Kirjoitukset avainsanalla terveys

Luulin olevani hyvinkin varautunut eläkkeelle jäämiseen. Minkään ei pitänyt tulla yllätyksenä, mutta tulipa kumminkin.

1. Aika ei millään riitä kaikkeen

Elin pitkään sitten kun -elämää. Keskitin tarmoni rippeet työntekoon ja kesäkaudella siirtolapuutarhapalstan hoitoon ja laiminlöin kaiken muun. Kuvittelin, että eläkkeellä on sitten aikaa.

Aloitin suursiivouksesta. Jynssäsin kylpyhuoneen lattiasta kattoon laattasaumat mukaanlukien. Keittiössä järjestin kaapit ja laatikot. Puhdistin kodinkoneet ja vedin jopa lieden irti seinästä. Omassa huoneessani karsin kirjahyllyjen ja säilytyslaatikoiden sisällön kovalla kädellä. Tein jotakin joka päivä, mutta jouduin jättämään projektin kesken, koska maa suli Villa Palasessa ja piti siirtyä puutarhatöihin.

Minulla on keskeneräisiä tehtäviä enemmän kuin koskaan. En ole saanut edes viime vuoden valokuvakirjaa valmiiksi. En ole avannut sen tiedostoa sen jälkeen, kun jäin pois töistä.

Hankin museokortin, mutta olen käyttänyt sitä vain kerran. Elokuviin ehdin ensimmäisellä viikolla, mutten enää sen jälkeen. Kirjaston kirjat lojuvat pöydällä lukemattomina. Matonkuteeksi leikattavien kasa kasvoi, kun pengoin kaappeja, mutta en ole ehtinyt tarttua saksiin. Ystävät odottavat yhä yhteydenottoani – jos heitä enää onkaan.

Minua varotettiin, että kalenterini olisi täydempi kuin koskaan. Se ei pidä paikkaansa. Kalenterimerkintöjä on entistä vähemmän eikä deadlineja yhtään, mutta aikani ei siltikään riitä kaikkeen, mitä haluaisin tehdä.

2. Aamu- ja iltarutiinit ovat saaneet uudet mittasuhteet

En ymmärrä, miten olen joskus ehtinyt yhdeksäksi töihin. Ei onnistuisi enää! Koska eläkkeellä on aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, aamu- ja iltarutiinit ovat pidentyneet ainakin tunnilla. Joka-aamuinen meikkaaminen on jäänyt pois, mutta paljon uutta on tullut tilalle.

Ensimmäinen uusi tapa on kipeiden silmien hoitaminen lämmittävällä silmämaskilla (Blepha Eyebag). Se auttaa niin paljon, etten ensikokeilun jälkeen ole halunnut luopua siitä.

Ensin silmät ja kädet pestään ja pellavansiemenillä täytetty maski lämmitetään mikrossa. Sitten palataan peiton alle ja silmiä haudotaan maskilla kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen silmäluomien reunat hierotaan ja silmät pestään uudelleen. Ei uskoisi, mutta silmissä on tämän jälkeen aivan taivaallinen tunne varsinkin, jos vertaa tavalliseen allergia-ajan olotilaan. Ei toivoakaan, että kärsivällisyyteni olisi riittänyt tähän työaamuina.

Kun silmät on hoidettu, on Epleyn manööverin vuoro. Minulla on ajoittain asentohuimausta ja se oli alkuvuonna aika pahana, mutta asentohoito pitää sitä kurissa. Pystyin ongelmitta kulkemaan Keukenhofin-reissulla lentokenttien portaissa, vaikka vain muutamaa viikkoa aikaisemmin sain ikävän kohtauksen Kupittaan asemalla. Aivoni tulkitsivat tasapainoelinten viestin niin, että portaat olivat tasamaata ja portaiden välitasanteet ylämäkeä. Voin kertoa, että oli vaikeaa pysyä pystyssä.

Hoidan myös jalkateriäni kaksi kertaa päivässä. Kävin taannoin jalkafysioterapeutilla, kun pakarakipujeni syytä etsittiin. Siitä oli se hyöty, että hän huomasi myös alkavan vaivaisenluuni ja opetti täsmäharjoitteet, joiden avulla askellus pysyy kivuttomana. Aloinkin olla kohtalaisen rampa, kun olin laiminlyönyt säännölliset harjoitukset varsin pitkään – vuosia.

Kerroin, etten enää juurikaan meikkaa. Se ei nopeuta aamutoimia, koska ehdin nyt hoitaa ihoani muullakin kuin 6 in 1 -valmisteilla. Suihkuttelen kasvovettä ja taputtelen sitä iholleni, ja ihovoiteen jälkeen käytän kasvoöljyä tai balsamia. Iltaisin laitan myös seerumia. Minulla on (ollut) kaikki mahdolliset iho-ongelmat, mutta ihoni ei ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä kuin nyt. Minusta on tullut twistbeliever. Vaikea selittää lyhyesti, mutta iso ero entiseen.

Kun näiden lisäksi olen ottanut suihkun, pessyt hampaat, pukenut, syönyt, silmäillyt uutisia ja huolehtinut noin sadan kesäkukan taimen tarpeista, kello onkin jo 11 ja on aika ajatella lounasta. 

3. Lyhyet yöunet eivät johtuneetkaan työstressistä

Lopetin jokailtaisen melatoniinin käytön, mutta yllätyksekseni vuorokausirytmissäni ei tapahtunut mitään muutosta. Nukun edelleen noin joka toinen yö hyvin eli kello 24–07.30 ja joka toinen yö huonosti eli kello 03–8.30. Vältän päiväunia, mutta teen rentouttavan ja kipuja lieventävän mindfulness-harjoitteen vähintään kerran päivässä. Ihan niin kuin töissä ollessanikin.

Luulin, että valvomiseni johtuu työstressistä, koska asiat, joita öisin vatvoin, liittyivät työhön. Nykyään en vatvo mitään vaan luen lehtiä, katson tv-sarjaa tai pelaan pasianssia, jos uni ei tule. Saatan myös tutkia siemen- tai perennavalikoimia tai tehdä muistiinpanoja taimikasvatuksen edistymisestä. En stressaa, mutten silti nuku yhtään enempää kuin ennen.

Mitä tästä voi päätellä? Nähtävästi unentarpeeni yksinkertaisesti ei ole erityisen suuri. Toivoisin kyllä, että nukkuisin säännöllisemmin, mutta en ole tehnyt mitään sen eteen. En ole kovin huolestunut edes siitä.

4. Myöskään korkea verenpaine ei johtunut työstressistä

Otin työnteosta välillä kohtuuttomastikin paineita, joten kuvittelin, että kun työstressi jää pois, verenpaineeni laskisi ja voisin ehkä jopa luopua verenpainelääkkeestä. Sovittelin toiveikkaana verenpainemittarin mansettia käsivarteeni, kun olin ollut kuukauden verran vapaalla. Mittaustulokset olivat täysin selkeät. Verenpaineeni oli keskimäärin sama kuin työvuoden stressaavimpaan aikaan marraskuun lopussa. Ei syytä jättää lääkkeitä ottamatta. Aion kuitenkin kokeilla syksyllä uudestaan.

Melatoniinia lukuun ottamatta kaikki lääkkeidenkäyttö on säilynyt ennallaan. Myös särkylääkkeitä kuluu entiseen tapaan. Vaikka motiivini ei enää ole työkunto, en kestä kipua yhtään entistä paremmin.

Muistini ei myöskään ole parantunut, vaikka muistettavaa luulisi olevan vähemmän. Unohtelen tavaroita tämän tästä, ja pari päivää sitten lähdin kaupungille eriparikengissä. Nuorena olin varsin skarppi, joten pitänee uskoa, että lipuminen kohti muistisairautta on alkanut. Muistan kuitenkin vielä, kuka on Suomen presidentti, joten tuskin jäisin kiinni muistitesteissä.

5. Työelämän ulkopuolella on toinen maailma

Työssäkäyvät näkevät harvoin, millaista elämää muut viettävät sillä välin kun he paiskivat töitä. Kaupungilla, bussissa ja kaupoissa on silloin eri ihmiset. Sen ei olisi pitänyt olla yllätys, mutta kyllä se vähän yllätti. Minullahan oli täysin katkoton työura ilman vanhempainvapaita tai työttömyysjaksoja, joten en ole juurikaan ollut vapaalla. Tuntuu ihmeen mukavalta kuulua tähän uuteen porukkaan, työelämän ulkopuolella oleviin. 

Omaksun mielihyvin eläkeläisen identiteetin. Olen karistanut työroolin harteiltani, mutten koe olevani yhtään vähempää kuin ennen. Ehkä olen jopa enemmän, kun olen oma, aito itseni. 

Yhteiskunta ei toimisi ilman, että valtaosa aikuisista tekee työtä toimeentulonsa eteen. Niinpä en ehkä edes halua muiden tietävän, miten mukavaa täällä tutkan alapuolella on. On parempi, kun työssäkäyvät eivät tiedä. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Perustin tämän blogin vuonna 2015 kertoakseni ikääntymiseen liittyvistä muutoksista. Olin silloin 55-vuotias ja pelkäsin joutuvani jäämään sairaseläkkeelle kroonistuneen hamstring-syndrooman takia. En pystynyt enää harrastamaan liikuntaa ja olin siitä katkera, koska olin joogannut päivittäin alle kolmikymppisestä saakka ja aloittanut hiljattain myös säännöllisen juoksuharrastuksen nimenomaan pysyäkseni terveenä. Tavoitteenani oli tehdä työni rasittumatta liikaa ja jäädä hyväkuntoisena eläkkeelle.

Se ei toteutunut. Nyt tiedän kuitenkin, ettei tarvitse olla terve eikä hyväkuntoinen ollakseen onnellinen. Jäin kuluneella viikolla eläkkeelle onnellisena.

Fyysinen terveys on yliarvostettua.

Terveys on erittäin tärkeää 75 prosentille suomalaisista, ja ikäisistäni 81 prosenttia pitää sitä erittäin tärkeänä. Ei kuitenkaan tarvitse olla täysin terve voidakseen hyvin. Eikä tarvitse myöskään olla hoikka.

Kun vielä tavoittelin täydellisen terveyden säilyttämistä ja juoksin diabetesperimääni pakoon, painoin noin 65 kiloa ja ajattelin, etten haluaisi koskaan painaa pysyvästi yli 70 kilon. Nyt painoni on vakiintunut noin 85 kiloon, eikä taivas ole pudonnut niskaani. En ole huomannut, että painonnoususta olisi ollut mitään haittaa.  Lievä ylipaino on itse asiassa ikääntyvälle ihmiselle suositeltavin paino. Siinä suhteessa kaikki on siis hyvin.

Minulla on verenpainetauti, joka pysyy kurissa yhdellä tabletilla päivässä. Hoitoa ei voi pitää millään mittarilla vaikeana toteuttaa eikä se ole hyvinvoinnin este. Kun keskustelin viimeisen kerran hoidostani työterveyslääkärin kanssa, hän piti täysin mahdollisena, että pystyn luopumaan lääkityksestä, kun työstressi jää pois. Jos paineet laskevat normaalin alarajalle ja alkaa tulla alhaisen verenpaineen oireita kuten huimausta, on ok luopua lääkkeestä, toki seuraten tilannetta mittauksilla.

Syön läpi vuoden antihistamiinia allergisten silmäoireiden takia. Silmäni ovat silti aika usein kipeät ja ne vuotavat helposti, koska minulla on myös perinnöllinen Meibomin rauhasten toimintahäiriö. Silmätipat auttavat hallitsemaan vaivaa eikä tämäkään terveydellinen ongelma heikennä olennaisesti hyvinvointiani.

Eniten haittaa juuri tuo hamstring-syndrooma. Leikkaus ei vienyt vaivaa kokonaan mennessään, vaan takareisijänteeni alkavat painaa iskiashermoja tosi helposti liikunnan yhteydessä ja etenkin sen jälkeen. Joudun säännöstelemään kävelemistä ja istumista huolellisesti ja siltikin särkylääkkeet ovat toimintakykyni kivijalka. Välillä se harmittaa, mutta tulen toimeen. Olen löytänyt tilanteeseeni sopivan liikuntamuodon, puutarhanhoidon. Sitä voi tehdä myös kontaten.

Koska pystyn liikkumaan hyvin vähän kivutta, en tietenkään ole fyysisesti hyvässä kunnossa. Kun hissi on rikki, viidenteen kerrokseen kapuaminen on tuskan takana, mutta pystyn siihen, jos on pakko. Minusta se on tarpeeksi.

Eiköhän melkein jokaiselle eläkeikään asti päässellä ole jotakin pientä kremppaa. Teräsnaiset ja -miehet ovat erikseen. On myös hyvä muistaa, että 20 prosenttia ikäluokasta on jo kuollut.

Tärkeintä on tunne, että kaikki on hyvin.

En siis ole terve enkä hyväkuntoinen, mutta voin hyvin ja olen onnellinen. Odotin viimeistä työpäivää hartaasti ja kun se tuli, tunne oli sanoinkuvaamaton.

Tein täysillä töitä viimeiseen asti, jotta sain kaikki keskeneräiset hankkeet maaliin tai siirretyksi uusille tekijöille. Viimeiseksi päiväksi jäivät enää kiitosviestit tärkeimmille yhteistyökumppaneille sekä tietokoneen, puhelimen ja avaimen luovutus. Työyhteisöllä oli kiireinen viikko, joten lähtöjuhlat olivat lyhyet, mutta kauniit. Juuri sellaiset kuin toivoin.

Olen itse osallistunut työurani aikana luullakseni vain kaksiin eläkkeellelähtöjuhliin. Minusta on ollut sääli, jos pitkän työuran tehnyt työkaveri on liukunut takavasemmalle ja kadonnut ilman kunnollista hyvästelyä. Siksi halusin tehdä toisin. En osannut odottaa, että se olisi niin itkettävän ihanaa.

Yllätti, etten saanut puhettani pidettyä ilman kyyneliä, vaikka olin hionut sitä kuukausikaupalla unettomina öinä. Myös toisten puheet yllättivät. En ollut tullut ajatelleeksi, että minusta voisi tulla se, josta kerrotaan hauskoja juttuja työpaikan illanistujaisissa. Olen antanut tarinoille aihetta, mutta on niissä melkoisesti käytetty värikynääkin, kuten parhaissa jutuissa aina. Tuntui tosi hyvältä kuulla ne jutut. Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos olisin lähtenyt ilman läksiäisiä. Jäi tosi hyvä mieli.

Jään virallisesti eläkkeelle vasta huhtikuun alussa, joten en vielä tiedä, millaista eläkkeellä on. Sen verran voin sanoa, että juuri nyt kaikki on hyvin. Paremmin kuin hyvin – loistavasti. 

Ainoa hankaluus eläkkeelle jäämisessä on liittynyt digitaaliseen identiteettiin. Uusi tietokone, uusi puhelin ja uusi puhelinnumero ovat yhdistelmä, joka herättää epäilyksiä palveluntarjoajissa ja teettää eläkkeelle siirtyjällä paljon työtä. Voi olla, että palaan tähän vielä.

--

Päivän kuva: Sain kukkia pitkäaikaiselta asiakkaalta.

Minulla todettiin viime vuoden lopulla subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta, johon aloitettiin lääkehoito. Tyroksiiniannostani on nyt nostettu kolme kertaa, ja titraus jatkuu. Veriarvot ovat liikkuneet oikeaan suuntaan, mutta eivät ole vielä tavoitteessa. Olen alkanut hikoilla ja ihokarvani ovat alkaneet kasvaa. Silmäluomeni eivät enää ole jatkuvasti turvoksissa. Sitä odottelen vielä, että poskieni iho palautuisi normaaliksi ja jatkuva väsymys väistyisi.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan yleisin ja näkyvin oire lienee juuri väsymys. Mitä olen kohtalotovereiden kanssa jutellut, niin useimmilla kilpirauhasen laiska toiminta on tunnistettu juuri siitä. Kun itse huomasin alle viisikymppisenä, etten töiden jälkeen jaksanut enää muuta kuin mennä nukkumaan, ei tullut mieleeni mennä lääkäriin. Päättelin, että olen huonokuntoinen, joten aloin päivittäisen joogaharjoittelun lisäksi juosta. Se tuntui toimivan, joten jatkoin niin kauan kuin jänteiltäni pystyin.

Epäilin ensimmäisen kerran kilpirauhasen vajaatoimintaa vasta vuotta paria myöhemmin, kun silkkaa turhamaisuuttani aloin laihduttaa – ajattelin kai, että olisi kevyempi juosta. Jouduin vetämään syömiset todella tiukoille ja siltikin grammat lähtivät lanteilta käsittämättömän hitaasti. Tuli mieleen, kävikö elimistöni ihan täysillä vai olisiko kilpirauhanen vetänyt käsijarrusta. Kilpirauhasen toimintaa mittaavat kokeet otettiin, mutta kaikki oli kunnossa.

Päivittäinen väsymys palasi, kun sain ensimmäisen jännevammani ja jouduin vähentämään liikuntaa. Olkapää oli niin kipeä, etten pystynyt kunnolla nukkumaan moneen kuukauteen. Kun olkapää jäätyi kivuttomaksi, alkoivat pakaroiden ja lantion alueen kivut. Ne paljastuivat myöhemmin hamstring-syndroomaksi, joka on pitänyt minua pinteessään tähän päivään saakka. On luonnollista olla koko ajan väsynyt, kun ei kivuilta saa nukutuksi. Selitykseksi ei tarvita kilpirauhasta, joten sitä ei epäilty.

Enää ei tarvinnut sheivata kuin toukokuussa ja seuraavan kerran elokuussa.

Jännekipujen ja niiden hoidon varjossa kilpirauhasen vajaatoiminta pääsi kehittymään pikku hiljaa, ja vähitellen keräsin melkein kaikki tyypilliset oireet. Jokainen niistä olisi kuitenkin voinut johtua myös jostakin muusta syystä.

Hiusten lähtö ajoittui sopivasti jänneleikkauksen jälkeiseen aikaan, joten tulkitsin, että hiustuppeni pelästyivät spinaalipuudutusta. Hiusten harveneminen kesti puolisen vuotta, eivätkä menetetyt hiukset tietenkään ole kasvaneet takaisin. Jakaukseni on nykyään selvästi leveämpi kuin nuorempana. Mutta sehän on täysin luonnollista ikääntyessä, eikö totta? Ja jos sääri- ja kainalokarvat lähes lakkaavat kasvamasta niin kukapa niitä kaipaa. En minä ainakaan huomannut koko asiaa. Kiva vaan, kun ei tarvinnut enää sheivata kuin kerran keväällä ja toisen kerran elokuussa.

Vaihdevuodet toivat minullekin kuumia aaltoja, mutta en hikoillut erityisen paljon. Ei mitään sellaista, että olisin saanut vääntää yöpaidasta vettä. Vaihdevuosioireiden mentyä ohi en ole hikoillut oikeastaan ollenkaan. Lakkasin käyttämästä deodoranttia kauan sitten, koska hikeni ei haise. Oloni oli kyllä tukala, kun työskentelin puutarhassa viime kesän hurjilla helteillä, mutta hikikarpaloita ei tarvinnut pyyhkiä. En ole hikoillut edes saunassa. En ole tullut ajatelleeksi, että terve ihminen hikoilee.

Vaikka meillä on huoneenlämpö yleensä yli +25 astetta, käytän kotona aina paksua villatakkia. Useimmiten sen alla on toinen, vähän ohuempi villavaatekerros. Myös villasukkia minulla on melkein aina jalassa kahdet päällekkäin. Voi varmaan sanoa, että tunnen herkästi vilua. Normaali ruumiinlämpöni on alhainen ja sydämeni lyö suhteellisen hitaasti, noin 60 lyöntiä minuutissa, ottaen huomioon, etten enää urheile. Kilpirauhasoireita nämäkin.

Lihomiseni ei ollut selittämätöntä, koska kuka tahansa lihoo lopettaessaan hikiliikunnan.

Pari kolme vuotta sitten huomasin, että nilkkani ja silmäluomeni olivat melkein koko ajan turvoksissa. Jouduin hankkimaan entistä isompia kenkiä. Syytin silmien turvotuksesta allergiaa ja ajattelin, että alaraajojen paksuuntuminen kuuluu asiaan, koska olin sentään lihonut 20 kiloa. En tiennyt, että turvotus on kilpirauhasoire.

Nopea lihominen on tyypillistä kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Koska kuitenkin olin hiljattain lopettanut liikuntaharrastukset ja painonhallinnan kuin seinään, lihomiseni ei ollut selittämätöntä. Kuka tahansa kerää painoa, jos kuluttaa reilusti entistä vähemmän, mutta syö yhtä paljon kuin ennen.

Joskus kilpirauhasen vajaatoiminta tuottaa lihas- ja jänneoireita, joista rannekanavaoireyhtymä on tyypillinen. Onhan minulla tietysti ollut sekin. Yleistä on myös palautumisen hidastuminen rasituksen jälkeen. Huomasin kesällä remontin ja puutarhatöiden parissa ahertaessani, että jokaista noin tunnin fyysistä työskentelyjaksoa kohti tarvitsen vähintään kolme tuntia palautumista. Pystyn tekemään päivässä korkeintaan kolme työskentelyrupeamaa, ja silloin koko seuraava päivä pitää käyttää palautumiseen. Jos tämä ei ole hidasta palautumista niin mikä sitten on?

Viimeinen niitti oli kasvojeni ihotyypin täydellinen muuttuminen viime syksynä. Ihoni on aina ollut herkkä reagoimaan kaikkeen mahdolliseen, mutta tyypiltään se on ollut rasvainen, ei ikinä kuiva. Yhtäkkiä poskistani tuli karheat ja hilseilevät. Kun laitoin kevyttä meikkivoidetta entiseen tapaan, jo parin tunnin kuluttua näytin suomuliskolta. Kokeilin monenlaista voidetta ja hoitoa, mutta mikään ei tehonnut.

Ainoa kilpirauhasen vajaatoiminnan yleinen oire, jota minulla EI ole ollut, on ummetus. 

Muiden sairauksien ja vaivojen kohina vaikeuttaa myös hoidon tehon toteamista.

Kilpirauhasarvojani on seurattu vuodesta 2008 lähtien harvakseltaan, tahtia jatkuvasti tihentäen. S-Tyroksiini on koko ajan ollut viitearvojen sisällä, mutta S-Tyreotropiini (TSH) on heittelehtinyt punaiselle noin joka toinen kerta. Lopulta viime syksynä punaista väriä kertyi niin paljon, että lääkäri päätti lähettää minut TPO-vasta-ainetestiin. Mittari heilahti suoraan kaakkoon, mistä voi päätellä, että immuunijärjestelmäni käy kilpirauhaseni kimppuun. Tämä on yleisin kilpirauhasen vajaatoiminnan syy. Siitä ei kuitenkaan vielä voi päätellä, että minulla olisi hoitoa vaativa vajaatoiminta.

Konsultoituaan yliopistosairaalan endokrinologia lääkäri päätti aloittaa hoitokokeilun tyroksiinilla. Ja tässä sitä nyt ollaan. Tyroksiiniannostusta on toistaiseksi nostettu noin kuuden viikon välein.

Onko vointini kohentunut? Todella vaikea sanoa. Muiden sairauksien ja vaivojen kohina vaikeutti kilpirauhasen vajaatoiminnan tunnistamista, mutta se vaikeuttaa myös hoidon tehon toteamista. Juuri nyt olkapääni on monen vuoden tauon jälkeen jälleen kipeä, ja sain vielä koronankin kirsikaksi kakkuun. En edelleenkään nuku kovin hyvin, joten totta kai minua väsyttää lähes aina.

