Oli hupaisaa katsella, kun nuoriso kumartui innoissaan mekaanisen matkakirjoituskoneen ylle. Kokeiltiin rivinvaihtoa, kummasteltiin sarkaimia ja ihasteltiin musta-punaista värinauhaa. Saatiin sormet mustiksi, kun värinauha yhtäkkiä teki tenän. Mistä sen oikein kuuluukaan kulkea?

En ole koskaan ennen nähnyt näiden nuorten katsovan mitään käyttöohjeista. Nörtti kirjoitti binäärikoodia, hipsteri ihasteli pykälän kaunista muotoilua. Kokeilut dokumentoitiin älypuhelimella.

Miten hymiön muodostus onnistuu? Mitäh, mistä täällä saa sydämen? Vaikka käytin kirjoituskonetta vuosien ajan päivittäin, en ollut keksinyt, että koneella todellakin pystyy kirjoittamaan pienen sydämen.  Jopa punaisen sydämen. Vai olinko vain unohtanut?

Nuoriso keksi nopeasti, että se tehdään kirjoittamalla akuutti ja gravis päällekkäin. Noita sanoja he tuskin ovat koskaan kuulleetkaan.

Sitten he halusivat vaihtaa paperia. Miten paperi saatiinkaan menemään täsmälleen haluttuun kohtaan, jotta marginaalista tulisi halutun levyinen. Miten paperi pysyi pystyssä niin, että kirjoitetun tekstin lukeminen helpottui? Ja mitä tehdään, kun halutaan deletoida?

Ennen kuin korjausliuskat tulivat, käytettiin valkoista korjauslakkaa, joka oli kynsilakan tapaisessa pullossa.

Puolisoni näytti, miten korjausliuska toimii. Nuoret olivat ihastuksissaan. Kuinka näppärää! Minä selostin, että vielä aikaisemmin käytettiin valkoista korjauslakkaa, joka oli kynsilakan tapaisessa pullossa. Päivittäisessä työssä kuitenkin vain viivattiin yli tai kirjoitettiin xxxx erheen päälle.

Olin itsekin jo melkein unohtanut, millaista kirjoituskoneella oli työskennellä. Kun harjoittelin toimittajan töitä maakuntalehdissä, ei missään vielä käytetty tietokoneita. Olin saanut käytetyn sähkökirjoituskoneen ylioppilaslahjaksi, mutta nekin olivat kalliita ja melko harvinaisia. Ei niitä rivitoimittajilla ollut.

Mekaaniset kirjoituskoneet olivat raskaita, mutta hyvin rasvattuja ja kevyesti kulkevia. Niitä oli ilo naputella, joskin delete-näppäimen puute kieltämättä johti välillä melkoisen sekaviin, moneen kertaan leikattuihin ja liimattuihin käsikirjoituksiin.

Internetin kehittymisellä kattavaksi tietolähteeksi oli kauaskantoiset seuraukset ikääntyvien toimittajien arvostuksen ja työtilanteen kannalta.

Työurani alku osui taitekohtaan, jossa kirjoituskoneet korvattiin tietokoneilla. Viimeisessä harjoittelupaikassani kirjoitin kirjoituskoneella, mutta ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani tietokoneella, joista minulla toki oli silloin jo aiempaa kokemusta. Muutaman vuoden kuluttua katselin vierestä, kun aikakauslehtien graafikot alkoivat alansa ensimmäisinä tehdä työtään tietokoneilla ja sivuntaitto-ohjelmilla.

Kului vielä muutama vuosi, ja internet yleistyi mullistaen toimittajien tiedonhankinnan täydellisesti. Kaikki tieto, jota kokeneet toimittajat varjelivat mustasukkaisesti ja luovuttivat nuorille vain armosta tai pomon nimenomaisesta käskystä, tuli saataville verkkoon. Sillä oli kauaskantoiset seuraukset ikääntyvien toimittajien arvostuksen ja työtilanteen kannalta. Jos olisin jäänyt toimittajaksi, tuskin olisin itsekään säästynyt suuren luudan pyyhkäisyltä.

Tuntui valtavan hyvältä nähdä, miten nuoret arvostivat tuota vanhaa työvälinettä. Ja kyllähän kirjoituskone tekee sen, mihin tietokone ei pysty: siirtää ajatukset suoraan paperille ilman erillistä tulostamista. Voi miten näppärää!

--

Päivän kuvat: Puolisoni kunnosti muutamia vanhoja matkakirjoituskoneita eBayssä myytäviksi. Niillä on kuulemma kova kysyntä.

 

Kommentit (3)

JattaM

Tuntuipa nostalgiselta, muistui mieleen IBM:n vanha pallokirjoituskone jolla oli mahtava kirjoittaa. Onneksi kuitenkin on päästy mm kalkkeripapereista ja todella, delete-näppäin on  tarpeen eli en mitenkään sitä korjauslakkaa rakastanut. Hienoa jos vanhat taidot kiinnostavat myös nuorisoa, vaikka vain erikoisuuksina.

MarjattaP

Niinpä!  Hiilipaperit, spriimonistaminen, masterkappaleet, korjauskynät, -lakat ja -nauhat.  Tulivat minullekin ensimmäiset työvuodet mieleen.   Ja sitten alkoi toimistotekniikan hurja muutos.  Minä pidin käytössäni tavallisen sähkökirjoituskoneen ihan loppuun saakka, koska sillä kirjoitti ja täytti nopeasti joitakin pieniä lappusia, esimerkiksi tavallisen postin pakettikortin.  Sitä konetta sitten useampikin kesälomasijainen ihmetteli. 

Maija
Liittynyt15.10.2015

Pallokirjoituskonehan oli hienouden huippu! Eikä siihen aikaan kenellekään tullut mieleenkään täyttää mitään lomakkeita käsin. Oli niin näppärää kiertää mikä tahansa paperi koneeseen ja naputella sanat siististi oikeille kohdilleen. Myös kirjekuoriin kirjoitettiin osoitteet tietysti koneella.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram