Kirjoitukset avainsanalla lääkkeet

En tuntenut tarvetta panna vastaan, kun työterveyslääkäri ehdotti mielialalääkettä kipukynnyksen nostamiseksi ja kipulääkityksen tueksi. Minulla oli silloin järkyttävän kipeä olkapää, joka puolisen vuotta myöhemmin rauhoittui jäätyneeksi. Ajattelin, ettei serotoniinin takaisinoton estäjästä olisi mitään haittaa. Luulin tietäväni, että pystyn milloin tahansa lopettamaan.

Olin aikaisemmin syönyt mielialalääkkeitä muutamia kertoja kaamosmasennuksen takia, aina korkeintaan puolen vuoden jaksoissa. Moneen vuoteen en ollut tarvinnut lääkkeitä ollenkaan, koska juokseminen piti aivojen välittäjäainepitoisuudet kunnossa ja mielialan korkealla.

Olin aikaisemmin lopettanut lääkkeiden käytön vähentämällä 10 milligramman päiväannoksen ensin puoleen ja sitten jättämällä lääkkeen kokonaan pois. En saanut minkäänlaisia vieroitusoireita. Luulin, että tämä olisi sääntö.

Kun olkapääni jäätyi kivuttomaksi, pakaroitani alkoi vuorostaan särkeä niin, etten saanut unta öisin ilman särkylääkkeitä. Mielialalääkereseptiä jatkettiin. Oikeaa diagnoosia etsittäessä vaiva ehti kroonistua niin, etten päässyt kivuistani kokonaan eroon edes leikkauspöydällä. Minusta tuli kipupotilas. Mielialalääkkeet kulkivat siinä rinnalla varmuuden vuoksi.

Viime vuoden keväällä koin kuitenkin olevani jo niin sinut tilanteeni kanssa, etten mielestäni enää tarvinnut mielialalääkkeitä. Aloin pienentää annostusta.

Aloin nähdä järkyttäviä painajaisia, joissa olen aggressiivinen ja vahingoitan muita.

Lääkärille en tietenkään hiiskunut aikeestani mitään. Olinhan aikaisemminkin lopettanut lääkkeet lupia kyselemättä, ja kaikki oli sujunut hyvin. Arvelin, että minulla oli todennäköisesti enemmän kokemusta mielialalääkkeiden lopettamisesta kuin lääkärillä. Hah, niinhän sitä luulisi.

Ensin vähensin annostuksen puoleen eli viiteen milligrammaan päivässä ja pysyttelin siinä noin kuukauden. Tämän jälkeen vähensin neljäsosa-annokseen eli noin 2,5 milligrammaan, vaikka pienten tablettien katkominen saksilla sopiviin osiin olikin hieman vaikeaa.

Kun olin jatkanut tätä jonkin aikaa, aloin saada aivan järkyttäviä painajaisia. En joka yö, mutta riittävän usein. Pahimmassa unessa tukehdutin kehoni painolla pienen lapsen, joka oli vuoteessa peiton alla.

Nostin välittömästi annoksen takaisin 5 milligrammaan ja viikon kuluttua 10 milligrammaan.

Pidän normaaleina painajaisia, joissa minua itseäni uhkaa jokin vaara. Painajaisia, joissa itse uhkaan ja jopa tapan, en mielestäni ole nähnyt koskaan muulloin kuin viime keväänä. Minusta se oli pelottavaa.

Lisäksi aloin olla aggressiivinen myös päivisin. Kimpaannuin pienistä vastoinkäymisistä kohtuuttomasti. Olin kerkeästi syyttämässä muita asioista, joihin näillä ei ollut osaa eikä arpaa. Olin itseäni ikävämpi ihminen.

En mielestäni voinut ottaa sitä riskiä, että alkaisin huutaa töissä kurkku suorana jostakin mitättömästä asiasta. Kotona sellaisen voi saada anteeksi, kun tilanne on tiedossa, mutta töissä se olisi yksiselitteisesti huonoa käytöstä. Niinpä olen jatkanut lääkkeiden syömistä tunnollisesti päivästä toiseen, vaikka minulla ei ole vuosiin ollut masennuksen oireita (tunnistaisin ne kyllä) eikä minulla ole kipujakaan enää koko ajan.

Oireiden pelko estää minua lopettamasta lääkitystä, vaikka en tarvitsisi lääkettä enää.

Mielialalääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta siinä mielessä, että annosta pitäisi nostaa, jotta saisin saman vaikutuksen. Yhden tulkinnan mukaan vieroitusoireita ei voi olla, ellei ole ollut riippuvuuttakaan. On ihan semantiikkaa, olivatko kokemani oireet vieroitusoireita, keskeyttämis- vai lopetusoireita, mutta pidän selvänä, että oireita oli ja ne liittyivät lääkkeen lopettamiseen. Nämä oireet, tai paremminkin niiden pelko, estävät minua nyt lopettamasta lääkitystä, vaikka en tarvitsisi lääkettä enää.

Joudunko syömään mielialalääkkeitä koko loppuikäni?

Se ei ole aikomukseni. En vain ole vielä päättänyt, milloin ja miten toteutan vieroituksen. Näen kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on hidas annoksen alentaminen, joka alkaisi niin, että pudottaisin kerran viikossa eli yhtenä päivänä seitsemästä annoksen puoleen eli 10 milligrammasta viiteen. Jatkaisin näin vähintään kuukauden. Sen jälkeen söisin viitenä viikonpäivänä 10 mg ja kahtena päivänä 5 mg lääkettä, ja niin edelleen. Tällä menetelmällä vieroittautuminen kestäisi vähintään 14 kuukautta. Tämän pystyisin toteuttamaan omin päin.

Tosin olen kuullut, että vieroittautuminen kannattaisi toteuttaa 10 prosenttia kerralla, ilman tuollaista sahaamista. 10 ja 5 mg ovat kuitenkin Cipralexin pienimmät tablettikoot – ei ole tarjolla esimerkiksi 9 mg:n ja 8 mg:n valmisteita. Miten ihmeessä saisin pilkottua 10 mg:n tabletin 10 osaan? Käyttäisinkö morttelia ja hankkisin timanttivaa’an, jolla punnitsisin muruset?

Helpompikin tie lienee olemassa. Lääkäri voisi kirjoittaa reseptit, joiden mukaisesti apteekki voisi suorittaa tuon murskaamisen ja punnituksen. Tietojeni mukaan nämä ex tempore -lääkkeet pakataan kapseleihin, joissa on täsmälleen haluttu määrä lääkettä. Kapselien avulla asteittainen vieroitus kävisi kätevästi. Eikä tarvitsisi vieroittautua omaehtoisesti, vaan käytettävissä olisi lääkärin tuki. Päädyn todennäköisesti tähän.

Jos olisin aloittaessani tiennyt saman kuin nyt, en ehkä olisi aloittanut kivun hoitoa mielialalääkkeellä.

Jos olisin neljä vuotta sitten tiennyt saman kuin nyt, en ehkä olisi aloittanut kivun hoitoa mielialalääkkeellä. Enhän tälläkään hetkellä tiedä, auttoiko lääkitys yhtään. Todennäköisesti ei, koska kipuihini tehoaa parhaiten Panacodin tasoinen lääkitys eli lievä opiaatti. Mahtaako kipukynnys ylipäätään olla nostettavissa mielialalääkkeillä?

Toki lääke varmaankin lievensi sitä megalomaanista ketutusta, jota koin, kun jouduin lopettamaan liikuntaharrastukset ja lihoin 20 kiloa. Koen silti, että melko pian jänneleikkauksen jälkeen lääkitys kävi turhaksi, koska kipuni ovat vähentyneet olennaisesti. Kun lääke lisäksi on melko kallis, minusta on järkevää luopua siitä. Jos en tee sitä nyt, teen sen jäätyäni kokoaikaisesti eläkkeelle.

Jos kuitenkin jatkossa masennun, en epäröi aloittaa lääkitystä uudelleen. 

 

Lisätietoja:

- Toimittaja Jani Kaaro kirjoittaa mielialalääkkeiden vieroitusoireista kiinnostavasti täällä.

- Iltalehti kertoi aiheesta tammikuussa näin.

- Potilaan Lääkärilehden lääketieteellinen katsaus mielialalääkkeiden lopettamiseen löytyy täältä.

