Kirjoitukset avainsanalla siirtolapuutarha

Minulla oli keväällä pitkä lista kysymyksiä siirtolapuutarhaelämästä. Valvoin ja mietin niitä yökaudet ja tuskailin, kun mistään ei tuntunut löytyvän vastauksia valmiina. Sosiaalisessa mediassa ja blogeissa vain hehkuteltiin siirtolapuutarhaelämän ihanuutta ja jaettiin kauniita kuvia, mutta niistä ei ollut apua, kun olisin lähinnä halunnut tietää, minne mökillä kannattaa kakata. Koska siirtolapuutarhan vuosi ei ollut vielä virallisesti alkanut eikä palstoilla näkynyt ketään, en voinut kysyä edes naapureilta.

Siirtolapuutarhan kausi 2021 päättyi viime viikonloppuna siihen, että yhdistyksen viirit poistettiin sisäänkäyntien lippusaloista, ilmoitustaulut peitettiin, yhteisten alueiden kalusteet siirrettiin sisään ja kesävesi katkaistiin isoissa yhteistalkoissa. Olen kesän aikana löytänyt vastaukset useimpiin kysymyksiini, ja viimeiset kysyin talkoiden aikana eräältä siirtolapuutarhayhdistykseni aktiivijäseneltä.

Aion myöhemmin kirjoittaa oman tarinan polttavimmasta ongelmastani eli vesi- ja jätehuollon järjestämisestä mökissä, jossa ei ole vesijohtoa eikä viemäriä. Tässä tulevat kuitenkin kevään ja kesän aikana pohtimani puutarhanhoitoa koskevat kysymykset ja niiden vastaukset.

Nämä kaikki jäivät minulta keväällä tunnistamatta. Tunnistatko sinä loistotädykkeen, vuorikaunokin ja jalopähkämön? Itse en ollut niistä koskaan kuullutkaan.
Nämä kaikki jäivät minulta keväällä tunnistamatta. Tunnistatko sinä loistotädykkeen, vuorikaunokin ja jalopähkämön? Itse en ollut niistä koskaan kuullutkaan.

1.  Miten rikkaruohot erottaa perinneperennoista?

Ensimmäisenä kesänä sitä ei vielä tarvitse osata. Voi lähteä oletuksesta, että jos taimi kasvaa kukkapenkissä, se on todennäköisemmin kukka kuin rikkaruoho. Voikukka, juolavehnä, korte ja pelto-ohdake ovat helppoja tunnistaa ja ne voi kitkeä suoralta kädeltä. Itse poistin kukkapenkistä myös ison peurankelloesiintymän ajatellen, että kyseessä on rikkaruoho, joka kuristaa päivänliljoja. Palavarakkaus sai niin ikään tuta kuokkani voiman. 

On tyypillistä vanhalle puutarhalle, että tietyt lajit ovat levinneet holtittomasti ja peittäneet muut kasvit alleen. Villa Palasessa tällaisia ovat edellä mainittujen ohella tarha-alpi, harmaamalvikki ja syysasteri. Oikeastaan samaan sarjaan voi laskea myös pionin. Yksi kukkapenkki on täynnä epämääräisiä pionin versoja, joista valtaosa ei kuki. Toisessa kukkapenkissä jyräsivät jalopähkämö ja loistotädyke.

En tunnistanut vielä keväällä montaakaan näistä kasveista, mutta kukkien avauduttua vertasin niitä kuviin yleisimmistä perennoista. Jokaiselle löytyi lopulta nimi.

Loistotädyke, peurankello ja jalopähkämö.
Loistotädyke, peurankello ja jalopähkämö.

2. Mitä ylimääräisille perinneperennoille kannattaa tehdä?

On täysin normaalia, ettei osa perennoista miellytä uuden puutarhurin silmää yhtään ja toisia on tarvetta rajoittaa, jotta puutarhaan mahtuisi lisää lajeja. Ylimääräiset kasvit voi yksinkertaisesti kaivaa lapiolla juurineen ylös ja hävittää. Niitä ei kannata viedä siirtolapuutarhan kierrätyspisteeseen, koska kaikilla on näitä samoja perennoja jo omalla palstallaan yllin kyllin. Tein tämän virheen, ja kuulin myöhemmin, että kasvini oli vähin äänin poistettu takavasemmalle. Ei niitä kukaan halunnut.

Jos kuitenkin siirtolapuutarha järjestää kasvimyyjäisiä ja kerää niitä varten taimia, voi vahingon antaa kiertää. Ehkäpä joku ulkopuolinen on kiinnostunut loistotädykkeestä. Muussa tapauksessa kasvit voi silputa ja kompostoida.

Joskus juurakko on kuitenkin niin kova ja tiheä, ettei sen pilkkominen kompostiin onnistu. Tällöin sen voi kuljettaa itse jäteasemalle tai viedä vaivihkaa jätekonttiin. Itse jätin yhden valtavan juurakon talveksi pehmenemään varastomökin nurkalle. Ehkä sen jo keväällä pystyy pilkkomaan.

Puutarhasakset melkein kasvoivat käteen kesän aikana.
Puutarhasakset melkein kasvoivat käteen kesän aikana.

3. Mitä työkaluja on hyvä hankkia?

Siirtolapuutarhurin tärkein työkalu ei ole kuohuviinilasi. Hyödyllisempiä ovat kastelukannu, lapio, talikko, harava sekä monenlaiset julman näköiset sakset ja leikkurit. Siirtolapuutarha-alue näyttää nukkekotien kylältä sen takia, että puut ja pensaat pidetään leikkaamalla matalina. Minulla oli ennestään näppärät, pienet puutarhasakset ja järeät oksasakset. Pikkusaksille olikin paljon käyttöä varhaiskeväästä alkaen. Leikkasin sillä muun muassa vadelmat sekä hedelmäpuiden juurivesat. Kun pensasaitojen vuosikasvun rapsiminen tuli ajankohtaiseksi keskikesällä, hankin lisäksi pensassakset. Eikä siinä vielä kaikki: omenapuiden vesiversojen leikkaaminen ei onnistunut ilman pitkää, teleskooppivartista monitoimileikkuria. Aikamoista välineurheilua!

Pensasaita näytti lohduttomalta madonsyömien oksien poistamisen jälkeen. Nyt se on jo selvästi toipunut. Keväällä aitaa odottaa kuitenkin alasleikkuu.
Pensasaita näytti lohduttomalta madonsyömien oksien poistamisen jälkeen. Nyt se on jo selvästi toipunut. Keväällä aitaa odottaa kuitenkin alasleikkuu.

4. Miten puutarhan tuholaisiin tulee suhtautua?

Olen kasvanut maalaistalossa, jonka liepeillä tuholaiset saivat kaikessa rauhassa syödä tuomet kummituspuiksi, kun oli sellainen vuosi. Luulin, että samanlainen rento asenne toimisi myös siirtolapuutarhassa enkä huolestunut erityisesti, kun tuhkapensasaitaani pesiytyi rouskuttavien toukkien armeija. Niin kauan, kun ne jättivät juhannusruusuni rauhaan, olin tyytyväinen.

Sain tuholaiskysymykseen kuitenkin vahvan vastauksen kysymättä mitään, kun naapuri tuli kertomaan, että siirtolapuutarhassa on tapana rapsia toukkien vaivaamat oksat jätesäkkiin. Muuten tuholaiset leviäisivät naapureiden aitoihin ja tappaisivat kasvit. En ollut tullut ajatelleeksi asiaa ollenkaan naapureiden kannalta. Koska naapurisopu on minulle tärkeää, noudatin neuvoa ja täytin noin kuusi jätesäkkiä toukkia kihisevillä oksilla. En ole varma, oliko se paras tapa hoitaa asia. Se oli kuitenkin tapa hoitaa asia.

Palasen omenapuita on leikattu säännöllisesti, mutta niiden oksisto on edelleen liian tiheä. Muumiotauti muhii tällaisissa olosuhteissa.
Palasen omenapuita on leikattu säännöllisesti, mutta niiden oksisto on edelleen liian tiheä. Muumiotauti muhii tällaisissa olosuhteissa.

5. Mistä tietää, milloin omenat ovat kypsiä?

Lapsuudenkodissani ei käytännössä ollut omenapuita, koska myyrät ja jänikset söivät jokaisen varvun ennen kuin ne alkoivat tuottaa satoa. Minulla ei siten ollut mitään kokemusta omenapuista ja niiden hoidosta. Taisin luulla, että kun omenat kypsyvät, ne putoavat maahan, josta ne sitten poimitaan käyttöön.

Se, että omenat alkoivat putoilla puusta jo elokuun alkupuolella, oli yllätys. En alkuun tunnistanut muumiotautia, joka jylläsi etenkin ohutkuorisessa Valkea kuulas -lajikkeessa. Osa omenista alkoi mädäntyä jo puussa ja loputkin viimeistään maassa. Opin, että pudokkaat kerätään mieluiten joka päivä, jotta sienitauti ei leviäisi. Ahkeralla keräämisellä ja oksiston harvennuksella taudin voi kuulemma saada pysymään kurissa.

Omenat ovat kypsiä, kun niiden siemenet ovat ruskeita ja hedelmät irtoavat helposti kannastaan. 

Parhaani tein, mutta se ei riittänyt pitkälle. Lavakaulusviljelmä ei juurikaan tuottanut satoa.
Parhaani tein, mutta se ei riittänyt pitkälle. Lavakaulusviljelmä ei juurikaan tuottanut satoa.

6. Miten lavakaulukset kannattaa sijoittaa?

Tätä pohdin kuumeisesti keväällä ja päätin siirtää entisen omistajan lavakaulukset pihan varjoisimmasta nurkasta sen valoisimpaan osaan, jotta salaatit ja retiisit saisivat varmasti riittävästi valoa. Tämä oli kuitenkin virhe. Aurinko porotti pitkin päivää suoraan mustaan kompostimultaan, jonka lämpötila kohosi hellepäivinä yli +30 asteen.

Eihän siinä tietenkään mikään kasvi viihtynyt. En saanut kylvämistäni siemenistä lainkaan satoa. Toiseen lavakaulukseen istutin esikasvatettuja lehtivihannesten ja silopersiljan taimia. Ne selviytyivät hieman paremmin, mutta alkoivat tuottaa syötävää vasta elokuun lopulla.

Lavat hankaloittivat ruohonleikkuuta enkä ehtinyt kitkeä niiden välejä ja sivustoja, joten niistä tuli ruokottoman näköisiä. En ylipäätään ymmärrä, mitä etua lavakauluksesta on pihassa, joka on perustettu savipellolle eikä esimerkiksi kalliolle. Kaulus ei pidä multaa puhtaana rikkaruohoista eikä helpota kasvimaalla työskentelyä. Saisi olla aika hillittömän monta kaulusta päällekkäin, että kasveja hoitaessaan ei tarvitsisi kumartua. Takareisijänteideni kannalta kumartelu tavallisen, kapean kasvimaan penkin ylle on huomattavasti helpompaa kuin leveän lavakauluksen ylle kumartelu. Ja kun käytettävissä on peltomaata, miksi rahtaisin kasvisten kasvualustaksi ostomultaa? Yleensähän kai lavakaulukset täytetään sillä.

Vastaus kysymykseen: Lavakauluksia ei kannata lainkaan sijoittaa Villa Palaseen. Jatkossa aion istuttaa lehtikaalit ja mangoldit kukkapenkkeihin. Se on kuulkaas vielä modernimpaa!

7. Miten maanparantaminen käytännössä tapahtuu?

Villa Palasen maaperä on savea. Koska kaikki kasvit eivät pidä siitä, että niiden varpaat ovat koko ajan vedessä, savimaata parannetaan usein sekoittamalla siihen hiekkaa. Siirtolapuutarhassamme on yhteinen hiekkakasa, josta tuota kallisarvoista ainesta voi ostaa ämpärikaupalla – tosi kätevää. Toinen suositeltu maanparannusaine on kompostimulta. Kolmas käyttökelpoinen on kaupan ostomulta, joka on yleensä turvepohjaista. Maata voi parantaa  myös viljelemällä tiettyjä kasveja. Hevosenlannastakin olen kuullut huhuja.

Näin siis teoriassa. Käytännössä olen tehnyt niin, että kun olen poistanut kasvin tai pari, halunnut täyttää kukapenkissä olevan aukon tai päättänyt istuttaa pensaan nurmikolle, olen möyhentänyt paikkaa ensin lapiolla. Olen lisännyt muutamia kourallisia hiekkaa ja kaatanut päälle ostomultaa niin paljon kuin on näyttänyt tarpeelliselta. Kompostia ei juuri nyt ole ollut käytettävissä, mutta ensi kesänä sitäkin taas on. Olen sekoittanut ainekset talikolla ja sen jälkeen muotoillut penkin pinnan haravan avulla. Jos olen tiennyt, että uusi kasvi pitää kalkista, olen ripauttanut mullan joukkoon myös hieman puutarhakalkkia. Olen pyrkinyt siihen, että laidalliset penkit olisivat täynnä multaa ja laidattomat koholla nurmikosta.

Aika näyttää, miten tämä toimii. Minulla ei ole oikeasti hajuakaan, mikä olisi ainesten oikea sekoitussuhde. Oletan, että se riippuu kasvista, mutta kasvien yksilöllisistä vaatimuksista en ole järin hyvin perillä.

--

Kysymyksistänikin ehkä huomaa, etten päässyt puutarhuroinnissa tänä kesänä vielä kovin pitkälle. Ensi kaudella ovat epäilemättä edessä uudet kysymykset. Voin jo kuvitella: Mistä voin ostaa David Austin -ruusun taimen? Minne lumipalloheisi kannattaa istuttaa?  Miksei loistokärhö kuki vieläkään? Miksi nurmikkomme on kuoppainen ja mitä sille voi tehdä? Juu, paljon on vielä opittavaa.

Jos jotakuta jäi vaivaamaan, minne Palasessa kakataan, kerrottakoon, että sijoitin Icelett-merkkisen pakastavan käymälän makuuhuoneen taakse alkoviin. Monella muulla siirtolapuutarhurilla on käsittääkseni kompostoiva käymälä, mutta Palasessa ei ollut sille sopivaa paikkaa. 

--

Päivän kuvat: Daalia Creme de Cassis syysauringossa. Neljästä daaliastani vain yksi, Ambassador, ei ehtinyt kukkaan kesän aikana.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siirtolapuutarhamökkini, Villa Palasen, remontti on melkein valmis. Piippu on pellittämättä, kattovalaisimet kiinnittämättä ja backstagen sisustus viimeistelemättä, mutta muuten näyttää jo hyvältä. Täysremontti tämä ei ollut, koska seiniä ei avattu ja niiden eristeitä vaihdettu. Tehtiin lattia- ja pintaremontti.

Lähtötilanteessa olohuoneen ja alkovin seinäpinnat olivat pääosin melko huokoista rakennuslevyä, joka oli tapetoitu ja osittain maalattu. Pieni osa seinistä oli leveää, pystysuuntaista puupaneelia. Keittiössä ja kuistilla oli alkuperäistä kapeaa mäntypaneelia. Lakatut, paneloidut katot olivat erittäin tummat. Lattioita ja lasikuistin seiniä lukuun ottamatta aivan kaikki muu, niin seinäpaneelit kuin listat ja huonekalutkin, oli maalattu kertaalleen valkoisella maalilla. Siveltimenvedot olivat monin paikoin näkyvissä.

Maalautin valkoiseksi sen ainoan, mikä ei alun perin ollut valkoista, eli katot. Kaikki muut valkoiset pinnat saivat huutia. Kattojen maalaaminen teki paljon mökin ilmeelle. Katto ei enää tunnu putoavan niskaan, eikä mökin mataluus ole yhtä silmiinpistävää.

Seinäpaneeleiden vaaleankeltaisen sävyn nappasin tapetista. Tikkurilan värikartassa sävyn nimi on Parmesan. Se vaikutti ensin liiankin voiselta, mutta kun sisustus täydentyi, se asettui paikalleen ja olen siihen täysin tyytyväinen. Tummanharmaat vaatekoukut ja muut yksityiskohdat sopivat siihen hyvin. 

Tapetiksi valitsin Boråstapeterin In Bloom -sarjasta Spring Gardenin, jonka pohja on vaaleanharmaa. Halusin romanttisen kukkatapetin, joka olisi värikäs, muttei hyökkäävä, ja kevätpuutarhan iloinen tunnelma tuntui Villa Palaseen juuri oikealta. Lempivärini vihreä on yksi tapetin pääväreistä, joten tiesin, että esimerkiksi vanhat tekstiilini sopisivat sisustukseen. Puolisoni toiveesta meillä ei ripusteta mitään seinille, joten sikälikin on mukavaa, että tapetissa on myös katseltavaa. En enää voisi kuvitella Palaseen muuta tapettia. (Kylläpä jäi laturin johto hassusti tuohon kuvaan.)

Uuden sisustuksen lähtökohta oli tämä matto, jonka kudoin Turun taitokeskuksessa tammikuussa, kun mökkikaupasta vasta neuvoteltiin. Mökin ulkomaali on kaunis keltainen, joten päättelin, että keltasävyinen matto kyllä sopisi sinne jonnekin. Toiseksi väriksi valikoitui harmaa, koska se sattui olemaan kudemyyjän värikartassa tarjolla olleen keltaisen kanssa parhaiten yhteensopiva.

Villa Palasen tehtävä on houkutella minut lepäämään puutarhatöiden välillä, koska takareisijänteeni eivät kestä pitkäaikaista rasitusta. Siksi tuvasta tehtiin makuuhuone. Koska sinne ei olisi missään tapauksessa mahtunut juuri mitään muuta, ei vuoteen koossa pihistelty. Ikean Tufjord-sänky oli oikeastaan ainoa markkinoilla oleva, joka täytti koko- ja muut kriteerit: leveys 180 cm, tukeva pääty, mutta jalkopäästä avoin. Päällisen tumma harmaansininen on vahingossa samaa sävyä kuin tapetin tummin väri.

Katetulla kuistilla on lisäksi alumiinirunkoinen daybed, Sensum Skepparholmen, jota myy Bauhaus. Tuo kuistin kohta on Villa Palasen suojaisin ja lämpimin. Siinä oli alun perin laveri, jolla istuskelin ja visioin keväällä remonttia ja sisustusta. Laveri sai mennä, mutta halusin säilyttää tunnelman ja mahdollisuuden nauttia siitä loikoillen tai selkä seinää vasten istuen. Myös sateella paikka on miellyttävä.

Keittiön kamiina lähti pois lattiaremontin yhteydessä, mikä avasi mahdollisuuden normaalin syvyisille keittiökaapeille. Päädyin Ikean uuteen, helposti koottavaan Enhet-sarjaan, joka on suunniteltu kylpyhuone- ja mökkiolosuhteisiin eli sen pitäisi pärjätä, vaikka mökki on talvet kylmillään. Esittelen keittiön tarkemmin myöhemmin.

Kun vuode ei mahtunut alkoviin, tila jäi vaille järkevää käyttöä. Pienen empimisen jälkeen päädyin tekemään siitä backstagen, pukeutumishuoneen ja varastotilan, jossa on peili, vessa ja pesupaikka. Kävi ilmi, että pakastavaa vessaa koskevat mainoslauseet pitävät täysin paikkansa: se on hajuton ja äänetön. En rakennuttanut bäkkärin ja makkarin väliin seinää ja ovea, koska päättelin, ettei niitä tarvita. Eikä ole tarvittu. Oven virkaa toimittaa pari Ikean pimennysverhoja.

Kuisti toimi melkein koko kesän keittiönä, kun oikeaa keittiötä ei vielä ollut. Vedenkeitin on edelleen kuistilla ja airfryerkin saattaa tulla sinne, koska keittiön sähköt eivät kestä kaikkien laitteiden käyttämistä siellä yhtä aikaa. Kun sähkömies irrotti keittiön pistorasian, sen takaa paljastui kärähtänyttä paneelia. Siitä päätellen liesi-uuni-yhdistelmä oli ollut hieman liian tehokas. Kuisti on koko Palasen parhaiten sähköistetty huone. Kuistin nurkassa on komero, johon tein vaatetangon kirsikkapuun oksasta.

Ajattelin, että kuisti olisi aamiaishuone ja sateen sattuessa ruokailutila. Ehkä siitä vielä sellainen tuleekin, vaikka se nyt näyttää työpisteeltä. Tilasin kaksi Ikean Vedbo-tuolia, mutta sain vain yhden – loppuivat mokomat kesken. Pöydän ääressä on hyvä luonnonvalo ja mukava lukea tai puuhastella. Kuistin pöytä on Ikean pienin ruokapöytä. Kaikki Palasen pöydät ovat samaa Ikean Råvaror-sarjaa ja lamput Årstid-sarjaa.

Kuistin rullaverhot ovat lämpöä takaisin heijastavat auringonsuojaverhot, jotka päästävät kuitenkin hieman valoa läpi. Makuuhuoneen rullaverho on pimentävä. Tilasin nämä Johanna Kaihtimesta Turusta. Seinien sävy on Tikkurilan värikartan Spa. Kuisti oli aikaisemmin lempeän vaaleanvihreä, mutta halusin siitä astetta raikkaamman.

Jaa että miksi melkein kaikki on Ikeasta? No, kun alkaa sisustaa tilaa nollasta, hinta-laatusuhteella on aika paljon merkitystä. Katselin kalusteita ja sisustustavaraa muualtakin, mutta Ikean tarjous oli aina paras. Ikean nettikaupasta on helppo ostaa, ja kotiinkuljetus toimii. Ja kun kuorma oli joka tapauksessa tulossa Ikeasta, miksen olisi lisännyt siihen huonekalujen päälle vielä verhoja ja valaisimiakin?

Ainoastaan ulkokalusteita ostin muualta, ja siinä meninkin pieleen. Ikean pöydät ja Brafabin tuolit eivät sovi mitoitukseltaan yhteen. Olin jo tilannut pöydät, kun sain tietää, että Ikean puutarhatuolit olivat lopussa. Juhannukseksi oli ihan pakko saada tuolit, joten ne nyt vain oli pakko saada. Olen kuitenkin nyt niin ihastunut kevyisiin alumiinituoleihin, että todennäköisesti luovun mieluummin pöydistä kuin tuoleista, jos ryydyn huonosti toimivaan yhdistelmään.

Pöydät ovat myös tilaan liian isot. Ajattelin, että kaksi pientä pöytää olisi kätevää ja helposti muunneltavaa, mutta sainkin kaksi kaunista, mutta melko isoa ja painavaa pöytää. Jos joku haluaa ostaa nämä, otan vastaan tarjouksia. Huomaan, että käytännöllisyys ajaa sittenkin minulla kauneuden ohi.

Eikö mitään vanhaa säästynyt? Johan toki! Heti kuistilta sisään tullessa huomio kiinnittyy kapeaan peilioveen. Sille ei tehty mitään, ei edes paikkamaalattu. Sen takana oleva komero raakapuuhyllyineen on ennallaan. Myös kuistin ja keittiön välinen peiliovi on erityisen kaunis. Se maalattiin, mutta samanväriseksi kuin ennen. Sekä olohuoneen että keittiön puiset verhotangot ovat vanhat. Yöpöytänä on mökin vanha tuoli. Keittiön ja lasikuistin kattovalaisimet ovat ennallaan. Kuistin seinällä oleva vanhanmallinen pistorasia säilytettiin. Se on täysin toimiva, vaikka nykyaikaiset mittarit eivät välttämättä tunnista asiaa. Ennen-kuvista tutun sähkölämmittimenkin voi joku bongata. Vanhoista tekstiileistä on jäljellä tällä erää yksi, olohuoneen tuuletusikkunan valkoinen ulkoverho. Muista tulee matonkudetta.

Entä mitä maksoi? No, kaik män eikä piisantkaa. Alkuperäinen budjetti, noin 12 000 euroa, tuplaantui lattiaremontin takia. Summassa ovat mukana myös terassin Sioox-käsittelyaineet, terassikalusteet, grilli ja pikakompostori. Kalleinta oli työn teettäminen. Hinnakkain yksittäinen ostos oli pakastava käymälä, noin 1 300 euroa. Ilmalämpöpumpun kohdalla rahat loppuivat kesken. Ensi kesänä sitten. Jos taimilta ja kukkasipuleilta jotakin jää.

Olen tosi tyytyväinen. Erityisesti haluan kiittää tapetoitsijaani ja maalariani, Pingere-firman Jenni Kytöstä, joka ahersi Palasessa yli 30 asteen helteessä. Maalasin itse kuistin komeron sekä mökin ulko-oven ja kynnykset. Havaitsin, mikä ero amatöörillä ja ammattilaisella on. Tuossa kuumuudessa maalaamisen pitää onnistua yhdellä siveltimen vedolla, maali kuivuu niin nopeasti, ettei paikkaamisen mahdollisuutta ole. Jenniltä se näytti onnistuvan, minulta ei niinkään.

--

Lue myös: Tältä Palanen näytti, kun ostin sen

Lue myös: Villa Palasen lattiaremontti 

--

Päivän kuva: Ilta hämärtyy Villa Palasessa.

Kommentit (3)

Annuli
1/3 | 

Hei, hienolta näyttää. Onko pöydällä (keittiössä ) astioiden kuivausteline? Tarvitsen mökille uuden ja ehdokkaat on etsinnässä.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/3 | 

Hei Annuli, Villa Palasen tiskipöytä on kesäkeittiössä terassilla. Kuivatan tiskit kuitenkin sisällä, koska pihapiirin linnut ovat aika aktiivisia. Kuistikuvissa näkyy Ikean uusia Välvårdad- astiankuivaustelineitä, jotka ovat minusta kauniita ja käteviä. 

Vierailija
3/3 | 

On sulla ollut melkoinen kesä!  Kaikenlaista touhua ja niin iso osa sellaista, mitä aikaisemmin et ole tehnytkään.  Villa Palasesta tuli oikein kaunis.  Mukavaa ja ahkeraa loppukesän jatkoa!

Villa Palasen myötä elämääni on tullut paljon uutta. On ollut virkistävää, mutta samalla hieman rasittavaa heittäytyä noviisiksi näin monessa asiassa vielä yli 60-vuotiaana. Keräsin kymmenen monille tuttua asiaa, jotka olen kokenut ensi kertaa vasta nyt.

1. Heräsin aamulla omasta talostani

En ole koskaan halunnut asua omakotitalossa. Arvostan lyhyttä kauppa- ja työmatkaa, hyviä julkisia liikenneyhteyksiä, kadulla ympäri vuorokauden kulkevia tuntemattomia sekä isännöitsijän ja huoltomiehen palveluja, joten kerrostalo on ollut minulle ainoa oikea asumismuoto. Olen myös viihtynyt erinomaisesti enkä ole kokenut kerrostaloasumisen huonoja puolia, joista omakotiasujat puhuvat.

En minä Villa Palastakaan mökin takia hankkinut, vaan puutarhan. Mökki tuli siinä kylkiäisinä. Oikeastaan tajusin vasta ensimmäisenä aamuna Palasessa herätessäni, että tässä ympärillänihän tosiaan on talo. Oma pieni puutaloni. Minun mielikuvissani puutalot ovat vetoisia, ankeita ja aina jostakin vähän rempallaan. Ja tässä sitä ollaan. Villa Palasessa todellakin on koko ajan jokin kohta rempallaan, vaikka remonttikin on jo tehty. Tekemisten lista on loputon.

Tällä kertaa olen kuitenkin päättänyt nauttia siitä. Ja ainahan pääsen bussilla takaisin kotiin kerrostaloon.

2. Päätin tekemiset sääennusteen mukaan

Kaupunkiasujalle säällä on vain vähän merkitystä. Nyt katsoin aina aamulla ensimmäisenä sääennusteen, koska se saneli, mitä Villa Palasessa voi tai pitää tehdä. Kynnystä ei kannata maalata, jos on tulossa kylmiä öitä, koska ovea ei voi maalin kuivuessa sulkea yöksi. Jos ei sada, kukat pitää kastella. Jos alkaa sataa, pitää kerätä jalkineet ja puutarhakalusteiden pehmusteet suojaan. Istutustöille paras aika on sateen jälkeen, kun maa on pehmeää, tai toisaalta ennen sadetta, jotta sade kastelee taimet. Ja lannoitteet kannattaa ripotella ennen sadetta. Ja niin edelleen, tehän tiedätte.

3. Meillä grillattiin

Grillaamista ei ole ollut minulle olemassa. En ole ikinä grillannut eikä taloudessani ole koskaan syöty grillattua ateriaa. Pallogrillissä joskus lapsena käristettiin makkaraa, siinä kaikki. Nyt kun Villa Palasessa ei ole täysimittaista keittiötä ja kun ruuanvalmistus grillaamalla tuntui kuuluvan asiaan siirtolapuutarhamökillä, hankin minäkin hiiligrillin. Hiillos viritettiin kesän mittaan vain kahdesti, mutta viritettiin kuitenkin. Osasin kuin osasinkin suunnitella kelvollisen grilliruoka-aterian, ja ruoka oli kieltämättä erittäin maukasta. Ensi kesänä lisää.

4. Valmistin viinimarjamehua ja karviaishilloa

Odotuksista poiketen rastaat eivät syöneetkään kaikkia Villa Palasen viinimarjoja, vaan ne piti poimia. Työ oli kevyttä Armi Aavikko -podcast korvissa. En keksinyt mitä muutakaan marjoista olisin tehnyt, joten hankin mehumaijan ja uutin mehua. Naapuri kehuskeli 16 litralla punaviinimarjamehua, minä sain kaksi. Mutta mehu on tosi hyvää – mukana ripaus vadelmaa. Karviaisista sain piirakan ja puoli litraa hilloa. Mustat viinimarjat, vadelmat ja karhunvatukat syötiin pääosin tuoreina. En ostanut mitään näistä torilta, kuten aiempina kesinä.

5. Kasvatin siemenestä taimia puutarhaan

Minulla oli keväällä työhuoneen ikkunan edessä Lundia-hyllykkö, jonka hyllyjen alapinnoille olin kiinnittänyt led-työvalot. Talvetin siinä pelargonini, ja kun luonnonvalo pikkuhiljaa lisääntyi niin että ne pärjäsivät välttävästi myös ilman lisävaloa, korvasin pelakuut taimikasvatusalustoilla.

Kasvatin siemenistä tsinnioita, kahta eri lajiketta kosmoskukkia, kahta lajiketta kesäpäivänhattuja, kahta lajia koristeheiniä ja yksivuotisia daalioita. Näistä daalioiden kävi luonnossa huonoimmin: lehtokotilot popsivat ne poskeensa niin, että kuudesta istutetusta taimesta kai vain kaksi teki edes pari kukkaa. Heinien koristearvo kutistui olemattomaksi, kun ympärillä kasvoi villejä heinälajeja. Mutta kosmoskukat ja kesäpäivänhatut kasvoivat reheviksi pehkoiksi ja kukkivat upeasti viikosta toiseen. Ne kukkivat edelleen, ovat oikeastaan vasta päässeet vauhtiin.

Perennoista esikasvatin leikkokärsämöitä ja kerrottuja akileijoja. Kärsämöt nauttivat kuumasta kesästä eivätkä kärsineet ajoittaisesta kuivuudestakaan, vaan kukkivat pitkään. Akileijatkin pysyivät hengissä. Ehkä ensi kesänä sitten kukkivat. Aion ehdottomasti jatkaa siemenkasvatusta. Kun joka kevät kylvää paria perennalajia, saa lopulta hienon kukkapuutarhan edullisesti. Näin toivon.

Ilman kasvattamiani taimia Villa Palasen kukkakesä olisi ollut varsin ankea, koska puutarha on  jengattu kukkimaan keväällä. Keski- ja myöhäiskesällä ei kuki juuri mikään.

6. Leikkasin liki kolmimetrisen orapihlaja-aidan

Pensasaidat ovat minulle aivan uutta, joten tuli yllätyksenä, miten paljon hoitoa ne vaativat. Tontin takarajalla on korkea ja leveä orapihlaja-aita, joka on samalla koko siirtolapuutarha-alueen raja-aita. Se leikataan talkoilla alueen ulkopuolelta, mutta sisäpuolen siistiminen samaan korkeuteen jää tontin vuokraajan tehtäväksi. Aita on leikattuna kaunis ja tarpeellinen näkö-, melu- ja pölysuoja viereisen kadun takia.

Vaikka saksin aitaa lähes pyörtymiseen asti hikisimmillä helteillä, en millään meinannut saada sitä oikeaan korkeuteen. En yksinkertaisesti yltänyt aidan keskeltä sojottaviin pitkiin vuosikasvuihin, vaikka kurottelin pensassaksillani hengenvaarallisesti A-tikkailta. Viimein muistin vajan nurkkaan aiemmilta omistajilta unohtuneet pitkävartiset leikkurit, joilla sain työn loppuun – tikkailla seisten toki. Ensi kesäksi aion hankkia vielä pitkävartisemmat, oikein superjäreät teleskooppileikkurit, joilla aion käydä myös omenapuiden vuosikasvujen kimppuun.

Etupihan tuhkapensasaita on matalampi, sääntöjen mukaan metrinen ja sikäli helpompi hoitaa. Siinä on kuitenkin niin paljon kuivia runkoja ja tuholaisista kärsineitä kohtia, että se pitää leikata ensi keväänä maan tasalle. Sama kohtalo odottanee syreenejä. En olisi mitenkään osannut aavistaa, että oksasakset, pensasleikkuri ja pitkävartinen yleisleikkuri olisivat kesän aikana eniten käyttämäni puutarhatyökalut – ja että ensi kesänä meno vain kiihtyy.

Mainitsinko jo, että sivurajalla on nuori taikinanmarja-aita?

7. Poimin puista 60 kiloa omenoita ja teetin niistä tuoremehua

En tiennyt, että omenat kypsyvät jo elokuun puolivälissä. Ajattelin, etteivät niin pienet omenat millään voineet olla kypsiä, mutta kun maistoin valkeaa kuulasta pihan puusta, sen siemenet olivat jo ruskeat. Aloin googlata tuoremehun valmistamista ja sain tietää, että olin oikeastaan myöhässä. Paras mehu tulee vähän raaoista omenoista.

Varasin heti ajan mehustamosta. Sitten piti miettiä, miten paljon omenoita minimimäärä, 30 kiloa, mahtaa olla. Montako pahvilaatikollista omenoita pitäisi poimia ja miten kauan siinä menisi? Entä miten omenat ylipäätään poimitaan?

Sain Facebookin siirtolapuutarharyhmästä sen verran vinkkejä, että pystyin aikatauluttamaan työn. Poimin lopulta lähes yksin melkein neljä kotiinkuljetuslaatikollista eli 60 kiloa omenia yhtenä kesän sateisimmista päivistä. Aikaa tähän kului sateenpitotaukoineen noin viisi tuntia. Huomasin, että käsin poimiminen on tehokkainta, eikä omenapoimuria kannata käyttää kuin korkeimmilla oksilla lymyileviin hedelmiin. Niin, ja että Fiskarsin SmartFit-sarjan poimuri on susi. Se jäi kaksi kertaa kiinni korkealle puuhun varren irrottua ennen kuin opin. Kiinteävartinen poimuri toimi paljon paremmin. Käytin omenoiden välivarastona poimiessani Ikea-kassia, jonka toinen pitkä hihna kulki niskani takaa ja toinen oli käsivarressa.

Mehusta tuli ihanaa! Se yllätti, että mehu annettiin mehuasemalta mukaan kuumissa, lötköissä muovipusseissa, siis hanapakkauksissa ilman pahvilaatikkoa. Pussit on tarkoitus sujauttaa laatikkoon vasta jäähtyneinä. Kuumia ne ovat pastöroinnin takia. Aina oppii uutta.

8. Kaivoin maata niin että lapion varsi katkesi

Kun viimein elokuussa pääsin mökin remontista ja pensaiden leikkuusta kukkapenkkien kimppuun, havaitsin, että ensimmäinen tarvittava työkalu ei suinkaan ole istutuskuokka, vaan lapio. En ollut koskaan pitänyt lapiota käsissäni, mutta kun halusin tietää, millaista maata kukkapenkissä oli niin eikun kaivamaan. Hyödyllisintä oli tietysti aloittaa kaivaminen kohdasta, jossa kasvoi inhoamani perenna, jalopähkämö. Juurakon kankeaminen maasta irti oli sen verran rajua rehkimistä, että käytössäni olleen vanhan, puuvartisen lapion varsi katkesi. Onneksi vajasta löytyi toinenkin vanha lapio, metallivartinen. Sillä sain pähkämön irti.

Mustaa savimultaa oli niin syvälle kuin jaksoin kaivaa – en toki puolta metriä pidemmälle päässyt. Mullassa luikersi runsaasti lieroja. Kaivoin pois kaikki sisääntulopenkin sinikukkaiset kasvit ja muista perennoista siirsin valtaosan jäähylle daalioiden viereen odottelemaan uutta paikkaa. Sekoitin savimultaan vähän hiekkaa ja ostomultaa ja istutin ensimmäiset ostoperennat, kuusi kuunliljaa, sekä syksyn piristykseksi muutamia syklaameja. Tästä se lähtee. Valmiit kukkapenkit häämöttävät jossakin (valo)vuosien päässä.

9. Hoidin kolmea kompostoria

Yllä oleva on rajua liioittelua. Jätin kolme kompostia hoitamatta. Yksi niistä, Biolanin pikakompostori, käynnistyi ihan itsestään ja pöhisee parhaillaankin +40 asteessa. Yhdistin kahden lehtikompostorin sisällöt kuvitellen, että lähes täydessä kompostorissa käynnistyisi kompostoitumisprosessi, mutta mitään ei tapahtunut. Toista lehtikompostoria täytän parhaillaan, eikä sielläkään tapahdu mitään. Tähän täytyy selvästikin perehtyä hieman tarkemmin. Mutta sain sentään ostetuksi kaksi söpöä emaliastiaa kompostoitaville biojätteille.

10. Leikkasin nurmikot

Kun en ole asunut omakotitalossa nuoruusvuosien jälkeen, ruohonleikkuukin oli jäänyt minulta kokematta. Villa Palasen vajasta löytyi leipämoottorilla käyvä leikkuri, joka osoittautui täysin toimivaksi. Kerkisin ajaa nurmikot pari kertaa ennen kuin kävi ilmi, että puoliso halusi ottaa sen vastuualueekseen. Sehän minulle sopi. Sentään yksi homma, jota minun ei tarvitse hoitaa itse ainakaan joka kerta.

--

Päivän kuvat: Poimintoja Villa Palasen ensimmäisestä kesästä.

