”En olekaan koskaan ennen tavannut leikattua hamstring-potilasta. Yhden olen nähnyt, joka aikoi mennä professori O:n vastaanotolle, mutten ketään, jolle se olisi oikeasti tehty. Noitahan ei juuri julkisella puolella leikata”, sanaili työterveyslääketieteen erikoislääkäri ja katsoi ihailevasti paljasta jalkaterääni, joka lepäsi hänen reidellään.

”Onko tuossa iho rikki? Ei taida olla, se on vain hautunut”, mies kommentoi pikkuvarpaan ja nimettömän varpaan väliä. ”Nätit varpaat!”, hän jatkoi, mikä epäilemättä tarkoitti, että kynsisieni oli jo parantunut isovarpaasta.

Olin mennyt valittamaan jalkaterääni, joka tuntui siltä, kuin joku olisi tintannut sen päälle oikein kunnolla korkokengällä. Mitään sellaista ei kuitenkaan ollut tapahtunut, eikä mustelmaakaan näkynyt. Sen sijaan jalassa näkyi pientä punoitusta. Tärkein oireeni oli ontuminen. Käveleminen sattui jalkaterään, myös kävelemisen jälkeen.

Minulle oli noussut kuume siinä lääkärin edessä noin 10 minuutissa!

Sanoin heti kärkeen, että jos minulta kysyttäisiin, kyseessä olisi jännetupen tulehdus. Niitähän minulla oli ollut koko liuta jo aikaisemmin: tuorein oli juuri parantunut ranteesta, ja pakaroissa/takareisissä niitä oli kai useita. Myös napsusormet ovat oikeastaan jännetupen tulehduksia, eikä jäätynyt olkapääkään siitä kauas liippaa.

”Ehkä, mutta mieleeni tulee muitakin vaihtoehtoja. Mikäs tuo rupi tuossa on? Mitä, jos siellä onkin bakteeritulehdus. Vaikkapa ruusu. Onko sinulla ollut kuumetta?”, lääkäri kysyi.

”En minä vaan tiedä. Ei ole tullut mieleen mitata, eikä olo ole yhtään kuumeinen”, vastustelin, mutta työnsin mittarin kainaloon, kun siitä minulle tyrkytettiin. Lääkäri jatkoi jalkaterän tutkimista ja paikallisti ongelman tietyn jalkapöydän luun kohdalle. Sanoin nimittäin siinä kohtaa AUTS!

Totesin, ettei kuumemittari ollut piipannut, mutta otin sen silti kainalosta. 36,9. ”Minulle tuo on jo vähän kohonnut lämpö”, sanoin. ”No laitas uudestaan. Kyllä minä yleensä olen kuullut piippauksen”, lääkäri sanoi, ja alkoi vertailla jalkaterieni lämpötilaa.

”Täällä on kyllä lievää kuumotusta”, hän totesi. ”Ja turvotustakin näyttäisi olevan. Pitäisin kyllä streptokokki-infektiota mahdollisena, ja siinä tapauksessa tarvitsisit antibioottikuurin”, hän jatkoi.

Valitin, että olin juuri syönyt kuurin laajakirjoista antibioottia keuhkokuumeeseen, ja keskustelimme hieman antibiooteista ja keuhkokuumeen hoidosta. Minuutit kuluivat, ei äänimerkkiä.

Kun katsoin mittaria uudestaan, se näytti 37,5. Minulle oli noussut kuume siinä lääkärin edessä noin 10 minuutissa! Olokin alkoi tuntua välittömästi kuumeiselta. Melkein kuin huone olisi jo pyörinyt silmissä.

Ruusu lähtee usein liikkeelle varpaiden välien rikki menneestä ihosta.

Varpaitani tutkiessaan lääkäri ilmeisesti oikeasti etsi ruusua, joka lähtee usein liikkeelle varpaiden välien rikki menneestä ihosta. Suuri osa näistä streptokokin aiheuttamista ihotulehduksista on jalkaterän alueella, nilkassa tai sääressä. Luin myöhemmin käypähoito-suosituksesta, että ruusu alkaa yleensä äkkiä, ja siihen liittyy kova kuume. Hoidoksi annetaan aluksi penisilliiniä suoneen tai lihakseen. Hui! Kuulosti vakavalta.

Lääkäri passitti minut laboratorioon, jossa otettaisiin CRP-verikoe. Koholla oleva CRP eli C-reaktiivinen proteiini on varma tulehduksen merkki.

Kymmenisen minuuttia odotusta käytävällä näytteenoton jälkeen, ja lääkärillä oli hyviä uutisia. CRP-arvoni oli alle 10, mikä tarkoitti, että olen terve. Tai no, ainakaan kehossani ei jyllää minkään sortin tulehdusta. Esimerkiksi keuhkokuumeessa CRP voi olla vaikkapa 200. Minulta ei tosin Espanjassa otettu CRP:tä eikä muitakaan kokeita.

Näin ollen lääkäri määräsi tulehduskipulääkettä, jota minulla on jo valmiiksi kotona, ja sanoi, että jos oireet pahenevat tai kuume nousee korkeaksi, pitää hakeutua takaisin vastaanotolle.

Diagnoosiksi lääkäri kirjoitti ”Jalan kiputila”. Naureskelimme, että ainakaan väärästä taudinmäärityksestä ei tällä kertaa voisi syyttää.

--

Päivän kuvat: Leelia (Laelia anceps).