En ole missään koskaan nähnyt näin paljon upeita kukkia yhdellä kerralla. Pioneja, ruusuja, kärhöjä, daalioita, esikoita, liljoja. Kaiken muotoisia ja värisiä terälehtiä. Kaunista.

Tulen yleensä messuilla  25 minuutissa sairaaksi vaikutteiden paljoudesta, ja sen jälkeen vain patsastelen ympäriinsä mitään tajuamatta kuin zombi. Nyt olin kuitenkin hankkinut liput maailman tunnetuimmille puutarha-alan messuille, Chelsea Flower Showhun, jonka järjestää Ison-Britannian arvovaltainen kuninkaallinen puutarhaseura the Royal Horticultural Society RHS keskellä Lontoota, Chelsean vanhan sairaalan puistossa Thames-joen rannalla, toukokuun lopulla. Kuvassa pioni Felix Kronsse.

Ajattelin, että kyllä sen kerran elämässä kestää. Tiesin, etten missään tapauksessa pysty kävelemään kahta tuntia enempää, mikä rajaa jo vaikutteiden tulvaa ihan mukavasti. Lisäksi päätin, että missioni on vain ja ainoastaan ottaa kauniita kukkakuvia eikä suinkaan katsella kaikkea mahdollista ja mennä siitä pyörälle päästäni. Kuvassa daalia Creme de Cassis eli mustaviinimarjalikööri.

Tutustuin näyttelyalueen rakenteeseen ja pohjapiirrokseen etukäteen netissä. Tiesin, ettei minun kannata pysähtyä tiedotusvälineissä usein esiteltyjen mallipuutarhojen kohdalla, puhumattakaan sadoista tilpehöörikojuista, vaikka niissä myytiinkin monenlaista suloista kukkiin ja puutarhoihin liittyvää. Askelsin määrätietoisesti kohti Great Pavilionia, isoa telttaa, jossa pääosassa olisivat nimenomaan kukat, eivät puutarhat eivätkä tavarat. Kuvassa daalia Lake Ontario.

Messut ovat taimitarhoille erittäin tärkeät, koska palkintosijoille pääseminen merkitsee  mainetta, kunniaa ja tilauskirjojen täyttymistä. Jos olet maan upeimpien orvokintaimien tuottaja tai kehittänyt uuden, järisyttävän hienon daalian ja tämän siivittämänä nappaat Chelsea Flower Shown ykköspalkinnon, taloudellinen tulevaisuutesi on turvattu moneksi vuodeksi. Kuvassa etualalla daalioita nimeltä Teespoke Audrey.

Siksi näyttelyosastoihin panostetaan paljon ja ne tosiaan ovat toinen toistaan upeampia. Parissa tunnissa en ehtinyt koluta edes keskuspaviljonkia kokonaan. Kaikeksi onneksi satuimme sisään nurkasta, jonka lähistöllä oli monta palkittua osastoa. Nämä daaliat ovat National Dahlia Collectionin laajasta valikoimasta.

Palkittujen esikonkasvattajien ympärillä kävi niin kova kuhina, etten jaksanut jonottaa valokuvan ottoon, mutta hyasintit, pallodaaliat ja orvokit sain kuvaan. Kultamitalin saattoi siis saada myös hyvin perinteisellä osastoilla, jossa kukat on sijoitettu säntillisiin riveihin osaston takaseinälle rakennetuille porrasmaisille hyllyille.

Osassa osastoista oli tavoiteltu luonnonniityn vaikutelmaa. Pienen liljan näköiset kukat ovat erythronium californicumeja, englanniksi fawn lily, suomeksi karusti koiranhammas. Nimi tulee tiemmä kasvin mukulan muodosta. Valkoisempi kukka on lajiketta Snowgoose. Alimmissa kuvissa on tarhakulleron oksa ja keltainen akileija, joiden tarkempaa nimeä en tullut panneeksi merkille.

Toukokuun loppu on Englannissa alliumien kukinta-aikaa, joten messuillakin oli komeita asetelmia valkoisista ja liiloista, pallomaisista sipulinkukista. Minusta laukat ovat kuitenkin vähän mielikuvituksettoman näköisiä, melkein kuin tehdastekoisia, ja kelpaavat tosiaan parhaiten osoittamaan joukkovoimaa. Nappasin sentään kuvan yhdestä nätistä hajulaukasta, nectaroscordum tripedale.

Ruusutarhoja on paljon Suomessakin, mutta entä kärhötarhoja? Eipä ole sattunut kohdalle. Kukkamessuilla oli kuitenkin pari kärhöihin erikoistunutta taimitarhaa, joilla oli upeat osastot. 

Kauneimmat kukkapilvet ja ihanin tuoksu oli ruusunkasvattajien osastoilla. En tiedä ruusuista tarpeeksi ymmärtääkseni, mitkä olivat leikkokukkina käytettäviä ruusuja ja mitkä pensasruusuja, hyvä kun köynnösruusut erotin, mutta ihania olivat kaikki.

Niin monta hurmaavaa ruusua, pionia ja clematista jäi tässä esittelemättä, että palaan Chelsea Flower Shown antimiin todennäköisesti vielä myöhemmin. Amaryllikset säästin suosiolla joulun aikaan.

Kukkanäyttely oli kyllä maineensa veroinen. Liput pitää ehdottomasti ostaa etukäteen, ja niiden myynti alkaa RHS:n nettisivuilla loka-marraskuussa. Liityimme varta vasten RHS:ään, jotta pystyimme ostamaan liput ensimmäistä, jäsenille varattua messupäivää varten. Tulostettavat liput toimitettiin sähköpostitse vain noin kolme viikkoa ennen showta. Liput eivät olleet halvat, mutta show mikä show. Maksaa moni konserttilipuistakin maltaita. 

Ja ihan hyvin se meni. En mennyt päästäni sekaisin. Vai meninkö sittenkin? Parin korttelin päässä messujen pääsisäänkäynnistä  oli nimittäin suosikkivaatemerkkini Bodenin lippulaivamyymälä. Kävin siellä, mutten ostanut mitään.

--

Päivän kuvat: Tuntematon oranssi daalialajike, pinkki perusdaalia Fascination, liila pallodaalia Edinburgh ja muuan nimetön koiranhammas.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016