
Minulta pyydettiin selostusta siirtolapuutarhapalstani Villa Palasen kukkapenkeistä ja siitä, millaisten vaiheiden kautta ne ovat syntyneet. Aihe kuulosti niin pitkäveteiseltä (lue: minun näköiseltäni), että täytyyhän se toteuttaa! Minulla on luonnollisesti lähes täydelliset muistiinpanot, Excel-taulukot ja kuvakokoelmat kaikesta, mitä olen Palasessa tehnyt ja jättänyt tekemättä. Hävettää oikein. Mutta nyt on, mistä ammentaa.
Tavoitteenani Palasessa on alusta asti ollut täyttää piha kukilla. Kun sain palstan haltuuni vuoden 2021 alussa, laudoilla rajattuja kukkapenkkejä oli kolme. Lisäksi oli yksittäisiä kasveja ja jäänteitä vanhoista istutuksista siellä täällä nurmikon laidoilla. Tällä hetkellä lähes valmiita istutusalueita on kahdeksan ja tulossa kaksi lisää. Nurmikkoakin on vielä palanen.
Piha on minun näköiseni, vaikka en ole suunnitellut sitä täysin yksin. Sen pohjana ovat talvella 2021 puutarha Auringontähden verkkopalvelusta tilaamani OmaKassu-kasvisuunnitelmat. En toteuttanut niitä sellaisenaan, mutta niistä oli paljon hyötyä. Sieltä tuli esimerkiksi ajatus yhtenäisestä, todella isosta kukkapenkistä etupihalla ja rungollisista pikkupuista länsirajan kukkapenkin ryhdistäjinä.
Toisaalta luovuin esimerkiksi ruusupenkistä ja tein sen sijasta pionipenkin, koska ymmärsin suunnitelman nähtyäni, että tykkään sittenkin enemmän pioneista eikä niitä ollut tarpeeksi. Suunnitelma ei myöskään kattanut ihan koko pihaa.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p9030662.jpg?itok=mjA9RuTi)
Varjopuutarhaani en ole esitellyt missään muualla.
Esittelen ensimmäisenä Palasen pienimmän kukkapenkin, koska se on valmiimpi kuin muut. Sekin todennäköisesti vielä laajenee ja osa lajeista voi vaihtua – siirtolapuutarhathan ovat kuulemani mukaan saaneet nimensä siitä, että kasveja siirrellään niissä koko ajan. Joka tapauksessa se näyttää jo melko valmiilta ja valtaosa kasveista on kotiutunut.
Varjopuutarhani on siitä poikkeuksellinen, etten istuttanut siihen yhtään pensasta tai puuta. Ei tarvinnut, koska siinä oli jo päärynäpuu Pepi. Muiden penkkien rakentamisen aloitin aina valitsemalla ja istuttamalla pensaat ja puut.
Tämä istutusalue on myös siitä erikoinen, etten ole juurikaan julkaissut siitä kuvia. Muihin verrattuna tämä penkki ei ehkä ole kovin kuvauksellinen eikä se kuki näyttävästi. Palasen piha ei ole mikään salainen puutarha, mutta jos jokin osa siitä olisi salainen niin se olisi tämä. Se ei näy lainkaan tielle.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p6060455.jpg?itok=eP9Qz0Hc)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/pb210535.jpg?itok=8VTBdZNj)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/osa_3_varjo.png?itok=4_d2MN9U)
Ensimmäinen vuosi: mistään ei tullut mitään
Pikkumökin ja orapihlaja-aidan rajaama alue on tontin varjoisin, sillä sinne paistaa aurinko vain varhain aamulla. Alun perin siinä oli nuoren päärynäpuun lisäksi kaksi lavakaulusta, joissa oli kasvatettu ehkä perunaa ja juureksia. Poistin lavakaulukset heti keväällä 2021.
Samana syksynä istutin päärynäpuun alle kolme valkoisen tähtikoiranhampaan juurakkoa, pussillisen murattisyklaamin mukuloita ja muutamia valkoisen Albus Plenus Odoratus -narsissin sipuleita. Hankinnat eivät olleet erityisen harkittuja. Syklaamiajatus taisi saada pontta aiemmasta käynnistä englantilaisessa Winterbournen talvipuutarhassa, jossa syklaamit olivat kukassa tammikuussa. Valkoisia koiranhampaita olin nähnyt ja kuvannut Chelsea Flower Showssa vuonna 2018.
Istuttamani syklaamit nähtävästi mätänivät heti ensimmäisenä talvena, koska niistä ei ole sen koommin näkynyt mitään merkkiä. Myös narsissit vaikuttivat kadonneilta, mutta toisen talven jälkeen ne tekivät muutamia vihreitä lehtiä. Tähän mennessä ne eivät ole kukkineet.
Koiranhampaat olivat näistä kestävin hankinta. Kaikki kolme tuottivat lehtiä keväällä 2022, mutta eivät kukkineet. Seuraavana keväänä niistä näkyi ehkä lehti tai pari. Olikin melkoinen yllätys, kun yksi kasveista heräsi eloon ja kukki tänä keväänä.
Lue lisää: Kerran elämässä: Chelsea Flower Show
Lue lisää: Winterbourne, todellinen talvipuutarha
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p5230217.jpg?itok=6l2cbJme)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p5220608.jpg?itok=C4mZq__U)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p8261937.jpg?itok=NaGnmCla)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p9072174.jpg?itok=vVjXn7Vy)
Toinen vuosi: rikkaruohojen luvattu maa
Toukokuussa 2022 kippasin alueelle kottikärryllisen kompostimultaa ja istutin sen takalaitaan kaksi kotkansiipisaniaista, jotka sain siirtolapuutarhayhdistyksen taimitorilta. Lisäksi siirsin sinne useita kalliokielon juurakoita etupihan pitkästä sisääntulopenkistä. Arvelin, että ne viihtyisivät kosteammalla ja varjoisammalla paikalla paremmin. Kassu-suunnitelman mukaisesti hankin penkin reunaan vielä kolme keijunkukka Fire Chiefiä.
Kun muutaman viikon kuluttua esittelin aluetta kaukaa tulleille vieraille varjopuutarhana, heidän ilmeensä olivat näkemisen arvoiset. Minä katselin sieluni silmillä upeaa kukkapenkkiä, mutta he näkivät rehevän ja monipuolisen kokoelman rikkaruohoja. Olin edellisenä iltana palannut ulkomaanmatkalta, joten en ollut ehtinyt kitkeä penkkiä hetkeen.
Palasen maa on sangen ravinteikasta ja kohtalaisen multavaakin, joten mikä tahansa ”tyhjäksi” jätetty maa-alue täydentyy nopeasti voikukilla, juolavehnällä, keltamolla, peltokortteella, rönsyleinikillä, jauhosavikalla ja valkopeipillä vain muutamia mainitakseni. Ja kompostointihan ei todellakaan hävitä rikkakasvien siemeniä vaan levittää niitä mullan mukana kukkapenkistä toiseen. Kitkin penkin tuona vuonna kai kolme kertaa perusteellisesti, ja aina aloitin samasta tilanteesta.
Syksymmällä istutin penkin reunaan lisää keijunkukkia, koska tilaa riitti ja kasvit näyttivät söpöiltä puutarhamyymälässä. Lajikkeet olivat Dale's Strain (amerikankeijunkukka), Little Cutie Peppermint ja Berry Smoothie. Lisäksi istutin alueelle marraskuussa kolme kerrotun valkovuokon juurakkoa, lajiketta Vestal (kyllä, oli pitkä ja lämmin syksy). Olin nähnyt niitä Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa ja ihastunut.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p6040221.jpg?itok=H7lUjdS7)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p6090316.jpg?itok=oB41v1JP)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_20230728_222317_774.jpg?itok=JRV02Jhc)
Kolmas vuosi: hylkiökokoelma karttuu
Kun kevät 2023 koitti, kalliokielot ja kotkansiivet olivat hengissä ja kalliokielot olivat jopa alkaneet levitä. Valkovuokoille paikka oli mahdollisesti liian pimeä – ne kukkivat kyllä, mutta hyvin pieninä ja hentoina. Keijunkukista yksi kuoli talven aikana ja toinenkin oli aika heikossa hapessa. En tullut vielä tuolloin ajatelleeksi, että jänikset ja peurat pitävät keijunkukkia herkullisena salaattina. Luulen, että kasvit tulivat syödyiksi. Istutin menehtyneen tilalle Indian Summer Black Beautyn.
Siirsin varjopuutarhaan kolme Summer Music -kuunliljaa, jotka olin alun perin istuttanut sisääntulon pitkään penkkiin. Ne eivät viihtyneet siinä vaan jäivät kitukasvuisiksi tai tulivat lehtokotiloiden syömiksi. Tänne ne kotiutuivat heti paremmin.
Mitä sanoinkaan siirtolapuutarhan ideasta? Tellima kasvoi alun perin sisääntulopenkissä. En tiennyt, mikä se on, mutta rikkaruoholta se ei vaikuttanut ja olemukseltaan se oli keijunkukkien ja geumien tapainen, joten siirsin sen länsirajan isoon kukkapenkkiin kellukoiden viereen. Tunnistin lajin kesällä 2023 sattumalta erään kauppapuutarhan Instagram-kuvasta. Luin, että se on sukunsa ainoa kasvi ja viihtyy parhaiten varjossa. Niinpä siirsin myös sen varjopuutarhaan.
Kotkansiipien eteen istutin Lidlistä juurakkona hankkimani jaloangervon, jonka piti olla valkoinen Brautschleier. Myöhemmin selvisi kuitenkin, että kukinto oli punainen ja lajike mahdollisesti Bremen. Sen seuraksi sijoitin kolme sulkajaloangervoa Hennie Graafland. Vaaleanpunaisina ja hieman matalampina ne sopivat aivan hyvin yhteen myös tummemman angervon kanssa.
Tätini siivosi myöhemmin kesällä kukkapenkkiään ja jakeli sukujuhlissa autonsa takakontista hyvinvoivia arovuokon taimia. "Täällä on tilaa myös hiukan levitä", minä ajattelin, kun tuikkasin taimen angervojen viereen. Tämä oli täydellinen sattumakasvi - minulla ei ollut pienintäkään aikomusta hankkia arovuokkoja, mutta miksi en olisi ottanut vastaan, kun sain.
Nyt penkissä oli enää pari aukkopaikkaa. Yhteen istutin toisesta kukkapenkistä yli jääneen tiarellan Pink Skyrocket. Kun vielä löysin syksyn taimialennusmyynnistä kolme varjohiippaa, penkki alkoi näyttää valmiilta ja suhteellisen tasapainoiseltakin siitä huolimatta, että suuri osa taimista oli hylkiöitä, muualta siirrettyjä. Olin nähnyt varjohiippoja Ruissalossa ja lisäksi luin, että ne viihtyvät varjossa ja sietävät monenlaista maaperää. Ne(kin) kukkivat keväällä, mutta niillä on kauniit lehdet ja hyvä syysväri.
Lopuksi kaivoin penkin Pikkumökin puoleiselle laidalle kuopat viidelle Gravetye Giant -suvikellolle ja kymmenelle pienikokoisemman suvikellon sipulille.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p5290459.jpg?itok=VPNs9bw5)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p5190045.jpg?itok=If28sLPd)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p6030612_-_kopio.jpg?itok=f8kmdp9Z)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/suvikellot1.jpg?itok=8b0LdqHh)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p5220211.jpg?itok=uxjIUxZ4)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p6180449.jpg?itok=atcWl9hd)
Neljäs vuosi: Alkaa näyttää rehevältä!
Kevät 2024 paljasti, että jälleen kaksi keijunkukkaa oli joutunut nälkäisten eläinten hampaisiin. En haluaisi ympäröidä tätä kukkapenkkiä kokonaan verkolla, joten harkitsen vakavasti keijunkukkien vaihtamista johonkin vähemmän houkuttelevaan. Olen miettinyt hiirenportaita tai muita saniaisia, mutta en ole vielä osannut päättää.
Kuunliljat näyttävät jo tosi komeilta, ja kalliokielot ovat jatkaneet leviämistään. Sain naapurilta lisää kotkansiipiä, mutta niitä istuttaessani huomasin, että entisetkin kotkansiivet ovat alkaneet levitä. Hienoa! Penkki alkaa näyttää jo varsin rehevältä eikä sitä tarvitse kitkeä yhtä usein kuin aiemmin.
Arovuokot ja varjohiipat kukkivat jo tänä keväänä, ja ilokseni myös Gravetye Giantit kukkivat. Tavalliset suvikellot sen sijaan eivät menestyneet.
Juuri nyt varjopuutarhassani kukkivat keijunkukat, ja pian on kuunliljojen ja jaloangervojen vuoro. Kukinta ei tässä kukkapenkissä kuitenkaan ole pääasia. Varjopuutarhan viehätys piilee vaihtelevissa lehtimuodoissa ja siinä, miten kasvit limittyvät toistensa lomaan. Se, että alue tuottaa myös hedelmiä, on miellyttävä bonus.
Leikkasin päärynäpuun kevättalvella 2023 melkein pilarimaiseksi, koska sen alimmat oksat olivat liian alhaalla ja sen takia joka tapauksessa leikkauslistalla. Seuraavat oksat olivat jo valmiiksi lyhyitä tynkiä. En tainnut valita leikkauskohtia järin viisaasti, koska puu näyttää nyt muotopuolelta ja vaatii tietenkin uutta leikkausta. Pyysin arboristin käymään elokuussa. Päärynöitä näyttäisi olevan tulossa ainakin kymmenkunta, kuten viime syksynäkin.
Penkin takalaita on tällä hetkellä ratkaisematta. Annanko kotkansiipien levitä orapihlaja-aitaan asti? Se näyttäisi varmaan mukavalta, mutta aidan vuosittainen leikkaaminen vaikeutuisi. Tällä hetkellä aidan edusta on rikkaruohojen vallassa. Ja kuten kuvasta voi päätellä, penkin sivu pitäisi pikimmiten myös rajata uudestaan. Onneksi tätä aluetta ei tosiaan kukaan näe eikä se kiinnostane ketään muuta kuin minua.