Kirjoitukset avainsanalla blogi

Perustin blogini neljä vuotta sitten, koska et-lehden toimituksesta pyydettiin. Omat motiivini liittyivät senhetkiseen elämäntilanteeseeni. Olin hillittömän kipeä. En pystynyt kävelemään, istumaan enkä nukkumaan kivutta, mutta lääkärit eivät kahden vuoden yritysten ja erehdysten jälkeenkään tienneet, mikä minua vaivasi. Halusin kertoa tarinani ja jakaa pettymykseni. Ajattelin myös, että saattaisin tarvita jotakin tekemistä, jos joudun pitkille sairauslomille ja lopulta sairaseläkkeelle.

Nyt tilanteeni on varsin erilainen. Sain pian blogin aloittamisen jälkeen oikean diagnoosin ja minut leikattiin seuraavana kesänä, mutta toimintakykyni ei palannut ennalleen. Pystyn kuitenkin kävelemään, istumaan ja nukkumaan sen verran, että käyn melkein terveestä ja pystyn hoitamaan työni. Nyt tähtään normaalille vanhuuseläkkeelle, joka siintelee reilun neljän vuoden päässä. Sitä ennen olen ajatellut pienentää työkuormaani ensi vuodenvaihteesta lähtien.

Blogin aihepiirissä on tapahtunut luonnollista siirtymää. Kun sairauskertomuksestani ei enää riittänyt jutun juurta, aloin julkaista käyttäjäkokemuksia minulle määrätyistä reseptilääkkeistä, seurata XL-kokoisen vaatevaraston keräämistä ja raportoida ihanista puutarhoista, joissa olen käynyt. Lisäksi olen ottanut kantaa itseäni kiinnostaviin tai kuohuttaviin aiheisiin, kuten aktiivisen ja liikunnallisen elämäntavan ihannointiin ja siihen, miten lapsettomiin suhtaudutaan. Terveysaiheet ovat kuitenkin kulkeneet blogini punaisena lankana koko ajan. Kattoteemana pidän edelleen ikääntymistä, kuten alussakin.

Valitsin tietoisesti Sanomat ja et-lehden blogini alustaksi ja kasvuympäristöksi.

Kun päätin perustaa uuden blogin aikaisempien Dementin omainen- ja Parveke länteen -blogieni seuraajaksi, mietin muitakin vaihtoehtoja. Olisin voinut jatkaa tutussa Bloggerissa tai perustaa blogin vaikkapa Lilyn suositulle blogialustalle. Kokonaan omaa blogisivustoa en silloin harkinnut, koska minulta puuttui riittävä tekninen osaaminen.

Valitsin tietoisesti Sanoman ja et-lehden, koska mediatalo oli minulle tuttu aiemmasta elämänvaiheestani ja arvelin aiheideni olevan eniten kotonaan et-lehden aineiston joukossa. Lisäksi blogilleni luvattiin markkinointitukea et-lehden kanavissa, kuten Facebookissa - tai niin minä ainakin sen ymmärsin. Päättelin, ettei minun tarvitsisi mainostaa blogiani itse ollenkaan rahalla, kun saisin uusia lukijoita et-lehden kautta. Olen sijoittanut blogini tunnetuksi tekemiseen koko aikana vain 9 euroa, ja senkin vain siksi, että tietäisin, miten se tehdään. 

Yhteistyö toimikin pitkään hyvin: minä kirjoitin aineistoa lukijoiden iloksi ilman palkkaa, ja toimitus kertoi useimmista kirjoituksistani seuraajilleen Facebookissa. Silloin tällöin sain jopa noston lehden verkkosivujen koosteeseen. Sitten et-lehden omien verkkosivujen hoitaminen lopetettiin. Tällä hetkellä blogit ovat sivujen lähes ainoa elävä, jatkuvasti päivittyvä osa. Myös lehden Facebook-sivujen luonne muuttui. Niissä ei enää kerrota blogikirjoituksista halaistua sanaa. Tämäkin muutos vain tapahtui.

Lukijablogit, joita vielä neljä vuotta sitten jokainen aikakauslehti haali verkkosivuilleen, eivät nähtävästi enää olleetkaan lehdille tärkeitä. Kaipa niitä siedetään, koska blogialustaa ei ole ainakaan vielä lopetettu, mutta muu tukeminen on lopetettu. Et-lehden lisäksi myös muutamien muiden lehtien omia verkkosivuja on lakattu päivittämästä. Vielä hetki sitten jokaisella itseään kunnioittavalla aikakauslehdellä piti ehdottomasti olla oma, jatkuvasti päivittyvä verkkosivu. Ei enää.

Blogini viikoittainen lukijamäärä on kaksinkertaistunut vuoden aikana.

En ole silti siirtänyt blogiani täältä minnekään enkä tällä hetkellä suunnittele sitä. Lukijatilastojen perusteella blogini löydetään täältä hyvin ilman mediatalon tukeakin, ja siirtäminen vaarantaisi blogin hakukonenäkyvyyden. Olen kiitollinen ilmaisesta blogialustasta ja mietin asiaa uudelleen, jos tilanne muuttuu.

Koin melkoisen yllätyksen viikonloppuna, kun tutkin blogini tilastoja tätä kirjoitusta varten. Hyvät lukijat, teitä on tällä hetkellä tuplasti viimevuotiseen verrattuna!

Blogin viikoittaiset lukijamäärät ovat kasvaneet hiljalleen koko tämän vuoden ajan, mutta elokuusta alkaen luvut ovat nousseet täysin uudelle tasolle. Kun viime vuonna blogiani tutki 600-700 henkeä viikossa, nyt selailijoita on noin 1 200 viikossa. Sehän ei ole paljon nuoriin ammattibloggareihin verrattuna, mutta minulle tämä onkin harrastus enkä havittele uutta ammattia. Enhän minä edes myy mitään, joten lukijoiden määrällä ei ole juuri muuta kuin itsetuntoa hivelevää merkitystä.

En tiedä, mistä kävijämäärän nousu johtuu. Tarvittaisiin paljon minua pätevämpi analyytikko ottamaan selvää, mitä olen tehnyt oikein. Tai ehkäpä te, arvoisat lukijat, olettekin se oikein tekijä. Vai tukeeko joku minua tietämättäni?

Suosituinta kirjoitustani on luettu 21 800 kertaa, ja pitkään: keskimäärin yli kolme minuuttia.

En osannut odottaa näin suurta lukijamäärän nousua (sehän on 100 %!), koska ero ei näy kovin selvästi uusien kirjoitusten lukijamäärissä, jota seuraan säännöllisemmin. Näyttääkin siltä, että vanhoja kirjoituksiani luetaan nyt yhtä ahkerasti tai jopa ahkerammin kuin uusia sepustuksiani. Lukijat löytänevät ne hakukoneiden avulla.

Lukijoista suuri osa ei varmaan etsi nimenomaan minun blogiani, vaan googlaa esimerkiksi lääkkeiden ja sairauksien nimillä, päätellen siitä, mitä on luettu eniten. Valitettavasti en ole saanut esiin, millä hakusanoilla blogiini tullaan. Google Search Console ei löydä Analyticsin tagia blogista, joten tietojen noutaminen ja yhdistäminen Analyticsiin ei onnistu. Ainakaan minulta.

Minulla ei ole kävijätietoja koko neljän vuoden ajalta, koska Sanoma on tavalla tai toisella hukannut ne. Ensimmäisten vuosien kirjoitusteni lukijamäärinä näkyy blogin omassa tilastossa useimmiten vain muutama kymmen, vaikka muistiinpanoistani tiedän, että niillä on ollut satoja lukijoita jo tuoreeltaan.

Google Analyticsin käytön aloitin vasta toukokuussa 2017, jolloin huomasin, että blogin asetuksiin oli lisätty Analyticsin tagille paikka. Niissä kävijätiedoissa, jotka minulla nyt on, eivät ole mukana vuosien 2015 ja 2016 lukijat, ja vuoden 2017 lukijoistakin vain osa. Aiemmista vuosista minulla on merkintöjä, joiden mukaan parhailla kirjoituksilla oli jo silloin toista tuhatta lukijaa.

Toukokuun 2017 jälkeen 32 kirjoitusta on kerännyt yli tuhat lukijaa. Niistä lääkeaiheisia on 8, terveysaiheisia 5, vaatteista kertoo 7 ja mielipidekirjoituksia on 6. Muut edustavat sekalaista seurakuntaa.

Blogini suosituin kirjoitus kautta aikojen kertoo Arcoxia-kipulääkkeestä, jota määrätään usein tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin. Sivua on luettu 21 800 kertaa, ja pitkään: keskimäärin yli kolme minuuttia. Kirjoituksissani on vain muutama, johon on perehdytty yhtä hartaasti. Postauksen suosio on minulle suuri mysteeri.

--

Päivän kuvat: Tykkää, ei tykkää, tykkää! Päivänkakkarat ja tilastot kertovat, että blogini lukijamäärä on kasvanut.

 

Kommentit (2)

Taina
1/2 | 

Minä löysin blogisi googlatessani napsusormea. Napsusormitekstin luettuani huomasin puutarha-aiheiset puut ne kirjoituksesi. Olen sinua hieman nuorempi, maalla asuva, akateeminen, mutta hiljaista elämää elävä. Blogisi on raikas, realistinen, elämänmyönteinen. En ole kiinnostunut muodista, mutta minusta on hauska lukea, kun pohdit asuvalintojasi ja poseeraat sellaisena kuin olet. Olet vähän turhamainen, juuri sopivasti, se innostaa jopa minua! Minusta on hienoa nähdä, että pidät omasta itsestäsi. Kiitos Sinulle näistä vuosista!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Haha, erinomainen analyysi, kiitos Taina! Tunnistan kyllä itseni tuosta. Todellisuudessa en ehkä ole aina niin elämänmyönteinen - kallistun enemmänkin kuolemanmyönteisyyteen, mutta itserakas ja turhamainen olen kyllä aina ollut. Mukavaa, jos olen voinut tarjota hauskoja lukuhetkiä. Kiitos, että olet lukijani!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuosi 2018 oli vakaa ja rauhallinen. Elin tavallista työssäkäyvän kipukroonikon elämää, tein lyhyitä retkiä Suomessa ja Euroopassa, kokosin täydellisesti yhteensopivaa puvustoa koossa 46-48 ja väkersin vähän käsitöitä. Ammatilliset asiat jäävät tämän blogin ulkopuolelle, mutta sen verran voin sanoa, että vuosi oli työntäyteinen ja sisälsi myös innostavia uusia alkuja. Vuoden pahin vastoinkäyminen oli pitkä, kuuma kesä.

Blogi ilmestyi tiistaisin säännöllisesti kuin kello. Tämä oli ensimmäinen kokonainen vuosi, kun kirjoitin kerran viikossa. Liekö lukijat tuosta harmistuneet, kun lukijamäärät jäivät hiukkasen pienemmiksi kuin edellisvuonna. Silloin parhaalla kirjoituksella oli yli 8 000 lukijaa, ja yli kymmenen postausta ylsi yli tuhannen lukijan. Vuonna 2018 kirjoitetuista postauksista vain kolme ylitti tuhannen lukijan rajan.

Peräti neljää edellisvuotista tai sitä vanhempaa kirjoitusta luettiin vuoden aikana enemmän kuin mitään, mitä kirjoitin vuonna 2018. Kaksi postausta erottuu aivan erityisesti: Arcoxia-kipulääkkeen esittely, joka on kaikkien aikojen luetuin blogitekstini, ja toukokuussa 2016 julkaistu teksti, jonka aiheena ovat kuoleman lähestymisen merkit. Sitä luettiin vuoden mittaan 2 500 kertaa.

Diginatiivi neuvonantajani on ollut jo pitkään sitä mieltä, että minun pitäisi keskittyä blogissani - ja etenkin Instagram-tililläni -  muotiin ja jättää muut aiheet sivuun. Vaatteista kertovat kirjoitukset saivat kuluneena vuonna kyllä keskimäärin selvästi enemmän lukijoita kuin muut. Tämän blogin kantava teema ei kuitenkaan ole tyyli vaan ikääntyminen, johon liittyy myös paljon muuta. Missä minä kremppojani valittelisin, jos en täällä? Ja kuka muu suostuisi katselemaan kukkakuviani edes silloin tällöin?

Vaikka olen kiinnostunut lukijamääristä, en pidä blogia, jotta saisin paljon tai lisää lukijoita. Pidän sitä viihdyttääkseni itseäni ja muita. Tässä vuoden 2018 luetuimmat jutut ja mitä asioille nyt kuuluu (otsikot ovat samalla linkkejä teksteihin):

Päivät hehkeänä blondina ovat ohi, ja ihan hyvä niin – 1 500 lukijaa

Enpä nyt tiedä, olenko koskaan ollut nimenomaan hehkeä blondi, mutta päätös palata omaan hiusväriin tuntuu kyllä edelleen oikealta. Juuri nyt minulla on ihan superlyhyt polkka, kun unohdin sanoa kampaajalle, että minulle on tärkeää saada hiukset korvan taakse. Mutta kyllä se pian kasvaa!

Olen myös yhtä hyvässä lihassa kuin vuosi sitten. Kesälomalla kevennyin tilapäisesti muutaman kilon, kun kokeilin Alku-valmennuksen viiden viikon tehostarttia. Järkyttävät määrät kasviksia ja marjoja sisältävä ruokavalio osoittautui vaikeaksi soveltaa arkeen. En keksinyt, miten pystyisin syömään ohjelman mukaiset 2-4 monipuolista lämmintä ateriaa päivässä viettämättä tuntitolkulla aikaa keittiössä joka päivä. Maidottomuus ja gluteenittomuus eivät myöskään napanneet, koska en saanut niistä mitään hyötyjä.

Avaa ovi Iso-Puolalan jouluun – 1 200 lukijaa

Turun palolta säästynyt Iso-Puolalan talo oli jouluasussaan niin hurmaava, että olen iloinen kirjoituksen suosiosta. Luulin olevani nokkela, kun ostin sieltä joulupöydän keskipisteeksi kauniin koristeen, joka taisi alun perin olla tarkoitettu ruutuikkunan alalaidan somisteeksi. Se muistutti kuulemma erehdyttävästi salaattivatia. Pienet katajan oksat näyttivät hämärässä friseesalaatilta ja valkoiset pallot minimozzarelloilta. Myös kanelitangot veivät ajatukset ruokaan.

Olen lääkkeiden väärinkäyttäjä – entä sinä? 1 000 lukijaa

Tämän postauksen lukijat löysivät vasta hiljalleen. Käsittelen siinä oikeaa tapaa säilyttää lääkkeitä ja tunnustan, että itse teen kaikki mahdolliset virheet. Kuljetan matkoilla edelleen lääkkeitä mukana pienessä rasiassa, jossa ovat melatoniinit, mielialalääkkeet ja särkylääkkeet iloisesti sekaisin. Kotona olen parantanut tapojani, enkä enää tyhjennä lääkepurkkeja snapsilaseihin. Lääkkeethän pitäisi säilyttää omissa pakkauksissaan, jotta olosuhdetekijät eivät vaikuttaisi niihin.

Kauristytön lempimekko – 900 lukijaa

Neulevalmistaja Kainon tunikat ja mekot ovat sekä minun että lukijoiden suosikkeja. Peura on yksi kainottarien ihanimmista kuoseista ja edelleen mallistossa. Tässä esiteltyjen mekon ja tunikan lisäksi minulla on sini-musta tunika. Nämä vaatteet ovat pääsyy siihen, että musta on hiipinyt takaisin vaatekaappiini. Mustan invaasio huipentui loppusyksyllä mustan nahkatakin hankintaan. Maltan tuskin odottaa, että säät lämpenevät ja pääsen taas käyttämään sitä.

Uusi mekko! Tervetuloa kesä kukkaviidakossa – 900 lukijaa

Kainon ennennäkemättömän runsas Paratiisi-kuosi pääsi vaatekaappiini pitkähihaisena mekkona. Se oli mielestäni aluksi vähän väljä, joten runtelin sen pesukoneessa pienemmäksi ja sitten harmittelin, kun mittasuhteet muuttuivat ja mekosta tuli liiankin lyhyt. Puuvillaneulemekko on tosi helppo tapa pukeutua, joten käytin sitä arki- ja kotivaatteena keväästä kesän ennätyshelteisiin saakka. Ja tietysti taas uudelleen syksymmällä.

Mainio matkapuvustoni ja miten se toimi kohteessa – 900 lukijaa

Matkapuvustoni ei ollut oikeasti ihan niin kätevä kuin annoin ymmärtää. Lantiolta piukat kuviolliset housut olisivat tarvinneet parikseen pidempiä paitoja ja tunikoita, joita minulla ei tuolloin vielä ollut. Sittemmin hankin Masain verkkokaupasta pitkä- ja lyhythihaisen valkoisen pitkän paitapuseron/tunikan, jotka ratkaisivat ongelman. Toinen noista tunikoista esiintyy vuoden suosituimmassa postauksessa farkkujen ja sinisen bukleejakun kanssa.

Seuraavalle matkalle pakkasin mustat neuloshousut ja tummanharmaat villaneulehousut, valkoisen ison paitapuseron, sini-mustan Peura-tunikan ja harmaan kasmirneuleen. Paljon parempi yhdistelmä.

Kävinkö Fiskarsissa vai Fifth Avenuella – 800 lukijaa

Kesäinen Fiskarin kylä eli tutummin Fiskars yllätti ostosmahdollisuuksillaan. Ostin Fiskarsin tehtaanmyymälästä sakset (tietenkin!) ja raastimen. Mieluisin retkituliainen oli kuitenkin Kainon Paratiisi-paita lempeän sinisävyisenä. Jos tämä väritys tulisi uudestaan tuotantoon, ostaisin, vaikka kuvio ja malli olisi mikä. Valkoinen pellavapaita sen sijaan oli virheostos – sittenkin liian pieni.

Kävin teellä Tampereella – 800 lukijaa

Helmikuussa poikkesin teellä Viinikan Lillanissa ja esittelin muitakin mukavia Tampereen kahviloita. Tampere on nuoruuteni kaupunki, jonka kadut kantavat nostalgisia muistoja. Jostakin syystä en osaa vetelehtiä kahviloissa missään muualla. Muuttaisin varmaan Tampereelle ennen pitkää, ellei Turun-kotini sijainti olisi niin ihanteellinen.

Kudoin tätä pitsineuletta yli vuoden – 700 lukijaa

Neulemalli oli niin vaikea, ettei sitä tehdessä voinut katsella televisiota tai ylipäätään keskittyä mihinkään muuhun. Ihme, että sain sen valmiiksi. Nyt minulla on tekeillä samasta lankayhdistelmästä pitkähkö villatakki, josta puuttuu enää hihat ja puolet toisesta etukappaleesta. Sitä olen kutonut pääasiassa telkkarin edessä, mutta kivoja ohjelmia tulee niin harvoin, ettei neule etene. Tällä hetkellä katson vain Nelikkoa ja Tuntematonta sotilasta, eikä niillä pitkälle pötkitä.

