Ensimmäiset puoli vuotta olin sitä mieltä, että kipeät pakarani paranevat itsestään sitten, kun niiden on aika parantua. En huolestunut, vaikkei tarjottu hoito oikein tepsinytkään. Taitekohdan muodosti talviloma, jolloin liikuntakyvyttömyyteni paljastui ensi kertaa kunnolla sekä minulle että puolisolleni.

Sen jälkeen minua on tutkittu ja hoidettu eri menetelmillä nyt jo yli vuoden ajan. On tehty kolmet magneettikuvaukset, kahdet labrakokeet ja hermoratatutkimus. Olen käynyt psykologilla, gynekologilla, fysioterapeutilla, jalkafysioterapeutilla ja OMT-fysioterapeutilla. Olen saanut ohjeet pariakymmentä harjoitetta varten. Olen hankkinut pilatesrullan, puhallettavan istuintyynyn ja kuntopyörän. Olen käyttänyt Panadolia, Panadol Extendiä, Panacodia, Voltaren Rapidia, Arcoxiaa eri vahvuuksina, Ketipinoria, Lyricaa, Cipralexia ja Circadiniä. Minuun on pistetty noin 15 piikkiä kortisonia ja lidokaiinia.

Ja lopputulos? Sehän on, että kipeät pakarani paranevat ehkä itsestään sitten, kun niiden on aika parantua.

Eroakin vuoden takaiseen toki on. Nyt tiedän, mikä minua vaivaa. Sehän minua riivasi pitkään, etten tiennyt. Toinen tärkeä ero on kaksi käyttämätöntä liuskaa Panacodia, joiden olemassaolo takaa unta vielä useaksi yöksi. Sellainen parantaa ihmeesti elämänlaatua.

Olen hehkuttanut professori O:n ammattitaitoa, mutta fysiatrini olisi todennäköisesti pystynyt samaan, jos olisin antanut hänelle mahdollisuuden. Hänhän sen keksi, että minulla saattaisi olla hamstringoireyhtymä. Olisiko hän marssittanut minut portaisiin rikkomaan kudokseni, jotta saataisiin paremmat kuvat? Ehkä olisi, ehkä ei. Olen kuitenkin varma, että jos hän näkisi uudet magneettikuvani, myös hän osaisi pistää kortisonin nyt oikeaan paikkaan. Minähän menin professori O:n vastaanotolle, koska uskoin, että hän vetää leikkausveitsensä välittömästi esiin, ja kuukauden kuluttua olisin kivuton.

Välillä tulee mieleen, että koko lailla turhaa touhotusta kaikki.

Ehkä minua ei olisi tarvinnut tutkia eikä hoitaa millään tavalla. Eihän ikääntyminen ole sairaus.

Nimenomaan hoidot ja hoitoyritykset ovat vieneet vaivojani huonompaan suuntaan. Ensin epäonninen kuntoutusyritys, sitten OMT-fysioterapeutin käsittelyt ja lopulta professori O:n määräämä venyttely- ja porraskuuri ennen magneettikuvausta. Toki olen itsekin ollut tässä suhteessa aktiivinen. Minulla on jatkuvasti vaikeuksia tunnistaa, mitä voin tehdä pahentamatta vaivojani ja mitä en.

Jos työnantajani ei olisi vakuuttanut minua niin kattavasti kuin on, minulta olisivat ehkä loppuneet rahat jo ennen toista magneettikuvaa. En olisi jäänyt mitään muuta vaille kuin varmaa diagnoosia. Ja miten tarpeellinen se sitten on? Eihän se minua terveeksi tee. Tosin olisin todennäköisesti ottanut pankista lainaa saadakseni tietää sen, minkä nyt tiedän. Kyllä nyt harmittaisi, jos niin olisin tehnyt.

Aiemmin luulin, että diagnoosi johtaa tehokkaan hoidon löytymiseen ja parantumiseen. Naiivi ajatus, josta nähtävästi oli aika luopua.

Saatan olla esimerkki siitä, miten länsimainen lääketiede ylitutkii ja ylihoitaa. Ehkä minua ei olisi tarvinnut tutkia eikä hoitaa millään tavalla. Kudosteni perinnöllinen rakenne ei ole sairaus, vaan ominaisuus. Myöskään ikääntyminen ole sairaus vaan luonnollinen kehityskulku. Toisten kudokset vain rapistuvat nopeammin, toisten hitaammin. Lopulta jokaisen askel lyhenee.

--

Päivän kuvat: Kukkia Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram