Leikkauspäivästä on nyt tasan kolme kuukautta. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen työmatkalla pääkaupunkiseudulla. Istuminen oli kyllä hieman tuskallista, mutta ei pahempaa kuin ennen leikkausta. Jäin henkiin.

Mikä parasta, kivut laantuivat, kun ei enää tarvinnut istua eikä kävellä. Vielä keväällä olin vastaavan reissun jälkeen hillittömän kipeä ainakin kolme vuorokautta, pääasiassa öisin.

Matkan alku oli huolestuttava. Ratsasin hätälääkevarastoni heti Kupittaan jälkeen vain todetakseni, että kaikki muut kipulääkkeet olivat lopussa, vain Panacodia löytyi. Odottelin myyntikärryä tabletti toisessa ja raha toisessa kädessä, kun tajusin, että onhan minulla sittenkin pehmuste mukana.

Tungin kevytuntuvatakkini takapuoleni alle. Se toimi niin hyvin, että kun kärry lopulta saapui, en enää tarvinnut juotavaa palan painikkeeksi. Kivut olivat heikentyneet lähes huomaamattomiksi.

Istuminen sattuu sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pitkäaikaisemmat kivut.

Kävelin päivän aikana vain noin 5+5+15 minuuttia, vähemmän kuin tavallisina työpäivinä, koska sain aamulla autokyydin junalle. Istumista kovalla alustalla kertyi vajaat seitsemän tuntia. Normaalisti istun joko ilmatyynyn päällä tai pehmeällä sohvalla.

Olen arvuutellut mielessäni, kumpi takapuolelleni on pahempi, istuminen vai liikunta. Niitä on ollut vaikea erottaa, koska olen usein joutunut kävelemään paljon samana päivänä kuin istumaankin. Nyt se on selvää: istuminen sattuu pahemmin sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pahemmat pitkäaikaiset kivut ja yövalvomiset.

Tärkein on kunnossa: saan nukutuksi yöni.

Olen tähän mennessä käynyt kaksi kertaa noin tunnin pituisella kävelyllä ja kerran varovasti uimassa. Joka kerta molemmat pakarani ovat ärtyneet niin paljon, että olen tarvinnut illalla Panacodia. Tavallisesti en enää käytä ollenkaan kipulääkkeitä, mikä tietysti on iso voitto.

Minulla ei myöskään ole enää lainkaan pistäviä eikä juilivia kipuja, jotka valvottivat ennen leikkausta. Nähtävästi juuri ne johtuivat iskiashermon pinteestä. Päättelen, että tämänhetkiset kipuni johtuvat vasemmalla leikkauksen jälkitilasta ja oikealla, leikkaamattomalla puolella, jänteiden ärsytystilasta.

Takareisijänteeni siis hermostuvat edelleen tosi pienestä. Pääsenkö koskaan siihen tilanteeseen, että tunnin parin tavallinen kävelylenkki onnistuisi ilman jälkeenpäin tulevia kipuja? Se jää nähtäväksi.

Juuri nyt minulle riittää, että tärkein asia on kunnossa. Ja se on uni. Vuosikausien valvominen on ohi ainakin vähäksi aikaa, eikä univajetta enää kerry.

Tiedän kyllä jo, mikä kehoni kohta seuraavaksi pettää.

--

Päivän kuvat: Ruskaa Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016