Kesän kehutuin asu – 700 lukijaa

Kesäisiä vaatekuvia selatessa tulee kova ikävä kesää ja kesävaatteita. Tuokin yhdistelmä on niin kiva, että haluaisin pukeutua siihen heti! Ei näytä myöskään olevan mitään tarvetta ostaa uusia vaatteita tänä keväänä. Korkeintaan uudet pellavasortsit saatan tarvita entisten, kauhtuneiden tilalle. Vaan annas olla, kun kevät koittaa. Kyllä varmaan posti taas polkee paketteja ovelle. Kun ei se puvusto vaan millään tule täydelliseksi!

Siitä huolimatta tai juuri siksi minusta tuntuu, että vuodesta 2019 on tulossa oikein hyvä vuosi. Mainiota uutta vuotta myös sinulle, arvoisa lukijani!

Nyt saa uuden vuoden kunniaksi jälleen myös toivoa. Mistä aiheesta haluaisit minun kirjoittavan alkavana vuonna? Kerro kommenttikentässä! 

--

Päivän kuvat: Joulunajan tunnelmia.

Kommentit (0)

Minulta toivottiin jo kauan sitten postausta siitä, mitä olen lukenut viime aikoina. Luen mielelläni, mutta olen viime vuoden aikana lukenut niin surkean vähän, ettei siitä ole oikein riittänyt aiheeksi. Nyt olen kuitenkin hivenen terhentynyt lukijana. Syyllinen on työkaverini Pirkko Soininen, jolta on ilmestynyt alkuvuonna peräti kaksi kirjaa: taidemaalari Ellen Thesleffistä kertova romaani Ellen ja Eppu Nuotion kanssa kirjoitettu taidedekkari Sakset tyynyn alla. Onhan ne ollut ihan pakko lukea.

Minulta on myös kysytty, miltä se tuntuu, kun työkaveri saa ensin palkinnon runoistaan ja sitten häneltä julkaistaan kirja toisensa jälkeen. Hän esiintyy messuilla, antaa haastatteluja ja loistaa kirjallisten seurueiden keskipisteenä. Kuinka paljon käy kateeksi?

En tiedä, uskooko kukaan, kun sanon, ettei yhtään.

Pirkko on tullut kirjallisuuden kentälle jäädäkseen.

Kun kirjoittaa työkseen, on aika selvää, että kavereissa ja työkavereissakin on kirjoittajia, ja aika moni kirjoittaja lopulta kirjoittaa myös kirjan. Mitä useampi toteuttaa unelmansa, sitä parempihan se on. Ei se ole minulta poissa. Olen vilpittömän iloinen heidän puolestaan ja vain ihan vähän kade.

Ehkä senkään takia ei kaivele liikaa, että itse en ole elätellyt haaveita romaanin kirjoittamisesta. Minulla ei ole riittävää paloa henkilöhahmojen kehittelyyn ja oman maailman luomiseen sanoilla. Minulla on enemmän pilkkuihin liittyvää kuin sanataiteellista kunnianhimoa. Jokin hupaisan nokkela chick lit saattaisi luonnistua, mutta kuka sellaista kaipaa? En usko, että minulla olisi kaunokirjallisuudelle omaperäistä annettavaa.

Minulla ei ole myöskään kirjailijan identiteettiä. Vahva toimittajan identiteetti minulla on ollut, ja oli erittäin kova paikka, kun jouduin 20 vuotta sitten luopumaan pressikortistani vaihtaessani alaa.

Pirkon tiedän tehneen pitkäjänteistä työtä kirjailijan uran luomiseksi. On ihan oikein, että hän menestyy. Hän ei ole mikään yhden kirjan ihme, vaan tullut kirjallisuuden kentälle jäädäkseen.

Kirjani syntyi suuresta sanomisen tarpeesta, mutta tarve meni ohi, kun asiat oli sanottu.

Pikkuhippusen luulen osaavani eläytyä kirjailijan uran kohokohtiin. Tiedän, miltä tuntuu innostua aiheestaan, tarjota käsikirjoitusta julkaistavaksi, saada myönteinen vastaus ja allekirjoittaa kustannussopimus. Kirjoittamani kevyt tietokirja Äitipuolen käsikirja julkaistiin muistaakseni vuonna 2003. Se syntyi suuresta sanomisen tarpeesta, mutta tarve meni ohi, kun asiat oli sanottu.

Jotakin tiedän myös kirjoittajan arjesta. Senkin, ettei kirjan kirjoittaminen työn ohella ole vaikeaa, jos motivaatio on kunnossa. On täysin mahdollista nipistää arkipäivisin kaksi tuntia illasta ja viikonloppuisin 7-8 tuntia kirjoittamiselle. Itse kirjoitin, kun koululainen oli mennyt nukkumaan. Moni käyttää saman ajan muihin harrastuksiinsa.

Kirjan kirjoittaminen vie tiedonhankinnan jälkeen tuolla ajankäytöllä kolmisen kuukautta, jos sitäkään. Sen ajan pystyy kyllä olemaan katsomatta tv-sarjoja tai näpertelemättä sukankutimen parissa. Tuossa ei tosin ole vielä korjailuvaihe mukana, mutta se voi olla myös lyhyt.

Kirjani julkkareissa olisin luultavasti piiloutunut vessaan tai verhon taakse.

Kirjan kirjoittaminen oli huisin hauskaa. Se ei kuitenkaan päättynyt ihan sellaisiin riemujuhliin kuin olin etukäteen kuvitellut.

Kirjani esittely ehti kustantajan katalogiin vasta jälkeenpäin. Julkkareita ei järjestetty, eikä kustannustoimittajani kutsunut minua kustantajan puutarhajuhliin. Minut pyydettiin kaikkiaan kolmeen paikkaan puhumaan. Yhteen niistä en voinut mennä, koska en pystynyt ottamaan vapaapäivää töistä, ja olisin joutunut maksamaan matkani toiselle puolelle Suomea itse. Kirjamessuilla esiinnyin aamupäivän toiseksi ensimmäisenä puhujana noin viidelle kuulijalle. Valtaosa palkkiostani kului siihen, kun ostin kustantajalta 20 kappaletta omia kirjojani jaellakseni niitä kirjan tekemiseen osallistuneille sekä sukulaisille ja ystäville.

Kirjan julkaisu ei tuonut ystäviä, vaikutusvaltaa, mainetta tai kunniaa, rahaa ei sitäkään vähää. Niinpä kun mieleni valtasi seuraava aihe, josta minulla oli sanottavaa, en kirjoittanut kirjaa. Aloitin blogin.

Dementin omainen -blogini on aiheen rajauksen puolesta verrattavissa kirjaan. Sillä on ollut kaikkiaan noin 130 000 lukijaa, ja sitä käy edelleen lukemassa noin 1 500 henkeä kuukaudessa, vaikken ole päivittänyt sitä vuosiin. Äitipuolen käsikirjasta otettiin 2 000 kappaleen painos, joka myytiin loppuun kahdessa vuodessa eli sitä ei ole enää saatavissa muualta kuin kirjastoista ja divareista.

Uskon, että olen tavoittanut blogilla suuremman lukijakunnan kuin kirjalla. Kirjoittamisen ilon ohella se on minulle tärkeintä. Kirjani julkkareissakin olisin luultavasti tuntenut olevani väärässä paikassa ja piiloutunut vessaan tai verhon taakse.

Ei nuoruus vaadi rohkeutta, vaan vanhuus.

No niin, näettekös, minun piti kirjoittaa Pirkon kirjoista, mutta harhauduin jaarittelemaan satunnaisesta tietokirjan tekemisestäni, joka on eri asia kuin runoilijan ja romaanikirjailijan ura. Ei itsekeskeinen ihminen osaa kirjoittaa muista kuin itsestään.

Siis että kannattaako ne kirjat lukea? No ilman muuta kannattaa!  Suosittelen lämpimästi.

Spoilaan sen verran, että Sakset tyynyn alla -kirjan loppu jätti hymyn huulille ja mieleen ajatuksen, että tätä pitää saada pian lisää! Ellen sensijaan päättyy yhtä aforistisesti kuin alkaakin, mikä ei toki ole moite, kirjat vain ovat hyvin erilaiset. Pieni ote:

"Nuorena ei tiedä, millaista on menettää pikkuhiljaa kaikki. Ei nuoruus vaadi rohkeutta, vaan vanhuus."

Kiitos, Pirkko!

--

Päivän kuvat: Pirkon kirja ja Pirkon ja Epun kirja paistattelevat parvekkeella.

Kommentit (4)

Kirjaa odotellessa
1/4 | 

Muistelen, että joskus Dementin omainen -blogissa lupailit käydä läpi anopiltasi jääneet dokumentit ja kirjoittaa hänen elämästään. Saatoit suunnitella sitä eläkepäiville. Toivottavasti voi tehdä sen, sillä aihe vaikuttaa kiinnostavalta.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Jaa-a, aika näyttää, tuotanko kirjan vai pettymyksen. Vaarallisia tuollaiset puolihuolimattomasti heitetyt lupaukset ;)

JattaM
2/4 | 

Taisin tämän blogin vinkkauksen perusteella lukea Nuotion ja Soinisen edellisen, muistaakseni Nainen parvekkeella, ja tykästyin. Siis Sakset tyynyn alla  liittyy seuraavaksi hakulistalle :).

Maija
Liittynyt15.10.2015

Ehdottomasti! Uutuuden yhteydet Suomeen ja täällä tunnettuihin historiallisiin henkilöihin ovat heikommat kuin Nainen parvekkeella -kirjan, mutta ehkä juuri siksi kirjoittajien mielikuvitus laukkaa pidäkkeettömämmin ja tarina on vielä vetävämpi.

Vuosi 2017 on ollut täynnä muutoksia - tosin mikäpä vuosi ei olisi? Täällä blogissa olen kertonut muun muassa toipumiseni vaiheista, putkiremontista ja vaatehankinnoista. Paljon on jäänyt blogin ulkopuolellekin. Selostamatta jäi esimerkiksi työpaikkani muutto upouusiin, hienoihin tiloihin, mikä tarkoitti samalla siirtymistä omasta työhuoneesta avokonttoriin. Se oli paljon isompi muutos kuin uudet farkut, mutta blogi on aina vain siivu elämästä.

Kokosin tähän vuosikatsaukseen linkit vuoden luetuimpiin blogikirjoituksiin. Samalla kerron, mitä asialle on vuoden mittaan tapahtunut.

1. Leggingsit, joita 55+ voi käyttää julkisella paikalla, 8 600 lukijaa

Tammikuussa julkaistu kirjoitus oli ylivoimaisesti vuoden suosituin. Vaikea sanoa, miksi, vaikka olenkin ollut Kaino-neuleleggingseihini tosi tyytyväinen. Tilasin keväällä vielä kolmannet, Kori-kuvioiset puuvillapöksyt. Ne ovatkin ainoat, jotka ovat pysyneet toistaiseksi ehjinä. Villaa sisältävät neulehousut ovat tosi ihania, mutta ne viettävät paljon aikaa varikolla reikiintymisen takia. Reikiä syntyy etenkin kohtaan, jossa reidet hankaavat toisiaan. Parsinneulalla on ollut ennätyspaljon käyttöä!

 

2. Liikunta ei ole aina hyväksi, olipa vaihdevuodet tai ei, 6 300 lukijaa

Palasin suosikkiaiheeseeni, liikunnan riskeihin, kesäkuussa. Eräässä lehtijutussa väitettiin puolihuolimattomasti, että kaikesta liikunnasta on aina hyötyä kaikille, mikä tietenkin on liioittelua tai muuten vain epätotuus. Liikunta on erinomainen parannuskeino moneen vaivaan niille, jotka ovat saaneet synnyinlahjaksi täydellisesti toimivan kehon. Liikuntaelimistön pienet valuviat tulevat kuitenkin tyypillisesti esiin keski-iässä, vaihdevuosien aikaan, kun vanheneva keho ei enää kestä virheasentojen aiheuttamaa rasitusta. Olen edelleen samaa mieltä ja olen iloinen, että kirjoitus keräsi runsaasti lukijoita.

 

3. Gaalavaatetta etsimässä eli pikkukirjava on uusi musta, 1 500 lukijaa

Tässä helmikuun postauksessa kerroin, miten hankin gaalailtaa varten Anne-Mari Pahkalan suunnitteleman silkkikimonon. Pahkalan pukuja nähtiin useita Linnan juhlissa, huomasitteko? En ole käyttänyt kimonoa niin paljon kuin luulin, koska kokemus osoitti, että se on mekoksi hiukkasen liian lyhyt. Ei ole kiva, kun julkisella paikalla istuessa huomaakin yhtäkkiä, että takapuolen ja istuimen välissä on pelkät sukkahousut eikä mekkoa ollenkaan.

 

4. Näin käyt kampaajalla ilman katastrofia, 1 500 lukijaa

Olen vaihtanut hiusteni väriä ja pituutta useita kertoja elämäni aikana, mutta kampaajasta olen luopunut vain pakon edessä. Joko olen muuttanut paikkakunnalta toiselle tai kampaaja on vaihtanut alaa, jäänyt pitkälle hoitovapaalle tai vastaavaa. Uskon, että vain luottokampaajan kanssa dramaattisetkin muutokset onnistuvat ilman harmaita hiuksia. Viimeisin värinvaihtoni on piakkoin ohi. Tammikuussa aion leikkauttaa viimeisetkin värjätyt latvat pois, ja sitten olen jälleen kokonaan naturelle. Harmaata on ohimoilla, muttei kovin paljon.

 

5. Kotiin jäämisessä ei ole mitään säälittävää, koska koti on tärkeä tyytyväisyyden lähde, 1400 lukijaa

Elokuussa pääsin paasaamaan kodin merkityksestä, kun Helsingin Sanomat julkaisi samasta aiheesta tekemänsä kyselyn tulokset. Olin aivan hukassa keväällä, kun jouduimme asumaan kolme kuukautta väistöasunnossa putkiremontin takia. Muutto takaisin kotiin heinäkuussa oli koko vuoden ihanin tapahtuma, ja koko loma kului kotia järjestellen.

