Kirjoitukset avainsanalla juhlat

Yli 1,5 miljoonaa jouluvaloa ja yli 25 maagista valokuvaelmaa yhdessä Euroopan hienoimimista kasvitieteellisistä puutarhoista, mainostaa Der Christmas Garden Berlin itseään. Minähän olin myyty tällaisen puheen edessä. Varasin tapahtumalle Berliinin-reissun ainoan kokonaisen illan ja ostin liput etukäteen. Ne tulivat säntillisesti postissa kotiosoitteeseen.

Halusin nauttia valonäytelmästä kaikessa rauhassa, joten arki-ilta oli retkeen aivan passeli. Suomessa oli toki itsenäisyyspäivä, mutta Berliinissä aivan tavallinen torstai. Puoli kahdeksalta illalla oli liikkeellä pääasiassa meidän kaltaisiamme keski-ikäisiä pariskuntia sekä kahden sukupolven seurueita, joissa lapset olivat vähintään teinejä. Melkein kuin olisi kahdestaan vaeltanut.

Parin kilometrin reitti hyödyntää hienosti puutarhaa ja sen rakennuksia. Siinä, missä keväällä luultavasti on narsissiniitty, aaltoilee valomeri pompöösin joulumusiikin tahdissa. Köynnöskasvien peittämään katokseen voi helposti kuvitella Betlehemin tallin. Satavuotiaan itkupajun kyyneleet vuotavat kirkkaina valopisteinä kohti maata. Tavallinen kuusikin näyttää komealta kohdevalon loisteessa.

Somekansaa on muistettu selfie- ja yhteiskuvapisteillä, joita on säännöllisin väliajoin. Rakastavaisia varten on misteliä, jonka alla pussailla. Janoisille on tarjolla glühweinia neljässä eri myyntipisteessä. Reitin puolivälissä annoimme periksi: puoliso tilasi amarettolla maustetun ja minä rommilla terästetyn viinimukillisen. Juomani oli järkyttävän vahvaa ja päätyi lannoittamaan lähintä pensasta. Anteeksi, arvoisa puska.

Valoa oli käytetty kaikin mahdollisin tavoin. Oli pysähtyneitä, sabluunalla polulle luotuja kuvia, valonheittimiä, jotka pyyhkivät puita ja taivasta, tanssivia valokuvioita ja valolla muotoiltuja eläinfiguureja. Lammen suihkulähteeseen heijastui time lapse -videokuvia avautuvista kukista.

Reitti päättyi grande finaleen. Upean, vanhan kasvihuoneen julkisivu ja sen edessä oleva muotopuutarha oli varustettu tuhansin valoin, jotka syttyivät, sammuivat ja vaihtoivat väriä joulumusiikin tahdissa. Siinä pimeyden keskellä se ei tuntunut yhtään hölmöltä, vaan pelkästään hienolta, vaikka musiikki oli kaikkein kliseisintä angloamerikkalaista.

Christmas Garden Berlin järjestettiin nyt kolmannen kerran peräkkäin englantilaisen esikuvan mukaan. Suosittelen lämpimästi, jos liikutte joulun aikaan Berliinin suunnalla.

 

--

Päivän kuvat: Christmas Garden Berlin. Otin kaikki kuvat Samsung S8 -puhelimen kameralla. Oli minulla oikeakin kamera mukana, mutta puhelin pärjäsi paremmin pimeässä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tavaratalojen joulukoristeosastot vetävät minua puoleensa näin joulun alla kuin hunaja mehiläistä. Pörrään innostuneena etenkin lasisten joulupallojen ympärillä. Jos olen kotimaassa, en välttämättä osta, vaan ainoastaan tunnelmoin. Ulkomailta kuuluu kuitenkin hankkia kaunis tuliainen kotiin. Ensimmäiset lasiset joulupalloni hamstrasin muistaakseni Selfridges-tavaratalosta Lontoosta 1980-luvun alussa. Ne ovat tietysti minulla vieläkin. Turkooseissa palloissa on hopeisia hilekoristeita, vähän kuin jääpuikkoja.

En edes muistanut Berliiniin lähtiessäni, että Saksa on lasinpuhaltajien luvattu maa, mitä joulukuusenkoristeisiin tulee. Siksi manner-Euroopan suurimman tavaratalon, KaDeWen, joulukoristeosasto pääsi yllättämään. Mutta totta se on, että Lauschan kylässä Thüringenin vuoristoseudulla alettiin puhaltaa joulupalloja jo 1860-luvulla. Kuusesta, kynttilöistä ja liekkien valossa kimmeltävissä lasipalloista tuli 1900-luvun alkuun mennessä vakiintunut osa saksalaista joulunviettoa.

Yksi Lauschan ensimmäisistä lasisten joulukoristeiden valmistajista oli Inge-Glas. Toisen maailmansodan jälkeen yritys siirsi tuotantonsa Länsi-Saksan Neustadtiin, ja tällä hetkellä se on alallaan Euroopan markkinajohtaja, jonka valikoimassa on noin 3 000 lasista joulukuusenkoristetta. Inge-Glasin joulupallot tunnistaa tähden muotoisesta ripustinlenkistä.

KaDeWessa oli laajin koskaan näkemäni valikoima Inge-Glasin palloja, mutta toki kuusenkoristeita oli useilta muiltakin valmistajilta. Hallitsevat värit olivat perinteiset punainen, valkoinen, hopea ja kulta. Rohkeammille oli tarjolla vaaleanpunaista, violettia ja läpinäkyvää lasia. Tummanpunaista oli hyvin vähän, ja siniset pallot näyttivät olevan vaihteeksi poissa muodista.

Joulupallojen alkuperäinen idea, kynttilöiden valon heijastaminen, tuntui unohtuneen lähes täysin. Melkein kaikki koristeet olivat mattapintaisia. Hyvä, jos jokin raita oli kiiltävää.

Kummastelin suolakurkkuaiheisia koristeita, joita oli eri kokoisia. Mitä tekemistä niillä muka oli joulun kanssa? Sekin selvisi myöhemmin kotona. Luin netistä, että Saksassa on tapana kätkeä kurkkukoriste kuusen lehvien lomaan, ja joka sen löytää, saa lahjan. Vähän kuin manteli joulupuurossa.

Toinen saksalainen erikoisuus oli joulukuusen latvan lasikoriste, jossa on pallo ja pitkä, kapea huippu. Muoto toi mieleen  Berliinin tv-tornin, mutta en osaa sanoa, kumpi on ollut esikuva ja kumpi jäljittelee toista.

Siinä, missä Inge-Glasin koristeet ovat varsin hillittyjä, belgialaisen Goodwillin osastolla ei säästelty sokerihuurteessa. Oli heillä lasipallojakin, mutta vielä enemmän kaikkea muuta. Ballerinoja, prinsessoja, lintuja, kukkia, sudenkorentoja ja pegasoksia.

Makeiden pastellivärien joukossa erottui raikkaan vihreä nurkkaus. Tällaisia palloja en ollut ennen nähnytkään! Huomasin vasta kotona, että vihreä-valkoisen, pisaran muotoisen joulupalloni kuvioaihe oli misteli. Sen voisi ripustaa oviaukkoon ja jäädä odottelemaan suudelmaa.

KaDeWessa pisti silmään myös laajahko puisten joulukoristeiden osasto. Suomessa tunnetaan metalliset enkelikellot, mutta täällä vastaavat laitokset nikkaroidaan puusta. Härvelin lavat pyörivät palavien kynttilöiden voimalla ja liikuttavat koristeen keskiosan kuvioita. Aiheita oli monia: seimiasetelmia, itämaan tietäjiä, peuroja aterialla, hiihtäviä lapsia. Alla yksi esimerkki.

--

Päivän kuvat: Joulupalloja.

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Lasiset kuusenkoristeet ovat ihania! Meillä on myös Sveitsin anoppilasta lasinen latvakoriste 40-luvulta. Otan sen esille joka vuosi, ihastelen hetken,  ja sitten laitatetaan tietenkin kunnon suomalainen tähti kuusen latvaan niinkuin joka joulu.

Mukavaa joulunaikaa!

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos kommentista, vierailija, ja mukavaa joulunaikaa sinullekin! En kyllä minäkään uskaltaisi käyttää lasista latvakoristetta. Tuntuu, että silloin joulukuusi kaatuisi väistämättä ja aarre hajoaisi säpäleiksi. Minulta on muutama lasipallo rikkunut kuusen kaatuessa, eikä sirujen keräily ole järin mieltä ylentävää puuhaa.

Sara
2/4 | 

Kylläpä onkin ihania palloja ja muita koristeita. Ensin vain ihastelin kuviasi, mutta sitten tuli mieleen Heinrich Böllin kertomus "Ois joulu ainainen" ja rupesi hieman hymyilyttämään. Onko se sinulle tuttu? Sitä lukiessa on aina hyvin vaikuttunut saksalaisesta kuusenkoristelusta.

Iso-Puolalan talo tönöttää keskellä Turkua Puolalanmäellä, lähellä Park-hotellia. Sen vanhimmat osat on rakennettu 1700-luvulla. Talon ympärillä on ollut peltoa ja pihapiirissä navetta. Mäellä on ollut enemmänkin puutaloja, jotka säilyivät vuoden 1827 palosta, mutta ne on purettu puiston ja kivitalojen tieltä.

Olen kävellyt pihapiirin ohi vuosien mittaan lukemattomia kertoja. Syitä poiketa ei ole ollut. Rötiskö mikä rötiskö, kyllähän minä tuollaiset talot tiedän. Talot omistaa kuitenkin nykyään Rakennusperinteen ystävät ry, joka on kunnostanut niitä perinteisin menetelmin jo usean vuoden ajan. Ja viimeistään nyt siellä kannattaa ehdottomasti poiketa!

Lastulevyt, lateksimaalit ja muovimatot ovat poissa. Tilalla ovat käsin painetut tapetit, pellavaöljymaalit ja vanhan ajan joulutunnelma.

Iso-Puolala ei ole lavaste, vaan vanha ja viehättävä paikka, jossa on tunnelmaa muulloinkin kuin jouluna. Siksi joulukaan ei näytä täällä väkisin rakennetulta. On kuin käsistään kätevä perhekunta olisi käyttänyt syksyn illat suurta juhlaa suunnitellen ja koristeita valmistellen. On kerätty varpuja ja sammalta, leikattu tonttunauhoja, valettu kynttilöitä ja punottu tuohta. Samalla on syntynyt vähän ylimääräistä myytäväksi.

Keittiössä, jossa muutenkin kuulee aina parhaat jutut, minulle kerrottiin, että Iso-Puolalan yhtenäisen visuaalisen jouluilmeen takana ovat Rakennusperinteen ystävien toiminnanjohtaja Katariina Entonen sekä Riitan Pihapuodin Riitta Jaakonmäki ja Kranssiaitan floristi Mari Heininen. Näillä naisilla on silmää.

Päärakennuksessa on parhaillaan Rakennusperinteen ystävien joulukahvila. Kahvi kaadetaan isoäidin aikaisiin kuppeihin, ja särpimeksi on tarjolla suolaista ja makeaa piirakkaa sekä joulutorttuja. Lattialankut narisevat kotoisasti. Keittiön seinältä voi laskea, miten monta tapettikerrosta pinkopahvien päältä kuorittiin remontissa. Pirtin uunin otsalla on näyte tapetista, joka oli entisöijien tavoitteena, mutta osoittautui liian vaikeaksi toteuttaa. Oikein kaunis uudesta tapetista silti tuli.

Tuplien välissä on poronjäkälää ihan niin kuin lapsuudenkodissani muinoin. Tuvassa päivystävä varttuneempi herrasmies, epäilemättä yhdistyksen aktiivi, kertoo talon historiasta kysymättäkin.

Ulkorakennuksessa on myynnissä valikoima tuohitöitä, kynttilöitä, joulukoristeita ja muuta itse tehtyä. Toisen asuinrakennuksen vintille on asettunut Riitan pihapuoti antiikkiesineineen. Riitta valitsee aarrearkustaan Iso-Puolalan pop-up-puotiin aina kulloisenkin teeman mukaiset, kirpputoreilta koluamansa esineet.

Nyt on esimerkiksi astioita, tekstiilejä, leluja, kynttilänjalkoja ja joulukoristeita. Kaikkea vanhaa ja kaunista. Jotakin uuttakin: käsin tehtyjä kortteja, joiden sisältä avautuu paperinen kukkaro rahalahjalle tai muulle muistamiselle. Täältä löytyy lahja myös sille, jolla on jo kaikkea.

Koko pihapiiri ja kaikki rakennukset on koristeltu Marin tekemillä kransseilla ja köynnöksillä. Puolukanvarvut, havunoksat, kävyt, eukalyptuksen versot, jäkälät, sammalet, kanelitangot ja roseepippurit muuntuvat hänen käsissään suloisiksi joulutunnelman virittäjiksi.

En voinut vastustaa kanelin tuoksua. Ostin Marin kellarista ovikoristeen ja köynnöksen, jonka aion nostaa joulupöydän keskipisteeksi. Säilytän niitä siihen asti parvekkeella. Mari kertoi, ettei niiden kuivumistakaan tarvitse pelätä. Köynnösten pehmoinen havu on katajaa, mutta tarkempaa lajiketta en enää muista, vaikka Mari sen sanoi.

Iso-Puolalan joulukahvila ja joulupuoti ovat avoinna jouluun asti torstaisin ja perjantaisin kello 11-17 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-16. Itsenäisyyspäivänä ovet ovat suljetut. Viimeinen aukiolopäivä on 23.12. Menkää, ystävät, menkää!

Riitan pihapuoti: https://riitanpihapuoti.fi/

Kranssiaitta: http://www.kranssiaitta.fi/

Rakennusperinteen ystävät ry: http://www.tuuma.net/

 

--

Päivän kuvat: Iso-Puolalan päärakennus on koristeltu jouluun.

