Villa Palasen daaliakesä 2024

Nyt kun hätäisimmät jo suunnittelevat ensi kesän daaliapenkkejä, on korkea aika paljastaa, miten siirtolapuutarhapalstani Villa Palasen daaliakesä sujui. Se nimittäin meni pahasti penkin alle. Epäonnistuin surkeasti daalianjuurakoiden esikasvatuksessa siten, että valtaosa sekä vanhoista että vasta hankituista juurakoista homehtui. Homehtui! Juuri niin.

En ollut talven mittaan käynyt ollenkaan katsomassa juurakoitani kerrostalon kylmäkellarissa. Olisi pitänyt, ja suihkupullon olisi pitänyt olla mukana. Noin kolmasosa juurakoista oli kuivunut niin pahoin, etten uskonut niiden enää virkoavan, ja loputkin muistuttivat rusinaa, mutta saattoivat hyvällä onnella olla vielä pelastettavissa.

Ihan oma vika toki. Minulta loppuivat syksyllä muovilaatikot ja turve kesken, joten lykkäsin osan juurakoista pahvilaatikoihin ja ripottelin vain pienen kerroksen turvetta päälle. Kaikki nämä juurakot jouduin siirtämään keväällä biojäteastiaan. Loppujen kanssa tein sen virheen, että liotin niitä ensin pari vuorokautta vedessä ja sen jälkeen istutin ne märkään multaan.

Joskus multasäkki vaikuttaa ostettaessa epäilyttävän painavalta. Jatkossa osaan olla ostamatta sellaista säkkiä, sillä se on päässyt varastoinnin aikana vettymään. Multa oli aivan litimärkää, ja kaikki siihen multaan istuttamani vanhat ja ostojuurakot homehtuivat esikasvatuksen aikana. Osa vain vähäsen, osa todella pahasti.

Minulla oli alun perin 22 vanhaa ja 12 uutta juurakkoa eli yhteensä 34. Lajikkeita ei ollut yhtä monta, koska olin jakanut vanhimpia daalioitani. Kun istutin jokaisen juurakon, jossa näkyi pienikin elonmerkki, sain kokoon 25 daaliaa, joilla pitkä daaliapenkki tuli sopivasti täyteen. Tai olisi tullut, jos kaikki juurakot olisivat tehneet verson ja kukkineet.

Se ei haitannut, että kaksi kolmesta Gold Crownista homehtui. Se haittasi, että menetin suurimmat suosikkini, Mayan ja Break Outin. Myös Iced Tea, Bacardi, Art Deco ja Bishop of Dover katosivat jäljettömiin istutuksen jälkeen. Cornel Bronze, Hillcrest Suffusion ja Penhill Watermelon tuottivat juurakon ja verson, joten niistä saan ehkä ensi kesänä kukkivat daaliat, jos hyvin käy.

Palasessa kävi loppukesällä paljon vieraita, mutta en usko, että kukaan huomasi daaliapenkissä käynyttä katoa.  Penkin etureunaan istutetut, rehevät leijonankidat auttoivat paljon, ja varsinaisen penkin aukkopaikkoihin istutin keskikesällä hämäykseksi murattia. Sillähän arkkitehditkin kuulemma peittävät virheensä.

Esittelen nyt kuvilla ne 13 lajiketta, jotka onnistuivat kukkimaan. Aloitan suosikeistani.

1. Cafe au Lait

Lempeää maitokahvia jäljittelevä jätti, Cafe au Lait, on monen daaliasuosikki ja täysin maineensa veroinen. Sen kukat ovat isot, kauniit ja kestävät ja niitä tulee useita kerralla. Lajike on melko myöhäinen, kuten useimmat muutkin jättikokoiset daaliat. Cafe au Lait on vankka mutta korkea, joten pelkäsin sen kaatuvan tai katkeavan tuulessa. Niinpä tuin sen kolmikerroksisella rengastuella heti pienenä. Muille daalioille laitoin tukia tarvittaessa, ja tarvetta oli vain parilla lajikkeella. Ei siis mitään naruvirityksiä tänä vuonna.

2. Creme de Cognac

Kaksi vuotta vanha, jakamaton juurakko tuotti tasaisesti kukkia heinäkuun lopulta pakkasiin asti. Se oli kesän luottopelaaja, aina yhtä upea. Kasvutapa on melko matala ja pensasmainen, kuten Creme de Cassisillakin.

3. Miss Brandy

Istutin Miss Brandyn tällä kertaa näkyvälle paikalle lähelle porttia, koska arvasin sen aukaisevan isot, värikkäät ja vivahteikkaat kukkansa penkin ensimmäisenä. Niin tapahtuikin, ja tällä kertaa Konjakkineiti jaksoi kukkia edellisvuotista pidempään. Ei kuitenkaan syyskuun loppuun asti, kuten muut.

4. Strawberry Cream

Raikas klassikko. Tämän varhaisen ja varsin korkean daalian kukat ovat pienen puoleisia, mutta niitä on paljon ja ne aukeavat lähekkäin, joten siitä saa helposti runsaan näköisiä valokuvia. Olen iloinen, että kaksi vanhoista juurakoistani elpyi huonosta kohtelusta huolimatta.

5. Wizard of Oz

Ihmemaan velho tekee pallomaiset kukat, joita on pakko koskettaa vakuuttuakseen niiden aitoudesta. Ne näyttävät täydellisen muovisilta, kuin satuelokuvan lavasteilta.

6. Ambassador

Suurlähettilään juurakoita näkee harvoin myynnissä, vaikka lajike on korkea ja vahva ja kukkii runsaasti. Myöhäinen se toki on. Sen tumma, hopealla silattu väritys on mielestäni upea.

7. Gold Crown

Olen iloinen, että yksi vanhimman lajikkeeni juurakoista onnistui versomaan vielä kerran. Ainoa kaktusdaaliani on parhaimmillaan myöhään syksyllä, kun sen keltaiset kukat saavat oranssia ja punaista sävyä.

8. American Sunset

Räiskyvä ja rehevä Amerikan auringonlasku oli puolisoni suosikki. Minun makuuni se on liian värikäs, mutta puolustaa paikkaansa runsaan kukintansa ansiosta. Jatkoon siis.

9.  Senior’s Hope

Olen lukenut, että joskus daalia näyttää todelliset kasvonsa vasta kukittuaan useamman kerran, ja luulen, että Seniorin toive kuuluu niiden daalioiden joukkoon. Sen ensimmäiset kukat olivat valjuja, mutta niiden väritys parani syksyä kohti. Violetin ja keltaisen yhdistelmä on erikoinen.

10. Creme de Cassis

Edellisvuonna Mustaherukkalikööri kukki hullun lailla ja jokainen Palasessa käynyt otti siitä valokuvan, mutta tänä kesänä saimme tyytyä yhteen kukkaan kerralla. Juurakko oli istutusvaiheessa todella huonossa hapessa, mutta aurinko teki tehtävänsä ja nostin syksyllä säilytykseen aivan kelpo juurakon. Ensi kesänä sitten taas nautitaan reilummin mustaherukkalikööriä, niin toivon.

11. Linda’s Baby

Lindan vauvaa on moni hehkuttanut somessa, mutta Palasessa se tuotti pettymyksen. Daalian hennot kukkavarret taipuivat alaspäin kukan painosta, ja kukkaa oli vaikea päästä ylipäätään näkemään. Ehkä minulle sattui heikko yksilö.

12. Sebastian

Hankin Keukenhofista kaksi Sebastianin juurakkoa, joista toinen onnistui vaivoin pinnistämään itsestään kolme vähemmän hehkeää kukkaa. Ehkä ensi vuonna sitten paremmalla onnella uudestaan, koska juurakosta tuli hyvän kokoinen.

13. Jowey frambo

Tämä uusi lajike onnistui tuottamaan kaksi kukkaa syyskuun lopulla juuri ennen hallaöitä. Juurakko oli kuitenkin kauden päätteeksi ihan kunnollinen, joten ehkäpä ensi kesänä näemme, mikä Vadelma on daalioitaan.

--

Tänä syksynä jouduin etsimään daalian juurakoille uuden talvehtimispaikan, koska taloyhtiö romutti kylmäkellarit tarjoamatta uutta viileäsäilytyspaikkaa tilalle. Voi olla, että myöhemmin saadaan kylmäkaappeja, mutta vähintään tämä talvi on pärjättävä muilla keinoin.

Jaoin juurakot niin, että osa viettää talven lämpimässä autotallissa ja osa Villa Palasen tuvassa, jossa on ensi kertaa ylläpitolämpö läpi talven. Juurakot ovat isoissa muovilaatikoissa turpeen peitossa, kannet raollaan. Tähän asti niillä on ollut kaikki hyvin molemmissa paikoissa.

Enää en kuitenkaan uskalla sanoa, että juurakoiden talvetus ja esikasvatus olisi helppoa tai onnistuisi aina. Minähän onnistuin tekemään samalla kaudella molemmat kardinaalivirheet eli kuivattamaan ja homehduttamaan juurakot. Taito sekin.