Kirjoitukset avainsanalla lääkkeet

Huomasin 10 päivää sitten sunnuntaina iltapäivällä, että pomo oli yrittänyt soittaa. Puhelimeni oli äänettömällä, kuten aina. Laitoin hänelle tekstarin: Oliko taskupuhelu? En nimittäin uskonut, että hänellä voisi olla minulle mitään asiaa. Panin kuitenkin äänet päälle.

Kului puolisen tuntia, ja hän soitti uudelleen. Flunssainen työkaveri oli käynyt koronatestissä ja saanut positiivisen tuloksen. Kuuluin altistuneisiin, koska olin ollut sairastuneen kanssa samassa tilassa useiden tuntien ajan sinä aikana, kun hän saattoi olla oireeton tartuttaja.

Emme työskennelleet yhdessä, joten olimme koko ajan vähintään kolmen metrin päässä toisistamme. Toimistolla on hyvä ilmanvaihto. Minulla ei ollut mitään oireita enkä uskonut, että olisin sairastunut. Hiukseni nousivat kuitenkin pystyyn, kun mietin, missä olin edellisenä päivänä.

Olin juuri sellaisissa juhlissa, joista viranomaiset varoittavat.

Olin juuri sellaisissa juhlissa, joista viranomaiset varoittavat. Paikalla oli koko suku ja melkoinen joukko muita. Laskin nopeasti, että meitä oli vähintään yhdeksältä paikkakunnalta, ja riskiryhmään kuuluvia oli kymmenkunta.

En kätellyt juhlissa ketään enkä muista, että olisin muutenkaan koskettanut muita kuin puolisoa. Näin kuitenkin muutamia reippaita halauksia, eikä ruokajonossa välttämättä noudatettu turvavälejä. Käsidesiä ja kertakäyttökäsineitä oli tarjolla. Itsekin otin käsidesiä ja kävin pari kertaa pesemässä kädet.

Taudin tarttumista ajatellen olisi ollut järkevintä istua niissä seurueissa, joissa tulimme paikalle. Osittain tämä toteutui, osittain ei. Omassa pöydässäni taisi olla suurin hajonta: väkeä viideltä paikkakunnalta. Olinko tartuttanut heidät kaikki?

Ilmoitin illalla altistumisestani pikaviestillä juhlien emännälle. Muistutin, että juhlaväki tulkittaisiin altistuneiksi vasta, jos sairastuisin. Arvelin, ettei hän ylireagoisi, ja olin oikeassa.

Maanantai: viranomainen soittaa ja asettaa karanteenin

Aamun videopalaverissa pari leukaa loksahti, kun pomo kertoi altistumisesta. Meillä oli ollut sääntönä, että toimistolle sai halutessaan tulla, mutta turvatoimia piti noudattaa huolellisesti, ja pientenkin flunssaoireiden takia piti ehdottomasti jäädä kotiin. Systeemissä oli oireettoman koronan kantajan mentävä aukko. Nyt olimme kaikki etätöissä: terveet karanteenin takia ja loput flunssaoireiden (vähän kärjistettynä).

Ensimmäinen altistuneista sai soiton sairaanhoitopiiristä kolmen aikaan iltapäivällä. Hänet määrättiin karanteeniin, muttei koronatestiin, koska hän oli oireeton.

Tein normaalin työpäivän etänä. Seitsemän aikaan illalla minullekin viimein soitettiin. Jäljittäjä luetteli Covid-19:n oireet ja kysyi, onko minulla ollut mitään niistä. Ei ollut ollut. Minutkin määrättiin karanteeniin, kunnes kaksi viikkoa olisi kulunut altistushetkestä. Jäljittäjä lupasi soittaa seuraavana päivänä uudestaan ja kysellä tarkemmin tilanteestani.

Karanteeni koskee vain altistunutta. Perheenjäsenet voivat jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, joten he voivat käydä kaupassa ja asioilla myös altistuneen puolesta. Onneksi olin käynyt runsailla viikko-ostoksilla torstaina.

Karanteeniohjeissa yllätti määräys yksin nukkumisesta ja huoneen tuulettamisesta ennen ja jälkeen nukkumisen. Sain jäädä omaan vuoteeseeni, ja puoliso yöpyi vierashuoneessa. Olimme kuitenkin sitä ennen loikoilleet sängyllä vierekkäin jo monta tuntia samaa ilmaa hengittäen, joten enpä tiedä, mitä hyötyä ohjeesta oli.

Kerroin sosiaalisessa mediassa, että olen altistunut virukselle. Altistus on sairastumiseen verrattuna pikku juttu. Silti postaukseni herätti jonkin verran huomiota – etenkin tietysti niissä, jotka olivat olleet mukana viikonlopun juhlissa.

Tiistai: En voi enää tartuttaa ketään

Sain sairastuneelta puolivahingossa tärkeän tiedon: tartuttavuuden lasketaan alkavan 48 tuntia eli kaksi vuorokautta ennen kun oireet alkavat. Olin edelleen oireeton, ja juhlista oli kulunut jo yli kaksi vuorokautta. Vaara ohi! Vaikka nyt saisin oireita ja positiivisen testituloksen, juhlaväkeä ei enää määriteltäisi altistuneiksi.

Ja koska olin pysytellyt jo kaksi vuorokautta kotona ja karanteeni jatkui, en ylipäätään voisi enää tartuttaa muita kuin puolisoni. Lehtitietojen mukaan useimmat potilaatkin tartuttavat korkeintaan yhden henkilön. Supertartuttajat ovat ihan erikseen.

En ole missään vaiheessa ollut kovin huolestunut omasta puolestani. Se olisi kuitenkin rankkaa, jos paljastuisi, että olen tartuttanut taudin johonkin toiseen, joka sitten saisi vakavan tautimuodon. Tällaisenkin tiedon kanssa tällä hetkellä moni suomalainen elää. Tuskin siinä pystyisi olemaan tuntematta syyllisyyttä, vaikka oikea syyllinen on tietenkin virus. Ei meistä kukaan sitä ole tänne kutsunut enkä usko, että kukaan sitä tahallaan tartuttaisi toiseen ihmiseen. Elämässä ja kuolemassa on paljon sattumaa.

Kerroin sairastuneelle, etten syytä häntä tilanteesta. Olisin voinut altistua monessa muussakin paikassa. Minähän kuljin bussillakin päivittäin.

Sairaanhoitopiirin jäljittäjä soitti uudestaan ja kyseli muun muassa sairauksistani ja lääkkeistäni. Hän varmisti, että olin saanut ohjeet ja muistutti, että jos saan oireita, minun pitää soittaa ohjeissa kerrottuun numeroon. Keskustelimme hiukan sieniallergiastani, joka aiheuttaa silmien vetisyyttä ja nenän tukkoisuutta. Hän kehotti kiinnittämään huomiota etenkin uusiin oireisiin, ei niinkään niihin, joita minulla on ollut jo elokuusta saakka.

Keskiviikko: Koronavilkku pysyi hipihiljaa

Karanteeniin määrätyistä kenenkään Koronavilkku-sovellus ei hälyttänyt edes viiveellä. Se ei ole mikään ihme,  koska se olisi edellyttänyt 15 minuutin oleskelua korkeintaan kahden metrin etäisyydellä sairastuneesta. Pidimme selvästi isommat turvavälit.

Keskiviikon kohokohta oli tulppaanin sipulien saapuminen nettikaupasta. Puoliso kävi hakemassa paketin läheisen kioskin pakettiautomaatista, minähän en saanut mennä kioskille. Hypistelin sipuleita innoissani. Mikä ihana kukkaloisto niistä syntyisikään keväällä parvekkeelle! Pitäisi vain saada kesäkukat lopettamaan kukintansa, jotta sipuleille vapautuisi tilaa.

Soitin iäkkäälle äidilleni ja kerroin, että olin altistunut tartunnalle ja olin karanteenissa, mutta en ollut voinut tartuttaa sukujuhlissa ketään.

Torstai: Äitini luuli, että olen sairastunut koronaan

Pitkä työpäivä kostautui, enkä saanut torstaiyönä unta. Puoliso oli nukahtanut jo yhdeksän maissa makuuhuoneeseen. Kun  kömmin lopulta kolmen jälkeen nukkumaan, mies heräsi ja siirtyi vuorostaan olohuoneeseen valvomaan. Karanteenin määräykset täyttyivät. Nukuimme kyllä samassa huoneessa, mutta emme yhtä aikaa.

Päivällä tätini otti yhteyttä ja halusi tietää, onko minulla tosiaan korona, kuten äitini oli kertonut. Äitini oli sekoittanut altistumisen ja sairastumisen ja luuli, että olen sairastumisen takia karanteenissa. No, onneksi en ollut. Sairastunut nimittäin kertoi, millaisia oireita hänellä on. Kuulosti melkein samalta kuin keuhkokuume, joka minulla oli muutama vuosi sitten, paitsi vielä hiukan vakavammalta. Minä jaksoin sentään olla tunninkin jalkeilla lepojaksojen välillä. Häneltä onnistuu 10 minuuttia. Aika hurja tauti.

Olin järkyttävän väsynyt, koska olin nukkunut huonosti jo kahtena yönä peräkkäin. Onneksi oli torstai eli viikon viimeinen työpäivä. Otin nokoset heti kun pystyin.

Päivän uutinen oli karanteeniaikojen lyhentyminen. Minunkin karanteenini päättyisi huomiseen, jos uudet suositukset olisivat jo voimassa. Oireettomien altistuneiden karanteeni kestää jatkossa vain kymmenen päivää kahden viikon asemesta.

Pitkä viikonloppu: Altistunut, mutta onnellinen

Meistä karanteeniin määrätyistä vain yhdellä oli ollut flunssaoireita. Hän sai perjantaina testituloksen, joka oli negatiivinen. Kukaan altistuneista ei siten saanut tartuntaa.

Jos en olisi karanteenissa, olisin varmaan käynyt torilla ja kaupassa. Nyt lastasin jääkaappiin ruuat, jotka taksikuski toi viiden korttelin päästä supermarketista. Vaihdoin lakanat ja pyyhkeet, mutta muuten vain lepäsin. Ihan tavallinen vapaa perjantai. Olin tosi hyvällä mielellä, jopa niin onnellinen, että mietin, pitäisikö mielialalääkitystä vähentää.

Perjantai-iltana erehdyin polkemaan viiden minuutin ajan kuntopyörää kolmosvastuksella, siis hyvin kevyesti. Iskiashermoni ärtyivät kuitenkin tästä niin, että lääkkeiden vaikutusta odotellessa valvoin pikkutunneille. Nukahdin rahille olohuoneeseen. Hyvä niin, koska puoliso miehitti aviovuodetta.

Lauantai kului kevyessä puuhastelussa ja yleisessä lorvailussa (lue: nettipelien parissa). Sunnuntaina oli kaunis syyspäivä. Hoidin kirjeenvaihtoa, lueskelin, tein kirjanpidon ja kudoin vähän. Suunnittelin pelargonien talvetuspaikkaa. Parveke oli edelleen niin kaunis, etten malttanut vielä luopua ränsistyneimmistäkään kukista, vaikka ehkä olisi pitänyt.

Koronaa en pohtinut. Voi silti olla, että kotoisten puuhien tyydyttävyys korostui pandemian taustaa vasten. Nautin kiireettömyydestä ja kuljeskelin huoneesta toiseen hymy huulilla. En ollut käynyt ulkona kertaakaan sen jälkeen, kun palasin kotiin edellisen lauantain juhlista. Onneksi en ole yhtään ulkoilmaihminen. 

Jos olisin ajatellut koronaa, olisin ajatellut, ettei kuolema, oma tai toisten, ole pahinta, mitä voi tapahtua. Pahinta on kärsimys. Planeettamme kannalta pandemia on siunaus, sillä se antaa aikalisän siirtymiselle vihreämpään tuotantoon ja kulutukseen. Luova tuho on aina ennenkin johtanut uuteen kukoistukseen. Luotan siihen myös nyt.

Jos joku muu haluaa ajatella koronaa, niin voin ehdottaa lukemista. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta tilasi keväällä eri alojen asiantuntijoilta lausunnot, joista se koosti kesäkuussa monipuolisen raportin Covid-19-pandemian hyvistä ja huonoista seurauksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Siinä on myös hyvä yhteenveto. Raportti löytyy tämän linkin takaa.

Maanantai: Varokaa raitista ilmaa!

Puolison mukaan olen kuorsannut karanteenin aikana poikkeuksellisen paljon. Olen huomannut sen itsekin. On ollut vaikea nukahtaa, koska nielun rentoutuessa hengitysteistä on tullut ahtaat. Tämän seurauksena olen alkanut kuorsata, mihin olen sitten herännyt. Maanantaiyönä tämä alkoi potuttaa toden teolla. Mikä nyt on muka eri tavalla kuin ennen?

No, tuuletus on eri tavalla. Emme tavallisesti tuuleta makuuhuonetta juurikaan, etteivät allergeenit pääse sisään. Ilmanpuhdistuslaite hurisee meillä vuoden ympäri myös liikenteen pienhiukkasten takia. Mutta karanteenisääntöjen takia olen tuulettanut 15 minuuttia juuri ennen nukkumaanmenoa. Ikkunasta tulevat homesienten itiöt ovat tuntuneet silmissä kirvelynä, ja onhan ihan loogista, että ne voivat turvottaa myös nielua. "Raitis" ulkoilma, sehän on vaaroista näkymättömin.

Onneksi minulla oli avaamaton pullo allergisen nuhan oireita lievittävää Dymistaa. Sitä nokkaan, ja johan helpotti. 

Arvatkaa, mikä on ensimmäinen paikka, johon menen karanteenin jälkeen keskiviikkona? Lankakauppa. Tarvitsen lyhyen pyöröpuikon kokoa 2,5. Muuten ei alpakkaneule etene.

--

Selvennys: Karanteenissa oleva saa ulkoilla, jos pitää turvavälit. Se, etten käynyt ulkona ollenkaan, oli oma valintani. Asun niin keskellä kaupunkia, ettei jalkakäytävillä ole mahdollista pitää kahden metrin turvavälejä paitsi kenties keskiyöllä. Enkä muutenkaan juuri ulkoile, koska pystyn kävelemään vain välttämättömän.

--

Päivän kuvat: Karanteeniviikolla en käynyt kertaakaan ulkona. Nämä kuvat ovat kahden viikon takaa Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikenlaiset ikääntymisen oireet sekä krempat ja niiden hoidot kuuluvat blogini vakioaineistoon, joten otetaanpa pieni tilannekatsaus. Mennään vaikka päästä varpaisiin:

Vieroitus mielialalääkkeestä on alkanut

Pohjustin vieroituksen aloittamista seuraamalla keskusteluja Facebookin suljetussa SSRI-lääkkeistä vieroittautujien vertaistukiryhmässä. Tiesin sitten, mitä ehdottaa lääkärille. Hän ei pannut ollenkaan hanttiin. Koska en ole masentunut enkä ahdistunut enkä enää tarvitse mielialalääkettä myöskään kipukynnyksen nostamiseen, sain luvan lähteä laskemaan annosta milligramma kerralla. Kerroin aikeistani toukokuussa täällä.

Aion laskeutua melko nopeasti viiteen milligrammaan ja edetä siitä sitten erittäin hitaasti loppumatkan. Valtaosa SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta syntyy erään tuoreen tieteellisen artikkelin mukaan jo ensimmäisten milligrammojen myötä, vaikka hoitoannos olisi 10-20 milligrammaa. Se voi selittää, miksi vieroitusoireita alkaa usein esiintyä vasta annoksen laskiessa viiteen milligrammaan ja sen alle.

Cipralexiä myydään myös tippapullossa, jossa yksi tippa vastaa yhtä milligrammaa. Tipat maistuvat järkyttävän pahoilta veteen liuotettuina, joten otan ne nyt omenamehussa. Jos vieroitusoireita tulee, pidän annoksen samana niin kauan, kunnes ne menevät ohi ja lasken annosta vasta sitten. Olen nyt seitsemässä milligrammassa. Wish me luck!

Asentohuimaus keinutti sitkeästi, mutta meni lopulta ohi

Kerroin helmikuussa täällä asentohuimauksesta, jota koin silloin ensi kertaa. Voimakas huimaus aiheutti kuolemanpelkoa ja kuvotusta ja piti minut pääasiassa neljän seinän sisällä jo ennen koronakaranteenia. Lääkäri oletti, että huimaus menisi viikossa ohi, mutta niin ei ikävä kyllä käynyt. Vielä neljännellä viikolla tuntui kuin olisin kävellyt suolla. Vakaa askeltaminen oli vaikeaa, koska näkökenttä heilui joka askeleella. Liikkuminen vei valtavasti energiaa, ja olin tavallista väsyneempi.

Sairastin flunssan juuri ennen koronaa

Huimaus sekoittui flunssan oireisiin niin, etten huomannut heti mitata kuumetta, kun olo tuntui oudolta. Varasin lääkäriajan, kun kuume oli kestänyt toista viikkoa ja keuhkoissa tuntui samalta kuin kolmisen vuotta sitten sairastamassani keuhkokuumeessa. Ensimmäiset koronatapaukset oli juuri todettu Lapissa. Lääkärin mielestä minulla ei kuitenkaan ollut sen paremmin keuhkokuumetta kuin koronaakaan, vaan ihan tavallinen flunssa. Testiä ei tehty. Flunssan takia en liikkunut yhtään kodin ulkopuolella, ja sinä aikana huimaus katosi tulematta takaisin.

Puolisoni mielestä me molemmat sairastimme vähäoireisen koronan. Tiedä häntä. Sen verran Covid-19 joka tapauksessa perhettämme kosketti, että puolisoni menetti viimeisen tädeistään. Muistisairas Ulla-täti menehtyi hoitokodissa Yhdysvalloissa.

Allergiakevät oli helpoin naismuistiin

Syön antihistamiini Xyzalia lähes kautta vuoden, koska olen allerginen keväisten siitepölyjen lisäksi homeille ja sienten itiöille. Varauduin allergiakauteen myös Dymista-nenäsumutteella ja Lecrolyn sine -silmätipoilla, jotka silmälääkäri määräsi minulle jo syksyllä. Kerroin siitä täällä. Joko allergiakevät oli aivan olematon tai silmätipat moninkertaisesti tehokkaampia kuin aiemmin käyttämäni Zaditen, sillä silmäni eivät tulehtuneet ollenkaan niin pahasti kuin yleensä.

Turvotusta oli kyllä, ja useana aamuna piti ensimmäisenä pestä rähmä silmistä, mutta silmät eivät enää tuntuneet avoimilta haavoilta. Kausi oli myös tavallista lyhyempi. Dymista-pulloa en ole edes avannut. Minun osaltani allergiakaudessa seuraa nyt keskikesän tauko, kunnes elo-syyskuussa liikkeellä on taas runsaammin sienten itiöitä.

Kipulääkkeitä kuluu, muttei holtittomasti

Hamstring-syndroomani on ennallaan. Jos kävelen liikaa tai riehun kotitöiden parissa, tarvitsen illalla yhdestä kolmeen kipulääkettä ennen kuin semimembranosusjänteeni ja iskiashermoni rauhoittuvat. Välillä myös reisien ulkosivut ovat kipeät, kun limapussit ärtyvät liiasta liikunnasta. En totta puhuen kyllä liiku juuri ollenkaan, joten ärtyneisyys taitaa johtua enemmänkin oudoista työasennoista sohvalla. Kipujen olemassaolo on kuitenkin niin tuttu juttu, ettei sitä tarvitse juurikaan ajatella eikä se aiheuta ahdistusta.

Ikääntyminen etenee: minihameaika on mennyttä

Ei siitä ole kauankaan, kun ihmettelin, että miten niin minihameita ei voisi käyttää enää kuusikymppisenä. Nyt ymmärrän, kun näin kuvat, jotka minusta otettiin äskettäin lyhyessä hameessa. Oli helteinen päivä. Muutama kymmenen katkennutta verisuonta ei vielä ole minusta mikään syy siirtyä pitkiin hameisiin, mutta nyt reiteni olivat lisäksi aivan muhkuraiset. En ollut peiliin katsoessani huomannut tätä ollenkaan.

En kiellä ketään kulkemasta muhkurat näkyvillä, mutta itse en välttämättä halua enää liittyä joukkoon. Ainakin haluan valita, milloin reiteni näkyvät. Juuri nytkin minulla on sortsit jalassa enkä aio vaihtaa niitä pois, kun lähden kauppaan. Mutta töihin en ehkä enää lähde paljain reisin. Pidemmät mekot ovat tulleet vaatekaappiini jäädäkseen.

--

Päivän kuvat: Ainakin akileijoja Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Ovatko ihan kaikki akileijoja, en menisi vannomaan.

Kommentit (0)

En tuntenut tarvetta panna vastaan, kun työterveyslääkäri ehdotti mielialalääkettä kipukynnyksen nostamiseksi ja kipulääkityksen tueksi. Minulla oli silloin järkyttävän kipeä olkapää, joka puolisen vuotta myöhemmin rauhoittui jäätyneeksi. Ajattelin, ettei serotoniinin takaisinoton estäjästä olisi mitään haittaa. Luulin tietäväni, että pystyn milloin tahansa lopettamaan.

Olin aikaisemmin syönyt mielialalääkkeitä muutamia kertoja kaamosmasennuksen takia, aina korkeintaan puolen vuoden jaksoissa. Moneen vuoteen en ollut tarvinnut lääkkeitä ollenkaan, koska juokseminen piti aivojen välittäjäainepitoisuudet kunnossa ja mielialan korkealla.

Olin aikaisemmin lopettanut lääkkeiden käytön vähentämällä 10 milligramman päiväannoksen ensin puoleen ja sitten jättämällä lääkkeen kokonaan pois. En saanut minkäänlaisia vieroitusoireita. Luulin, että tämä olisi sääntö.

Kun olkapääni jäätyi kivuttomaksi, pakaroitani alkoi vuorostaan särkeä niin, etten saanut unta öisin ilman särkylääkkeitä. Mielialalääkereseptiä jatkettiin. Oikeaa diagnoosia etsittäessä vaiva ehti kroonistua niin, etten päässyt kivuistani kokonaan eroon edes leikkauspöydällä. Minusta tuli kipupotilas. Mielialalääkkeet kulkivat siinä rinnalla varmuuden vuoksi.

Viime vuoden keväällä koin kuitenkin olevani jo niin sinut tilanteeni kanssa, etten mielestäni enää tarvinnut mielialalääkkeitä. Aloin pienentää annostusta.

Aloin nähdä järkyttäviä painajaisia, joissa olen aggressiivinen ja vahingoitan muita.

Lääkärille en tietenkään hiiskunut aikeestani mitään. Olinhan aikaisemminkin lopettanut lääkkeet lupia kyselemättä, ja kaikki oli sujunut hyvin. Arvelin, että minulla oli todennäköisesti enemmän kokemusta mielialalääkkeiden lopettamisesta kuin lääkärillä. Hah, niinhän sitä luulisi.

Ensin vähensin annostuksen puoleen eli viiteen milligrammaan päivässä ja pysyttelin siinä noin kuukauden. Tämän jälkeen vähensin neljäsosa-annokseen eli noin 2,5 milligrammaan, vaikka pienten tablettien katkominen saksilla sopiviin osiin olikin hieman vaikeaa.

Kun olin jatkanut tätä jonkin aikaa, aloin saada aivan järkyttäviä painajaisia. En joka yö, mutta riittävän usein. Pahimmassa unessa tukehdutin kehoni painolla pienen lapsen, joka oli vuoteessa peiton alla.

Nostin välittömästi annoksen takaisin 5 milligrammaan ja viikon kuluttua 10 milligrammaan.

Pidän normaaleina painajaisia, joissa minua itseäni uhkaa jokin vaara. Painajaisia, joissa itse uhkaan ja jopa tapan, en mielestäni ole nähnyt koskaan muulloin kuin viime keväänä. Minusta se oli pelottavaa.

Lisäksi aloin olla aggressiivinen myös päivisin. Kimpaannuin pienistä vastoinkäymisistä kohtuuttomasti. Olin kerkeästi syyttämässä muita asioista, joihin näillä ei ollut osaa eikä arpaa. Olin itseäni ikävämpi ihminen.

En mielestäni voinut ottaa sitä riskiä, että alkaisin huutaa töissä kurkku suorana jostakin mitättömästä asiasta. Kotona sellaisen voi saada anteeksi, kun tilanne on tiedossa, mutta töissä se olisi yksiselitteisesti huonoa käytöstä. Niinpä olen jatkanut lääkkeiden syömistä tunnollisesti päivästä toiseen, vaikka minulla ei ole vuosiin ollut masennuksen oireita (tunnistaisin ne kyllä) eikä minulla ole kipujakaan enää koko ajan.

Oireiden pelko estää minua lopettamasta lääkitystä, vaikka en tarvitsisi lääkettä enää.

Mielialalääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta siinä mielessä, että annosta pitäisi nostaa, jotta saisin saman vaikutuksen. Yhden tulkinnan mukaan vieroitusoireita ei voi olla, ellei ole ollut riippuvuuttakaan. On ihan semantiikkaa, olivatko kokemani oireet vieroitusoireita, keskeyttämis- vai lopetusoireita, mutta pidän selvänä, että oireita oli ja ne liittyivät lääkkeen lopettamiseen. Nämä oireet, tai paremminkin niiden pelko, estävät minua nyt lopettamasta lääkitystä, vaikka en tarvitsisi lääkettä enää.

Joudunko syömään mielialalääkkeitä koko loppuikäni?

Se ei ole aikomukseni. En vain ole vielä päättänyt, milloin ja miten toteutan vieroituksen. Näen kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on hidas annoksen alentaminen, joka alkaisi niin, että pudottaisin kerran viikossa eli yhtenä päivänä seitsemästä annoksen puoleen eli 10 milligrammasta viiteen. Jatkaisin näin vähintään kuukauden. Sen jälkeen söisin viitenä viikonpäivänä 10 mg ja kahtena päivänä 5 mg lääkettä, ja niin edelleen. Tällä menetelmällä vieroittautuminen kestäisi vähintään 14 kuukautta. Tämän pystyisin toteuttamaan omin päin.

Tosin olen kuullut, että vieroittautuminen kannattaisi toteuttaa 10 prosenttia kerralla, ilman tuollaista sahaamista. 10 ja 5 mg ovat kuitenkin Cipralexin pienimmät tablettikoot – ei ole tarjolla esimerkiksi 9 mg:n ja 8 mg:n valmisteita. Miten ihmeessä saisin pilkottua 10 mg:n tabletin 10 osaan? Käyttäisinkö morttelia ja hankkisin timanttivaa’an, jolla punnitsisin muruset?

Helpompikin tie lienee olemassa. Lääkäri voisi kirjoittaa reseptit, joiden mukaisesti apteekki voisi suorittaa tuon murskaamisen ja punnituksen. Tietojeni mukaan nämä ex tempore -lääkkeet pakataan kapseleihin, joissa on täsmälleen haluttu määrä lääkettä. Kapselien avulla asteittainen vieroitus kävisi kätevästi. Eikä tarvitsisi vieroittautua omaehtoisesti, vaan käytettävissä olisi lääkärin tuki. Päädyn todennäköisesti tähän.

Jos olisin aloittaessani tiennyt saman kuin nyt, en ehkä olisi aloittanut kivun hoitoa mielialalääkkeellä.

Jos olisin neljä vuotta sitten tiennyt saman kuin nyt, en ehkä olisi aloittanut kivun hoitoa mielialalääkkeellä. Enhän tälläkään hetkellä tiedä, auttoiko lääkitys yhtään. Todennäköisesti ei, koska kipuihini tehoaa parhaiten Panacodin tasoinen lääkitys eli lievä opiaatti. Mahtaako kipukynnys ylipäätään olla nostettavissa mielialalääkkeillä?

Toki lääke varmaankin lievensi sitä megalomaanista ketutusta, jota koin, kun jouduin lopettamaan liikuntaharrastukset ja lihoin 20 kiloa. Koen silti, että melko pian jänneleikkauksen jälkeen lääkitys kävi turhaksi, koska kipuni ovat vähentyneet olennaisesti. Kun lääke lisäksi on melko kallis, minusta on järkevää luopua siitä. Jos en tee sitä nyt, teen sen jäätyäni kokoaikaisesti eläkkeelle.

Jos kuitenkin jatkossa masennun, en epäröi aloittaa lääkitystä uudelleen. 

 

Lisätietoja:

- Toimittaja Jani Kaaro kirjoittaa mielialalääkkeiden vieroitusoireista kiinnostavasti täällä.

- Iltalehti kertoi aiheesta tammikuussa näin.

- Potilaan Lääkärilehden lääketieteellinen katsaus mielialalääkkeiden lopettamiseen löytyy täältä.

- Uudessa depression käypä hoito -suosituksessa mainitaan mielialalääkkeiden vieroitusoireet kohdassa Jatkohoito. Siinä sanotaan, että jos vieroitusoireita tulee, asteittaisessa lopettamisessa on syytä edetä ”hitaammin ja potilaan tilaa seuraten”.

- Vertaistukea: Facebookin Suljettu SSRI-vieroituksen vertaistukiryhmä. Vieroittautujille ja sitä harkitseville. 

--

Päivän kuvat: Kultaköynnös selviytyy hengissä lähes pimeässä ja tekee versoja heti, kun valo vähänkin lisääntyy.

Kommentit (4)

Lääkkeen orja(ko)?
1/4 | 

Moi! Itsellä myös cipralex lääkitys ollut jo vuosia.. alunperin sain lääkkeen masennukseen 10-vuotta sitten kun olin menettänyt läheisen ihmisen, juurikin tuolla 10mg annostuksella. Masentunut en ole ollut enää vuosiin, mutta lääkkeestä en pääse kokonaan eroon .. olen kokeillut vähentämistä/lopettamista lukuisia kertoja. Kun on olen pikkuhiljaa vähentänyt ja lopettanut lääkkeen kokonaan, alkaa ahdistus, levoton olo, painajaiset ym.. Lääke on aina ollut pakko aloittaa uudelleen jotta olosta tulee siedettävä.
Nyt ollaan päästy taas siihen pisteeseen että syön 5mg jokatoinen päivä. Näin olo on nyt normaali, yritän taas lopettaa lääkkeen kokonaan.

Tsemppiä sinulle, taistellaan yhdessä irti tästä lääkkestä!!:)

Taneli325
2/4 | 

Minä sairastuin työuupumukseen ja vakavaan masennukseen. Syön näitä pahamaineisia lääkkeitä ja jatkan niiden käyttöä vielä toisen vuoden. Olen parantunut takaisin työkuntoiseksi. Se on tärkeintä. Jos vieroitus ei onnistu, se ei onnistu. Lääkkeet tulivat tarpeeseen, se on tärkeintä.

Vierailija
3/4 | 

Cipralexia on tippoina myös. Vähentäminen / lopettaminen saattaa onnistua niiden avulla. Kysy lääkäriltä reseptiä.

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/4 | 

Kiitos kun otit asian esiin, Vierailija! Cipralexia tosiaan on tippoina, ja niiden avulla aloitinkin vähentämisen keväällä. Vähensin tippa eli yksi milligramma kerrallaan, kunnes pääsin viiteen milligrammaan.  Pysähdyin siihen, koska isäni kunto heikentyi kesäkuussa dramaattisesti ja muutaman viikon kuluttua  hän kuoli. Päätin pitää tauon varmuuden vuoksi ja jatkan ensi keväänä. 

Seisoin nuoremman työkaverin kanssa bussipysäkillä Ruissalossa – olimme molemmat karanneet firman bileistä varhain. Ihastelin, miten hiljainen metsä oli. ”Etkö kuule enää heinäsirkkojen siritystä?”, kysyi hän.

Ällistyin. Onhan minulla vasemmassa korvassa ollut aina kuulon alenema ylä-äänien kohdalla, mutta mielestäni kuuntelin sirkkojen soittelua vielä juhannuksen aikaan. Ja nytkö olin menettänyt hyönteisten hyrinän?

Niin se oli ymmärrettävä, sillä hän vakuutti, että heinikossa sirisi.

En enää kuule heinäsirkkoja, joten mitähän muuta minulta jää kuulematta? Hyttysten ininä kenties? Ja olisiko niin, ettei puoliso olekaan alkanut mutista hiljaa, vaan minä olen lakannut kuulemasta tarkasti?

Tarkan näön alueeni on alkanut rappeutua

Sain viime viikolla taas silmätulehduksen. Silmäluomet olivat turvoksissa ja etenkin silmien sisänurkkia pisteli, kutitti ja särki. Aamulla silmät piti pestä rähmästä auki. Olin varma, että Meibomin rauhaset ne siellä taas kiukuttelevat.

Päivystyksen sijasta päädyinkin työterveyslääkärille, kun hänellä sattui olemaan vapaa aika samana aamuna. Marisin, että tämä on jo kolmas kerta tänä vuonna, kun tarvitsen kortisonitippoja. Olimme yhtä mieltä, että olisi aika hakeutua silmälääkärin vastaanotolle siltä varalta, että jokin on vakavammin vialla.

Silmälääkärillä oli sattumalta vapaa aika 10 minuutin kuluttua, joten eikun oven taakse.

Sain saman tien täydellisen silmien terveystarkastuksen. Uusia silmälaseja en tarvitse, vaan vanhat toimivat yhä riittävän hyvin. Silmänpaineeni olivat normaalit. Minulla ei havaittu varsinaisesti kuivasilmäisyyttä, joskin kyynelnestekerros oli ohuehko. Sain kiitosta säännöllisestä kosteuttavien silmätippojen käytöstä ja kehotuksen jatkaa samaan malliin.

Silmänpohjien tutkiminen tuotti havainnon, että oikeassa silmässäni oli tarkan näön alueella hieman kalvomaista muodostelmaa. Jos ymmärsin oikein, siellä saattaa olla pientä kudostuhoa. En ole kuitenkaan mitenkään välittömästi menettämässä näköäni, vaan riittäisi, kun silmänpohjat tutkittaisiin seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Tarkan näön alueen rappeuma on tyypillinen ikämuutos, joka etenee yleensä hyvin hitaasti.

Olen allerginen sienten itiöille

Ja miksi sitten silmäni ovat kipeät? Lääkärin mielestä Meibomin rauhaset olivat nyt aivan rauhalliset, ja luomissani oli turvotuksen lisäksi vain pientä atopiaan viittaavaa ihottumaa. Kielsin, kun hän kysyi, onko minulla atopiataipumusta. Ei mielestäni ole – ihoni on laadultaan rasvoittuva, enkä ole saanut ihottumia helposti.

Sitten hän käänsi yläluomeni esiin. ”Täällähän on muhkea allerginen reaktio!”, hän ilmoitti, ja kysyi allergiataustastani. Kerroin, että keväisin minulla on koko allergialääkkeiden arsenaali säännöllisessä käytössä eli antihistamiini, nenäsuihke ja silmätipat. En kuitenkaan tiennyt, että olisin allerginen muulle kuin lepälle ja koivulle, todennäköisesti myös kissalle.

Nyt sitten tiedän. Silmäsairauksien erikoislääkärin mukaan olen suurella todennäköisyydellä allerginen myös sienten itiöille. Home- ja muiden sienten itiöitä seilaa kuulemma suurin määrin ilmassa tähän aikaan vuodesta. ”Kun lumi sataa maahan, alkaa helpottaa”, hän lohdutti.

Olenkin aina inhonnut sieniä. Nyt voin hyvällä syyllä sanoa, että olen niille allerginen.

Uudet silmälääkkeet vaativat vakaata silmää ja kättä

Lääkäri määräsi uudet silmälääkkeet. Kortisonitipaksi tuli nyt Softacort kerta-annospipeteissä ja allergisten silmäoireiden hoitoon säilöntäaineeton Lecrolyn Sine.

Lecrolyn on tippapullossa, jonka korkin keskellä on pikku nuppi, josta tipat puristetaan esiin. Tähtääminen tylpällä pullolla alaluomen alle on niin vaikeaa, että ensimmäiset neljä tippaa menivät poskille. Silmän ja käden täytyy olla täsmälleen oikeassa asennossa, jotta pullo ei koske silmää, mutta lääke putoaa oikeaan paikkaan. Minulla ei ole ollut aikaisemmin tämäntyyppistä pulloa käytössä, enkä enää ihmettele, ettei silmätippojen laittaminen onnistu kaikilta omin päin.

Laitan nyt molempia tippoja silmiin aamuin illoin, mutta lopetan Softacortin heti, kun silmät rauhoittuvat. Kortisonilääkkeitä ei todellakaan ole tarkoitus käyttää ”niin kauan kuin potilas jaksaa”, vaikka aiemmin saamassani silmäluomitulehduksen hoito-ohjeessa virheellisesti niin sanottiin. Päinvastoin, hoitoajan pitää olla niin lyhyt kuin mahdollista.

Allergiasilmätippoja sen sijaan lääkäri määräsi valmiiksi myös ensi kevättä varten. En tullut kysyneeksi, mikä Lecrolynissä on parempaa kuin Zaditenissa, jota olen aikaisemmin käyttänyt. Vaikuttava aine niissä ainakin on eri: Zaditenissa on antihistamiini ketotifeenia, kun taas Lecrolynissä on natriumkromoglikaattia, jonka on tarkoitus estää histamiinin vapautumista. Lecrolyniä voi käyttää ennaltaehkäisevästi toisin kuin Zaditenia.

Juuri nyt Lecrolyn tuntuu minusta lievemmältä hoidolta kuin Zaditen, mutta ensi keväänä nähdään, miten se toimii, kun histamiinihyökkäys on maksimaalinen.

Minulla ei sittenkään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa

Kun tässä terveysuutisten parissa ollaan, niin menköön saman hintaan tämäkin: toisin kuin oletin ja toivoin, minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa – ainakaan vielä. Elokuussa tehtyjen laboratoriokokeiden tulokset asettuivat siististi tavoitearvojen sisälle. Koska kevään tulokset kuitenkin viittasivat vajaatoimintaan, työterveyslääkäri päätti, että seuraavat kokeet otetaan ensi keväänä. Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu!

Myös kolesteroliarvoni mitattiin, ja ne olivat erinomaiset. Syön sen verran paljon eläinrasvoja, että tässä(kin) ovat varmasti geenit pelissä. Minulla on geneettinen alttius korkeaan verenpaineeseen, muttei korkeaan kolesteroliin.

Verenpaineen lääkehoito on tehonnut, ja arvoni ovat tällä hetkellä oikein hyvät.

Mitä krooniseen pakaraperäiseen iskiakseeni eli hamstring-syndroomaani eli deep gluteus -syndroomaani tulee, olen jälleen ottanut pienen edistysaskeleen. Jänteeni kestävät istumista entistä paremmin, joten olen jo pari kertaa syönyt kotona pöydän ääressä, ja istun tälläkin hetkellä sohvalla. Aikaisemmin olen viettänyt aikani kotona pääasiassa joko mahallani rahilla tai selälläni vuoteessa, koska jänteeni eivät ole kestäneet työpäivän jälkeen enempää istumista.

Tulen edelleen kipeäksi heti, kun yritän harrastaa liikuntaa. Vain kävely onnistuu. Minusta on kuitenkin tulossa laiska. Vielä vähän aikaa sitten kävelin joka päivä töistä kotiin, mutta nyt otan usein bussin. Aina on jokin tekosyy: sade, kiire tai painava kantamus.

Fyysinen vanheneminen etenee väistämättä. Vastaan haraamisessa ei ole minusta mitään mieltä, joten tänne vaan, krempat ja nyrjähdykset. Sisäpuolelta olen yhä minä.

--

Päivän kuvat: Kosmoskukkia Ruissalossa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016