Kello on 3.12 yöllä. Istuin äsken hetken parvekkeella ihailemassa kukkia, joiden sävyt toistuivat pehmeinä aurinkokennovalojeni lempeässä hämyssä. Ei, en valvo olympialaisten takia.

Vuorokausirytmini on leikkauksen jälkeen humpsahtanut päälaelleen. Sammutan valot puoliltaöin, mutta kun leikkaushaava kiristää ja olo on muutenkin epämukava, unihiekka karkaa silmistä. Palaan olohuoneeseen ja valvon, kunnes väsymys on suurempaa kuin kipu. Keinulauta heilahtaa joskus jo viideltä tai kuudelta aamulla, joskus vasta seitsemältä. Olen siis hereillä melkein koko yön.

Herään aamulla yhdeksän maissa muutaman tunnin unien jälkeen. Sinnittelen valveilla iltapäivään, jolloin laitan ruokaa ja syön. Sen jälkeen nukuttaa kaikkein makeimmin, enkä ole kipeä mistään. On helppoa ja nautinnollista nukahtaa.

Tämä lienee kehoni keino varmistaa, että otan rauhallisesti.

Tällä tavoin elimistöni varmistaa, että otan rauhallisesti. Öisin en viitsi eikä kehtaa riehua, kun kaikki nukkuvat. Ja kun päivällä joko nukun tai olen väsyksissä, en riehu myöskään päivisin.

Kivuttoman nukkumisasennon löytäminen on vaikeaa, koska minulla on kipuja takaliston lisäksi molemmissa olkapäissä ja niskassa. Olkapäät ovat olleet hieman kipeät siitä asti, kun sairastin jäätyneen olkapään. Niskakivut taas johtuvat siitä, että kun en pysty istumaan tuolilla, luen ja käytän tietokonetta vuoteessa, sohvalla ja rahilla epäergonomisissa asennoissa, joissa kannattelen päätäni niskalihaksilla.

Oikea pakara/lantio puolestaan on pahastunut siitä, että joudun jatkuvasti nukkumaan sen päällä. Vasemmassa kankussahan on leikkaushaava, joka ei kestä painetta. Rasitan oikeaa puolta tavallista enemmän myös liikkuessani. Nyt siellä ovat jänteet, limapussit, hermot ja faskiat sitä mieltä, että eihän tätä kestä.

En kyllä ymmärrä, miksi kivut ovat aina pahimmillaan yöllä klo 22-05. Mihin tahansa muuhun aikaan päivästä pystyn nukahtamaan, mutta en silloin.

Jaha, lehti kolahti postiluukusta.

Seuraavana yönä valvoin neljään Sirdaludista huolimatta.

Professori O. ehdotti hoidoksi lihasrelaksanttia. Se auttaisi hartiajumiin, mutta samalla saisin unen päästä kiinni, koska Sirdalud tuppaa nukuttamaan. Otin ensimmäisenä iltana kaksi tablettia Sirdaludia ja yhden ison Buranan professorin ohjeiden mukaan. Nukahdin heti, ja unta riitti kahdeksan tuntia. Olin innoissani. Näinkö helposti ongelmasta päästiin?

No eipä päästy. Seuraavana yönä valvoin neljään Sirdaludista huolimatta. Jatkoin relaksantin käyttöä muutaman päivän ajan, kunnes hartiat asettuivat, mutta unen ja valveen ongelmat jatkuivat.

Eihän tässä tietenkään juuri nyt varsinaista ongelmaa ole. Sairauslomalla voi nukkua, kun huvittaa, eikä ole tarkoituskaan saada mitään näkyvää aikaan. Mutta mitä sitten, kun pitäisi palata töihin?

Miten ihmeessä saan vuorokausirytmini palaamaan normaaliksi?

Sirdaludista vielä sen verran, että se tosiaan rentoutti lihaksia ja poisti hartiajumin, mutta ei vienyt olkapäiden kipua täysin pois. Professori oli oikeassa suositellessaan sen oheen kipulääkettä. Tokkuraista tai epätodellista oloa lääkkeen käyttöön ei liittynyt. Sikäli se olisi ollut miellyttävämpi vaihtoehto kuin esimerkiksi Ketipinor, Lyrica tai Stilnoct. Tähän asti parhaiten ovat toimineet Tramal ja Panacod (kipulääkkeitä) sekä Imovane (nukahtamislääke). Niitä käyttäessäni olen sekä nukkunut yöni että tuntenut olevani oma itseni.

Keinoja toki on muitakin kuin lääkkeellisiä. Raportoin niistä myöhemmin, kunhan kokeeni etenevät.

--

Päivän kuvat:  Ruusuliljat alkoivat avautua parvekkeellani noin kuukausi sitten, eivätkä kerrotut kukinnot ole vieläkään täysin auki.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram