Mietimme kesällä puolison kanssa paikkoja, jotka haluaisimme nähdä ja jotka olisivat saavutettavissa – kaukomatkathan eivät enää tule kysymykseen, koska en pysty istumaan pitkiä aikoja. Saksalainen joulutori oli yksi unelmani. Ajattelin jotakin pientä, pittoreskia kylää. Ilta hämärtyisi, jouluvalot syttyisivät ja glühwein höyryäisi mukissa. Kojuissa myytäisiin kiinnostavia käsitöitä, herkullisia leivonnaisia ja tietenkin mehevää makkaraa. Äänimaiseman muodostaisivat joululaulut ja hillitty puheensorina. Oi onnea!

Todellisuus osoittautui hieman toisenlaiseksi. Ensinnäkin puoliso ylipuhui minut vaihtamaan pikkukylän Berliiniin, jossa on useita hienoja joulutoreja. Charlottenburgin linnanpihan joulutori näytti valokuvissa niin upealta, että suostuin. Linnan julkisivu oli kauniisti valaistu ja ympäristö kerrassaan ylevä. Ettei vain olisi ollut luntakin? Sinne siis!

No juu. Ei ollut lunta. En ole varma, onko koskaan ollutkaan vai johtuiko tämäkin ilmastonmuutoksesta, mutta oli yksi vuoden absoluuttisesti pimeimmistä päivistä, ja astellessamme puistokatua kohti linnaa alkoi ripsiä vettä. Sade yltyi, eikä meillä ollut sateenvarjoja. Minun takkini piti yllättävän hyvin vettä, mutta puoliso alkoi vähitellen muistuttaa uitettua koiraa. Paksuturkkista.

Ei ollut myöskään jouluvaloja tai valoshowta linnan julkisivussa. Tämä oli kyllä ihan oma vikani. En jaksanut lähteä liikkeelle heti ensimmäisenä iltana, vaikka tiesin, että toinen ilta oli jo varattu muuhun ja sitten pitikin jo lähteä kotiin. Muistin kyllä, että joulutori oli koko matkan alkuperäinen tarkoitus, mutta jotenkin kuvittelin, että se näyttäisi päivällä yhtä tunnelmalliselta kuin illalla otetuissa valokuvissa. Ei todellakaan näyttänyt, eikä ilta tullut kuin taikaiskusta kello 13. Panssariesteet ja poliisiautot erottuivat hyvin.

Entä se glühwein sitten? En tiedä, kun en maistanut. Siinä sateessa ei vaan tehnytkään mieli seisoskella yhtään ylimääräistä. Ohitimme myös makkara- ja leivonnaiskojut ja suuntasimme suoraan takorauta-aidalla erotetulle varsinaiselle linnanpihalle, jossa käsityöläisten kojut sijaitsivat. Ne olivat asianmukaisen ihania. Ihastuin etenkin puisiin joulukoristeisiin, jotka kuvasivat minikoossa enkeleitä, joulupukkeja ja muita hahmoja jouluisissa puuhissa. Enkeli soitti selloa kuunsirpillä istuen, tontut olivat lähdössä hiihtämään ja pukki huristeli avolava-autolla. Hyrrään oli kuvattu kuusipuita, taloja ja pyrstötähti.

Nauliuduin polarishelmistä valmistettujen korujen eteen, vaikken ollut aikaisemmin kuullutkaan niistä. Polarishelmet ovat polyesterihartsista tehtyjä, kevyitä ja hohtavia, ja niiden materiaali toistaa värejä erityisen kauniisti. Joulutorin helminauhat, ranne- ja korvakorut olivat saksalaisen Adi Modeschmuck -nimisen firman tuotantoa.

Päädyin ostamaan kookkaat sini-ruskeasävyiset helmet, joiden arvelin sopivan Tallinnan-tuliaiseni, siniharmaan villamekon kanssa. En ole käyttänyt mekkoa vielä juuri ollenkaan, koska se on kaivannut kaulaan paksua huivia tai isoa korua, eikä minulla ole ollut sopivia. Nyt tuli sekin pulma ratkaistua. Kotona huomasin, että helmet sopivat väreiltään melkein kaikkiin asuihini. Vain vihreät sävyt puuttuvat, mutta sehän nyt olisikin ollut liikaa vaadittu.

Adin tuotantoa näkyy olevan kattavasti myynnissä saksan Amazonissa osotteessa amazon.de

Tulipahan käytyä joulutorilla, vaikka unelma ei toteutunutkaan. Ensi viikolla näette, mikä oli minulle vielä tärkeämpää kuin joulutorin iltatunnelma eli mitä tein retken toisena iltana, jolloin ei satanut.

--

Päivän kuvat: Charlottenburgin joulutori Berliinissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Sirkka
Liittynyt8.3.2016
2/4 | 

Kiva katsoa näitä sinun kuviasi :) Minä tykkään kaikesta kauniista ja nyt tuli aamupäivän annos nautittua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016