Kirjoitukset avainsanalla juhlat

Järjestin 60-vuotispäivieni viimeiseksi ohjelmanumeroksi lahja-arpajaiset. Ajattelin, että koko juhlien ajan näkösällä olevat lahjat loisivat pientä jännitystä, joka sitten laukeaisi lahjojen avaamiseen sopivasti ennen kotiin lähtöä. Lahjojen piti olla suunnilleen samanarvoiset ja -kokoiset ja mielellään tietysti sellaiset, joista voisi ilahtua. Vähintään niistä pitäisi syntyä keskustelua.

Päädyin hankkimaan parikymmentä pussia pienpaahtimokahvia, kaikki erilaisia. Tilasin ne muistaakseni kolmesta eri nettikaupasta. Lisäksi hommasin muutaman pussillisen hyvää mustaa teetä, yhden pussillisen alkuperäkaakaota ja kaksi isoa suklaasydäntä. Lapsilla oli omat arpajaiset, joiden palkintoina oli pelejä.

Olin aikeissa saksia eteisen tapetin jämät käärepapereiksi, kun puolisoni puuttui asiaan. ”Älä nyt noita revi, niitä voidaan vielä tarvita tapetin paikkaamiseen. Odota vähän”, hän sanoi ja katosi autotallin suuntaan. Hetken kuluttua hän palasi kantaen isoa Sandersonin tapettimallikirjaa. Hän oli pelastanut sen pari vuotta sitten, putkiremontin aikana, roskalavalta.

Mallikirja sisälsi näytteet kymmenistä ihanista kukkatapeteista ja niihin sopivista sisustuskankaista. Kangaspalat oli liimattu kirjan sivuille, mutta tapettipalat oli helppo leikata irti. Ne olivat juuri sopivan kokoisia lahjojen päällystämiseen. Nyt jokaisesta lahjapussista tulisi erilainen, mutta yhtä sievä!

Tutkin netistä useita lahjapussien taitteluohjeita, mutta ne vaikuttivat turhan monimutkaisilta. Päädyin yksinkertaisempaan ja nopeampaan menetelmään, joka on oikeastaan tavallisen lahjapaketin ja pussin yhdistelmä.

Ensin taitoin tapetinpalan alareunan kaksin kerroin pussin pohjan korkeuden verran. Sitten kiepautin kääreen lahjan ympärille ja leikkasin liiat pois. Suljin pystysauman tavallisella liimapuikolla. Tämän jälkeen suljin pohjan kuin olisin paketoinut tavallista lahjaa, mutta käytin teipin sijasta kiinnittämiseen liimaa. Valmiiksi tehty taite auttoi. Osa tapeteista oli kuitenkin niin jäykkiä, että liimaus oli pakko kiinnittää painamalla sitä alustaa vasten kädellä lahjapussin sisältä.

Lopuksi leikkasin paketin yläosan siistiksi, rei’itin sen ja pujotin rei’istä lahjanarun, jonka solmin rusetiksi. Tämä kiinnitti pussien suut siten, että en enää itsekään tiennyt, mitä missäkin paketissa on.

Lahjapusseista tuli niin näyttäviä, että pari vierasta kummasteli, miten olen jaksanut näperrellä niiden parissa. Tosiasiassa tavallisten joululahjojen paketointi on paljon työläämpää. Tämähän sujui kuin liukuhihnalla.

Pakkaamisesta jäi yli suikale kutakin tapettia. Tehtyäni muutaman pakkauksen hokasin, että voisin tehdä ylijäämistä arpaliput. Vieraani löytäisivät lahjansa vertaamalla arpalipun ja pakkauksen kukkakuviota. Tuumasta toimeen! Leikkasin arpalipuiksi pyöreät lipukkeet.

Juhlapaikalla levitin lahjapakkaukset vanhan harmoonin päälle ennen, kuin vieraat päästettiin saliin. Arpalipukkeille löytyi kaapin päältä sopiva kulho. Siitä sitten jokainen sai nostaa pyörylän ja käydä valitsemassa sitä vastaavan paketin.

Eihän se täysin mennyt kuten Srömsössä. Joku oli ehkä jättänyt silmälasinsa kotiin ja napannut väärän lahjan, joten yksi vieraista ei löytänyt omaansa. Onneksi paketteja oli pari ylimääräistä. Pian tilan täytti puheensorina, kun selostuksia kahvien alkuperästä tavattiin ääneen.

Joku kahvin ystävä sai varmaan irtoteetä ja päinvastoin, mutta toivon, että perhekunnat jakoivat tarvittaessa lahjat keskenään uudelleen. Entä olivatko suklaasydämen saajat salaa mielissään saaliistaan? En tiedä, mutta viihdytän itseäni ajatuksella.

--

Päivän kuvat: Vanha tapettikirja, sakset, liimaa ja pakettinarua. Siinä suloisten lahjapussien ainekset. Otin kuvat keskellä päivää joulukuun matalassa auringonvalossa.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun olin päättänyt, että ylipäätään pidän 60-vuotisjuhlat, ensimmäinen, minkä löin lukkoon, oli juhlamekko. Tilasin sen jo kesän viimeisenä lomapäivänä elokuussa. Halusin yksinkertaisen, mutta yksilöllisen ja salaa ylellisen koltun, jota voisi käyttää myös arkena. Tietäjät tietäisivät, mikä se on, mutta useimmat eivät näkisi siinä mitään erityistä.

Juuri sellainen on mittojen mukaan tilattu pellavaneulemekko. Olin tutkinut Pirita Designin mallistoa Turun Kaisla-kaupassa jo monta kertaa, mutta vaatteiden hinta oli mielestäni aika kova. Syntymäpäivät olisivat riittävän hyvä syy.

Sovitin kahta mekkoa. Molemmat olivat hyviä, mutta toinen istui heti lähes täydellisesti. Jos olisin tarvinnut pikkumustaa, olisin voinut ostaa sen heti.  Musta ei kuitenkaan ole minun värini. Valitsin värimalleista savuisen siniharmaan, koska juhlapäivä on keskellä talvea. Kesäksi olisin varmaan päätynyt vaaleaan vihreään. 

Pellavaneule on mielestäni parhaimmillaan värillisenä, koska värit toistuvat pellavalangassa erityisen kauniisti, ja neuleen pinnassa on hienoinen hohto. Piritan neuleita voi tilata myös meleerattuina, jolloin neuloessa on käytetään kahta eriväristä lankaa kerralla.

Sovitusmekon hartioita muokattiin hieman kapeammiksi, ja pituus mitattiin sopivaksi. Suosin kotelomekoissa ja kynähameissa melko lyhyttä, polvet paljastavaa mallia, koska pidemmät nyt vaan eivät näytä yhtä hyviltä. Tai sitten vain kuvittelen näyttäväni samalta kuin 30 vuotta sitten, vaikka oikeasti arpiset polvet olisi jo parasta peittää.

Mekkoni on joustava ja erittäin mukava päällä, vaikka pellava onkin hieman kovempaa kuin esimerkiksi villa. Neulos näyttää melkein kudotulta tweed-kankaalta, kun neuleen nurja puoli on päällä päin. Pinta on mielestäni hurjan kaunis, mutta valitettavasti myös hieman arka. Rannekoruni tarttui juhlapäivänä mekon rintamukseen aiheuttaen pitkän ja pahan näköisen langanjuoksun. Mukana ei ollut neulaa, mutta sakset oli, joten yksinkertaisesti leikkasin kohdan siistiksi ennen valokuvien ottoa. Onneksi neule ei ole lähtenyt purkautumaan.

Koekäytin mekkoa vävyn valmistujaisissa sen verran, että osasin kiinnittää erityistä huomiota alusvatteisiin. Vuorittoman neuleen alta nimittäin näkyvät kaikki reunat ja saumat etenkin valokuvissa. Otin tällä kertaa varman päälle ja vedin ylleni  korkeavyötäröiset muotoilevat alushousut ja t-paitarintaliivit, ja niiden päälle vielä kokomittaisen alushameen. En tiedä, minkä verran ne paransivat näkymää, mutta eivät ainakaan huonontaneet.  

