Appivanhempieni pöytähopeat ovat todennäköisesti alpakkaa eli uushopeaa. Aterimet tulivat meille säilytykseen muiden perintötavaroiden mukana. Käyttöön en ole niitä ottanut, koska meillä on käytännöllisempiä ja kauniimpia aterimia yllin kyllin. Eivätkä ne edes ole meidän, vaan seuraavan sukupolven omaisuutta.

Niin lusikoita, veitsiä kuin haarukoitakin on useita erikokoisia sarjoja. Pienimmät ovat pikkuruisia, siroja mokkalusikoita, leivoshaarukoita ja voiveitsiä.

Pohdin viime kesänä juhannuksen jälkeen, mitä kummaa seuraavaksi ripustaisin vanhaan Ikea-kynttiläkruunuun, joka on meillä olohuoneessa ruokapöydän päällä. Juhannuksena siinä on yleensä tekokukkaköynnös valkoisia ruusuja, jouluna värikkäitä pikku lasipalloja ja pääsiäisenä tietenkin keltaisia höyheniä. Väliin jää kuitenkin pitkiä viikkoja ilman erityistä teemaa. Kaipasin uutta ideaa.

Arvaattekin jo loput. Noudin pienimmät aterimet kellarista, kiillotin ne ja ripustin ongensiimalla kattokruunuun. Kesän ja syksyn aikana ne hapettuivat aika tavalla, mutta patina ei näyttänyt yhtään pahalta. Otin ne pois vasta jouluksi.

Koristeiden valokuvaaminen osoittautui kuitenkin hankalaksi, koska tausta oli levoton, tähtäilipä kattokruunua mistä suunnasta tahansa. Idea silti varmasti selviää oheisista kuvista.

--

Päivän kuvat: Perintöaterimia Ikea-kynttiläkruunussa.

Kommentit (2)

MarjattaP

Kauniita ovat nuo vanhatkin pöytähopeat.   Onko  keskimmäisessä kuvassa toinen oikealta  ns. kalaveitsi?  Sellaisia ei taida enää olla uudemmissa sarjoissa.  

Maija
Liittynyt15.10.2015

Nuo kaikki aterimet ovat hyvin pieniä,  vain 12 cm pitkiä. Sarjaan kuuluu kyllä kala-aterimetkin, sekä veitset että haarukat, mutta näille pikkuveitsille en ole keksinyt muuta käyttöä kuin voiveitsenä toimimisen. Siihenkin ne ovat kovin pieniä. Ehkä joku lukija osaa auttaa?

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin nelisen vuotta sitten terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain hermokivut ja 15 kiloa massaa sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta pitkille kävelyretkille en enää tässä elämässä pääse. Identiteettini sain takaisin erilaisena.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 58-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016