Kirjoitukset avainsanalla kukat

Uhosin vuosi sitten, että ansaitsemme pidemmän amarylliskauden. Itsestähän se vain on kiinni, joten tänä talvena järjestin itselleni sellaisen. Olohuoneessani on ollut koko ajan jokin hippeastrum-lajike kukassa marraskuusta saakka. Lokakuussahan daaliat ja pelargonit olivat vielä täydessä kukassa parvekkeella.

Heti alkuun kukitin Exotic Gardenin nettikaupasta tilaamani uudet sipulit. Istutin ne ruukkuihin reilun viikon välein, jotta sain kukinnan porrastettua.

Ensimmäiseksi arvoin Magic Green -lajikkeen. Se osoittautui isokokoiseksi ja suorastaan majesteettiseksi kasviksi. Kukkavana oli korkea ja kukat erittäin isoja. Väritys oli kauniimpi terälehtien ulkopinnoilla kuin sisäpinnoilla. Vaalean vihreän lisäksi nähtävissä oli hieman tummaa viininpunaista. Sipulista tuli kaksi yhtä komeaa kukkavanaa peräjälkeen. Molempiin kukkavanoihin aukesi neljä kukkaa, yksi joka ilmansuuntaan.

Marraskuun lopussa avautuivat Exotic Starin isot, kermalla ja punaruskealla raidoitetut kukat. Se teki ensimmäiseen kukkavanaansa kaksi kauniisti päällekkäin limittyvää kukkaa. Toiseen kukkavanaan kehittyi kolme kukkaa, mutta nekään eivät olleet samassa tasossa, kuten amarylliksillä yleensä. Tämä melko matala, mutta dramaattinen lajike oli kaikista talven amarylliksistä erikoisin.

Joulukuun alussa oli Hippeastrum Mistyn vuoro. Sen kukat ovat trumpettimaiset ja muistuttavat paljon liljaa. Ensimmäisen kukkavanan neljä kukkaa osoittivat kukin omaan ilmansuuntaansa, mutta toinen kukkavana aukesi upeaksi helminauhaksi. Se oli kerrassaan suloinen! Kukinta kesti pitkään, reilusti tammikuun puolelle, jos oikein muistan.

Viimeinen uusi lajikkeeni avasi ensimmäiset kukkansa joulunpyhinä. Hippeastrum Papilio on perhosamaryllis, jonka sanotaan olevan ainavihreä eli se ei ilmeisesti tarvitse lepokautta kukkiakseen uudelleen, kuten ”tavalliset” amaryllikset. Se on kuitenkin hidas kukkimaan eikä välttämättä kuki ensimmäisenä vuonna istutuksen jälkeen vielä ollenkaan. Niin olen kuullut. Kukkavaloni herätti sipulin kuitenkin kukkimaan muutamassa viikossa siinä missä muutkin.

Heti joulun jälkeen, kun uudet amaryllikset vielä kukkivat, toin autotallista erän lepotauolla olleita kukkasipuleita ylös valoon. Pienet kolibriamaryllikset, punainen Top Choice ja punavalkoinen Christmas Star, aloittivat kukintansa noin viikon välein tammi-helmikuun vaihteessa. Ne kukkivat nyt selvästi runsaammin kuin edellistalvena, jolloin olin pelastanut ne puutarhamyymälän alelaarista. Etenkin Christmas Star yllätti kauneudellaan. Siitä tuli oikein söpö. Nämä kaksi kukkivat melkein koko helmikuun.

Helmi-maaliskuun vaihteessa oli amarylliksissä muutaman päivän tauko, mutta ilman kukkia en jäänyt, koska parvekkeella kukkivat jo ensimmäiset Tulipa Greigii Torontot. Odottelin, että hämähäkkiamaryllis Hippeastrum Cybister Bogota olisi ryhtynyt kukkimaan, mutta se kasvattikin vain kukkavanaa viikosta toiseen. Kukkavana kohosi 75 senttiin, kun se lopulta alkoi kukkia viikonloppuna. Sen isot terälehdet kääntyvät hauskasti korkkiruuville, mikä tekee siitä amarylliksistäni koristeellisimman. 

Niinpä vanhin amaryllikseni, Hippeastrum Nymph, ehti kukkaan täpärästi ennen Bogotaa. Se on perinteinen jouluamaryllislajike, isokukkainen ja kerrottu. Nappasin siitä viime keväänä irti poikasen, pikkusipulin, jota lihotin parvekkeella. Se oli kesän jälkeen vielä niin pieni, etten odottanut siltä mitään. Yllätyin, kun huomasin siinä melkein yhtä ison nupun kuin emokasvissa. Se tulee kukkimaan amaryllisistäni viimeisenä.

Kesäksi kaikki amaryllikset pääsevät todennäköisesti kesäsiirtolaan Villa Palaseen. Lämpöä on siellä luultavasti vähemmän kuin lasitetulla parvekkeellani, mutta valoa on vastaavasti enemmän. Saapa nähdä, miten ne siellä viihtyvät ja millaisen kukinnan saan ensi talvena.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Voi miten ihania amarylliksiä! Olipa inspiroiva ja kiva postaus,kiitos siitä!!

Leena
2/3 | 

Viimeinkin saan aikaiseksi kiittää sinua blogistasi. Ensinnäkin nämä amaryllikset: tuntuu ettei tällaisia voi olla olemassakaan. Upeita ovat. Ihailuani lisää vielä se, että kuvittelen sinun olevan ihan tavallinen (ei kuitenkaan) kukkien kasvattaja, siis ei hortonomi säädyltään. Luen ja katson kiinnostuneena myös vaatetuspuoltasi. Odotan kesää, kun pääset siirtolapuutarhaasi. Kiitokset sinulle.

Sisseli
3/3 | 

Vau! Kyllä mahtavat kukat. Mukava blogi sinulla. Odotan mielenkiinnolla tulevia postauksia. Mukavaa kevättä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Helmikuun lopulla on hyvä aika vaihtaa huonekasvien mullat. Viime vuonna leikkasin samalla pelargonit, mutta tänä vuonna aion tehdä sen erikseen vasta muutaman viikon kuluttua, kun kasvit ovat hieman asettuneet uusiin koteihinsa. 

Pelargoni ei välttämättä tarvitse joka kevät uutta ruukkua, koska sillä on aika pienet juuret. Tarkistin kuitenkin jokaisen ruukun tilanteen. Kastelin kaikki kasvit reilusti aamupäivällä ja laitoin puhtaita saviruukkuja vesialtaaseen likoamaan. Illansuussa kopautin juuripaakut irti ja katsoin, mikä tilanne oli.

Alla olevasta kuvasta näkyy, miten pienet juuret vuoden vanhalla Askola-pelargonilla oli viime keväänä. Tänä vuonna juuria oli selvästi enemmän, mutta ruukku ei ollut vielä tupaten täynnä. Vaihdoin silti sille isomman ruukun, koska se kasvaa hyvissä olosuhteissa isoksi ja isompi ruukku on vakaampi. Myös April Snow ja Dronning Ingrid saivat isot ruukut samasta syystä. 

Perinnepelargoni Askola.
Perinnepelargoni Askola.

Nimismiehen ja muut kompaktin kokoiset kukkijat pidin entisissä tai vain vähän isommissa ruukuissa. Haroin sormillani vanhaa multaa pois juuripaakkujen ympäriltä ja lisäsin ruukuttaessani uutta multaa. Muoviruukuissa kasvaneet viime kesän pistokkaat vaihdoin saviruukkuihin. Multana käytin ensin Plantagenin ja sen loputtua Kekkilän pelargonimultaa. 

Ostin kevättoimia varten myös perliittiä, vermikuliittia ja Seramista, kun kerrankin olin niin hyvinvarustetussa kaupassa, että niitä kaikkia oli tarjolla (Bauhaus). En kuitenkaan vielä avannut pakkauksia - kokeilen niitä toiste, ehkä siemenkylvöihin tai taimikasvatukseen. Nehän ovat kaikki jonkinlaista poltettua savea, joita käytetään lisäämään kasvualustan vedensitomiskykyä.

Vastaruukutetut.
Vastaruukutetut.

Viime keväänä minulla oli ruukutettavana myös pieniä amarylliksen eli hippeastrumin sipuleja, jotka olin ostanut alennuksella puutarhamyymälästä ja työntänyt isoihin juomalaseihin kukkimaan. Nämä pienoisamaryllikset Top Choice ja Christmas Star kukkivat minulla parhaillaan, enkä ole aikeissa vaihtaa niiden multaa.

