Kirjoitukset avainsanalla koti

Olen viime aikoina miettinyt elämääni kokonaisuutena: mitä valintoja olen tehnyt ja mihin ne ovat johtaneet. Mitä olen ehtinyt tehdä ja mitä en enää todennäköisesti tässä elämässä tee. Kun 60. ikävuoteni on meneillään ja ensimmäiset fyysiset rajoitteet ovat tosiasia, on jo mahdollista hieman ennustaakin. Jos en ole tehnyt jotakin tähän asti, en välttämättä aloita sitä enää. Tietyt asiat eivät myöskään enää ole mahdollisia.

Olen valinnut pois useita asioita, jotka kuuluvat useimpien suomalaisten elämään. Näissä viidessä kohdin olen kulkenut enemmän tai vähemmän vastavirtaan:

1. Biologiset lapset

Nykyään saatan sanoa, että tämä on ollut tärkein ympäristötekoni. Siihen verrattuna puisen hammasharjan käyttö tai jopa vegaaninen ruokavalio on pikkujuttu, koska jokainen syntyvä lapsi kuluttaa luonnonovaroja… no, paljon. Tämä oli minulle valinta, mutta tietenkään syyt eivät liity oikeasti millään tavalla ilmastonmuutokseen. 1980-luvulla puhuttiin kyllä jo kasvihuoneilmiöstä, muttei kukaan sen takia jättänyt synnyttämättä.

Biologinen lapsettomuuteni on monen motiivin summa. En itse viihtynyt yhtään lapsuudessani enkä halunnut saattaa ketään samaan tilanteeseen. Piilotajuntani varoitti minua toistuvasti lasten hankinnasta hurjilla painajaisilla, joiden takia pystyin kuvittelemaan alatiesynnytyksen liian hyvin ryhtyäkseni siihen. Ensimmäinen aviomieheni ei halunnut lapsia ja toisen aviomieheni kanssa päätimme keskittyä lapseen, joka oli. Ratkaisevinta ehkä kuitenkin oli, ettei yksikään sielu halunnut tulla maailmaan kauttani. Jos olisin tullut vahingossa raskaaksi, olisin harkinnut asiaa vakavasti. Mutta vasta silloin.

2. Omakotitalo

Kun jätin entisen elämäni pääkaupunkiseudulla ja valitsin uusperhe-elämän Turussa, moni täkäläinen piti itsestään selvänä, että ostan perheelleni talon. Mitä häh, talon! Olen pienestä lapsesta asti halunnut asua kerrostalossa ja mitä isommassa kaupungissa, sen parempi.

Minulle tuottaa turvaa, että joka puolella lähellä on ihmisiä. Seuraan kotini ikkunasta, miten hälytysajoneuvot lähtevät tehtäväänsä alle 10 sekunnissa hälytyksestä. Yhtä nopeasti he tulisivat, jos minulla olisi hätä. Jopa pikkutunneilla ikkunan alta kävelevät humalaiset ovat minulle merkki siitä, että olen täydellisessä turvassa. En pelkää susia, karhuja, kulkijoita tai muita ulkoisia uhkia, vaan sitä, mitä kodin seinien sisäpuolella voi sattua. En todellakaan halua asua eristyksissä pimeällä maaseudulla tai edes harvaan asutussa kaupunginosassa.

Voi olla, että maalaistyttönä idealisoin kaupunkielämää, mutta ei se ole tuottanut pettymystä. Minulle hyvä elämä on aina ollut sitä, että pystyy kävelemään ostoksille torille. En kaipaa edes omaa puutarhaa, vaikka tykkään kukista ja kasvatan niitä mielelläni. Parveke riittää ihan hyvin.

Ilmastotalkoissa en kuitenkaan saa asumisestani lisäpisteitä, koska asun aivan liian leveästi.

3. Autoilu

Minun ikäluokassani ajokortin hankkiminen oli itsestään selvä aikuistumisriitti. Itsekin pidin autoa ja ajamista välttämättömänä osana aikuisen elämää, ja uskoin, että joutuisin työssäni ajamaan päivittäin paikasta toiseen. Siksi painostin isäni kustantamaan itselleni ajokortin samoin kuin muillekin sisaruksille. Kortti jäi kuitenkin pölyyntymään, koska minulla ei ollut varaa hankkia ja ylläpitää autoa yksin, eikä silloinen puolisoni ollut halukas osallistumaan kaaran kuluihin. Lisäksi löysin ammatillisen oksani toimituksista, joissa autoa ajoi työpari, valokuvaaja, eikä toimittaja. Ja kun totuin kaupunkiasumiseen ja julkisilla liikkumiseen, en enää tarvinnut autoa mihinkään. Ajotaitoni ruostui niin, etten enää uskaltanut ajaa, kun siihen tuli mahdollisuus.

Nykyään ajamisen vähentäminen ja autosta luopuminen ovat ympäristötekoja. Perheessäni on vielä tällä hetkellä auto – minä jopa omistan sen – mutta käytämme sitä varsin harvoin ja todennäköisesti luovumme siitä ennen pitkää. Luotan siihen, että vuonna 2035 huristelen sähkökäyttöisen robottiauton kyydissä, eikä minun tarvitse pelätä ajavani kenenkään päälle.

4. Lämpimät lomaparatiisit

Mikähän vuosikymmen se oli, kun ”kaikki” alkoivat lomailla Thaimaassa? 1990-luku varmaan. Minulla oli silloin meneillään niin paljon muuta, etten ehtinyt ajatella koko asiaa. En ole kertaakaan ollut perinteisellä rantalomalla. Ei minulla ole ollut mitään isompaa niitä vastaankaan, olen vain priorisoinut aikani ja rahani toisin.

Nyt en enää pysty istumaan niin pitkän paikoillani kuin kaukolento vaatisi, joten Thaimaa, Brasilia, Intia ja moni muu lomaparatiisi jää minulta näkemättä. Yhdysvalloissa olen sentään käynyt, ja kerran Japanissa. Lempikaupunkini on (luonnollisesti) New York, ja voin kuvitella vielä yhden reissun Yhdysvaltain itärannikolle. Muuten luulen, että kaukolentoni on nyt lennetty. Se vähän harmittaa, että Hong Kong on niin kaukana.

Valintani liittyy terveyteen ja rahaan, mutta saa minua pitää ekohippinäkin.

5. Kesämökki

Ne, jotka eivät reppureissaa Intian niemimaalla tai joogaa Balilla, katoavat kesäksi mökeilleen tai purjehtimaan. Siltähän se tuntuu, mutta itse en ole tehnyt mitään näistä. Luultavasti viihtyisin mökillä mainiosti ainakin jonkin aikaa, koska tykkään saunoa ja katsella vettä, mutta saisin mennä sinne yksin. Puoliso kuulemma pakotettiin lapsena mökille, eikä hän mene sinne vapaaehtoisesti.

Mökin hankinta omaksi ei ole realistista, kun asuntolainaakin on vielä jäljellä, eikä sukulaisten mökkejä ole käytettävissä. Ehkä vielä jonakin päivänä vuokraan mökin viikoksi, mutta siihen se todennäköisesti jää. Tykkään kodistani niin paljon, etten mielelläni ole sieltä pidempään poissa. Koti on taloni, mökkini ja Thaimaani.

 

Sanonta ”saat sen, mistä luovut” ei pidä minun kohdallani paikkaansa. Olen saanut sen, mitä olen tavoitellut. Minusta niin on paljon parempi.

--

Päivän kuvat: Kevätesikoita Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tulppaanit ovat minusta olleet bulkkikukkia, sellaisia, mitä pitää ostaa majakkoon vähintään kaksi punttia, että näyttäisi miltään. Olen kasvattanut parvekkeella saviruukuissa matalia "luonnonlajeja", kasvitieteellisiä tulppaaneja, jotka eivät tarvitse  kovin syvää multakerrosta. Ne ovat olleet ihan ok, mutta en ole ollut niistä hirveän innoissani. Lajikkeitakaan ei ole ollut kovin monia tarjolla.

Viime syksynä viljelylaatikkoni vapautui poikkeuksellisen varhain, koska kuuma kesä kuihdutti gladiolukset ja krassit ennen aikojaan. Päätin kokeilla kunnollista tulppaanipenkkiä ja istuttaa ensi kertaa jalostettuja, korkeita tulppaaneja. Niitähän on vaikka minkälaisia: yksinkertaisia, kerrottuja, viherraitaisia, liljanmuotoisia ja ripsureunaisia.

Hyppäsin saman tien syvään päähän ja nappasin puutarhamyymälästä pussilliset värikkäimpiä papukaijatulppaaneja mitä löysin. Valitsin myös kahta lajia matalia tulppaaneja sekä kahta lajia iiriksiä. Istutin sipulit marras-joulukuun vaihteessa. Laitoin mukaan sipuliravinnetta ja mullaksi kaadoin, mitä parvekkeen nurkkaan oli sattunut jäämään: vajaan säkillisen rhododendronmultaa ja kesäkukkamullan loppuja.

Ajattelin, ettei mullan laadulla olisi niin väliä, kun se saattaisi joka tapauksessa jäätyä läpikotaisin, jos tulisi kylmä talvi.

Ei tullut kylmä talvi. Helmikuun lopulla nousivat pintaan iirikset ja niiden jälkeen aikaiset, matalat Persian Pearl -tulppaanit, joista on kuvia aikaisemmassa kirjoituksessani täällä. Ilokseni myös papukaijatulppaanien tomerat lehdet puskivat ylös mullasta jo  helmi-maalikuussa, ja nuputkin tulivat nopeasti näkyviin. Ne pysyivät tosin vihreinä niin pitkään, että ehdin jo huolestua. Eikö niistä tulisikaan värikkäitä?

Turha pelko. Molemmat lajikkeet tuottivat niin ihanat ja värikkäät kukat, että olin aivan myyty. Häärin niiden ympärillä kameran kanssa lähes joka päivä.

Istutin seitsemän sipulia kumpaakin lajiketta, ja kukkia kehittyi viisi kumpaakin. Ensimmäiset kukat avautuivat pitkänäperjantaina ja ne pysyivät priimakunnossa reilusti yli viikon. Eivät ne vieläkään ole täysin lakastuneita.

Eikö olekin aivan hurmaava tulppaani tämä Tulipa Estella Rijnveld? Punainen ja valkoinen kuin piparminttutanko ja mukana ripaus vihreää. Jokainen kukka on hiukan erilainen - valkoista on enemmän tai vähemmän.

Eipä tosin Tulipa Garden Fire siitä juuri jälkeen jää. Se avaa terälehtensä melko vaaleina ja kuin maidolla siveltyinä, mutta tummuu syvän punaiseksi. Vihreät sävyt katoavat kukan vanhetessa, mutta valkoinen raita säilyy. Sitä ei kuitenkaan ole joka terälehdessä eikä edes joka kukassa.

Korkeiden tulppaanien juurille avautui joukko Tulipa Little Princessejä. Ne ovat kauneimmillaan puoliksi supussa, jolloin terälehtien hienostuneet ulkopinnat näkyivät. Avautuneina ne ovatkin aika räikeitä. Monissa kukkavarsissa oli kolme nuppua, ja yhdessä kukassa oli tavallisten kuuden terälehden sijasta peräti 11. Kukinta meni ohi muutamassa päivässä.

Alla olevista kuvista näkee, etteivät kaikki tulppaanit jaksaneet kohota täyteen korkeuteen. Estella Rijnveldit kasvattivat kyllä täysikokoiset kukat, mutta varsi jäi lyhyeksi kaikissa paitsi yhdessä. Garden Firet tuottivat kolme korkeaa ja kaksi matalaa kukintoa.

Tulppaanipenkin värejä ei voi väittää erityisen harmonisiksi. En arvannut, että oranssit pikkuprinsessat kukkisivat samaan aikaan kuin punaiset papukaijatulppaanit, ja sitä paitsi luulin, että prinsessat olisivat punaisempia. Pieni arviointivirhe.

Olen silti tulppaanipenkkiini niin tyytyväinen, että mieleni tekee laittaa vastaava ensi kevääksi. Katsotaan nyt, onko viljelylaatikko syksyllä vapaana vai ei. Aion nimittäin ennen pitkää kaivaa sipulit ylös ja istuttaa laatikkoon jotakin ihan muuta. Kerron siitä lisää parin viikon kuluttua.

---

Päivän kuvat: Tulppaani Garden Fire.

Kommentit (0)

Olin marraskuussa laiska enkä jaksanut tehdä mitään parvekkeella koko kesän kasvaneelle amaryllikselle. Kannoin sen sellaisenaan astiassaan Ikea-kassissa kerrostalon autotalliin ja unohdin sinne. Tammikuun lopulla tuli mieleen, tarvitsisiko se kenties lirauksen vettä. Pyysin puolisoa tuomaan kassin ja kasvin ylös tallissa käydessään. Näin tapahtui.

Näky yllätti. Amaryllis oli pudottanut kaikki vanhat lehtensä. Ruskeiden jäänteiden keskeltä nousi komea kukkanuppu, joka oli jo yli viisi senttiä pitkä. Huh! Mitenkähän se olisi siellä pimeässä kukkinut? Istutin sipulin uuteen multaan ja nostin ikkunalle. Eikä aikaakaan, kun se kukki ennennäkemättömän hienosti. Kukinnoissa oli suuri määrä värisävyjä vihreästä kermanvalkoisen kautta punaiseen.

Kukkavanoja oli kaksi. Kukinnan jälkeen katkaisin ne ja siirsin kasvin itäikkunalle odottamaan parvekekauden alkua. Lehdet lähtivätkin heti kasvuun.

Minulla ei ole ollenkaan perinteisiä kukkivia huonekasveja. En ole kovin innostunut kasvilampuista enkä kasvien kiduttamisesta pimeässä. Taidan ajatella huonekasveista samoin kuin kotieläimistä: ne ovat kerrostaloasunnossa vähän väärässä paikassa, joten parempi, kun jätän väliin. Silti iloitsen kovasti kissavieraista ja tykkään kukista.

Tänä talvena minulla on ollut peräti kolme huonekasvia, kaikki köynnöksiä. Muratti kasvoi kesällä parvekkeella parista pikku oksasta muhkeaksi puskaksi, jonka nostin syksyllä sisään ja sijoitin ikkunan eteen. Joulun aikaan se näytti upealta valotettuna. Muratti on istutettu Lechuza-altakasteluamppeliin.

Muratin nykyisellä paikalla oli marraskuuhun asti köynnösvehka, jonka kasvatin 20 vuotta vanhan kasvin pistokkaista. Ostin aikanaan vehkan somistamaan työhuonettani, mutta kun toimisto siirtyi avokonttoriin, en saanut kiinnittää koukkua kattoon. Nyt siirsin hyvän kokoisen kasvin kylpyhuoneeseen, jossa se onkin viihtynyt yllättävän hyvin. Katon led-valot riittävät hyvin pitämään sen elinvoimaa yllä. Pidämme sen takia kylpyhuoneessa jatkuvasti valot päällä päivisin.

Köynnösvehka on Gunvor Olin-Grönqvistin suunnittelemassa Arabian kauniissa Suvi-amppelissa, joka ei ole kovin iso, mutta riittää vehkan juurille hyvin. Siron ripustimen ryöväsin parvekkeelta Lechuza-amppelista.

Minulla oli kesällä parvekkeella kaksi Apple Blossom -pelargonia, jotka kasvoivat tosi isoiksi ja kukkivat pitkään. Nostin yhden niistä ennen joulua olohuoneen länsi-ikkunalle, jossa kasvi alkoi pikkuhiljaa pudottaa lehtiään. Päätin ottaa siitä pistokkaita ennen kuin kasvi kokonaan kuolisi. Samalla leikkasin valtavaa runkoa reippaasti, mutta en sentään kymmensenttiseksi, kuten joissakin ohjeissa sanotaan.  

Yritin turhaan juurruttaa pistokkaita vesilaseissa, mutta kun juuria ei alkanut ilmaantua, tökkäsin ne lopulta suoraan multaan. Leikkasin samaan syssyyn versoja myös muratista ja köynnösvehkasta. Köynnökset kasvavat helposti liian isoiksi, ja olen epävarma niiden nuorennusleikkauksesta. Yksi muratti kuoli minulta kokonaan, kun leikkasin sitä reippaasti. Siksi ajattelin, että on ihan hyvä olla nuoria kasveja varalla.

Käytin istutuksiin kylvömultaa ja pidin pistokkaiden päällä osan päivästä muovipussia, jotta mikroilmasto olisi kosteampi. En osaa vielä sanoa, onko juurrutus onnistunut, mutta elän toivossa. Uskon, että ainakin muratti ja vehka pärjäävät, pelargoneista en tiedä, kun en ole ennen lisännyt niitä pistokkaista.

Vanhin huonekasvini on kultaköynnös, jonka olen vuosien mittaan herättänyt henkiin pistokkaiden avulla ainakin pari kertaa. Sen versot kasvavat useiden metrien pituuteen, mutta kerin ne ruukun ympärille niin, että kasvi muistuttaa lopulta isoa, vihreää palloa. Kastelun unohtuminen on välillä johtanut siihen, että kasvi on pudottanut ison osan lehdistään ja näyttänyt aika ikävältä.

Nyt vaihdoin kasvin uuteen multaan. Kultaköynnöksen juuret ovat tosi pienet eivätkä ne olleet kasvaneet täyttämään aiempaa ruukkua, joten vaihdoin samalla ruukun pienempään. Kasvi on menestynyt hämmästyttävän hyvin, vaikka matkaa lähimpään ikkunaan on melkein kolme metriä. Sen täytyy olla erityisen sitkeä lajike.

Kevät on alkanut myös parvekkeellani. Istutin marraskuun lopulla 11 pussillista pikkusipuleita istutuslaatikkoon ja muutamaan ruukkuun. Ensimmäisenä punnersi esiin ihana iiris, jonka lajike on Iris reticulata Harmony. Tämän tumman violetin suloisuuden lisäksi istutin vaaleamman lilaa Katharine Hodkinia. Minulla ei ole aikaisemmin ollut iiriksiä kevätkukkina, mutta tämä kerta ei takuulla jää viimeiseksi! Kukka on paljon kauniimpi kuin pakkauksen kuvassa, ja kun se kasvaa korotetussa istutuslaatikossa, sitä on helppo ihailla läheltä.

Jännittyneenä odotan, mitä seuraavaksi tulee kukkaan. En edes kunnolla muista, mitkä sipulit heitin erillisiin ruukkuihin ja mitkä laatikkoon. Paitsi että isot papukaijatulppaanit ovat viljelylaatikon reunalla kahdessa rivissä. Maltan tuskin odottaa!

Päivän kuvat: Iris reticulata Harmony, kevään ensi airut parvekkeellani.

--

Korjaus: puhuin kirjovehkasta, vaikka tarkoitin kultaköynnöstä. Korjasin kasvin nimen 10.3.2019.

Kommentit (0)

Tavaratalojen joulukoristeosastot vetävät minua puoleensa näin joulun alla kuin hunaja mehiläistä. Pörrään innostuneena etenkin lasisten joulupallojen ympärillä. Jos olen kotimaassa, en välttämättä osta, vaan ainoastaan tunnelmoin. Ulkomailta kuuluu kuitenkin hankkia kaunis tuliainen kotiin. Ensimmäiset lasiset joulupalloni hamstrasin muistaakseni Selfridges-tavaratalosta Lontoosta 1980-luvun alussa. Ne ovat tietysti minulla vieläkin. Turkooseissa palloissa on hopeisia hilekoristeita, vähän kuin jääpuikkoja.

En edes muistanut Berliiniin lähtiessäni, että Saksa on lasinpuhaltajien luvattu maa, mitä joulukuusenkoristeisiin tulee. Siksi manner-Euroopan suurimman tavaratalon, KaDeWen, joulukoristeosasto pääsi yllättämään. Mutta totta se on, että Lauschan kylässä Thüringenin vuoristoseudulla alettiin puhaltaa joulupalloja jo 1860-luvulla. Kuusesta, kynttilöistä ja liekkien valossa kimmeltävissä lasipalloista tuli 1900-luvun alkuun mennessä vakiintunut osa saksalaista joulunviettoa.

Yksi Lauschan ensimmäisistä lasisten joulukoristeiden valmistajista oli Inge-Glas. Toisen maailmansodan jälkeen yritys siirsi tuotantonsa Länsi-Saksan Neustadtiin, ja tällä hetkellä se on alallaan Euroopan markkinajohtaja, jonka valikoimassa on noin 3 000 lasista joulukuusenkoristetta. Inge-Glasin joulupallot tunnistaa tähden muotoisesta ripustinlenkistä.

KaDeWessa oli laajin koskaan näkemäni valikoima Inge-Glasin palloja, mutta toki kuusenkoristeita oli useilta muiltakin valmistajilta. Hallitsevat värit olivat perinteiset punainen, valkoinen, hopea ja kulta. Rohkeammille oli tarjolla vaaleanpunaista, violettia ja läpinäkyvää lasia. Tummanpunaista oli hyvin vähän, ja siniset pallot näyttivät olevan vaihteeksi poissa muodista.

Joulupallojen alkuperäinen idea, kynttilöiden valon heijastaminen, tuntui unohtuneen lähes täysin. Melkein kaikki koristeet olivat mattapintaisia. Hyvä, jos jokin raita oli kiiltävää.

Kummastelin suolakurkkuaiheisia koristeita, joita oli eri kokoisia. Mitä tekemistä niillä muka oli joulun kanssa? Sekin selvisi myöhemmin kotona. Luin netistä, että Saksassa on tapana kätkeä kurkkukoriste kuusen lehvien lomaan, ja joka sen löytää, saa lahjan. Vähän kuin manteli joulupuurossa.

Toinen saksalainen erikoisuus oli joulukuusen latvan lasikoriste, jossa on pallo ja pitkä, kapea huippu. Muoto toi mieleen  Berliinin tv-tornin, mutta en osaa sanoa, kumpi on ollut esikuva ja kumpi jäljittelee toista.

Siinä, missä Inge-Glasin koristeet ovat varsin hillittyjä, belgialaisen Goodwillin osastolla ei säästelty sokerihuurteessa. Oli heillä lasipallojakin, mutta vielä enemmän kaikkea muuta. Ballerinoja, prinsessoja, lintuja, kukkia, sudenkorentoja ja pegasoksia.

Makeiden pastellivärien joukossa erottui raikkaan vihreä nurkkaus. Tällaisia palloja en ollut ennen nähnytkään! Huomasin vasta kotona, että vihreä-valkoisen, pisaran muotoisen joulupalloni kuvioaihe oli misteli. Sen voisi ripustaa oviaukkoon ja jäädä odottelemaan suudelmaa.

KaDeWessa pisti silmään myös laajahko puisten joulukoristeiden osasto. Suomessa tunnetaan metalliset enkelikellot, mutta täällä vastaavat laitokset nikkaroidaan puusta. Härvelin lavat pyörivät palavien kynttilöiden voimalla ja liikuttavat koristeen keskiosan kuvioita. Aiheita oli monia: seimiasetelmia, itämaan tietäjiä, peuroja aterialla, hiihtäviä lapsia. Alla yksi esimerkki.

--

Päivän kuvat: Joulupalloja.

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Lasiset kuusenkoristeet ovat ihania! Meillä on myös Sveitsin anoppilasta lasinen latvakoriste 40-luvulta. Otan sen esille joka vuosi, ihastelen hetken,  ja sitten laitatetaan tietenkin kunnon suomalainen tähti kuusen latvaan niinkuin joka joulu.

Mukavaa joulunaikaa!

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos kommentista, vierailija, ja mukavaa joulunaikaa sinullekin! En kyllä minäkään uskaltaisi käyttää lasista latvakoristetta. Tuntuu, että silloin joulukuusi kaatuisi väistämättä ja aarre hajoaisi säpäleiksi. Minulta on muutama lasipallo rikkunut kuusen kaatuessa, eikä sirujen keräily ole järin mieltä ylentävää puuhaa.

Sara
2/4 | 

Kylläpä onkin ihania palloja ja muita koristeita. Ensin vain ihastelin kuviasi, mutta sitten tuli mieleen Heinrich Böllin kertomus "Ois joulu ainainen" ja rupesi hieman hymyilyttämään. Onko se sinulle tuttu? Sitä lukiessa on aina hyvin vaikuttunut saksalaisesta kuusenkoristelusta.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016