50-vuotias on harvoin vielä tietyssä iässä. Ja koska hän ei vielä ole, hän luulee, ettei tulekaan. Hän on itsepetoksen huipulla. Tai no, ainakin minä olin.

Muistan 50-vuotispäiväni vielä oikein hyvin, onhan siitä vasta vajaat kuusi vuotta. Oli hyytävän kylmä päivä Manhattanilla. Otimme metron Wall Streetin lähelle, kävelimme pörssitalon ohi, pyörimme nousukauden ihanuutta uhoavan pronssisen härän ympäri ja suuntasimme kohti saaren eteläkärkeä. Olin suunnitellut reitin huolellisesti etukäteen, mutta jäätävä tuuli tuhosi suunnitelmat. Sormet ja varpaat jäässä pelastauduimme taksiin.

Meillä oli pöytävaraus Seagram Buildingin Four Seasons -ravintolassa. Ludwig Mies van der Rohen suunnittelema talo on valmistunut vuotta ennen kuin synnyin, ja se näyttää yhä erittäin modernilta, vaikka onkin silkkaa vintagea. Myöskään ravintolan Pool Roomia ei ole entisöity pilalle. Suihkulähteen solistessa hiljaa tunsin olevani maailman keskipisteessä, jos en suorastaan se keskipiste. Otin itsestäni valokuvan ravintolan ylellisessä naistenhuoneessa, jonka peilien molemmin puolin oli pyöreiden valaisinten rivit.

New York on kaukana sieltä, mistä minä tulen. Se, että pystyin kävelemään kaiken tuon vaurauden keskellä pää pystyssä, mitään pelkäämättä ja häpeämättä, melkein kuin kuuluisin sinne, oli minulle merkki onnistumisesta. Olin saavuttanut tämän paikan ja tämän mielentilan. Minulla oli jo kaikki enkä tarvinnut enää mitään.

Aavistelin, että siitä se alamäki alkaisi. En vain arvannut, että se alkaisi niin nopeasti.

Juuri 50 vuotta täytettyään ihminen on usein vahvimmillaan, enkä puhu nyt vain omasta kokemuksestani. Sitä näkee jatkuvasti. Viisikymppisellä on tietoa, taitoa ja elämänkokemusta. Perheasioissa on useimmiten pieni hengähdystauko lapsista ja vanhemmista huolehtimisen välissä. Moni on vielä täysin terve, eikä näkyvä vanheneminen ole alkanut. Useimmat ovat todella hehkeitä, tyylinsä löytäneitä ja suoraan sanoen kauniita. Ikärasismi ei ole vielä koskettanut. Silloin sitä saattaa helposti luulla, että 50 tosiaan on uusi 35.

Välillä, kun katselen ja kuuntelen kauniiden ja rohkeiden viisikymppisten ilakointia, tekisi mieli sanoa, että ei tuota kauan kestä.

Olisiko niin, että 50 on edelleen pelätty rajapyykki? Moni ajattelee, että kun maaginen luku tulee täyteen, sitä herää seuraavana aamuna harmaapäänä. Ja kun niin ei käykään, luulee olevansa maailman ainoa ihminen, jota ikääntyminen ei koske. Kun se ei tullut nyt, ei se varmasti tule vielä pit-kään aikaan?

Moni tuleekin tiettyyn ikään vasta paljon myöhemmin, jopa 20–30 vuoden kuluttua. Mutta sitten on meitä, joilla on vain muutama vuosi armonaikaa. Ja lienee niitäkin, jotka saavuttavat tietyn iän jo ennen 50-vuotispäivää.

Tietyssä iässä on silloin, kun joutuu luopumaan ikääntymisen takia jostakin tärkeästä. Tietää, että se on lopullisesti ohi. Ei mahdollista enää tässä elämässä.

Sellainen voi panna vahvankin naisen ulvomaan.

--

Päivän kuvat: Hortensioita takapihalla. Taustalla naapurin purkutalo.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Stella
3/5 | 

Olen samanikäinen ja ihan huvitti, miten samalla tavalla ovat ajatukset kulkeneet.

Tämä oli aivan herkullinen huomio: "Moni ajattelee, että kun maaginen luku tulee täyteen, sitä herää seuraavana aamuna harmaapäänä. Ja kun niin ei käykään, luulee olevansa maailman ainoa ihminen, jota ikääntyminen ei koske."

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

Kiitos Vierailijat ja Stella kommenteista ja tervetuloa seuraamaan blogiani!  Samasta, viime lauantaina otetusta ruskakuvien sarjasta on vielä julkaisematta muutamia kuvia, ja toivon, että myös ajatuksistani löytyy tarttumapintaa jatkossakin.

Leila
Liittynyt7.10.2015
5/5 | 

Kiitos postauksestasi! Olipa kiva lukea,olen itsekin samassa veneessä. Viiskymppisten sellaisessa..

Leila

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016