Oli heinäkuun loppupuoli, ja fysiatri oli samana päivänä jäämässä lomalle. Häntä kiinnostivat rintarangan magneettikuvauksen tulokset kuitenkin niin kovasti, että hän otti minut vastaan ylimääräisenä muiden potilaiden välissä.

Kun hän näki radiologian erikoislääkärin lausunnon, ensireaktio oli ilo ja helpotus. Hän julisti, että olin juuri saanut lottovoiton. En osaa sanoa, mitä minulla olisi voinut olla, mutta nähtävästi olin välttänyt täpärästi jonkin aivan hirvittävän kohtalon. Ehkä hän epäili, että selkäytimeni oli valumassa ulos kanavastaan tai että minulla oli kasvain selkärangassa. Mitä lie.

Sen sijasta minulla oli luupiikki rintarangassa. Lausunnon mukaan ”degen. osteofyyttiä th 10-11 välissä”. En siinä hötäkässä osannut kysyä riittävän yksityiskohtaisesti, mistä oli kysymys. Jäin siihen käsitykseen, että tämä luupiikki saattaisi painaa jotakin hermoani ja tämä mahdollisesti selittäisi oireeni.

Fysiatrin mukaan hoito osteopaatilla voisi jatkua, ja lisäksi hän kirjoitti minulle Lyrica-reseptin. Hän arvioi myös, että olisin sairausloman tarpeessa, ja sovimmekin muutaman päivän lomasta Lyrican aloitusvaikutusten seuraamista varten. Ja sitten hän lähti kolmeksi viikoksi lomalle. Myös osteopaattini  (OMT eikä OMD, toim. huom.) ja työterveyslääkärini olivat lomalla.

Kuvittelin, että vaivojeni syy oli nyt selvinnyt: luupiikistä kaikki johtui, ja osteopatia auttaisi.

Osteopaatti oli jo aiemmin kummastellut ylikireää ryhtiäni. Selkälihakseni olivat hänen mukaansa tiukassa krampissa lapaluiden alapuolella. Minä puolustauduin, että niinhän fysioterapeutti oli aiemmin opastanut. Että ryhti pitäisi luoda selkälihaksilla eikä vatsalihaksilla. Ja että lapaluita pitää vetää kohti takapuolta. Osteopaatti pyöritteli  päätään. Olin ymmärtänyt fysioterapeutin ohjeet täysin väärin, tai sitten ne olivat olleet väärät. Minun pitäisi ehdottomasti löysentää ryhtiäni ja antaa olkapäiden asettua luonnollisesti paikoilleen.

Nyt siis kuvittelin, että vaivojeni syy oli selvinnyt: luupiikistä kaikki johtui ja osteopatia auttaisi. Kun selän lihaskramppi sulaisi, luupiikki lakkaisi painamasta hermoa ja näin pakaravaivat paranisivat. Tämä optimistinen luulo eli kuitenkin vain ammattilaisten loman ajan. Kun osteopaatti sai kuvat eteensä, hän osasi heti sanoa, että olin erehtynyt. Luupiikki nimittäin kasvoi vatsan puolelle eikä hermokanavaan päin. Fysiatri vahvisti saman myöhemmin. Oli täysin poissuljettua, että se olisi voinut aiheuttaa minkäänlaisia oireita. Useimmilta kuulemma löytyisi vastaavia luupiikkejä, jos vain kuvattaisiin.

Kahden kuukauden jälkeen sain ystävälliset pakit: faskioiden käsittely keskeytettäisiin  tuloksettomana. 

Nautin ostepaatilla käynneistä kovasti. Hoitopöydällä maatessani tulin kertoneeksi suurimman osan elämäntarinastani, ja hän suhtautui kuulemaansa tavattoman empaattisesti ja hyväksyvästi. Hän tiesi nyt minusta ja vaivojeni taustoista enemmän kuin kukaan lääkäri, koska hänellä oli aikaa kysellä ja kuunnella. Hän vaikutti myös aidosti kiinnostuneelta voinnistani. Se oli kokonaisvaltaisesti eheyttävä kokemus.

Tulin kuitenkin kipeäksi joka käynnillä. Selästäni tuli hyvin arka. Tunsin nyt kipeät kohdat koko ajan, ja ne ärtyivät, kun kumarruin eteenpäin esimerkiksi siivotessa. Arkuus ei yleensä ehtinyt kadota ennen seuraavaa käsittelyä. Myös pakarani olivat edelleen kipeät, vaikka pystyinkin vähentämään kipulääkitystä ja nukuin taas hieman paremmin.

Luulin silti, että hoitosarja oli vasta alkupuolellaan, kun noin kahden kuukauden jälkeen sain ystävälliset pakit: osteopaatin mielestä olisi parasta, että faskioiden käsittely keskeytettäisiin tuloksettomana. 

Vastuullinen ammattilainen varmasti toimii juuri niin. Hän näki, ettei tilani enää kohentunut ja että tulin päin vastoin hoidoista kipeämmäksi. Olisin maksanut helposti toiset kaksi kuukautta hoitoja, mutta onneksi ei tarvinnut.

Nyt oli tämäkin tie käyty ja todettu tuloksettomaksi. Mistä kummasta oireeni johtuivat, ja miksei kukaan saanut sitä selville? Sitä ihmetteli myös osteopaatti, joka vannotti minua pitämään yhteyttä ja kertomaan, jos jotakin uutta tapahtuisi. Tiesin, että minusta oli tullut haaste myös fysiatrille.

Vieläkö hän keksisi jotakin?

Selkäni kipeät kohdat ovat muuten arvoitus vielä tänäkin päivänä, koska kukaan muu kuin osteopaatti ei ole kiinnittänyt niihin mitään huomiota. En edes minä. Pakarathan minulla vaivaavat eikä selkä. Kokemukseni mukaan terveydenhoitojärjestelmä ei myöskään ole kovin hyvä hoitamaan useita vaivoja yhtä aikaa. Hyvä kun yhteenkin löytyisi hoito.

--

Päivän kuvat: Pieni hyasintti-istutus.

Kommentit (2)

MarjattaP

Taidat tosiaankin olla aika haasteellinen tapaus näille ammatti-ihmisillekin.  Vaan kyllähän me ihmiset olemme niin monimutkaisia tapauksia rakenteiltamme, että joskus  kivun aiheuttajaa on vaikeaa löytää.  Olen kuullut luupiikeistä kantapäissä, mutta että niitä voi olla selkärangassakin.  Kuulostaa aika hurjalta sekin. 

Toivottelen sulle nyt kaikesta huolimatta hyvää ja levollista Joulua!  Toivottavasti asiat alkavat mennä parempaan suuntaan.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Totta, kantapään luupiikki on tunnetumpi, mutta selkärangan yleisempi. Oikeastaan se on rustoa eikä edes piikin muotoinen, joten nimitys on tuplasti harhaanjohtava. Hyvää joulua sinullekin, Marjatta.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram