Joskus on vaikea ymmärtää, mitä haluaa. Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty, onko oma puutarha suurin toiveeni, olisin kieltänyt jyrkästi. En ollut ikinä harkinnut sellaisen hankkimista, eikä oma piha ole näytellyt pienintäkään roolia elämäni suurissa ratkaisuissa, kuten asuinpaikan tai asumismuodon valinnassa. Paitsi käänteisesti: en missään tapauksessa ole halunnut asua omakotitalossa. Ei, ei, ja vielä kerran ei.

Ja sitten yhtäkkiä viime joulukuussa dominopalikat alkoivat vyöryä uuteen suuntaan. Palapelin tutut palaset järjestyivät kuin taikaiskusta uudestaan muodostaen uuden kuvion. Ymmärsin, että puolisoni oli oikeassa: oma puutarha tuottaisi minulle suurta onnea. Olin tietämättäni ollut matkalla kukkapuutarhaan jo pidempään. Tällaisin askelin:

1. Olen harjoitellut kukkien kasvattamista jo vuosien ajan.

Nuorena aikuisena en saanut huonekasveja pysymään hengissä, mutta parvekekukkia olen hoivannut huolellisesti siitä asti, kun minulla on parveke ollut. Vain intensiivisin lapsiperhevaihe kului ilman istutuksia. Viime vuosina parvekkeeni on muistuttanut kesäisin vihreää viidakkoa. Yksi ja toinen on ihmetellyt, miten iso parveke minulla on, kun sinne mahtuu niin paljon kukkia. Mutta sehän on niin pieni, ettei siellä voi tehdä järkevästi mitään muuta.

2. Parveke on käynyt harrastukselleni liian pieneksi.

Siitä lähtien, kun jouduin lopettamaan liikunnan, olen keskittynyt entistä enemmän kukkien kasvattamiseen.  Ensin ajattelin erikoistua hajuherneisiin, mutta köynnöksiä ei mahdu parvekkeelle kovin monta lajiketta kerralla. Pelargonit mahtuvat pienempään tilaan ja viihtyvät hyvin lasitetulla parvekkeella. Lajikkeita on loppumaton määrä, osa miniatyyrejäkin. Jo viime kesänä tilanne oli se, että jouduin karsimaan muita kukkaistutuksia pelargonien takia, vaikka kokoelmani oli vielä tosiharrastajiin verrattuna hyvin pieni. Parvekkeen rajat ovat tulleet vastaan.

3. Tiedän jo, mistä monivuotisista kukista pidän.

Olen kasvattanut parvekkeellani useita perennojakin, vaikka talvettaminen ei yleensä olekaan onnistunut - mikä on sitten harmittanut. Tykkään kovasti esimerkiksi kuunliljoista, särkyneistäsydämistä ja pikkusydämistä. Kokeilin viime kesänä myös ruusua ja kärhöä, tosin huonolla menestyksellä. Pioneja en ole uskaltanut edes ajatella, vaikka ne ovat lempikukkiani. Yhtäkkiä minulle kirkastui, että omassa puutarhassa kasvien menestymisen rajoina olisivat vain maan laatu ja puutarhurin taidot. Ai niin, ja ilmasto! Mutta kun satun asumaan Suomen suotuisimmalla ilmastovyöhykkeellä niin en ala valittaa.

4. Olen käynyt kymmenissä upeissa puutarhoissa.

Kasvitieteelliset puutarhat ovat aina olleet vakiovierailukohteita matkoillani. Viime vuosina olen tehnyt myös pelkästään puutarhoihin keskittyneitä retkiä, kuten toissa kesän Sussexin puutarhakierros. Olen kiertänyt myös kotimaan puutarhakohteita, vaikka monia on vielä näkemättäkin. En ole tietoisesti kerännyt vinkkejä puutarhan suunnittelua varten, mutta minulla on valtava määrä valokuvia, joita voin käyttää halutessani siihen tarkoitukseen. Tunnen aika paljon kasveja, koska olen usein kuvannut myös kasvien nimilaput, ja olen nähnyt, millaisissa olosuhteissa ne ovat viihtyneet.

5. Moni on luullut, että minulla on jo puutarha.

Olen niin innoissani kukista ja toisten puutarhoista, että minua on silloin tällöin luultu kokeneemmaksikin puutarhaharrastajaksi. Ilmeet ovat olleet hämmentyneitä, kun olen paljastanut, että käytössäni on vain neljän neliön parvekepuutarha enkä edes haaveile isommasta. Osaan keskustella taimien esikasvattamisesta, kukkasipulien oikeasta istutusajankohdasta ja oksasaksien ominaisuuksista, mikä saattaa toki olla harhaanjohtavaa. Se, että jatkuvasti julkaisen kukkakuvia blogissa ja sosiaalisessa mediassa, ei auta yhtään asiaa. Luulenpa, että jotkut pitävät minua viherpeukalona. Ehkä on aika todistaa se.

Ratkaisevaa oli oivallus, että kaupunkilaisellakin voi olla puutarha, eikä sitä varten tarvitse muuttaa pois kotoaan. 

Turha aikailu ei ole minulle tunnusomaista, joten onnistuin hankkimaan puutarhan vain muutamassa viikossa sen jälkeen, kun ymmärsin, että haluan juuri sitä enkä jotakin muuta. Kukkapenkkien päällä on kuitenkin nyt kymmeniä senttejä lunta, joten kerron lisää myöhemmin.

--

Päivän kuvat: Ruusuja Tähkäpuistossa kesällä 2020. Puutarhani ei ole täältä kovin kaukana.

Kommentit (1)

Vierailija
2/1 | 

Mahtavaa! Kiva lukea keväällä, mitä kaikkea löydätkään uudesta puutarhastasi. Oletan,, että olet joutunut siirtolapuutarhan pauloihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla