muilla, esitettyä miellyttävämmillä tavoilla tavoitteeseen voisi päästä. Useimmiten vaihtoehtoja löytyy. Ihan hiljattain joku uskotteli, että liikunta on paras vaihtoehto, jos haluaa elää pitkään, ja siksi sitä on hyvä harrastaa, vaikkei se olisi mieluisaakaan. Koen tuollaisen kutsuna väittelyyn.

Liikunta on hyvä ja kannatettava harrastus, jonka tiedetään edistävän terveyttä monin tavoin. Mutta aina, kaikille ja joka tilanteessa paras vaihtoehto? Ja niin välttämätön, että sitä kannattaisi harrastaa, vaikkei siitä pitäisi eikä siitä saisi minkäänlaista mielihyvää? Enpä usko, eikä tutkimustietokaan tuollaista tue.

Liikunnasta kyllä paasataan enemmän kuin muista pitkän iän avaimista, mutta se johtuu siitä, että joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu. Terveysalan ihmiset tuppaavat arvostamaan fyysisiä asioita. Heille on luontevaa puhua liikunnasta, koska monet heistä ovat itse liikunnallisia.

Toinen syy liikunnan painottumiseen lienee siinä, että liikuntaharrastuksiin usein liittyvät askeesin ja itsekurin ihanteet sopivat vähän liiankin hyvin suomalaiseen mentaliteettiin. Kyllä pitää ainakin muutaman kerran vuodessa lähteä juoksemaan pimeällä räntäsateeseen, että saisi palkinnoksi pitkän elämän ja hippusen hyvinvointia.

Ihminen on kuitenkin kehomieli eikä pelkkä keho. Mielen hyvinvointi on terveyden ja pitkän iän kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin lihaskunto. Niinpä hyvinvointiaan voi pitää yllä ja parantaa monilla muillakin tavoin, jos liikunta ei ole mieluisaa tai mahdollista. Hienointahan olisi, jos pystyisi harrastamaan kaikkea hyvää tekevää monipuolisesti, mutta läheskään kaikilla eivät siihen rahkeet riitä.

En pidä pitkää ikää tavoittelemisen arvoisena. Jos kuitenkin pyrkisin siihen, aloittaisin näistä aivoja hoitavista, itselleni mieluisista ja yhtä lukuunottamatta hiettömistä keinoista (koska pystyn liikkumaan kivutta vain vähän):

1. Lukeminen

Lukeminen pidentää ikää enemmän kuin liikunta ja terveellinen ruokavalio. Useat, luotettavat tutkimukset todistavat, että kirjojen lukeminen on kaikista terveyteen vaikuttavista tekijöistä tehokkain. Se pidentää elämää keskimäärin kaksi vuotta. Eliniän pidentämisen lisäksi lukeminen rauhoittaa, vähentää stressiä, kohottaa mielialaa sekä lisää hyvän olon ja terveyden tunnetta. Kaikki tämä ilman askeesia, itsekuria, itkua ja hammasten kiristelyä. Lisätietoja täältä: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/kirjastokortti-pidentaa-ikaa/

2. Saunominen

Saunominen pienentää merkittävästi aivoinfarktin, sydän- ja verisuonisairauksien ja kuolleisuuden riskiä. Hanakat saunojat elävät pidempään. Jo pari kolme kertaa viikossa antaa hyvän hyödyn. Eli jos ei pysty tai jaksa lähteä aamulenkille, aamusauna on yhtä terveellistä. Lisätietoja täältä: https://yle.fi/uutiset/3-10188132

3. Käsityöt

Jotkut väittävät, että ihminen on luotu liikkumaan. Sekin voi olla totta, mutta aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan ihminen on luotu tekemään käsillään. Käsitöiden tekeminen on tehokas palautumisen väline aivoille ja keholle. Nykyajan vitsaukset uupumus, huono unen laatu ja keskittymiskyvyttömyys hellittävät, kun ihminen saa kaikessa rauhassa kutoa sukkaa tai virkata sipulipussia. Olen varma, että kuvataiteen tekeminen eli tutummin töhertely kuuluu tähän samaan joukkoon. Lisätietoja täältä.

4. Musiikki

Musiikin vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin ovat vahvat ja moneen kertaan todennetut. Musiikki vähentää stressiä sekä lievittää kipua, ahdistuneisuutta ja masennusta. Ylikierroksilla käyvä elimistö on mahdollista palauttaa normaalitilaan musiikin avulla. Musiikin vaikutus näkyy verenpaineen laskemisena, sydämen sykkeen hidastumisena ja hormonierityksen muutoksina. Musiikki edistää myös kognitiivisia toimintoja, kuten tarkkaavaisuutta, oppimista ja viestintätaitoja. Musiikki auttaa sekä tunneilmaisussa että tunteiden hallinnassa. Vaikutukset ovat samat riippumatta siitä, musisoiko itse vai kuunteleeko toisten tekemää musiikkia. Lisätietoja täältä: https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=kpi00410

5. Luonto

Luontoalueiden merkitystä ihmisten terveyteen ja kuolleisuuteen on tutkittu laajoissa, kansainvälisissä tutkimuksissa. Jo kymmenen minuuttia metsässä laskee verenpainetta ja tasoittaa pulssia. Mitä lähempänä viheraluetta ihminen elää, sitä terveempi hän on. Jos ei enää pysty samoilemaan metsässä, pystyy ehkä kävelemään puistoon tai hoitamaan parvekepuutarhaa. Mullan kanssa puuhastelu parantaa vastustuskykyä. Lisätietoja täältä ja täältä.

--

Päivän kuvat: Käyn tämän tästä parvekkeella tarkistamassa, miten istutukseni voivat. Tällä hetkellä siellä kukkivat Persian Pearl -tulppaanit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä on toivepostaus, jonka aiheen sain jo kauan sitten. Ja tänään jaksaminen on jälleen kortilla, joten mistäpä sitä saisi lisää? Katsotaan.

1. Työ

Kaksipiippuinen juttu. Minulla on työ, joka vie helposti mennessään. Siitä on ollut valtavasti apua kivunhallinnassa: en ehdi ajatella, olenko kipeä vai en, kun otan selvää kiinnostavista aiheista ja kirjoitan niistä. Työni sattuu olemaan myös jonkin verran sesonkiluonteista, mikä tarkoittaa, että välillä työtä on enemmän kuin lääkäri määrää. Nautin siitä, että saan paljon aikaan, mutta liika on liikaa. Silloin ajaudun ylikierroksille, mikä aiheuttaa unettomuutta, mikä puolestaan voimistaa kipuja ja johtaa tehottomuuteen. Saan työltäni niin paljon, että se menee listakärkeen asioissa, jotka auttavat jaksamaan. Samalla se on koukuttavuudessaan jaksamisen parantamisen pahin este. 

2. Mindfulness

Otsikkona voisi olla myös lepo, sillä siltä se varmasti ulkopuolisen silmään näyttää. Kun pötkähdän pitkälleni työpaikan sohvalle tai vedän viltin korviin kotona keskellä päivää, en nuku, vaan keskityn tietoisesti olemaan läsnä. Käyn ajatuksissani läpi koko kehoni tuntemukset, annan niille luvan olla ja päästän niistä irti. Hyväksyn myös mahdollisen kivun ja päästän siitä irti, jolloin se tyyntyy. Käytän myös muita mindfulness-harjoitteita, mutta tätä teen joka päivä. Toinen suosikkini on kävelymeditaatio, jossa keskityn jalkapohjien tuntemuksiin ja hyvään asentoon. Sitä teen öisin, kun jalkani ovat levottomat. Jooganikin on nykyään lempeää ja tunnustelevaa mindfulness-joogaa. Olennaista mindfulnessissa eli tietoisessa, hyväksyvässä läsnäolossa on hyväksyminen. Uskon, että kivun kanssa voi elää sovussa vain hyväksymällä sen.

3. Lääkkeet

Ihan turha kuvitella, että jännekipujen kanssa pärjäisi jatkuvasti pelkillä lääkkeettömillä hoidoilla. Ei ole järkevää edes yrittää. Usein on parempi ottaa suosiolla lääkettä kuin jäädä odottamaan, tyyntyisikö kipu kylmäpakkauksella tai mindfulnessilla. Vapaapäivänä tai lomalla voi kikkailla ilmankin. Geenitestin mukaan useimmat lääkeet toimivat minulla niin kuin on tarkoitettu, ja näin olen itsekin kokenut. En tunne syyllisyyttä edes mielialalääkkeiden, melatoniinin tai satunnaisen nukahtamislääkkeen käytöstä. Ne eivät tee minusta huonompaa ihmistä, vaan paremman. En tiedä, missä olisin ilman lääkkeitä. En ainakaan yhtä hyvässä kunnossa.

4. Optimistinen ydinminä

Minussa on paljon pessimistiä, jään helposti jumittamaan kielteiseen ja saatan masentua, mutten ole koskaan menettänyt luottamustani parempaan huomiseen tai vähintään ylihuomiseen. Toivon kipinä löytyy tuskankin keskeltä aina. Minuuteni ydin on optimistinen. Luulen, että se liittyy juuri ajatukseen ydinminän olemassaolosta: uskon, että olen pohjimmiltani jotakin enemmän kuin kehoni ja sen tuntemukset, pysyvämpää kuin tunteeni ja syvempää kuin ajatukseni, asenteeni ja uskomukseni. Ydinminäni on vahva, viisas ja arvokas, eikä sitä voi kukaan minulta viedä. Se katoaa vasta kuolemassa. Siihen asti minulla ei ole mitään hätää. Saan yhteyden ydinminääni hengittämällä. Keskityn hengitykseen ja ajattelen, että juuri nyt kaikki on hyvin. 

5. Lämmin läheisyys

Ydinminäni elää ihmiskehossa. En ole kovin seurallinen ja viihdyn mainiosti yksin, mutta olen myös laumaeläin siinä missä muutkin ihmiset. Nautin henkisestä ja fyysisestä yhteydestä muihin. Saunailta ystävän kanssa keskusteluineen kantaa pitkään. Kun käyn öisin ylikierroksilla tai olen kipeä, mikään ei rauhoita yhtä hyvin kuin toisen ihmisen kehon lämpö ja tasainen hengitysrytmi. Ei ole itsestään selvää, että ne ovat siinä. Olen niistä kiitollinen.

6. Luonnon kauneus

Kauneuden katseleminen rauhoittaa ja lohduttaa. Mieluiten katselisin luultavasti vettä järven tai meren rannalla, mutta Aurajoki saa yleensä riittää. Työmatkani kulkee nykyään joen rantaa. En pysty kävelemään sitä samana päivänä molempiin suuntiin, mutta vähänkin on parempi kuin ei ollenkaan. Teen myös mielelläni retkiä julkisiin puutarhoihin ja valitsen nykyään usein matkakohteenikin siten, että lähellä on jokin kiinnostava kukkakohde. En ole kiinnostunut varsinaisesti puutarhoista, vaan kukista. Siksi parveke riittää minulle hyvin omaksi puutarhaksi.

7. Maitosuklaajäätelö ja voipullat

Muistelen vieläkin kaiholla sitä vaniljapullaa, jonka sain heräämössä leikkauksen jälkeen, ja maitosuklaajäätelön osuus toipumisprosessissani on ollut merkittävä. Arkenakin sallin itselleni voipullan silloin tällöin. Myös Livonsaaren osuuspuutarhan luomukasvikset ovat tosi herkullisia, mutta kun vaikea hetki iskee, ei tule ensimmäisenä mieleen ruveta pesemään ja kuorimaan raitajuurta. Aika usein tosin pelkkä tietoisuus maitosuklaajäätelön olemassaolosta riittää lohduksi, eikä sitä tarvitse syödä.

8. Tekemistä käsille

Sormeni tarttuvat mieluusti puikkoihin, neulaan tai virkkuukoukkuun. Jokin neule on nykyään meneillään koko ajan. Uskon todeksi ne tutkimustulokset, joiden mukaan puikkojen kilistely elvyttää aivoja. Kankaat ja langat vetoavat kauneudenkaipuuseen samoin kuin vaatteet, joiden kanssa puuhastelen mielelläni. Tykkään jopa silittää. Kunnollisilla välineillä sekin on rentouttavaa.

--

Jaa että miten niin olen edelleen kipupotilas? Olenpa vaan. Kivut ovat palanneet leikattuun pakaraan ja leikkaamattomalta puolelta ne eivät ole koskaan täysin poistuneetkaan. Niitä ei ole koko ajan eivätkä ne ole yhtä pahoja kuin ennen leikkaushoitoa, mutta niitä on. En usko, että asialle olisi enää muuta tehtävissä kuin hyväksyminen. Näillä mennään.

