Villa Palasen myötä elämääni on tullut paljon uutta. On ollut virkistävää, mutta samalla hieman rasittavaa heittäytyä noviisiksi näin monessa asiassa vielä yli 60-vuotiaana. Keräsin kymmenen monille tuttua asiaa, jotka olen kokenut ensi kertaa vasta nyt.

1. Heräsin aamulla omasta talostani

En ole koskaan halunnut asua omakotitalossa. Arvostan lyhyttä kauppa- ja työmatkaa, hyviä julkisia liikenneyhteyksiä, kadulla ympäri vuorokauden kulkevia tuntemattomia sekä isännöitsijän ja huoltomiehen palveluja, joten kerrostalo on ollut minulle ainoa oikea asumismuoto. Olen myös viihtynyt erinomaisesti enkä ole kokenut kerrostaloasumisen huonoja puolia, joista omakotiasujat puhuvat.

En minä Villa Palastakaan mökin takia hankkinut, vaan puutarhan. Mökki tuli siinä kylkiäisinä. Oikeastaan tajusin vasta ensimmäisenä aamuna Palasessa herätessäni, että tässä ympärillänihän tosiaan on talo. Oma pieni puutaloni. Minun mielikuvissani puutalot ovat vetoisia, ankeita ja aina jostakin vähän rempallaan. Ja tässä sitä ollaan. Villa Palasessa todellakin on koko ajan jokin kohta rempallaan, vaikka remonttikin on jo tehty. Tekemisten lista on loputon.

Tällä kertaa olen kuitenkin päättänyt nauttia siitä. Ja ainahan pääsen bussilla takaisin kotiin kerrostaloon.

2. Päätin tekemiset sääennusteen mukaan

Kaupunkiasujalle säällä on vain vähän merkitystä. Nyt katsoin aina aamulla ensimmäisenä sääennusteen, koska se saneli, mitä Villa Palasessa voi tai pitää tehdä. Kynnystä ei kannata maalata, jos on tulossa kylmiä öitä, koska ovea ei voi maalin kuivuessa sulkea yöksi. Jos ei sada, kukat pitää kastella. Jos alkaa sataa, pitää kerätä jalkineet ja puutarhakalusteiden pehmusteet suojaan. Istutustöille paras aika on sateen jälkeen, kun maa on pehmeää, tai toisaalta ennen sadetta, jotta sade kastelee taimet. Ja lannoitteet kannattaa ripotella ennen sadetta. Ja niin edelleen, tehän tiedätte.

3. Meillä grillattiin

Grillaamista ei ole ollut minulle olemassa. En ole ikinä grillannut eikä taloudessani ole koskaan syöty grillattua ateriaa. Pallogrillissä joskus lapsena käristettiin makkaraa, siinä kaikki. Nyt kun Villa Palasessa ei ole täysimittaista keittiötä ja kun ruuanvalmistus grillaamalla tuntui kuuluvan asiaan siirtolapuutarhamökillä, hankin minäkin hiiligrillin. Hiillos viritettiin kesän mittaan vain kahdesti, mutta viritettiin kuitenkin. Osasin kuin osasinkin suunnitella kelvollisen grilliruoka-aterian, ja ruoka oli kieltämättä erittäin maukasta. Ensi kesänä lisää.

4. Valmistin viinimarjamehua ja karviaishilloa

Odotuksista poiketen rastaat eivät syöneetkään kaikkia Villa Palasen viinimarjoja, vaan ne piti poimia. Työ oli kevyttä Armi Aavikko -podcast korvissa. En keksinyt mitä muutakaan marjoista olisin tehnyt, joten hankin mehumaijan ja uutin mehua. Naapuri kehuskeli 16 litralla punaviinimarjamehua, minä sain kaksi. Mutta mehu on tosi hyvää – mukana ripaus vadelmaa. Karviaisista sain piirakan ja puoli litraa hilloa. Mustat viinimarjat, vadelmat ja karhunvatukat syötiin pääosin tuoreina. En ostanut mitään näistä torilta, kuten aiempina kesinä.

5. Kasvatin siemenestä taimia puutarhaan

Minulla oli keväällä työhuoneen ikkunan edessä Lundia-hyllykkö, jonka hyllyjen alapinnoille olin kiinnittänyt led-työvalot. Talvetin siinä pelargonini, ja kun luonnonvalo pikkuhiljaa lisääntyi niin että ne pärjäsivät välttävästi myös ilman lisävaloa, korvasin pelakuut taimikasvatusalustoilla.

Kasvatin siemenistä tsinnioita, kahta eri lajiketta kosmoskukkia, kahta lajiketta kesäpäivänhattuja, kahta lajia koristeheiniä ja yksivuotisia daalioita. Näistä daalioiden kävi luonnossa huonoimmin: lehtokotilot popsivat ne poskeensa niin, että kuudesta istutetusta taimesta kai vain kaksi teki edes pari kukkaa. Heinien koristearvo kutistui olemattomaksi, kun ympärillä kasvoi villejä heinälajeja. Mutta kosmoskukat ja kesäpäivänhatut kasvoivat reheviksi pehkoiksi ja kukkivat upeasti viikosta toiseen. Ne kukkivat edelleen, ovat oikeastaan vasta päässeet vauhtiin.

Perennoista esikasvatin leikkokärsämöitä ja kerrottuja akileijoja. Kärsämöt nauttivat kuumasta kesästä eivätkä kärsineet ajoittaisesta kuivuudestakaan, vaan kukkivat pitkään. Akileijatkin pysyivät hengissä. Ehkä ensi kesänä sitten kukkivat. Aion ehdottomasti jatkaa siemenkasvatusta. Kun joka kevät kylvää paria perennalajia, saa lopulta hienon kukkapuutarhan edullisesti. Näin toivon.

Ilman kasvattamiani taimia Villa Palasen kukkakesä olisi ollut varsin ankea, koska puutarha on  jengattu kukkimaan keväällä. Keski- ja myöhäiskesällä ei kuki juuri mikään.

6. Leikkasin liki kolmimetrisen orapihlaja-aidan

Pensasaidat ovat minulle aivan uutta, joten tuli yllätyksenä, miten paljon hoitoa ne vaativat. Tontin takarajalla on korkea ja leveä orapihlaja-aita, joka on samalla koko siirtolapuutarha-alueen raja-aita. Se leikataan talkoilla alueen ulkopuolelta, mutta sisäpuolen siistiminen samaan korkeuteen jää tontin vuokraajan tehtäväksi. Aita on leikattuna kaunis ja tarpeellinen näkö-, melu- ja pölysuoja viereisen kadun takia.

Vaikka saksin aitaa lähes pyörtymiseen asti hikisimmillä helteillä, en millään meinannut saada sitä oikeaan korkeuteen. En yksinkertaisesti yltänyt aidan keskeltä sojottaviin pitkiin vuosikasvuihin, vaikka kurottelin pensassaksillani hengenvaarallisesti A-tikkailta. Viimein muistin vajan nurkkaan aiemmilta omistajilta unohtuneet pitkävartiset leikkurit, joilla sain työn loppuun – tikkailla seisten toki. Ensi kesäksi aion hankkia vielä pitkävartisemmat, oikein superjäreät teleskooppileikkurit, joilla aion käydä myös omenapuiden vuosikasvujen kimppuun.

Etupihan tuhkapensasaita on matalampi, sääntöjen mukaan metrinen ja sikäli helpompi hoitaa. Siinä on kuitenkin niin paljon kuivia runkoja ja tuholaisista kärsineitä kohtia, että se pitää leikata ensi keväänä maan tasalle. Sama kohtalo odottanee syreenejä. En olisi mitenkään osannut aavistaa, että oksasakset, pensasleikkuri ja pitkävartinen yleisleikkuri olisivat kesän aikana eniten käyttämäni puutarhatyökalut – ja että ensi kesänä meno vain kiihtyy.

Mainitsinko jo, että sivurajalla on nuori taikinanmarja-aita?

7. Poimin puista 60 kiloa omenoita ja teetin niistä tuoremehua

En tiennyt, että omenat kypsyvät jo elokuun puolivälissä. Ajattelin, etteivät niin pienet omenat millään voineet olla kypsiä, mutta kun maistoin valkeaa kuulasta pihan puusta, sen siemenet olivat jo ruskeat. Aloin googlata tuoremehun valmistamista ja sain tietää, että olin oikeastaan myöhässä. Paras mehu tulee vähän raaoista omenoista.

Varasin heti ajan mehustamosta. Sitten piti miettiä, miten paljon omenoita minimimäärä, 30 kiloa, mahtaa olla. Montako pahvilaatikollista omenoita pitäisi poimia ja miten kauan siinä menisi? Entä miten omenat ylipäätään poimitaan?

Sain Facebookin siirtolapuutarharyhmästä sen verran vinkkejä, että pystyin aikatauluttamaan työn. Poimin lopulta lähes yksin melkein neljä kotiinkuljetuslaatikollista eli 60 kiloa omenia yhtenä kesän sateisimmista päivistä. Aikaa tähän kului sateenpitotaukoineen noin viisi tuntia. Huomasin, että käsin poimiminen on tehokkainta, eikä omenapoimuria kannata käyttää kuin korkeimmilla oksilla lymyileviin hedelmiin. Niin, ja että Fiskarsin SmartFit-sarjan poimuri on susi. Se jäi kaksi kertaa kiinni korkealle puuhun varren irrottua ennen kuin opin. Kiinteävartinen poimuri toimi paljon paremmin. Käytin omenoiden välivarastona poimiessani Ikea-kassia, jonka toinen pitkä hihna kulki niskani takaa ja toinen oli käsivarressa.

Mehusta tuli ihanaa! Se yllätti, että mehu annettiin mehuasemalta mukaan kuumissa, lötköissä muovipusseissa, siis hanapakkauksissa ilman pahvilaatikkoa. Pussit on tarkoitus sujauttaa laatikkoon vasta jäähtyneinä. Kuumia ne ovat pastöroinnin takia. Aina oppii uutta.

8. Kaivoin maata niin että lapion varsi katkesi

Kun viimein elokuussa pääsin mökin remontista ja pensaiden leikkuusta kukkapenkkien kimppuun, havaitsin, että ensimmäinen tarvittava työkalu ei suinkaan ole istutuskuokka, vaan lapio. En ollut koskaan pitänyt lapiota käsissäni, mutta kun halusin tietää, millaista maata kukkapenkissä oli niin eikun kaivamaan. Hyödyllisintä oli tietysti aloittaa kaivaminen kohdasta, jossa kasvoi inhoamani perenna, jalopähkämö. Juurakon kankeaminen maasta irti oli sen verran rajua rehkimistä, että käytössäni olleen vanhan, puuvartisen lapion varsi katkesi. Onneksi vajasta löytyi toinenkin vanha lapio, metallivartinen. Sillä sain pähkämön irti.

Mustaa savimultaa oli niin syvälle kuin jaksoin kaivaa – en toki puolta metriä pidemmälle päässyt. Mullassa luikersi runsaasti lieroja. Kaivoin pois kaikki sisääntulopenkin sinikukkaiset kasvit ja muista perennoista siirsin valtaosan jäähylle daalioiden viereen odottelemaan uutta paikkaa. Sekoitin savimultaan vähän hiekkaa ja ostomultaa ja istutin ensimmäiset ostoperennat, kuusi kuunliljaa, sekä syksyn piristykseksi muutamia syklaameja. Tästä se lähtee. Valmiit kukkapenkit häämöttävät jossakin (valo)vuosien päässä.

9. Hoidin kolmea kompostoria

Yllä oleva on rajua liioittelua. Jätin kolme kompostia hoitamatta. Yksi niistä, Biolanin pikakompostori, käynnistyi ihan itsestään ja pöhisee parhaillaankin +40 asteessa. Yhdistin kahden lehtikompostorin sisällöt kuvitellen, että lähes täydessä kompostorissa käynnistyisi kompostoitumisprosessi, mutta mitään ei tapahtunut. Toista lehtikompostoria täytän parhaillaan, eikä sielläkään tapahdu mitään. Tähän täytyy selvästikin perehtyä hieman tarkemmin. Mutta sain sentään ostetuksi kaksi söpöä emaliastiaa kompostoitaville biojätteille.

10. Leikkasin nurmikot

Kun en ole asunut omakotitalossa nuoruusvuosien jälkeen, ruohonleikkuukin oli jäänyt minulta kokematta. Villa Palasen vajasta löytyi leipämoottorilla käyvä leikkuri, joka osoittautui täysin toimivaksi. Kerkisin ajaa nurmikot pari kertaa ennen kuin kävi ilmi, että puoliso halusi ottaa sen vastuualueekseen. Sehän minulle sopi. Sentään yksi homma, jota minun ei tarvitse hoitaa itse ainakaan joka kerta.

--

Päivän kuvat: Poimintoja Villa Palasen ensimmäisestä kesästä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla