Kirjoitukset avainsanalla kukat

Wakehurst on osa Kew Gardensia, vaikka sijaitseekin Sussexissa eikä Lontoon kupeessa. Se muistuttaa paljon enemmän muita Sussexin 1800-luvun lopulla perustettuja kartanopuistoja kuin perinteistä kasvitietetellistä puutarhaa. On vanha ja komea kartanorakennus plus pittoreskejä sivurakennuksia, on iso nurmikenttä, paljon alppiruusuja ja muita kukkivia pensaita, komeita puuyksilöitä ja kiviaidalla ympäröity, suojaisa kukkapuutarha. 

Keskikesällä Wakehurst on punaisten kukkien juhlaa. Talon seinustalla kuuluisassa punaisessa kukkapenkissä rehottavat muhkeat daaliat ja leikkisät pipot. Aidatun puutarhan värit ovat lempeät ja puuteriset: roosaa, lilaa, valkoista ja vaaleansinistä.

Wakehurst mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1205, jolloin metsänhoitaja William de Wakehurst hankki talon omistukseensa. Tila oli silloin pinta-alaltaan huomattavasti nykyistä pienempi. Kun viimeinen miespuolinen Wakehurst menehtyi vuonna 1454, häneltä jäi kaksi tytärtä. Heistä toinen meni naimisiin Nicholas Culpeperin kanssa ja sai 18 lasta. 

Nykyisen päärakennuksen rakennutti Edward Culpeper, joka peri tilan 9-vuotiaana vuonna 1571. Hiekkakivestä tehty talo oli silloin tosin selvästi nykyistä isompi ja muodosti umpipihan. Edward ansioitui kuningas Jaakko I:n hovissa, ja hänet aateloitiin.

1600-luvun lopulla vanhapoika Sir William Culpeper joutui myymään kartanon pelivelkojensa katteeksi. Paikan osti Sir Christopher Wrenin ystävä Dennis Lyddel. Arkkitehti Wren on mahdollisesti suunnitellut kartanon tallirakennukset, joissa nyt on ravintola.

Vuonna 1861 kartanon hankki Downshiren leskimarkiisitar Caroline. Hän rakennutti kappelin ja asennutti taloon höyrytoimisen keskuslämmityksen.

Puutarhan kehittäminen pääsi vauhtiin, kun Gerald Loder hankki kartanon omistukseensa vuonna 1903. Loder oli parlamentin jäsen ja innokas kasvien keräilijä, kuten niin moni muukin sussexilainen tilanomistaja tuohon aikaan. Loder rahoitti englantilaisten kasvitieteilijöiden kaukomaihin suuntautuneita keräilymatkoja, ja hänestä tuli kuninkaallisen kasvitieteellisen seuran RHS:n puheenjohtaja.

Loder teetti kartanon kappeliin upeat lasimaalaukset, jotka suunnitteli Charles Eamer Kempe. Tavallisten miespyhimysten ja marttyyrien sijasta näemme naisia lukemassa ja soittamassa alkeellista harmonicaa. Noh, todennäköisesti hekin olivat marttyyreitä tai ainakin raamatun henkilöitä. En kuitenkaan tunne symboliikkaa niin hyvin, että osaisin sanoa, keitä naishahmoja kuvat esittävät.

Kempe halusi papiksi, mutta arveli, ettei saarnastuolista sovi änkyttää, ja valitsikin urakseen kirkkojen rakentamisen. Sitä hän oppi arkkitehti  Frederick Brodleyn avustajana. Keskiajan vaikutteiden hyödyntämisessä ja lasimaalausten suunnittelussa hänen oppi-isänsä oli, kuinka ollakaan, monitaituri William Morris. Kempe perusti lopulta oman, menestyvän yrityksen, joka keskittyi yksinomaan lasimaalauksiin. Pelkästään Sussexissa on kaikkiaan 116 Kempen lasimaalausta. Kempe on kuuluisa erityisesti lasimaalaustensa keltaisista, eikä ihme.

Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.
Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.

Seuraavat Wakehurstin omistajat laajensivat puutarhaa entisestään. Sir Henry Price ja hänen puolisonsa, Lady Eve, harrastivat kasvien jalostamista ja esittelivät työnsä tuloksia RHS:n kuuluisissa kukkanäyttelyissä. Molemmilla on useita nimikkolajikkeita. Laakeriheisi viburnum tinus ”Eve Price” kukkii kauniisti keskitalvella englantilaisissa puutarhoissa.

Sir Henryn kuoleman jälkeen Wakehurst siirtyi hänen jälkisäädöksensä mukaisesti National Trustin omistukseen. Säätiö hallitsee kuitenkin ainoastaan Wakehurstin parkkipaikkaa, sillä kaikki muu on vuokrattu pitkäaikaisesti Royal Botanic Gardens Kewlle. 

Wakehurstissa sijaitsee myös maapallon biodiversiteetin säilyttämisen kannalta tärkeä siemenpankki, Millennium Seed Bank. Taksi veikin meidät ensin siemenpankin portille, koska Wakehurstiin tulevat ulkomaalaiset ovat kuljettajan mukaan yleensä menossa sinne. Siemenpankissa on yleisölle avoinna oleva näyttely, mutta enimmäkseen paikka taitaa palvella tiedettä.

Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.
Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.

Wakehurstissa on tavallaan monta pientä puutarhaa. Muurilla ympäröity Walled Garden on perinteisin ja siellä kasvaa tuttuja brittipuutarhojen kukkia. On myös Himalajan aukio, nummikasvien puutarha, vesipuutarha ja iirislaakso, jossa kukkii yli 60 lajiketta japanilaisia vesikurjenmiekkoja (Iris ensata). Ikävä kyllä niiden kukinta oli juuri päättymässä.

Luonnonniittyjä on Wakehurstissa kolme: kaksi kesäkukkaniittyä ja The Slips, jossa kasvaa muun muassa villejä orkidealajikkeita. Mehiläisten iloksi on oma mesipuutarha, joka kukkii läpi kesän.

Ajoittain koko Wakehurst muistuttaa mehiläispesää, koska se on suosittu leirikoulujen pitopaikka ja koulujen retkikohde. Koululaiset pitävät onneksi sen verran ääntä tullessaan, että satunnainen kävijä ehtii hypähtää syrjään ennen kuin he kirmaavat puskan takaa suoraan syliin. Alue on kuitenkin niin laaja, että hiljaisuuden ystävä löytää halutessaan sopivan syrjäisen siimeksen.

Tämä oli viimeinen puutarhaesittely kesän Sussex-sarjasta. Seuraavaksi matka johtaa Italiaan, kauppapuutarhoistaan tunnettuun Pistoiaan, mutta vasta keväällä.

--

Päivän kuva: Daalia Fascination Wakehurstissa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Parvekkeellani vallitsee ennennäkemätön kukkarunsaus vielä nyt lokakuussakin. En ole päässyt istuttamaan syklaameja tai muita syyskukkia vielä ollenkaan, koska kesäkukilta ei ole vapautunut tilaa.

Useimpina kesinä parvekkeeni on ollut vehreimmillään ennen juhannusta. Tänä vuonna osa kasveista alkoi kukkia kunnolla vasta heinäkuussa. Parhaimmillaan istutukset olivat elo-syyskuussa, eivätkä ne tosiaan vieläkään ole huonossa kunnossa.

Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin, kesäkuuhun.

Kerroin keväällä suunnitelmistani täällä ja aprikoin, mahtaako jaloleinikeistäni tulla mitään. Kätkin ruukkuun muistaakseni kymmenen juurimukulaa, joista useimmat tuottivat lehtiä. Kukkia tuli tasan tämä yksi ja ainoa. Olin vieläpä poissa kotoa sen kukkiessa kesäkuun toisella viikolla ja ehdin juuri ja juuri takaisin todistamaan kaunokaisen nopeaa kuihtumista.

Heinäkuussa jouduin kantamaan biojätelaatikkoon tämän kookkaan daalian. Siinä oli vielä paljon nuppuja, mutta se alkoi kärsiä jostakin, mahdollisesti raudanpuutteesta, ja peittyi lopulta kirvojen harsoon. Ehti se kuitenkin tuottaa kymmenkunta valtavaa kukkaa, joten ei sitä pettymyksenä tai epäonnistumisena voi pitää. En kuitenkaan ole varma, haluanko jatkossa parvekkeelleni mitään yhtä massiivista.

Aikaisemmin suosimieni miljoonakellojen sijasta minulla on tänä vuonna valkoisia ja punaisia aurinkoliisoja. Ne kasvoivat erittäin kookkaiksi ja kukkivat edelleen runsaasti. Paahteesta ne eivät pidä, mutta pärjäsivät keskikesälläkin länsiparvekkeella, kun kastelin runsaasti. Niiden vedenkulutus oli helteellä pari litraa päivässä, ja kuivuessaan ne nuupahtivat välittömästi.

Aurinkoliisojen kukat ovat aika isoja ja kuihtuessaan ne putoavat itsestään, joten nyppimistä ei välttämättä tarvita. On kuitenkin mukavampaa poimia kuihtuneet kukinnot amppelista kuin lattialta.

Pikkuverenpisarat ovat olleet tähän asti sopivin kasvi seinustan Ikea-ruukkuihin. Kaikki aikaisemmat (kuten orvokit, krassit ja härkäpavut) ovat kuihtuneet viimeistään elokuun alussa, mutta Bella Fuchsia -verenpisarat kukkivat edelleen iloisesti. Neljästä eri lajikkeesta parhaiten pärjäävät ne kaksi, joiden taimet ostin torilta. Postimyynnistä tilatuista pikkutaimista kasvattaminen ei tuottanut yhtä rehevää tulosta. Upein tuli siitä kukkasesta , joka sai varttua vapaasti omassa ruukussaan. Seinustalla seinä aina rajoittaa kasvua, eivätkä ruukutkaan ole suurensuuria.

Viljelylaatikkoon istutin itse pistokkaista kasvattamiani Apple Blossom -pelargoneja ja valkoisia aurinkoliisoja. Ne sopivat yhteen juuri niin hyvin kuin toivoinkin. Pelargonit alkoivat kukkia kunnolla vasta heinäkuun lopulla, mutta kukkivatkin sitten todella runsaasti. Kukkien väri näyttää vaihtelevan valon määrän mukaan. Heinäkuussa pikkuisten ruusunnuppujen reunoissa oli voimakkaan pinkki vivahde, kun tällä hetkellä avautuvat kukinnot ovat valkoisia.

Voin suositella aurinkoliisoja, pienoisverenpisaroita ja vanhan ajan pelargoneja, jos tavoitteena on syksypainotteinen, rehevä, pitkään kukkiva ja helppohoitoinen parveke.

Se ongelma tässä on, ettei pääse istuttamaan kevätkukkien sipuleita, kun isot ruukut ja viljelylaatikko ovat varattuja. Ajatus valtavien pelargonikasvustojen leikkaamisesta ja viemisestä jäteastiaan hirvittää, mutta ennen pitkää se on tehtävä, ellen halua pakkasen panevan kukkaparkoja. Olen ottanut jo pistokkaita ensi kesää varten, ja emokasvin aion talvettaa ikkunalla viime talven tapaan.

--

Päivän kuvat: Aurinkoliisoja.

Kommentit (0)

1900-luvun alussa Sussexissa riehui varsinainen puutarhamania. Kerroin aikaisemmin täällä Nymansin upeasta puutarhasta, ja nyt esittelen vain parin kivenheiton päässä sijaitsevan Borde Hillin. Molemmissa on nähtävissä tänäkin päivänä, millaisia aarteita tosielämän Harrison Fordit keräsivät henkensä kaupalla kaukaisista paikoista kuten Kiinasta, Burmasta, Tiibetistä, Intiasta, Japanista, Australiasta ja Andien vuoristosta.

Näitä löytöretkeilijöitä kutsutaan nimellä the Great Plant Hunters. He olivat kasvitieteilijöitä, jotka hankkivat rahoitusta tutkimusretkilleen myymällä keräämiään kasveja ja niiden siemeniä puutarhaharrastajille. Yksi innokkaista ostajista oli kenraali Stephenson Robert Clarke, joka oli hankkinut Borde Hillin omistukseensa vuonna 1893. Hän tuki kaikkiaan viiden eri botanistin keruumatkoja viime vuosisadan alkupuoliskolla.

Borde Hillin päärakennuksen vanhimmat osat ovat vuodelta 1598. Talossa järjestetään opastettuja kierroksia ryhmille, ja sen ruokasalia vuokrataan yksityistilaisuuksia varten. Puutarha avasi porttinsa matkailukohteena vuonna 1965. Paikka on edelleen Stephenson Clarken suvun omistuksessa.

Borde Hillin puu- ja pensaskokoelma on vanhastaan yksi maailman monipuolisimmista. Vaikka vuoden 1987 lokakuun hurja myrsky teki pahaa tuhoa kartanon 80 hehtaarin mailla, sen tanhuvilta löytyy yhä kymmeniä Britannian korkeimpia tai ympärysmitaltaan muhkeimpia puita, Champion Trees.

Kameliat ja jättiläismagnoliat ovat kukassa Borde Hillissä maalis-huhtikuussa, mitä seuraa alppiruusujen ja atsaleojen aika toukokuussa. Kesä-heinäkuussa ovat ruusut parhaimmillaan. Elokuussa ihaillaan etenkin muotopuutarhan perennapenkkejä, ja myös Italialainen puutarha on silloin värikkäimmillään.

Borde Hillin ruusutarhassa kukoistaa yli 100 David Austin -ruusulajiketta. Ruusujen jalostaja David Austin autteli jo pikkupoikana isoäitiään puutarhatöissä. Ruusuista hän innostui tiettävästi 17-vuotiaana. Hän otti tavoitteekseen risteyttää tuoksuvat, mutta vain kerran kesässä kukkivat vanhat ruusut ja modernit, värikkäämmät, mutta tuoksuttomat teeruusuhybridit.

Ensimmäinen Austin-ruusu, Constance Spry, pääsi myyntiin vasta noin kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, mutta se ei jäänyt viimeiseksi. Austin kehitti kaikkiaan yli 200 ruusulajiketta. Hän kutsui itse niitä englantilaisiksi ruusuiksi. Austin kuoli viime joulukuussa, ja ruusubisnes on nyt hänen poikansa ja pojanpoikansa käsissä. 

Austin-ruusut ovat pitkään kukkivia, tuoksuvia ja useimmiten kerrottuja, ja niiden värit ulottuvat valkoisesta kerman ja keltaisen kautta oranssiin ja punaiseen.  Vaaleanpunaisen ruusun nuppu voi olla keltainen ja keltaisen ruusun nuppu punainen.

Borde Hillin nykyinen ruusutarha istutettiin vuonna 1996. Sen paikalla oli iso ja epämääräinen perennaistutus, jolle nykyinen isäntäpari, Andrewjohn ja Eleni Stephenson Clarke, halusi tehdä jotakin. Mutta mitä? Ongelma ratkesi, kun Eleni löysi vuoden 1902 Country Magazine -lehden. Siinä kerrottiin kartanon ruusutarhasta, joka sijaitsi juuri siinä perennojen paikalla. Uusi ruusutarha nimettiin talon tyttären mukaan Jay Robin’s Rose Gardeniksi

Ruusutarhan vierustalla kurottelevat luonnollisesti kärhöt, aivan kuten vuonna 1902.

Kartano työllistää täyspäiväisesti toiminnanjohtajan ja neljä puutarhuria. Andrewjohn oli IT-alalla ennen kuin peri kartanon, eikä hänellä tai Elenalla ollut aiempaa kokemusta puutarha-alalta. Elena kouluttautui sittemmin puutarhuriksi, ja Andrewjohn suoritti bisnestutkinnon. Kolmikymppiset tytär Jay ja poika Harry ovat töissä muualla, mutta puutarha ja sen kehittäminen kiinnostaa vanhempien mukaan molempia, joten kartanon ja puutarhan jatko lienee turvattu.

Puutarha on niin laaja, että pystyin kiertämään siitä vain osan. Näkemättä jäivät esimerkiksi Allahin puutarha ja eksoottisia kasveja esittelevä Round Dell. Talon takana melkein eksyin tiheikköihin, joissa oli hauska törmätä kukassa oleviin hortensioihin ja verenpisaroihin. Molemmat kasvoivat keskikokoisina pensaina.

The Summer Border.
The Summer Border.

Puutarhan eri osia yhdistävän Paradise Walkin molemmin puolin on vuonna 2013 uudistetut kukkapenkit, joihin lisättiin silloin 700 uutta kasvilajiketta: pelargoneja, leimuja, soihtuliljoja, isotähtiputkia, sinikatanoja, paloyrttejä ja luppioita. Juu ei, en tunnistanut niitä ohi kulkiessani, vaan luin nimet nettisivuilta.

Italialainen puutarha tarkoittaa Borde Hillissä nelikulmaista lummeallasta, jonka ympärillä on portaikkoja, penkkejä ja isoja ruukkuistutuksia symmetrisenä asetelmana. En saanut siitä oikein otetta, mutta minä en olekaan muotopuutarhojen isoin ystävä.

Ehdottomasti ihaninta oli ruusutarhassa. Yöllä oli satanut aika rankasti, joten korkeimmat ruusut olivat menneet lakoon. Kukkien terälehdillä kimmelsivät sadat vesipisarat kuin kallisarvoiset kristallihelmet. Swarovski olisi ollut kateellinen.

--

Päivän kuva: Yksi Borde Hillin sadoista ihanista Austin-ruusuista.

Kommentit (0)

Molemmat keväällä huutokaupasta hankkimani pelargonit ovat yhä hengissä. Jo se on mielestäni saavutus, mutta suomalaisiin perinnepelargoneihin kuuluva Askola kaiken lisäksi kukkii! Ja juuri niin ihanasti kuin pitikin, korallinvärisin, vaaleareunaisin, puolikerrotuin kukin. Kukkavanoja on ainakin toistaiseksi vain yksi, eikä kukinto ole järin runsas, mutta on tämäkin jotakin.

Brittikaunotar Ansbrook Mulberry Blotch ei kuki. En sitä kyllä odottanutkaan, kun tämä pienoispelargoni kuulemma kukkii harvoin. Lehdissä ei myöskään ole näkyvissä lajikkeelle tunnusomaista punaruskeaa keskustaa. En tiedä, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin. Onko kasvi kenties saanut liikaa tai liian vähän valoa? Olisiko sitä pitänyt lannoittaa tietyllä tavalla? Jos tiedätte, kertokaa. Siihen asti tyydyn näihin vihreä-valkoisiin lehtiin.

Mulberry blotchin latvominen oli todennäköisesti virhe. Askolan kasvu virkistyi latvomisesta kovasti, ja se sai kolme uutta, paksua haaraa. Myös Mulperi alkoi pukata uutta oksaa joka välistä. Niistä kuitenkin vain yksi jäi henkiin, ja sen vahvistuessa alkuperäinen runko pudotti lehtensä ja lopetti kasvunsa. Pelargoni on nyt hieman yli 20 cm korkea, yksirunkoinen ja vino.

Itse leikkaamani Apple blossom -pelargonin pistokkaat vahvistuivat parvekkeen viljelylaatikossa niin hitaasti, että olin jo menettää uskoni. Pelkäsin, ehtivätkö ne kukkaan koko kesänä. Ihan turhaan. Tällä hetkellä kasvit ovat monihaaraisia ja noin 80 cm korkeita. Neljässä rungossa on hätäisesti laskien 50 kukintoa, joista osa nupulla.

Nyt mietin vain, minne tänä syksynä istutan tulppaanin sipulit, kun viljelylaatikko näyttäisi olevan erittäin varattu pakkasiin saakka.

--

Päivän kuvat: Pelargoni Askola kukkii.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016