Jos tyroksiini parantaa elämänlaatuani, vielä se ei näy. En koe varsinaisena elämänlaadun parantumisena sitä, että hikeni haisee jälleen. Vaikka onhan sekin tietysti jonkinlainen elon merkki.

--

Lisätietoja kilpirauhasen vajaatoiminnasta: Kilpirauhasliitto

--

Päivän kuvat: Pelargonini ovat seviytyneet hienosti talvesta ja leikkauksista, jotka tein helmikuun lopulla. Monet kukkivat jo. Kuvissa Vectis Finery, Karoliinan nuppu ja kukka sekä Nimismies.

Jos valtio olisi pitänyt mitä lupasi, olisin nyt eläkkeellä. Koska ikäisteni kohdalla maalia siirrettiin kesken matkan, jään työeläkkeelle vasta kolmen vuoden kuluttua. Puolisoni on juuri sen verran minua vanhempi, että sai eläkeläiskortin viime kuussa. Hänen elämässään ei ole muuttunut mikään. Ei mikään muu kuin se, että yrittäjän tilapäinen työttömyyskorvaus vaihtui eläkkeeseen. Korona supisti työt hyvin vähiin jo vuosi sitten, ja vähäsen hän työskentelee edelleen.

Tuli mieleen, että ei minullakaan kovin moni asia muutu tämänhetkisestä sitten kolmen vuoden kuluttua. Korona, tuo suuri tasoittaja, antaa esimakua eläkeläisen elämästä. Näin se käy:

1. Kuuluminen työyhteisöön on melkein muisto vain

Kävin helmikuussa kaksi kertaa työpaikalla viikon välein. Tapasin silloin neljä työkaveria muutaman metrin päästä. Edellisen kerran vietin muutaman tunnin toimistolla ehkä marraskuussa ja sitä ennen syyskuussa. Näen työtovereiden kasvot postimerkin kokoisina tietokoneen ruudulla kaksi kertaa viikossa noin vartin ajan. Olen jo tottunut tilanteeseen. Napanuoran katkaiseminen tuskin aiheuttaa kummallakaan puolella suurta tuskaa sitten, kun se tapahtuu (toki voi olla, että vain kuvittelen näin). 

2. Vietän kaiket päivät puolison kanssa kahdestaan

Tämä on ollut koronan mukanaan tuomista muutoksista isoin. En ole koskaan aikaisemmin viettänyt näin paljon aikaa kahdestaan puolison kanssa. Onneksi tulemme hyvin toimeen. Osaamme antaa toiselle työ- ja puuhailurauhan emmekä välttämättä juttele arkisin päivän mittaan paljonkaan. Voin kuvitella, että tämä jatkuu jokseenkin näin sitten eläkkeellä. Ei haittaa yhtään.

3. Ruokahuolto on omissa käsissä

Minulla oli tapana poiketa aamuisin toimistolle mennessä ostamaan vaihteleva lounassalaatti lähimmän marketin palvelutiskiltä. Kun tämä on koronan takia jäänyt pois, syön vähemmän monipuolisesti ja entistä epäterveellisemmin. Tämä tulee todennäköisesti jatkumaan, kun olen eläkkeellä. Toki voi toivoa, että kun aikaa on käytettävissä entistä enemmän, innostuisin kokkaamaan kasviskeittoja ja paahtamaan juureksia uunissa. Pelkään kuitenkin pahinta.

4. Fyysinen elämänpiiri on kutistunut

Monet tuttuni ovat jo eläkkeellä ja viettivät ennen koronaa erittäinkin aktiivista elämää. Uskon silti, että ikääntyminen merkitsee useimmille elämänpiirin pienenemistä, jos ei heti eläkkeelle jäätyä niin hieman myöhemmin. Kun ammatilliset riennot jäävät pois, liikkuminen vähenee väistämättä. Pikku hiljaa tulee jo jotakin kremppaakin, joka vaikuttaa asiaan samansuuntaisesti kuin korona.

Viime kuukausien liikkumisrajoitukset ole vaikuttaneet omiin vapaa-ajan tekemisiini juuri ollenkaan, koska jännevaivat pitivät minut tiiviisti kotona jo aikaisemmin. En pysty esimerkiksi käymään teatterissa tai konserteissa, koska en pysty istumaan riittävän pitkään paikallani.

5. Tilaan apua kotiin

Korona-aika totuttaa kotiin tuotavien palvelujen käyttöön. Ei meillä sentään vanhusten kotihoito vielä käy, mutta ruokakaupan lähetti piipahtaa lähes joka perjantai tuomassa viikon ruokatarpeet. Onko siinä nyt kovin paljon eroa? Tein ruokatilauksia jo ennen koronaa, mutta nyt vielä useammin, koska on parempi pysyä kotona kuin haahuilla hyllyjen väleissä hönkäilemässä aerosoleja. Meillä käy myös siivooja. Voi olla, ettei minulla eläkeläisenä enää ole siihen varaa, mutta niin kauan kuin on, tilaan apua kotiin. Jänteeni ärtyvät siivoamiseen liittyvästä etukenosta helposti, joten en oikeastaan en edes saisi siivota.

6. Pukeudun mukavasti joka päivä

Tämän talven univormuni on ollut villahousut ja villamekko, olipa arki tai pyhä. Minulla ei nykyään ole erikseen koti- ja työvaatteita, kuten ennen koronaa. Pukeudun kotona hieman siistimmin kuin aikaisemmin ja työaikana hieman rennommin kuin ennen. Uskon, että tulen eläkeläisenä pukeutumaan samoin kuin nyt. Eihän silloin kai ylipäätään tarvitse muita vaatteita kuin kotivaatteita ja silloin tällöin juhlamekon? Silti haluan varmasti edelleen pukeutua enimmäkseen kauniisti. Mitä alusvaatteisiin tulee, olen siirtynyt lähes pelkästään kaarituettomiin rintaliiveihin. Löysin viime vuonna suosikkini ja tilasin niitä viidet. Ovat edulliset ruotsalaiset, eikä niissä ole pehmustettuja leveitä olkaimia, joita inhoan.

7. Ulkonäkötyössä tyydyn minimiin

Ulkonäkötyötä on kaikki se, mitä me naiset normaalisti teemme näyttääksemme varteenotettavilta oman ammattikuntamme edustajilta. Meikkasin aikaisemmin rutiinisti joka aamu, nyt vain niinä aamuina, kun odotettavissa on videopalaveri. Pesen myös tukan entistä harvemmin. Kampaajalla käynnit ovat niin ikään jälleen harventuneet, kun huomasin, että lyhyt polkkani kasvaa ihan siististi tavanomaiseen polkkamittaan.

Käytän ulkonäkööni entistä vähemmän rahaa. Huulipunatkin kaivelen huolellisesti hylsyjen pohjilta, kun en viitsi mennä ostamaan uusia. Aikaisemmin piti olla ainakin pari huulipunaa, jotka löytyivät laukusta käyttöön milloin tahansa. Säärikarvojani en tietenkään aja, ja deodorantin kulutukseni on vähentynyt noin 90 %. Kaikenlainen itsensä puleeraaminen tuntuu turhalta, kun kukaan ei minua näe, ja jos näkee, ei välitä. Koronan tekosia kaikki, mutta jatkunee sitten eläkkeellä.

8. Matkustelu on jäänyt historiaan

On täysin mahdollista, ettei minulla ole eläkeläisenä varaa ulkomaanmatkailuun. Siihenkin saan nyt mahdollisuuden totutella, kun rajat ovat käytännössä kiinni. Tämä hieman harmittaa, kun matkoja on ollut suunnitteilla ja jo maksettukin, mutta siirtolapuutarhamökin olemassaolo lievittää vaivoja. Siellä lienee aina jotakin tekemistä, eikä kukkien kastelu maksa paljon. Kotona on oikein hyvä, mökillä vielä parempi. Eikös tämä ole kuin eläkeläisen suusta?

--

Päivän kuvat: Iirikset ovat jo kukassa parvekkeellani.

 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016