Kekkulointi paljain säärin keskellä talvea  ei tullut kysymykseen. Siinäpä pulma. En ole lihomiseni jälkeen onnistunut ostamaan muita kuin valuvia sukkahousuja, olipa valmistaja tai kokonumero mikä tahansa. Osa on liian pieniä vyötäröltä ja osa liian isoja. Hankin nyt kokeeksi kolmet erilaiset, ja päädyin sovituksen jälkeen Kunertin mattapintaisiin Mystique-sukkiksiin, koko 48-50. Ne toimivat muuten oikein hyvin, mutta vetäisin niihin silmäpaon sillä samalla rannekorulla, jolla runtelin myös mekkoni. Sukkikset olivat siis kertakäyttöiset, mikä minulla on aika harvinaista.

Ja sitten kengät. En ole käyttänyt minkäänlaisia korkoja pitkään aikaan, kun moneen kertaan hehkuttamani mustat Mummoankat eli Mephisto Palditkin ovat alkaneet puristaa. Tuntui epätodennäköiseltä, että löytäisin mitään läheskään yhtä mukavaa, mutta silti edustuskelpoista ja sopivan väristä. Heti ensimmäisessä paikassa, Helsingin Sokoksella, silmiini osuivat kuitenkin Clarksin Ellis Roset siniharmaina. 

Avokkaat näyttävät ihan tavallisilta, mutta havaitsin sovittaessani, että ne on suunniteltu sitä silmällä pitäen, että sääret näyttävät pitkiltä ja nilkat hoikilta. Ja minulla todellakaan ei ole mitkään kauriinnilkat! Verenpainelääkkeet ovat turvottaneet niitä vielä entisestään. Kenkien kärki on epäilyttävän suippo, mutta varpaita ei tarvitse tunkea sinne asti. Rakkoja ei synny kantapäihin eivätkä jalat väsy, koska kaikki kriittiset kohdat ovat pehmustettuja.

Ostin kengät numeroa isommassa koossa kuin ikinä. Vaihdatin kantalaput ja ajoin niitä parina päivänä sisään kotona. Pysyin juhlissa yllättävän hyvin koroillani koko päivän. Tätä kenkämallia on muuten kaupoissa myös mustana. 

Koruni olivat hopeiset Halikon käädyt, jotka sain isältä valmistujaislahjaksi kauan sitten. Mekko oli oikeastaan valittu vasiten näiden korujen taustaksi, ja tässä tehtävässään se toimi oikein hyvin. Tuhoa tuottanut filigraanirannekoru on puolestaan seurusteluaikojen lahja puolisolta.

Ikävä kyllä minulla ei ole yhtään kuvaa, jossa juhla-asuni näkyisi kokonaan. Oheisissa, aikaisemmin syksyllä otetuissa kuvissa mekko on astetta arkisemmin asustettuna, Second Chancen villatakin, leggingsien ja Gaborin nilkkureiden kanssa. Koruna on  tuttu Kuutar pronssisena.

Olen jo käyttänyt mekkoa töissäkin. Kenellekään tuskin tuli mieleen, että tuo mimmi on unohtanut ylle 60-vuotisjuhlamekkonsa.

--

Päivän kuva: Pellavaneule näyttää melkein tweediltä.

Kommentit (3)

Vierailija
2/3 | 

Upeita nuo Piritan neuleet mutta kuten totesit, hintavia. Onnittelut hyvästä hankinnasta!

Päivikkij
3/3 | 

Kaunis, tyylikäs valinta! Kalevala korut kruunaavat asun ja kertovat, että yhtä ja toista on jo elämässä saatu ja koettu.

Järjestin 60-vuotispäivieni varjolla pienet sukujuhlat Tyrvään Pappilassa Sastamalassa. Kun olin lapsi ja nuori, äitini ja isäni sisarukset kokoontuivat luontevasti Maurialaan ja Siukolaan useita kertoja vuodessa. Sittemmin suvut ovat hajaantuneet maantieteellisesti ja saaneet suuren joukon uusia jäseniä. Emme ole enää pitkään aikaan mahtuneet kenenkään kotiin. Tapaamisia on ollut niin harvoin, että serkukset ovat vieraantuneet toisistaan eivätkä heidän lapsensa erota sukuun kuuluvia muista ohikulkijoista.

Halusin vanhan jengin koolle vielä kerran, joten kunniavieraitani olivat vanhempani ja heidän sisaruksensa – ne, jotka vielä kykenivät kynnelle. Serkuille en lähettänyt omia kutsuja, koska väkimäärän maksimi oli 40, mutta osa serkuista tuli paikalle vanhempiensa mukana. Esitän tässä julkisen anteeksipyyntöni epämääräisestä kutsupolitiikasta.

Olin juhlia suunnitellessani vähän kuin morsian häitä valmistelemassa: halusin omannäköiseni juhlat, jotka samalla kunnioittaisivat perinteitä. Valintani osoittautuivat enimmäkseen onnistuneiksi, joten jaan parhaat ideani teille tässä (ja huonommista pysyn ihan hiljaa). Esittelen myöhemmin vielä juhlamekkoni ja ainakin yhden saamistani mainioista lahjoista.

1. Kiinnostava juhlapaikka

Valitsin paikaksi Tyrvään Pappilan, koska vanhempani ja osa muista kutsutuista asuu niin lähellä, että heidän oli helppoa tulla. Arvasin, etteivät kaikki olleet vielä käyneet tässä entisessä pappilassa, jonka paikallinen Niemisen pariskunta on entisöinyt ja avannut tapahtumatalona. Valinta osoittautui mainioksi. Pappilassa oli juuri sopivasti juhlavaa ja kodikasta. Juhlaväki sopi nätisti alakerran kahteen saliin niin, että katse- ja puheyhteys säilyivät. Lapset vetäytyivät Kirkkoherran huoneeseen, ja Piispan kamaria näin käytettävän yksityisiin ripittäytymisiin.

Kerroin täällä tarkemmin Pappilan dramaattisesta historiasta. Sitä sivuttiin myös Pappilan esittelyssä, joka oli yksi juhlien ohjelmanumeroista. Pappilan keittiö suunnitteli herkullisen noutopöydän toiveideni mukaan. Sain waldorfin salaatin, punajuuriruuan, kuskussalaatin ja savukalkkunan, ja pääruokana oli herkullista haukimureketta. Yhteistyö henkilökunnan kanssa sujui saumattomasti.

2. Auto ja kuljettaja koko päiväksi

Tarvitsin ajoneuvon Turusta Sastamalaan, koska oma automme oli korjaamolla. Mietin taksin varaamista koko päiväksi, mutta kun kävi ilmi, että myös lähistöllä asuva tätini oli kyytiä vailla, päädyin pikkubussiin. Saimmekin Grandellilta käyttöön uudenkarhean, mustan Mercedes Benzin ja kuljettajan, joka näytti tuntevan Sastamalan kuin omat taskunsa. Ajokeli oli aivan surkea etenkin pimeässä paluumatkalla. Oli hyvä, ettei meistä kukaan joutunut ajamaan – sääliksi kävi Helsingistä omalla autolla tulleita vieraita. Pikkubussi oli hyvä valinta siksikin, että myös isot ilmapallot ja muut tavarat mahtuivat kevyesti kyytiin. 

3. Istumajärjestys sukupolvittain

Juhlaväki piti jakaa tasapainoisesti neljään isoon pöytään. Pohdin, kenen kanssa kukakin eniten haluaisi jutella – ehkei välttämättä niiden, joiden kanssa on muutenkin jatkuvasti tekemisissä. Niinpä erotin sukupolvet julmasti toisistaan ja istutin kaikki fossiilit samaan pöytään turisemaan. Seuraavaan pöytään ohjasin sisarukseni ja kaksi serkkua. Nuorten aikuisten porukka sai selviytyä keskenään kolmannessa pöydässä. Bonustyttäreni ja kummipoikani kuulostivat olevan siellä eniten äänessä – hyvä niin. Alaikäisiä en toki erottanut vanhemmistaan, joten lapsiperheellä oli oma pöytä.

4. Ajanvietettä lapsille

Veljeni lapsenlapset joutuivat tulemaan itselleen täysin tuntemattoman isotädin juhliin, joissa ei ollut samanikäistä seuraa. Ennakoin, että heitä alkaa kyllästyttää viimeistään paistiin päästyä. Näin kävikin: puhelimet kaivettiin esiin ja niitä sormeiltiin puolisalaa pöytäliinan katveessa. Onneksi isotäti oli tilanteen tasalla. Olin käärinyt paketteihin muistipelin, Yatzun ja pari muuta kouluikäisille sopivaa peliä. Lapset saivat valita paketeista omansa ja halutessaan siirtyä naapurihuoneeseen pelaamaan. Olin varannut sinne myös sarjakuvakirjoja ja Mauri Kunnaksen kirjoja ajanvietteeksi. 

5. Perinteisiä ja hassuja ryhmäkuvia

Ennen vanhaan oli tapana ottaa yhteiskuvia häissä, hautajaisissa ja muissa isommissa tapahtumissa. Minusta ne ovat tärkeitä dokumentteja, joten halusin elvyttää perinnettä ja otattaa koko porukasta kuvan. Bonustyttäreni asettelikin meidät taidokkaasti Pappilan eteisaulan portaikkoon jo ennen ruokapöytään pääsyä.

Myöhemmin hassuteltiin pupun-, nallen- ja leopardinkorvilla, hatuilla ja irtoviiksillä. Ne antoivat ryhmäkuviin hauskan säväyksen, ja puhelinten kamerat olivat kovassa käytössä. Ne olivat päivän hauskimpia hetkiä. Ja mikä parasta, niistä jää pysyvät muistot.

Kuten parhaissa juhlissa usein, ennen pirskeiden päättymistä vieraiden keskuudessa kiersi huhu seuraavista bailuista. Ne järjestää siskoni kesäkuussa, ja arvatkaas, missä. Toivottavasti saan kutsun. 

--

Päivän kuvat: Tuokiokuvia Tyrvään Pappilasta. Kotona hiukseni olivat vielä ihan hyvin, mutta ulkona satoi, bussimatka oli pitkähkö enkä Pappilassa enää ehtinyt katsoa peiliin. Tukka on kaikissa kuvissa aivan päätä pitkin. Kyllä nyt harmittaa. Mutta jos se oli isoin puute niin sittenhän bileet sujuivat mitä mainioimmin.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Hei Maija,

Oikein paljon onnea ja olet järjestänyt ihanat bileet:) Oikein hyvää uutta Vuotta 2020.

Tapaamisiin blogin merkeissä ihana lukea niitä

Kun lapsena koetin kuvitella, millainen elämä minulle tulisi, tutkin lehtien syntymäpäivähaastatteluja. Mistä muut olivat unelmoineet, millaisia valintoja he olivat tehneet ja mitä niistä oli seurannut? Mitä sellaista itse voisin tehdä, joka painettaisiin lehteen? Millaisia viisauksia silloin jakelisin nuoremmille?

Huomasin nopeasti, että minulta puuttui jotakin olennaista. Valtaosa 1960-luvulla paikallis- ja aluelehtiin haastatelluista päivänsankareista oli miehiä. Minulla oli munien sijasta munasarjat, joten minusta ei voinut tulla paikallista merkkihenkilöä. Oli tähdättävä korkeammalle.

Esikuvani oli ruotsalaisen hyvinvointivaltion perustajiin kuulunut Alva Myrdal. Hän oli diplomaatti, poliitikko ja kirjailija, joka toimi muun muassa YK:n korkeissa tehtävissä ja ministerinä, joten hänen nimensä mainittiin usein radiouutisissa.

Olin 12-vuotias, kun Myrdal sai Nobelin rauhanpalkinnon työstään aseistariisunnan hyväksi. Ymmärsin jo tuolloin, etten välttämättä yltäisi samaan. Olisin kuitenkin ollut todella yllättynyt, jos minulle olisi kerrottu, että yksi tärkeimmistä saavutuksistani tulisi olemaan maailmanrauhan edistämisen sijasta työ Rauhan perheen hyvinvoinnin puolesta.

Perhe ei ylipäätään kuulunut haaveisiini tai suunnitelmiini. Julistin, etten menisi koskaan naimisiin enkä varsinkaan laittaisi lapsia. Todellisuudessa olen saanut viettää häitä kahdesti. Olen rakastanut ja tullut rakastetuksi tavalla, josta en lapsena osannut haaveilla. Uskoin silloin, ettei avioliitto olisi juuri muuta kuin naisen orjuuttamisen yleisin muoto, ja siksi siitä olisi parasta pysyä kaukana. En vielä tiennyt, miten rakkaus valaisee ja lämmittää, ja miten vahvan perustan parisuhde voi antaa olemiselle ja tekemiselle.

Moni hyvä ammattivaihtoehto karsiutui pois rajoittavien uskomusteni takia.

Minulle tyypillinen tapa tehdä valintoja on poissulkeminen. Tiedän, mitä en ainakaan halua. Kun karsin pois myös lievemmin epämiellyttävät vaihtoehdot, jäljelle ei yleensä jää kovin paljon. Valitettavasti näkökenttäni oli 15-vuotiaana, lukiovalintoja tehdessä, kapeimmillaan ja tulevaisuus paksun sumun peitossa. Moni hyvä ammattivaihtoehto karsiutui pois rajoittavien uskomusteni takia.

Minusta ei tullut psykoterapeuttia, proviisoria, työmarkkinajuristia eikä mikrobiologia. Sinne meni luonnontieteiden Nobel. Olin pannut kaiken yhden kortin varaan, joten pääsin valitsemaan vain aloista, jotka hyödyntävät kielellistä lahjakkuutta. Kun Taavi-setä kysyi ylioppilasjuhlissani, minkä alan olen valinnut ja miten korkealle aion tähdätä, kerroin, että minusta tulee aikakauslehden päätoimittaja.

Pääsin kuin pääsinkin alalle ja etenin muutamassa vuodessa ison viikkolehden toimituspäälliköksi. Oli vain ajan kysymys, milloin joku tarjoaisi päätoimittajan paikkaa tai hakisin sellaista itse. Kunnianhimostani huolimatta käsitin, että tehtävä ylittäisi voimavarani. En nauttinut ollenkaan vallasta, joten en tarvinnut sitä lisää. Lisäksi minun oli vaikea luottaa muihin ja hermoilin, saavatko he työnsä tehdyiksi. Stressaannuin ja melkein paloin loppuun. Tiesin, että minusta tulisi onneton, jos saavuttaisin tuon puolihuolimattomasti ilmaan heittämäni tavoitteen.

Tervemenoa suuri journalistipalkinto! Päätin luopua urahaaveista ja tehdä jotakin aivan muuta. Vaihdoin siviilisäätyä, paikkakuntaa, työpaikkaa sekä hiusten väriä ja ryhdyin uusperheen äidiksi. Helppoa se ei ollut, rakennetaanhan uusperheet usein raunioille, jotka vielä savuavat. Minulle tilanne kuitenkin sopi: sain hyödyntää kaikkea, mitä olin siihen mennessä oppinut ja lisäksi opin paljon uutta. Bonustyttärestä kasvoi fiksu, kiva, energinen ja tasapainoinen nuori aikuinen, josta olen hyvin ylpeä. Paras valinta ikinä.

Miehen ja tyttären kylkiäisenä  sain anopin. Huolehdin, että hän sai hoitoa muistisairauteensa, toimin palkkatyön ohella omaishoitajana ja lopulta istuin hänen kuolinvuoteensa ääressä. Sitä on moni ihmetellyt, mutta itse koin, että olen vain harvoin ollut oikeammassa paikassa. 

Valitan usein rahanpuutetta, mutta silti olen perheen pankki, jolla on aina rahaa.

Taloudellinen itsenäisyys oli minulle lapsesta saakka tärkeää. Valitsin tietoisesti ammatikseni tasapainoalan, jossa työskentelee yhtä paljon miehiä ja naisia, koska halusin saman palkan kuin miehillä. En ikinä olisi uskaltanut jättäytyä miehen elätettäväksi, ja ajattelin, että minun pitäisi pystyä elättämään myös lapsi kokonaan yksin, jos tulisin äidiksi. Parempi elättää kuin olla elätettävänä. Olenkin ollut molemmissa avioliitoissani enemmän ansaitseva osapuoli.

Valitan usein rahanpuutetta, mutta silti olen perheen pankki, jolla on aina rahaa. Minulta voi saada stipendin tai lainaa autokorjaamon laskuun tai vuokravakuutta varten. Viimeksi lainasin rahaa ensiasunnon käsirahaan. Tunsin sillä hetkellä syvää tyytyväisyyttä.

Tärkein unelmani on ollut oma koti. Olen maalaistyttö, mutta olen silti aina halunnut asua reilusti maanpinnan yläpuolella. Penthouse New Yorkissa olisi ihanne, mutta käytännössä pienikin kerrostaloasunto riittäisi, kunhan sieltä olisi kävelymatka kauppatorille. Tunsin tehneeni oikean ammatinvalinnan, kun opiskelijana laskin, että toimittajan palkalla olisi mahdollista hankkia esimerkiksi yksiö Tammerkosken rannalta.

Helsingissä jämähdin kuitenkin 40 neliön kaksioon Kannelmäessä. Olisi sittenkin tarvittu rikas mies rinnalle, jos olisin halunnut toteuttaa asumisen unelmani siellä. Muutto Turkuun tarjosi ratkaisun. Täällä asuntojen hinnat ovat noin puolet Helsingin hinnoista, joten keskituloinenkin pystyy asumaan keskustassa. Minulla tosiaan on kävelymatka kauppatorille, ja kotini ikkunoista näkyivät vielä hetki sitten neljän kirkon ristit. Tuomiokirkko ei kuitenkaan enää näy, kun eteen rakennettiin uusi kerrostalo. Uskon ja toivon, että saan asua tässä lopun ikääni.

Norjan vuonot, täältä tullaan, kunhan kesä koittaa!

Näin on oikein hyvä. Koen, että tärkeimmät toiveeni ovat toteutuneet, ja lisäksi olen saanut monenlaista bonusta. Syntymäpäivähaastatteluani ei paineta lehteen, mutta blogin julkaiseminen sopiikin omaehtoiselle luonteenlaadulleni paremmin. Pääsen itse päsmäröimään rivien välejäkin.

Lapsena en osannut kuvitella elämää keski-ikää edemmäs, eikä minulla ollut vanhuutta koskevia haaveita. Luultavasti ajattelin pääseväni terveenä eläkkeelle ja puuhastelevani tyytyväisenä kukkien parissa, kuten mummini ja pappani näyttivät tekevän. Pidin selvänä, että elän yli satavuotiaaksi, kuten hekin.

Elämäni suurin pettymys on tainnut olla juuri se, mistä Tietyssä iässä -blogi kertoo. Minut on veistetty heikommasta puusta kuin luulin. Sairastuin kroonisesti jo 10 vuotta ennen eläkeikää, enkä pysty enää kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Ehdin patikoida Yorkshiren nummilla vain pari kertaa, ja Hongkong jäi kokonaan näkemättä. Mutta Norjan vuonot, täältä tullaan, kunhan kesä koittaa! Hurtigruten-aluksen kyydissä ei tarvitse rasittaa jänteitään. Riittää, kun seisoo kannella ja katselee maisemaa.

---

Päivän kuva: Täytyy olla sunnuntai, koska hiukseni ovat vielä puhtaat, ja nähtävästi on käyty marjastamassa. Kädessäni on peltimukillinen kanttarelleja, jotka on todennäköisesti poiminut joku muu. Olin nirso pienestä pitäen enkä syönyt sieniä. Ensimmäisen itsenäisen päätökseni tein alle kouluikäisenä, kun kieltäydyin juomasta maitoa, vaikka elimme sentään maitotilalla. En juo sitä vieläkään. Kuvan otti tätini Pirkko Mauriala.

Kommentit (6)

Eppu
1/6 | 

Hurtigruten on kiinnostava elämys. Rauhaa ja merta. Toivotan sinulle hyvää merimatkaa, Maija ❤️.

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/6 | 

Eppu kirjoitti:
Hurtigruten on kiinnostava elämys. Rauhaa ja merta. Toivotan sinulle hyvää merimatkaa, Maija ❤️.

Kiitos Eppu! Menen vasta juhannusviikolla, koska haluan kokea yöttömän yön Lofooteilla. Matkakertomus ilmestynee täällä aikanaan :)

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/6 | 

Tupsu kirjoitti:
Tapasi kirjoittaa on niin ihailtavan sujuvaa. Ihan kuin kirjaa lukisi. Kiitos.

Kiitos kehuista! :)

Ulla-Maija
5/6 | 

Ihana teksti, Maija! Ihan sinua: kuulin sinun äänesi. Täydesti eletyt 60 vuotta. Onnea myös eteenpäin!

Maija
Liittynyt15.10.2015
6/6 | 

Ulla-Maija kirjoitti:
Ihana teksti, Maija! Ihan sinua: kuulin sinun äänesi. Täydesti eletyt 60 vuotta. Onnea myös eteenpäin!

Mihinkäs minä äänestäni pääsisin :D Sain niin hyvän 60 vuotta sitten, ettei ole tarvinnut väkisin vaihtaa.  Kiitos onnitteluista!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 60. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016