Tämä on toivepostaus, jonka aiheen sain jo kauan sitten. Ja tänään jaksaminen on jälleen kortilla, joten mistäpä sitä saisi lisää? Katsotaan.

1. Työ

Kaksipiippuinen juttu. Minulla on työ, joka vie helposti mennessään. Siitä on ollut valtavasti apua kivunhallinnassa: en ehdi ajatella, olenko kipeä vai en, kun otan selvää kiinnostavista aiheista ja kirjoitan niistä. Työni sattuu olemaan myös jonkin verran sesonkiluonteista, mikä tarkoittaa, että välillä työtä on enemmän kuin lääkäri määrää. Nautin siitä, että saan paljon aikaan, mutta liika on liikaa. Silloin ajaudun ylikierroksille, mikä aiheuttaa unettomuutta, mikä puolestaan voimistaa kipuja ja johtaa tehottomuuteen. Saan työltäni niin paljon, että se menee listakärkeen asioissa, jotka auttavat jaksamaan. Samalla se on koukuttavuudessaan jaksamisen parantamisen pahin este. 

2. Mindfulness

Otsikkona voisi olla myös lepo, sillä siltä se varmasti ulkopuolisen silmään näyttää. Kun pötkähdän pitkälleni työpaikan sohvalle tai vedän viltin korviin kotona keskellä päivää, en nuku, vaan keskityn tietoisesti olemaan läsnä. Käyn ajatuksissani läpi koko kehoni tuntemukset, annan niille luvan olla ja päästän niistä irti. Hyväksyn myös mahdollisen kivun ja päästän siitä irti, jolloin se tyyntyy. Käytän myös muita mindfulness-harjoitteita, mutta tätä teen joka päivä. Toinen suosikkini on kävelymeditaatio, jossa keskityn jalkapohjien tuntemuksiin ja hyvään asentoon. Sitä teen öisin, kun jalkani ovat levottomat. Jooganikin on nykyään lempeää ja tunnustelevaa mindfulness-joogaa. Olennaista mindfulnessissa eli tietoisessa, hyväksyvässä läsnäolossa on hyväksyminen. Uskon, että kivun kanssa voi elää sovussa vain hyväksymällä sen.

3. Lääkkeet

Ihan turha kuvitella, että jännekipujen kanssa pärjäisi jatkuvasti pelkillä lääkkeettömillä hoidoilla. Ei ole järkevää edes yrittää. Usein on parempi ottaa suosiolla lääkettä kuin jäädä odottamaan, tyyntyisikö kipu kylmäpakkauksella tai mindfulnessilla. Vapaapäivänä tai lomalla voi kikkailla ilmankin. Geenitestin mukaan useimmat lääkeet toimivat minulla niin kuin on tarkoitettu, ja näin olen itsekin kokenut. En tunne syyllisyyttä edes mielialalääkkeiden, melatoniinin tai satunnaisen nukahtamislääkkeen käytöstä. Ne eivät tee minusta huonompaa ihmistä, vaan paremman. En tiedä, missä olisin ilman lääkkeitä. En ainakaan yhtä hyvässä kunnossa.

4. Optimistinen ydinminä

Minussa on paljon pessimistiä, jään helposti jumittamaan kielteiseen ja saatan masentua, mutten ole koskaan menettänyt luottamustani parempaan huomiseen tai vähintään ylihuomiseen. Toivon kipinä löytyy tuskankin keskeltä aina. Minuuteni ydin on optimistinen. Luulen, että se liittyy juuri ajatukseen ydinminän olemassaolosta: uskon, että olen pohjimmiltani jotakin enemmän kuin kehoni ja sen tuntemukset, pysyvämpää kuin tunteeni ja syvempää kuin ajatukseni, asenteeni ja uskomukseni. Ydinminäni on vahva, viisas ja arvokas, eikä sitä voi kukaan minulta viedä. Se katoaa vasta kuolemassa. Siihen asti minulla ei ole mitään hätää. Saan yhteyden ydinminääni hengittämällä. Keskityn hengitykseen ja ajattelen, että juuri nyt kaikki on hyvin. 

5. Lämmin läheisyys

Ydinminäni elää ihmiskehossa. En ole kovin seurallinen ja viihdyn mainiosti yksin, mutta olen myös laumaeläin siinä missä muutkin ihmiset. Nautin henkisestä ja fyysisestä yhteydestä muihin. Saunailta ystävän kanssa keskusteluineen kantaa pitkään. Kun käyn öisin ylikierroksilla tai olen kipeä, mikään ei rauhoita yhtä hyvin kuin toisen ihmisen kehon lämpö ja tasainen hengitysrytmi. Ei ole itsestään selvää, että ne ovat siinä. Olen niistä kiitollinen.

6. Luonnon kauneus

Kauneuden katseleminen rauhoittaa ja lohduttaa. Mieluiten katselisin luultavasti vettä järven tai meren rannalla, mutta Aurajoki saa yleensä riittää. Työmatkani kulkee nykyään joen rantaa. En pysty kävelemään sitä samana päivänä molempiin suuntiin, mutta vähänkin on parempi kuin ei ollenkaan. Teen myös mielelläni retkiä julkisiin puutarhoihin ja valitsen nykyään usein matkakohteenikin siten, että lähellä on jokin kiinnostava kukkakohde. En ole kiinnostunut varsinaisesti puutarhoista, vaan kukista. Siksi parveke riittää minulle hyvin omaksi puutarhaksi.

7. Maitosuklaajäätelö ja voipullat

Muistelen vieläkin kaiholla sitä vaniljapullaa, jonka sain heräämössä leikkauksen jälkeen, ja maitosuklaajäätelön osuus toipumisprosessissani on ollut merkittävä. Arkenakin sallin itselleni voipullan silloin tällöin. Myös Livonsaaren osuuspuutarhan luomukasvikset ovat tosi herkullisia, mutta kun vaikea hetki iskee, ei tule ensimmäisenä mieleen ruveta pesemään ja kuorimaan raitajuurta. Aika usein tosin pelkkä tietoisuus maitosuklaajäätelön olemassaolosta riittää lohduksi, eikä sitä tarvitse syödä.

8. Tekemistä käsille

Sormeni tarttuvat mieluusti puikkoihin, neulaan tai virkkuukoukkuun. Jokin neule on nykyään meneillään koko ajan. Uskon todeksi ne tutkimustulokset, joiden mukaan puikkojen kilistely elvyttää aivoja. Kankaat ja langat vetoavat kauneudenkaipuuseen samoin kuin vaatteet, joiden kanssa puuhastelen mielelläni. Tykkään jopa silittää. Kunnollisilla välineillä sekin on rentouttavaa.

--

Jaa että miten niin olen edelleen kipupotilas? Olenpa vaan. Kivut ovat palanneet leikattuun pakaraan ja leikkaamattomalta puolelta ne eivät ole koskaan täysin poistuneetkaan. Niitä ei ole koko ajan eivätkä ne ole yhtä pahoja kuin ennen leikkaushoitoa, mutta niitä on. En usko, että asialle olisi enää muuta tehtävissä kuin hyväksyminen. Näillä mennään.

--

Päivän kuvat: Syksyn viimeiset ruusut.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin nelisen vuotta sitten terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain hermokivut ja 15 kiloa massaa sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta pitkille kävelyretkille en enää tässä elämässä pääse. Identiteettini sain takaisin erilaisena.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 58-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016