Minulla on välttelevä kiintymyssuhde mattoihin. Totuin lapsuudessani maalaistalossa siihen, että kun tarvittiin matto, se kudottiin matonkuteista kangaspuissa. Matonkuteet leikattiin vanhoista vaatteista ja tekstiileistä. Omaan huoneeseeni paukuttelin vihreäsävyisen, raidallisen maton, joka peitti käytännössä koko vapaan lattiapinnan. Mattoja oli aina varastossa vaihtamista varten, ja ne pestiin kerran vuodessa vedellä ja mäntysuovalla.

Vielä kotoa muutettuanikin äitini kutoi minulle tilauksesta räsymatot kulloisenkin kotini värimaailmaan sopiviksi. Kun vaihdoin kotia tai sisustusta, palautin matot äidille. Mattoja tuli ja meni, ja niiden varanto tuntui ehtymättömältä.

Joudun oikein muistelemaan, miten ja milloin jouduin ostomattojen varaan. Ensimmäisessä omistusasunnossani Helsingissä minulla oli vielä äidin kutomat matot eteisessä ja makuuhuoneessa, mutta olohuoneeseen tarvitsin niin ison maton, että se piti ostaa kaupasta. Päädyin Ainola-mattoon.

Ainolat tehdään puuvillakuteesta kuten räsymätotkin, mutta punomalla niin, että pinta on ruudullinen. Minun ruutuni ovat salvianvihreitä ja valkoisia. Matto on minulla vieläkin käytössä. En ole malttanut luopua siitä, vaikka sen päätykanttaukset ovat rispaantuneet ja toisella puolella on kynsilakkatahra, joka ei lähde ikinä kokonaan. Ainola-matto on minusta edelleen toiseksi paras äidin kutoman jälkeen.

Seuraava kotini sijaitsi Turussa. Luulen, että kartoitin tuolloin mahdollisuuden saada vanhoja räsymattojani takaisin, mutta äitini naureskeli, että ne on kulutettu loppuun lapsuudenkotini lattioilla jo ajat sitten. Hän ei myöskään ollut aikeissa enää kutoa uusia. Se juna meni jo, joten mikä nyt neuvoksi?

No, onhan olemassa ammattikutojiakin. Paikallistin yhden ja tilasin ruokapöydän alle sekä sohvaryhmää sievistämään matot, joissa on pellavaloimi ja puuvillakude. Kutojan kangaspuut olivat melko kapeat, joten ruokapöydän alle tehtiin kaksi identtistä mattoa. Ne olivat täsmälleen oikean värisiä, kauniita ja ihania, kunnes likaantuivat.

Matot tulivat pesulasta takaisin huomattavan kutistuneina, röpelöreunaisina ja likaisemman näköisinä kuin lähtiessään. Palautin ne tietenkin pesuun. Uusintakierroksella ne puhdistuivat jonkin verran, mutta entisen kokoisiksi ne eivät koskaan palanneet. Olin taas ilman ruokailutilan mattoa.

 Vaikka asun nyt isossa osakehuoneistossa kuin paraskin porvari, puuvillamatot olivat minusta edelleen ainoita oikeita. ”Aitoihin mattoihin” minulla ei ole ollut varaa eikä kiinnostusta. Mattojen pitää mielestäni olla kevyitä, raikkaita ja vesipestäviä. Väreiltään ja kooltaan niiden pitäisi sopia sisutukseen just jetsulleen.

Pohjanmaalainen kutomo Rauma Carpet valmisti onneksi yhä Ainola-mattoja. Siellä tehtiin minulle mittatilaustyönä samanlainen punottu ruutumatto kuin minulla jo oli, mutta isompi. Se on tälläkin hetkellä ruokapöytämme alla siitä huolimatta, että puolisoni mielestä nämä matot ovat "aivan kauheita". En tiennyt tuota kantaa mattoa tilatessani. Tämä kosmopoliitti marisi, että tytön voi kyllä viedä pois maaseudulta, mutta maaseutua ei saa pois tytöstä, vaikka miten hioisi. Tottapa totta.

Viereisen sohvaryhmän matoksi kokeilin yhtä ja toista. Kun putkiremontin jälkeen sisustimme uudestaan, hankin siihen salamapäätöksellä Ikeasta vanhan roosan värisen nukkamaton. Päättelin, että se sitoisi yhteen olohuoneen värityksen ja eteishallin William Morris -tapetin, jossa on samanvärisiä kukkia. Väri olikin sopiva, mutta tiesin, ettei polypropyleeninukka kestäisi kauan kauniina vaan olisi tilapäisratkaisu.

Tänä keväänä pohdin mattopähkinää jälleen kerran. Nyt maton piti olla myös roombankestävä eli ohut, mutta hyvin paikallaan pysyvä. Siivousrobotin piti päästä helposti lattialta matolle, eikä matossa saanut olla mitään, mitä se alkaisi nyhtää. Siksi esimerkiksi viskoosinukkamatot, jotka ovat muuten ihania, karsiutuivat ostoslistalta. Yllättävän monissa hauskan näköisissä matoissa on pompuloita, nukkaa, hapsuja tai pitkähköjä kuteen lenkkejä. Ei jatkoon. Ja kun Ainolaa en voinut enää hankkia, mitä sitten?

Mietin jo, pitääkö varata paikallisesta käsityökeskuksesta mattopuut ja kutoa mattoni itse. Mutta sitten kävin viimeisenä oljenkortena vielä katsomassa Finarten nettisivut. Bonustytär hankki sieltä hyvännäköiset matot uuteen kotiinsa, joten ehkäpä minäkin? Uusimaa oli juuri tuolloin suljettuna, joten en päässyt katsomaan mattoja luonnossa, mutta uskoin valokuviin ja bonustyttären raporttiin.

Uusi mattoni on Finarten minimalistinen villamatto Norm vaaleanpunaisena. Siinä ei ole muuta vikaa kuin materiaali, mutta sekin menettelee. Villa on hieman karkeaa, mutta lämpimän tuntuista jalan alla. Väri on kauniisti meleerattu. Matto ei kiinnitä liikaa huomiota vaan sulautuu sisustukseen. Se voisi olla isompikin, mutta seuraava koko olisi ollut jo liian iso. Sitä paitsi pienempi matto on kevyempi.

Toivon vain, etten ihan heti kaataisi matolle lasillista Pepsiä. Ja sitä, että tahra olisi helpompi puhdistaa kuin puuvillamatosta. Pitäisi olla.

--

Päivän kuvat: Olohuoneen mattoja eri ajoilta. Elefanttipöytä on afrikkalaista käsityötä ja lahja appivanhemmilta. Kirppissohva on verhoiltu William Morrisin Acanthus-kankaalla.

Kommentit (1)

Vierailija
2/1 | 

Päätin tänä kesänä, että leikkaan parhaat räsymattoni kahdeksi matoksi. Aikoinaan minulla oli iso tupa, jonne äiti kutoi kuuden metrin matot. Oli joulumatot, kesä-, pääsiäis- ja kevätmatot. Vuosikymmenet olen kädet kipeinä ravistellut mattoja, pesu on ollut tuskaa. Nyt olen valmis luopumaan niistä, leikkaan lyhyeksi vain parhaat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016