- Uudessa depression käypä hoito -suosituksessa mainitaan mielialalääkkeiden vieroitusoireet kohdassa Jatkohoito. Siinä sanotaan, että jos vieroitusoireita tulee, asteittaisessa lopettamisessa on syytä edetä ”hitaammin ja potilaan tilaa seuraten”.

- Vertaistukea: Facebookin Suljettu SSRI-vieroituksen vertaistukiryhmä. Vieroittautujille ja sitä harkitseville. 

--

Päivän kuvat: Kultaköynnös selviytyy hengissä lähes pimeässä ja tekee versoja heti, kun valo vähänkin lisääntyy.

Kommentit (2)

Lääkkeen orja(ko)?
1/2 | 

Moi! Itsellä myös cipralex lääkitys ollut jo vuosia.. alunperin sain lääkkeen masennukseen 10-vuotta sitten kun olin menettänyt läheisen ihmisen, juurikin tuolla 10mg annostuksella. Masentunut en ole ollut enää vuosiin, mutta lääkkeestä en pääse kokonaan eroon .. olen kokeillut vähentämistä/lopettamista lukuisia kertoja. Kun on olen pikkuhiljaa vähentänyt ja lopettanut lääkkeen kokonaan, alkaa ahdistus, levoton olo, painajaiset ym.. Lääke on aina ollut pakko aloittaa uudelleen jotta olosta tulee siedettävä.
Nyt ollaan päästy taas siihen pisteeseen että syön 5mg jokatoinen päivä. Näin olo on nyt normaali, yritän taas lopettaa lääkkeen kokonaan.

Tsemppiä sinulle, taistellaan yhdessä irti tästä lääkkestä!!:)

Taneli325
2/2 | 

Minä sairastuin työuupumukseen ja vakavaan masennukseen. Syön näitä pahamaineisia lääkkeitä ja jatkan niiden käyttöä vielä toisen vuoden. Olen parantunut takaisin työkuntoiseksi. Se on tärkeintä. Jos vieroitus ei onnistu, se ei onnistu. Lääkkeet tulivat tarpeeseen, se on tärkeintä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Seisoin nuoremman työkaverin kanssa bussipysäkillä Ruissalossa – olimme molemmat karanneet firman bileistä varhain. Ihastelin, miten hiljainen metsä oli. ”Etkö kuule enää heinäsirkkojen siritystä?”, kysyi hän.

Ällistyin. Onhan minulla vasemmassa korvassa ollut aina kuulon alenema ylä-äänien kohdalla, mutta mielestäni kuuntelin sirkkojen soittelua vielä juhannuksen aikaan. Ja nytkö olin menettänyt hyönteisten hyrinän?

Niin se oli ymmärrettävä, sillä hän vakuutti, että heinikossa sirisi.

En enää kuule heinäsirkkoja, joten mitähän muuta minulta jää kuulematta? Hyttysten ininä kenties? Ja olisiko niin, ettei puoliso olekaan alkanut mutista hiljaa, vaan minä olen lakannut kuulemasta tarkasti?

Tarkan näön alueeni on alkanut rappeutua

Sain viime viikolla taas silmätulehduksen. Silmäluomet olivat turvoksissa ja etenkin silmien sisänurkkia pisteli, kutitti ja särki. Aamulla silmät piti pestä rähmästä auki. Olin varma, että Meibomin rauhaset ne siellä taas kiukuttelevat.

Päivystyksen sijasta päädyinkin työterveyslääkärille, kun hänellä sattui olemaan vapaa aika samana aamuna. Marisin, että tämä on jo kolmas kerta tänä vuonna, kun tarvitsen kortisonitippoja. Olimme yhtä mieltä, että olisi aika hakeutua silmälääkärin vastaanotolle siltä varalta, että jokin on vakavammin vialla.

Silmälääkärillä oli sattumalta vapaa aika 10 minuutin kuluttua, joten eikun oven taakse.

Sain saman tien täydellisen silmien terveystarkastuksen. Uusia silmälaseja en tarvitse, vaan vanhat toimivat yhä riittävän hyvin. Silmänpaineeni olivat normaalit. Minulla ei havaittu varsinaisesti kuivasilmäisyyttä, joskin kyynelnestekerros oli ohuehko. Sain kiitosta säännöllisestä kosteuttavien silmätippojen käytöstä ja kehotuksen jatkaa samaan malliin.

Silmänpohjien tutkiminen tuotti havainnon, että oikeassa silmässäni oli tarkan näön alueella hieman kalvomaista muodostelmaa. Jos ymmärsin oikein, siellä saattaa olla pientä kudostuhoa. En ole kuitenkaan mitenkään välittömästi menettämässä näköäni, vaan riittäisi, kun silmänpohjat tutkittaisiin seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Tarkan näön alueen rappeuma on tyypillinen ikämuutos, joka etenee yleensä hyvin hitaasti.

Olen allerginen sienten itiöille

Ja miksi sitten silmäni ovat kipeät? Lääkärin mielestä Meibomin rauhaset olivat nyt aivan rauhalliset, ja luomissani oli turvotuksen lisäksi vain pientä atopiaan viittaavaa ihottumaa. Kielsin, kun hän kysyi, onko minulla atopiataipumusta. Ei mielestäni ole – ihoni on laadultaan rasvoittuva, enkä ole saanut ihottumia helposti.

Sitten hän käänsi yläluomeni esiin. ”Täällähän on muhkea allerginen reaktio!”, hän ilmoitti, ja kysyi allergiataustastani. Kerroin, että keväisin minulla on koko allergialääkkeiden arsenaali säännöllisessä käytössä eli antihistamiini, nenäsuihke ja silmätipat. En kuitenkaan tiennyt, että olisin allerginen muulle kuin lepälle ja koivulle, todennäköisesti myös kissalle.

Nyt sitten tiedän. Silmäsairauksien erikoislääkärin mukaan olen suurella todennäköisyydellä allerginen myös sienten itiöille. Home- ja muiden sienten itiöitä seilaa kuulemma suurin määrin ilmassa tähän aikaan vuodesta. ”Kun lumi sataa maahan, alkaa helpottaa”, hän lohdutti.

Olenkin aina inhonnut sieniä. Nyt voin hyvällä syyllä sanoa, että olen niille allerginen.

Uudet silmälääkkeet vaativat vakaata silmää ja kättä

Lääkäri määräsi uudet silmälääkkeet. Kortisonitipaksi tuli nyt Softacort kerta-annospipeteissä ja allergisten silmäoireiden hoitoon säilöntäaineeton Lecrolyn Sine.

Lecrolyn on tippapullossa, jonka korkin keskellä on pikku nuppi, josta tipat puristetaan esiin. Tähtääminen tylpällä pullolla alaluomen alle on niin vaikeaa, että ensimmäiset neljä tippaa menivät poskille. Silmän ja käden täytyy olla täsmälleen oikeassa asennossa, jotta pullo ei koske silmää, mutta lääke putoaa oikeaan paikkaan. Minulla ei ole ollut aikaisemmin tämäntyyppistä pulloa käytössä, enkä enää ihmettele, ettei silmätippojen laittaminen onnistu kaikilta omin päin.

Laitan nyt molempia tippoja silmiin aamuin illoin, mutta lopetan Softacortin heti, kun silmät rauhoittuvat. Kortisonilääkkeitä ei todellakaan ole tarkoitus käyttää ”niin kauan kuin potilas jaksaa”, vaikka aiemmin saamassani silmäluomitulehduksen hoito-ohjeessa virheellisesti niin sanottiin. Päinvastoin, hoitoajan pitää olla niin lyhyt kuin mahdollista.

Allergiasilmätippoja sen sijaan lääkäri määräsi valmiiksi myös ensi kevättä varten. En tullut kysyneeksi, mikä Lecrolynissä on parempaa kuin Zaditenissa, jota olen aikaisemmin käyttänyt. Vaikuttava aine niissä ainakin on eri: Zaditenissa on antihistamiini ketotifeenia, kun taas Lecrolynissä on natriumkromoglikaattia, jonka on tarkoitus estää histamiinin vapautumista. Lecrolyniä voi käyttää ennaltaehkäisevästi toisin kuin Zaditenia.

Juuri nyt Lecrolyn tuntuu minusta lievemmältä hoidolta kuin Zaditen, mutta ensi keväänä nähdään, miten se toimii, kun histamiinihyökkäys on maksimaalinen.

Minulla ei sittenkään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa

Kun tässä terveysuutisten parissa ollaan, niin menköön saman hintaan tämäkin: toisin kuin oletin ja toivoin, minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa – ainakaan vielä. Elokuussa tehtyjen laboratoriokokeiden tulokset asettuivat siististi tavoitearvojen sisälle. Koska kevään tulokset kuitenkin viittasivat vajaatoimintaan, työterveyslääkäri päätti, että seuraavat kokeet otetaan ensi keväänä. Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu!

Myös kolesteroliarvoni mitattiin, ja ne olivat erinomaiset. Syön sen verran paljon eläinrasvoja, että tässä(kin) ovat varmasti geenit pelissä. Minulla on geneettinen alttius korkeaan verenpaineeseen, muttei korkeaan kolesteroliin.

Verenpaineen lääkehoito on tehonnut, ja arvoni ovat tällä hetkellä oikein hyvät.

Mitä krooniseen pakaraperäiseen iskiakseeni eli hamstring-syndroomaani eli deep gluteus -syndroomaani tulee, olen jälleen ottanut pienen edistysaskeleen. Jänteeni kestävät istumista entistä paremmin, joten olen jo pari kertaa syönyt kotona pöydän ääressä, ja istun tälläkin hetkellä sohvalla. Aikaisemmin olen viettänyt aikani kotona pääasiassa joko mahallani rahilla tai selälläni vuoteessa, koska jänteeni eivät ole kestäneet työpäivän jälkeen enempää istumista.

Tulen edelleen kipeäksi heti, kun yritän harrastaa liikuntaa. Vain kävely onnistuu. Minusta on kuitenkin tulossa laiska. Vielä vähän aikaa sitten kävelin joka päivä töistä kotiin, mutta nyt otan usein bussin. Aina on jokin tekosyy: sade, kiire tai painava kantamus.

Fyysinen vanheneminen etenee väistämättä. Vastaan haraamisessa ei ole minusta mitään mieltä, joten tänne vaan, krempat ja nyrjähdykset. Sisäpuolelta olen yhä minä.

--

Päivän kuvat: Kosmoskukkia Ruissalossa.

Kommentit (0)

Seison lähes joka aamu bussipysäkillä itkettynein kasvoin. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani, kun kävelen loppumatkan bussilta työpaikalle. Jos minulla on rajausväriä, se leviää silmien alle tummaksi renkaaksi. Ensi töikseni toimistolla pyyhin silmäni huolellisesti nenäliinalla ja niistän nenäni.

Joku voisi luulla, että minulta on kuollut vähintään kissa. Työkaverini ovat kuitenkin jo tottuneet. Eivät he kysele, vaan korkeintaan katsovat vähän säälivästi. Sillä en minä itke. Minulla on Meibomin rauhasten toimintahäiriö.

Silmäluomissa sijaitsevat Meibomin rauhaset erittävät kyynelnesteen pinnalle öljykerroksen, joka pitää nesteen paikoillaan silmää kostuttamassa. Meibomini ovat kuitenkin perinnöllisistä syistä ja iän myötä laiskistuneet eivätkä toimi enää kunnolla. Voiteluöljyni on liian paksua eikä levity tasaisesti. Kerroin tilanteesta jo aikaisemmin täällä.

Pari kertaa vuodessa rauhasten erite tukkii luomen reunaan johtavat tiehyet, jolloin saan silmäluomen tulehduksen ja joudun kortisonitippakuurille. Muulloin kyyneleeni vain valuvat poskille pienimmästäkin ärsytyksestä. Esimerkiksi vähäinen tuulenvire riittää. Se on kiusallista – siksikin, että suolainen kyynelneste ärsyttää kasvojen ihoa, joka alkaa punoittaa, kutista ja hilseillä.

Maineeni itkijänaisena on nyt vakavasti uhattuna.

Olen aina mennyt lääkäriin vasta, kun on ollut ihan pakko. Siksi olen saanut yleensä hoidon vain akuuttiin tilanteeseen eli silmäluomen tulehdukseen ja/tai silmän sidekalvon tulehdukseen, enkä kuivasilmäisyyteen. Keväällä työterveyslääkäri kuitenkin kirjoitti minulle valmiiksi reseptin sitä tilannetta varten, kun allergia-aika olisi mennyt ohi eikä silmissäni olisi enää tulehdusta. Voisin kokeilla, auttaisivatko karbomeeria sisältävät silmätipat parantamaan kyynelnesteeni koostumusta.

