Käsittääkseni aika monelle käy vaihdevuosien jälkeen samoin kuin minulle: rintojen alle pullahtaa kuin tyhjästä pallomaha. Entiset, slimmatut yläosat eivät enää istu hyvin, jos edes mahtuvat kiinni. Pikku pakko lähteä ostoksille.

Mutta mitä pitäisi ostaa? Ensimmäinen refleksi kehottaa hankkimaan jotakin peittävää, koska iso maha hävettää. Raskaana oleva voi esitellä pömppömahaa ylpeänä, mutta tietyssä iässä vatsa kertoo huonoista geeneistä, liiasta istumisesta ja sekaisin menneestä nälänsäätelystä. (Ei, minun mielestäni se ei kerro yhtään mitään itsekurin puutteesta tai epäterveellisistä ruokailutottumuksista. Maha kasvaa kyllä ilman niitäkin.)

Olen viime vuosina tehnyt ahkerasti vaatekokeiluja selvittääkseni, millainen paidan malli on pallomahan kanssa pukevin. Paljastan tässä tulokset kuvien kanssa. Muistutan kuitenkin, että otoksen koko on yksi. 

Isot kuviot vievät huomion pois vartalon ääriviivoista.

TOTTA, mutta ei se aina auta. Minulla on kuvissa H&M:n ja William Morrisin yhteistyömalliston mekko, jonka olen lyhentänyt tunikapituiseksi. Koko on 46, tosin muistaakseni plus-kokojen puolelta. Pidän paidasta, koska sen värit ovat pukevat ja Pimpernel-tapettimallista vohkittu kuosi kaunis. Viskoosikangas on paksuhkoa ja pehmeää iholla.

Mutta mutta. A-linjainen paita peittää kyllä mahan, kuten pitääkin, mutta onko se liiankin peittävä? Suoraan edestä katsottuna minulla on yhä jotakin vyötärön tapaista, mikä ei nyt näy ollenkaan. Eli kyllähän kuviot kätkevät vartalon ääriviivat, mutta näyttäisin paremmalta, jos ne näkyisivät. On minulla imartelevampiakin vaatteita.

Jos vaate on vähänkin liian väljä, se näyttää teltalta ja isontaa. Jos se on vähänkin liian tiukka, vatsa näkyy liian selvästi. Suo siellä, vetelä täällä.

Yksivärinen tumma asu hoikentaa.

TARUA. Näissä kuvissa minulla on Bodenin silkkinen paitapusero kokoa 18. Asu on periaatteessa täysin oikeaoppinen: housut ja paita ovat tummat ja yksiväriset, jolloin katse kiinnittyy kuviolliseen huiviin eikä pömppömahaan. Miksen sitten näytä tämän paremmalta?

Paita on liian laatikkomainen ja lyhyt. Se on myös hartioilta liian iso ja hihat ovat turhan pitkät. Muut kuvat olivat vielä pahempia kuin nämä. Siirsin paidan välittömästi kuvat nähtyäni aluspaidaksi, josta kukaan ei tule enää näkemään muuta kuin kauluksen ja hihansuut.

Johtopäätös: Tumma värikään ei pelasta, jos vaate ei istu hyvin eivätkä sen mittasuhteet ole oikeat. Tunikapituinen näyttää useimmiten reitevän ja vatsakkaan yllä paremmalta kuin normaalipituinen paita. Hieman harmillista, mutta totta se on. Pitkän paidan päällä voi kyllä olla lyhyempikin kerros.

Täysvinoon leikattu kangas imartelee kurveja.

TOTTA. Masailla on jatkuvasti valikoimassaan muutama täysvinoon leikattu paita, tunika ja mekko. Merkin verkkosivuilla kerrotaan, että nämä vaatteet kietoutuvat vartalon ympärille kauniisti ja elegantisti ja sopivat kaikille, jotka pyrkivät naiselliseen siluettiin. Kun kangas on leikattu täysvinoon, se on yhtä joustavaa kuin trikoo, muttei tartu ihoon.

Pitihän sitä kokeilla. Ja on siinä paljon perää. Masain koko L joustaa, muttei pingota rintojen kohdalta, ja kyljen kaaren voi aavistaa. Ei huono! Itse asiassa aika hyvä. Tähän sopii mainiosti päälle lyhyt neuletakki.

Muotolaskokset luovat kauniin siluetin myös XL-koossa

TOTTA. Tässä Masain paidassa on mielestäni kaikki kohdallaan: siro yläosa ja hartiat paikoillaan, ohut ja laskeutuva kangas ja pukeva pituus. Se, että yläosa on kuviollinen ja lantion kohta tumma ja yksivärinen, on kuin suoraan päärynävartaloisten pukeutumisoppaasta.

En tilatessani edes huomannut, että paidassa on muotolaskoset, mutta siinä on! Se on kevyesti slimmattu niin, että vartalon kaaret tulevat esiin. En olisi ikinä uskonut, mutta paras paita pallomahalle on sama kuin tiimalasille. Sille, joka joskus kauan sitten olin. Paidan pitää vain olla täsmälleen oikean kokoinen, eikä se saa kiristää vatsan päältä. Tämän koko on L, eikä se saisi kutistua milliäkään! XL:kin olisi luultavasti ihan hyvä.

Mistähän saisin toisen samanlaisen paidan? Ehkä pitää ryhtyä korjausompelijaksi ja slimmata kaikki suorat paidat ja tunikat.

Mikä paita teidän silmäänne näyttä parhailta? Ja millaisiin paitoihin olette itse päätyneet?

--

Päivän kuvat: Kuvasin Pimpernel-paidan, kun se oli tuulettumassa parvekkeella.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Tosi hyvä kuvasarja. Pitäisi kuvata omat vaatteet näin niin näkisi paremmin mitkä istuvat ja miten. Ehdoton voittaja on mielestäni Masain täysvinoon leikattu tunika, joka mielestäni päihittää muut mennen tullen. Vyötärösi korostuu kauniisti ja kapeana. Kakkosena tulee Masain toinen vaate.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016