Kommentit (0)

Kerrotaan, että 1800-luvun lopulla englantilaisen sisäoppilaitoksen Eton Collegen vuosittaisessa krikettiottelussa Harrown koulun joukkuetta vastaan tapahtui kummia. Koululaisilla oli eväänä iso, mansikkainen Pavlova, jumalainen marenki-kermavaahto-marjajälkiruoka. Pavlovalle tapahtui kuitenkin ottelun aikana jotakin.

Kertojasta riippuen jälkiruoka joko putosi nurmelle tai innokas labradorinnoutaja istahti sen päälle. Joka tapauksessa Pavlovan marenki murtui paloiksi ja ruoan osat sekoittuivat toisiinsa. Kyseessä oli kuitenkin niin haluttu herkku, että se kauhottiin koirankarvoineen kaikkineen annoskulhoihin ja syötiin. Eton Mess oli syntynyt.

Kuten monet tarinat, tämäkään tarina ei ole tosi. Oikeasti Eton Collegen kanttiinissa myytiin kahta sorttia kerma-marenkijälkiruokaa. Toisen nimi oli Strawberry Mess, koska siinä oli tuoreita mansikoita, ja toisen Banana Mess, koska siinä oli banaaniviipaleita. Koulun ulkopuolella niistä alettiin käyttää yhteisnimitystä Eton Mess.

Puolisolleni tarjottiin sisäoppilaitoksessaan North Yorkshiressa Banana Messiä kaksi kertaa lukukaudessa eli kuusi kertaa vuodessa nimellä Ayton Mess, koska koulun nimi oli Great Ayton. Tietävämmät huomauttivat silloin aina, että banaaniversion oikea nimi on Lancing Mess. Lancing on sisäoppilaitos Sussexissa.

Kun toukokuussa kävimme Etonissa, saimme Eton Messin nimellä marenkijälkiruokaa, jossa oli joko tuoreita mansikoita tai vadelmia. Reseptejä ja nimiä lienee siis useita, mutta kermavaahtoa, marenkia, hilloa ja marjaa tai hedelmää siinä olla pitää.

Puolisoni kuuluu Ison-Britannian Suomen suurlähetystön Facebook-ryhmään, jossa kysyttiin hiljattain, mitä brittiläisiä ruoka- tai juomatuotteita britannian ystävät haluaisivat saada suomalaisista kaupoista. Puolisoni mainitsi tietysti heti Eton Messin. Joku ilmestyikin siihen nopeasti kertomaan, että tiesittekö, että Prisman pakastealtaasta saa Tesco Finest -sarjan Eton Messiä. Ei me tiedetty.

Mutta kun nyt tiedettiin niin uutinen oli puolisolle riittävä syy kaivaa auto tallista ja ajaa ostoksille Prismaan, mitä ei 20 vuoden avioliittomme aikana ollut tapahtunut vielä kertaakaan aikaisemmin. Ei meillä ole mitään Prismaa vastaan, se vain on meiltä aika kaukana.

Siellä pakastekakkujen vieressä tuo himoittu herkku köllötti. Hinta oli viisi senttiä vaille kahdeksan euroa. Ostin vielä kaupan oven pielestä tuoreita suomalaisia mansikoita palan painikkeeksi. Ja sitten vain odottamaan, sillä jälkiruoan piti antaa sulaa huoneenlämmössä 3,5 tuntia ja sitten vielä annoskulhoissa 20 minuuttia.

Noin neljän tunnin kuluttua rikoimme marenkipinnan isolla tarjoilulusikalla ja sekoitimme jälkiruoan kerrokset, kuten ohjeessa neuvottiin. Minusta se näytti sotkummalta kuin Englannissa saamamme jälkiruoka, mutta puolison mielestä se näytti juuri siltä kuin pitääkin. No hyvä, sotku kippoihin ja tuoreita mansikoita perään. Helppo jälkiruoka oli valmis.

Oliko hyvää? Voinko suositella? Kyllä ja kyllä. Ilman tuoreita mansikoita en sitä kuitenkaan tarjoaisi, koska ruoka on aika makea ja täyteläinen. Siinä on mukana myös valkosuklaata, joka ei kuulu alkuperäiseen reseptiin.

Uskon, että saisin itse kermasta ja marengista tekemällä parempaa, mutta puoliso luottaa enemmän pakastealtaaseen. Luulenpa, että teemme juhannuksen ruokaostokset Prismasta.

Kehtaisin kyllä tarjota tuota vieraillekin, ja yhdestä kulhollisesta riittää hyvin neljälle.

--

Päivän kuvat: Eton Mess.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2018
2017
2016