En käy kotikaupungissani koskaan kahviloissa. En edes juo kahvia, ja jos ylipäätään lähden ovesta ulos, olen menossa asioille enkä vetelehtimään. Lorvailen mieluummin kotona. Olen kyllä kuullut, että Turussakin on kahviloita, mutta Tampereen kahvilat tunnen paljon paremmin. 

Vanhoihin suosikkeihini kuuluu työläismuseokorttelin kahvila Amurin Helmi, jonka lattialankut narisevat kodikkaasti ja pulla on pehmeää. Tamperelaiseen työläissukuun kuulunut ex-mieheni asui lapsena samantyyppisessä talossa siinä ihan vieressä. Vanhan mamman kuoltua tontti myytiin, puutalot revittiin ja tilalle rakennettiin elementtitaloja. Jos saamani tiedot pitävät paikkansa, pojan perhe osti perintöosuudellaan uudesta talosta peräti kaksion. Eipä tarvinnut enää käydä ulkohuusissa eikä laskea rankujalla viliseviä rottia. Kahvilan osoite on Satakunnankatu 49.

Kahvila Runo puolestaan vie ajatukset eurooppalaisiin sivistyskaupunkeihin. Lyhyt Ojakatu Tammerinpuiston ja Tuomiokirkonpuiston välissä on yksi Tampereen viehättävimmistä kadunpätkistä. Muuan äijä piti ennen vanhaan kahvilaa vastapäätä vanhain tavarain kauppaa, josta ostin pyöreän ruokapöydän ja neljä pinnatuolia kolmen opiskelijan kimppakämppämme keittiöön. Asuimme parin kivenheiton päässä Lapintiellä persoonallisessa huoneistossa, jonka köökissä oli seitsemän kulmaa ja baarilaari. Laari oli todennäköisesti tarkoitettu alun perin polttopuiden säilytykseen. Näen asunnosta edelleen usein unta.

Kahvilan eripariset vanhat huonekalut, kirjat, lehdet ja taide, laaja teevalikoima sekä näitä seikkoja arvostava asiakaskunta tekevät tilasta poikkeuksellisen viihtyisän. Parasta on kuitenkin kakku. Ikäväkseni en enää muista leivonnaisen nimeä, mutta ehkä joku lukijoista auttaa? Vaatimattoman näköinen piirakkapalanen on taivaan mannaa joka murena. 

Ei liene yllätys, että Tampereen ”esikaupungeista” pittoreski Pispala sai modernin korttelikahvilan ensimmäisenä. Cafe Pispala ei kuitenkaan enää ole kahvila, vaan ruokaravintola, jonka viikonloppubrunssi on maineikas. Ehkä parempi niin, koska Pispalan portaita kävellessä tulee nopeasti nälkä. Ravintolan osoite on Pispankatu 30. 

Uusin suosikkini ja esikaupunkisarjan tuorein tulokas on Viinikan kirkon vieressä viime kesänä avattu Lillan. Keskiluokkaistuneella puutaloalueella on selvä tilaus paikalle, jonne voi piipahtaa kävellen kahville, tehdä tyttöjen kanssa treffit viinilasillisen ääreen tai tarjota brunssin kolmelle sukupolvelle. Kassajono ulottuikin hetkittäin ulos asti, kun poikkesimme kahvilassa aurinkoisena lauantaina. Sisällä riitti kyllä tilaa kaikille.

Valitsin kannullisen Lillanin nimikkoteetä ja suolaisen poropiirakan salaatin kera. Puolisolta oli jäänyt aamiainen väliin, joten hän otti lasiin kootun mustikkatuorepuuron ja ison palan porkkanakakkua. Tarjolla oli myös kotona leivotun näköistä pullaa ja juustokakkua. En huomannut katsoa, oliko nyt raakakakkua, mutta yleensä on.

Lillan on itseasiassa Hotel, Café & Butik. Muutama hotellihuone on jo valmiina, ja lisää on tulossa. Näin kertoi kanta-asiakkaisiin kuuluva paikallisoppaani, jolle omistajat Harri ja Paula Paltila ovat näyttäneet taloa. Huoneet ovat kaikki erilaisia ja viehättävästi sisustettuja, kuten Lillanin nettisivuiltakin voi havaita. Putiikissa on myynnissä muun muassa koruja, hamam-pyyhkeitä ja sisustustavaraa.

Suuhunpantavat olivat herkullisia, mutta yhden käyntikerran perusteella en osaa vielä sanoa, mikä olisi paikan bravuuri. Parasta Lillanissa on kodikas miljöö ja rennon hyväntuulinen tunnelma. Haluan ehdottomasti sinne uudelleen viimeistään kesällä, jolloin leivonnaiset voi nauttia puutarhassa omenapuun alla.

Suosikkikahvilani ovat aika samantyyppisiä, ehkä jopa kliseisiä. Mutta minkäs sille voi, jos viihtyisyyden kaava on vanhan ja uuden yhdistäminen, pieni rouheus ja runsas luonnonvalo. Tarjottavat ja palvelu ovat tärkeitä, mutta jos korvia vihloo, en tule uudelleen, vaikka olisi millaiset paakelssit vitriinissä.

Miellyttävän akustiikan luulisi olevan yksi perusasioista kahvilaympäristön rakentamisessa. Valitettavasti se on nykyään tapa erottua. Mutta en nyt paasaa siitä tämän enempää.

--

Päivän kuvat: Hotel, Café & Butik Lillan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016