Leikkauspäivästä on nyt tasan kolme kuukautta. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen työmatkalla pääkaupunkiseudulla. Istuminen oli kyllä hieman tuskallista, mutta ei pahempaa kuin ennen leikkausta. Jäin henkiin.

Mikä parasta, kivut laantuivat, kun ei enää tarvinnut istua eikä kävellä. Vielä keväällä olin vastaavan reissun jälkeen hillittömän kipeä ainakin kolme vuorokautta, pääasiassa öisin.

Matkan alku oli huolestuttava. Ratsasin hätälääkevarastoni heti Kupittaan jälkeen vain todetakseni, että kaikki muut kipulääkkeet olivat lopussa, vain Panacodia löytyi. Odottelin myyntikärryä tabletti toisessa ja raha toisessa kädessä, kun tajusin, että onhan minulla sittenkin pehmuste mukana.

Tungin kevytuntuvatakkini takapuoleni alle. Se toimi niin hyvin, että kun kärry lopulta saapui, en enää tarvinnut juotavaa palan painikkeeksi. Kivut olivat heikentyneet lähes huomaamattomiksi.

Istuminen sattuu sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pitkäaikaisemmat kivut.

Kävelin päivän aikana vain noin 5+5+15 minuuttia, vähemmän kuin tavallisina työpäivinä, koska sain aamulla autokyydin junalle. Istumista kovalla alustalla kertyi vajaat seitsemän tuntia. Normaalisti istun joko ilmatyynyn päällä tai pehmeällä sohvalla.

Olen arvuutellut mielessäni, kumpi takapuolelleni on pahempi, istuminen vai liikunta. Niitä on ollut vaikea erottaa, koska olen usein joutunut kävelemään paljon samana päivänä kuin istumaankin. Nyt se on selvää: istuminen sattuu pahemmin sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pahemmat pitkäaikaiset kivut ja yövalvomiset.

Tärkein on kunnossa: saan nukutuksi yöni.

Olen tähän mennessä käynyt kaksi kertaa noin tunnin pituisella kävelyllä ja kerran varovasti uimassa. Joka kerta molemmat pakarani ovat ärtyneet niin paljon, että olen tarvinnut illalla Panacodia. Tavallisesti en enää käytä ollenkaan kipulääkkeitä, mikä tietysti on iso voitto.

Minulla ei myöskään ole enää lainkaan pistäviä eikä juilivia kipuja, jotka valvottivat ennen leikkausta. Nähtävästi juuri ne johtuivat iskiashermon pinteestä. Päättelen, että tämänhetkiset kipuni johtuvat vasemmalla leikkauksen jälkitilasta ja oikealla, leikkaamattomalla puolella, jänteiden ärsytystilasta.

Takareisijänteeni siis hermostuvat edelleen tosi pienestä. Pääsenkö koskaan siihen tilanteeseen, että tunnin parin tavallinen kävelylenkki onnistuisi ilman jälkeenpäin tulevia kipuja? Se jää nähtäväksi.

Juuri nyt minulle riittää, että tärkein asia on kunnossa. Ja se on uni. Vuosikausien valvominen on ohi ainakin vähäksi aikaa, eikä univajetta enää kerry.

Tiedän kyllä jo, mikä kehoni kohta seuraavaksi pettää.

--

Päivän kuvat: Ruskaa Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin nelisen vuotta sitten terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain hermokivut ja 15 kiloa massaa sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta pitkille kävelyretkille en enää tässä elämässä pääse. Identiteettini sain takaisin erilaisena.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 58-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016