Olen viime aikoina miettinyt elämääni kokonaisuutena: mitä valintoja olen tehnyt ja mihin ne ovat johtaneet. Mitä olen ehtinyt tehdä ja mitä en enää todennäköisesti tässä elämässä tee. Kun 60. ikävuoteni on meneillään ja ensimmäiset fyysiset rajoitteet ovat tosiasia, on jo mahdollista hieman ennustaakin. Jos en ole tehnyt jotakin tähän asti, en välttämättä aloita sitä enää. Tietyt asiat eivät myöskään enää ole mahdollisia.

Olen valinnut pois useita asioita, jotka kuuluvat useimpien suomalaisten elämään. Näissä viidessä kohdin olen kulkenut enemmän tai vähemmän vastavirtaan:

1. Biologiset lapset

Nykyään saatan sanoa, että tämä on ollut tärkein ympäristötekoni. Siihen verrattuna puisen hammasharjan käyttö tai jopa vegaaninen ruokavalio on pikkujuttu, koska jokainen syntyvä lapsi kuluttaa luonnonovaroja… no, paljon. Tämä oli minulle valinta, mutta tietenkään syyt eivät liity oikeasti millään tavalla ilmastonmuutokseen. 1980-luvulla puhuttiin kyllä jo kasvihuoneilmiöstä, muttei kukaan sen takia jättänyt synnyttämättä.

Biologinen lapsettomuuteni on monen motiivin summa. En itse viihtynyt yhtään lapsuudessani enkä halunnut saattaa ketään samaan tilanteeseen. Piilotajuntani varoitti minua toistuvasti lasten hankinnasta hurjilla painajaisilla, joiden takia pystyin kuvittelemaan alatiesynnytyksen liian hyvin ryhtyäkseni siihen. Ensimmäinen aviomieheni ei halunnut lapsia ja toisen aviomieheni kanssa päätimme keskittyä lapseen, joka oli. Ratkaisevinta ehkä kuitenkin oli, ettei yksikään sielu halunnut tulla maailmaan kauttani. Jos olisin tullut vahingossa raskaaksi, olisin harkinnut asiaa vakavasti. Mutta vasta silloin.

2. Omakotitalo

Kun jätin entisen elämäni pääkaupunkiseudulla ja valitsin uusperhe-elämän Turussa, moni täkäläinen piti itsestään selvänä, että ostan perheelleni talon. Mitä häh, talon! Olen pienestä lapsesta asti halunnut asua kerrostalossa ja mitä isommassa kaupungissa, sen parempi.

Minulle tuottaa turvaa, että joka puolella lähellä on ihmisiä. Seuraan kotini ikkunasta, miten hälytysajoneuvot lähtevät tehtäväänsä alle 10 sekunnissa hälytyksestä. Yhtä nopeasti he tulisivat, jos minulla olisi hätä. Jopa pikkutunneilla ikkunan alta kävelevät humalaiset ovat minulle merkki siitä, että olen täydellisessä turvassa. En pelkää susia, karhuja, kulkijoita tai muita ulkoisia uhkia, vaan sitä, mitä kodin seinien sisäpuolella voi sattua. En todellakaan halua asua eristyksissä pimeällä maaseudulla tai edes harvaan asutussa kaupunginosassa.

Voi olla, että maalaistyttönä idealisoin kaupunkielämää, mutta ei se ole tuottanut pettymystä. Minulle hyvä elämä on aina ollut sitä, että pystyy kävelemään ostoksille torille. En kaipaa edes omaa puutarhaa, vaikka tykkään kukista ja kasvatan niitä mielelläni. Parveke riittää ihan hyvin.

Ilmastotalkoissa en kuitenkaan saa asumisestani lisäpisteitä, koska asun aivan liian leveästi.

3. Autoilu

Minun ikäluokassani ajokortin hankkiminen oli itsestään selvä aikuistumisriitti. Itsekin pidin autoa ja ajamista välttämättömänä osana aikuisen elämää, ja uskoin, että joutuisin työssäni ajamaan päivittäin paikasta toiseen. Siksi painostin isäni kustantamaan itselleni ajokortin samoin kuin muillekin sisaruksille. Kortti jäi kuitenkin pölyyntymään, koska minulla ei ollut varaa hankkia ja ylläpitää autoa yksin, eikä silloinen puolisoni ollut halukas osallistumaan kaaran kuluihin. Lisäksi löysin ammatillisen oksani toimituksista, joissa autoa ajoi työpari, valokuvaaja, eikä toimittaja. Ja kun totuin kaupunkiasumiseen ja julkisilla liikkumiseen, en enää tarvinnut autoa mihinkään. Ajotaitoni ruostui niin, etten enää uskaltanut ajaa, kun siihen tuli mahdollisuus.

Nykyään ajamisen vähentäminen ja autosta luopuminen ovat ympäristötekoja. Perheessäni on vielä tällä hetkellä auto – minä jopa omistan sen – mutta käytämme sitä varsin harvoin ja todennäköisesti luovumme siitä ennen pitkää. Luotan siihen, että vuonna 2035 huristelen sähkökäyttöisen robottiauton kyydissä, eikä minun tarvitse pelätä ajavani kenenkään päälle.

4. Lämpimät lomaparatiisit

Mikähän vuosikymmen se oli, kun ”kaikki” alkoivat lomailla Thaimaassa? 1990-luku varmaan. Minulla oli silloin meneillään niin paljon muuta, etten ehtinyt ajatella koko asiaa. En ole kertaakaan ollut perinteisellä rantalomalla. Ei minulla ole ollut mitään isompaa niitä vastaankaan, olen vain priorisoinut aikani ja rahani toisin.

Nyt en enää pysty istumaan niin pitkän paikoillani kuin kaukolento vaatisi, joten Thaimaa, Brasilia, Intia ja moni muu lomaparatiisi jää minulta näkemättä. Yhdysvalloissa olen sentään käynyt, ja kerran Japanissa. Lempikaupunkini on (luonnollisesti) New York, ja voin kuvitella vielä yhden reissun Yhdysvaltain itärannikolle. Muuten luulen, että kaukolentoni on nyt lennetty. Se vähän harmittaa, että Hong Kong on niin kaukana.

Valintani liittyy terveyteen ja rahaan, mutta saa minua pitää ekohippinäkin.

5. Kesämökki

Ne, jotka eivät reppureissaa Intian niemimaalla tai joogaa Balilla, katoavat kesäksi mökeilleen tai purjehtimaan. Siltähän se tuntuu, mutta itse en ole tehnyt mitään näistä. Luultavasti viihtyisin mökillä mainiosti ainakin jonkin aikaa, koska tykkään saunoa ja katsella vettä, mutta saisin mennä sinne yksin. Puoliso kuulemma pakotettiin lapsena mökille, eikä hän mene sinne vapaaehtoisesti.

Mökin hankinta omaksi ei ole realistista, kun asuntolainaakin on vielä jäljellä, eikä sukulaisten mökkejä ole käytettävissä. Ehkä vielä jonakin päivänä vuokraan mökin viikoksi, mutta siihen se todennäköisesti jää. Tykkään kodistani niin paljon, etten mielelläni ole sieltä pidempään poissa. Koti on taloni, mökkini ja Thaimaani.

 

Sanonta ”saat sen, mistä luovut” ei pidä minun kohdallani paikkaansa. Olen saanut sen, mitä olen tavoitellut. Minusta niin on paljon parempi.

--

Päivän kuvat: Kevätesikoita Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016