Kirjoitukset avainsanalla kukat

Kuten kerroin jo kesällä täällä, Nymans Garden Sussexissa on kenties hienoin puutarha, jossa olen käynyt. Esittelin sitä aikaisemmin eksoottisten kasvien paratiisina, mutta siellä on myös upea ruusutarha. Säästin parhaat ruusukuvat hetkeen, jolloin niitä eniten tarvitaan. Se hetki on nyt.

Tämän ruusun nimi on Strawberry Hill. Se on kuuluisan ruusukasvattajan David Austenin jalostama, runsaasti kukkiva ja huumaavasti tuoksuva englantilainen ruusu. Minusta se on ihanin ruusu ikinä. Postauksen pääkuvassa näette kokonaisen kukkivan oksan.

Näistä muista ruusuista en sitten tiedäkään juuri mitään. 

Kukat ovat kuin kermavaahtoa! Kukinta oli niin runsasta, että hiekkakäytävä oli paikoin peittynyt ruusun terälehtiin.

Pidän kovasti myös keltaisisista ruusuista. Olen aikeissa tilata yhden parvekkeelleni ensi kesäksi. Löysin lajikkeen, joka sopii myös ruukkukasvatukseen. Ja jos on ruusuja, on myös kärhöjä! 

En aio ensi kesänä käydä Englannissa ollenkaan, joten ajattelin tuoda perinteisen englantilaisen puutarhan peruselementtejä parvekeistutuksiin. Eli nimenomaan ruusuja ja kärhöjä. Yksi kumpaakin, jos tarkkoja ollaan. Lisäksi liljoja ja ehkä muutama verenpisara, sekä tietenkin pienet, mutta ihanat pelargoni- ja hippeastrum-kokoelmani.

Suunnitelma on valmiina, joten come on, kevät!

--

Päivän kuva: Strawberry Hill -ruusu Nymans Gardenissa Sussexissa, Englannissa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen päättänyt, että amaryllikset eivät ole joulukukkia vaan talvikukkia. Tarkemmin sanoen keskitalven kukkia.

Siitähän on vain muutama vuosi, kun jouluvalot olivat kaikkien mielestä vain ja ainoastaan jouluvaloja. Niille naureskeltiin, jotka ripustivat valosarjat pihapuihin jo marraskuussa. Nyt puhutaan kaamosvaloista tai talvivaloista, ja on itsestään selvää, että niillä valaistaan pimeitä iltoja joulun molemmin puolin.

Ritarinkukat, amaryllikset tai oikeammin hippeastrumit ansaitsevat saman. Ne ovat upeimpia kukkia, mitä keskitalvella voi kasvattaa, ja on tylsää, jos niiden kausi kestää vain muutaman päivän. Ansaitsemme pidemmän amarylliskauden! Se voi vallan hyvin alkaa marraskuusta ja päättyä vasta pääsiäiseen.

Onneksi mikään ei estä pidentämästä amarylliskautta oman käden oikeudella. Sipulit voi olla parasta ostaa syksyllä, kun niitä helpoimmin saatavissa. Niitä voi kuitenkin pitää pimeässä ja viileässä valitsemansa ajan ja hyötää erissä niin, että saa pitkän kukkivan kauden.

Ulkomailta tilaamalla sipuleja saa tälläkin hetkellä, ilmeisesti sillä ajatuksella, että ne kukitettaisiin keväällä tai kesällä ulkona. Joissakin myymälöissä otetaan jo vastaan varauksia ensi syksyksi. En ole varannut enkä tilannut, mutta jonakin vuonna saatan tehdä senkin.

Luulin, että amarylliksiä on vain joulunpunaisia, valkoisia, raidallisia ja vaaleanpunaisia. Silmäni aukesivat pari vuotta sitten Chelsea Flower Showssa Lontoossa, jossa näin koko joukon ennennäkemättömiä ritarinkukkia. Ymmärsin, ettei mahdollisimman iso ja pörheä kukkapallo sittenkään ehkä ole se juttu.

Hippeastrumeja tuskin on yhtä monia lajikkeita kuin orkideoja, mutta ajatus on ihan sama: on erikseen kaupallisia tarkoituksia varten kehitetyt turbolajikkeet ja erikseen pienemmät ja mahdollisesti myös aidommat, herkemmät ja kauniimmat kasvit.  Eivätkä kaikki tavallisesta joulukukasta poikkeavat edes ole pienempiä, vaan erilaisia.

Jos haluat kokeilla jotakin uutta, valitse ensi syksynä hämähäkkiamaryllis eli cybister-lajike. Cybisterejä kasvaa luonnonvaraisina Etelä-Amerikassa, ja niistä on risteytetty kaupallisia lajikkeita Yhdysvalloissa 1960-luvulta saakka. Niiden terälehdet ovat kapeita ja jopa nauhamaisia, ja kukat ovat harvoin yksivärisiä.

Ensimmäinen cybisterini on Bogota, jonka kukan alemmat terälehdet ovat väriltään muita vaaleammat. Bogota ei ole erityisen silmiinpistävän erilainen amaryllis, mutta hyvä alku.

Cybisterit eivät kuulemma tarvitse lepokautta, vaan niitä voi pitää ikkunalla kautta vuoden, ja ne kukkivat kun kukkivat. Tavalliset jouluamarylliksethän pitää pakottaa lepoon ja pitää viileässä ja pimeässä vähintään pari kuukautta, jotta ne kehittävät uudet kukkavanat.

Amaryllikset jaetaan kolmeen kokoluokkaan. Minulla on aikaisemmin ollut vain jättikokoisia. Nyt löysin aatonaattona puutarhamyymälän alennuskorista surkean pienen näköisiä sipuleita, jotka pelastin säälistä parilla eurolla ostoskoriin. Niistä kehittyi Hippeastrum Christmas Star ja Hippeastrum Top Choice.

Molemmat ovat punaisia ja saman kokoisia, mutta Christmas Starin keskusta on valkoinen ja Top Choicen tummanpunainen. Kumpaankin kehittyi kaksi kukkavanaa. Etenkin Top Choicen kukinta on erittäin runsas.

Kun vähän tutkin asiaa netistä, minulle selvisi, etteivät nämä pikkuruisina pitämäni amaryllikset suinkaan kuulu pienimpiin lajikkeisiin vaan keskikokoisiin. Vieläkin pienempiä on vaikka kuinka. Pienikukkaisimpia kutsutaan kolibriamarylliksiksi. Muuta en sitten niistä osaakaan sanoa – vielä.

Minusta tuntuu, että olen saanut hippeastrumkärpäsen pureman.

--

Päivän kuvat: Hippeastrum Bogota, H. Top Choice ja H. Christmas Star.

Kommentit (0)

Wakehurst on osa Kew Gardensia, vaikka sijaitseekin Sussexissa eikä Lontoon kupeessa. Se muistuttaa paljon enemmän muita Sussexin 1800-luvun lopulla perustettuja kartanopuistoja kuin perinteistä kasvitietetellistä puutarhaa. On vanha ja komea kartanorakennus plus pittoreskejä sivurakennuksia, on iso nurmikenttä, paljon alppiruusuja ja muita kukkivia pensaita, komeita puuyksilöitä ja kiviaidalla ympäröity, suojaisa kukkapuutarha. 

Keskikesällä Wakehurst on punaisten kukkien juhlaa. Talon seinustalla kuuluisassa punaisessa kukkapenkissä rehottavat muhkeat daaliat ja leikkisät pipot. Aidatun puutarhan värit ovat lempeät ja puuteriset: roosaa, lilaa, valkoista ja vaaleansinistä.

Wakehurst mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1205, jolloin metsänhoitaja William de Wakehurst hankki talon omistukseensa. Tila oli silloin pinta-alaltaan huomattavasti nykyistä pienempi. Kun viimeinen miespuolinen Wakehurst menehtyi vuonna 1454, häneltä jäi kaksi tytärtä. Heistä toinen meni naimisiin Nicholas Culpeperin kanssa ja sai 18 lasta. 

Nykyisen päärakennuksen rakennutti Edward Culpeper, joka peri tilan 9-vuotiaana vuonna 1571. Hiekkakivestä tehty talo oli silloin tosin selvästi nykyistä isompi ja muodosti umpipihan. Edward ansioitui kuningas Jaakko I:n hovissa, ja hänet aateloitiin.

1600-luvun lopulla vanhapoika Sir William Culpeper joutui myymään kartanon pelivelkojensa katteeksi. Paikan osti Sir Christopher Wrenin ystävä Dennis Lyddel. Arkkitehti Wren on mahdollisesti suunnitellut kartanon tallirakennukset, joissa nyt on ravintola.

Vuonna 1861 kartanon hankki Downshiren leskimarkiisitar Caroline. Hän rakennutti kappelin ja asennutti taloon höyrytoimisen keskuslämmityksen.

Puutarhan kehittäminen pääsi vauhtiin, kun Gerald Loder hankki kartanon omistukseensa vuonna 1903. Loder oli parlamentin jäsen ja innokas kasvien keräilijä, kuten niin moni muukin sussexilainen tilanomistaja tuohon aikaan. Loder rahoitti englantilaisten kasvitieteilijöiden kaukomaihin suuntautuneita keräilymatkoja, ja hänestä tuli kuninkaallisen kasvitieteellisen seuran RHS:n puheenjohtaja.

Loder teetti kartanon kappeliin upeat lasimaalaukset, jotka suunnitteli Charles Eamer Kempe. Tavallisten miespyhimysten ja marttyyrien sijasta näemme naisia lukemassa ja soittamassa alkeellista harmonicaa. Noh, todennäköisesti hekin olivat marttyyreitä tai ainakin raamatun henkilöitä. En kuitenkaan tunne symboliikkaa niin hyvin, että osaisin sanoa, keitä naishahmoja kuvat esittävät.

Kempe halusi papiksi, mutta arveli, ettei saarnastuolista sovi änkyttää, ja valitsikin urakseen kirkkojen rakentamisen. Sitä hän oppi arkkitehti  Frederick Brodleyn avustajana. Keskiajan vaikutteiden hyödyntämisessä ja lasimaalausten suunnittelussa hänen oppi-isänsä oli, kuinka ollakaan, monitaituri William Morris. Kempe perusti lopulta oman, menestyvän yrityksen, joka keskittyi yksinomaan lasimaalauksiin. Pelkästään Sussexissa on kaikkiaan 116 Kempen lasimaalausta. Kempe on kuuluisa erityisesti lasimaalaustensa keltaisista, eikä ihme.

Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.
Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.

Seuraavat Wakehurstin omistajat laajensivat puutarhaa entisestään. Sir Henry Price ja hänen puolisonsa, Lady Eve, harrastivat kasvien jalostamista ja esittelivät työnsä tuloksia RHS:n kuuluisissa kukkanäyttelyissä. Molemmilla on useita nimikkolajikkeita. Laakeriheisi viburnum tinus ”Eve Price” kukkii kauniisti keskitalvella englantilaisissa puutarhoissa.

Sir Henryn kuoleman jälkeen Wakehurst siirtyi hänen jälkisäädöksensä mukaisesti National Trustin omistukseen. Säätiö hallitsee kuitenkin ainoastaan Wakehurstin parkkipaikkaa, sillä kaikki muu on vuokrattu pitkäaikaisesti Royal Botanic Gardens Kewlle. 

Wakehurstissa sijaitsee myös maapallon biodiversiteetin säilyttämisen kannalta tärkeä siemenpankki, Millennium Seed Bank. Taksi veikin meidät ensin siemenpankin portille, koska Wakehurstiin tulevat ulkomaalaiset ovat kuljettajan mukaan yleensä menossa sinne. Siemenpankissa on yleisölle avoinna oleva näyttely, mutta enimmäkseen paikka taitaa palvella tiedettä.

Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.
Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.

Wakehurstissa on tavallaan monta pientä puutarhaa. Muurilla ympäröity Walled Garden on perinteisin ja siellä kasvaa tuttuja brittipuutarhojen kukkia. On myös Himalajan aukio, nummikasvien puutarha, vesipuutarha ja iirislaakso, jossa kukkii yli 60 lajiketta japanilaisia vesikurjenmiekkoja (Iris ensata). Ikävä kyllä niiden kukinta oli juuri päättymässä.

Luonnonniittyjä on Wakehurstissa kolme: kaksi kesäkukkaniittyä ja The Slips, jossa kasvaa muun muassa villejä orkidealajikkeita. Mehiläisten iloksi on oma mesipuutarha, joka kukkii läpi kesän.

Ajoittain koko Wakehurst muistuttaa mehiläispesää, koska se on suosittu leirikoulujen pitopaikka ja koulujen retkikohde. Koululaiset pitävät onneksi sen verran ääntä tullessaan, että satunnainen kävijä ehtii hypähtää syrjään ennen kuin he kirmaavat puskan takaa suoraan syliin. Alue on kuitenkin niin laaja, että hiljaisuuden ystävä löytää halutessaan sopivan syrjäisen siimeksen.

Tämä oli viimeinen puutarhaesittely kesän Sussex-sarjasta. Seuraavaksi matka johtaa Italiaan, kauppapuutarhoistaan tunnettuun Pistoiaan, mutta vasta keväällä.

--

Päivän kuva: Daalia Fascination Wakehurstissa.