Kommentit (0)

On usein kuultu ja mielestäni pätevä neuvo, että haltuun otetussa vanhassa puutarhassa ei tehdä ensimmäisenä kesänä vielä mitään muuta kuin katsellaan ja rekisteröidään, missä on mitäkin. Tämän jälkeen voi alkaa miettiä, mitkä kasveista säilytetään ja mitkä korvataan mieluisammilla.

Kun ostin Villa Palasen, näkyvissä olivat vain puut ja pensaat. Tein päätöksen niiden perusteella, eikä sitä ole tarvinnut katua. Puutarhan vahvuus ovat vanhat hedelmäpuut: kolme omenaa, yksi kirsikka, kaksi luumua tai kriikunaa (en tiedä, mitä eroa niillä on) sekä yksi nuori päärynäpuu.

Etupihan vasenta lohkoa hallitsee iso Valkeakuulas-omenapuu, joka tuottaa raakileista päätellen erinomaisen sadon. Melkein pelottaa, miten oksat jaksavat kantaa moista hedelmien paljoutta. Myös muut Palasen omenapuut ovat vanhoja, kauniita ja sopivan kokoisia, joskin vesiversot ovat jääneet kaikista leikkaamatta. Ensi keväänä sitten.

En ole koskaan aikaisemmin säilönyt omenoita. Pilkkominen hilloa varten on kuulemma työlästä. Ehkä kärrään hedelmät mehuasemalle, jos niitä oikeasti tulee paljon. Olen tosi onnellinen, kun pian saan yhtyä jokasyksyiseen, omenasatoa siunailevaan kuoroon. Kun niitähän on ihan liikaa! Olen nähnyt sellaisesta vain unta.

Kirsikka- ja luumupuita jouduttiin leikkaamaan reippaasti siirtolapuutarhan sääntöjen takia (puiden korkeus ei saa ylittää mökin harjakorkeutta). Varmaan osittain tämän seurauksena ne kärsivät kesällä pahoin kirvoista, joita toki oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon muutenkin. Luumupuissa ei ole juuri ollenkaan raakileita, eikä kirsikankaan sato päätä huimaa.

Kirsikat ovat maukkaita, mutta niin pieniä, että hillon valmistaminen olisi varmasti työlästä. Naapureilla olen nähnyt kirsikkapuita, joiden oksat aivan notkuvat kiiltävän punaisia hedelmiä. Mitähän he niistä tekevät? Kirsikkaviinaa?

Päärynäpuu Pepi ei tuottanut vielä hedelmiä, vaikka kukki runsaasti. Se saattaa kärsiä heikosta tuennasta, mutta en ole saanut aikaiseksi järjestää sille kunnollisia tukikeppejä. Sanotaan, että huonosti tuetut nuoret hedelmäpuut heiluvat tuulessa juuria myöten, mikä katkoo hiusjuuret ja hidastaa juurtumista.

Leikkasin keväällä marjapensaista vanhimpia oksia pois, mutta annoin niiden muuten kasvaa valtoimenaan haluamaansa suuntaan. Kun jätin tuennan lisäksi myös perkaamisen tekemättä, pienet pensaat melkein peittyivät rikkakasveihin. Vain iso punaherukka pärjäsi paremmin. Ei haittaa, vaikkei marjoja juuri tänä vuonna tulekaan - olenhan ensikertalainen säilönnässä. On kuitenkin ihan hyvä saada edes hiukan harjoitusta. 

Karviaiset näyttäisivät olevan perinteistä isoa, vihreää lajiketta, ja niitä tulee reilusti. Ehkä muistin kastella pensasta paremmin kuin muita, koska se on lähempänä vesipistettä. Satun myös pitämään karviaisista enemmän kuin viinimarjoista. Hilloa luvassa!

Vadelmia olen saanut poimia puolisen litraa päivässä. Paras pusikko on aurinkoisella paikalla keskellä pihaa, terassin vieressä. Tontin laidalla pitäisi periaatteessa olla vadelma-aita, mutta naapurin istutukset varjostavat pensaita (tämä ei ole oma tulkintani vaan osaavamman puutarhurin), minkä takia ne eivät viihdy rajalla järin hyvin. Ongelma lienee siirtolapuutarhassa melko yleinen, minkä takia sääntöjä on lievennetty siten, että mikä tahansa viheraita käy.

Aikaisempi omistaja korvasi jo valtaosan vadelmista taikinamarjalla, joka viihtyy heikommallakin paikalla. Hänen perujaan on myös iso ja vahva karhunvatukkapensas, josta odotan hyvää satoa. Osa raakileista pääsi kuitenkin kuivumaan heinäkuun helteissä, kun en osannut kastella riittävästi.

Tontin takaosassa on muutama pystyyn kuollut pensasmustikka. Ne aion korvata jollakin marjoja tuottavalla, kenties makeasinikuusamalla tai marja-aronialla. Viheraidan päättää raparperi, joka ei näytä voivan kovin hyvin. Täytyy miettiä, miten sen olosuhteita voisi kohentaa. 

Koristepensaita palstalla kasvaa neljää sorttia: kääpiömanteli, norjanangervo, alppiruusu sekä lila ja valkoinen syreeni.

Kukkapenkin keskellä kasvava kääpiömanteli on erittäin vaatimattoman näköinen risu paitsi aikaisin keväällä, kun se kukkii. Silloin se on aivan ihana, herkkä, vaaleanpunainen unelma. Ihana yllätys! Norjanangervo on levittäytynyt valtavaksi puskaksi, jota pitänee karsia reilusti. Se ei kukkinut kovin hyvin – vanhoja oksia on liian paljon.

Karsimisesta puheen ollen valmistaudun myös leikkaamaan etupihan pensasaidan alas. Aidassa on paljon kuivuneita runkoja, ja kesäkuussa tuholaiset ympäröivät sen melkein täysin seiteillään. Rapsin jo silloin paljon oksia pois, joten aita näyttää tällä hetkellä aika ikävältä. Keskellä aitaa kasvaa ihana juhannusruusu, jota en varmaan malta leikata alas asti.

Syreenejä on tosiaan kahta lajia, mutta yhteen kietoutuneet puskat ovat hoitamattomia ja kukkivat melko niukasti. Ehkä nekin pitäisi leikata alas. Kun lapsuudenkodissani leikattiin syreenit, ne kasvoivat mielestäni tosi hitaasti takaisin ja surin komeita kasveja. Nyt ne ovat tietenkin olleet entisellään jo pitkään. Ehkä se nyt vain on tehtävä.

Alppiruusut kukkivat niin komeasti, että muutin mieltäni niiden suhteen. Alun perin ajattelin, että korvaisin ne jollakin mieluisammalla, kuten ruusuilla. Mutta olkoot nyt ainakin jonkin aikaa, kun tuntuvat viihtyvän (mikä on kyllä ihme, savimaassa). 

Perennapenkit eivät olleet ostoperuste ja hyvä niin. Tiesin, että pioneja kyllä on, ja se riitti. Kevään edetessä kävi ilmi, että jalopionilajikkeita on kolme: yksinkertainen tummanpunainen, vaaleanpunainen kerrottu ja vaaleanpunainen Bowl of Beauty -tyyppinen, jossa on isot reunaterälehdet ja niiden keskellä liuskamaisia terälehtiä. En tiedä yhdenkään nimeä, mutta punainen muistuttaa paljon Pionien Kodissa näkemääni Scarlett O’Haraa.

Nämä kaikki lajikkeet ovat niin kauniita, että olisin voinut päätyä samoihin lajikkeisiin itsekin. Mieluisia yllätyksiä jokainen. Aion kuitenkin vielä hankkia pari pionia lisää. Molemmat vaaleanpunaiset kasvavat nyt villiintyneinä ja laajalle levinneinä isossa kukkapenkissä. Mietin, että jos pionit kerran viihtyvät siinä hyvin, voisin poistaa muut kasvit ja korvata ne uusilla pioneilla.

Perinteinen punainen särkynytsydän nousi keväällä iloisena yllätyksenä suoraan nurmikosta. Myös valtava puska isotöyhtöangervoa hämmästytti - luulin ensin, että siinäkin on pioni. Massiivinen perenna jakaa puutarhan etu- ja takaosaan. Harmaamalvikkia kasvaa siellä täällä, mutta isoin esiintymä on lähellä karhunvatukkapöheikköä. Sitten on vielä pari vuorikaunokkiesiintymää sekä vuohenkelloa ja jotakin toista kellokukkaa. Kaikenlaista sinistä. Ei niin kiva ylläri.

Vuorenkilpi uhmaa aitasääntöjä oikealla rajalla. Vasemmalla rajalla kasvaa yhtä ja toista lähellä näkösuojaksi pystytettyä bambuaitaa. Ainakin villiviini siellä on. Näiden kasvien käynee vielä huonosti, kun istutan niiden paikalle jonkin elävän näkösuojan. Pensaita vai nopeakasvuisia, korkeita perennoja? En ole vielä varma.

Puutarhaan portilta johtavan kaariportin toisella reunalla kohoaa lumikärhö ja toisella jalokärhö, jossa on vasta pieniä nuppuja. Olisin suonut, että kaariportti olisi kukassa hieman aikaisemmin, mutta hyvä näinkin. Kaariportin olemassaolo on ylipäätään jälleen yksi onnenpotku.

Nuo olivat irtokasveja, ja varsinaisia perennapenkkejä on kolme: perinteinen pitkä penkki sisääntulopolun vasemmalla puolella, leveämpi lyhyt penkki polun oikealla puolella ja korkeiden perennojen penkki etupihan oikealla puolella. Lisäksi olen itse perustanut daaliapenkin etupihan vasempaan laitaan.

Etenkin pitkässä penkissä on paljon aukkopaikkoja. Tai oli, koska istutin keväällä niihin kotona esikasvattamiani taimia: yksivuotisia daalioita ja ruohokasveja sekä monivuotisia akileijoja ja leikkokärsämöitä. Jatkossa penkki menee varmaankin pääosin uusiksi; ei ehkä vielä ensi keväänä, mutta joskus. Luultavasti säilytän silti sen idean eli keväällä penkkiin tulee sipulikasveja ja kesällä enimmäkseen matalia perennoja.

Ymmärrän, miksi aikaisemmat puutarhurit ovat täyttäneet kukkapenkit keltaisilla ja sinisillä kukilla. Itse suosisin mieluummin lempeämpiä pastellisävyjä ja valkoista. Keltainen sopii kieltämättä hyvin mökin väriin, mutta sen vastaväri sininen saa lähteä puutarhastani. Voi tosin olla, että jalopähkämö osoittautuu minua sitkeämmäksi.

Nykyään neuvotaan istuttamaan kukkapenkkeihin sekä korkeita että matalia kasveja, mutta Villa Palasessa on tehty toisin. Korkeiden perennojen penkissä kasvaa tänä kesänä pääasiassa keltaista tarha-alpia ja punaista palavaarakkautta villinä yhdistelmänä. Lisäksi on siperiankurjenmiekkoja ja muutama yksittäinen vaatimattomampi perenna. Räiskyvä kukkapenkki näyttää tosi hauskalta pilkottaessaan pensasaidan takaa ohikulkijan silmään. Tämä idea menee jatkoon. Aion laajentaa penkkiä ja täydentää sitä muilla isoilla, värikkäillä lajeilla. Mitäs niitä nyt onkaan?

Leveään ja lyhyeen, pionivaltaiseen penkkiin en ole vielä puuttunut ollenkaan. Penkin keskellä kasvaa kääpiömanteli ja sen ympärillä pionin versojen lisäksi esimerkiksi kurjenpolvia, malvaa ja jotakin syysperennaa, jonka laji ei ole vielä selvinnyt. 

Tein puutarhasta pohjapiirroksen, johon merkitsin kasvit ja niiden paikat suunnilleen. Perhe olikin jo kaivannut kasvintunnistusapua. Pitkästä kukkapenkistä on lisäksi erillinen kartta, johon on merkitty lajikkeet. Niitä on kolmisenkymmentä.

Tänä kesänä en vielä hoitanut puutarhaa käytännössä ollenkaan, koska mökin remontoiminen asumiskuntoon vei kaikki ne voimat, mitkä helteeltä jäivät jäljelle. Minulla on kuitenkin monenlaisia suunnitelmia. Tavoitteenani on kukkapuutarha, jossa on nurmikkoa vain juuri sen verran, että sille voi levittää viltin, ja kukkia kautta kesän. Etenen kuitenkin hissukseen. Siksikin, kun pihassa on jo melkein kaikki suosikkikasvini. Oikeastaan vain kuunliljat puuttuvat.

Varmaa on vain, että istutan syksyllä suuren määrän kukkasipuleita penkkeihin ja ehkä vähän nurmikollekin. Palasen puutarhan paras kukinta osuu jo nyt kevääseen, ja se on aiemmilta puutarhureilta mielestäni ihan oikea ratkaisu. Pitkän, harmaan talven jälkeen kukat tuottavat eniten iloa. Ja se on puutarhan tarkoitus: kauneus, ilo, onni ja rauha.

--

Päivän kuva: Väreiltään tyypillinen näkymä Villa Palasen puutarhasta: rönsyleinikkiä ja idänsinililjaa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tulekaan maraton- eikä joogamummoa, vaan tulee kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 62-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016