Minun ja korskuvien mustien hevosten välissä oli kolme mellakka-aitaa ja noin neljä kerrosta rojalisteja. Kuningattaren henkivartiokaartiin, Household Cavalryyn, kuuluvien ratsastavien valiosotilaiden rintapanssarit häikäisivät ja päähineiden kullanväriset tupsut heiluivat korkealla väkijoukon yläpuolella. Kaviot kopisivat. Oli vaikea erottaa, missä kohdassa Harryn ja Meghanin vaunu kulki. Mutta siinä! Nyt tulevat vaaleat Windsor Grey -hevoset ja tuossa on Meghan ilmielävänä! Hän katsoo kohti ja heilauttaa kättään. Sekunnissa tilanne on ohi.

Säteilevän kaunis morsian, ja hetken päästä näen hänet uudelleen. Olen Long Walkin eteläpäässä The Windsor Castle -pubin luona eli melko lähellä kohtaa, jossa vaunut kääntyvät paluumatkalle kohti linnaa. Palaan vain muutaman sata metriä Long Walkin suuntaan ja seuraan, kun kulkue lähtee tulemaan suoraa tietä väkijoukon halki. Nyt Meghan hymyilee leveästi. Ja taas väkijoukko huutaa ja heiluttaa lippujaan.Tämä on suuri kansanjuhla.

Tuore Sussexin herttuapari nimenomaan halusi jakaa juhlapäivänsä yleisön kanssa, joten tarkkaan ottaen en ollut kuokkavieras, vaikkei minulla kutsukorttia ollutkaan. Meitä oli paikalla kaikkiaan noin 120 000, mutta varmaan harva yhtä vahingossa kuin minä.

Puolisolleni tuli viime syksynä tunne, että hänen pitää viedä minut toukokuussa Windsoriin, ja hän varasi majoituksen ja lentoliput viikkoja ennen kuin kuninkaallisten häiden paikasta ilmoitettiin. Emme peruneet varauksia, vaan päätimme käyttää eteen tulleen tilaisuuden ja tempautua mukaan juhlahumuun. Elämys olikin ainutkertainen.

Katujen yli kulki värikkäitä viirinauhoja, ja kauppojen ikkunat olivat täynnä hääaiheisia koristeita.

Heathrown lentokentältä on Etoniin noin 15 minuutin ajomatka. Kello kävi jo kymmentä, joten jätimme vain matkatavarat The George Innin tiskin taakse ja suuntasimme kävellen kohti tapahtumien keskipistettä. Kuvittelimme pääsevämme linnan sisäänkäynnin luota puistomaiselle Long Walkille ja pysähtyvämme sitten sopivaan kohtaan odottelemaan. Vähänpä tiesimme massatapahtumien järjestelyistä.

Windsorin erottaa Etonista vain vanha ja kaunis kivinen kävelysilta, Windsor Bridge. Jo sillalla törmäsimme ensimmäiseen tv-juontajaan, joka aloitteli lähetystä linnan siluetti taustanaan. Valtavan kokoinen Windsorin linna on rakennettu kukkulan päälle, joten se näkyy pitkälle. Tv-kanavilla riitti runsaasti valinnanvaraa hyvien juontopaikkojen suhteen.

Poliiseja oli paikalla sadoittain univormuissa ja ilman, aseen kera ja paljain käsin. Linnan luo menevät kadut oli suljettu autoliikenteeltä järeillä panssariesteillä. ”Millä asialla rouva on”, kysyi tiukkailmeinen järjestyksenvalvoja, kun pysähdyin sekunniksi erään suljetun kadun kohdalla aivan linnan lähellä. Ehkä olisin tosiaan mennyt siitä sisään, jos olisin ollut oikea häävieras.

Yllättäen reitit linnan luo ja Long Walkin alkupäähän olivat jo suljettuja myös jalankulkijoilta. Väkijoukkoa ohjattiin kuin karjalaumaa aina vain etelämmäs kohti Long Walkin kärkeä. Katujen yli kulki värikkäitä viirinauhoja, ja kauppojen ikkunat olivat täynnä hääaiheisia koristeita ja onnentoivotuksia hääparille. Monet liikkeet jakoivat omia lippujaan ja minäkin nappasin yhden.

Monituhatpäinen lauma päästettiin metallinpaljastimen läpi yksi kerrallaan.

Perinteikäs Marks & Spencer -kauppaketju oli vaihtanut logokseen Markle & Sparkle. Poikkesin donitsikauppaan ostamaan vettä ja kysyin samalla häiden teematuotetta. Se oli tietenkin sparkle-donitsi, jossa oli valkoinen kuorrutus ja hopeanvärisiä koristerakeita. Ostin kaksi ja söin myöhemmin molemmat puistossa nälkääni ennen kuin ehdin ottaa niistä kuvan.

Häiden piti alkaa kahdeltatoista. Kelloni oli kymmentä vailla, kun horisontissa näkyi jotakin vihreää. Edessämme teutaroi kuitenkin hermostunut ratsupoliisi, joka yritti huutamalla saada vellovan ihmismassan jakautumaan kahteen jonoon. Turha toivo. Emme tienneet, minne ne jonot veisivät, joten emme totelleet vaan kävelimme keskellä tietä niin pitkälle kuin pääsimme.

Sinnikkään jonotuksen jälkeen selvisi, että edessä oli turvatarkastus, jossa tämä monituhatpäinen lauma päästettiin metallinpaljastimen läpi yksi kerrallaan. Sitten piti vielä ylittää katu. Minulle jäi se käsitys, että katua oltiin juuri sulkemassa hääkulkuetta varten.

Osa oli pukeutunut kuin kuninkaallisiin häihin, osa otti karnevaalin kannalta.

Pelkkä Long Walkille pääsy tuntui saavutukselta. Olin väsynyt ja kuumissani, enkä pystynyt kävelemään enää askeltakaan. Ajattelin, että voin katsella häät myöhemmin kotona videolta, joten istahdin lähimmän lehmuksen alle lepäämään.

The Long Walk vie Windsorin linnasta kohti Snow Hilliä. Se on kaikkiaan yli neljän kilometrin pituinen, leveä lehmuskuja ja osa laajaa puistoaluetta, Windsor Great Parkia. Kuten varmasti olette valokuvista nähneet, lehmusten molemmin puolin on ruohokentät ja kaiken keskellä kulkee tie.

Tie ja puisto oli reunustettu metallisilla mellakka-aidoilla. Myös ruohokentän keskellä kulki aidoista koottuja käytäviä ilmeisesti turvaamaan viranomaisten kulkua hätätilanteissa. Päästyään puistoalueelle ei voinut enää vaihtaa karsinaa, mutta liikkumatilaa oli omalla alueella riittämiin.

Puistoon oli pystytetty neljä valtavaa valkokangasta äänentoistolaitteineen. Valtaosa yleisöstä oli pakkautunut niiden luo, mutta väkeä riitti myös vilteille vähän syrjemmälle sekä varjoon puiden alle. Nähdessään jotakin erityisen kiinnostavaa porukka yltyi heiluttamaan lippujaan villisti ja huutamaan suoraa huutoa. Yhteislaulua kuultiin ainakin Stand by me -kappaleen aikana.

Hääkatsomo oli moniaineksinen. Mukana oli kaiken ikäisiä, kokoisia ja värisiä ihmisiä eri kulttuureista. Osa oli pukeutunut kuin kuninkaallisin häihin, osa otti karnevaalin kannalta. Usealla oli päässään tiara tai pahvinen kruunu. Tunnelma oli rento, hyväntuulinen ja salliva. Suomalaisista yleisötapahtumista tutut häiriköt puuttuivat kokonaan. Ehkä he olivat sammuneet pubin pihaan jo matkalla.

Tapahtuman järjestelyt olivat moitteettomat. Jäätelökojuja ja pikaruokapaikkoja oli moneen makuun. Järjestysmiehet keräsivät roskia jatkuvasti, ja vessoja oli pitkät rivit alueen laidoilla.

Onko ikinä nähty kuninkaallista morsianta, joka nauttii roolistaan yhtä paljon?

Pysyin puun altakin hyvin selvillä kappelin tapahtumista. Näin, miten Harry pyyhki kyyneleitä kasvoiltaan ja miten Meghan hallitsi hermonsa täydellisesti. Onko ikinä nähty kuninkaallista morsianta, joka nauttii roolistaan yhtä paljon?

Paikallisten taksikuskien tietotoimisto oli sitä mieltä, ettei tämä liitto kestä. Meghan on liian aikuinen ja itsenäinen sopeutuakseen elämään kuninkaallisessa lintuhäkissä. Olen eri mieltä. Meghan on menestys juuri ikänsä ja taustansa takia. Hän on ollut riittävästi tekemisissä julkisuuden kanssa ymmärtääkseen, miten sitä hallitaan. Hän ei myöskään ole punasteleva neitsytmorsian, jota firman virkamiehet voivat viedä kuin litran mittaa.

Hääkulkueen lähtö linnasta ei aiheuttanut paniikkia puistossa tai edes ryntäystä kadun varteen, vaan kaikki käyttäytyivät rauhallisesti. Minäkään en tunkenut kohti mellakka-aitaa, ja oli yllätys, että takarivistäkin oli mahdollista nähdä vilaus Meghanin hymystä. Mutta olipa vain.

Kun hääpari oli mennyt ohi, lähdimme kävelemään kohti linnaa. Meidät käännytettiin kuitenkin takaisin sanoen, ettei sen luona olevaa porttia avattaisi vielä moneen tuntiin, vaan ainoa reitti pois alueelta kulkisi samasta kulmasta, josta olimme tulleetkin.

Tiesin, etten pystyisi kävelemään samaa matkaa enää uudestaan. Neuvokas puolisoni paikallisti onneksi hylätyn täkin roskiksen takaa. Levitimme löytöpeitteen puun alle ja otimme nokoset al fresco. Sillä välin portti olikin jo avattu, ja pääsimme palaamaan majataloon lyhintä mahdollista reittiä.

Linnassa juhlallisuudet jatkuivat vastaanotolla, ja myöhemmin vastanaineet huristivat sähköautolla Frogmore Houseen iltajuhlaan. Olin jo uneen vaipumaisillani, kun kuulin ilotulituksen äänet.

Seuraavana päivänä tutustuimme Windsorin linnaan ja kävimme hääkirkossa. Raportoin siitä tiistaina.

--

Päivän kuvat: Keskipäivän kova valo oli kuvaamisen kannalta hankala.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016