Olipa kerran nuoripari. He olivat kokeneet myös niukkoja aikoja ja penninvenyttäminen oli heille tuttua. Toimeentulotuen varassakin oli oltu. Nyt kummallakin oli loppututkinto ja vakituinen työpaikka. Alle 30-vuotiaina heidän yhteenlasketut tulonsa olivat paremmat kuin heidän vanhempiensa. Lisäksi heillä oli hieman perittyä, sijoitettua omaisuutta sekä osakeoptioita.

Olisi luullut, että he olisivat minkä tahansa pankin ihanneasiakkaita, joiden palkkatileistä ja asuntolainaroposista kilpailtaisiin. Mutta ei se mennyt niin.

Nuoret aloittivat ASP-säästämisen tytön palkkapankkiin, koska se oli käytännöllisintä. Pojan palkka meni eri pankkiin, mutta hän maksoi asuntosäästötilille kuukausittain saman erän kuin tyttökin. Sitten he alkoivat huvikseen seurata asuntomarkkinoita.

Etenkin poikaa kiinnostivat asunnot myös sijoituksena. Hän pohti, millaisesta talosta asunto kannattaisi hankkia, vertaili hintoja, tutki myynti-ilmoituksia ja käveli katselemassa taloja. Yhdessä he alkoivat käydä asuntonäytöissä. Heille alkoi hahmottua, millaisia taloja ja asuntoja heidän kotikaupungissaan on, ja heille kehittyi käsitys unelmakodistaan.

Nuoripari ei unelmoinut omakotitalosta, kahdesta autosta ja kultaisesta noutajasta. Heidän elämäntapansa oli autoton, mutta liikkuva ja ehdottomasti urbaani.

Sitten heidän unelmakotinsa tuli myyntiin.

Se oli kulmahuoneisto 1930-luvulla valmistuneen kerrostalon ylimmässä kerroksessa nuorten aikuisten suosimassa kaupunginosassa. Siellä oli lautalattiat ja leveät ikkunalaudat sekä vasta remontoitu kylpyhuone. Olisin itsekin halunnut asua juuri sellaisessa kolmikymppisenä.

Poika ja tyttö aloittivat kumpikin lainaneuvottelut omassa pankissaan. Pojan pankissa mukava nainen myhähteli hyväksyvästi, kun kuuli, että poika kuuluu Insinööriliittoon. Lainatarjous oli edullinen ja pojan annettiin ymmärtää, että kaikki järjestyy. Hän voisi huoletta tehdä tarjouksen asunnosta.

Myyjä hyväksyi alustavasti nuorten tarjouksen. Vasta tässä vaiheessa tytön pankin virkailija tavoitti tytön puhelimeen. Ja se olikin melkoinen puhelu.

Tyttö sai elämänsä läksytyksen. Pankin täti lähti siitä olettamuksesta, että tyttö oli säästänyt asuntoa varten yksin, mutta oli nyt antamassa pojalle puolet asunnosta ilmaiseksi. Tämä ei pitänyt paikkaansa, mutta nainen ei antanut tytölle suunvuoroa. Asia olisi myös näkynyt tiliotteelta, mutta mitäpä sitä hyviä ennakkoluuloja tosiasioilla pilaamaan.

Naisen mielestä tytön ei  ylipäätään kannattanut hankkia isoa kaksiota (yhtiöjärjestyksessä kolmio) keskusta-alueelta, koska hän perustaisi pian perheen ja kämppä jäisi pieneksi. Ja lisäksi hän tiesi, että rakkauteen tulisi ryppyjä, joten kohta tyttö menettäisi puolet säästöistään pojalle, kun omaisuus jaettaisiin erossa omistusoikeuksien mukaisesti 50/50. 

Melkoinen ennustajaeukko!

Nuoret olivat olleet sopuisasti yhdessä jo yli kymmenen vuotta, joten suhdetta voinee pitää vakaana. Tarina ei kerro, onko heillä perheenlisäys mielessä, mutta mitä sitten, vaikka olisikin. Eivät kaikki muuta siinä tilanteessa lähiöön tai ympäryskuntiin. Jopa Helsingin Kalliossa lapsiluku alkoi Helsingin Sanomien tietojen mukaan kohota jo vuonna 2011, eikä hintojen nousukaan ole karkottanut lapsiperheitä sieltä.

Pankkivirkailija kuvitteli varmasti puolustavansa naisen oikeuksia. En minäkään olisi neuvonut tyttöä ostamaan asuntoa puoliksi, jos hän olisi ainoa, joka siihen sijoittaa rahaa. Sehän olisi todella tyhmää. Mutta kun nyt ei ollut sellainen tilanne.

Virkailija ei tiennyt nuorten omistuksista tai osakeoptioista, koska niitä hoitaa toinen taho, eikä hän kysynyt niistä. Hän halusi mieluummin säilyttää käsityksensä kahdesta tyhjätaskusta, jotka ovat matkalla kohti tuhoa, elleivät säästä kahta vuotta ASP-tilille.

Hän ei ollut valmis ottamaan selvää tosiasioista vaan totesi suoralta kädeltä, ettei pankki anna lainatarjousta.

Pankki menetti hyvän asiakkaan. Nuoripari purki ASP-sopimuksensa ja siirsi kaikki päivittäiset raha-asiansa pojan pankkiin.

Tarina on tosi.

--

Päivän kuva: Rakennustyömaa Turussa Eerikinkadun puutalojen tontilla. Okranvärinen rakennus on tehty puretun puutalon paikalle betonista niin, että sen kadunpuoleinen julkisivu on samanlainen kuin puretun talon. Pihan puolelta näkymä on erilainen.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 60. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016