Kommentit (0)

Parvekkeellani vallitsee ennennäkemätön kukkarunsaus vielä nyt lokakuussakin. En ole päässyt istuttamaan syklaameja tai muita syyskukkia vielä ollenkaan, koska kesäkukilta ei ole vapautunut tilaa.

Useimpina kesinä parvekkeeni on ollut vehreimmillään ennen juhannusta. Tänä vuonna osa kasveista alkoi kukkia kunnolla vasta heinäkuussa. Parhaimmillaan istutukset olivat elo-syyskuussa, eivätkä ne tosiaan vieläkään ole huonossa kunnossa.

Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin, kesäkuuhun.

Kerroin keväällä suunnitelmistani täällä ja aprikoin, mahtaako jaloleinikeistäni tulla mitään. Kätkin ruukkuun muistaakseni kymmenen juurimukulaa, joista useimmat tuottivat lehtiä. Kukkia tuli tasan tämä yksi ja ainoa. Olin vieläpä poissa kotoa sen kukkiessa kesäkuun toisella viikolla ja ehdin juuri ja juuri takaisin todistamaan kaunokaisen nopeaa kuihtumista.

Heinäkuussa jouduin kantamaan biojätelaatikkoon tämän kookkaan daalian. Siinä oli vielä paljon nuppuja, mutta se alkoi kärsiä jostakin, mahdollisesti raudanpuutteesta, ja peittyi lopulta kirvojen harsoon. Ehti se kuitenkin tuottaa kymmenkunta valtavaa kukkaa, joten ei sitä pettymyksenä tai epäonnistumisena voi pitää. En kuitenkaan ole varma, haluanko jatkossa parvekkeelleni mitään yhtä massiivista.

Aikaisemmin suosimieni miljoonakellojen sijasta minulla on tänä vuonna valkoisia ja punaisia aurinkoliisoja. Ne kasvoivat erittäin kookkaiksi ja kukkivat edelleen runsaasti. Paahteesta ne eivät pidä, mutta pärjäsivät keskikesälläkin länsiparvekkeella, kun kastelin runsaasti. Niiden vedenkulutus oli helteellä pari litraa päivässä, ja kuivuessaan ne nuupahtivat välittömästi.

Aurinkoliisojen kukat ovat aika isoja ja kuihtuessaan ne putoavat itsestään, joten nyppimistä ei välttämättä tarvita. On kuitenkin mukavampaa poimia kuihtuneet kukinnot amppelista kuin lattialta.

Pikkuverenpisarat ovat olleet tähän asti sopivin kasvi seinustan Ikea-ruukkuihin. Kaikki aikaisemmat (kuten orvokit, krassit ja härkäpavut) ovat kuihtuneet viimeistään elokuun alussa, mutta Bella Fuchsia -verenpisarat kukkivat edelleen iloisesti. Neljästä eri lajikkeesta parhaiten pärjäävät ne kaksi, joiden taimet ostin torilta. Postimyynnistä tilatuista pikkutaimista kasvattaminen ei tuottanut yhtä rehevää tulosta. Upein tuli siitä kukkasesta , joka sai varttua vapaasti omassa ruukussaan. Seinustalla seinä aina rajoittaa kasvua, eivätkä ruukutkaan ole suurensuuria.

Viljelylaatikkoon istutin itse pistokkaista kasvattamiani Apple Blossom -pelargoneja ja valkoisia aurinkoliisoja. Ne sopivat yhteen juuri niin hyvin kuin toivoinkin. Pelargonit alkoivat kukkia kunnolla vasta heinäkuun lopulla, mutta kukkivatkin sitten todella runsaasti. Kukkien väri näyttää vaihtelevan valon määrän mukaan. Heinäkuussa pikkuisten ruusunnuppujen reunoissa oli voimakkaan pinkki vivahde, kun tällä hetkellä avautuvat kukinnot ovat valkoisia.

Voin suositella aurinkoliisoja, pienoisverenpisaroita ja vanhan ajan pelargoneja, jos tavoitteena on syksypainotteinen, rehevä, pitkään kukkiva ja helppohoitoinen parveke.

Se ongelma tässä on, ettei pääse istuttamaan kevätkukkien sipuleita, kun isot ruukut ja viljelylaatikko ovat varattuja. Ajatus valtavien pelargonikasvustojen leikkaamisesta ja viemisestä jäteastiaan hirvittää, mutta ennen pitkää se on tehtävä, ellen halua pakkasen panevan kukkaparkoja. Olen ottanut jo pistokkaita ensi kesää varten, ja emokasvin aion talvettaa ikkunalla viime talven tapaan.

--

Päivän kuvat: Aurinkoliisoja.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 60. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016