KAUPALLINE YHTEISTYÄ, kuten asia lounaismurteella kenties sanottaisiin. Ei minulle tämän kirjoittamisesta mitään maksettu, mutta sain kyllä kirjan ilmaiseksi. Että kiitos vain, kustantamo Kynälä.

En olisi tarttunut tähän runoilija Heli Laaksosen uusimpaan, juuri ilmestyneeseen kirjaan kaupassa. Kansi ja takakansi näyttävät lastenkirjalta, ja nimi on kuin Tatulta ja Patulta varastettu: Sylvia, Tuija ja laulava patja. Ensivaikutelma kuitenkin pettää, sillä pikku kirjan typografia on tyylikäs ja sisältö aitoa Laaksosta: hauskaa ja ajatuksia herättävää.

Tekijä luonnehtii tuotostaan komedialliseksi kaunokirjaksi. Alun perin se on kirjoitettu tilaustyönä kamarinäytelmäksi kahden naisen teatteriryhmälle. En tiedä, onko sitä esitetty vai ei, eikä se tunnu tärkeältäkään. Itse voisin kyllä hyvin kuvitella esittäväni sitä vankalla, kansakoulun alaluokilla kertyneellä näyttämökokemuksellani.

Muutamaan sivuun tein koirankorvan oikein sattuvan sanailun merkiksi.

Päähenkilöt Sylvia ja Tuija pakenevat toisen 70-vuotispäiviä nuorisoseurantalolle, jossa heidän on tarkoitus koota runokavalkadi seuran 100-vuotisjuhlaan. Leidit linnoittautuvat ilmapatjan kassa seurantalon näyttämölle runokirjoja selaamaan. Eväitä ja rekvisiittaakin löytyy. Ja siitä juttu sitten lähtee luistamaan.

Sylvia ja Tuija ovat seitsemänkymppisinä jo tukevasti tietyssä iässä. Tunnot ja tilanteet, jotka he tarinassa jakavat, ovat tunnistettavia hieman nuoremmallekin. Onhan monella meistäkin jo ”monitehot pääs ja tukipohja jalas ja hiusväri tukas ja hamppais kruunui ko kuninkashuanees”. Tai no, ainakin monitehot ja hiusvärit.

Vitsit ovat lempeitä eivätkä aina ihan uusiakaan, mutta kyllä niitä ilokseen lukee. Muutamaan sivuun tein koirankorvan oikein sattuvan sanailun merkiksi. Tietenkin ystävykset myös hieman setvivät keskinäisiä välejään. Pitkä ystävyys on kestänyt sellaista, mitä kaikki avioliitotkaan eivät kestä.

Parhaat kirjat avaavat lukijalle ovia jo lähes unohdettuihin kokemuksiin, jotka ovat vain odottaneet herättämistään. Muistin, kuinka hienoa oli lukea koulunäytelmän vuorosanoja tuoksuvasta monistepaperista ja eläytyä niihin näyttämöllä.

Juuh. Niinä vuosina, kun esitin koulunäytelmien päärooleja, päähenkilöinä oli poikkeuksetta joko viisaita tonttuja tai reippaita karhuja. Olisiko nuoruusvuosistani tullut helpommat, jos opettaja olisi repäissyt ja päästänyt minut prinsessaksi? Eikö hän uskonut, että kauneuskin on rooli, jota esitetään?

Kaikkea sitä mieleen tuleekin, kun lukee kirjoja.

--

Päivän kuvat: Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja. Kynälä 2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

MarjattaP
1/1 | 

Kiva ja kiitos kun esittelit kirjan!  Heli Laaksosen tyyli ja ajattelutapa ovat mainioita.  Laitanpa kirjan lukulistalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016