Iso, jo useampana vuonna kukkinut, kerrottu amaryllis oli tehnyt peräti kaksi pikkupoikasta sivulleen. Irrotin ne viime kevään mullanvaihdon yhteydessä emokasvista. Toisen niistä hylkäsin liian pienenä, mutta toisen ruukutin kesäksi parvekkeelle kasvamaan. Se ei kuki vielä tänä talvena, mutta katsotaan, miten ensi kesän jälkeen käy.

Alla olevat kuvat ovat siis viime keväältä.

Amaryllikset.
Amaryllikset.

Uudistin viime keväänä myös kultaköynnöksen, köynnösvehkan ja muratin, jotka olivat kasvaneet liian isoiksi. Vehkasta ja muratista vain napsin pisimmät versot pois, mutta kultaköynnös vaati radikaalimpia toimia.

Olen istuttanut kultaköynnöksen uudestaan jo useita kertoja vuosien mittaan. Olen tehnyt sen yksinkertaisesti katkaisemalla versojen latvat ja työntämällä ne multaan, useita samaan ruukkuun. Pistokkaat ovat kuitenkin irronneet helposti mullasta ja osa niistä on aina kuollut. Nyt huomasin, että saattaa olla parempikin keino.

Lähellä kasvin versojen tyveä vaikutti olevan pienen kasvin näköisiä poikasia. Niissä ei ollut juuria, mutta ne näyttivät helposti irrotettavilta ja istutettavilta. Päätin kokeilla ja työnsinkin multaan verson kärkien sijasta niitä. Ja tämä onnistui! Kaikki juurtuivat ja alkoivat kasvattaa uusia lehtiä.

Vuoden kuluttua poikasten istutuksesta minulla on jo mukavan näköinen kultaköynnöspehko, jolle ei tarvitse tässä vaiheessa tehdä mitään.

Köynnösvehka ja muratti ovat kasvaneet entiselleen, joten niitä pitänee jälleen hieman latvoa. Teen sen varmaankin maaliskuussa samalla, kun leikkaan pelargonit. Muratti on selvästi kärsinyt valon puutteesta talven aikana, ja siinä on muutamia täysin kuivuneita versoja. Kokemus on osoittanut, että ne voi huoletta leikata kokonaan pois. Uusia kasvaa kyllä, kun olosuhteet jälleen paranevat.

Kultaköynnös vuosi sitten ja nyt.
Kultaköynnös vuosi sitten ja nyt.

Kuten sanottu, viime keväänä leikkasin pelargonit mullanvaihdon yhteydessä – kaikki muut paitsi Madame Salleronin, joka on enemmän mätäs kuin varrellinen kasvi. Se ja pikkuruinen Ansbrook Mulberry Blotch olivat kärsineet pahoin pimeästä talvikaudesta, mutta kesällä ne puskivat valtavan määrän uusia lehtiä ja oksia. Tänä talvena tarjosin pelargoneilleni reippaasti lukseja, joten hienohelmatkin lähtevät nyt uuteen kasvukauteen aivan eri asetelmasta kuin vuosi sitten.

Madame Salleron.
Madame Salleron.

Viime keväänä leikkaamani pelakuut, Askola ja Rosebud Appleblossom, eivät ottaneet rajusta käsittelystä yhtään nokkiinsa, vaikka jätin niihin vain muutaman lehden kuhunkin. Niistä kasvoi kesän aikana yhtä isoja tai isompia kuin alun perin. En tosin osaa vielä kovin hyvin ennakoida, mistä kasvi alkaa puskea uusia oksia, joten Askola näyttää aika holtittomalta. Oksat kiemurtelevat moniin suuntiin.

En välttämättä leikkaa Askolaa tänä keväänä. Kun käytössäni on ensimmäistä kertaa parvekkeen ohella myös piha, jossa on paljon katettua terassitilaa, pelargonit mahtuvat leikkaamattakin kasvattamaan lisää ulottuvuuksia.

Piiskamaisesti korkeutta kasvaneet nuoret pelargonit aion kuitenkin leikata. Myös Dronning Ingrid on leikkauslistalla, mutta pääasiassa pistokkaiden takia: saan siitä ainakin kuusi uutta vaaleanpunaista kaunotarta lasiverannalle. Sillä nythän minä suorastaan tarvitsen lisää kasveja! Kukitettavaa tilaa niin paljon enemmän. Tekee melkein mieli sanoa: lääniä. 360 neliötä.

Dronning Ingrid, Mårbackan tanskalainen pikkuserkku.
Dronning Ingrid, Mårbackan tanskalainen pikkuserkku.

--

Päivän kuva: Pelargonit ja hippeastrumit eli amaryllikset ryhmäkuvassa ennen viime kevään ruukutusta.

 

Kommentit (0)

Esittelin jo viime keväänä oranssinkukertavan papukaijatulppaanin Rasta Parrotin, joka kukki parvekkeeni viljelylaatikossa aivan hulvattomasti. Olin kuitenkin istuttanut myös toista papukaijatulppaanilajiketta, Irene Parrotia. Ajattelin, että Rasta ja Irene sopisivat väritykseltään hyvin yhteen, kun molemmissa olisi oranssia. Rasta olisi vaaleampi, Irene tummempi.

Hämmästykseni oli suuri, kun oranssin ja tumman liilan sijasta kukat avautuivatkin kerman ja punaisen sävyissä. En ollut varma, olivatko ne edes papukaijatulppaaneja, kun ensimmäisen avautuvan kukan terälehdet olivat aika sileitä. Oli selvää, että Irene-sipulipussissa oli jotakin ihan muuta.

Kun lisäksi kymmenestä sipulista vain kuudesta kehittyi tulppaani, katsoin, että yhteydenotto myyjään oli perusteltua. Kerroin tilanteesta, lähetin valokuvia ja kysyin heiltä, mitä olin saanut. Mikä lajike tämä oikein oli?

Myyjä pahoitteli, että oli lähettänyt väärät tulppaanit. Hän ilmoitti myös ottaneensa yhteyttä sipulien kasvattajaan ja lupasi palata asiaan, kun tietää asiasta enemmän. Olen odottanut tuota yhteydenottoa nyt jo yhdeksän kuukautta.

En ole myöskään saanut mitään korvausta myyjän virheestä – joka toki oli kasvattajan virhe. Eihän sipuleista näe päältä, mitä lajiketta ne ovat. Voin kuvitella, että virhemahdollisuuksia on paljon, kun kasvattaja yrittää pitää pellolta kokoamiaan sipuleita erillään toisistaan ja pysyä kärryillä siitä, mikä laari sisältää mitäkin lajiketta.

Lue lisäähttps://www.etlehti.fi/blogit/tietyssa-iassa/rasta-parrot-vappurieha-parvekkeella

Kun näytti selvältä, etten myyjän kautta saa tietää tulppaanin lajiketta, ryhdyin selvittelemään sitä itse. Tein kuvahaun mysteeritulppaaneista ottamieni valokuvien avulla, jolloin sain Googlelta vastaukseksi suuren määrän kuvia punavalkoisesta Tulipa Estella Rijnveldistä. Kasvatin sitä parvekkeella edellisenä keväänä, joten tiesin tasan tarkkaan, että vastaus oli väärä.

Tämänvuotinen tulppaanini ei voinut olla Estella, koska vihreä raita puuttui, terälehtien reunat eivät olleet yhtä rispaantuneita ja, mikä tärkeintä, valkoisen sijasta pohjaväri oli vaaleankeltainen.

Seuraavaksi googlasin eri sanayhdistelmillä. Sain esiin kuvia useista valko-punaisista ja kelta-punaisista lajikkeista, mutta mikään niistä ei mielestäni vastannut täysin sitä, mikä kasvoi parvekkeellani.

Ensin ajattelin, että tulppaanini olisi World Expression. Mutta ei se ole: World Epressionissa on usein vähän vihreää, eikä se ole ripsureunainen Parrot. Toinen mahdollinen lajike oli mielestäni Sorbet. Sen väritys on oikea, mutta sekään ei ole Parrot.

Seuraavaksi tein haun papukaijatulppaaneista. Tällä hollantilaisen tulppaanikasvattajan Dutch Grown -sivustolla esitellään 11 papukaijatulppaania, joista yksi, Flaming Parrot, on kuvan perusteella melko lähellä parvekkeellani kasvavaa kaunotarta.

En olisi kyllä ikinä antanut noin tulista nimeä näin viileälle kukalle. Kuvahaku nimellä Flaming Parrot paljastikin, että Flaming Parrotin kukat ovat useimmiten tällaiset räiskyvän keltaiset eivätkä kermanväriset, jotka vielä vanhetessaan hiipuvat valkoisiksi. Tuo värin vaaleneminen on kuitenkin tyypillistä Flaming Parrotille.

Johtopäätökseni on, että parvekkeellani kukki joko Flaming Parrotin uusi, vaaleampi versio, joka ei ole vielä tullut markkinoille omalla nimellään, tai sitten olin saanut pussillisen viallisina hylättyjä Flaming Parroteja. Miksi ne olivat Irene Parrotin pussissa, sitä en osaa sanoa.

Jos tämä tulppaani tulee markkinoille uutena lajikkeena, mikähän sen nimi on? Parrot Strawberry Sorbet?

Lue lisäähttps://www.etlehti.fi/blogit/tietyssa-iassa/tulppaanipenkki-onnistui-parvekkeella-yli-odotusten

 

p.s. Luulen, ettei toisessakaan pussissa ollut puhtaita jauhoja. Parrot Rastan sijasta parvekkeellani kukki kuvista päätellen ehkä sittenkin Parrot King. Rastassa olisi ollut vielä enemmän värikirjoa. Mutta saatan olla väärässäkin - papukaijatulppaanien värit näyttävät vaihtelevan kovin paljon,  varmaankin myös kasvatuspaikasta ja valaistusolosuhteista riippuen. Pääasia, että ovat kauniita.

Kommentit (1)

Ensimmäisen talvipäivän seisauksen jälkeisen päivän kunniaksi tänään sopii jo miettiä kevättä. Kummankohan saamme ensin, lumen vai kirsikankukat? Rouva Ise runoili aiheesta vuoden 1000 tienoilla näin:

Sataa kirsikan

kukkaislunta ja lumen

kirsikankukkaa.

Minä kysyn keväältä:

lunta, kukkaa vai lunta?

Tuomas Anhava suomensi tankarunon. Se ilmestyi vuonna 1976 Oikukas tuuli -kokoelmassa, joita minulla on kirjahyllyssä peräti kaksi: lahjaksi saatu ja itse ostettu. En ole malttanut luopua kummastakaan, koska nämä runot tuottavat minulle suurta tyydytystä.

Iloa tuottavat nämä kuvatkin, jotka otin viime toukokuun lopussa Tuorlan maatalousoppilaitoksen puutarhassa. Kirsikan kukinta oli tuolloin jo enimmäkseen ohi, mutta hapankirsikka oli vielä kukassa. Päärynä- ja omenapuut kuohuivat kuin kermavaahto sen triflen päällä, jonka aion valmistaa aaton jälkiruuaksi.

Lue lisää: Keukenhof? No ei, mutta Tuorla.

Tuorlan vanhimmat hedelmäpuut sijaitsevat päärakennuksen edessä etelään viettävässä rinteessä. Siellä kasvaa muun muassa ”Tuorlan päärynä”, jonka kaksi kuvaa on tässä heti yläpuolella, ja tarhapäärynä "Cecilia", kuvat niiden yläpuolella. Tuorlan pääynä on jalostamaton lajike, jonka hedelmät ovat pieniä, mutta makeita. Omenapuista voin mainita ainakin Keltakanelin, jolla on kukissaan hiukan vaaleanpunaista:

Mitä lajiketta tämä alla oleva, selvästi nuorempi ja pienempi (koriste)omenapuu on, en osaa sanoa. Sen kukat ovat aivan puhtaanvalkoiset.

Hieman alempana, kivirakentamista esittelevän alueen ja puutarhavajan vieressä, kasvaa joukko nuorehkoja purppuraomenapuita. Ne kukkivat kerrassaan upeasti:

Tuorlassa myös viljellään omenia, mutten käynyt varsinaisessa omenatarhassa. Ei ollut tarvetta, koska puutarhassa on näytteitä monista omenalajikkeista, ja kaikki kukkivat ihanasti. Maallikkona en huomannut niissä mitään eroa. 

Näiden kuvien myötä toivotan arvoisille lukijoilleni hyviä pyhiä. Tulkoon joulu todellinen.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Ihana kaunis kukkaloisto tähän harmauteen. Oikein kukkaisterapiaa. Kiitos!

Lämmintä joulunaikaa sinulle!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016