Vuoden urotyö: Raivasin lupiinipellosta perunamaan

Katselin sitä kasvimaan palaa jo edellisenä kesänä. Panin merkille, että siinä kasvoi valtava raparperi, joka kukki yli kaksimetrisillä kukkavarsilla. Oli myös kookas mustaherukkapensas. Palsta näytti kuitenkin hoitamattomalta: oli lupiinia, vuohenputkea, hevonhierakkaa, voikukkaa ja päivänkakkaraa. En todellakaan aikonut ottaa sitä vaivoikseni. Olinhan perustamassa kukkapuutarhaa omalle tontille, ja siinä riittäisi tekemistä vuosiksi.

Olin hankkiutunut ensimmäisen kesän jälkeen eroon lavakauluksista, joissa aikaisemmat omistajat olivat kasvattaneet perunaa, juureksia, yrttejä ja mansikkaa Villa Palasen tontilla. Tiesin kyllä, että siirtolapuutarhat perustettiin alun perin sitä varten, että palstoilla kasvatettaisiin ruokaa. Joka palstalla piti olla hedelmäpuita, marjapensaita ja kasvimaa. Keittelin hymy huulilla omenahilloa Palasen hedelmistä, mutta olin varma, että saan Turun kauppatorilta paremmat perunat, porkkanat ja valkosipulit kuin omasta maasta. Siis ei kasvimaata, ei, ei, ei.

Minulle tarjottiin toista palstaa, mutta se oli liian pieni, valmis ja kaukana.

En osaa edelleenkään sanoa, mikä muutti mieleni. Keskellä synkintä kaamosta päähäni vain pälkähti, että minun kannattaisi varata tuo kasvimaan palanen ennen kuin joku muu nappaa sen. Arvelin, etten kesällä 2023 vielä viljelisi siinä, ainakaan vihanneksia, mutta voisin aloittaa sen raivaamisen sitä hetkeä varten, kun Palasen perennapenkit olisivat valmiita ja minulle jäisi aikaa kasvimaan hoitoon.

Tuumasta toimeen. Heti toukokuun alussa, kun siirtolapuutarhan toimintakausi alkoi, tein treffit yhdistyksen rekisterinpitäjän kanssa kasvimaiden kulmalle. Hän esitteli minulle myös toisen vaihtoehdon: valmiiksi muokatun palstan, joka oli suhteellisen lähellä vesipistettä ja siten helppo kasteltava. Se oli kuitenkin minulle liian pieni, liian valmis ja liian kaukana Villa Palasesta. Olin mielessäni jo päättänyt kyntää kyisen pellon, joten vuokrasin sen.

Alkoi vimmattu googletus. Selvisi, että lupiini on haitallinen vieraslaji, joka leviää erittäin tehokkaasti siemenistä. Se ei kuitenkaan monista itseään juurakoiden avulla, joten pääsisin hyvään alkuun kaivamalla juurakot pois ja estämällä jäljelle jääneitä lupiineja kukkimasta.

Vuohenputki sen sijaan leviää nimenomaan pienistäkin juurenpaloista, ja sen tehokkain hävittämistapa on säännöllinen niittäminen juuri oikeassa vaiheessa, kun kasvissa on vasta muutama lehti. Kun tämän tekee toistuvasti, kasvi näivettyy vähitellen. Kasvimaa oli kuitenkin paikoitellen niin täynnä vuohenputken juuria, että lapion sai lyötyä vain vaivoin niiden läpi. Kyllä ne piti perata pois, jos alalle aikoi jotakin istuttaa tai kylvää.

Valtavien lupiininjuurakoiden vetäminen maasta oli nautinnollista.

Oli aurinkoinen ja raikas kevätpäivä, kun talkooavuksi tulleen tätini kanssa iskimme ensi kertaa lapiomme kasvimaan multaan. Lupiinin juurakot olivat valtavia! Niiden kiskominen maasta oli suorastaan nautinnollista. Melkein yhtä mukavaa oli paksujen, valkoisten vuohenputken juurien erottelu käännetyistä lapiollisista. Maa vaikutti muhevalta, ja onkilieroja oli paljon. Onnittelin itseäni hankinnasta: mahtavaa peltomultaa!

Ämpärit täyttyivät nopeasti juurakoista, mutta melkein yhtä nopeasti hupenivat voimamme. Saimme ensimmäisenä päivänä puhdistetuksi korkeintaan kolmen neliömetrin alan. Olimme silti onnellisia ja ylpeitä. Seuraavana aamuna olimme kipeitä.

Alkukesä oli täysin sateeton, joten aurinkokuivuri toimi tehokkaasti.

Seuraavaksi kerraksi toin palstalle pressun ja myöhemmin vielä toisen. Levitin pressut kasvimaan eteläpäätyyn kahdessa tarkoituksessa: ne tukahduttaisivat alla olevat rikkaruohot ja niiden päälle voisi kantaa juurakot kuivumaan. Se oli hyvä idea. Alkukesä oli Palasessa täysin sateeton, joten aurinkokuivuri toimi tehokkasti. Kun siirsin juurakot talikolla jätesäkkeihin heinäkuussa, ne olivat rutikuivia ja kevyitä.

Havittelin aluksi noin neljäsosaa palstasta perunamaaksi. Juurakoita oli kuitenkin niin paljon enemmän kuin vapaa-aikaa, että olisin ollut pulassa, ellei myös muuan riuska (lue: nuori) ystäväni olisi ilmoittautunut avuksi. Hän sanoi kaipaavansa liikuntaa ja ulkoilmaa sisällä istumisen vastapainoksi, joten tilanne oli win-win. 

Nyt alkoi tapahtua. Ystäväni keskittyi maan kääntämiseen ja lupiineihin ja me muut poimimme pienemmät juuret multapaakuista käsin ja kolmipiikkisellä haralla. Toukokuun loppuun mennessä kolmen koplamme sai peratuksi noin puolet vuokramaan alasta. Työ jatkui syksyllä niin, että tällä hetkellä kääntämättä on enää pressujen alle jäänyt maa. Sen vuoro on ensi keväänä.

Sain perunat maahan kerralla, mutta sen jäkeen oli pakko levätä kaksi päivää.

Perunoiden idättäminen jäi viime tinkaan. Eihän minulla ollut kasvimaata vielä silloin, kun olisi pitänyt aloittaa. Arvelin ensin, että kahden kilon pussillinen Annabelle-siemenperunaa riittäisi, mutta kun perkuutyö eteni, ymmärsin, ettei niistä olisi kuin vähän alkuun. Ostin vielä toisen samanlaisen pussillisen. Kolmaskin pussillinen olisi kulunut.

Toisaalta oli onni, ettei perunoita ollut enempää. En ollut tajunnut, miten raskasta vakojen vetäminen kuokalla peltomultaan ja perunoiden kunnollinen peittäminen on. Olisin tarvinnut apua siihenkin. Sain perunat maahan miten kuten kerralla, mutta sen jälkeen oli pakko levätä kaksi päivää. Vatsalihakset, selkälihakset, reidet, jänteet – kaikki kipeinä.

Perunamaa pysyi yllättävän siistinä heinäkuun loppuun asti. Karu totuus paljastui kuitenkin sateiden myötä elokuussa, kun mullan mahtava siemenpankki heräsi eloon. Syyskuuhun mennessä perunan varsia tuskin enää erotti rikkaruohojen joukosta. En ehtinyt kitkeä, joten annoin olla.

Eniten oman maan perunoissa yllätti maku.

Nostin ensimmäiset perunat 65 päivää istutuksesta todistajien läsnäollessa. Hämmästyin nähdessäni, miten sieviä, siistejä ja puhtaita ne olivat, mutta eniten yllätti maku. Nehän olivat herkullisia, paljon parempia kuin kauppatorin parhaat. En ollut laskenut niiden varaan mitään. Pidin täysin mahdollisena, että viljely epäonnistuisi ensikertalaiselta, joten täydellisyyttä hipova sato ylitti odotukseni monin verroin.

Ei viljely ihan täysin onnistunut. Perunarutto iski lehtiin ja varsiin, mutten pitänyt kiirettä varsien katkaisemisessa, koska oli muuta tekemistä. Rutto ehtikin vioittaa muutamia mukuloita ennen kuin ehdin hätiin. Muutama peruna oli myös saanut osuman kuokasta, kun multasin perunoita kesäkuussa, ja muutama oli osittain vihertynyt. Täytyy olla ensi kerralla huolellisempi.

Perunoiden nostaminen oli muuten yhtä raskasta kuin istutus, ellei raskaampaa. En ihmettele yhtään, että maatiloilla sekä perunan istutus että nosto on valtaosin koneellistettu. 

Terävällä sirpillä oli ilo huiskia menemään.

Palatakseni lupiineihin ja vuohenputkiin: niitin kesän aikana useita kertoja sirpillä sen kasvimaan osuuden, jota ei ollut vielä käännetty. Sirppi oli tuliterä eli hyvin terävä. Oli ilo huiskia sillä menemään. Nyt vain huolettaa, kun en tiedä, missä saisin sirppini teroitettua. Itse en valitettavasti osaa eikä minulla ole tahkoa.

Kuivia lupiinin ja vuohenputken juuria kertyi peratulta perunamaan osuudelta viisi jätesäkillistä. Ne eivät mahtuneet Villa Palasen puutarhajätekompostoreihin, puhumattakaan lämpökompostorista, joten järjestin niille kyydin Topinojan jäteasemalle. En erotellut eri lajien juurakoita toisistaan, joten jäte ei ollut puhdasta haitallista vieraslajia. Menikö se täydestä, en osaa sanoa, koska en ollut mukana.

Jäteyhtiö ohjeisti vielä alkukesällä tuomaan lupiinijätteet kaksinkertaisissa jätesäkeissä jäteasemalle. Sittemmin ohjetta on täsmennetty niin, että juurakot voisi kompostoida itse, ellei mukana ole kypsiä siemeniä. Jäteasemalle pitäisi viedä vain lupiinijäte, joka sisältää siemenkotia. Palasen jätteessä ei siemenkotia ollut.

Ensi kesän juurakkojätteet saattavat hyvällä onnella mahtua Palasen kompostoreihin. Perkaamatta on enää suhteellisen pieni ala, jonka valtalaji on lupiinin sijasta hevonhierakka.

Olen varautunut siihen, että saan niittää vuohenputkia ja kiskoa lupiineja maasta vielä pitkään, kenties täältä ikuisuuteen. Olkoon niin. Jokin hinta kai maailmankaikkeuden parhaista perunoista on kohtuullista maksaa.