En yhtään muista, minne olen pakannut nuo kuvissa keikistelevät keramiikkapuput. En tosin ole viitsinyt käydä vintillä etsimässäkään. Kai ne sieltä löytyisivät, tai sitten kellarista. Jossakin on myös lauma kivoja lampaita ja pussillinen pikkutipuja. Saavat olla missä ovat, sillä olen nyt siinä tietyssä iässä, jolloin ei tarvitse lavastaa juhlapyhiä, ellei viitsi. Ei ole enää lapsia kotona vaatimassa, että kaiken pitää olla kuten ennen, eikä vielä lapsenlapsia, jotka pitäisi tutustuttaa suomalaiseen juhlaperinteeseen.

Tänä pääsiäisenä elän kuin pellossa ja ihastelen koristeitani vain kuvista.

Siitä asti, kun taloyhtiö lasitti parvekkeeni ja aloin jalostaa siitä parvekepuutarhaa, olen tehnyt edellisvuoden parvekekuvista kuvakirjan aina alkuvuodesta. Seuraavaa kesää on mukava suunnitella kuvia katsellen ja sitä muistellen, mikä onnistui ja mikä meni pieleen.

Kirjoja on kertynyt kaksi: Kesä Alban kanssa ja Hajuherneiden taika. Koska kukkakuvat ovat suurimmaksi osaksi vaakamallisia, valitsin kirjan muodoksi A4 vaa’an. Ifolor on täksi vuodeksi uudistanut kirjanteko-ohjelmaansa hieman helppokäyttöisemmäksi, mutta siltikin valmis kirja on aina pieni yllätys. Tuliko valittua pääkuvaksi epätarkka otos? Ja taasko rajaus meni pieleen, kun kuva oli ruudulla niin pieni, ettei sitä huomannut? Tänä vuonna osasin jo olla hieman edelliskertaa huolellisempi.

Oli iso helpotus, kun huomasin, että Picasasta pystyy raahaamaan kuvia suoraan kirjaohjelmaan. Näin kuvia pystyy pitämään esillä enemmän ja isommassa koossa. Läppärin ruudulla homma on joka tapauksessa melkoista tihrustelua.

Kukkakirjojen lisäksi teen myös vuosikirjan kunkin vuoden tapahtumista. Kirjasta kuvia on paljon miellyttävämpää katsella ja varsinkin näyttää toisille kuin läppärin ruudulta, puhelimesta puhumattakaan. Todellista jakamista on se, kun katsellaan kuvakirjaa yhdessä.

Säilytän kuviani tietokoneella ja lisäksi kopioin saaliin pari kertaa vuodessa ulkoiselle kovalevylle. Pilvipalvelussakin minulla on jonkinmoinen kuvakansio. Kuvakirjat tuntuvat silti pysyvimmältä tavalta säilyttää digikuvat. Tekniikka muuttuu niin nopeasti, ettei niistä 50 vuoden kuluttua todennäköisesti ole jäljellä mitään muuta kuin kirjat. Perinteisiin valokuva-albumeihin verrattuna kirjat ovat pienikokoisia ja helposti käsiteltäviä.

Valmiiden sivupohjien avulla kuka tahansa osaa laatia tyylikkään ”omakustanteen”. Jos olet joskus miettinyt kuvakirjan laatimista, mutta et ole vielä rohjennut yrittää, kannustan kokeilemaan!

Askel on tosi kevyt, kun kassissa on tuore, postista haettu kuvakirja.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

--

Päivän kuvat: Tältä kuvakirjani näyttävät.

Kommentit (2)

MarjattaP

Ei kai se nyt laiskuutta ole jos koristeet kerran ovat hukassa!  Toivottavasti kuitenkin ovat tallessa, joko vintillä tai kellarissa.

Minusta nuo valokuvakirjat ovat mainio asia.  Nehän ovat moderni versio  albumeista.   Minusta säilyttämisen arvoisia kuvia pitää voida katsella ihan kuvina albumista tai tuollaisesta kirjasta eikä jostakin ruudulta.  Ja sitäpaitsi olen ymmärtänyt, että ne niissä säilyvätkin paremmin.

Pääsiäisen aika alkaa olla ohi.  Kevään merkit voimistuvat.  Huomasin tänään ensimmäisten tulppaanien nousseen näkyville puutarhassa.  Aurinkoisia kevätpäiviä!  

Maija
Liittynyt15.10.2015

No mutta se on laiskuutta, kun ei viitsi kavuta vintille koristeita etsimään. Olen kyllä muuten ollut toimelias: siivonnut parvekkeen ja pessyt pari ikkunaakin. Pian saan varmaan taas kirjoittaa parvekekuulumisia. Aurinkoa sinullekin Marjatta!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram