Kirjoitukset avainsanalla lääkkeet

Minusta lääkedosetti pöydällä on ollut varma merkki joko muistisairaudesta tai siitä, että toinen jalka on jo haudassa – eiväthän alle 85-vuotiaat sellaista voi tarvita. Ajattelin, ettei voi olla mitenkään ongelmallista tai vaikeaa ottaa tarvittavat lääkkeet joka kerta erikseen pakkauksesta. Tokihan minä helposti muistan, minkä kokoinen ja näköinen lääke otetaan mihinkin aikaan ja minkälaisesta läpipainolevystä tai lasipurkista se löytyy. Lääkkeiden jakaminen kerran viikossa dosettiin – aivan naurettavaa ylivarovaisuutta, ja ihan turhaa!

Kunnes siitä tuli vaikeaa.

Totuuden hetki koitti, kun lääkäri määräsi tyroksiinin annostukseksi joka toinen päivä kaksi ja joka toinen päivä kolme pientä tablettia. Tiesin, etten pystyisi muistamaan joka aamu, onko ensimmäinen vai toinen päivä. Tarvitsin lääkeannostelijan, jonka lokeroihin voisin tipauttaa lääkkeet valmiiksi. Saisin samalla myös piirongin päällykseni vähän siistimmäksi, kun sen olivat vallanneet eri kokoiset ja näköiset lääkepakkaukset. Lääkkeet eivät ehkä myöskään pääsisi niin helposti loppumaan kesken, kun huomaisin väistämättä jo viikonloppuna, riittävätkö lääkkeet koko viikoksi vai eivät.

Ja niin minä sitten päädyin apteekkiin tutkimaan dosettivalikoimaa. Olin nähnyt omaisellani käytössä perusmallisen kookkaan Medi-dosetin, joka muistuttaa rakenteeltaan vähän suklaarasiaa. Lääkkeet lepäävät dosetissa pilttuissaan kuin konvehdit ikään. Tällainen dosetti on helppo täyttää, mutta en oikein ymmärrä, miten lääkkeet saa pois lokerosta ilman, että myös saman päivän muut lääkkeet tipahtavat kämmenelle. Ehkä siinä jokin niksi on, mutta minulle se ei ole selvinnyt. Tästä dosettityypistä on saatavana myös rullaavakantinen malli (Schine Pill Box), joka on todennäköisesti käytössä helpompi.

Päädyin suklaarasiamallin sijasta patukkamalliseen dosettiin, jossa joka viikonpäivälle on oma patukkansa ja patukassa lokerot aamu-, päivä-, ilta- ja yölääkkeille. Lokeron kantta on helppo avata vain sen verran, että oikea lokero paljastuu, ja lääkkeet voi kipata käteen kääntämällä patukkaa. Tabletteja ei tarvitse poimia sormin eikä pinsetillä. Patukat säilytetään telineessä ja tyhjentynyt patukka siirretään päivän päätteeksi telineeseen taaimmaiseksi. Näitä dosettityyppejä on apteekeissa ainakin kahdelta valmistajalta.

Patukkamallinen dosetti on helppo ottaa mukaan, jos lääkkeitä pitää napata pitkin päivää tai on lähdössä yökylään. Pienet matkalääkepurnukkani jäävät tämän dosetin myötä nyt historiaan. Miinuksena tämän mallinen annostelija on hitaampi täyttää kuin suklaarasiamalli, koska jokainen patukka pitää avata erikseen täytettäessä. Kokonaisuutena tämäkin dosetti kuitenkin säästää sekunteja, kun enää ei tarvitse joka aamu pähkäillä lääkearsenaalin edessä, missä se amlodipiini taas luuraakaan ja pitikö jotakin muutakin ottaa.

Irvileuka voisi väittää, että olen monilääkitty vanhus, eikä hän olisi edes väärässä.

Juuri nyt minulla riittää dosettiin laitettavaa runsain mitoin. Joku irvileuka voisi väittää, että olen monilääkitty vanhus, eikä hän olisi edes väärässä.

Aamulokerossani on amlodipiini, joka pitää verenpaineeni ihanteellisissa lukemissa, sekä uutena tyroksiini, jonka oikeaa annostusta vielä etsitään kokeilemalla. Tyroksiinitabletit ovat tosi pieniä ja vähän hankalia ravistaa pullosta, ja on helpotus, kun niitä ei enää tarvitse laskea aamurähmäisin silmin. Tyroksiini pitää ottaa noin 15 minuuttia ennen aamupalaa, joten ryntään dosetille heti herättyäni.

Lue lisää: Käyttäjäkokemus: Amlodipin 5 mg lopetti vuosien valvomiskierteen

Lue lisää: Kaiken takana lymysi sittenkin kilpirauhasen vajaatoiminta

Vatsaa tulehduskipulääkkeen vaikutukselta eli refluksitaudilta suojaavan Somacin jaan päivälokeroon, koska se pitää ottaa puoli tuntia ennen ruokailua, enkä malta odottaa aamupalaa niin pitkään. Nappaan sen aamupäivällä, kun pidän mikrotauon töistä. Iltapäivällä otan Arcoxian, jota syön kuurina kipeään olkapäähän. Sen voi ottaa tyhjään mahaan tai ruuan yhteydessä eikä siihen ole mitään erityistä syytä, että otan sen juuri iltapäivällä. Satuin vain ottamaan sen ensimmäisen kerran kolmen-neljän aikaan ja olen jatkanut samaa rataa.

Lue lisääTabletin värillä on väliä: Arcoxia

Iltalääkkeitä varten minulla on puhelimessa hälytys, koska haluan ottaa unen tuloa helpottavan melatoniinin kuusi tuntia ennen yöunen toivottua keskikohtaa eli yhdeksältä illalla, enkä muistaisi sitä muuten. Monihan ottaa melatoniinin vasta tunti ennen nukkumaan menoa, mutta minä annan sille kaksi tuntia vaikutusaikaa. Lisäksi otan illalla antihistamiini Xyzalin kautta vuoden, koska ilmassa on jatkuvasti jotakin, jolle olen herkistynyt. Ellei lepän tai koivun siitepölyä niin sitten sienten itiöitä.

Lue lisää: Kadonneet heinäsirkat, sieniallergia ja uudet silmälääkkeet

Olen tosi tyytyväinen, että luovuin ennakkoluuloistani ja aloin käyttää dosettia. Hankin saman tien dosetin myös puolisolle, jolla on useita kertoja päivässä otettava lääkitys. Hän haluaa kuitenkin jakaa päivän lääkkeet joka aamu, joten hänellä on käytössä päiväannostelija – yksi patukka, jossa on neljä lokeroa. Hänen tapauksessaan dosetti auttaa seuraamaan sitä, mikä päivän lääkeannos on menossa ja onko kaikki tullut otettua ajallaan.

Kai muuten huomasitte, mitä dosetissani ei ole? Olen tosiaan onnistunut lopettamaan mielialalääkkeet enkä enää ota Cipralexia missään muodossa.

Lue lisää: Epäonnistuin, kun yritin luopua mielialalääkkeistä

Lue lisää: Kaikkien aikojen helpoin allergiakevät ja muita terveysuutisia

 

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Hienoa, että olet päässyt eroon mielialalääkkestä, onnittelut! Iloa ja valoa kevääseen, seuraan mielenkiinnolla Villa Palasen toimintaa.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/5 | 

Kiitos kommentista! Odottelen innokkaana lähtökuopissa roudan sulamista, jotta toiminta Villa Palasessa pääsee jatkumaan. 

Minna
3/5 | 

Mie otin dosetin käyttöön jo vuosia sitten ja olen nyt (vasta) 40 :D Se on laiskalle ihmiselle aivan loistava keksintö, kun lääkepurkkeja ei tarvi availla kun kerran viikossa. Suurin syy minullakin oli vuoropäivin vaihtuva lääkemäärä, josta ei muuten tahtonut pysyä kärryillä, vaikka kuinka oli ohjeistettu että parillisina päivinä parillinen määrä pillereitä ja parittomina päivinä pariton määrä pillereitä. Silti aamupöpperössä on ylivoimaista miettiä edes mikä viikonpäivä on, saati sen numeroa. Toinen tosi hyvä asia on juuri tuo, että tietää jos joku lääke loppuu, niin jää muutama päivä aikaa ehtiä apteekkiin. 

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

 Kiitos Minna kommentista, noinhan se juuri on. Ei toivoakaan, että heti aamusta muistaisi päivän numeron. Myöhemminkin se pitää katsoa kalenterista, ainakin minun.

Raijaraakel
5/5 | 

Hei! On kaksi vanhuusmittaa, joita useimmat välttävät: lääkedosetti ja pyörällinen kauppakassi. Minä otin kärrykassin käyttöön ehkä viisikymppisenä ja dosetin heti, kun minulle tuli pysyvä lääkitys 72-vuotiaana. Minulle ne ovat vain käteviä välineitä. HC

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämän blogin alkuperäinen tarkoitus oli dokumentoida ikääntymiseen liittyviä muutoksia ja niihin liittyviä ajatuksia. Silloiset terveysongelmat eivät enää vaivaa mieltäni, mutta kosminen arvonta on tuonut eteeni uusia huolia, joten pieni päivitys lienee paikallaan.

Ensin hyvät uutiset: olen viimein päässyt täysin eroon mielialalääkkeistä. Niitä määrättiin minulle kipukynnystä nostamaan, kun hamstring-kivut olivat jokaöisiä eikä diagnoosista ollut vielä tietoakaan. Siitä taitaa olla nyt noin seitsemän tai kahdeksan vuotta. En osaa sanoa, vaikuttivatko ne yhtään kipuun, mutta luultavasti ne auttoivat kestämään epätietoisuutta ja pysymään rauhallisena.

Yritin jättää lääkkeet pois ensimmäisen kerran jo kolme-neljä vuotta sitten, kun kivut olivat jo hallinnassa enkä kokenut enää tarvitsevani henkisiä kainalosauvoja. En silloin onnistunut, koska liian nopea vieroittautuminen johti järkyttäviin painajaisiin öisin ja raivokohtauksiin päivisin. Tähän toiseen yritykseen käytin kaikkiaan yli kaksi vuotta, joista viimeinen vuosi kului kahden viimeisen milligramman parissa. Nautin lääkkeet tippoina, koska niin pieniä pitoisuuksia ei myydä tablettimuodossa. Elokuun alusta saakka olen ollut täysin ilman.

Minulla ei ollut koko aikana ollenkaan vieroitusoireita, joten nähtävästi pudotustahti oli tällä kertaa riittävän hidas. Lääkkeetön elämä tuntuu hieman raaemmalta kuin lääkeavusteinen ja tunteet ovat olleet pinnassa, mutta olen mielestäni selviytynyt kohtalaisen hyvin. Aina viime viikkoon saakka.

Pikaviesti kertoi, että puolisoni perheenjäsen oli menehtynyt äkillisesti.

Viime viikolle ja jo sitä edeltävään viikonloppuun kertyi poikkeuksellisen paljon stressitekijöitä. Villa Palaseen oli tulossa ulkomaalaisia vieraita, joten mattojen hapsut piti saada ojennukseen ja mädät omenat pois nurmikoilta. Kaikki oli kunnossa lauantaiaamuun mennessä ja olin juuri lähdössä noutamaan tuoreita ruokatarpeita torilta, kun pikaviestiohjelma hälytti uudesta yhteydenotosta. Se tuli Yhdysvalloista ja kertoi, että puolisoni läheinen perheenjäsen oli menehtynyt äkillisesti.

Peruuttaisimmeko viikonlopun ohjelman? Kertoisimmeko vieraille tilanteesta vai salaisimmeko sen? Pystyisimmekö viettämän iloisen illan kuin ei mitään? Pelkästään tämä päätöksenteko oli räjäyttää pääni. Puolisoni halusi kuitenkin pitää tiedon omanaan, joten mitäpä minulla siihen oikeastaan oli sanottavaa. Loppupäivä kului valmisteluissa, ja sydämellisten vieraiden saavuttua olikin jo helppoa heittäytyä virran vietäväksi. Mielestäni ilta oli oikein onnistunut enkä osaa sanoa, aavistivatko vieraat, mitä pinnan alla liikkui.

Maanantaina yritin jatkaa arkea tavalliseen tapaan. Viikon edetessä työni kasaantuivat yllättäen niin, että jouduin pyytämään apua kollegoilta enkä siltikään selviytynyt tehtävistä työaikana. Tervemenoa iltavapaat ja nelipäiväinen työviikko. Tekeillä ollut hanke oli niin kiinnostava, etten halunnut luopua siitä.

Yöllä noin puoli viideltä heräsin kovaan särkyyn, joka viilsi oikeaa kulmakarvaani.

Ensimmäiset merkit päänsärystä tulivat jo tiistaina, mutta tukehdutin ne Voltaren Rapidilla. Keskiviikkona toimin samoin. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä noin puoli viideltä heräsin kovaan särkyyn, joka viilsi oikeaa kulmakarvaani tavalla, jota ei voinut jättää huomiotta. Hoipuin lääkelaatikolle ja nappasin sekä Voltaren Rapidin että Panacodin. Kaivoin myös pakastimesta jääpalapussin, kiedoin sen astiapyyhkeeseen ja sujautin pakkauksen hedelmäpussiin. Viilennys otsalla tuntui ihanalta.

Kohtaus meni ohi ja jatkoin nukkumista. Sama episodi toistui kuitenkin tästä eteenpäin joka päivä vaihtelevaan kellonaikaan, usein aamulla. Nopeasti voimistuva, tarkkarajainen särky, joka talttui lääkkeillä ja kylmäkääreellä. Minulla ei ole ollut mainittavaa päänsärkyä ainakaan kymmeneen vuoteen ja viimeisestä kunnollisesta migreenikohtauksesta on jo 30 vuotta, joten varasin ajan työterveyslääkärille.

Työterveyslääkäri passitti minut saman tien migreeniin erikoistuneelle neurologille, joka teki neurologisen perustutkimuksen, tunnusteli niskan ja kyseli oireista. Oireet eivät kuulemma viitanneet migreeniin, vaan kyseessä oli todennäköisesti niskalihasten kramppi, joka joskus heijastuu juuri kulmakarvojen tienoolle. Koska särky kuitenkin oli niin kovaa, että se herätti minut yöllä, ja koska kyseessä oli ”uusi päänsärky”, diagnoosi varmistettaisiin pään laajalla magneettitukimuksella.

Olen ollut kuvauslaitteessa aikaisemmin olkapäätä ja lantiota kuvattaessa, mutta pään kuvaaminen tuntui paljon ahdistavammalta. Olin aivan lähellä paniikkia, kun putkessa puhaltava ilmavirta tuntui tarttuvan hiuksiin ja kutittavan otsaa. Housujen vyötärökin painoi ikävästi, eikä sitä voinut korjata. Jouduin käyttämään kaiken tahdonvoimani, että sain vagus-hermoa rauhoittavan hengitysrutiinini käyntiin. Neljään laskien sisäänhengitys, kahdeksalla ulos ja sitten pieni tauko ennen uutta sisäänvetoa. Samalla kehon skannaus varpaista alkaen.

Hermostoni rauhoittui lopulta, ja kuvauksen päättyessä puolen tunnin kuluttua olin jo puoliunessa. Olin varautunut 45 minuuttiin ja olisin kyllä kestänyt sen, mutta olin erittäin helpottunut, kun peti liukui ulos putkesta.

Mietin, että jos saan muistisairauden, se on todennäköisemmin vaskulaarinen kuin Alzheimerin tauti.

Radiologin lausunto tuli seuraavana päivänä. Päättelin siitä, ettei päänsäryn syynä ollut ainakaan aivokasvain eikä aivoverisuonen pullistuma. Aivoinfarkteistakaan ei näkynyt jälkiä. Aivoissani oli kaikki täysin normaalia, paitsi ettei ehkä sittenkään ihan. Isoaivojen valkeassa aineessa sekä tyvitumakealueella näkyi nimittäin lieväasteisia mikrovaskulaarimuutoksia. Mietin, että aivojeni pikku verisuonet olivat ehkä ottaneet osumaa verenpainetaudista.

Minulla oli nuorena aivan ilmiömäinen muisti. Totuin siihen, että muistin aina kaiken. Minulle ei ollut epäselvää, mitä keskusteluissa oli puhuttu, kun nykyään en aina muista heti edes, onko keskustelua käyty vai ei. Luonnehtisin muistiani tällä hetkellä normaaliksi, koska olen tottunut siihen, että muut ihmiset unohtelevat asioita. Nykyään vain kuulun samaan joukkoon, joten teen aina kunnolliset muistiinpanot.

Olen lukenut, että muistisairauksien merkit voivat näkyä aivokuvassa jo kymmeniä vuosia ennen diagnoosia. Nyt tulkitsin radiologin lausuntoa siten, että jos saan muistisairauden, se on todennäköisemmin vaskulaarinen kuin Alzheimerin tauti.

Neurologin mielestä minulla on täysin terveet aivot.

Neurologi ei ollut kanssani samaa mieltä. Hän julisti innoissaan, että minulla on täysin terveet ja suorastaan kauniit, kerta kaikkiaan täydelliset aivot, joissa ei ole mitään vikaa. Mikrovaskulaarisia muutoksia on kuulemma kaikilla minun iässäni, eivätkä ne kerro mistään. Verenpainetaudin aiheuttamia ne eivät ole, eikä niistä voi päätellä mitään tulevista muistisairauksista.

Kun mutisin, että tietäisitpä, miten hyvä muisti minulla oli nuorena, hän kertoi, että muistin heikkeneminen alkaa yleensä näkyä jo nelikymppisenä. Se on normaalia eikä merkki muistisairaudesta. No, tiedänhän minä oikein hyvin, mitä diagnoosiin tarvitaan, mutta silti. Ehkä kuvan laatu ei vain riittänyt? En kuitenkaan jankannut sen enempää.

Niin ja se päänsärky? Sen neurologi tuntui jo täysin unohtaneen. En saanut ohjeita jatkohoitoon tai uuden kohtauksen varalle – tosin hän oli jo aikaisemmin maininnut, että lääkitykseni on käypäinen ja voisin jatkaa sillä tarpeen mukaan. En myöskään tarvitse fysioterapeuttia opettamaan niskaa vetreyttäviä liikkeitä, vaan osaan ne vanhastaan. Eikä kohtauksia ole enää tullutkaan. Tilanne kesti viikon ja meni ohi.

Perheenjäsenelle pidettiin muistotilaisuus Zoom-palvelussa, työt tulivat tehdyiksi ja vieraat palasivat kotimaahansa. Tänä viikonloppuna istutin satakunta tulppaanin sipulia Villa Palasen kukkapenkkeihin. Kyllä tämä tästä.

--

Päivän kuva: Viipale aivoistani.

 

Kommentit (0)

Huomasin 10 päivää sitten sunnuntaina iltapäivällä, että pomo oli yrittänyt soittaa. Puhelimeni oli äänettömällä, kuten aina. Laitoin hänelle tekstarin: Oliko taskupuhelu? En nimittäin uskonut, että hänellä voisi olla minulle mitään asiaa. Panin kuitenkin äänet päälle.

Kului puolisen tuntia, ja hän soitti uudelleen. Flunssainen työkaveri oli käynyt koronatestissä ja saanut positiivisen tuloksen. Kuuluin altistuneisiin, koska olin ollut sairastuneen kanssa samassa tilassa useiden tuntien ajan sinä aikana, kun hän saattoi olla oireeton tartuttaja.

Emme työskennelleet yhdessä, joten olimme koko ajan vähintään kolmen metrin päässä toisistamme. Toimistolla on hyvä ilmanvaihto. Minulla ei ollut mitään oireita enkä uskonut, että olisin sairastunut. Hiukseni nousivat kuitenkin pystyyn, kun mietin, missä olin edellisenä päivänä.

Olin juuri sellaisissa juhlissa, joista viranomaiset varoittavat.

Olin juuri sellaisissa juhlissa, joista viranomaiset varoittavat. Paikalla oli koko suku ja melkoinen joukko muita. Laskin nopeasti, että meitä oli vähintään yhdeksältä paikkakunnalta, ja riskiryhmään kuuluvia oli kymmenkunta.

En kätellyt juhlissa ketään enkä muista, että olisin muutenkaan koskettanut muita kuin puolisoa. Näin kuitenkin muutamia reippaita halauksia, eikä ruokajonossa välttämättä noudatettu turvavälejä. Käsidesiä ja kertakäyttökäsineitä oli tarjolla. Itsekin otin käsidesiä ja kävin pari kertaa pesemässä kädet.

Taudin tarttumista ajatellen olisi ollut järkevintä istua niissä seurueissa, joissa tulimme paikalle. Osittain tämä toteutui, osittain ei. Omassa pöydässäni taisi olla suurin hajonta: väkeä viideltä paikkakunnalta. Olinko tartuttanut heidät kaikki?

Ilmoitin illalla altistumisestani pikaviestillä juhlien emännälle. Muistutin, että juhlaväki tulkittaisiin altistuneiksi vasta, jos sairastuisin. Arvelin, ettei hän ylireagoisi, ja olin oikeassa.

Maanantai: viranomainen soittaa ja asettaa karanteenin

Aamun videopalaverissa pari leukaa loksahti, kun pomo kertoi altistumisesta. Meillä oli ollut sääntönä, että toimistolle sai halutessaan tulla, mutta turvatoimia piti noudattaa huolellisesti, ja pientenkin flunssaoireiden takia piti ehdottomasti jäädä kotiin. Systeemissä oli oireettoman koronan kantajan mentävä aukko. Nyt olimme kaikki etätöissä: terveet karanteenin takia ja loput flunssaoireiden (vähän kärjistettynä).

Ensimmäinen altistuneista sai soiton sairaanhoitopiiristä kolmen aikaan iltapäivällä. Hänet määrättiin karanteeniin, muttei koronatestiin, koska hän oli oireeton.

Tein normaalin työpäivän etänä. Seitsemän aikaan illalla minullekin viimein soitettiin. Jäljittäjä luetteli Covid-19:n oireet ja kysyi, onko minulla ollut mitään niistä. Ei ollut ollut. Minutkin määrättiin karanteeniin, kunnes kaksi viikkoa olisi kulunut altistushetkestä. Jäljittäjä lupasi soittaa seuraavana päivänä uudestaan ja kysellä tarkemmin tilanteestani.

Karanteeni koskee vain altistunutta. Perheenjäsenet voivat jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, joten he voivat käydä kaupassa ja asioilla myös altistuneen puolesta. Onneksi olin käynyt runsailla viikko-ostoksilla torstaina.

Karanteeniohjeissa yllätti määräys yksin nukkumisesta ja huoneen tuulettamisesta ennen ja jälkeen nukkumisen. Sain jäädä omaan vuoteeseeni, ja puoliso yöpyi vierashuoneessa. Olimme kuitenkin sitä ennen loikoilleet sängyllä vierekkäin jo monta tuntia samaa ilmaa hengittäen, joten enpä tiedä, mitä hyötyä ohjeesta oli.

Kerroin sosiaalisessa mediassa, että olen altistunut virukselle. Altistus on sairastumiseen verrattuna pikku juttu. Silti postaukseni herätti jonkin verran huomiota – etenkin tietysti niissä, jotka olivat olleet mukana viikonlopun juhlissa.

Tiistai: En voi enää tartuttaa ketään

Sain sairastuneelta puolivahingossa tärkeän tiedon: tartuttavuuden lasketaan alkavan 48 tuntia eli kaksi vuorokautta ennen kun oireet alkavat. Olin edelleen oireeton, ja juhlista oli kulunut jo yli kaksi vuorokautta. Vaara ohi! Vaikka nyt saisin oireita ja positiivisen testituloksen, juhlaväkeä ei enää määriteltäisi altistuneiksi.

Ja koska olin pysytellyt jo kaksi vuorokautta kotona ja karanteeni jatkui, en ylipäätään voisi enää tartuttaa muita kuin puolisoni. Lehtitietojen mukaan useimmat potilaatkin tartuttavat korkeintaan yhden henkilön. Supertartuttajat ovat ihan erikseen.

En ole missään vaiheessa ollut kovin huolestunut omasta puolestani. Se olisi kuitenkin rankkaa, jos paljastuisi, että olen tartuttanut taudin johonkin toiseen, joka sitten saisi vakavan tautimuodon. Tällaisenkin tiedon kanssa tällä hetkellä moni suomalainen elää. Tuskin siinä pystyisi olemaan tuntematta syyllisyyttä, vaikka oikea syyllinen on tietenkin virus. Ei meistä kukaan sitä ole tänne kutsunut enkä usko, että kukaan sitä tahallaan tartuttaisi toiseen ihmiseen. Elämässä ja kuolemassa on paljon sattumaa.

Kerroin sairastuneelle, etten syytä häntä tilanteesta. Olisin voinut altistua monessa muussakin paikassa. Minähän kuljin bussillakin päivittäin.

Sairaanhoitopiirin jäljittäjä soitti uudestaan ja kyseli muun muassa sairauksistani ja lääkkeistäni. Hän varmisti, että olin saanut ohjeet ja muistutti, että jos saan oireita, minun pitää soittaa ohjeissa kerrottuun numeroon. Keskustelimme hiukan sieniallergiastani, joka aiheuttaa silmien vetisyyttä ja nenän tukkoisuutta. Hän kehotti kiinnittämään huomiota etenkin uusiin oireisiin, ei niinkään niihin, joita minulla on ollut jo elokuusta saakka.

Keskiviikko: Koronavilkku pysyi hipihiljaa

Karanteeniin määrätyistä kenenkään Koronavilkku-sovellus ei hälyttänyt edes viiveellä. Se ei ole mikään ihme,  koska se olisi edellyttänyt 15 minuutin oleskelua korkeintaan kahden metrin etäisyydellä sairastuneesta. Pidimme selvästi isommat turvavälit.

Keskiviikon kohokohta oli tulppaanin sipulien saapuminen nettikaupasta. Puoliso kävi hakemassa paketin läheisen kioskin pakettiautomaatista, minähän en saanut mennä kioskille. Hypistelin sipuleita innoissani. Mikä ihana kukkaloisto niistä syntyisikään keväällä parvekkeelle! Pitäisi vain saada kesäkukat lopettamaan kukintansa, jotta sipuleille vapautuisi tilaa.

Soitin iäkkäälle äidilleni ja kerroin, että olin altistunut tartunnalle ja olin karanteenissa, mutta en ollut voinut tartuttaa sukujuhlissa ketään.

Torstai: Äitini luuli, että olen sairastunut koronaan

Pitkä työpäivä kostautui, enkä saanut torstaiyönä unta. Puoliso oli nukahtanut jo yhdeksän maissa makuuhuoneeseen. Kun  kömmin lopulta kolmen jälkeen nukkumaan, mies heräsi ja siirtyi vuorostaan olohuoneeseen valvomaan. Karanteenin määräykset täyttyivät. Nukuimme kyllä samassa huoneessa, mutta emme yhtä aikaa.

Päivällä tätini otti yhteyttä ja halusi tietää, onko minulla tosiaan korona, kuten äitini oli kertonut. Äitini oli sekoittanut altistumisen ja sairastumisen ja luuli, että olen sairastumisen takia karanteenissa. No, onneksi en ollut. Sairastunut nimittäin kertoi, millaisia oireita hänellä on. Kuulosti melkein samalta kuin keuhkokuume, joka minulla oli muutama vuosi sitten, paitsi vielä hiukan vakavammalta. Minä jaksoin sentään olla tunninkin jalkeilla lepojaksojen välillä. Häneltä onnistuu 10 minuuttia. Aika hurja tauti.

Olin järkyttävän väsynyt, koska olin nukkunut huonosti jo kahtena yönä peräkkäin. Onneksi oli torstai eli viikon viimeinen työpäivä. Otin nokoset heti kun pystyin.

Päivän uutinen oli karanteeniaikojen lyhentyminen. Minunkin karanteenini päättyisi huomiseen, jos uudet suositukset olisivat jo voimassa. Oireettomien altistuneiden karanteeni kestää jatkossa vain kymmenen päivää kahden viikon asemesta.

Pitkä viikonloppu: Altistunut, mutta onnellinen

Meistä karanteeniin määrätyistä vain yhdellä oli ollut flunssaoireita. Hän sai perjantaina testituloksen, joka oli negatiivinen. Kukaan altistuneista ei siten saanut tartuntaa.

Jos en olisi karanteenissa, olisin varmaan käynyt torilla ja kaupassa. Nyt lastasin jääkaappiin ruuat, jotka taksikuski toi viiden korttelin päästä supermarketista. Vaihdoin lakanat ja pyyhkeet, mutta muuten vain lepäsin. Ihan tavallinen vapaa perjantai. Olin tosi hyvällä mielellä, jopa niin onnellinen, että mietin, pitäisikö mielialalääkitystä vähentää.

Perjantai-iltana erehdyin polkemaan viiden minuutin ajan kuntopyörää kolmosvastuksella, siis hyvin kevyesti. Iskiashermoni ärtyivät kuitenkin tästä niin, että lääkkeiden vaikutusta odotellessa valvoin pikkutunneille. Nukahdin rahille olohuoneeseen. Hyvä niin, koska puoliso miehitti aviovuodetta.

Lauantai kului kevyessä puuhastelussa ja yleisessä lorvailussa (lue: nettipelien parissa). Sunnuntaina oli kaunis syyspäivä. Hoidin kirjeenvaihtoa, lueskelin, tein kirjanpidon ja kudoin vähän. Suunnittelin pelargonien talvetuspaikkaa. Parveke oli edelleen niin kaunis, etten malttanut vielä luopua ränsistyneimmistäkään kukista, vaikka ehkä olisi pitänyt.

Koronaa en pohtinut. Voi silti olla, että kotoisten puuhien tyydyttävyys korostui pandemian taustaa vasten. Nautin kiireettömyydestä ja kuljeskelin huoneesta toiseen hymy huulilla. En ollut käynyt ulkona kertaakaan sen jälkeen, kun palasin kotiin edellisen lauantain juhlista. Onneksi en ole yhtään ulkoilmaihminen. 

Jos olisin ajatellut koronaa, olisin ajatellut, ettei kuolema, oma tai toisten, ole pahinta, mitä voi tapahtua. Pahinta on kärsimys. Planeettamme kannalta pandemia on siunaus, sillä se antaa aikalisän siirtymiselle vihreämpään tuotantoon ja kulutukseen. Luova tuho on aina ennenkin johtanut uuteen kukoistukseen. Luotan siihen myös nyt.

Jos joku muu haluaa ajatella koronaa, niin voin ehdottaa lukemista. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta tilasi keväällä eri alojen asiantuntijoilta lausunnot, joista se koosti kesäkuussa monipuolisen raportin Covid-19-pandemian hyvistä ja huonoista seurauksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Siinä on myös hyvä yhteenveto. Raportti löytyy tämän linkin takaa.

Maanantai: Varokaa raitista ilmaa!

Puolison mukaan olen kuorsannut karanteenin aikana poikkeuksellisen paljon. Olen huomannut sen itsekin. On ollut vaikea nukahtaa, koska nielun rentoutuessa hengitysteistä on tullut ahtaat. Tämän seurauksena olen alkanut kuorsata, mihin olen sitten herännyt. Maanantaiyönä tämä alkoi potuttaa toden teolla. Mikä nyt on muka eri tavalla kuin ennen?

No, tuuletus on eri tavalla. Emme tavallisesti tuuleta makuuhuonetta juurikaan, etteivät allergeenit pääse sisään. Ilmanpuhdistuslaite hurisee meillä vuoden ympäri myös liikenteen pienhiukkasten takia. Mutta karanteenisääntöjen takia olen tuulettanut 15 minuuttia juuri ennen nukkumaanmenoa. Ikkunasta tulevat homesienten itiöt ovat tuntuneet silmissä kirvelynä, ja onhan ihan loogista, että ne voivat turvottaa myös nielua. "Raitis" ulkoilma, sehän on vaaroista näkymättömin.

Onneksi minulla oli avaamaton pullo allergisen nuhan oireita lievittävää Dymistaa. Sitä nokkaan, ja johan helpotti. 

Arvatkaa, mikä on ensimmäinen paikka, johon menen karanteenin jälkeen keskiviikkona? Lankakauppa. Tarvitsen lyhyen pyöröpuikon kokoa 2,5. Muuten ei alpakkaneule etene.

--

Selvennys: Karanteenissa oleva saa ulkoilla, jos pitää turvavälit. Se, etten käynyt ulkona ollenkaan, oli oma valintani. Asun niin keskellä kaupunkia, ettei jalkakäytävillä ole mahdollista pitää kahden metrin turvavälejä paitsi kenties keskiyöllä. Enkä muutenkaan juuri ulkoile, koska pystyn kävelemään vain välttämättömän.

--

Päivän kuvat: Karanteeniviikolla en käynyt kertaakaan ulkona. Nämä kuvat ovat kahden viikon takaa Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.

Kommentit (0)

Kaikenlaiset ikääntymisen oireet sekä krempat ja niiden hoidot kuuluvat blogini vakioaineistoon, joten otetaanpa pieni tilannekatsaus. Mennään vaikka päästä varpaisiin:

Vieroitus mielialalääkkeestä on alkanut

Pohjustin vieroituksen aloittamista seuraamalla keskusteluja Facebookin suljetussa SSRI-lääkkeistä vieroittautujien vertaistukiryhmässä. Tiesin sitten, mitä ehdottaa lääkärille. Hän ei pannut ollenkaan hanttiin. Koska en ole masentunut enkä ahdistunut enkä enää tarvitse mielialalääkettä myöskään kipukynnyksen nostamiseen, sain luvan lähteä laskemaan annosta milligramma kerralla. Kerroin aikeistani toukokuussa täällä.

Aion laskeutua melko nopeasti viiteen milligrammaan ja edetä siitä sitten erittäin hitaasti loppumatkan. Valtaosa SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta syntyy erään tuoreen tieteellisen artikkelin mukaan jo ensimmäisten milligrammojen myötä, vaikka hoitoannos olisi 10-20 milligrammaa. Se voi selittää, miksi vieroitusoireita alkaa usein esiintyä vasta annoksen laskiessa viiteen milligrammaan ja sen alle.

Cipralexiä myydään myös tippapullossa, jossa yksi tippa vastaa yhtä milligrammaa. Tipat maistuvat järkyttävän pahoilta veteen liuotettuina, joten otan ne nyt omenamehussa. Jos vieroitusoireita tulee, pidän annoksen samana niin kauan, kunnes ne menevät ohi ja lasken annosta vasta sitten. Olen nyt seitsemässä milligrammassa. Wish me luck!

Asentohuimaus keinutti sitkeästi, mutta meni lopulta ohi

Kerroin helmikuussa täällä asentohuimauksesta, jota koin silloin ensi kertaa. Voimakas huimaus aiheutti kuolemanpelkoa ja kuvotusta ja piti minut pääasiassa neljän seinän sisällä jo ennen koronakaranteenia. Lääkäri oletti, että huimaus menisi viikossa ohi, mutta niin ei ikävä kyllä käynyt. Vielä neljännellä viikolla tuntui kuin olisin kävellyt suolla. Vakaa askeltaminen oli vaikeaa, koska näkökenttä heilui joka askeleella. Liikkuminen vei valtavasti energiaa, ja olin tavallista väsyneempi.

Sairastin flunssan juuri ennen koronaa

Huimaus sekoittui flunssan oireisiin niin, etten huomannut heti mitata kuumetta, kun olo tuntui oudolta. Varasin lääkäriajan, kun kuume oli kestänyt toista viikkoa ja keuhkoissa tuntui samalta kuin kolmisen vuotta sitten sairastamassani keuhkokuumeessa. Ensimmäiset koronatapaukset oli juuri todettu Lapissa. Lääkärin mielestä minulla ei kuitenkaan ollut sen paremmin keuhkokuumetta kuin koronaakaan, vaan ihan tavallinen flunssa. Testiä ei tehty. Flunssan takia en liikkunut yhtään kodin ulkopuolella, ja sinä aikana huimaus katosi tulematta takaisin.

Puolisoni mielestä me molemmat sairastimme vähäoireisen koronan. Tiedä häntä. Sen verran Covid-19 joka tapauksessa perhettämme kosketti, että puolisoni menetti viimeisen tädeistään. Muistisairas Ulla-täti menehtyi hoitokodissa Yhdysvalloissa.

Allergiakevät oli helpoin naismuistiin

Syön antihistamiini Xyzalia lähes kautta vuoden, koska olen allerginen keväisten siitepölyjen lisäksi homeille ja sienten itiöille. Varauduin allergiakauteen myös Dymista-nenäsumutteella ja Lecrolyn sine -silmätipoilla, jotka silmälääkäri määräsi minulle jo syksyllä. Kerroin siitä täällä. Joko allergiakevät oli aivan olematon tai silmätipat moninkertaisesti tehokkaampia kuin aiemmin käyttämäni Zaditen, sillä silmäni eivät tulehtuneet ollenkaan niin pahasti kuin yleensä.

Turvotusta oli kyllä, ja useana aamuna piti ensimmäisenä pestä rähmä silmistä, mutta silmät eivät enää tuntuneet avoimilta haavoilta. Kausi oli myös tavallista lyhyempi. Dymista-pulloa en ole edes avannut. Minun osaltani allergiakaudessa seuraa nyt keskikesän tauko, kunnes elo-syyskuussa liikkeellä on taas runsaammin sienten itiöitä.

Kipulääkkeitä kuluu, muttei holtittomasti

Hamstring-syndroomani on ennallaan. Jos kävelen liikaa tai riehun kotitöiden parissa, tarvitsen illalla yhdestä kolmeen kipulääkettä ennen kuin semimembranosusjänteeni ja iskiashermoni rauhoittuvat. Välillä myös reisien ulkosivut ovat kipeät, kun limapussit ärtyvät liiasta liikunnasta. En totta puhuen kyllä liiku juuri ollenkaan, joten ärtyneisyys taitaa johtua enemmänkin oudoista työasennoista sohvalla. Kipujen olemassaolo on kuitenkin niin tuttu juttu, ettei sitä tarvitse juurikaan ajatella eikä se aiheuta ahdistusta.

Ikääntyminen etenee: minihameaika on mennyttä

Ei siitä ole kauankaan, kun ihmettelin, että miten niin minihameita ei voisi käyttää enää kuusikymppisenä. Nyt ymmärrän, kun näin kuvat, jotka minusta otettiin äskettäin lyhyessä hameessa. Oli helteinen päivä. Muutama kymmenen katkennutta verisuonta ei vielä ole minusta mikään syy siirtyä pitkiin hameisiin, mutta nyt reiteni olivat lisäksi aivan muhkuraiset. En ollut peiliin katsoessani huomannut tätä ollenkaan.

En kiellä ketään kulkemasta muhkurat näkyvillä, mutta itse en välttämättä halua enää liittyä joukkoon. Ainakin haluan valita, milloin reiteni näkyvät. Juuri nytkin minulla on sortsit jalassa enkä aio vaihtaa niitä pois, kun lähden kauppaan. Mutta töihin en ehkä enää lähde paljain reisin. Pidemmät mekot ovat tulleet vaatekaappiini jäädäkseen.

--

Päivän kuvat: Ainakin akileijoja Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Ovatko ihan kaikki akileijoja, en menisi vannomaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tulekaan maraton- eikä joogamummoa, vaan tulee kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 62-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016