Alppiruusut olivat parhaassa kukassa Tukholman yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, Bergianska Trädgårdenissa eilen. Mehiläiset pörräsivät ja pääskyset liversivät. Zoomailin kameralla parhaita kukintoja.

Kas, tuolla pienen kallion päällä näyttäisi olevan mainio kukka-apaja: useita eri lajikkeita kauniisti lomittain. Vilkaisin ympärilleni. Ei ketään, joten rohkaistuin kiipeämään keskelle puskaa. Tiesin, ettei täältä saa poimia mitään, mutta onko pakko pysyä polulla? Ei aavistustakaan.

Juuri, kun olin saanut tähtäimeen erityisen upean näkymän, alapuoleltani kuului: ”Hej, Madame!” Joku nuori mies siellä huuteli. Ajattelin, että hän on varmaan puistonvartija, joka haluaa ohjata minut takaisin polulle, joten käännyin kuuntelemaan. Seurasi pitkä polotus hieman murteellista ruotsia. Kuulosti epäilyttävältä. Ei kai hän voinut olla uimarantaa vailla?

Pyysin varmuuden vuoksi saman englanniksi. Kyllä vain, poika etsi uimapaikkaa. Puutarha sijaitsee niemellä, jonka molemmin puolin kimmelsi vesi, joten pidin täysin mahdollisena, että jossakin lähistöllä voisi olla uimalaitos. Avuliaana Aatuna kaivoin laukustani puutarhan kartan. Hetkinen vain!

Ei, ei missään näkynyt uimarantaan viittaavaa merkkiä. Totesin tilanteen nuorukaiselle. Hän ei luovuttanut, vaan päinvastoin alkoi selittää, että oikeastaan hän halusi uida alasti, ja tietäisinkö suojaisan paikan, jossa hän voisi riisuutua?

Jasså!

Kiirehdin selittämään, että olen kiinnostunut vain kukista.

Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun tajusin, että nuori mies olikin kenties vailla lemmenhetkeä, mahdolliseti al fresco tai turistin hotellihuoneessa. Kiirehdin selittämään, etten valitettavasti pysty auttamaan häntä ja lisäksi olen kiinnostunut vain kukista, en niinkään mehiläisistä.

Nuorukainen toivotti minulle kohteliaasti miellyttäviä valokuvaushetkiä ja jatkoi matkaansa. Minä sukelsin yhä syvemmälle rhododendronpuskaan yhtä punehtuneena kuin kukkaset. Oliko tämä tottakaan? Oliko minut juuri yritetty iskeä yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa keskellä kirkasta päivää?

Entä olisiko lysti ollut ilmaista vai olisiko mies pyytänyt maksua? Se jäi selvittämättä. Veikkaan, että luonnon ihmeiden lähempi tarkastelu olisi tullut kalliiksi tavalla tai toisella. Olisin toki voinut selittää, että ei minulla ole rahaakaan. Se oli ihan totta, minulla ei ollut kruunun kruunua.

Tosin Tukholma alkaa olla varsin pitkälti setelirahaton vyöhyke. Oliko gigololla kenties pieni, kätevä korttimaksulaite taskussaan? Rohkeampi nainen olisi selvittänyt tämänkin. Minä en.

En koskaan kuulunut niihin tyttöihin, jotka saavat hätistellä miehiä ympäriltään kuin paarmoja. Perääni ei ole huudeltu kadulla kohteliaisuuksia eikä liioin ruokottomuuksia. Eikä kukaan ole tietenkään ikinä yrittänyt iskeä minua julkisessa puistossa. 

Jotkut asiat ovat nähtävästi mahdollisia vasta tietyssä iässä. En ole ihan varma, pitäisikö olla imarreltu. Luultavasti ei, mutta vähän olen kumminkin.

Näytän ilmeisesti riittävän rikkaalta pystyäkseni ylläpitämään rattopoikaa. Onhan sekin jotakin.

--

Päivän kuvat: Alppiruusuja Bergianska Trädgårdenissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016