Kirjoitukset avainsanalla hampaat

Hammaslääkärini jäi eläkkeelle. Ikääntymisen merkki sekin – siis minun ikääntymiseni. Oletteko huomanneet, että isoja rekkoja ajavat nykyään pikkupojat, ja professoreina on niin nuoria naisia, että näyttävät juuri ripiltä päässeiltä? Minä olen huomannut ja ällistynyt joka kerta.

Jopa omassa perheessä nuori sukupolvi etenee työelämässä ihmeen nopeasti. Itse sain kyllä päällikön tittelin kolmevitosena vain luopuakseni siitä nelikymppisenä, mutta sehän on ihan eri asia. Minä olin tuolloin varhaisessa keski-iässä. Nämä ovat lapsia vielä, joten tuntuu hullulta, millaisia vastuita heille annetaan.

Mihin jäinkään? Niin se hammaslääkäri.

Siitä on melkein 25 vuotta, kun tutustuimme.  Asuin vielä Helsingissä, mutta vietin ison osan vapaa-ajastani Turussa nykyisen puolisoni ja hänen perheensä luona. Meitä oli siinä useampi sukupolvi koolla, kun joulunpyhinä hammastani alkoi särkeä. Tapaninpäivänä särky oli jo niin kova, ettei hammaslääkäriin meno voinut odottaa Helsinkiin asti. Anoppini suositteli omaa hammaslääkäriään, jolta järjestyikin hätätapaukselle varattu aika heti ensimmäisenä arkena.

Vuosia sitten juurihoidettu hampaani lillui niin ison mätäpaiseen päällä, ettei hammaslääkäri uskaltanut koskea siihen. Sain kolmen päivän antibioottikuurin, joka auttoi sen verran, että hoito saattoi alkaa. Puudutus ei kuitenkaan tullut kysymykseen, koska alue oli edelleen pahasti tulehtunut. Hammaslääkäri teki siis minulle juurihoidon ilman puudutusta.

Hammas saatiin kuntoon, mutta kyllä siinä kylmä hiki kihosi poran molemmille puolille

Syvältä hammasjuuren uumenista löytyi pieni metallisiru, joka oli todennäköisesti peräisin ensimmäisessä juurihoidossa käytetystä juurikanavaneulasta. Neulan katkeaminen ei ole aivan poikkeuksellista, mutta silti voi sanoa, että massiivinen tulehdus oli vuosia sitten tapahtuneen hoitovirheen tulosta.

Tulehdusta hoidettiin suoraan hammasjuureen annostelluilla lääkkeillä ja lisäksi minulle määrättiin niin tymäköitä antibiootteja, että sain niistä rajun ripulin. Menin niin heikkoon kuntoon, että työterveyslääkäri diagnosoi heti loppiaisen jälkeen myös keskivaikean masennuksen ja määräsi kolme viikkoa sairauslomaa.

Hammas saatiin kuntoon, mutta kyllä siinä kylmä hiki kihosi poran molemmille puolille. Kipu oli juurihoidon aikana hetkittäin erittäin kovaa, mutta huomasin, että päästyään lakikohtaansa se ei enää mennyt pahemmaksi. Kivun ylätasanne oli jotenkin jopa tyyni tila, vähän kuin olisi katsellut maisemaa oikein korkealta paikalta. Vaikka olivathan ne pitkiä sekunteja, myönnän sen. Tämän jälkeen en kuitenkaan ole juurikaan pelännyt hammaslääkärissä, koska tiedän kokeneeni kovimman kivun, joka siellä on mahdollista kokea, ja selvinneeni hengissä. Vieläpä helposti.

Myöhemmin hammaslääkärini tunnusti, että hän oli melkein varma, ettei onnistuisi pelastamaan hammasta vaan joutuisi ohjaamaan minut yliopistosairaalan leukakirurgien hoitoon. Viimeisellä hoitokerralla lääkitys alkoi kuitenkin purra, ja hammas pystyttiin paikkaamaan.

Olen viettänyt joulua ilman kuusta, mutten koskaan hoitamattomin hampain.

Siitä lähtien hammaslääkärikäynti on ollut vahvin jouluperinteeni. Olen viettänyt joulua ilman kuusta ja koristeita, ulkomailla tai kinkutta, mutten koskaan hoitamattomin hampain. Dramaattinen yhteinen historia on pitänyt minut saman hammaslääkärin asiakkaana, enkä ole edes harkinnut siirtymistä kunnallisen hammashoidon palveltavaksi.

Tällä kertaa menin vuosittaiselle tarkastuskäynnille hieman levottomin mielin. Pidin vanhaa hammaslääkäriäni helläkätisimpänä ikinä. Mitä nyt olisi vastassani? Ei kai vain uusia menetelmiä tai ronskeja otteita? Laitettaisiinko kuluneisiin etuhampaisiini posliinikuoret ennen kuin ehtisin aata sanoa? Saisinko ansaittuja pyyhkeitä huonosta hoidosta, kun harjaan hampaani vain kerran päivässä? Tai kiitosta siitä, että nykyään sentään harjaan sähköhammasharjalla?

Huoleni olivat aiheettomia. Nuoren hammaslääkärin otteet olivat kyllä erilaiset kuin mihin olin tottunut, muttei niitä voi huonompina pitää, päin vastoin. Hän tutki aluksi leukaniveleni toiminnan, mittasi yläpurennan ja tutki suuni limakalvojen kunnon. Mitään näistä ei vanha hammaslääkärini ollut tehnyt, ainakaan näkyvästi. Ientaskut mitattiin, ja ne olivat samassa jamassa kuin ennenkin – eivät priimat, mutteivät pahatkaan.

Hampaiden tarkastaminen kävi nopeasti ja eleettömästi. Minulla ei ollut paikattavaa, mutta ienrajoissa näkyi plakkia, ja hammaskiveä oli kuulemma paikoitellen sen verran, että hampaiden pinnat olivat karheat. En tiennytkään – luulin, että karheus johtui siitä, että hampaiden kiille oli kulunutta.

Annoin luvan puhdistaa purukalustoni saman tien. Hammaslääkäri ei kysynyt minulta mitään, vaan pyysi hoitajalta sirppiä. Huokasin sisäisesti helpotuksesta. Hän aikoi tehdä sen käsin! Ja niin hän tosiaan teki, ja tuntui kuin hänen sirppinsä olisi ollut terävämpi kuin vanhan hammaslääkärin. Tai sitten tehostetut ponnisteluni hammasharjan kanssa olivat tuoneet tulosta ja puhdistettavaa oli entistä vähemmän. Ei sattunut yhtään.

Seuraavaksi hammaslääkäri mainitsi hoitajalle hohkakiven. Se paljastui kevyesti surisevaksi välineeksi, jolla hän kävi kivuttomasti läpi hampaiden pintoja, nähtävästi hioen hammaskiven pois. Ultraäänilaitetta ei käytetty ollenkaan, joten vihlontaa ei tarvinnut pelätä. Lopuksi laitettiin fluoria.

Hampaat tuntuvat nyt sileiltä, puhtailta ja raikkailta. Hammasluuni on aina ollut kellertävää, mutta nyt näyttää kuin hampaat olisivat käyneet valkopesussa. Hymyni on ainakin puolison todistuksen mukaan kaunistunut, ja kyllähän sen itsekin peilistä näen.

Kokemus oli hammaslääkärikäynniksi oikein hyvä. Kyllä nuoretkin näköjään osaavat!

--

Päivän kuvat: Juhannusruusun lehtiä pakkasaamuna.

Kommentit (1)

Mummo Jyväskylästä
1/1 | 

Hei!
Vanhenemisen merkkejä, parturi lopettaa, gynekologi jää eläkkeelle, silmälääkäri sairastuu rintasyöpään ja omassa epikriisissä lukee: poistettu vanhuuden tumakaihi. Ja itse olen nippanappa eläkkeellä. Mutta sisältä 25-v.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016