Olen kokeillut aikaisemmin muutamia kuivasilmäisyyteen tarkoitettuja tippoja, mutta niistä ei ole ollut apua. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että tämä lääke, Oftagel, auttaa. Silmien vuotaminen on vähentynyt selvästi, vaikkei täysin loppunut. Ehkä siksi, kun en muista tai viitsi laittaa tippoja kuin 1-2 kertaa päivässä. Ohjeessa lukee 1-4 kertaa oireiden voimakkuuden mukaan.

Oftagel on paksuhkoa geeliä, jota voi olla vähän vaikea saada pullosta tai pipetistä ulos. Se pysyy kuitenkin silmässä hyvin, eikä se ainakaan minulla sumenna näköä tai kirvele. Sitä voi ostaa myös ilman reseptiä, mutta isot pakkaukset ovat reseptitavaraa ja Kela-korvattavia.

Maineeni itkijänaisena on nyt vakavasti uhattuna.

Lisätietoja Oftagelistä voitte lukea täältä.

--

Päivän kuvat: Tiikerililjoja.

Kommentit (0)

Vietin viikon liikunta- ja kuntoutuskeskuksessa Keski-Suomessa. Törmäsin samalla yleistyvään lääkehuollon ongelmaan, lääkkeiden saatavuuden heikentymiseen. Minulle määrättyä silmälääkettä ei saanut mistään Jyväskylän lähiseuduilta. Palattuani kysyin sitä myös Turusta – ei oo.

Olen allerginen lepän ja koivun siitepölylle, ja yliherkkyyteni ilmenee nuhan lisäksi silmäoireina. Antihistamiinina minulla on käytössä Xyzal. Lisäksi käytän nenäsumute Dymistaa sekä Zaditenia, joka on silmälääke. Nämä eivät kuitenkaan aina riitä pitämään silmätulehdustani kurissa, vaan oireilla on paha tapa pitkittyä ja vaikeutua. Ei ihan joka vuosi, mutta melkein.

Keski-Suomessa ei ollut norkko.fi-palvelun mukaan enää ollenkaan koivun siitepölyä, mutta silti oireeni pahentuivat siellä. Tuntui, kuin silmän sisänurkassa olisi ollut paise. Valistunut arvaukseni diagnoosiksi oli tuttu Meibomin rauhasen tulehdus. Toisena päivänä hakeuduin kuntoutuskeskuksen poliklinikalle, jossa minulle varattiin lääkäriaika kolmanneksi päiväksi.

Lääkäri tuntui oleva hieman pallo hukassa yllättävän tapauksen kanssa. Kerroin, mitä lääkkeitä minulle oli aiemmin määrätty vastaavassa tilanteessa. Hän määräsi kuitenkin eri lääkettä, Fucithalmicia, joka sisältää antibioottia nimeltä fusidiini. Sitä käytetään yleensä silmän sidekalvon tulehduksen hoitona.

Poliklinikalta luvattiin, että hoitaja voisi seuraavana päivänä töihin tullessaan tuoda lääkkeen mukanaan.

Apteekkiin oli kuntoutuskeskuksesta 5 kilometrin matka. Poliklinikalta luvattiin, että hoitaja voisi seuraavana päivänä töihin tullessaan tuoda lääkkeen mukanaan, kun maksaisin kympin toimituskuluja. Tämä sopi minulle, koska taksilla matka olisi tullut kalliimmaksi ja olisin lisäksi joutunut lintsaamaan sovitusta ohjelmasta.  

Tällä välin paine kasvoi silmänurkassa entisestään, sitä kiristi ja kutisi kovasti. En voinut olla hieromatta silmää hieman. Päätellen ihonriekaleista, joita sain sen jälkeen nyppiä luomeltani, paise oli puhjennut. Kipu hellitti hieman, mutta pian rakkula alkoi kerätä uutta painetta.

Seuraavana päivänä jonotin jälleen toiveikkaana poliklinikan ovella. Turhaan, sillä lääkettä ei ollut ollut saatavana paikallisessa apteekissa, ja hoitaja joutui tulemaan töihin tyhjin käsin.

