Kirjoitukset avainsanalla tätä mieltä

Juuri nyt me kotikissat olemme oikeassa. Ei ole syytä ryntäillä ympäriinsä konserteissa, urheilukilpailuissa tai toritapahtumissa. Edes uimahalliin tai kuntosalille ei tarvitse mennä. Nyt jokainen, joka pysyy kotona, on sankari.

Olen ollut vapaaehtoisessa kotikaranteenissa jo pari viikkoa, ja aion jatkaa samoin. Minulla on ollut näkyviä ja kuuluvia flunssan oireita, joten en ole ollut tervetullut oikein minnekään. Kun eräänä päivänä yritin työpaikalle, sain pahoja, mutta hyvää tarkoittavia katseita. Mene pois, ne viestivät.

Lääkärin mukaan minulla on ollut tavallinen flunssa. Oireeni ovat olleet lievät, en ole käynyt viime kuukausina missään ulkomailla Italiasta puhumattakaan, enkä tietääkseni ole tavannut ketään, jolla olisi koronatartunta. Minulla on kuitenkin ollut aika hurjan kuuloinen yskä. Nyt olen jo kutakuinkin kunnossa.

Juuri näin pitäisi toimia aina. Flunssat ja influenssat eivät leviäisi, jos kaikki jäisivät kotiin heti hengitystieinfektion oireita saatuaan ja pysyisivät siellä niin pitkään, että oireet ovat ohi.

Viruksen leviämistä estää parhaiten juuri ihmiskontaktien välttäminen eli kotiin jääminen. Heti.

Koronaepidemia on vakava asia. Erittäin moni suomalainen sairastuu lähiviikkoina lievästi, moni vakavastikin. Myös kuolemantapaukset ovat todennäköisiä. Voimme kuitenkin vielä vaikuttaa viruksen etenemisvauhtiin. Jos pystymme hidastamaan epidemian leviämistä niin paljon, että hoitopaikat ja hengityslaitteet riittävät kaikille vakavasti sairastuville ja hoitajat jaksavat hoitaa, olemme onnistuneet.

Viruksen leviämistä estää parhaiten juuri ihmiskontaktien välttäminen eli kotiin jääminen. Heti. Aivan niin kuin pätevä pääministerimmekin kertoi.

Kahden viikon kokemuksella voin sanoa, ettei se ole ylivoimaisen vaikeaa. Olen ollut suuren osan tästä ajasta lähes normaalisti töissä. Päivittäinen yhteydenpito pomoon ja työkavereihin on sujunut pikaviesteillä, kuten avokonttorissa muutenkin – ei siellä häiritä toisia huutelemalla ääneen asioita, jotka eivät koske kaikkia. Asiakkaisiin olen ollut yhteydessä pääasiassa sähköpostitse. 

Suunnittelukokous, joka olisi tavallisesti pidetty toimistolla, hoidettiin videoneuvotteluna Googlen ilmaisella tekniikalla. Myös tiedonhankintaan liittyvät tapaamiset olen siirtänyt puhelimitse tai videolla tapahtuviksi. Toistaiseksi en ole joutunut lykkäämään tai peruuttamaan koronaviruksen takia yhtään työasiaa.

Kotona on minusta mukavampaa työskennellä kuin toimistolla. Puhelujen aikana ei tarvitse siirtyä ankeaan puhelinkoppiin, vaan soitot voi hoitaa vaikka olohuoneessa, jos haluaa. Kannettavan tietokoneen kanssa voi liikkua päivän mittaan huoneesta toiseen, ja mikrotauolla voi laittaa pesukoneen pyörimään. Juuri nyt tauko-ohjelmana on kissavieraan silitys.

Ainoa esiin tullut ongelma on liittynyt nettiyhteyteen. Nähtävästi moni muukin on viime päivinä jo siirtynyt etätyöhön. Lisääntynyt käyttö kuormittanee tietoverkkoja niin, että laajakaista on ajoittain ollut tavallista kapeampi. Kaiken olen kuitenkin saanut hoidetuksi ajallaan.

Kerrankin saa kotoilla oikein luvan kanssa, eikä tarvitse kantaa syyllisyyttä passiivisuudesta.

En ole hamstrannut ruokatarvikkeita, vessapaperia tai mitään muutakaan. Olen tottunut pitämään kotona hyvät kuivatarvike- ja säilykevarastot, ja pakastimesta löytyy aina muutamaksi päiväksi syötävää. Kipu- ja muita lääkkeitä riittää vähintään kuukauden tarpeiksi.

Vielä toissa viikolla tilasin ruokatäydennykset verkkokaupasta kotiinkuljetuksena, mutta viime torstaina se ei enää onnistunut. Ilmeisesti verkkokauppa-alusta oli kaatunut. Niinpä rikoin viikonloppuna omatekoista karanteeniani kauppareissun verran. Muistin turvavälin muihin asiakkaisiin enkä kaivellut nenää ennen kuin kotona. Minkäänlaista paniikkia en huomannut itselläni enkä muilla. Kauppa oli jopa hiljainen.

Käytänkö käsidesiä ja hengityssuojainta? Olenko desinfioinut kodin ovenkahvat ja pinnat? No en tosiaan. Niin pitkälle ei mielestäni ole tarvetta mennä. Pesen käsiäni saippualla. Poistun kotoa vain pakon edessä, ja flunssaisena pysyin täysin kotona. Nämä ovat ne olennaiset. 

Kotikissalle tämä on helppoa ja jopa nautinnollista. Kerrankin saa kotoilla oikein luvan kanssa, eikä tarvitse kantaa syyllisyyttä passiivisuudesta.

Ahdistun helposti massatapahtumissa, kuten messuilla. Minulla ei ole varattuna yhtään teatteri- tai konserttilippua enkä muutenkaan käy missään, joten en joudu luopumaan mistään. Ainoastaan kevään ja alkukesän matkojen kohtalo hieman kirpaisee. Pelargonipäivilläkin olisin saattanut poiketa, mutta siinä kaikki.

Pääsenkö juhannusviikolla suunnitellulle  Hurtigruten-reissulle? Se selviää vasta myöhemmin.

Meillä on ollut suunnitteilla matka Toscanaan, Pohjois-Italiaan, toukokuun lopulla. Lentoliput ovat Bolognaan. Pidän selvänä, ettei tämä matka toteudu. Finnair ei kuitenkaan ole vielä perunut lentojamme emmekä ole siirtäneet niitä myöhemmäksi. Sen aika on sitten, kun sen aika on.

Norja sulki rajansa juuri, kun kirjoitin tätä. Pääsenkö juhannusviikolla suunnitellulle  Hurtigruten-reissulle? Se selviää vasta myöhemmin. Vaikka Suomen, Ruotsin ja Norjan rajat olisivat auki, pitäisi myös SAS:n lentää kaikki matkasuunnitelmaani kuuluvat reitit. Lentoyhtiö on kuitenkin supistamassa toimintaansa, eikä ole tietoa, milloin se palautuu normaaliksi. Hurtigruten tarjosi mahdollisuutta siirtää matka myöhemmäksi, mutta en halua mennä enää syksyllä, kun illat ovat pimeitä. Ideana oli nimenomaan nähdä Lofootit keskellä yötä. En vielä tiedä, miten toimin, mutta ei minun tarvitsekaan tietää. 

Karanteenini aikana olen levännyt, tehnyt töitä, blogannut, vaihtanut huonekasvien mullat sekä katsonut hieman Netflixiä ja Yle Areenaa. Olen myös viimeistellyt elokuussa aloittamani neuletyön. Lukemattomia lehtiä on odottamassa vino pino, valokuvakirja viime vuoden kulusta on aivan alkutekijöissään ja kaapeissa riittäisi aina mieluisaa järjesteltävää. Voisin koota vaikka vaatekapselit koko loppuvuodeksi. 900 grammaa lankaa odottaa puikoille pääsyä. Tekemättömässä palapelissä on tuhat palaa.

Toisaalta miksi tekisin kaiken tuon nyt, kun en ole tähän astikaan ehtinyt? En näe syytä hötkyillä. Vietän kissanpäiviä niin kauan kuin niitä riittää. 

---

Päivän kuvat: Kissavieraani Lilith Serafina Silmarillion Hiisku, tuttavallisemmin Lilli.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olipa kerran nuoripari. He olivat kokeneet myös niukkoja aikoja ja penninvenyttäminen oli heille tuttua. Toimeentulotuen varassakin oli oltu. Nyt kummallakin oli loppututkinto ja vakituinen työpaikka. Alle 30-vuotiaina heidän yhteenlasketut tulonsa olivat paremmat kuin heidän vanhempiensa. Lisäksi heillä oli hieman perittyä, sijoitettua omaisuutta sekä osakeoptioita.

Olisi luullut, että he olisivat minkä tahansa pankin ihanneasiakkaita, joiden palkkatileistä ja asuntolainaroposista kilpailtaisiin. Mutta ei se mennyt niin.

Nuoret aloittivat ASP-säästämisen tytön palkkapankkiin, koska se oli käytännöllisintä. Pojan palkka meni eri pankkiin, mutta hän maksoi asuntosäästötilille kuukausittain saman erän kuin tyttökin. Sitten he alkoivat huvikseen seurata asuntomarkkinoita.

Etenkin poikaa kiinnostivat asunnot myös sijoituksena. Hän pohti, millaisesta talosta asunto kannattaisi hankkia, vertaili hintoja, tutki myynti-ilmoituksia ja käveli katselemassa taloja. Yhdessä he alkoivat käydä asuntonäytöissä. Heille alkoi hahmottua, millaisia taloja ja asuntoja heidän kotikaupungissaan on, ja heille kehittyi käsitys unelmakodistaan.

Nuoripari ei unelmoinut omakotitalosta, kahdesta autosta ja kultaisesta noutajasta. Heidän elämäntapansa oli autoton, mutta liikkuva ja ehdottomasti urbaani.

Sitten heidän unelmakotinsa tuli myyntiin.

Se oli kulmahuoneisto 1930-luvulla valmistuneen kerrostalon ylimmässä kerroksessa nuorten aikuisten suosimassa kaupunginosassa. Siellä oli lautalattiat ja leveät ikkunalaudat sekä vasta remontoitu kylpyhuone. Olisin itsekin halunnut asua juuri sellaisessa kolmikymppisenä.

Poika ja tyttö aloittivat kumpikin lainaneuvottelut omassa pankissaan. Pojan pankissa mukava nainen myhähteli hyväksyvästi, kun kuuli, että poika kuuluu Insinööriliittoon. Lainatarjous oli edullinen ja pojan annettiin ymmärtää, että kaikki järjestyy. Hän voisi huoletta tehdä tarjouksen asunnosta.

Myyjä hyväksyi alustavasti nuorten tarjouksen. Vasta tässä vaiheessa tytön pankin virkailija tavoitti tytön puhelimeen. Ja se olikin melkoinen puhelu.

Tyttö sai elämänsä läksytyksen. Pankin täti lähti siitä olettamuksesta, että tyttö oli säästänyt asuntoa varten yksin, mutta oli nyt antamassa pojalle puolet asunnosta ilmaiseksi. Tämä ei pitänyt paikkaansa, mutta nainen ei antanut tytölle suunvuoroa. Asia olisi myös näkynyt tiliotteelta, mutta mitäpä sitä hyviä ennakkoluuloja tosiasioilla pilaamaan.

Naisen mielestä tytön ei  ylipäätään kannattanut hankkia isoa kaksiota (yhtiöjärjestyksessä kolmio) keskusta-alueelta, koska hän perustaisi pian perheen ja kämppä jäisi pieneksi. Ja lisäksi hän tiesi, että rakkauteen tulisi ryppyjä, joten kohta tyttö menettäisi puolet säästöistään pojalle, kun omaisuus jaettaisiin erossa omistusoikeuksien mukaisesti 50/50. 

Melkoinen ennustajaeukko!

Nuoret olivat olleet sopuisasti yhdessä jo yli kymmenen vuotta, joten suhdetta voinee pitää vakaana. Tarina ei kerro, onko heillä perheenlisäys mielessä, mutta mitä sitten, vaikka olisikin. Eivät kaikki muuta siinä tilanteessa lähiöön tai ympäryskuntiin. Jopa Helsingin Kalliossa lapsiluku alkoi Helsingin Sanomien tietojen mukaan kohota jo vuonna 2011, eikä hintojen nousukaan ole karkottanut lapsiperheitä sieltä.

Pankkivirkailija kuvitteli varmasti puolustavansa naisen oikeuksia. En minäkään olisi neuvonut tyttöä ostamaan asuntoa puoliksi, jos hän olisi ainoa, joka siihen sijoittaa rahaa. Sehän olisi todella tyhmää. Mutta kun nyt ei ollut sellainen tilanne.

Virkailija ei tiennyt nuorten omistuksista tai osakeoptioista, koska niitä hoitaa toinen taho, eikä hän kysynyt niistä. Hän halusi mieluummin säilyttää käsityksensä kahdesta tyhjätaskusta, jotka ovat matkalla kohti tuhoa, elleivät säästä kahta vuotta ASP-tilille.

Hän ei ollut valmis ottamaan selvää tosiasioista vaan totesi suoralta kädeltä, ettei pankki anna lainatarjousta.

Pankki menetti hyvän asiakkaan. Nuoripari purki ASP-sopimuksensa ja siirsi kaikki päivittäiset raha-asiansa pojan pankkiin.

Tarina on tosi.

--

Päivän kuva: Rakennustyömaa Turussa Eerikinkadun puutalojen tontilla. Okranvärinen rakennus on tehty puretun puutalon paikalle betonista niin, että sen kadunpuoleinen julkisivu on samanlainen kuin puretun talon. Pihan puolelta näkymä on erilainen.

Kommentit (0)

Olen päättänyt, että amaryllikset eivät ole joulukukkia vaan talvikukkia. Tarkemmin sanoen keskitalven kukkia.

Siitähän on vain muutama vuosi, kun jouluvalot olivat kaikkien mielestä vain ja ainoastaan jouluvaloja. Niille naureskeltiin, jotka ripustivat valosarjat pihapuihin jo marraskuussa. Nyt puhutaan kaamosvaloista tai talvivaloista, ja on itsestään selvää, että niillä valaistaan pimeitä iltoja joulun molemmin puolin.

Ritarinkukat, amaryllikset tai oikeammin hippeastrumit ansaitsevat saman. Ne ovat upeimpia kukkia, mitä keskitalvella voi kasvattaa, ja on tylsää, jos niiden kausi kestää vain muutaman päivän. Ansaitsemme pidemmän amarylliskauden! Se voi vallan hyvin alkaa marraskuusta ja päättyä vasta pääsiäiseen.

Onneksi mikään ei estä pidentämästä amarylliskautta oman käden oikeudella. Sipulit voi olla parasta ostaa syksyllä, kun niitä helpoimmin saatavissa. Niitä voi kuitenkin pitää pimeässä ja viileässä valitsemansa ajan ja hyötää erissä niin, että saa pitkän kukkivan kauden.

Ulkomailta tilaamalla sipuleja saa tälläkin hetkellä, ilmeisesti sillä ajatuksella, että ne kukitettaisiin keväällä tai kesällä ulkona. Joissakin myymälöissä otetaan jo vastaan varauksia ensi syksyksi. En ole varannut enkä tilannut, mutta jonakin vuonna saatan tehdä senkin.

Luulin, että amarylliksiä on vain joulunpunaisia, valkoisia, raidallisia ja vaaleanpunaisia. Silmäni aukesivat pari vuotta sitten Chelsea Flower Showssa Lontoossa, jossa näin koko joukon ennennäkemättömiä ritarinkukkia. Ymmärsin, ettei mahdollisimman iso ja pörheä kukkapallo sittenkään ehkä ole se juttu.

Hippeastrumeja tuskin on yhtä monia lajikkeita kuin orkideoja, mutta ajatus on ihan sama: on erikseen kaupallisia tarkoituksia varten kehitetyt turbolajikkeet ja erikseen pienemmät ja mahdollisesti myös aidommat, herkemmät ja kauniimmat kasvit.  Eivätkä kaikki tavallisesta joulukukasta poikkeavat edes ole pienempiä, vaan erilaisia.

Jos haluat kokeilla jotakin uutta, valitse ensi syksynä hämähäkkiamaryllis eli cybister-lajike. Cybisterejä kasvaa luonnonvaraisina Etelä-Amerikassa, ja niistä on risteytetty kaupallisia lajikkeita Yhdysvalloissa 1960-luvulta saakka. Niiden terälehdet ovat kapeita ja jopa nauhamaisia, ja kukat ovat harvoin yksivärisiä.

