Kotitaloni on samaa ikäluokkaa kuin minä. Talo oli varmasti jo vähintään suunnitteilla vuonna 1959, kun synnyin, vaikka se valmistui vasta vuonna 1961. Se on kuulemma kaupungin viimeinen paikalla muurattu talo. Kyseessä on 7-kerroksinen punatiilitalo, jossa on kolme rappua, matalampi sivurakennus ja iso piha. Ja nyt se on tietyssä iässä.

Krempat kuuluvat tiettyyn ikään. Putkimiehen auto on ollut viime vuosina usein nähty vieras pihassamme, ja myös kiinteistökuivausfirman auto on tullut tutuksi. Vesivahinkoja on sattunut useita. Rapussamme rakennettiin juuri pari kylpyhuonetta alusta uudestaan putkirikon jäljiltä, ja muutama viikko sitten putkifirmasta soitettiin minulle töihin. Olisi tarvetta tulla tutkimaan vesivahingon jälkiä.

Meillä oli vesivahinko useita vuosia sitten, kun vessanpytty alkoi suihkuta vettä takaosastaan. Ihmettelin silloin, kun sitä ei tutkittu mitenkään, rakenteita ei avattu eikä mitään kuivattu, mutta asuimme silloin vain vuokralla, joten annoin asian olla. Nyt ajattelin, että vessaa tultiin katsomaan osana valmistautumista linjasaneeraukseen.

Mutta ei. Mies astelikin määrätietoisin askelin keittiöön ja pyysi tuolia jalkojensa alle. Yläpuolellamme oli putkirikko, josta oli tihkunut hieman kosteutta keittiömme kattoon. En ollut huomannut mitään. Eipä tosin ollut mitään huomattavaakaan: vahinko jäi meidän huoneistossamme mitättömäksi. Kahdessa yläpuolisessa keittiössä jouduttiin kuivaamaan ja uusimaan paikkoja.

Sen verran jo tiedetään, että remontista tulee tavallista pidempi ja hankalampi.

Ymmärrätte varmaan, että kannatan taloyhtiön linjasaneerausta. Odotan kärsimättömänä kevään yhtiökokousta, jonne hallituksen pitäisi tuoda remonttisuunnitelmat. Tarkoitus on uusia sekä vesi- että viemäriputket, varmistaa, että kaikissa kylpyhuoneissa on kunnolliset vesieristeet sekä uusia sähkönousut ja vetää valokuitu joka huoneistoon. Tulossa on siis perusteellinen talotekniikan saneeraus. Kasvojen kohotus suorastaan.

Sen verran jo tiedetään, että remontista tulee tavallista pidempi ja hankalampi. Asunnot ovat käyttökelvottomia vähintään 2-4 kuukautta, koska kaikki työt joudutaan tekemään asunnoissa sisällä. Normaalisti uudet putket ja sähköjohdot vedetään saneerauksessa rappukäytävään, jolloin työskentelyaika asunnoissa typistyy viikkoihin. Meillä rappu on kuitenkin niin ahdas, että uudet putket on sullottava samoihin hormeihin, joissa vanhatkin ovat olleet.

Siitä hallitus ei ole antanut vielä mitään vihiä, minkä tasoista remonttia suunnitellaan. Pahimmillaan voi käydä niin, että maksan ensin remontista maltaita asunnon neliöiden mukaan ja sen päälle vielä oman kylpyhuoneremonttini erikseen, koska haluan erilaisen remontin kuin taloyhtiö.

Aion ottaa remontissa mahdollisimman hyvin huomioon ikääntymiseen liittyvät tarpeet, koska minulla on tarkoitus jäädä tähän asumaan loppuiäkseni. Miten se onnistuu, jää nähtäväksi. Pysykää linjoilla!

--

Päivän kuvat: keväisiä maastoja Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016