Lääkkeiden saatavuusongelmat ovat pahentuneet vuosi vuodelta.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ylläpitää luetteloa lääkkeistä, joilla on toimitusvaikeuksia. Löysinkin sieltä helposti 6.6. päivätyn saatavuushäiriötiedotteen, jossa saatavuuskatkon ilmoitettiin päättyvän heinäkuun lopussa. Lääkäri olisi  löytänyt tiedotteen itsekin, jos hän olisi halunnut määrätä lääkettä, jota on saatavana. Nähtävästi toimitushäiriön mahdollisuus ei tullut lainkaan hänen mieleensä.

Saatavuushäiriötiedotteiden luettelo on ällistyttävän pitkä. Kuten Helsingin Sanomat kertoo tuoreessa artikkelissaan, lääkkeiden saatavuusongelmat ovat pahentuneet vuosi vuodelta. Pula lääkkeiden raaka-aineista on maailmanlaajuinen, ja sen taustalla on yhtenä tekijänä lääketeollisuuden keskittyminen. Jos tiettyä raaka-ainetta valmistaa vain yksi tai kaksi tehdasta Intiassa, ja sille tulee toimintahäiriö, koko maailma odottaa. Ja kun Suomen osuus maailman lääkemarkkinoista on 0,3 prosenttia, ei Suomi ole ensimmäinen maa, johon raaka-ainetta tai sitä sisältävää lääkettä aletaan toimittaa häiriön mentyä ohi.

Vielä pahempia ongelmia lääkkeiden saatavuudessa on kuulemma Norjassa, jossa apteekkijärjestelmä on ”vapautettu”, ja kuka tahansa voi perustaa ja omistaa apteekin. Sääntelyn purkamisella pyrittiin parantamaan lääkkeiden saatavuutta, mutta kävikin osittain päinvastoin. Apteekkeja perustettiin kyllä lisää, mutta lääketukkujen omistamat apteekkiketjut eivät välttämättä pidä valikoimassaan yhtä laajaa valikoimaa rinnakkaislääkkeitä kuin suomalaiset apteekit. Rinnakkaisvalmisteista voi löytyä korvaava lääke toimitusvaikeuden yllättäessä.

Viidenneksi päiväksi varasin päivystysajan turkulaiselta terveysasemalta.

Neljäntenä päivänä poikkesin junaa odotellessa Jyväskylässä apteekkiin, jossa ei myöskään ollut Fucithalmicia. Ystävällinen farmaseutti tarkisti, ettei sitä löytynyt myöskään toisesta, kävelymatkan päässä olleesta apteekista. Loppu mikä loppu.

Viidenneksi päiväksi varasin päivystysajan turkulaiselta terveysasemalta. Satuin saamaan saman yleislääkärin, jonka kanssa keskustelin Meibomin rauhasista ja silmäluomen tulehduksesta viimeksi vuoden vaihteessa. Hän totesi, että minulla on sekä silmän sidekalvon tulehdus että silmäluomen tulehdus, ja neuvoi hoitamaan ensiksi mainitun ensin. Sitä varten sain Oftan Chlora -reseptin. Lääke sisältää kloramfenikoli-nimistä antibioottia. Tippoja tulisi käyttää parin päivän ajan kuusi kertaa päivässä.

Sidekalvon tulehduksen rauhoituttua voisin aloittaa tulehtuneen Meibomin rauhasen hoidon Oftan CC:llä, jota hierotaan silmäripsien juureen. Oftan CC:ssä on kloramfenikolin lisäksi hydrokortisonia, ja sitä käytetään silmätulehdusten ja allergisten silmäsairauksien hoitoon.

Lääkäri siveli silmäluomeani sormella todeten, ettei siinä tällä hetkellä ole kystaa. Kerroin uskovani, että sellainen on kyllä ollut, mutta se on puhjennut jo kahdesti. Lääkärin mielestä se oli hyvä juttu. Hänellä on itsellään sama ongelma kroonistuneena ja silmäluomessa kaksi rakkulaa, jotka eivät ole puhjenneet itsestään. Samalla hän moitti itseään vaivan huonosta hoidosta.

Eli älkää te tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää te niin kuin minä sanon.

Juuh, turkulaisesta apteekista sain viimein lääkkeet vaivoihini, jotka nyt ovat nyt jo paranemaan päin. Ei sielläkään ollut Fucithalmicia.

--

Päivän kuvat: Ruusuja Turun Tähkäpuistosta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016