--

Päivän kuvat: Syksyn viimeiset ruusut.

Kommentit (0)

Sain vuosi sitten työpaikalla käyttööni sähköpöydän, mutta olen hyödyntänyt sitä aika vähän. Jouduin elokuussa työfysioterapeutilla käydessäni tunnustamaan, etten tykkää seistä, koska se rasittaa. Yllättäen hän ei ruvennutkaan saarnaamaan vaan myönsi, että kovalla betonilattialla seisominen tosiaan väsyttää jalkoja. Mitä jos kokeilisin tällaista pehmentävää seisonta-alustaa. 

Toinen uusi suositus oli aktivointilauta. Se on muovinen kaareva levy, jolla voi seistä paikoillaan tai keinutella puolelta toiselle, ja se taipuu hieman myös eteen ja taakse. Se on melko jäykkä, joten keinuttelu panee pakaralihakset töihin. Pelkkä seisominen laudalla aktivoi syviä vatsalihaksia ja selkälihaksia eli kehon korsettia. Gymba-niminen lauta on suomalainen keksintö.

Mikäpäs siinä sitten. Sain välineet ripeästi tilatuiksi alan liikkeestä, ja ne tuotiin minulle suoraan työpaikalle. Lasku oli yhteensä noin 250 euroa.

Aktivointilaudan pakkauksessa luvattiin reippaasti, että tämä saa sinut nousemaan tuolistasi. Vähän epäilin, mutta sepä toimikin! Tykästyin heti keinuttelemaan kirjoitustyötä tehdessä ja oikolukiessa. Ensimmäisenä päivänä taisin temppuilla laudalla vain puolisen tuntia, kun pakaroissa alkoi tuntua siltä, että parasta lopettaa.

Pakaralihakset ja jänteet väsyivät selvästi, mutta rohkeana tyttönä kävelin vielä töistä kotiin. Illalla pakarat tuntuivat rennoilta enkä tarvinnut särkylääkettä ollenkaan! Sama toistui seuraavana päivänä, jolloin keinuttelin jo kaksi puolen tunnin jaksoa.

Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja.

Parin viikon käytön jälkeen voin todeta, että väline on erittäin hyvä. Se ei ole vienyt pakarakipujani kokonaan pois, mutta se on vähentänyt niitä selvästi. Ilmeisesti tuo takapuolen keikuttelu on täsmäliikuntaa jänteilleni. Veri kiertää oikeassa paikassa ja panee kuona-aineet liikkeelle. Viikonloppuna, kun en voinut keinutella, olin selvästi kipeämpi.

Minun pitäisi kai nostaa pöytäni yläasentoon vähintään kerran tunnissa, mutta ihan siihen en ole päässyt. Jos en käyttäisi aktivointilautaa, minun pitäisi seistä seisonta-alustalla. Sillä ei kuitenkaan ole ollut paljonkaan käyttöä, koska melkein aina kun nousen, haluan gymbailla.

Jos olisin tajunnut hankkia keinulaudan jo kolme vuotta sitten, olisinko välttynyt jännetulehduksen kroonistumiselta ja pysynyt poissa leikkauspöydältä? Kenpä tietää. Mahtoiko sellaista olla silloin markkinoillakaan? Nyt tekee mieli hankkia lauta myös kotiin.

Suosittelen aktivointilautaa lämpimästi kaikille, joilla on hamstring-syndrooma tai muuten kipeytyneet takareisilihasten jänteet. Mikseipä se voisi muihinkin pakaravaivoihin auttaa. Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja. Se vaan on niin kiva seisten työskentelyn apuväline. Ja minähän en sitä pysty koko aikaa käyttämään, joten siitä riittää useammalle.

Lisätietoja aktivointilaudasta löytyy tämän linkin takaa: http://gymba.fi/

Tällä kertaa kävelyssäni oli vikana, etten käyttänyt riittävästi pakaralihaksiani.

Ai että kuinka on mahdollista, että pyrstöni ylipäätään on yhä kipeä, vaikka minut leikattiin jo kaksi vuotta sitten?

Hyvä kysymys. Nyt on kipeänä se peffan puolisko, jota ei leikattu. Se ärtyi hirveästi kesän helteillä, vaikken rasittanut sitä juuri ollenkaan. Sekä työterveyslääkäri että fysioterapeutti vahvistivat, että lämmin sää ihan oikeasti pahenta tulehduksia, ja tulehdushan siellä jänteen kiinnityskohdassa lienee. Minulle helteen ja kivun yhteys paljastui vasta sään viilennyttyä, kun kivut hellittivät. Ajattelin, että joku yhteys siinä täytyy olla, ja kysyin ammattilaisilta.

Työfysioterapeutti tutkaili taas myös kävelyäni. Tällä kertaa oli vikana se, etten käyttänyt kävellessä riittävästi pakaralihaksiani. Kävelyn pitäisi kuulemma tuntua joka askeleella pakaroissa, mutta minä en kyllä tuntenut kankuissani yhtään mitään. Sain pientä tuntumaa vasta lopettamalla hissuttelun ja pidentämällä askelta reilusti taaksepäin. Fyssari muistutti, että askeleen pitäisi lähteä liikkeelle rullaamalla kantapäästä suoraan päkiälle ja ponnistamalla päkiällä, jolloin askel saa voimaa ja pakaralihakset tulevat mukaan liikkeeseen.

Aikaisemmin minulle on huomautettu takakenossa kävelystä ja painotettu, että joka askeleen pitää tuntua selkälihaksissa. Nyt askelluksen siis pitäisikin tuntua pakaroissa. Sain tehtäväksi harjoitella tätä kävellessäni aina kun muistan.

Korostunut päkiän käyttö kipeytti kuitenkin välittömästi vaivaisenluuni, jota taannoin kävin näyttämässä jalkafysioterapeutillakin. Jumppaohjeilla sain silloin kivut pois ja pottuvarpaan kääntymisen pysähtymään, mutta treenaus tietenkin lopahti, kun akuutti tilanne meni ohi.

Tällä viikolla menen uudestaan fyssarille. Joudun tunnustamaan, että kävelytreenit ovat tauolla ja lihaskuntotreenejä en ole edes aloittanut. Treenaan ainoastaan jalkapyöydän pieniä lihaksia. Ei nyt sentään kaikkea kerralla.

--

Päivän kuvat: Iloisen oranssi Gymba on työpäivän piristys.

 

Kommentit (0)

Kuten moni varmasti muistaa, minulta leikattiin lähes kaksi vuotta sitten takareiden jänteiden paksuuntumaa (tendinoosia) ja samalla vapautettiin kudokseen takertunut iskiashermo. Leikkauspäätöstä tehdessään professori O. puntaroi muun muassa sitä, miten todennäköisesti leikkaus tuottaa uutta arpikudosta ja siihen liittyviä kiinnikkeitä, jotka voivat pahimmillaan olla yhtä hankalia kuin leikattava vaiva.

Olen leikkauksen jälkeen pyrkinyt liikkumaan päivittäin edes vähän, enkä ole varonut kipuakaan. Fysioterapeutilla tai hierojalla en ole käynyt, koska professori ei pitänyt sitä tarpeellisena. Hän totesi, että tunnen varmasti riittävästi tuota aluetta vahvistavia liikkeitä ennestään, ja totta se onkin. Osaan pakarajumpat vaikka unissani.

En ole kuitenkaan parantunut ennalleni, ja halusin varmistaa, ettei se johdu laiminlyönneistä arven hoidossa. Verkosta poimimieni tietojen mukaan osteopaatti voi ehkäistä kiinnikkeiden muodostumista mobilisoimalla arpialueen sidekudosta, ja ihanteellinen aika tälle olisi kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen leikkauksen jälkeen. Näin varmistetaan faskioiden mahdollisimman hyvä liikkuvuus jatkossa. Liian voimakas liikuttelu liian varhain voi kuitenkin haitata paranemista.

Sidekudosten täysi paraneminen vie ainakin vuoden, ja arpea voi hoidattaa sen jälkeenkin. En siis ollut välttämättä vielä liian myöhässä.

Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi.

Minähän kävin ennen oikeaa diagnoosia osteopaatilla, joka yritti hoitaa minut kuntoon käsittelemällä faskioitani. Faskiat ovat lihaksia, luita ja elimiä ympäröiviä sidekudoskalvoja, joissa on kerroksellinen rakenne ja paljon tuntohermopäätteitä. Faskiat/sidekudokset kiinnittävät lihakset toisiinsa jatkumoiksi ja isommiksi kokonaisuuksiksi, ja liikkuessa ne siirtävät voimaa. Lihasten tulehdukset ja vammat sijaitsevat usein oikeasti juuri faskioissa.Terveet faskiat ovat  joustavat ja niiden kerrokset liukuvat helposti toisiaan vasten.

Minulta oli voima täysin kadonnut pakara- ja takareisilihaksista, ja kipuni tulivat rasituksen jälkeen viivästyneesti, mikä on tyypillistä faskiaongelmissa. Oli siten ihan pätevää päättelyä fysiatrilta lähettää minut osteopaatille. Valitettavasti en saanut faskioiden käsittelytä pysyvää apua, koska ongelman ydin oli jännettä ympäröiviin kudoksiin takertunut iskiashermo, joka ärsyyntyi käsittelystä.

Nyt palasin hoitopöydälle. Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi. Olisiko siellä kiinnikkeitä? Päätimme, että käsittely aloitetaan jalkapohjista ja päätetään leikkausalueelle.

Tunti meni kuin siivillä. Kipeitäkin kohtia löytyi, mutta minusta tuntui, ettei mitään kovin hälyttävää ollut meneillään. Osteopaatti kertoikin käsittelyn jälkeen, että kireimmät faskiat löytyivät heti jalkapohjista. Se ei yllättänyt, onhan viimeisin jänneongelmani ollut plantaarifaskiitti, jossa  kantapäähän kiinnittyvä vahva jalkapöydän faskia on ärtynyt. Jalkapöydän ja akillesjänteen venytyksiä ja hierontaa kannattaa siis jatkaa.

Leikkaus poisti kivusta 90 %, mutta kävelykyvystäni on jäljellä vain noin 20 %.

Leikatulla alueella oli osteopaatin arvion mukaan kaikki hyvin. Iho ja kudokset olivat liikkuvia eikä kiinnikkeitä tullut esiin. Hyvä, hyvä! Toisaalta huono, koska nyt en tiedä, miksen ole parantunut ennalleni. Ehkä olen vain liian vanha ja kulunut sen lisäksi, että jänteeni ovat kautta linjan syntyjään kireät.

Leikkaamattoman reiden ja pakaran tilanne oli huonompi. Siinä, missä leikattu pakara oli rento ja pehmeä, leikkaamaton oli pinkeä ja tiukka. Kaupungin piukimmista pakaroistahan jo fysiatri aikoinaan vitsaili. Pinkein tilanne oli kuulemma sisäreidessä paikassa, jota suojaamassa minulla on muhkea rasvapatja. Osteopaatti kehotti kokeilemaan kotona varovasti, pääsisinkö pilatesrullalla käsiksi tuohon alueeseen. Sinne pitäisi saada hieronnalla parempi verenkierto.

Leikkaamaton pakara ei siis ole parantunut itsestään entiselleen. Oma arvioni on silti, ettei se ole tarpeeksi kipeä, että kirurgi leikkaisi sitä. Enhän tarvitse edes särkylääkettä säännöllisesti. Ja jos leikattukaan puoli ei ole tämän parempi, mitä järkeä olisi leikata toinen puoli. Lopputuloshan olisi korkeintaan näin hyvä kuin nyt eli vielä kaukana terveen suorituskyvystä.

En missään nimessä kadu leikkausta, koska se poisti 90 % lepokivuista. Kävelykyvystäni olen saanut kuitenkin takaisin vain noin 20 %. En ole varma, paranenko tästä enää. Kyllä tämäkin minulle riittää - paitsi niinä hetkinä, kun joku ehdottaa viattomasti patikkaretkeä, koko päivän vaeltelua kaupungilla, kunnon rohmureissua marjametsään, kitkemistä osuuspuutarhalla tai lomaa laskettelukeskuksessa.

Ja silloinkin ottaa päähän, ei takapuoleen.

--

Päivän kuvat: Lumikuningatar Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2018
2017
2016