Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa on vanhoille ruusulajikkeille oma osasto, eräänlainen vanhainkoti. Nämä vasta terälehtensä avanneet kaunokaiset on kuvattu siellä noin viikko sitten. Nyt kukassa on varmasti jo lisääkin lajikkeita.

Perinteisin suomalainen juhannusruusu taitaa olla puolikerrottu Rosa spinosissima ’Plena’. Tällainen kasvaa lapsuudenkotinikin seinustalla. Simolan rosarion verkkosivuilta voi lukea, että lajike on levinnyt koko maahan, ja ulkomailla se tunnetaan Suomen valkoisen nimellä (Finlands vita ros, Finnish white).

Ruissalossa myös tämä yksinkertainen ruusu on nimetty juhannusruusuksi. Kyseessä on Rosa pimpinelliforia ’Grandiflora’, jonka villin muodon Rosa spinosissima (tai pimpinelliforia) 'Altaican' voi nähdä villinä esimerkiksi Englannin maaseudulla. Ruusun oikeasta nimestä on kiistelty vuosisatoja.

Vaaleanpunaisia pimpinellaruusuja lienee kasvanut kartanoiden, pappiloiden ja maalaistalojen pihoissa 1800-luvulta asti. Minunkin lapsuudenkotini vaiheilla metsän rajassa kasvaa tämäntapaisia, mutta pienempiä ja herkemmän näköisiä ruusuja. Ovatko ne villejä, en osaa sanoa. Mahdollisesti.

Samaa sukujuurta, Rosa spinosissima, on tämäkin ruusukaunokainen. Vanhoista puutarhoista on kuulemma löytynyt paljonkin ruusuja, jotka ovat saattaneet selvitä vuosikymmenet ilman hoitoa. Ruusujen nimet ovat usein unohtuneet. Suomen Ruususeura, joka perustettiin vuonna 1989, on nimennyt niitä uudelleen pääasiassa löytöpaikan mukaan. Ruusulöytöretket, siinäpä idea.

Rosa majalis ’Tornendal´on muunnos villinä metsässä kasvavasta tornionlaaksonruususta. En ole tällaista kyllä ikinä luonnossa nähnyt, mutta enpä olekaan samoillut tornionjokilaakson metsissä.

Mikä sitten on tämän ruusun nimi? Ei aavistustakaan. Joudun vain toteamaan, että ruusu on ruusu on ruusu. Hyvää juhannusta jokaiseen torppaan niin maalle kuin kaupunkeihinkin! Melkein mistä tahansa voi löytyä ruusu.

--

Päivän kuvat: Juhannusruusuja.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Hyvämieli
Liittynyt24.8.2015
1/2 | 

Minulla kasvaa  seinustalla upea Flammentanz-köynnösruusu joka kukkii  runsaasti joka kesä. Nyt eilen ihmettelin kun keskelle ilmestyi vaaleanpunaisia yksinkertaisia kukkia, muistuttaa Pimpinellaa. Mistähän nuo kukat ilmestyivät?

Maija
Liittynyt15.10.2015

Jaa-a!  Kiitos kysymästä, Hyvämieli,  tarvittaisiin minua parempi puutarhuri vastaamaan tähän. Kuka tietää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016