Kirjoitukset avainsanalla koti

Uhosin vuosi sitten, että ansaitsemme pidemmän amarylliskauden. Itsestähän se vain on kiinni, joten tänä talvena järjestin itselleni sellaisen. Olohuoneessani on ollut koko ajan jokin hippeastrum-lajike kukassa marraskuusta saakka. Lokakuussahan daaliat ja pelargonit olivat vielä täydessä kukassa parvekkeella.

Heti alkuun kukitin Exotic Gardenin nettikaupasta tilaamani uudet sipulit. Istutin ne ruukkuihin reilun viikon välein, jotta sain kukinnan porrastettua.

Ensimmäiseksi arvoin Magic Green -lajikkeen. Se osoittautui isokokoiseksi ja suorastaan majesteettiseksi kasviksi. Kukkavana oli korkea ja kukat erittäin isoja. Väritys oli kauniimpi terälehtien ulkopinnoilla kuin sisäpinnoilla. Vaalean vihreän lisäksi nähtävissä oli hieman tummaa viininpunaista. Sipulista tuli kaksi yhtä komeaa kukkavanaa peräjälkeen. Molempiin kukkavanoihin aukesi neljä kukkaa, yksi joka ilmansuuntaan.

Marraskuun lopussa avautuivat Exotic Starin isot, kermalla ja punaruskealla raidoitetut kukat. Se teki ensimmäiseen kukkavanaansa kaksi kauniisti päällekkäin limittyvää kukkaa. Toiseen kukkavanaan kehittyi kolme kukkaa, mutta nekään eivät olleet samassa tasossa, kuten amarylliksillä yleensä. Tämä melko matala, mutta dramaattinen lajike oli kaikista talven amarylliksistä erikoisin.

Joulukuun alussa oli Hippeastrum Mistyn vuoro. Sen kukat ovat trumpettimaiset ja muistuttavat paljon liljaa. Ensimmäisen kukkavanan neljä kukkaa osoittivat kukin omaan ilmansuuntaansa, mutta toinen kukkavana aukesi upeaksi helminauhaksi. Se oli kerrassaan suloinen! Kukinta kesti pitkään, reilusti tammikuun puolelle, jos oikein muistan.

Viimeinen uusi lajikkeeni avasi ensimmäiset kukkansa joulunpyhinä. Hippeastrum Papilio on perhosamaryllis, jonka sanotaan olevan ainavihreä eli se ei ilmeisesti tarvitse lepokautta kukkiakseen uudelleen, kuten ”tavalliset” amaryllikset. Se on kuitenkin hidas kukkimaan eikä välttämättä kuki ensimmäisenä vuonna istutuksen jälkeen vielä ollenkaan. Niin olen kuullut. Kukkavaloni herätti sipulin kuitenkin kukkimaan muutamassa viikossa siinä missä muutkin.

Heti joulun jälkeen, kun uudet amaryllikset vielä kukkivat, toin autotallista erän lepotauolla olleita kukkasipuleita ylös valoon. Pienet kolibriamaryllikset, punainen Top Choice ja punavalkoinen Christmas Star, aloittivat kukintansa noin viikon välein tammi-helmikuun vaihteessa. Ne kukkivat nyt selvästi runsaammin kuin edellistalvena, jolloin olin pelastanut ne puutarhamyymälän alelaarista. Etenkin Christmas Star yllätti kauneudellaan. Siitä tuli oikein söpö. Nämä kaksi kukkivat melkein koko helmikuun.

Helmi-maaliskuun vaihteessa oli amarylliksissä muutaman päivän tauko, mutta ilman kukkia en jäänyt, koska parvekkeella kukkivat jo ensimmäiset Tulipa Greigii Torontot. Odottelin, että hämähäkkiamaryllis Hippeastrum Cybister Bogota olisi ryhtynyt kukkimaan, mutta se kasvattikin vain kukkavanaa viikosta toiseen. Kukkavana kohosi 75 senttiin, kun se lopulta alkoi kukkia viikonloppuna. Sen isot terälehdet kääntyvät hauskasti korkkiruuville, mikä tekee siitä amarylliksistäni koristeellisimman. 

Niinpä vanhin amaryllikseni, Hippeastrum Nymph, ehti kukkaan täpärästi ennen Bogotaa. Se on perinteinen jouluamaryllislajike, isokukkainen ja kerrottu. Nappasin siitä viime keväänä irti poikasen, pikkusipulin, jota lihotin parvekkeella. Se oli kesän jälkeen vielä niin pieni, etten odottanut siltä mitään. Yllätyin, kun huomasin siinä melkein yhtä ison nupun kuin emokasvissa. Se tulee kukkimaan amaryllisistäni viimeisenä.

Kesäksi kaikki amaryllikset pääsevät todennäköisesti kesäsiirtolaan Villa Palaseen. Lämpöä on siellä luultavasti vähemmän kuin lasitetulla parvekkeellani, mutta valoa on vastaavasti enemmän. Saapa nähdä, miten ne siellä viihtyvät ja millaisen kukinnan saan ensi talvena.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Voi miten ihania amarylliksiä! Olipa inspiroiva ja kiva postaus,kiitos siitä!!

Leena
2/3 | 

Viimeinkin saan aikaiseksi kiittää sinua blogistasi. Ensinnäkin nämä amaryllikset: tuntuu ettei tällaisia voi olla olemassakaan. Upeita ovat. Ihailuani lisää vielä se, että kuvittelen sinun olevan ihan tavallinen (ei kuitenkaan) kukkien kasvattaja, siis ei hortonomi säädyltään. Luen ja katson kiinnostuneena myös vaatetuspuoltasi. Odotan kesää, kun pääset siirtolapuutarhaasi. Kiitokset sinulle.

Sisseli
3/3 | 

Vau! Kyllä mahtavat kukat. Mukava blogi sinulla. Odotan mielenkiinnolla tulevia postauksia. Mukavaa kevättä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Helmikuun lopulla on hyvä aika vaihtaa huonekasvien mullat. Viime vuonna leikkasin samalla pelargonit, mutta tänä vuonna aion tehdä sen erikseen vasta muutaman viikon kuluttua, kun kasvit ovat hieman asettuneet uusiin koteihinsa. 

Pelargoni ei välttämättä tarvitse joka kevät uutta ruukkua, koska sillä on aika pienet juuret. Tarkistin kuitenkin jokaisen ruukun tilanteen. Kastelin kaikki kasvit reilusti aamupäivällä ja laitoin puhtaita saviruukkuja vesialtaaseen likoamaan. Illansuussa kopautin juuripaakut irti ja katsoin, mikä tilanne oli.

Alla olevasta kuvasta näkyy, miten pienet juuret vuoden vanhalla Askola-pelargonilla oli viime keväänä. Tänä vuonna juuria oli selvästi enemmän, mutta ruukku ei ollut vielä tupaten täynnä. Vaihdoin silti sille isomman ruukun, koska se kasvaa hyvissä olosuhteissa isoksi ja isompi ruukku on vakaampi. Myös April Snow ja Dronning Ingrid saivat isot ruukut samasta syystä. 

Perinnepelargoni Askola.
Perinnepelargoni Askola.

Nimismiehen ja muut kompaktin kokoiset kukkijat pidin entisissä tai vain vähän isommissa ruukuissa. Haroin sormillani vanhaa multaa pois juuripaakkujen ympäriltä ja lisäsin ruukuttaessani uutta multaa. Muoviruukuissa kasvaneet viime kesän pistokkaat vaihdoin saviruukkuihin. Multana käytin ensin Plantagenin ja sen loputtua Kekkilän pelargonimultaa. 

Ostin kevättoimia varten myös perliittiä, vermikuliittia ja Seramista, kun kerrankin olin niin hyvinvarustetussa kaupassa, että niitä kaikkia oli tarjolla (Bauhaus). En kuitenkaan vielä avannut pakkauksia - kokeilen niitä toiste, ehkä siemenkylvöihin tai taimikasvatukseen. Nehän ovat kaikki jonkinlaista poltettua savea, joita käytetään lisäämään kasvualustan vedensitomiskykyä.

Vastaruukutetut.
Vastaruukutetut.

Viime keväänä minulla oli ruukutettavana myös pieniä amarylliksen eli hippeastrumin sipuleja, jotka olin ostanut alennuksella puutarhamyymälästä ja työntänyt isoihin juomalaseihin kukkimaan. Nämä pienoisamaryllikset Top Choice ja Christmas Star kukkivat minulla parhaillaan, enkä ole aikeissa vaihtaa niiden multaa.

Iso, jo useampana vuonna kukkinut, kerrottu amaryllis oli tehnyt peräti kaksi pikkupoikasta sivulleen. Irrotin ne viime kevään mullanvaihdon yhteydessä emokasvista. Toisen niistä hylkäsin liian pienenä, mutta toisen ruukutin kesäksi parvekkeelle kasvamaan. Se ei kuki vielä tänä talvena, mutta katsotaan, miten ensi kesän jälkeen käy.

Alla olevat kuvat ovat siis viime keväältä.

Amaryllikset.
Amaryllikset.

Uudistin viime keväänä myös kultaköynnöksen, köynnösvehkan ja muratin, jotka olivat kasvaneet liian isoiksi. Vehkasta ja muratista vain napsin pisimmät versot pois, mutta kultaköynnös vaati radikaalimpia toimia.

Olen istuttanut kultaköynnöksen uudestaan jo useita kertoja vuosien mittaan. Olen tehnyt sen yksinkertaisesti katkaisemalla versojen latvat ja työntämällä ne multaan, useita samaan ruukkuun. Pistokkaat ovat kuitenkin irronneet helposti mullasta ja osa niistä on aina kuollut. Nyt huomasin, että saattaa olla parempikin keino.

Lähellä kasvin versojen tyveä vaikutti olevan pienen kasvin näköisiä poikasia. Niissä ei ollut juuria, mutta ne näyttivät helposti irrotettavilta ja istutettavilta. Päätin kokeilla ja työnsinkin multaan verson kärkien sijasta niitä. Ja tämä onnistui! Kaikki juurtuivat ja alkoivat kasvattaa uusia lehtiä.

Vuoden kuluttua poikasten istutuksesta minulla on jo mukavan näköinen kultaköynnöspehko, jolle ei tarvitse tässä vaiheessa tehdä mitään.

Köynnösvehka ja muratti ovat kasvaneet entiselleen, joten niitä pitänee jälleen hieman latvoa. Teen sen varmaankin maaliskuussa samalla, kun leikkaan pelargonit. Muratti on selvästi kärsinyt valon puutteesta talven aikana, ja siinä on muutamia täysin kuivuneita versoja. Kokemus on osoittanut, että ne voi huoletta leikata kokonaan pois. Uusia kasvaa kyllä, kun olosuhteet jälleen paranevat.

Kultaköynnös vuosi sitten ja nyt.
Kultaköynnös vuosi sitten ja nyt.

Kuten sanottu, viime keväänä leikkasin pelargonit mullanvaihdon yhteydessä – kaikki muut paitsi Madame Salleronin, joka on enemmän mätäs kuin varrellinen kasvi. Se ja pikkuruinen Ansbrook Mulberry Blotch olivat kärsineet pahoin pimeästä talvikaudesta, mutta kesällä ne puskivat valtavan määrän uusia lehtiä ja oksia. Tänä talvena tarjosin pelargoneilleni reippaasti lukseja, joten hienohelmatkin lähtevät nyt uuteen kasvukauteen aivan eri asetelmasta kuin vuosi sitten.

Madame Salleron.
Madame Salleron.

Viime keväänä leikkaamani pelakuut, Askola ja Rosebud Appleblossom, eivät ottaneet rajusta käsittelystä yhtään nokkiinsa, vaikka jätin niihin vain muutaman lehden kuhunkin. Niistä kasvoi kesän aikana yhtä isoja tai isompia kuin alun perin. En tosin osaa vielä kovin hyvin ennakoida, mistä kasvi alkaa puskea uusia oksia, joten Askola näyttää aika holtittomalta. Oksat kiemurtelevat moniin suuntiin.

En välttämättä leikkaa Askolaa tänä keväänä. Kun käytössäni on ensimmäistä kertaa parvekkeen ohella myös piha, jossa on paljon katettua terassitilaa, pelargonit mahtuvat leikkaamattakin kasvattamaan lisää ulottuvuuksia.

Piiskamaisesti korkeutta kasvaneet nuoret pelargonit aion kuitenkin leikata. Myös Dronning Ingrid on leikkauslistalla, mutta pääasiassa pistokkaiden takia: saan siitä ainakin kuusi uutta vaaleanpunaista kaunotarta lasiverannalle. Sillä nythän minä suorastaan tarvitsen lisää kasveja! Kukitettavaa tilaa niin paljon enemmän. Tekee melkein mieli sanoa: lääniä. 360 neliötä.

Dronning Ingrid, Mårbackan tanskalainen pikkuserkku.
Dronning Ingrid, Mårbackan tanskalainen pikkuserkku.

--

Päivän kuva: Pelargonit ja hippeastrumit eli amaryllikset ryhmäkuvassa ennen viime kevään ruukutusta.

 

Kommentit (0)

Parvekepuutarhani siirtyi talviasetuksiin hyvässä järjestyksessä, mutta puuhaa siinä oli yllättävän paljon. Näin se kävi:

1. Amaryllikset autotalliin

Minulla oli nyt kaksi isoa ja kaksi pientä hippeastrumia, amaryllistä eli ritarinkukkaa lihomassa parvekkeella kesän ajan. Lakkasin lannoittamasta ja kastelemasta niitä jo elo-syyskuun vaiheessa, mutta vain kaksi pienintä näytti nahistuneelta lokakuuhun mennessä. Jouduin katkomaan mehevät, vihreät lehtiruusukkeet, jotta sain ne autotalliin pimeään lepäämään. Viimeistään tammikuun lopulla käyn katsomassa, mitä tuli: kukkia vai roskaa. En ole ennen kukittanut amarylliksiä uudestaan edes tässä mittakaavassa, vaan vain yhden kerrallaan.

Amaryllikset maastoutuivat kesällä parvekkeella hyvin, mutta kyllä niitä siellä vilahtaa lähes joka kuvassa.
Amaryllikset maastoutuivat kesällä parvekkeella hyvin, mutta kyllä niitä siellä vilahtaa lähes joka kuvassa.

2. Pelargonit ikkunalle ja valon alle

Autotallissa olisi tilaa myös pelargonien talvetukseen, mutta siellä ei ole niille riittävän viileää. Tallista poistettiin putkiremontin yhteydessä vesipiste, joten niiden kasteleminen olisi vaikeaa. Mitä lämpimämpää, sitä useammin niitä pitäisi kastella. Olen aikaisemmin talvettanut pelakuut onnistuneesti ikkunalaudalla, mutta nyt niitä on liian monta. Mallailin talvetuspaikkaa joka huoneeseen, mutta päädyin lopulta omaan työhuoneeseeni. Siinä ne ovat jatkuvasti silmieni alla tarkkailtavina.

Viritin ikkunan eteen uuden hyllyn kellarista löytyneistä vanhoista Lundia-hyllyn osista. Valaisimiksi ostin Motonetistä neljä 1 600 lumenin työmaavalaisinta, jotka kiinnitimme hyllyjen alapinnoille näppärästi nippusiteillä. (Joo, katkaisen nippusiteiden päät sitten ihan kohta.) Olisi ne voinut ruuvatakin, mutta halusin mahdollisuuden siirtää valoja vapaasti. Kasvit tarvitsevat kuulemma noin 1 000 luksia noin 12 tunnin ajan päivässä. Suunnilleen sen verran tuosta varmaan kertyy, kun lamput ovat käytännössä aivan kasveissa kiinni.

Jää nähtäväksi, osaanko kastella pelakuita sopivasti. Kerron sitten, moniko kuoli.

Lumenia löytyy ja lukseja riittää.
Lumenia löytyy ja lukseja riittää.

3. Eikä yksikään pelastunut – paitsi yksi

Pois heitettäviä kesäkukkia oli nyt poikkeuksellisen vähän, ainoastaan muhkea aprikoosinsävyinen begonia ja innokkaasti kukkiva Laura-pienoisverenpisara. Laurassa oli niin usein kirvoja, että sen lehdet olivat toistuvasta mäntysuopaveden suihkuttelusta tahmeat. En edes harkinnut sen talvettamista, vaikka periaatteessa verenpisarat ovat monivuotisia. Myös begonia kukki viimeiseen asti, mutta se oli jo alkanut abortoida versojaan. Pelastin sen paleltumiskuolemalta ja sulloin jätesäkkiin.

Niin, ja pelargoneista Rosebud Appleblossom sai mennä. Yritän keskittyä jatkossa edes vähän pienikokoisempiin lajikkeisiin. En ottanut pistokkaita, koska lajike on niin yleinen, että pystyn helposti hankkimaan keväällä pistokkaan, jos tulen katumapäälle. Parvekkeelle jäi vain yksi elävä vihreä kasvi: muratti, joka on talvehtinut siellä jo kaksi kertaa aikaisemminkin.

Vielä viimeiset kuvat ennen suurta puhdistusta.
Vielä viimeiset kuvat ennen suurta puhdistusta.

4. Juurakot pehkuihin kylmäkellariin

Pari metriä korkea daalia Gold Crown kärsi kirvoista, mutta kukki silti hämmästyttävän sitkeästi ja runsaasti viljelylaatikon päädyssä. Leikkasin sen viimeiset kukat maljakkoon ja saksin varret pätkinä biojätepussiin. Sitten seurasi yllätys. Osasin toki odottaa, että tällä kertaa saisin ehkä daaliastani juurakon talteen, mutta en tiennyt, miltä se näyttäisi. Sehän tuotti mukuloita kuin satoisa peruna! Muhkeat mukulat olivat tosin kiinni varressa tiukemmin kuin perunat, ja hyvä niin.

Toinen yllätys tuli esiin, kun kaivelin suutariksi jääneen oriental-lilja Playtimen ylös viljelylaatikosta. Keväällä ostamani liljanjuurakot ehtivät homehtua ennen kuin pääsin istuttamaan ne, koska viljelylaatikko oli varattu tulppaaneille. Siksi kaikki liljat eivät kukkineet, vaikka tekivät varren ja lehtiä. Nyt sain talteen yhden melko kookkaan, suomuisen liljanjuurakon (vai sipulin?). Vein sekä daalian että liljan juurakot kylmäkellariin, jossa minulla on turvetta isossa Ikean muovilaatikossa. Olen joskus säilyttänyt siellä juureksia, ja nyt piilotin sinne juurakoita. Saapa nähdä, miten niiden käy. Tällä vauhdilla minusta tulee lähivuosina melkein omavarainen parvekekasvien suhteen.

Daalian ja liljan juurakot ovat täynnä kasvuvoimaa. Toivottavasti vielä keväällä.
Daalian ja liljan juurakot ovat täynnä kasvuvoimaa. Toivottavasti vielä keväällä.

5. Matot reippaasti pesukoneeseen

Sitten olikin jo siivouksen vuoro. Finarten kierrätysmuovista tehtyjä Pispala-mattoja ei saisi pestä itse, mutta ostin keväällä yhden pitkän sijasta kaksi lyhyempää ihan vasiten sen takia, että matot mahtuisivat mahtavaan Mieleeni. Pesin ne koneessa 40 asteessa silkkiohjelmalla, niukalla pesuaineella yksi kerrallaan. Tuli puhdasta ja matot kuivuivat nopeasti tavallisella pyykkitelineellä huoneilmassa.

Pyyhin tietysti myös kaikki parvekkeen pinnat. Siellä tulee kyllä käsittämättömän likaista lyhyessä ajassa. Tämän puuhailun jälkeen meni taas pari yötä särkylääkkeiden varassa. Ei tulisi mitään, jos joutuisin sisälläkin siivoamaan. Minulle riittää hyvin tämä parvekkeen putsaus muutaman kerran vuodessa.

Yläkuvassa Tulipa Greigii Toronton itse kerättyjä sipuleja, alakuvassa kirjopikarililjan sipuleja.
Yläkuvassa Tulipa Greigii Toronton itse kerättyjä sipuleja, alakuvassa kirjopikarililjan sipuleja.

6. Tulppaanit, iirikset ja kirjopikarililjat mullan alle

Kukkasipuleiden istutus kuuluu lempipuuhiini. Pakkausten värikkäiden kuvien ja muhkeiden, kasvuvoimasta melkein halkeavien sipuleiden äärellä on hauska suunnitella väriyhdistelmiä ja haaveilla kevään kukkaloistosta. Olen oppinut kokemuksistani enkä enää edes yritä kukittaa narsisseja. Ne nyt vain eivät onnistu parvekkeellani. Tulppaanien kanssa sen sijaan on tähän asti mennyt aina tosi hyvin. Iirikset onnistuvat tai sitten eivät, ja kirjopikarililjat ovat uusi kokeilu ja puolison toive.

Istutin kirjopikarililjat omaan, melko tilavaan ruukkuunsa. Keväällä keräämäni Toronto-tulppaanin sipulit menivät samaan isoon muovipaljuun josta ne poiminkin. On kiinnostavaa nähdä, tuleeko niistä kukkia. Osa sipuleista oli mielestäni yhtä isoja kuin kaupan pussissa. Pienimmät jätin suosiolla kylvämättä.

Viljelylaatikkoon valitsin kevättä varten kahta eri lajiketta varhaisia iiriksiä, kahta lajiketta viridiflora-tulppaaneja, joiden terälehtien keskellä on vihreä raita, sekä yhden pussillisen papukaijatulppaaneja. Viljelylaatikko on nyt nurkassa ja kauempana parvekkeen ulkoseinästä kuin aikaisemmin, joten voi olla, etteivät tulppaanit saa siinä tarpeeksi valoa. Mietin laatikon siirtämistä entiselle paikalleen, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä.

Istutin tulppaanit ja iirikset lasagnemenetelmällä: isommat alle, pienemmät päälle.
Istutin tulppaanit ja iirikset lasagnemenetelmällä: isommat alle, pienemmät päälle.

Parvekkeen talvinen koristelu on vielä työn alla. Vein sinne kynttiläkruunun ja kaivoin lyhdyt esille, mutta muuta lavastusta pitää vielä miettiä. Kunhan muutama viikko kuluu, pystytän sinne ehkä pienen joulukuusen. Jouluunhan on enää yksi pitkä, pimeä yö.

--

Päivän kuva: Tulppaanin sipulit myydään pakkausten kauniilla kuvilla. Harvoin niistä täysin saman näköisiä tulee - joskus vielä kauniimpia.

Kommentit (0)

 Minulla on välttelevä kiintymyssuhde mattoihin. Totuin lapsuudessani maalaistalossa siihen, että kun tarvittiin matto, se kudottiin matonkuteista kangaspuissa. Matonkuteet leikattiin vanhoista vaatteista ja tekstiileistä. Omaan huoneeseeni paukuttelin vihreäsävyisen, raidallisen maton, joka peitti käytännössä koko vapaan lattiapinnan. Mattoja oli aina varastossa vaihtamista varten, ja ne pestiin kerran vuodessa vedellä ja mäntysuovalla.

Vielä kotoa muutettuanikin äitini kutoi minulle tilauksesta räsymatot kulloisenkin kotini värimaailmaan sopiviksi. Kun vaihdoin kotia tai sisustusta, palautin matot äidille. Mattoja tuli ja meni, ja niiden varanto tuntui ehtymättömältä.

Joudun oikein muistelemaan, miten ja milloin jouduin ostomattojen varaan. Ensimmäisessä omistusasunnossani Helsingissä minulla oli vielä äidin kutomat matot eteisessä ja makuuhuoneessa, mutta olohuoneeseen tarvitsin niin ison maton, että se piti ostaa kaupasta. Päädyin Ainola-mattoon.

Ainolat tehdään puuvillakuteesta kuten räsymätotkin, mutta punomalla niin, että pinta on ruudullinen. Minun ruutuni ovat salvianvihreitä ja valkoisia. Matto on minulla vieläkin käytössä. En ole malttanut luopua siitä, vaikka sen päätykanttaukset ovat rispaantuneet ja toisella puolella on kynsilakkatahra, joka ei lähde ikinä kokonaan. Ainola-matto on minusta edelleen toiseksi paras äidin kutoman jälkeen.

Seuraava kotini sijaitsi Turussa. Luulen, että kartoitin tuolloin mahdollisuuden saada vanhoja räsymattojani takaisin, mutta äitini naureskeli, että ne on kulutettu loppuun lapsuudenkotini lattioilla jo ajat sitten. Hän ei myöskään ollut aikeissa enää kutoa uusia. Se juna meni jo, joten mikä nyt neuvoksi?

No, onhan olemassa ammattikutojiakin. Paikallistin yhden ja tilasin ruokapöydän alle sekä sohvaryhmää sievistämään matot, joissa on pellavaloimi ja puuvillakude. Kutojan kangaspuut olivat melko kapeat, joten ruokapöydän alle tehtiin kaksi identtistä mattoa. Ne olivat täsmälleen oikean värisiä, kauniita ja ihania, kunnes likaantuivat.

Matot tulivat pesulasta takaisin huomattavan kutistuneina, röpelöreunaisina ja likaisemman näköisinä kuin lähtiessään. Palautin ne tietenkin pesuun. Uusintakierroksella ne puhdistuivat jonkin verran, mutta entisen kokoisiksi ne eivät koskaan palanneet. Olin taas ilman ruokailutilan mattoa.

 Vaikka asun nyt isossa osakehuoneistossa kuin paraskin porvari, puuvillamatot olivat minusta edelleen ainoita oikeita. ”Aitoihin mattoihin” minulla ei ole ollut varaa eikä kiinnostusta. Mattojen pitää mielestäni olla kevyitä, raikkaita ja vesipestäviä. Väreiltään ja kooltaan niiden pitäisi sopia sisutukseen just jetsulleen.

Pohjanmaalainen kutomo Rauma Carpet valmisti onneksi yhä Ainola-mattoja. Siellä tehtiin minulle mittatilaustyönä samanlainen punottu ruutumatto kuin minulla jo oli, mutta isompi. Se on tälläkin hetkellä ruokapöytämme alla siitä huolimatta, että puolisoni mielestä nämä matot ovat "aivan kauheita". En tiennyt tuota kantaa mattoa tilatessani. Tämä kosmopoliitti marisi, että tytön voi kyllä viedä pois maaseudulta, mutta maaseutua ei saa pois tytöstä, vaikka miten hioisi. Tottapa totta.

Viereisen sohvaryhmän matoksi kokeilin yhtä ja toista. Kun putkiremontin jälkeen sisustimme uudestaan, hankin siihen salamapäätöksellä Ikeasta vanhan roosan värisen nukkamaton. Päättelin, että se sitoisi yhteen olohuoneen värityksen ja eteishallin William Morris -tapetin, jossa on samanvärisiä kukkia. Väri olikin sopiva, mutta tiesin, ettei polypropyleeninukka kestäisi kauan kauniina vaan olisi tilapäisratkaisu.

Tänä keväänä pohdin mattopähkinää jälleen kerran. Nyt maton piti olla myös roombankestävä eli ohut, mutta hyvin paikallaan pysyvä. Siivousrobotin piti päästä helposti lattialta matolle, eikä matossa saanut olla mitään, mitä se alkaisi nyhtää. Siksi esimerkiksi viskoosinukkamatot, jotka ovat muuten ihania, karsiutuivat ostoslistalta. Yllättävän monissa hauskan näköisissä matoissa on pompuloita, nukkaa, hapsuja tai pitkähköjä kuteen lenkkejä. Ei jatkoon. Ja kun Ainolaa en voinut enää hankkia, mitä sitten?

Mietin jo, pitääkö varata paikallisesta käsityökeskuksesta mattopuut ja kutoa mattoni itse. Mutta sitten kävin viimeisenä oljenkortena vielä katsomassa Finarten nettisivut. Bonustytär hankki sieltä hyvännäköiset matot uuteen kotiinsa, joten ehkäpä minäkin? Uusimaa oli juuri tuolloin suljettuna, joten en päässyt katsomaan mattoja luonnossa, mutta uskoin valokuviin ja bonustyttären raporttiin.

Uusi mattoni on Finarten minimalistinen villamatto Norm vaaleanpunaisena. Siinä ei ole muuta vikaa kuin materiaali, mutta sekin menettelee. Villa on hieman karkeaa, mutta lämpimän tuntuista jalan alla. Väri on kauniisti meleerattu. Matto ei kiinnitä liikaa huomiota vaan sulautuu sisustukseen. Se voisi olla isompikin, mutta seuraava koko olisi ollut jo liian iso. Sitä paitsi pienempi matto on kevyempi.

Toivon vain, etten ihan heti kaataisi matolle lasillista Pepsiä. Ja sitä, että tahra olisi helpompi puhdistaa kuin puuvillamatosta. Pitäisi olla.

--

Päivän kuvat: Olohuoneen mattoja eri ajoilta. Elefanttipöytä on afrikkalaista käsityötä ja lahja appivanhemmilta. Kirppissohva on verhoiltu William Morrisin Acanthus-kankaalla.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Päätin tänä kesänä, että leikkaan parhaat räsymattoni kahdeksi matoksi. Aikoinaan minulla oli iso tupa, jonne äiti kutoi kuuden metrin matot. Oli joulumatot, kesä-, pääsiäis- ja kevätmatot. Vuosikymmenet olen kädet kipeinä ravistellut mattoja, pesu on ollut tuskaa. Nyt olen valmis luopumaan niistä, leikkaan lyhyeksi vain parhaat.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016