Mikään vanha vaate enää mahtunut ylle. Mikä mainio tilaisuus toteuttaa kerralla se, mistä pukeutumisoppaissa ja naistenlehtien ansiokkaissa artikkeleissa aina puhutaan eli huolellisesti suunniteltu peruspuvusto, jonka kaikki osat sopivat yhteen. Olin aina unelmoinut siitä. Koostin peruspuvustoni näin:

1. Tummansiniset ja vaaleat farkut. Merkki Gerry Weber, koko 44. Vaaleat hankin jo keväällä, ja elokuussa ostin niiden pariksi tummansiniset. Vaaleissa on kiva koristesauma sivulla, tummat ovat aivan perushousut. En jaksanut sovitella, vaan päädyin vanhaan tuttuun luottomerkkiin. En myöskään halunnut maksaa yli 100 euron, ja selvisinkin 70:llä.

2. Sini-ruskearuudullinen lyhyt puolihame. Merkki Taifun, koko 42. Tämä oli väreiltään niin täydellinen, että tilautin oikean koon Itäkeskuksesta. Onneksi se sopi kuin valettu. Reilusti polven yläpuolelle jäävä minimitta on mielestäni minulle pukevin. Sukiksi 70 denierin Transparenza Sophiet sinisenä, grafiittina tai marron glacéna.

3. Kolme valkoista ja kolme sinistä t-paitaa vajaamittaisin hihoin. Merkki Global, koot L, XL ja XXL. Nämä ovat Hullujen päivien löytöjä ja maksoivat kympin kappale alusvaateosastolla. Parhaat ja edullisimmat t-paidat myydäänkin yöasujen osina. En sovittanut, joten huomasin vasta kotona, että L-koko oli oikeastaan vähän liian pieni. Paikkasin virheen seuraavana päivänä. Vajaamittaiset hihat ovat allien kannalta ystävällinen ratkaisu, ja koska minulla on kurveja, napakka, lycraa sisältävä puuvillatrikoo on usein paremman näköistä kuin lepattava kangas.

4. Raidallinen t-paita. Merkki Boden, koko 14 (Englanti). Tämän tilasin jo aiemmin netistä, mutta se mahtuu vielä niukin naukin. Kävin kerran Lontoossa Bodenin myymälässä sovittamassa heidän koko mallistonsa, joten tiesin, mitkä koot ja leikkaukset sopivat parhaiten. Sen jälkeen kokoni on kuitenkin muuttunut, enkä enää voi olla varma, että saan sieltä istuvaa. Harmi.

5. Valkoinen ja vaaleansininen kauluspaita. Merkki Talbots, koko 12 (USA). Näin hyvin tehtyjä paitapuseroita on Suomesta vaikea löytää. Sinisessä on kyynärpäämittaiset hihat, ja sen kanssa käytetään irrotettavia kalvosinnappeja. Sain puolisolta lahjaksi kuvassa näkyvät kauniit vintage-kalvosinnapit. Molemmat paidat ovat slimmattuja. Sovitan näitä usein neuletakkien alle, mutta päädyn melkein aina vaihtamaan tilalle t-paidan. Nämä paidat ovat parhaan näköisiä yksinään tai niin, että alla on toppi.

6. Hapsureunainen neulejakku, joka kiinnitetään napeilla olkapäille. Merkki Replay, koko L. Viime talven hankinta jatkaa ykkösneuleenani tänä talvena. Se on lämmin, näyttävä ja sopii kaiken kanssa. Kestää kovaakin käyttöä nuhjaantumatta. Jakku on mukana aiemman postauksen Benalmádena-kuvassa.

7. Palmikkojakku. Merkki Gerry Weber, koko M. Tykkään palmikoista, joten ihastuin tähänkin heti, vaikken olisi tarvinnut enää yhtään neuletta. Villatakin muoto on laatikkomainen nykymuodin mukaisesti, joten pienempi koko riitti. Se tarvitsee ehdottomasti parikseen jotakin vartalonmyötäistä, jos en halua näyttää tankilta. Nyppyyntyi nopeasti.

8. Valkoinen kietaisuneule pellava-puuvillaa. Merkki Cinta, koko M. Hankinta kesän alennusmyynnistä Cintan verkkokaupasta. Oikein pukeva, koska nauhakiinnitys sallii pienen slimmauksen vyötärölle. En oikeasti ole enää kokoa M, mutta koska minulla on kapeat hartiat, päädyn siihen aina, kun materiaali sallii. Piukat vaatteet ovat ikäviä, mutta vartalonmyötäinen näyttää aina paremmalta kuin liian iso.

9. Tummansininen, hopeapalloilla koristeltu neulejakku. Merkki Gerry Weber, koko L. Tarvitsin ehdottomasti tummansinisen neuleen, koska entisten napit eivät enää mahtuneet kiinni. Tämä on onneksi napiton, joten ei voi tulla liian isoksi eikä liian pieneksi. Hopeapalloista irtosi useita heti ensimmäisen käyttöviikon aikana. Kiinnittelin ne siten neulalla ja langalla paremmin. Materiaali ei näyttäisi kestävän kulutusta järin hyvin.

10. Neulemekot. Tummansininen Global, koko L, ja kuviollinen Kaino Aurinkopilkku, koko M. Kannatan vuosittaisilla hankinnoilla pientä Köyliössä toimivaa Kaino-firmaa, joka valmistaa laadukkaita kuvioneuleita villasta ja luomupuuvillasta. Tämä hankinta on parin vuoden takaa, mutta mahtuu vielä. Globalin edullisen mekon yläosa on pehmeää merinoa ja alaosa huovutettu. Molemmat mekot ovat erittäin monikäyttöisiä ja sopivat niin arkisiin kuin juhlaviinkin tilanteisiin. Globalin mekon kanssa sopivat kullan ja pronssin sävyiset isot korut hienosti.

Sinne menivät veronpalautusrahat, eikä piisantkaa.

Jos vielä täydentäisin kokoelmaa, hankkisin tummansiniset suorat housut ja bleiserin. Varsinaista juhlamekkoakaan minulla ei tällä hetkellä ole. En kuitenkaan halua tehdä enempää hankintoja ilman varmaa tietoa tulevasta kokonumerostani. Elän toivossa, että jos vielä tervehdyn ja saan aloittaa liikunnan uudestaan, saatan laihtua hieman. Kuusi pahvilaatikollista huolellisesti valittuja, 1-2 kokoa pienempiä vaatteita odottaa sitä päivää.

Miten sinä kokoaisit puvustosi, jos pääsisit aloittamaan puhtaalta pöydältä (ja veronpalautus olisi tulossa)?

--

Päivän kuvat: Vaatevarastoni runko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (12)

Sari, suomalainen puodinpitäjä...
1/12 | 

Tästähän riittäisi kirjoitettavaa ;)
Jo 7. vuotta opastan reheviä ja kookkaita hollantilaisia naisia pukeutumisessa omassa puodissani
De Finse Winkel. Tässäpä joitain havaintoja:
Paras pituus hihoille on tiukahko, ainakin kyynärpäihin asti!
Kaula-aukko V-mallinen tai avarahko jos ihon kunto sen suo.
Vitivalkoinen ja musta vaativia värejä jotka sopivat harvoille. Vaatii meikkiä.
Liian isot löysät vaatteet eivät imartele mutta eivät myöskään liian tiukat. Myönnä että kokosi on muuttunut vuosien kuluessa.
Mitä vanhempi nainen sitä näyttävämmät isot korut pukevat. Samoin silmälasien sangat! Hennot hienot korut neidoille.
Hiusten ja ihon väri muuttuu ikääntyessä. Vaihda täten myös tutuista vanhoista väreistä uusiin pukevimpiin.
Iloisin terveisin Sari

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/12 | 

Kiitos Sari hyvistä vinkeistä! Ostin tällä kertaa Gerry Weberini Stockmannilta, mutta laajempi valikoima löytyy Jokiselta. Saksalainen mitoitus sopii minulle paremmin kuin moni muu.

Tumali
Liittynyt14.12.2015
4/12 | 

ihania vaatteita sinulla Maija,minulle ne eivät kävisi,koska olen pullukka ja lyhyt pyöreä .Mutta  Sarin antamat vinkit oli tarpeelliset ja saivat minut ajattelemaan yhä enemmän omaa pukeutumista.Nykyisin tuntuu kuin oisin aina  "säkissä".Pitäisi saada hyviä neuvoja ja vaatteita halvalla,kun on työttömänä eikä rahaa oikeastaan jää vaatteisiin ollenkaan.

Maija
Liittynyt15.10.2015
5/12 | 

Hei käyttäjä 338, kiitos kommentistasi. En tosiaan antanut neuvoja edulliseen enkä vartalotyypin mukaiseen pukeutumiseen, joten oli hyvä, että Sari täydensi postaustani. Minulla oli painopiste värien ja vaatekappaleiden yhdistelyssä siten, että niistä saa monta töihin ja vapaa-aikaan sopivaa asua. Uskon kyllä, että useimmat vaatteeni sopisivat vähän pyöreämmällekin oikeassa koossa.

Leila
Liittynyt7.10.2015
6/12 | 

Onpa hyvin organisoitu ja kaunis vaatevarasto! Ottaisin itsellenikin mielelläni koko paketin!
Ennen oli niin helppoa kun melkein kaikki vaatteet laskeutuivat nätisti päälläni.
Nykyään kun sovitan vaatteita, jos en pidä näkemästäni, ostan kauniin laukun.
Mulla on aika hurja laukkuvalikoima.

Leila

Maija
Liittynyt15.10.2015

Tosiaan Leila, vaatteet eivät enää istu kuten ennen. Mainio ratkaisu tuo sinun: ohjaat huomion toisaalle 😀

Leila
Liittynyt7.10.2015

Laukkuja on niin helppo ostaa; ei tule stressiä sovituksesta, ja aina näyttää hyvältä.😊

Leila

Vierailija
7/12 | 

Mukava lukea tätä kommenttisivua. Itselläni on tilanne, etten ole muuttunut mihinkään suuntaan kymmeneen vuoteen. Eli kaapissani on laadukkaita vaatteita , joita olen hankkinut tarpeen mukaan ja ainoa joka on muuttunut on hameenhelman pituus. En halua näyttää miten polveni ovat muuttuneet, joten helman pitää olla polven päällä jonkun verran. Ja niitäkin hameita on tallessa. Suosin esim. Marimekon trikoopuseroita, niissä on usein kyynärpäähän ulottuva hiha ja kannatan värikkäitä vaihtoehtoja. Olen yli 65 vuotias kuntoileva ja osallistuva mummi!

Maija
Liittynyt15.10.2015
8/12 | 

Onneksi olkoon Vierailija, kateeksi käy tuo vaatekokosi pysyminen pitkään samana. Itse ajattelen, että paksut sukkahousut kätkevät polvien puutteet, mutta on toki pidemmillä helmoillakin etunsa.

Maijatar
9/12 | 

Gerry Webwrillä on liike Lempäälän Ideaparkissa. Siellä myydään vain Weberiä. Teen aina edullisia löytöjä heidän alestaan ja mysönorm. hinnalla. Kevättalvellakin he myivät kauden tuotteita -40%.

Maija
Liittynyt15.10.2015
10/12 | 

Kiitos vinkistä Maijatar! Viime kesänä poikkesin Ideaparkissa, mutten huomannut Gerry Weberin liikettä. Tai sitten en vain ollut sillä tuulella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016