Meillä on nykyään vakituinen vuoro taloyhtiön saunassa lauantaisin. Ehdinkin jo yhtiökokouksissa monta kertaa esittää ääneen toiveen, että sauna lämmitettäisiin muulloinkin kuin perjantaisin, ja nyt se on totta. Mahtavaa! Taloyhtiö on sittenkin asukkaita varten eikä päinvastoin. Olemme käyttäneet vuoroamme joka kerta, mutta viime lauantaina puolisoni ei ollut mukana.

Kun astuin saunaosastoon, toisesta pukuhuoneesta kuului pulinaa. Se ei yllättänyt, koska tiesin, että naapurirapun iäkäs rouva oli varannut vuoron ennen minua. Mutta kun raotin saunan ovea, rouva istui lauteilla. Hän oli varma, että hänen vuoronsa oli juuri alkanut.

Selitin, että ei kun minun vuoroni on alkanut ja hänen vuoronsa on jo ohi. ”No mitäs nyt tehdään”, rouva tiedusteli. Vakuutin, että mahtuisimme yhtä aikaa lauteille. Kyllä sopu sijaa antaisi vuoroista riippumatta.

”Olen kaatunut jo kahdeksan kertaa.”

Löylyttelimme siinä sitten kahteen naiseen. Esittäydyimme. Kerroin, että olen nähnyt hänet monta kertaa taloyhtiön kokouksissa, pihalla ja kadulla. Hän ei ollut mielestään koskaan tavannut minua ja varmisti vielä uudestaan sukunimeni. Se kuulosti hänestä kyllä tutulta. Naureskelin, että ilman vaatteita ja silmälaseja ja tukka märkänä näytin varmaan aika erilaiselta kuin tip top töihin mennessä.

Heitin vettä kiukaalle varsin varovasti, koska rouva näytti hauraalta. Hän kertoikin olevansa yli 90-vuotias. Hänelläkin oli aikoinaan ollut miehensä kanssa ”seisova vuoro” saunassa joka perjantai, mutta nykyään hän oli leski eikä viime aikoina ollut enää saunonut säännöllisesti.

Hän ei nimittäin uskaltanut tulla enää saunaan yksin, koska pelkäsi kaatumista. ”Olen kaatunut jo kahdeksan kertaa”, hän kertoi lähes ylpeänä. Sitkeä ja vahvaluinen nainen hänen täytyykin olla, kun noin monen kaatumisen jälkeen vielä asui kotona. Liikkumisessa hän käytti apuna rollaattoria.

Rouva kertoi laihtuneensa 16 kiloa.

Rouvalla oli pesuhuoneen puolella seuralainen, joka ei tullut löylyyn. Seuralainen hoputti oven raosta rouvaa pesulle ”kun sieltä varmaan kohta seuraavat tulevat”. Kerroin hänellekin olevani se seuraava, joten ei mitään hätää. Heitimme vielä yhdet löylyt.

Rouva kiinnitti huomioni ihoonsa, joka oli täysin kuiva. Hän ei oman ilmoituksensa mukaan hikoillut enää ollenkaan. Hän kertoi myös laihtuneensa 16 kiloa. Kommentoin, että se kuulosti kovin paljolta, ja tiedustelin syytä. ”Ei vain maita”, hän sanoi. Sitten rouva jo katosikin pesuhuoneen puolelle.

Löylyttelin vielä toisen kerran yksinäni, ja kun lähdin saunasta, toisesta pukuhuoneesta kuului yhä juttelua.

Hikoilun loppuminen ja ruokahalun katoaminen kuulostavat huolestuttavilta, kun ikää on niinkin paljon. Rouva oli kuitenkin aivan pirteä ja keskusteli loogisesti. Tämä saattoi silti olla yksi hänen viimeisistä saunomiskerroistaan taloyhtiön saunassa.

Voin hyvin kuvitella änkeäväni saunaan jonkun toisen vuorolla jo paljon häntä nuorempana.

Näin rouvassa tietenkin ikääntyneemmän itseni. Voin hyvin kuvitella änkeäväni saunaan jonkun toisen vuorolla jo paljon häntä nuorempana, ja saan olla todella tyytyväinen, jos löydän auttajan samasta talosta, kuten tämä rouva. Luultavasti en pärjää ollenkaan yhtä hyvin kuin hän.

Jäin myös pohtimaan, tarvitsisiko rouva apua ja miten voisin häntä auttaa. Siinä ensikohtaamisella ei tuntunut luontevalta ehdottaa mitään. Tuntisiko hän minut vielä vaatteet päällä, kun kohtaisimme talon edessä kadulla? Voisin tietysti tyytyä vain tervehtimäänkin, kun hänellä näytti jo olevan naapuriapua.

Miten sinä etenisit tällaisessa naapurisuhteessa?

--

Päivän kuvat: Kevätkukkia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

JattaM
1/2 | 

Hups, aika raflaava otsikko...  Naapurisuhteet kerrostaloissa ovat yleensä aika laimeita, mutta tervehtiminen on aina paikallaan. Sillä voisit aloittaa, ja ystävällisellä hymyllä. Sen jälkeen vastapuolikin uskaltaa aloittaa juttelun, jos tuntee siihen tarvetta.

Tuulikki
2/2 | 

Mielestäni otsikko ei ole mitenkään raflaava vaan totuuden mukainen. Päinvastoin kuin JattaM kirjoittaa, olen kokenut, etteivät naapurisuhteet kerrostaloissa ole laimeita. Kaikissa kerrostaloissa, joissa olen asunut, olen tutustunut hyvin helposti samassa rapussa asuviin ja muutamiin muissakin rapuissa asuviin. Se on niin paljon kiinni omasta aktiivisuudesta. Minulle on helppoa heittäytyä keskustelemaan muiden kanssa esim pihalla, alaovella, rapussa, kellarissa, pesutuvassa,pyörävarastossa tai roskakatoksessa. Näitä yhteisiä tiloja ja paikkoja riittää, missä voi alkaa jutustelun muiden asukkaiden kanssa ja ajan myötä siitä syntyy lähempi tuttavuus.
Iäkkäille vanhuksille voi myös tarjota apua vaikka saunassa tai kaupassa käyntiin. Näin olen tehnyt eivätkä he siitä pahastu, sanovat suoraan jos apu ei kelpaa. Mitään ei kannata tyrkyttää. Tärkeintä on ilmaista, että olen naapurisi, jos tarvitset apua, kerro minulle. Yksin asuvat muistisairaat vanhukset ovat asia erikseen....lähinaapurina voi vain jäädä seuraamaan heidän pärjäämistään ja jos huomaa, ettei heillä ole ketään omaista huolehtimassa, tehdä vaikka huoli-ilmoituksen, josta Geron on kirjoittanut useaan kertaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016