Kirjoitukset avainsanalla terveys

Seisoin nuoremman työkaverin kanssa bussipysäkillä Ruissalossa – olimme molemmat karanneet firman bileistä varhain. Ihastelin, miten hiljainen metsä oli. ”Etkö kuule enää heinäsirkkojen siritystä?”, kysyi hän.

Ällistyin. Onhan minulla vasemmassa korvassa ollut aina kuulon alenema ylä-äänien kohdalla, mutta mielestäni kuuntelin sirkkojen soittelua vielä juhannuksen aikaan. Ja nytkö olin menettänyt hyönteisten hyrinän?

Niin se oli ymmärrettävä, sillä hän vakuutti, että heinikossa sirisi.

En enää kuule heinäsirkkoja, joten mitähän muuta minulta jää kuulematta? Hyttysten ininä kenties? Ja olisiko niin, ettei puoliso olekaan alkanut mutista hiljaa, vaan minä olen lakannut kuulemasta tarkasti?

Tarkan näön alueeni on alkanut rappeutua

Sain viime viikolla taas silmätulehduksen. Silmäluomet olivat turvoksissa ja etenkin silmien sisänurkkia pisteli, kutitti ja särki. Aamulla silmät piti pestä rähmästä auki. Olin varma, että Meibomin rauhaset ne siellä taas kiukuttelevat.

Päivystyksen sijasta päädyinkin työterveyslääkärille, kun hänellä sattui olemaan vapaa aika samana aamuna. Marisin, että tämä on jo kolmas kerta tänä vuonna, kun tarvitsen kortisonitippoja. Olimme yhtä mieltä, että olisi aika hakeutua silmälääkärin vastaanotolle siltä varalta, että jokin on vakavammin vialla.

Silmälääkärillä oli sattumalta vapaa aika 10 minuutin kuluttua, joten eikun oven taakse.

Sain saman tien täydellisen silmien terveystarkastuksen. Uusia silmälaseja en tarvitse, vaan vanhat toimivat yhä riittävän hyvin. Silmänpaineeni olivat normaalit. Minulla ei havaittu varsinaisesti kuivasilmäisyyttä, joskin kyynelnestekerros oli ohuehko. Sain kiitosta säännöllisestä kosteuttavien silmätippojen käytöstä ja kehotuksen jatkaa samaan malliin.

Silmänpohjien tutkiminen tuotti havainnon, että oikeassa silmässäni oli tarkan näön alueella hieman kalvomaista muodostelmaa. Jos ymmärsin oikein, siellä saattaa olla pientä kudostuhoa. En ole kuitenkaan mitenkään välittömästi menettämässä näköäni, vaan riittäisi, kun silmänpohjat tutkittaisiin seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Tarkan näön alueen rappeuma on tyypillinen ikämuutos, joka etenee yleensä hyvin hitaasti.

Olen allerginen sienten itiöille

Ja miksi sitten silmäni ovat kipeät? Lääkärin mielestä Meibomin rauhaset olivat nyt aivan rauhalliset, ja luomissani oli turvotuksen lisäksi vain pientä atopiaan viittaavaa ihottumaa. Kielsin, kun hän kysyi, onko minulla atopiataipumusta. Ei mielestäni ole – ihoni on laadultaan rasvoittuva, enkä ole saanut ihottumia helposti.

Sitten hän käänsi yläluomeni esiin. ”Täällähän on muhkea allerginen reaktio!”, hän ilmoitti, ja kysyi allergiataustastani. Kerroin, että keväisin minulla on koko allergialääkkeiden arsenaali säännöllisessä käytössä eli antihistamiini, nenäsuihke ja silmätipat. En kuitenkaan tiennyt, että olisin allerginen muulle kuin lepälle ja koivulle, todennäköisesti myös kissalle.

Nyt sitten tiedän. Silmäsairauksien erikoislääkärin mukaan olen suurella todennäköisyydellä allerginen myös sienten itiöille. Home- ja muiden sienten itiöitä seilaa kuulemma suurin määrin ilmassa tähän aikaan vuodesta. ”Kun lumi sataa maahan, alkaa helpottaa”, hän lohdutti.

Olenkin aina inhonnut sieniä. Nyt voin hyvällä syyllä sanoa, että olen niille allerginen.

Uudet silmälääkkeet vaativat vakaata silmää ja kättä

Lääkäri määräsi uudet silmälääkkeet. Kortisonitipaksi tuli nyt Softacort kerta-annospipeteissä ja allergisten silmäoireiden hoitoon säilöntäaineeton Lecrolyn Sine.

Lecrolyn on tippapullossa, jonka korkin keskellä on pikku nuppi, josta tipat puristetaan esiin. Tähtääminen tylpällä pullolla alaluomen alle on niin vaikeaa, että ensimmäiset neljä tippaa menivät poskille. Silmän ja käden täytyy olla täsmälleen oikeassa asennossa, jotta pullo ei koske silmää, mutta lääke putoaa oikeaan paikkaan. Minulla ei ole ollut aikaisemmin tämäntyyppistä pulloa käytössä, enkä enää ihmettele, ettei silmätippojen laittaminen onnistu kaikilta omin päin.

Laitan nyt molempia tippoja silmiin aamuin illoin, mutta lopetan Softacortin heti, kun silmät rauhoittuvat. Kortisonilääkkeitä ei todellakaan ole tarkoitus käyttää ”niin kauan kuin potilas jaksaa”, vaikka aiemmin saamassani silmäluomitulehduksen hoito-ohjeessa virheellisesti niin sanottiin. Päinvastoin, hoitoajan pitää olla niin lyhyt kuin mahdollista.

Allergiasilmätippoja sen sijaan lääkäri määräsi valmiiksi myös ensi kevättä varten. En tullut kysyneeksi, mikä Lecrolynissä on parempaa kuin Zaditenissa, jota olen aikaisemmin käyttänyt. Vaikuttava aine niissä ainakin on eri: Zaditenissa on antihistamiini ketotifeenia, kun taas Lecrolynissä on natriumkromoglikaattia, jonka on tarkoitus estää histamiinin vapautumista. Lecrolyniä voi käyttää ennaltaehkäisevästi toisin kuin Zaditenia.

Juuri nyt Lecrolyn tuntuu minusta lievemmältä hoidolta kuin Zaditen, mutta ensi keväänä nähdään, miten se toimii, kun histamiinihyökkäys on maksimaalinen.

Minulla ei sittenkään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa

Kun tässä terveysuutisten parissa ollaan, niin menköön saman hintaan tämäkin: toisin kuin oletin ja toivoin, minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa – ainakaan vielä. Elokuussa tehtyjen laboratoriokokeiden tulokset asettuivat siististi tavoitearvojen sisälle. Koska kevään tulokset kuitenkin viittasivat vajaatoimintaan, työterveyslääkäri päätti, että seuraavat kokeet otetaan ensi keväänä. Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu!

Myös kolesteroliarvoni mitattiin, ja ne olivat erinomaiset. Syön sen verran paljon eläinrasvoja, että tässä(kin) ovat varmasti geenit pelissä. Minulla on geneettinen alttius korkeaan verenpaineeseen, muttei korkeaan kolesteroliin.

Verenpaineen lääkehoito on tehonnut, ja arvoni ovat tällä hetkellä oikein hyvät.

Mitä krooniseen pakaraperäiseen iskiakseeni eli hamstring-syndroomaani eli deep gluteus -syndroomaani tulee, olen jälleen ottanut pienen edistysaskeleen. Jänteeni kestävät istumista entistä paremmin, joten olen jo pari kertaa syönyt kotona pöydän ääressä, ja istun tälläkin hetkellä sohvalla. Aikaisemmin olen viettänyt aikani kotona pääasiassa joko mahallani rahilla tai selälläni vuoteessa, koska jänteeni eivät ole kestäneet työpäivän jälkeen enempää istumista.

Tulen edelleen kipeäksi heti, kun yritän harrastaa liikuntaa. Vain kävely onnistuu. Minusta on kuitenkin tulossa laiska. Vielä vähän aikaa sitten kävelin joka päivä töistä kotiin, mutta nyt otan usein bussin. Aina on jokin tekosyy: sade, kiire tai painava kantamus.

Fyysinen vanheneminen etenee väistämättä. Vastaan haraamisessa ei ole minusta mitään mieltä, joten tänne vaan, krempat ja nyrjähdykset. Sisäpuolelta olen yhä minä.

--

Päivän kuvat: Kosmoskukkia Ruissalossa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Seison lähes joka aamu bussipysäkillä itkettynein kasvoin. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani, kun kävelen loppumatkan bussilta työpaikalle. Jos minulla on rajausväriä, se leviää silmien alle tummaksi renkaaksi. Ensi töikseni toimistolla pyyhin silmäni huolellisesti nenäliinalla ja niistän nenäni.

Joku voisi luulla, että minulta on kuollut vähintään kissa. Työkaverini ovat kuitenkin jo tottuneet. Eivät he kysele, vaan korkeintaan katsovat vähän säälivästi. Sillä en minä itke. Minulla on Meibomin rauhasten toimintahäiriö.

Silmäluomissa sijaitsevat Meibomin rauhaset erittävät kyynelnesteen pinnalle öljykerroksen, joka pitää nesteen paikoillaan silmää kostuttamassa. Meibomini ovat kuitenkin perinnöllisistä syistä ja iän myötä laiskistuneet eivätkä toimi enää kunnolla. Voiteluöljyni on liian paksua eikä levity tasaisesti. Kerroin tilanteesta jo aikaisemmin täällä.

Pari kertaa vuodessa rauhasten erite tukkii luomen reunaan johtavat tiehyet, jolloin saan silmäluomen tulehduksen ja joudun kortisonitippakuurille. Muulloin kyyneleeni vain valuvat poskille pienimmästäkin ärsytyksestä. Esimerkiksi vähäinen tuulenvire riittää. Se on kiusallista – siksikin, että suolainen kyynelneste ärsyttää kasvojen ihoa, joka alkaa punoittaa, kutista ja hilseillä.

Maineeni itkijänaisena on nyt vakavasti uhattuna.

Olen aina mennyt lääkäriin vasta, kun on ollut ihan pakko. Siksi olen saanut yleensä hoidon vain akuuttiin tilanteeseen eli silmäluomen tulehdukseen ja/tai silmän sidekalvon tulehdukseen, enkä kuivasilmäisyyteen. Keväällä työterveyslääkäri kuitenkin kirjoitti minulle valmiiksi reseptin sitä tilannetta varten, kun allergia-aika olisi mennyt ohi eikä silmissäni olisi enää tulehdusta. Voisin kokeilla, auttaisivatko karbomeeria sisältävät silmätipat parantamaan kyynelnesteeni koostumusta.

Olen kokeillut aikaisemmin muutamia kuivasilmäisyyteen tarkoitettuja tippoja, mutta niistä ei ole ollut apua. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että tämä lääke, Oftagel, auttaa. Silmien vuotaminen on vähentynyt selvästi, vaikkei täysin loppunut. Ehkä siksi, kun en muista tai viitsi laittaa tippoja kuin 1-2 kertaa päivässä. Ohjeessa lukee 1-4 kertaa oireiden voimakkuuden mukaan.

Oftagel on paksuhkoa geeliä, jota voi olla vähän vaikea saada pullosta tai pipetistä ulos. Se pysyy kuitenkin silmässä hyvin, eikä se ainakaan minulla sumenna näköä tai kirvele. Sitä voi ostaa myös ilman reseptiä, mutta isot pakkaukset ovat reseptitavaraa ja Kela-korvattavia.

Maineeni itkijänaisena on nyt vakavasti uhattuna.

Lisätietoja Oftagelistä voitte lukea täältä.

--

Päivän kuvat: Tiikerililjoja.

Kommentit (0)

Tämä on toivepostaus, jonka aiheen sain jo kauan sitten. Ja tänään jaksaminen on jälleen kortilla, joten mistäpä sitä saisi lisää? Katsotaan.

1. Työ

Kaksipiippuinen juttu. Minulla on työ, joka vie helposti mennessään. Siitä on ollut valtavasti apua kivunhallinnassa: en ehdi ajatella, olenko kipeä vai en, kun otan selvää kiinnostavista aiheista ja kirjoitan niistä. Työni sattuu olemaan myös jonkin verran sesonkiluonteista, mikä tarkoittaa, että välillä työtä on enemmän kuin lääkäri määrää. Nautin siitä, että saan paljon aikaan, mutta liika on liikaa. Silloin ajaudun ylikierroksille, mikä aiheuttaa unettomuutta, mikä puolestaan voimistaa kipuja ja johtaa tehottomuuteen. Saan työltäni niin paljon, että se menee listakärkeen asioissa, jotka auttavat jaksamaan. Samalla se on koukuttavuudessaan jaksamisen parantamisen pahin este. 

2. Mindfulness

Otsikkona voisi olla myös lepo, sillä siltä se varmasti ulkopuolisen silmään näyttää. Kun pötkähdän pitkälleni työpaikan sohvalle tai vedän viltin korviin kotona keskellä päivää, en nuku, vaan keskityn tietoisesti olemaan läsnä. Käyn ajatuksissani läpi koko kehoni tuntemukset, annan niille luvan olla ja päästän niistä irti. Hyväksyn myös mahdollisen kivun ja päästän siitä irti, jolloin se tyyntyy. Käytän myös muita mindfulness-harjoitteita, mutta tätä teen joka päivä. Toinen suosikkini on kävelymeditaatio, jossa keskityn jalkapohjien tuntemuksiin ja hyvään asentoon. Sitä teen öisin, kun jalkani ovat levottomat. Jooganikin on nykyään lempeää ja tunnustelevaa mindfulness-joogaa. Olennaista mindfulnessissa eli tietoisessa, hyväksyvässä läsnäolossa on hyväksyminen. Uskon, että kivun kanssa voi elää sovussa vain hyväksymällä sen.

3. Lääkkeet

Ihan turha kuvitella, että jännekipujen kanssa pärjäisi jatkuvasti pelkillä lääkkeettömillä hoidoilla. Ei ole järkevää edes yrittää. Usein on parempi ottaa suosiolla lääkettä kuin jäädä odottamaan, tyyntyisikö kipu kylmäpakkauksella tai mindfulnessilla. Vapaapäivänä tai lomalla voi kikkailla ilmankin. Geenitestin mukaan useimmat lääkeet toimivat minulla niin kuin on tarkoitettu, ja näin olen itsekin kokenut. En tunne syyllisyyttä edes mielialalääkkeiden, melatoniinin tai satunnaisen nukahtamislääkkeen käytöstä. Ne eivät tee minusta huonompaa ihmistä, vaan paremman. En tiedä, missä olisin ilman lääkkeitä. En ainakaan yhtä hyvässä kunnossa.

4. Optimistinen ydinminä

Minussa on paljon pessimistiä, jään helposti jumittamaan kielteiseen ja saatan masentua, mutten ole koskaan menettänyt luottamustani parempaan huomiseen tai vähintään ylihuomiseen. Toivon kipinä löytyy tuskankin keskeltä aina. Minuuteni ydin on optimistinen. Luulen, että se liittyy juuri ajatukseen ydinminän olemassaolosta: uskon, että olen pohjimmiltani jotakin enemmän kuin kehoni ja sen tuntemukset, pysyvämpää kuin tunteeni ja syvempää kuin ajatukseni, asenteeni ja uskomukseni. Ydinminäni on vahva, viisas ja arvokas, eikä sitä voi kukaan minulta viedä. Se katoaa vasta kuolemassa. Siihen asti minulla ei ole mitään hätää. Saan yhteyden ydinminääni hengittämällä. Keskityn hengitykseen ja ajattelen, että juuri nyt kaikki on hyvin. 

5. Lämmin läheisyys

Ydinminäni elää ihmiskehossa. En ole kovin seurallinen ja viihdyn mainiosti yksin, mutta olen myös laumaeläin siinä missä muutkin ihmiset. Nautin henkisestä ja fyysisestä yhteydestä muihin. Saunailta ystävän kanssa keskusteluineen kantaa pitkään. Kun käyn öisin ylikierroksilla tai olen kipeä, mikään ei rauhoita yhtä hyvin kuin toisen ihmisen kehon lämpö ja tasainen hengitysrytmi. Ei ole itsestään selvää, että ne ovat siinä. Olen niistä kiitollinen.

6. Luonnon kauneus

Kauneuden katseleminen rauhoittaa ja lohduttaa. Mieluiten katselisin luultavasti vettä järven tai meren rannalla, mutta Aurajoki saa yleensä riittää. Työmatkani kulkee nykyään joen rantaa. En pysty kävelemään sitä samana päivänä molempiin suuntiin, mutta vähänkin on parempi kuin ei ollenkaan. Teen myös mielelläni retkiä julkisiin puutarhoihin ja valitsen nykyään usein matkakohteenikin siten, että lähellä on jokin kiinnostava kukkakohde. En ole kiinnostunut varsinaisesti puutarhoista, vaan kukista. Siksi parveke riittää minulle hyvin omaksi puutarhaksi.

7. Maitosuklaajäätelö ja voipullat

Muistelen vieläkin kaiholla sitä vaniljapullaa, jonka sain heräämössä leikkauksen jälkeen, ja maitosuklaajäätelön osuus toipumisprosessissani on ollut merkittävä. Arkenakin sallin itselleni voipullan silloin tällöin. Myös Livonsaaren osuuspuutarhan luomukasvikset ovat tosi herkullisia, mutta kun vaikea hetki iskee, ei tule ensimmäisenä mieleen ruveta pesemään ja kuorimaan raitajuurta. Aika usein tosin pelkkä tietoisuus maitosuklaajäätelön olemassaolosta riittää lohduksi, eikä sitä tarvitse syödä.

8. Tekemistä käsille

Sormeni tarttuvat mieluusti puikkoihin, neulaan tai virkkuukoukkuun. Jokin neule on nykyään meneillään koko ajan. Uskon todeksi ne tutkimustulokset, joiden mukaan puikkojen kilistely elvyttää aivoja. Kankaat ja langat vetoavat kauneudenkaipuuseen samoin kuin vaatteet, joiden kanssa puuhastelen mielelläni. Tykkään jopa silittää. Kunnollisilla välineillä sekin on rentouttavaa.

--

Jaa että miten niin olen edelleen kipupotilas? Olenpa vaan. Kivut ovat palanneet leikattuun pakaraan ja leikkaamattomalta puolelta ne eivät ole koskaan täysin poistuneetkaan. Niitä ei ole koko ajan eivätkä ne ole yhtä pahoja kuin ennen leikkaushoitoa, mutta niitä on. En usko, että asialle olisi enää muuta tehtävissä kuin hyväksyminen. Näillä mennään.

--

Päivän kuvat: Syksyn viimeiset ruusut.

Kommentit (0)

Evogenomin geenitestipaletti sisältää paljon hyvinvointiin liittyvää pikkutietoa, jota on kiinnostavaa lukea, vaikkei sitä voi ihan tosissaan ottaakaan. Tietyt asiat, jotka olen aina tiennyt itsestäni, saivat tuloksista geneettisen vahvistuksen. Muutamat hellimäni ”faktat” taas paljastuivat luuloiksi – tai paremminkin ympäristön vaikutuksiksi tai omien valintojen seurauksiksi.

1. Olen geneettisesti illanvirkku ja huonouninen.

TARUA. Geenitestin tuloksista päätellen olen hankkinut unihäiriöni ihan itse eikä niihin ole erityistä perinnöllistä alttiutta. Tieto antaa toivoa, että voisin vielä joskus saada unirytmini kuntoon.

Minulla on nykyään myöhästynyt tai herkästi myöhästyvä unirytmi, mutta se on luullakseni tullut vasta hamstring-kipujen myötä. Totuin valvomaan kipeänä pikkutunneille, eikä nukahtaminen enää tahdo onnistua mitenkään ennen puolta yötä. Geneettisesti sopeudun tarvittaessa nousemaan varhain tai valvomaan myöhään.

Olen aina ollut herkkäuninen. Geenitestin mukaan minulla ei kuitekaan ole geenimuunnosta, joka tekisi unirytmistäni tavallista lyhytsyklisempää. Se, että heräilen yöllä enkä saa helposti uudelleen unta, ei johdu ainakaan tuosta geenistä.

2. Vuorotyö sopisi minulle.

TOTTA. Minulla on vuorotyöläisen geeni. Ei tiedetä, miksi tämän geenimuodon omaavat päätyvät muita useammin tekemään ilta- tai kolmivuorotyötä, mutta niin vain on. Tunnistan tästä kyllä itseni. Olen ollut vuorotyössä ja tykkäsin siitä. Päivätyöhön siirtyminen tuntui silloin tosi rajoittavalta. Voi tosin olla, että tuo joustavuus kuului vain nuoruuteen, sillä nyt tuntuu, että mikä tahansa epäsäännöllisyys suistaa unirytmini raiteiltaan.

3. Elimistöni on erityisen energiapihi.

TARUA. Olin kuvitellut, että kehoni on erityisen energiapihiä mallia, mutta geneettisesti aineenvaihduntani on ihan normaalia tasoa. Energiapihejäkin kyllä on. Heillä on tavallista pienempi lämmöntuotanto ja heille tulee muita herkemmin kylmä. He myös varastoivat lämmöntuotannosta yli jäänyttä energiaa valkoisiin rasvasoluihin enemmän kuin muut. Minä en kuulu heihin, vaan elimistöni varastoi energiaa ihan normaalisti. Vaikka minulla onkin usein kylmä.

4. Proteiinit ovat laihdutuksen avain ja lukko.

TARUA. Siinä on perinnöllisiä eroja, mitkä ruoka-aineet ketäkin parhaiten lihottavat ja laihduttavat. Jotkut pysyvät helposti hoikkana runsaasti valkuaisaineita sisältävällä ruokavaliolla, toisten painonhallintaa runsas proteiini vaikeuttaa. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Perimän perusteella minulle sopisi ruokavalio, jossa ravinnon kokonaisenergiasta vain noin 15 prosenttia tulisi proteiineista. Olen kyllä itse kokenut, että proteiinien syöminen joka aterialla pitää tehokkaasti nälkää poissa, joten luulenpa, ettei tämä ole koko totuus.

5. Muut laihtuvat helpommin kuin minä.

TOTTA. On ihmisiä, jotka hitaiden hiilihydraattien eli kasvisten ja kokojyväviljan syöminen pitää hoikkana ilman isompaa vaivannäköä. He siis hyötyvät hitaista hiilareista muita enemmän. Valitettavasti en kuulu heihin. On myös ihmisiä, jotka saavat syödä tavallista enemmän rasvaa lihomatta, kunhan rasva on hyvälaatuista eli monityydyttämätöntä. Valitettavasti en kuulu heihinkään. En myöskään kuulu niihin, joiden laihtumista kuidun lisääminen ruokavalioon vauhdittaa. Minulta puuttuu siis ainakin kolme lihomiselta suojaavaa geenimuunnosta.

6. En ole erityisen makeanhimoinen.

TOTTA. Otan mielelläni  jälkiruokaa, pidän leivonnaisista ja saatan napata kourallisen karkkia, kun sitä on tarjolla, mutta en tunne varsinaista makeanhimoa. Geenitesti vahvistaa tämän, sillä minulla ei ole geenimuunnosta, joka kasvattaisi makean tarvetta tavallista isommaksi. Lenkkimakkaranhimoni ei ilmennyt tuloksista.

7. Minulla on erittäin hyvä ruokahalu.

TARUA. Omasta mielestäni ruokahaluni on lähes kyltymätön, mutta geenitestin mukaan se on keskitasoa. Saan kuitenkin syömisestä keskimääräistä vähemmän mielihyvää, minkä takia joudun syömään muita enemmän saavuttaakseni saman mielihyvän. Tuon kyllä tunnistan. En ole täysin tyytyväinen ennen kuin vatsani on aivan pinkeänä. Kaikeksi onneksi täytän mahalaukkuni ihan mieluusti kasviksilla, sillä minulla on geenimuunnos, joka saa kasvikset maistumaan hyviltä. Kuulun myös geneettisesti kitkerän maistajiin ja minussa saattaa olla rippunen supermaistajan vikaa. Totta. Esimerkiksi kahvi ja humaloidut oluet maistuvat suussani epämiellyttäviltä, mille löytyi nyt geneettinen perusta.

8. Olen tyypiltäni pitkänmatkanjuoksija.

TOTTA. Olin koulussa aivan surkea kaikessa muussa urheilussa paitsi maastojuoksussa, joka oli ainoa kestävyyslaji, jota siellä kokeiltiin. Ei ole ihme, että jäin varhaiskeski-iässä koukkuun nimenomaan juoksemiseen, sillä minulla on  tavallista vahvempi perinnöllinen taipumus kestävyysurheiluun. Valitettavasti minulla on kuitenkin myös geenit, jotka sijoittavat hamstring-jänteiden kiinnityskohdan hieman tavallisuudesta poikkeavaan paikkaan, jossa ne ovat tavallista alttiimmat ärtymään ja tulehtumaan. Tämä ei näkynyt geenitestissä, vaan sen kertoi maan paras jännekirurgi muutama vuosi sitten. Kestävyyslajit jäivät historiaan samoin kuin useimmat muutkin liikuntamuodot.

9. Haavani parantuvat tavallista nopeammin.

TOTTA. Äitini tiesi tämän jo, kun olin alakoulussa. Muistan hänen kertoneen, että isälläni haavat paranevat tosi nopeasti, ja minä olen samanlainen. Tällä tosiaan on geneettinen perusta: veressäni kiertää tavallista enemmän kasvutekijöitä, jotka nopeuttavat haavojen paranemista ja kasvattavat voimaharjoittelijan lihaksia tavallista nopeammin. Myös luutuminen tapahtuu minulla ripeästi.

10. Minulla on korkea kipukynnys.

TARUA. Olen kuvitellut kipukynnykseni olevan korkea, koska kestin tulehtuneen hampaan juurihoidon ilman puudutusta. Myös muuan fysioterapeutti on kommentoinut kipukynnystäni, koska kestin kuulemma rentona käsittelyä, jonka kourissa useimmat voihkivat kivusta. Tämä ei kuitenkaan taida pitää paikkaansa. Jotkut geenimuunnokset vähentävät kivuntunnetta ja jotkut lisäävät sitä, mutta minulla ei ole kumpaakaan.

11. Elimistöni kestää hyvin paastoamista.

TOTTA. Kun kokeilin pätkäpaastoa, minun oli helppoa sopeutua päiviin, jolloin söin vain noin 500 kcal. Geenitesti kertookin, että verensokerini on perinnöllisesti hieman tavallista korkeampi. Se voi vaikuttaa niin, että paastotessa ei tule helposti nälkä. Myös triglyseridejä on minulla paaston aikana veressä tavallista enemmän, mikä pitää toimintakyvyn tavallista parempana. Minulta ei veto lopu, vaikka ruoka loppuisi, mutta erittäin äreä minusta kyllä tulee. Kannattaa ruokkia pikaisesti, kun niin käy.

12. En voi vastustaa miehen tuoksua.

TOTTA. Miehen ihon luontainen tuoksu on minulle tärkeä vetovoimatekijä. Geenitesti vahvistaa tämän. Androsteroni on feromoni, jota jotkut eivät kykene haistamaan ollenkaan, joidenkin mielestä se haisee pahalta ja toiset kokevat sen makeana tai vaniljaisena. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Puolisoni ei käytä mitään hajusteita, ja hän on minusta parhaan tuoksuinen ihminen ikinä. Oma tuoksuni on geenitestin mukaan tavallista vaimeampi, joten en kuulemma tarvitsisi välttämättä deodoranttia joka päivä. Noh, riippuu siitä, mitä puuhailen ja miten usein käyn suihkussa, mutta saattaa tuossakin jotakin perää olla. Vai mitä, työkaverit?

--

Päivän kuvat: Daalioita.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016