Kirjoitukset avainsanalla kukat

Molemmat keväällä huutokaupasta hankkimani pelargonit ovat yhä hengissä. Jo se on mielestäni saavutus, mutta suomalaisiin perinnepelargoneihin kuuluva Askola kaiken lisäksi kukkii! Ja juuri niin ihanasti kuin pitikin, korallinvärisin, vaaleareunaisin, puolikerrotuin kukin. Kukkavanoja on ainakin toistaiseksi vain yksi, eikä kukinto ole järin runsas, mutta on tämäkin jotakin.

Brittikaunotar Ansbrook Mulberry Blotch ei kuki. En sitä kyllä odottanutkaan, kun tämä pienoispelargoni kuulemma kukkii harvoin. Lehdissä ei myöskään ole näkyvissä lajikkeelle tunnusomaista punaruskeaa keskustaa. En tiedä, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin. Onko kasvi kenties saanut liikaa tai liian vähän valoa? Olisiko sitä pitänyt lannoittaa tietyllä tavalla? Jos tiedätte, kertokaa. Siihen asti tyydyn näihin vihreä-valkoisiin lehtiin.

Mulberry blotchin latvominen oli todennäköisesti virhe. Askolan kasvu virkistyi latvomisesta kovasti, ja se sai kolme uutta, paksua haaraa. Myös Mulperi alkoi pukata uutta oksaa joka välistä. Niistä kuitenkin vain yksi jäi henkiin, ja sen vahvistuessa alkuperäinen runko pudotti lehtensä ja lopetti kasvunsa. Pelargoni on nyt hieman yli 20 cm korkea, yksirunkoinen ja vino.

Itse leikkaamani Apple blossom -pelargonin pistokkaat vahvistuivat parvekkeen viljelylaatikossa niin hitaasti, että olin jo menettää uskoni. Pelkäsin, ehtivätkö ne kukkaan koko kesänä. Ihan turhaan. Tällä hetkellä kasvit ovat monihaaraisia ja noin 80 cm korkeita. Neljässä rungossa on hätäisesti laskien 50 kukintoa, joista osa nupulla.

Nyt mietin vain, minne tänä syksynä istutan tulppaanin sipulit, kun viljelylaatikko näyttäisi olevan erittäin varattu pakkasiin saakka.

--

Päivän kuvat: Pelargoni Askola kukkii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Runsas, värikäs ja eksoottinen Nymans sijaitsee Sussexissa puolen tunnin taksimatkan päässä Gatwickin lentokentältä. Puutarhan keskellä on vanhan ja romanttisen näköinen, mutta vain vajaan sadan vuoden ikäinen rauniotalo, jonka suurta hallia restauroidaan parhaillaan. Rakennus paloi vuonna 1947. Salin vuotavaa kattoa oli tiivistetty parafiinilla, ja kun tuli levisi kynttiläkruunuista kattoon isännän 75-vuotispäivillä, järkytyksen voi vain kuvitella. 

Sisääntulon luota löytyy liitutaulu, jossa kerrotaan, mitä puutarhassa on meneillään juuri tänään.
Sisääntulon luota löytyy liitutaulu, jossa kerrotaan, mitä puutarhassa on meneillään juuri tänään.

 

Saksassa syntynyt liikemies Ludwig Messel hankki Nymansin omistukseensa 1800-luvun loppupuolella. Siitä tuli Kensingtonissa kaupunkitaloa pitävän perheen toinen koti, jossa he viettivät vapaa-aikaa ja kestitsivät vieraita. Maaseutuasunto oli välttämätön, jos halusi kuulua piireihin. Nymansin päärakennus oli tuolloin regency-tyylinen, iso, mutta hieman mielikuvitukseton talo.

Ludwigin kuoltua vuonna 1915 Nymansin isännäksi tuli hänen poikansa Leonard. Hän purki talon ja rakennutti tilalle pienemmän ja tunnelmallisemman, vanhoja tudor-kartanoita mukailevan kivitalon 1920-luvulla.

Raunioromantiikkaa päärakennuksen luona.
Raunioromantiikkaa päärakennuksen luona.

 

Leonard ja Maud Messel nostivat Nymansin puutarhan ennennäkemättömään kukoistukseen. He rahoittivat kasvikeräilijöiden tutkimusmatkoja Andeille, Himalajalle, Etelä-Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan ja Tasmaniaan. Näin saatiin eksoottisia taimia, juurakoita ja siemeniä puutarhaan.

Nymansin mikroilmasto on poikkeuksellisen suotuisa, joten monet tulokkaat saatiin juurtumaan ja viihtymään. Osa taimista istutettiin kasvihuoneisiin, jotka eivät ole säilyneet nykypäivään. Puutarha oli upeimmillaan 1930-luvulla, jolloin sitä pidettiin rajoitetusti avoinna myös yleisölle.

Wollemia Nobilis.
Wollemia Nobilis.

 

Leonard Messelin nimi lienee useimmille puutarhaharrastajille tuttu magnolialajikkeesta, jonka taimia myydään Suomessakin. Maud Messelillä puolestaan on nimikkokamelia. Käyntimme aikaan heinäkuussa magnolioiden, kamelioiden ja alppiruusujen kukinta oli luonnollisesti jo ohi, ja elettiin hortensioiden aikaa. En ole missään nähnyt yhtä mahtavia hortensiapilviä kuin Nymansissa.

Puutarhassa on hieno kokoelma harvinaisia puita, niin Messelien ajoilta kuin uudempiakin. Esimerkiksi araukaarioihin kuuluva australiawollemia (Wollemia Nobilis) tunnettiin vain dinosaurusten ajan fossiileista ja sen luultiin kuolleen sukupuuttoon, kunnes muutama puu löytyi vaikeapääsyisestä rotkosta Australiasta vuonna 1994. Wollemioita lähetettiin tuon jälkeen kasvitieteellisiin puutarhoihin ympäri maailman, ja yksi niistä saatiin Nymansiin. 

Talon edustalla on iso afrikkalaisten kasvien istutus. Ihana, vaaleanpunaisella kukkiva kasvi on dierama eli enkelinkaario - aivan uusi tuttavuus.
Talon edustalla on iso afrikkalaisten kasvien istutus. Ihana, vaaleanpunaisella kukkiva kasvi on dierama eli enkelinkaario - aivan uusi tuttavuus.

 

Leonard ja Maud Messelillä oli kolme lasta: Linley, Oliver ja Anne. Linleystä eivät lähteeni tiedä paljonkaan, mutta Oliver ja Anne olivat julkisuuden henkilöitä.

Anne Messel oli 1920-luvulla seurapiirikaunotar ja muoti-ikoni, johon viitattiin myös sanoilla ”bright young thing”. Hän oli naimisissa kahdesti ja sai neljä lasta. Hänen poikansa ensimmäisestä avioliitosta, valokuvaaja Anthony Armstrong-Jones, löysi puolisokseen prinsessa Margaretin ja tunnettiin nimellä Lord Snowdon.

Toisen avioliittonsa Anne Messel solmi Rossen kreivin Michael Parsonsin kanssa, jolloin hän sai arvonimen Countess of Rosse. Perhe asui pääasiassa Irlannissa, mutta käytti myös Nymansia, jonka tiloista osa oli kunnostettu tulipalon jälkeen. Leonard ja Maud Messel olivat tuolloin muuttaneet läheiseen Holmstedin kartanoon.

Vaikka Lord  ja Lady Rosse viettivät paljon aikaa Nymansissa, he omistivat sen vain lyhyen hetken Leonard Messelin kuoleman jälkeen. He siirsivät tilan omistuksen National Trustille jo vuonna 1953, mutta Lord Rosse toimi sen jälkeenkin puutarhan johtajana (Garden Director). 

Leskikreivitär Rosse palasi miehensä kuoleman jälkeen pysyvästi Nymansiin vuonna 1979 ja asui siellä kuolemaansa saakka. Hän kuoli 90-vuotiaana vuonna 1992.

Lady Rossen lapsista yksi, Martin Parsons, syntyi Nymansissa. Myös ensimmäisen liiton lapsista ainakin Anthony Armstrong-Jones asui Nymansissa aikuisena. Hänen virallinen tittelinsäkin oli Earl of Snowdon and Viscount Linley, of Nymans in the County of Sussex.

Isot kesäkukkapenkit sijaitsevat muurin ympäröimässä walled gardenissa.
Isot kesäkukkapenkit sijaitsevat muurin ympäröimässä walled gardenissa.

 

Lady Annen veli Oliver Messel oli erittäin tunnettu taiteilija ja teatterilavastaja. Hän suunnitteli prinsessa Margaretin Mustiquella sijaitsevat talot ja loi vielä eläkeiässä uuden uran talojen, sisustusten ja huonekalujen suunnittelijana.

Nymansissa syntynyt Martin Parsons sai vuonna 1976 haltuunsa Parsonsien sukutilan, Yorkshiressa sijaitsevan Womersley Hallin. Womersleyssä oli iso omenatarha. Sir Martin päätyi kokeilemaan yrttien kasvatusta ja perusti vuonna 1979 viinietikoita ja hilloja tuottavan yrityksen nimeltä Womersley. Sitä johtaa tällä hetkellä hänen poikansa Rupert Parsons, ja se on yksi Britannian tunnetuimmista gourmet-brändeistä.

Nymansissa asuu vielä tälläkin hetkellä yksi Messel-Parsonsin suvun jäsen, noin 80-vuotias herrasmies, jonka hoidossa ovat puutarhan muotoonleikatut pensaat. Kuka hän on, ei selvinnyt puutarhan opastetulla kierroksella.

Ruusutarha oli heinäkuun alussa parhaimmillaan.
Ruusutarha oli heinäkuun alussa parhaimmillaan.

 

Sanoinko jo, että Nymansin puutarha on yksi upeimmista ellei hienoin, minkä olen nähnyt? Se vetää täysin vertoja esimerkiksi kuningatar Elisabetin Windsorissa ylläpitämälle Saville Gardenille. Ison luonnonniityn ja puupuiston lisäksi Nymansissa on muun muassa ruusutarha, italialainen puutarha, kalliopuutarha, pergola ja iso aidattu puutarha (walled garden), jossa on upeat kukkapenkit (summer borders). Taloon kuuluu pienehkö muotopuutarha, ja sen edustan laajalla nurmikentällä on isot afrikkalaisten kasvien kukkapenkit. Kaikkialla näiden väleissä on puita ja kukkivia pensaita.

Osa puutarhasta jäi minulta tietenkin näkemättä, koska en pystynyt kävelemään tarpeeksi.

Puutarhaa hoidetaan tätä nykyä mahdollisimman luonnonmukaisesti. Kasteluvetenä käytetään pelkästään sadevettä ja traktorit kulkevat biodieselillä. Myrkyllisiä kemikaaleja ei ole käytetty enää muutamaan vuoteen.

--

Päivän kuva: Nymansin rauniotalo häämöttää afrikkalaiskasvien takaa.

 

Kommentit (0)

Englanti on täynnä upeita puutarhoja, joissa näkyy ammattilaisten kädenjälki. Viime reissulla pääsin kuitenkin kurkistamaan myös tavalliseen englantilaiseen puutarhaan, jota hoitavat tavalliset työssäkäyvät ihmiset vapaa-aikanaan.

Tuttavamme asuvat Sussexissa isossa talossa, joka on myöhemmin jaettu useiksi huoneistoiksi. Myös talon iso puutarha on jaettu asukkaiden kesken. Lisäksi asukkailla on yhteinen, laaja nurmikenttä ja vihannesmaa hieman syrjemmällä.

Tässä puutarhassa näkyvät lähes kaikki englantilaisen kotipuutarhan tyypilliset piirteet. Jos haluat tuoda puutarhaasi britti-ilmettä, harkitse sinäkin näitä:

1. Ruusuja ja kärhöjä

Ei puutarhaa ilman ruusua. Jos puutarhaan mahtuu vain yksi ruusu, se on erityisen hieno, harvinainen tai muuten keskustelunaiheeksi sopiva. Sama pätee kärhöihin.

2. Samettinen nurmikko

Pienenkin puutarhan keskellä on usein kaunis ja tiheä nurmikko. Ilmastosyistä meillä Suomessa tuskin koskaan päästään aivan samaan. Ja kyllä sen Englannissakin erottaa, onko nurmea hoidettu satoja vuosia vai vasta pari kasvukautta. Tämä puutarha on muutaman vuoden ikäinen.

3. Paljon lajeja

En laskenut tämän pienen puutarhan kasvilajeja, mutta uskoisin niitä olleen satakunta. Istutukset on suunniteltu siten, ettei kaikki näy kerralla, vaan näkymät vaihtelevat.

4. Harkittu huolettomuus

Kasvit sekoittuvat toisiinsa luonnollisen näköisesti, mutta yhdistelmät ovat harkitun huolettomia. Tämä puutarha on sävytetty valkoiseen, pinkkiin ja lilaan.

5. Ruukkuistutuksia

Brittipuutarhoissa näkee usein kasveja erittäin isoissa ruukuissa. Ne tarjoavat näkösuojaa, toimivat tilanjakajina ja luovat puutarhaan korkeuseroja. Pienempien ruukkujen rykelmillä elävöitetään terassia tai paikataan kohtia, joissa ei juuri nyt kuki mikään.

6. Kiviaita tai -seinä

Jos brittipuutarha ei ole walled garden eli joka puolelta korkealla tiili- tai kivimuurilla ympäröity, on jykevä ja korkea aita yleensä vähintään yhdellä sivulla. Seinä piilottaa puutarhan naapurien katseilta, suojaa kasveja tuulelta ja antaa niille kauniin taustan. Usein kiviseinä peittyy täysin kasvien alle, kuten tässäkin puutarhassa.

7. Oleskelualue pihan perällä

Suomalaisessa puutarhassa terassi tai muu oleskelutila on yleensä käytännöllisesti talon jatkeena. Britit sijoittavat oleskeluryhmänsä mieluummin paikkaan, josta on kaunein näkymä puutarhaan ja/tai taloon. Usein se on pihan perällä (joskaan ei tällä kertaa).

8. Jotakin keskeneräistä

Tavallinen puutarha on harvoin täysin tip top. Siellä työskennellään kun ehditään, ja uudistushanke voi jäädä myös kesken. Tässäkin puutarhassa oli vasta istutettuja taimia ja pieni alue, joka oli selvästi työn alla.

--

Päivän kuvat: Näkymiä englantilaisesta kotipuutarhasta.

Kommentit (0)

Sastamalasta Pirkanmaalta löytyy erinomainen esimerkki siitä, miten menestyvä yritys voi levittää hyvinvointia laajalti ympärilleen. Enkä puhu nyt vain työllistävyydestä tai veronmaksusta, vaan kulttuurisen pääoman vaalimisesta sekä silkasta silmänilosta. Kirsi-Marja ja Jarmo Nieminen ovat tehneet Tyrvään pappilasta yhden paikkakunnan keskipisteistä.

Niemiset kertovat Tyrvään Pappilan verkkosivuilla, että heidän tavoitteenaan on ollut entistää Pappila vanhaan loistoonsa ja tehdä siitä tapahtumatalo, joka yhdistää historiallisen miljöön ja elävän kulttuurin siten, että tilaisuuksien keskiössä on herkullinen ruoka.

Pappilan saleja ja kamareita. Kuvasin pääasiassa yläkerrassa, koska alakerrassa oli paljon ruokailijoita, joita en halunnut häiritä.
Pappilan saleja ja kamareita. Kuvasin pääasiassa yläkerrassa, koska alakerrassa oli paljon ruokailijoita, joita en halunnut häiritä.

Tämä näyttää onnistuneen, sillä Pappila on hieno kokonaisuus. Talo on kunnostettu huolellisesti ja laadusta tinkimättä. Pappilan kussakin salissa ja kamarissa on oma värimaailmansa ja erityinen tunnelmansa.

Olisin voinut vannoa, että kahdessa alakerran huoneessa oli William Morris -tapetit, mutta kun tarkistin asian kotona, havaitsin olleeni väärässä. Pappilan käsinpainetut paperitapetit ovat ruotsalaisen Lim och Handtryckin tuotantoa. Morrisin tyylinen on nimeltään Florian. Paikallisoppaani mukaan Niemiset suosivat lähiseutujen osaajia ja tuottajia aina kun mahdollista, muttei täälläkään sentään ihan kaikkea osata.

Pappilan kunnostuksen mahdollistanut varallisuus on peräisin kaukolämpöventtiileitä valmistavan Vexve Oy:n myynnistä. Pappila on nyt avoinna yleisölle toista kesää. Paikalliset tietävät, että Niemisten kunnostuslistalla seuraavana on kirjamuseo Pukstaavin ja Herra Hakkaraisen talon lähellä Marttilankadulla sijaitseva funkkistalo. Lapsuudessani siinä oli Sastamalan Kumi  -niminen kauppaliike, jossa oli kiinnostava leluosasto.

Pappila on myös musiikin talo. Kesäisin käytössä on amfiteatteri.
Pappila on myös musiikin talo. Kesäisin käytössä on amfiteatteri.

Pappila on tänä kesänä avoinna lähes päivittäin elokuun loppupuolelle asti. Arkisin on lounaalla salaattipöytä ja kaksi pääruokavaihtoehtoa sekä pieni jälkiruoka. Sunnuntaisin katetaan brunssi. Keskiviikkoisin pidetään amfiteatterissa ilmaiskonsertteja. On myös teatteria, kahvikonsertteja, keskiaikaisia pitoja ja teemailtoja.

Pappilan toiminnasta vastaa isäntä Tapio Humalajoki. Ruuan korkean tason takaa keittiömestari Tapio Järvinen, joka käyttää paljon paikallisia raaka-aineita. A la carte -listalla on muun muassa Sastamalan kuhaa, Mouhijärven villasikaa ja köyliöläistä karitsaa. Myös juustot ovat lähijuustoloista. Viinit ovat omaa tuontia Italiasta, Espanjasta ja Unkarista. Keittiömestari Arto Rastas on mies monien teemailtojen tarjoilun takana.

Sastamalassa ei ole ollut ”parempaa” ravintolaa, johon olisi huoletta kehdannut viedä vieraansa tai vaikka vanhempansa syömään. Mutta kun nyt on niin en ihmettele yhtään, että asiakkaita riittää ja että kauempaakin tullaan varta vasten. Ruoka ja miljöö ovat vastustamaton yhdistelmä.

Pappilan istutuksia.
Pappilan istutuksia.

Pappilaa ympäröi laaja, vehreä puutarha, joka varmasti vielä rehevöityy nykyisestä. Niemisten aloittaessa se oli täysin villiintynyt ja talon etupuolelta asfaltoitu. Nyt siellä kasvaa satakunta lajiketta puita, pensaita, perennoja ja köynnöksiä. Pengerretty puutarha kurottaa Pappilan sivulla kohti rantaa ja Pappilanpuistoa, joka on kaupungin hoidossa.

Lajikkeet valittiin ajatellen, mitä pappilan puutarhassa olisi voinut kasvaa 1920-luvulla. Kymmenestä ruusulajikkeesta on juuri nyt parhaimmillaan ihana vaaleanpunainen perinneruusu Maiden’s Blush. Myös tumman violetinpunainen kirkonruusu on yhä kukassa. Kurjenpolvia on useita lajikkeita, ja talon yhdellä seinustalla rehottaa komea harmaamalvakasvusto. Isossa kukkapenkissä korostuu tummanpunainen väriminttu.

Puutarha on myös veistospuisto, jossa on kesän loppuun asti nähtävillä viiden kuvanveistäjän töitä. Ilona Talan peura-aiheinen teos Sunrise jää puutarhaan pysyvästi. Pappilan kivinavetassa on lisäksi esillä Henry Mooren grafiikan näyttely, jonne on vapaa pääsy.

Joni Saarelan veistokset Pohjolan morsian (ylempi kuva) ja Mustaleski.
Joni Saarelan veistokset Pohjolan morsian (ylempi kuva) ja Mustaleski.

Tyrvään Pappila sijaitsee Liekoveden rannalla Suomen ensimmäistä kaksitornista kirkkoa vastapäätä. Välissä on vain Vammaskoski. Pappilan historia on kiinnostava ja dramaattinenkin.

Nykyinen, valkoiseksi rapattu kivipappila on rakennettu sisällissodan aikana poltetun puupappilan paikalle. Sastamalan seudulla käytiin kovia taisteluja vuonna 1918. Tampere oli jo antautunut, kun Satakunnan punakaartin rintamaesikunta asettui Tyrvään pappilaan. Punaiset sijoittivat konekiväärin muun muassa Tyrvään kirkon torniin. Silloisen kirkkoherran Karl Abiel Heikelin poika Jalo Veikko Heikinheimo oli nuori jääkäri, joka johti Karkun ja Tyrvään valtauksessa kahta jalkaväkikomppaniaa. Ennen perääntymistään punaiset tuikkasivat pappilan tuleen. Kerrotaan, että Heikinheimo seisoi kotinsa savuavilla raunioilla, kun kirkon puolelta ammuttu kiväärinluoti haavoitti häntä.

18. huhtikuuta 1918 punaiset tyhjensivät Vammalan kauppalan ja sytyttivät sen talo talolta tuleen. Sanotaan, että kirkkokin olisi poltettu, elleivät paikalliset punaiset olisi estäneet. Vammalan palo oli sisällissodan suurin yksittäistä paikkakuntaa koskenut tuho koko maassa, sillä kauppalan rakennuksista tuhoutui 2/3. Arvokkaat Tyrvään kirkonkirjat säilyivät palossa, koska kirkkoherra oli siirtänyt ne ajoissa turvaan Sammaljoelle.

Tyrvään pukki.
Tyrvään pukki.

Menivätkö Tyrvää, Vammala ja Sastamala äskeisessä sekaisin? Eipä ihme.

Vammaskosken rannoilla on todistetusti ollut asutusta jo 300-luvulla. Sastamalan nimi esiintyi ensimmäisen kerran virallisessa asiakirjassa vuonna 1300. Sastamalan historiallisesta emopitäjästä erkaantui aikanaan Tyrvään kunta, jonka keskustaajamaa kutsuttiin Vammalaksi. Vammalasta tuli ajan myötä itsenäinen kauppala ja sitten kaupunki. Tyrvään kunta (ja Karkun kunta) liitettiin Vammalaan vuonna 1973. Näin silloin ensimmäisen kerran ilotulituksen.

Uusi Sastamalan kaupunki syntyi, kun Vammalaan liitettiin Mouhijärvi ja Äetsä vuoden 2009 alussa. Suodenniemi oli liittynyt Vammalaan jo aikaisemmin, ja Kiikoinen liittyi Sastamalaan 2013. Nykyinen Sastamalan kaupungin alue on lähes sama kuin muinaisen Sastamalan suurpitäjän.

Tyrvää, Vammala ja Sastamala ovat siis joko ihan sama tai vähän eri asia, riippuu, keneltä kysytään ja mistä ajankohdasta puhutaan. Itse synnyin Tyrvään sairaalassa, vaikka syntymäkotikuntani on naapurikunta Punkalaidun (joka ei liittynyt Sastamalaan, vaikka neuvotteluja käytiin). Valtaosan lapsuudestani asuin Tyrväällä, kävin ennen peruskoulu-uudistusta Tyrvään yhteislyseota ja vietin paljon aikaa Tyrvään kirjakaupan kirjakellarissa. Ylioppilaaksi pääsin Vammalan lukiosta, joka oli ihan sama rakennus kuin yhteislyseo, nimi vain oli muuttunut. Sastamala on minusta hyvä ja kaunis kaupungin nimi, mutta sastamalalainen en ole koskaan ollut.

Tyrvää oli ja on tunnettu kutuistaan (eli vuohistaan) ja kutunjuustostaan, joten Tyrvään vaakunassa on kullanvärinen pukki punaisella pohjalla. Pukkiaiheinen tuuliviiri Pappilan terassirakennuksen katolla muistuttanee tästä.

Pappilan puutarha muuttuu rantaa lähestyttäessä saumattomasti Pappilanpuistoksi.
Pappilan puutarha muuttuu rantaa lähestyttäessä saumattomasti Pappilanpuistoksi.

Palataan asiaan. Kivipappila valmistui vuoden 1922 lopulla. Sen ensimmäiset asukkaat olivat marsalkka Mannerheimin esikuntaankin kuulunut lääninrovasti Ludvig Hjalmar Svanberg ja hänen vaimonsa Selma Aline o.s. Hilden lapsineen. Heidän poikansa ottivat nimekseen Rislakki vuonna 1934.  Pappilan Svanberg-huone ja Rislakki-huone ovat saaneet nimensä heistä.

Svanbergin jälkeen Tyrvään kirkkoherraksi tuli Eino Kolari, joka oli paikkakunnalla hyvin pidetty. Hänen jälkeensä pappilaan muutti rippipappini ja uskonnonopettajani, kirkkoherra Timo Kökkö.

Pappiloiden verotus muuttui 1970-luvulla siten, että papit joutuivat maksamaan veroa virka-asunnostaan neliöiden mukaan ikään kuin kyseessä olisi pelkkä yksityisasunto eikä papin työtila ja seurakunnan edustustila. Useimmat papit äänestivät jaloillaan, ja niin teki myös kirkkoherra Kökkö. Vuoden 1980 jälkeen pappilassa ei ole asuttu.

Virasto- ja päiväkerhovuosien jälkeen pappilassa todettiin sisäilmaongelmia vuonna 2012. Lattiat uusittiin, lämpöputket vedettiin pinta-asennuksina seinille ja piha asfaltoitiin. Vuonna 2014 Sastamalan kirkkoneuvosto päätti panna pappilan myyntiin, koska toiminnoille oli remontin aikana löydetty uudet, paremmat tilat.

Ja sitten tulivat Niemiset. Ei voi kuin kiittää.

Kesäkullero.
Kesäkullero.

Pappilan verkkosivut löytyvät täältä.

--

Päivän kuva: Tyrvään Pappilan julkisivu.

P.S. Tämä ei ole maksettu mainos eikä yhteistyöpostaus, mutta sidonnaisuuteni tunnustan: siskoni, leipurimestari ja ammattiopettaja Tarja Hoikka suunnitteli tiimeineen Pappilan nimikkoleivokset, ja Pappilan remontin toteutusta johti siskonmies, rakennusmestari Veli-Pekka Hoikka.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016