Ensimmäinen cybisterini on Bogota, jonka kukan alemmat terälehdet ovat väriltään muita vaaleammat. Bogota ei ole erityisen silmiinpistävän erilainen amaryllis, mutta hyvä alku.

Cybisterit eivät kuulemma tarvitse lepokautta, vaan niitä voi pitää ikkunalla kautta vuoden, ja ne kukkivat kun kukkivat. Tavalliset jouluamarylliksethän pitää pakottaa lepoon ja pitää viileässä ja pimeässä vähintään pari kuukautta, jotta ne kehittävät uudet kukkavanat.

Amaryllikset jaetaan kolmeen kokoluokkaan. Minulla on aikaisemmin ollut vain jättikokoisia. Nyt löysin aatonaattona puutarhamyymälän alennuskorista surkean pienen näköisiä sipuleita, jotka pelastin säälistä parilla eurolla ostoskoriin. Niistä kehittyi Hippeastrum Christmas Star ja Hippeastrum Top Choice.

Molemmat ovat punaisia ja saman kokoisia, mutta Christmas Starin keskusta on valkoinen ja Top Choicen tummanpunainen. Kumpaankin kehittyi kaksi kukkavanaa. Etenkin Top Choicen kukinta on erittäin runsas.

Kun vähän tutkin asiaa netistä, minulle selvisi, etteivät nämä pikkuruisina pitämäni amaryllikset suinkaan kuulu pienimpiin lajikkeisiin vaan keskikokoisiin. Vieläkin pienempiä on vaikka kuinka. Pienikukkaisimpia kutsutaan kolibriamarylliksiksi. Muuta en sitten niistä osaakaan sanoa – vielä.

Minusta tuntuu, että olen saanut hippeastrumkärpäsen pureman.

--

Päivän kuvat: Hippeastrum Bogota, H. Top Choice ja H. Christmas Star.

Kommentit (0)

Kun lapsena koetin kuvitella, millainen elämä minulle tulisi, tutkin lehtien syntymäpäivähaastatteluja. Mistä muut olivat unelmoineet, millaisia valintoja he olivat tehneet ja mitä niistä oli seurannut? Mitä sellaista itse voisin tehdä, joka painettaisiin lehteen? Millaisia viisauksia silloin jakelisin nuoremmille?

Huomasin nopeasti, että minulta puuttui jotakin olennaista. Valtaosa 1960-luvulla paikallis- ja aluelehtiin haastatelluista päivänsankareista oli miehiä. Minulla oli munien sijasta munasarjat, joten minusta ei voinut tulla paikallista merkkihenkilöä. Oli tähdättävä korkeammalle.

Esikuvani oli ruotsalaisen hyvinvointivaltion perustajiin kuulunut Alva Myrdal. Hän oli diplomaatti, poliitikko ja kirjailija, joka toimi muun muassa YK:n korkeissa tehtävissä ja ministerinä, joten hänen nimensä mainittiin usein radiouutisissa.

Olin 12-vuotias, kun Myrdal sai Nobelin rauhanpalkinnon työstään aseistariisunnan hyväksi. Ymmärsin jo tuolloin, etten välttämättä yltäisi samaan. Olisin kuitenkin ollut todella yllättynyt, jos minulle olisi kerrottu, että yksi tärkeimmistä saavutuksistani tulisi olemaan maailmanrauhan edistämisen sijasta työ Rauhan perheen hyvinvoinnin puolesta.

Perhe ei ylipäätään kuulunut haaveisiini tai suunnitelmiini. Julistin, etten menisi koskaan naimisiin enkä varsinkaan laittaisi lapsia. Todellisuudessa olen saanut viettää häitä kahdesti. Olen rakastanut ja tullut rakastetuksi tavalla, josta en lapsena osannut haaveilla. Uskoin silloin, ettei avioliitto olisi juuri muuta kuin naisen orjuuttamisen yleisin muoto, ja siksi siitä olisi parasta pysyä kaukana. En vielä tiennyt, miten rakkaus valaisee ja lämmittää, ja miten vahvan perustan parisuhde voi antaa olemiselle ja tekemiselle.

Moni hyvä ammattivaihtoehto karsiutui pois rajoittavien uskomusteni takia.

Minulle tyypillinen tapa tehdä valintoja on poissulkeminen. Tiedän, mitä en ainakaan halua. Kun karsin pois myös lievemmin epämiellyttävät vaihtoehdot, jäljelle ei yleensä jää kovin paljon. Valitettavasti näkökenttäni oli 15-vuotiaana, lukiovalintoja tehdessä, kapeimmillaan ja tulevaisuus paksun sumun peitossa. Moni hyvä ammattivaihtoehto karsiutui pois rajoittavien uskomusteni takia.

Minusta ei tullut psykoterapeuttia, proviisoria, työmarkkinajuristia eikä mikrobiologia. Sinne meni luonnontieteiden Nobel. Olin pannut kaiken yhden kortin varaan, joten pääsin valitsemaan vain aloista, jotka hyödyntävät kielellistä lahjakkuutta. Kun Taavi-setä kysyi ylioppilasjuhlissani, minkä alan olen valinnut ja miten korkealle aion tähdätä, kerroin, että minusta tulee aikakauslehden päätoimittaja.

Pääsin kuin pääsinkin alalle ja etenin muutamassa vuodessa ison viikkolehden toimituspäälliköksi. Oli vain ajan kysymys, milloin joku tarjoaisi päätoimittajan paikkaa tai hakisin sellaista itse. Kunnianhimostani huolimatta käsitin, että tehtävä ylittäisi voimavarani. En nauttinut ollenkaan vallasta, joten en tarvinnut sitä lisää. Lisäksi minun oli vaikea luottaa muihin ja hermoilin, saavatko he työnsä tehdyiksi. Stressaannuin ja melkein paloin loppuun. Tiesin, että minusta tulisi onneton, jos saavuttaisin tuon puolihuolimattomasti ilmaan heittämäni tavoitteen.

Tervemenoa suuri journalistipalkinto! Päätin luopua urahaaveista ja tehdä jotakin aivan muuta. Vaihdoin siviilisäätyä, paikkakuntaa, työpaikkaa sekä hiusten väriä ja ryhdyin uusperheen äidiksi. Helppoa se ei ollut, rakennetaanhan uusperheet usein raunioille, jotka vielä savuavat. Minulle tilanne kuitenkin sopi: sain hyödyntää kaikkea, mitä olin siihen mennessä oppinut ja lisäksi opin paljon uutta. Bonustyttärestä kasvoi fiksu, kiva, energinen ja tasapainoinen nuori aikuinen, josta olen hyvin ylpeä. Paras valinta ikinä.

Miehen ja tyttären kylkiäisenä  sain anopin. Huolehdin, että hän sai hoitoa muistisairauteensa, toimin palkkatyön ohella omaishoitajana ja lopulta istuin hänen kuolinvuoteensa ääressä. Sitä on moni ihmetellyt, mutta itse koin, että olen vain harvoin ollut oikeammassa paikassa. 

Valitan usein rahanpuutetta, mutta silti olen perheen pankki, jolla on aina rahaa.

Taloudellinen itsenäisyys oli minulle lapsesta saakka tärkeää. Valitsin tietoisesti ammatikseni tasapainoalan, jossa työskentelee yhtä paljon miehiä ja naisia, koska halusin saman palkan kuin miehillä. En ikinä olisi uskaltanut jättäytyä miehen elätettäväksi, ja ajattelin, että minun pitäisi pystyä elättämään myös lapsi kokonaan yksin, jos tulisin äidiksi. Parempi elättää kuin olla elätettävänä. Olenkin ollut molemmissa avioliitoissani enemmän ansaitseva osapuoli.

Valitan usein rahanpuutetta, mutta silti olen perheen pankki, jolla on aina rahaa. Minulta voi saada stipendin tai lainaa autokorjaamon laskuun tai vuokravakuutta varten. Viimeksi lainasin rahaa ensiasunnon käsirahaan. Tunsin sillä hetkellä syvää tyytyväisyyttä.

Tärkein unelmani on ollut oma koti. Olen maalaistyttö, mutta olen silti aina halunnut asua reilusti maanpinnan yläpuolella. Penthouse New Yorkissa olisi ihanne, mutta käytännössä pienikin kerrostaloasunto riittäisi, kunhan sieltä olisi kävelymatka kauppatorille. Tunsin tehneeni oikean ammatinvalinnan, kun opiskelijana laskin, että toimittajan palkalla olisi mahdollista hankkia esimerkiksi yksiö Tammerkosken rannalta.

Helsingissä jämähdin kuitenkin 40 neliön kaksioon Kannelmäessä. Olisi sittenkin tarvittu rikas mies rinnalle, jos olisin halunnut toteuttaa asumisen unelmani siellä. Muutto Turkuun tarjosi ratkaisun. Täällä asuntojen hinnat ovat noin puolet Helsingin hinnoista, joten keskituloinenkin pystyy asumaan keskustassa. Minulla tosiaan on kävelymatka kauppatorille, ja kotini ikkunoista näkyivät vielä hetki sitten neljän kirkon ristit. Tuomiokirkko ei kuitenkaan enää näy, kun eteen rakennettiin uusi kerrostalo. Uskon ja toivon, että saan asua tässä lopun ikääni.

Norjan vuonot, täältä tullaan, kunhan kesä koittaa!

Näin on oikein hyvä. Koen, että tärkeimmät toiveeni ovat toteutuneet, ja lisäksi olen saanut monenlaista bonusta. Syntymäpäivähaastatteluani ei paineta lehteen, mutta blogin julkaiseminen sopiikin omaehtoiselle luonteenlaadulleni paremmin. Pääsen itse päsmäröimään rivien välejäkin.

Lapsena en osannut kuvitella elämää keski-ikää edemmäs, eikä minulla ollut vanhuutta koskevia haaveita. Luultavasti ajattelin pääseväni terveenä eläkkeelle ja puuhastelevani tyytyväisenä kukkien parissa, kuten mummini ja pappani näyttivät tekevän. Pidin selvänä, että elän yli satavuotiaaksi, kuten hekin.

Elämäni suurin pettymys on tainnut olla juuri se, mistä Tietyssä iässä -blogi kertoo. Minut on veistetty heikommasta puusta kuin luulin. Sairastuin kroonisesti jo 10 vuotta ennen eläkeikää, enkä pysty enää kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Ehdin patikoida Yorkshiren nummilla vain pari kertaa, ja Hongkong jäi kokonaan näkemättä. Mutta Norjan vuonot, täältä tullaan, kunhan kesä koittaa! Hurtigruten-aluksen kyydissä ei tarvitse rasittaa jänteitään. Riittää, kun seisoo kannella ja katselee maisemaa.

---

Päivän kuva: Täytyy olla sunnuntai, koska hiukseni ovat vielä puhtaat, ja nähtävästi on käyty marjastamassa. Kädessäni on peltimukillinen kanttarelleja, jotka on todennäköisesti poiminut joku muu. Olin nirso pienestä pitäen enkä syönyt sieniä. Ensimmäisen itsenäisen päätökseni tein alle kouluikäisenä, kun kieltäydyin juomasta maitoa, vaikka elimme sentään maitotilalla. En juo sitä vieläkään. Kuvan otti tätini Pirkko Mauriala.

Kommentit (6)

Eppu
1/6 | 

Hurtigruten on kiinnostava elämys. Rauhaa ja merta. Toivotan sinulle hyvää merimatkaa, Maija ❤️.

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/6 | 

Eppu kirjoitti:
Hurtigruten on kiinnostava elämys. Rauhaa ja merta. Toivotan sinulle hyvää merimatkaa, Maija ❤️.

Kiitos Eppu! Menen vasta juhannusviikolla, koska haluan kokea yöttömän yön Lofooteilla. Matkakertomus ilmestynee täällä aikanaan :)

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/6 | 

Tupsu kirjoitti:
Tapasi kirjoittaa on niin ihailtavan sujuvaa. Ihan kuin kirjaa lukisi. Kiitos.

Kiitos kehuista! :)

Ulla-Maija
5/6 | 

Ihana teksti, Maija! Ihan sinua: kuulin sinun äänesi. Täydesti eletyt 60 vuotta. Onnea myös eteenpäin!

Maija
Liittynyt15.10.2015
6/6 | 

Ulla-Maija kirjoitti:
Ihana teksti, Maija! Ihan sinua: kuulin sinun äänesi. Täydesti eletyt 60 vuotta. Onnea myös eteenpäin!

Mihinkäs minä äänestäni pääsisin :D Sain niin hyvän 60 vuotta sitten, ettei ole tarvinnut väkisin vaihtaa.  Kiitos onnitteluista!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 60. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016