Ensin julkaistiin Metlan tutkimustulos, että 20 minuuttia metsässä päivittäin riittää alentamaan verenpainetta ja jo viisi minuuttia kohentaa mielialaa. Siten otsikoitiin, että stressihormoni kortisoli laskee puistossa istumallakin, eli ei tarvitse mennä edes villiin luontoon. Minä menen askelta pidemmälle ja väitän, että parvekepuutarhan hoito vähentää stressiä ja kukkien katselu lievittää kipuja. Jo muutama minuutti aamuin illoin auttaa.

Perustin nykyisen parvekepuutarhani tavalliselle, pienehkölle ja kapealle kerrostaloparvekkeelleni kaksi vuotta sitten, samana keväänä, kun takapuoleni alkoi oireilla kivulla. Kesäkuussa menin ensi kertaa lääkäriin pakarakipujen takia.

Kasvatin sinä kesänä parvekkeella muun muassa keijunmekon, jonka rönsyt ulottuivat lattiasta kattoon. Kerrotut pelargonit röyhysivät viljelylaatikon keskellä. Muratit ja suikeroalpit luikertelivat yli laatikon reunojen. Parvekkeen sivuseinällä kukoistivat pienet orvokit ruukuissaan, ja kuunliljat kasvattivat korkeat kukkavanat kukkaportaan alahyllyllä. Sain parvekkeelta myös basilikaa, minttua ja oreganoa leivän päälle ja ruokien mausteeksi.

Silmäteräni oli valkoinen kesäpikkusydän, jota nimitin Albaksi. Se ei kukkinut kovin runsaasti, mutta oli hento, suloinen ja tuoksui vienosti. Kun myöhemmin kokosin ensimmäisen kesän valokuvista kirjan, annoin sille nimeksi Kesä Alban kanssa.

 

 

Totuin käymään parvekkeella aamulla ensimmäisenä katsomassa, mitkä nuput avautuisivat tänään ja illalla viimeisenä varmistamassa, että ruukkujen multa on riittävän kosteaa. Siitä tuli hyvä ja rauhallinen mieli. Niin rauhallinen, etten huolestunut, vaikka pakarakivut jatkuivat pitkälle syksyyn. Niiden syytä alettiin toden teolla tutkia vasta seuraavan vuoden alussa.

Silloin, eli vuosi sitten keväällä, en enää pystynyt lähtemään lenkille tai edes kävelemään luontoon. Oli entistäkin tärkeämpää, että minulla oli oma pieni pala luontoa vain parin askeleen päässä parvekkeella. Kasvatin ensimmäistä kertaa hajuherneiden, ruusupapujen ja mansikoiden taimia siemenestä. Kaikki onnistuivat. Ruusupavuista kehittyi melkoinen viidakko, ja hajuherneet kohosivat viljelylaatikosta kattoon asti. Valitettavasti ne myös kukkivat katon rajassa. Keijunmekon sijasta minulla oli samansukuinen sinivaula, josta keräsin syksyllä siemeniä talteen.

 

 

Sinivaulan siemenet ovat jo itäneet ikkunalaudallani. Tänä talvena kokeilen ensimmäistä kertaa kevätkukkien kasvattamista sipuleista. Valtaosa ruukuista talvehti taloyhtiön kylmäkellarissa, josta olen jo jokin aika sitten tuonut ne takaisin parvekkeelle. Siellä on tätä nykyä melko tasaisesti noin +5 astetta lämmintä, vaikka ulkona on edelleen pakkasta etenkin öisin.

Käyn joka aamu katsomassa, miten lumikellot kukkivat ja olisiko tulppaaniruukuissa putkahtanut jotakin uutta pintaan. Myös töistä palatessa parveke vetää puoleensa kuin magneetti. Pimeitä iltoja ja unettomia öitä varten minulla on parvekkeen oven vieressä taskulamppu. Sen valossa käyn laskemassa versot ja kukkanuput. Ne ovat toivon merkkejä jokainen.

En pystyisi hoitamaan tavallista puutarhaa, mutta parveketta pystyn. Viljelylaatikkoni seisoo tukevilla metallijaloilla, eikä ruukkuja edes kannata sijoittaa aivan alas, koska ne eivät saa tarpeeksi valoa parvekekaiteen varjossa. Tulevana kesänä en enää kyykistele myöskään taimia istuttaessani. Olen hankkinut seisomakorkuisen pöydän, jonka ääressä ruukutukset sujuvat reisiä rasittamatta.

Miten se nyt menikään, että jos Muhammed ei pääse luonnon luo, tuodaan luonto Muhammedin luo.

--

Päivän kuvat: Karusellissa kesäpikkusydän Alba ja muita kuvia parvekkeeni ensimmäiseltä kesältä. Tekstin joukossa viime kesän hajuherneitä ja tämän kevään ensimmäinen lumikello.

Kommentit (5)

MarjattaP
1/5 | 

Sekä Metlan tutkimus että sinun kokemuksesi pitävät paikkansa ja olen niistä täsmälleen samaa mieltä.  Luonnolla, olipa se sitten metsä,  parveke tai ihan mikä tahansa niiden väliltä, on meihin suuri vaikutus kunhan vain osaamme ottaa sen vastaan.  Minä olen käynyt tänään upeassa auringonpaisteessa katsomassa merta.  Se lainehtii jo vapaana niin pitkälle kuin saattaa nähdä.  Upea näky ja vahvistus sille, että keväässä taas ollaan.   Kerätään siitä voimia arkeen!

Leila
Liittynyt7.10.2015
3/5 | 

Onpa mahtavia kuvia! Ihan rupesi hävettään oma sivuni, kun näin nämä. .. Mietin sellaista, että olen Tampereella 31.3- 5.4. niin olisi kiva tavata vaikka nopeilla päiväkahveilla turisemassa😊Täällähän on muitakin tamperelaisia, jos vaikka saataisiin epävirallinen bloggareiden tapaaminen😊

Leila

Maija
Liittynyt15.10.2015

Leila, ihanaa, että tulit ajatelleeksi moista, olen itsekin ajatellut, että olisi mukava tavata. Valitettavasti olen  ainoastaan sielultani tamperelainen (olen lähistöltä kotoisin ja opiskellut siellä)  ja asun  Turussa. Pikaiset päiväkahvit eivät siten onnistu ihan noin vain. Mutta ehkäpä onnistumme ennen pitkää järjestämään jotakin. Et varmaan halua koukata lentokentälle Turun kautta :)

Leila
Liittynyt7.10.2015

No voi harmi, voin kysyä lentokapteenilta jos koukkaisi Turun kautta..😀 Toivottavasti saadaan joskus vielä aikaiseksi tapaaminen.

Leila

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016