Kirjoitukset avainsanalla tätä mieltä

Olen viime aikoina miettinyt elämääni kokonaisuutena: mitä valintoja olen tehnyt ja mihin ne ovat johtaneet. Mitä olen ehtinyt tehdä ja mitä en enää todennäköisesti tässä elämässä tee. Kun 60. ikävuoteni on meneillään ja ensimmäiset fyysiset rajoitteet ovat tosiasia, on jo mahdollista hieman ennustaakin. Jos en ole tehnyt jotakin tähän asti, en välttämättä aloita sitä enää. Tietyt asiat eivät myöskään enää ole mahdollisia.

Olen valinnut pois useita asioita, jotka kuuluvat useimpien suomalaisten elämään. Näissä viidessä kohdin olen kulkenut enemmän tai vähemmän vastavirtaan:

1. Biologiset lapset

Nykyään saatan sanoa, että tämä on ollut tärkein ympäristötekoni. Siihen verrattuna puisen hammasharjan käyttö tai jopa vegaaninen ruokavalio on pikkujuttu, koska jokainen syntyvä lapsi kuluttaa luonnonovaroja… no, paljon. Tämä oli minulle valinta, mutta tietenkään syyt eivät liity oikeasti millään tavalla ilmastonmuutokseen. 1980-luvulla puhuttiin kyllä jo kasvihuoneilmiöstä, muttei kukaan sen takia jättänyt synnyttämättä.

Biologinen lapsettomuuteni on monen motiivin summa. En itse viihtynyt yhtään lapsuudessani enkä halunnut saattaa ketään samaan tilanteeseen. Piilotajuntani varoitti minua toistuvasti lasten hankinnasta hurjilla painajaisilla, joiden takia pystyin kuvittelemaan alatiesynnytyksen liian hyvin ryhtyäkseni siihen. Ensimmäinen aviomieheni ei halunnut lapsia ja toisen aviomieheni kanssa päätimme keskittyä lapseen, joka oli. Ratkaisevinta ehkä kuitenkin oli, ettei yksikään sielu halunnut tulla maailmaan kauttani. Jos olisin tullut vahingossa raskaaksi, olisin harkinnut asiaa vakavasti. Mutta vasta silloin.

2. Omakotitalo

Kun jätin entisen elämäni pääkaupunkiseudulla ja valitsin uusperhe-elämän Turussa, moni täkäläinen piti itsestään selvänä, että ostan perheelleni talon. Mitä häh, talon! Olen pienestä lapsesta asti halunnut asua kerrostalossa ja mitä isommassa kaupungissa, sen parempi.

Minulle tuottaa turvaa, että joka puolella lähellä on ihmisiä. Seuraan kotini ikkunasta, miten hälytysajoneuvot lähtevät tehtäväänsä alle 10 sekunnissa hälytyksestä. Yhtä nopeasti he tulisivat, jos minulla olisi hätä. Jopa pikkutunneilla ikkunan alta kävelevät humalaiset ovat minulle merkki siitä, että olen täydellisessä turvassa. En pelkää susia, karhuja, kulkijoita tai muita ulkoisia uhkia, vaan sitä, mitä kodin seinien sisäpuolella voi sattua. En todellakaan halua asua eristyksissä pimeällä maaseudulla tai edes harvaan asutussa kaupunginosassa.

Voi olla, että maalaistyttönä idealisoin kaupunkielämää, mutta ei se ole tuottanut pettymystä. Minulle hyvä elämä on aina ollut sitä, että pystyy kävelemään ostoksille torille. En kaipaa edes omaa puutarhaa, vaikka tykkään kukista ja kasvatan niitä mielelläni. Parveke riittää ihan hyvin.

Ilmastotalkoissa en kuitenkaan saa asumisestani lisäpisteitä, koska asun aivan liian leveästi.

3. Autoilu

Minun ikäluokassani ajokortin hankkiminen oli itsestään selvä aikuistumisriitti. Itsekin pidin autoa ja ajamista välttämättömänä osana aikuisen elämää, ja uskoin, että joutuisin työssäni ajamaan päivittäin paikasta toiseen. Siksi painostin isäni kustantamaan itselleni ajokortin samoin kuin muillekin sisaruksille. Kortti jäi kuitenkin pölyyntymään, koska minulla ei ollut varaa hankkia ja ylläpitää autoa yksin, eikä silloinen puolisoni ollut halukas osallistumaan kaaran kuluihin. Lisäksi löysin ammatillisen oksani toimituksista, joissa autoa ajoi työpari, valokuvaaja, eikä toimittaja. Ja kun totuin kaupunkiasumiseen ja julkisilla liikkumiseen, en enää tarvinnut autoa mihinkään. Ajotaitoni ruostui niin, etten enää uskaltanut ajaa, kun siihen tuli mahdollisuus.

Nykyään ajamisen vähentäminen ja autosta luopuminen ovat ympäristötekoja. Perheessäni on vielä tällä hetkellä auto – minä jopa omistan sen – mutta käytämme sitä varsin harvoin ja todennäköisesti luovumme siitä ennen pitkää. Luotan siihen, että vuonna 2035 huristelen sähkökäyttöisen robottiauton kyydissä, eikä minun tarvitse pelätä ajavani kenenkään päälle.

4. Lämpimät lomaparatiisit

Mikähän vuosikymmen se oli, kun ”kaikki” alkoivat lomailla Thaimaassa? 1990-luku varmaan. Minulla oli silloin meneillään niin paljon muuta, etten ehtinyt ajatella koko asiaa. En ole kertaakaan ollut perinteisellä rantalomalla. Ei minulla ole ollut mitään isompaa niitä vastaankaan, olen vain priorisoinut aikani ja rahani toisin.

Nyt en enää pysty istumaan niin pitkän paikoillani kuin kaukolento vaatisi, joten Thaimaa, Brasilia, Intia ja moni muu lomaparatiisi jää minulta näkemättä. Yhdysvalloissa olen sentään käynyt, ja kerran Japanissa. Lempikaupunkini on (luonnollisesti) New York, ja voin kuvitella vielä yhden reissun Yhdysvaltain itärannikolle. Muuten luulen, että kaukolentoni on nyt lennetty. Se vähän harmittaa, että Hong Kong on niin kaukana.

Valintani liittyy terveyteen ja rahaan, mutta saa minua pitää ekohippinäkin.

5. Kesämökki

Ne, jotka eivät reppureissaa Intian niemimaalla tai joogaa Balilla, katoavat kesäksi mökeilleen tai purjehtimaan. Siltähän se tuntuu, mutta itse en ole tehnyt mitään näistä. Luultavasti viihtyisin mökillä mainiosti ainakin jonkin aikaa, koska tykkään saunoa ja katsella vettä, mutta saisin mennä sinne yksin. Puoliso kuulemma pakotettiin lapsena mökille, eikä hän mene sinne vapaaehtoisesti.

Mökin hankinta omaksi ei ole realistista, kun asuntolainaakin on vielä jäljellä, eikä sukulaisten mökkejä ole käytettävissä. Ehkä vielä jonakin päivänä vuokraan mökin viikoksi, mutta siihen se todennäköisesti jää. Tykkään kodistani niin paljon, etten mielelläni ole sieltä pidempään poissa. Koti on taloni, mökkini ja Thaimaani.

 

Sanonta ”saat sen, mistä luovut” ei pidä minun kohdallani paikkaansa. Olen saanut sen, mitä olen tavoitellut. Minusta niin on paljon parempi.

--

Päivän kuvat: Kevätesikoita Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos jonkin asian väitetään olevan paras tai jopa ainoa vaihtoehto, alan melkein aina heti miettiä, millä muilla, esitettyä miellyttävämmillä tavoilla tavoitteeseen voisi päästä. Useimmiten vaihtoehtoja löytyy. Ihan hiljattain joku uskotteli, että liikunta on paras vaihtoehto, jos haluaa elää pitkään, ja siksi sitä on hyvä harrastaa, vaikkei se olisi mieluisaakaan. Koen tuollaisen kutsuna väittelyyn.

Liikunta on hyvä ja kannatettava harrastus, jonka tiedetään edistävän terveyttä monin tavoin. Mutta aina, kaikille ja joka tilanteessa paras vaihtoehto? Ja niin välttämätön, että sitä kannattaisi harrastaa, vaikkei siitä pitäisi eikä siitä saisi minkäänlaista mielihyvää? Enpä usko, eikä tutkimustietokaan tuollaista tue.

Liikunnasta kyllä paasataan enemmän kuin muista pitkän iän avaimista, mutta se johtuu siitä, että joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu. Terveysalan ihmiset tuppaavat arvostamaan fyysisiä asioita. Heille on luontevaa puhua liikunnasta, koska monet heistä ovat itse liikunnallisia.

Toinen syy liikunnan painottumiseen lienee siinä, että liikuntaharrastuksiin usein liittyvät askeesin ja itsekurin ihanteet sopivat vähän liiankin hyvin suomalaiseen mentaliteettiin. Kyllä pitää ainakin muutaman kerran vuodessa lähteä juoksemaan pimeällä räntäsateeseen, että saisi palkinnoksi pitkän elämän ja hippusen hyvinvointia.

Ihminen on kuitenkin kehomieli eikä pelkkä keho. Mielen hyvinvointi on terveyden ja pitkän iän kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin lihaskunto. Niinpä hyvinvointiaan voi pitää yllä ja parantaa monilla muillakin tavoin, jos liikunta ei ole mieluisaa tai mahdollista. Hienointahan olisi, jos pystyisi harrastamaan kaikkea hyvää tekevää monipuolisesti, mutta läheskään kaikilla eivät siihen rahkeet riitä.

En pidä pitkää ikää tavoittelemisen arvoisena. Jos kuitenkin pyrkisin siihen, aloittaisin näistä aivoja hoitavista, itselleni mieluisista ja yhtä lukuunottamatta hiettömistä keinoista (koska pystyn liikkumaan kivutta vain vähän):

1. Lukeminen

Lukeminen pidentää ikää enemmän kuin liikunta ja terveellinen ruokavalio. Useat, luotettavat tutkimukset todistavat, että kirjojen lukeminen on kaikista terveyteen vaikuttavista tekijöistä tehokkain. Se pidentää elämää keskimäärin kaksi vuotta. Eliniän pidentämisen lisäksi lukeminen rauhoittaa, vähentää stressiä, kohottaa mielialaa sekä lisää hyvän olon ja terveyden tunnetta. Kaikki tämä ilman askeesia, itsekuria, itkua ja hammasten kiristelyä. Lisätietoja täältä: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/kirjastokortti-pidentaa-ikaa/

2. Saunominen

Saunominen pienentää merkittävästi aivoinfarktin, sydän- ja verisuonisairauksien ja kuolleisuuden riskiä. Hanakat saunojat elävät pidempään. Jo pari kolme kertaa viikossa antaa hyvän hyödyn. Eli jos ei pysty tai jaksa lähteä aamulenkille, aamusauna on yhtä terveellistä. Lisätietoja täältä: https://yle.fi/uutiset/3-10188132

3. Käsityöt

Jotkut väittävät, että ihminen on luotu liikkumaan. Sekin voi olla totta, mutta aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan ihminen on luotu tekemään käsillään. Käsitöiden tekeminen on tehokas palautumisen väline aivoille ja keholle. Nykyajan vitsaukset uupumus, huono unen laatu ja keskittymiskyvyttömyys hellittävät, kun ihminen saa kaikessa rauhassa kutoa sukkaa tai virkata sipulipussia. Olen varma, että kuvataiteen tekeminen eli tutummin töhertely kuuluu tähän samaan joukkoon. Lisätietoja täältä.

4. Musiikki

Musiikin vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin ovat vahvat ja moneen kertaan todennetut. Musiikki vähentää stressiä sekä lievittää kipua, ahdistuneisuutta ja masennusta. Ylikierroksilla käyvä elimistö on mahdollista palauttaa normaalitilaan musiikin avulla. Musiikin vaikutus näkyy verenpaineen laskemisena, sydämen sykkeen hidastumisena ja hormonierityksen muutoksina. Musiikki edistää myös kognitiivisia toimintoja, kuten tarkkaavaisuutta, oppimista ja viestintätaitoja. Musiikki auttaa sekä tunneilmaisussa että tunteiden hallinnassa. Vaikutukset ovat samat riippumatta siitä, musisoiko itse vai kuunteleeko toisten tekemää musiikkia. Lisätietoja täältä: https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=kpi00410

5. Luonto

Luontoalueiden merkitystä ihmisten terveyteen ja kuolleisuuteen on tutkittu laajoissa, kansainvälisissä tutkimuksissa. Jo kymmenen minuuttia metsässä laskee verenpainetta ja tasoittaa pulssia. Mitä lähempänä viheraluetta ihminen elää, sitä terveempi hän on. Jos ei enää pysty samoilemaan metsässä, pystyy ehkä kävelemään puistoon tai hoitamaan parvekepuutarhaa. Mullan kanssa puuhastelu parantaa vastustuskykyä. Lisätietoja täältä ja täältä.

--

Päivän kuvat: Käyn tämän tästä parvekkeella tarkistamassa, miten istutukseni voivat. Tällä hetkellä siellä kukkivat Persian Pearl -tulppaanit.

Kommentit (0)

Vielä viisikymppisenä julistin pomolleni, että aion tehdä töitä niin pitkään kuin mahdollista ja jäädä sen jälkeen terveenä eläkkeelle. Nyt minulla on tasan viisi vuotta jäljellä ensimmäiseen mahdolliseen eläkkeellejäämispäivään. Eikä puhettakaan, että miettisin työuran pidentämistä - päin vastoin olen jo jonkin aikaa pohtinut, mahdanko jaksaa töissä niinkään pitkään.

Terveenä en voi enää eläkkeelle päästä. Minulla on tunnetusti liikkumista rajoittavia tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja verenpainetauti. Vahva diabetesperimä ja yli metrinen vyötärönympärys viittaavat siihen, että minulle kehittyy ajan myötä metabolinen oireyhtymä. Vaikka kaikki on mahdollista, ei ole niin sanottua, että oloni kohenee tästä enää yhtään.

Huomaan joka viikonloppu, että työstä palautuminen on hidastunut ikääntymisen myötä. Toinen päivä menee usein pelkkään lepäämiseen ja toinen välttämättömiin kotitöihin. Virkistykseen eivät enää voimat riitä.

Miten paljon parempi ihminen, työntekijä ja työkaveri olisinkaan, jos saisin levätä vähän enemmän?

Olisiko minulla varaa kolmipäiväiseen työviikkoon vai olisiko nelipäiväinen ainoa realistinen vaihtoehto?

Rupesin laskemaan, mitä tapahtuisi, jos jäisin osa-aikatyöhön heti täytettyäni 60 eli vuoden 2020 alusta. Osa-aikaeläkkeelle en vielä silloin pääse, sillä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle on mahdollista siirtyä aikaisintaan kolme vuotta ennen eläkeikää. Osa-aikatyöstä voi kuitenkin sopia työnantajan kanssa milloin tahansa.

Osa-aikatyöhön siirtyessä palkka luonnollisesti pienenee samassa suhteessa kuin työaika. Mutta mitä tapahtuu eläkkeelle? Vanhuuseläkettä kertyy joka vuosi eläkkeelle jääntiin saakka, ja mitä pienemmät vuositulot ovat, sitä pienemmäksi eläke jää.

Eläkkeestä käteen jäävään summaan vaikuttaa tietenkin myös verotus. Kun palkka ja eläke laskevat, vaikuttaako progressiivinen verotus käänteisesti siten, että saankin eläkeläisenä melkein yhtä paljon rahaa käteen vajaata kuin täyttä työviikkoa tekemällä?

Olisiko minulla varaa peräti kolmipäiväiseen työviikkoon vai olisiko nelipäiväinen viikko käytännössä ainoa  järkevä vaihtoehto?

Vuonna 2017 vanhuuseläkkeelle työstä jääneiden eläke oli keskimäärin 1 836 euroa kuussa, joten en voi valittaa.

Ensin tarkistin, minkä verran minulle on kertynyt eläkettä tähän asti. Pitkä ja aukoton työurani on kerryttänyt eläkettä nyt jo 2 330 euroa kuussa. Ihan hyvä! Reitti työeläkeotteeseen löytyi Eläketurvakeskuksen ylläpitämiltä Työeläke.fi-verkkosivuilta täältä: https://www.tyoelake.fi/tyoelakeote/

Samojen verkkosivujen alaosassa on linkki eläkelaskuriin, jolla voi arvioida eläkkeensä suuruuden eri tulotasoilla.

Oletetaan, että palkkani olisi nyt 3 500 euroa kuussa. Jos tekisin nelipäiväistä työviikkoa (80-prosenttinen työaika), palkkani putoaisi 2 800 euroon kuussa. Jos repäisisin ja siirtyisin kolmipäiväiseen työviikkoon (60-prosenttinen työaika), palkakseni tulisi 2 100 euroa kuussa.

Ilmoitin eläkelaskuriin ensin syntymäaikani. Tämän jälkeen kirjoitin Palkka tai työtulo -kenttään luvun 3 500. Seuraavaan kenttään meni tähän asti kertynyt eläke, 2 330.  

Tämän jälkeen laskuri halusi tietää ansiokehityksestäni tulevaisuudessa. Yleinen ansiotaso kasvaa laskurin mukaan noin 1,5 prosenttia vuodessa. Alallani ei kuitenkaan ole työehtosopimusta ja neuvotteluvoimani on näin lähellä eläkeikää nolla, joten voin melko suurella varmuudella sanoa, ettei palkkani enää nouse senttiäkään. Merkitsin, että ansiotasoni ei nouse nykyisestä.

Sitten painoinlaske”. Tulokseksi tuli, että jos jäisin eläkkeelle niin pian kuin mahdollista ja tekisin siihen saakka kokopäivätyötä mainitulla tulotasolla, alkaisin saada eläkettä 2 620 euroa kuussa. Vuonna 2017 vanhuuseläkkeelle työstä jääneiden eläke oli keskimäärin 1 836 euroa kuussa, joten en voisi valittaa.

Tein samat toimitukset 2 800 euron ja 2 100 euron palkkatuloilla. Tulos: jos tekisin nelipäiväistä työviikkoa työeläkkeelle jäämiseen asti, eläkkeekseni tulisi 2 560 euroa kuussa. Jos taas jäisin kolmipäiväiselle työviikolle, eläkettä maksettaisiin aikanaan 2 500 euroa kuussa. 

Viisipäiväisen ja nelipäiväisen työviikon ero olisi eläkkeessä tällä tulotasolla ainoastaan 60 euroa kuussa. Vastaavasti viisipäiväisen ja kolmipäiväisen työviikon ero olisi eläkkeessä 120 euroa kuussa.

Eikö olekin ällistyttävän vähän?

Kylläpä harmittaisi raataa viimeisillä voimillaan täyttä viikkoa eläkkeelle asti ja sitten vasta huomata, että se hyödytti vain muutaman kympin kuussa!

Seuraavaksi katsoin, miten verotus vaikuttaa asiaan. Sopiva laskuri löytyi Veronmaksajien Keskusliiton verkkosivuilta täältä: https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskurit/elakkeensaajan-verolaskuri-2...

Eläkkeensaajan verolaskuriin merkitään vuositulot. Viisipäiväinen työviikko toisi eläkkeellä vuosituloikseni 12 x 2 620 = 31 440 e, nelipäiväinen työviikko 12 x 2 560 = 30 720 e ja kolmipäiväinen työviikko 12 x 2 500 = 30 000 e.

Laskurin mukaan tuloveroasteekseni tulisi viisipäiväisellä työviikolla 25,3 %, nelipäiväisellä samoin 25,3 % ja kolmipäiväisellä 25 %. Nämä prosentit pätevät, jos minulla ei ole muuta ansiotuloa kuin eläketuloa eli en tee esimerkiksi keikkaa entisessä työssäni. Laskelmassa on käytetty keskimääräistä kunnallisveroprosenttia 19,88 ja oletettu, että henkilö kuuluu kirkkoon, joten minun kohdallani prosentti jää todennäköisesti hieman matalammaksi. Turun veroprosentti on tällä hetkellä 19,5 enkä ole seurakunnan jäsen. Mukana ovat kaikki veronkaltaiset maksut, kuten sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu.

Sitten laskin, mitä nämä veroprosentit merkitsevät euroina. Prosenttilasku ei kuulu vahvuuksiini, joten käytin netin prosenttilaskuria, joka löytyi täältä: https://prosenttilaskuri.fi/ Viisipäiväisellä työviikolla eläkkeestäni menisi veroa 663 euroa, nelipäiväisellä työviikolla 648 euroa ja kolmipäiväisellä työviikolla 625 euroa.

Käteeni jäisi viisipäiväisen työviikon mallissa 2 620 – 663 = 1 957 euroa, nelipäiväisen työviikon mallissa 2 560 – 648 = 1 912 ja kolmipäiväisen työviikon mallissa 2 500 – 625 = 1 875 euroa

Viisipäiväisen ja nelipäiväisen työviikon ero olisi käteen jäävässä eläkkeessä ainoastaan 45 euroa kuussa. Vastaavasti viisipäiväisen ja kolmipäiväisen työviikon ero olisi käteen jäävässä eläkkeessä 82 euroa kuussa.

Kylläpä harmittaisi, jos raataisin täyttä viikkoa viimeisillä voimillani eläkkeelle asti ja sitten vasta huomaisin, että se hyödytti vain muutaman kympin kuussa! Tuntuu järjettömältä edes harkita täyttä työaikaa, kun tilanne on tämä.

Tällä erää näyttää selvältä, että pyrin siirtymään osa-aikatyöhön ensi vuoden alusta.

Viiden vuoden aikana voi tietenkin tapahtua monenlaista. Työeläkejärjestelmä tuskin näin nopeasti kaatuu, mutta esimerkiksi verot voivat nousta. Sekään ei ole varmaa, että saan pitää työpaikkani. Voin sitä paitsi saada sydäninfarktin ensi vuonna tai kuolla sitä seuraavana. Ken elää, se näkee. Laskelmat ja ennusteet eivät koskaan ole lopullinen totuus.

Tällä erää näyttää kuitenkin selvältä, että pyrin siirtymään osa-aikatyöhön ensi vuoden alusta. Tuloni eivät silloin vielä pienene, vaikka palkkatulot vähenevätkin, koska vapaaehtoinen eläkevakuutus kattaa vajeen. Hyvä asia asuntolainan maksamisen kannalta.

Sitäkin tietysti voi laskeskella, miten hyvin 1 875 euroa kuussa riittää eläkeläisen elämiseen. Moni lukija sen varmasti osaa kertoa suoralta kädeltä. Itse ajattelen, että kyllä sen pitäisi riittää kaikkeen muuhun paitsi hoivakodin kuukausimaksuun. 

Keskimääräisistä eläkkeistä löytyy muuten tuoretta lisätietoa täältä: https://www.etk.fi/elakejarjestelmat/elaketurva/elakkeensaajien-kokonais...

--

Päivän kuvat: Iiris Katharine Hodgkins kukkii parvekkeellani.

Kommentit (0)

Vanhusten hoidon laiminlyönneistä hoitokodeissa on tullut etusivun uutisia, ja hyvä niin. Poliittisten päättäjien on viimein aika ymmärtää, että puolustuskyvyttömät vanhukset on hoidettava hyvin, vaikka sitten veroja korottamalla. Olen kuitenkin odottanut, milloin keskustelu etenee seuraavaan vaiheeseen ja joku keksii, etteivät vanhukset lainkaan tarvitse hoitokotipaikkoja, jos vain elävät terveellisesti ja harrastavat riittävästi liikuntaa. Että oma vika, jos laitokseen joudut. Sietääkin kitua märissä vaipoissa.

Kolme lääketieteen kandidaattia osoitti pientä yritystä (vaikkakin varmaan tahattomasti) viime lauantaina Helsingin Sanomien mielipideosastolla. He kirjoittivat, kuinka tulevaan vanhuuteensa voi vaikutta tässä ja nyt. Laitostumisen riski kuulemma vähenee ja hyvän vanhuuden mahdollisuudet paranevat, kun noudattaa terveitä elämäntapoja. Kaikkihan tuntevat keinot: liikunta, monipuolinen ruokavalio, sosiaaliset suhteet, aivojen käyttö ja suojeleminen, alkoholin kohtuullinen käyttö ja tupakoinnin lopettaminen.

Kandit ovat tiettyyn rajaan asti ihan oikeassa. Kukapa haluaisi sairastaa ja kärsiä pitkään, ja terveillä elämäntavoilla voi lykätä ja ehkä jopa ehkäistä monia sairauksia. Raja on kuitenkin olemassa. Kuolemaa ei ole mahdollista ehkäistä ennalta eikä lykätä loputtomasti. Vaikka poistaisi elämästään kaikki sairauksien riskitekijät, solut alkavat lopulta kuolla.

Dementoivat sairaudet ovat yleistyneet kuolemansyynä 10 vuoden aikana 42 prosenttia.

Monet meistä päätyvät hoitokoteihin, vaikka mitä tekisivät, ja tämä johtuu nimenomaan sairauksien paremmasta ennaltaehkäisystä ja niiden entistä paremmasta hoidosta. Siis elämäntapojen paranemisesta ja lääketieteen edistyksestä. Virusepidemiat eivät enää niitä kansaa kuin viljaa. Sydän- ja verisuonisairauksia hoidetaan lääkkeillä, liuottamalla ja leikkauksilla. Jopa syöpä pystytään nykyään usein parantamaan. Joten mitä meille jää jäljelle?

Yhä useammalle käy niin, että kun keho ei muualta petä ajoissa, lopulta aivosolut surkastuvat. Miten se käytännössä ilmenee, riippuu siitä, mistä aivojen kohdasta rappio lähtee liikkeelle. Joka tapauksessa tie vie yleensä lopulta hoitokotiin. Kotihoito ei nimittäin kauan katsele sitä, kun asiakas löytyy aamuisin sängystään yltä päältä ulosteessa. Hoitaminen laitoksessa on helpompaa.

Tilastokeskuksen kuolinsyytilaston mukaan vuonna 2017 menehtyneistä 36 prosentin kuolemansyyksi merkittiin verenkiertoelinten sairaus, 24 prosentin kasvaimet ja 17 prosentin dementia/Alzheimerin tauti. Kymmenessä vuodessa dementoivat sairaudet ovat yleistyneet kuolemansyynä 42 prosenttia. Kaikki muut kuolemansyyt näyttävät miinusta. Kuolleisuus verisuonisairauksiin on vähentynyt lähes 30 prosenttia.

Mitä vanhemmaksi elän, sitä todennäköisemmin dementoidun ja päädyn hoitokotiin.

Mieleeni ei tule yhtään keinoa, jolla voisin varmasti välttää hoitokodin vanhetessani. Mitä se auttaa, vaikka pystyisin liikunnan ja terveiden elämäntapojen turvin asumaan kotona hyväkuntoisena 10 tai jopa 20 vuotta enemmän kuin muutoin? Mitä vanhemmaksi elän, sitä todennäköisemmin dementoidun ja päädyn hoitokotiin.

Mieluummin kai kannattaisi elää niin epäterveellisesti kuin pystyy. Kuolisin nuorempana ja saisin todennäköisemmin massiivisen aivo- tai sydäninfarktin. Jos vielä eläisin yksin ja vailla ihmiskontakteja, kukaan ei hälyttäisi liian varhain apua eikä liuotushoitoa ehdittäisi aloittaa ajoissa. Jos se tapahtuisi omassa vuoteessani, eikö kyseessä olisi hyvä äkkikuolema, jota moni toivonee kohdalleen?

Ei se ole epäonnistuminen, että vanhus kuolee.

Totta puhuen ei minua haittaa päästä hoitokotiin. Jos paikan taso on lähelläkään sitä kunnallista laitosta, jossa anoppini eli viimeiset kuukautensa, se kelpaa oikein hyvin. Ei minua siinä vaiheessa tarvitse ulkoiluttaa eikä liiemmin viihdyttääkään. Perushoiva riittää. Haluan elämäni viimeisellä etapilla todennäköisesti kääntyä kaikessa rauhassa sisäänpäin. Korkeintaan toivon koivunoksaa vesilasiin tai murattia yöpöydälle.

Lääkärit vannovat valan, jossa he lupaavat kunnioittaa elämää. Sitä taustaa vasten ymmärrän, että  he haluavat pitää vanhukset hengissä. Tavoite ei kuitenkaan välttämättä lähde potilaan toiveesta. Ehkä joku haluaa elää ikuisesti, mutta luulen, että yleisemmin toivotaan kivutonta kuolemaa ilman kärsimystä. Ei se ole epäonnistuminen, että vanhus kuolee. Eikä se kerro huonoista elämäntavoista, jos hän sitä ennen tarvitsee hoitokotipaikan.

Tällä hetkellä ajattelen, että kun se, mitä minulla on annettavana elämälle, on annettu, on aika lähteä. Todennäköisesti lakkaan silloin syömästä ja juomasta, kuten niin monet ennen minua. Toivon, että minua hoitaa silloin joku, joka kunnioittaa kuolemaa. Onhan kuolema viimeinen lahjani jälkeen jääville.

--

Kirjoitettuani tämän tunnen itseni hieman hölmöksi. Minähän taistelen tässä sellaista mielipidettä vastaan, jota kukaan ei ole edes esittänyt. No, menköön siltä varalta, että joku sattuisi sitä mieltä olemaan.

--

Päivän kuva: Koivunrunko talvipäivänä.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Hyvä, Maija. Olen täsmälleen samaa mieltä,vanhuksen  kuolema  ei ole  epäonnistuminen vaan jotakin joka tapahtuu meille kaikille, ennemmin tai myöhemmin.  Hoitamatta jättäminen on eri juttu.

Hoitaja
2/3 | 

Olipa asiallinen ja fiksu kirjoitus. Nykyajassa on unohdettu se, että elämä loppuu kuolemaan ja se tulee meille kaikille väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Pidämme vanhuksia lääkkeillä hengissä, aktivoimme ja kuntoutamme viime metreille asti. Kuolema laitoksessa on hoitajien syy ja oikeuslaitos tutkii kuka on pääsyyllinen.

Viisaita sanoja , jatka samaan tahtiin.

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/3 | 

Kiitos kommenteista! Toden totta, tuolla jatkuvalla kuntouttamisella ja aktivoinnilla peitetään se tosiasia, että ihmiset ovat tulleet laitoksiin kuolemaan turvallisesti, kuormittamatta liikaa omaisiaan. Omaisia vartenko tuota peitetoimintaa harrastetaan vai päättäjiä varten? Kyllä kai hoitajat sentään ymmärtävät, ettei heidän tärkein tehtävänsä ole kuntouttaa vaan tuoda turvaa ja hoivaa ihmisille, joiden elämä lähestyy päätepistettään.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2018
2017
2016