 

6. Hanki uudet prillit - niillä näet nimittäin, 1200 lukijaa

Lokakuussa sain aikaiseksi hankkia uudet silmälasit. Menin päähänpistosta eri optikolle kuin aikaisemmin, ja yllätyin iloisesti, kun sain entistä paljon paremmat moniteholasit. Opin, että optikoihin pätee sama kuin kampaajiin: kun löydät hyvän, älä vaihda. Jos et ole tyytyväinen, älä mene samaan paikkaan uudestaan - paitsi, jos aiot kysyä, mistä kiikastaa. Minä hölmö luulin, että monitehojen kuuluukin olla huonot.

 

7. Seitsemän syytä välttää mustaa, 1100 lukijaa

Mustat vaatteet jakavat suomalaiset naiset kahteen leiriin. Monille ne ovat vaatevaraston perusta, toiset taas välttävät niitä. Kerroin marraskuussa, miten annoin mustalle pikkusormen ja se oli vähällä viedä koko käden, vaikka oikeasti olen värikkäämpien vaatteiden ystävä. Postauksen kuvassa näkyy musta leikekirjailtu mekko, jonka ostin viime keväänä alennusmyynnistä pikkujoulumekoksi. Yllättäen firman pikkujouluissa olikin teema. Bling bling. Ei auttanut muu kuin ostaa kuparinväriseen lankaan tehdyt jouluvalot. Kiedoin langan ympärilleni ja piilotin patterit rintaliiveihin. Oli tosi kätevää pimeässä tilassa, kun oli omat valot koko ajan mukana.

 

8. Paras mekko ikinä, 1100 lukijaa

Huhtikuussa tein yhteistyöpostauksen neulevalmistaja Kainon kanssa. Esittelin heidän Lehtokielo-mekkonsa, jossa on kerrassaan nerokas, kurvikkaallekin vartalolle mainiosti sopiva leikkaus. Olen käyttänyt mekkoa todella paljon, ja syksyn mallistosta hankin toisen samanmallisen, mutta eri värisen mekon. Suosittelen lämpimästi! Mekosta tulee vielä parempi, kun sen pesee kertaalleen. Neule ikään kuin tiivistyy, ja mekko lyhenee hivenen.

 

9. Enää kaksi viikkoa - valmistuuko putkiremontti ajoissa? 1100 lukijaa

Monista putkiremonttia ja siihen liittyviä sisustusratkaisuja koskevista kirjoituksistani kohosi listalle vain yksi. Luulin, että valmistuneen remontin esittely kiinnostaisi lukijoita eniten, mutta ei: aidot työmaakuvat vetivät pidemmän korren. Kahden viimeisen viikon aikana työmaalla tapahtui paljon, ja remontti valmistui kuin valmistuikin sovitusti. Linja luovutettiin taloyhtiölle kesäkuun viimeisenä aamupäivällä, ja illalla muutimme sisään. Itse asiassa koko taloyhtiön remontti valmistui peräti kolme viikkoa etuajassa nyt joulun alla. Isännöitsijä sanoi, ettei hän ole koskaan kuullut vastaavasta. Useinhan remontit ovat vähän myöhässä.

 

10. Lapsettomuus ei aina ole järisyttävän traumaattista, 1000 lukijaa

Kesäkuussa pöyhäisin arkaa aihetta, kun kerroin omat kokemukseni lapsettomuudesta. En ole koskaan kaivannut omaa lasta, ja olen jättäytynyt vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Tunnen silti hieman myös lapsiperheen arkea, koska sain mieheni kautta kivan ja rakkaan bonustyttären. Aika näyttää, tuleeko minusta yksinäinen vanhus ja onko se onni vai onnettomuus.

 

Vanhemmista kirjoituksistani tämä Arcoxia-särkylääkettä koskeva postaus on ollut käsittämättömän suosittu. Sitä on luettu tänä vuonna yli 5 000 kertaa ja kaikkiaan yli 7 000 kertaa. En keksi muuta selitystä kuin sen, että se löytyy helposti lääkkeen nimellä googlatessa, eikä lääkkeistä ole liikkeellä kovin paljon käyttäjäkokemuksia.

Syksyllä ilmoitin hiljentäväni tahtia. Annoin itselleni luvan kirjoittaa vain kerran viikossa ja pitää välillä pidempiäkin taukoja. Niitä ei sitten ole tarvittukaan, mutta jatkosta en lupaa mitään varmaa. Tiistaisin kannattaa joka tapauksessa käydä katsomassa, olisiko uusi postaus tullut.

Ensi tiistaina vuosi on jo vaihtunut, joten kiitän lukijoitani jo nyt kuluneesta vuodesta ja toivotan onnea vuodeksi 2018!

--

Päivän kuva: Kieloja.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016