Kuvittelin, että nätin mekon empireleikkaus häivyttäisi pömppömahani. Kuinka väärässä olinkaan! Näytin odottavalta äidiltä. Mikä nyt neuvoksi?

Olin tilannut mekon Bodenin nettikaupasta, koska ihastuin sen erikoisen muotoiseen kaula-aukkoon. En osannut yhtään varoa empireleikkausta, ajattelin vain, että maha varmaan mahtuu hyvin. Laihan mallin päällä viskoosikrepistä valmistettu mekko näytti valokuvissa ihanan väljältä ja kepeältä.

Tanakalla tantalla sama vaate näytti kuitenkin ihan erilaiselta. Katsokaa nyt:

Rintojen alta suoraan helmaan asti A-linjaisena laskeutuva mekko kätki kyllä vatsan, mutta peitti samalla näkyvistä myös vyötärön kaaren. Olisihan minun pitänyt jo tietää, että minulle sopivat parhaiten melko napakasti vartalonmyötäiset mekot. Eivät tällaiset.

Jospa ongelma poistuisi yhdistämällä mekkoon jotakin? Neulelaatikosta sattui ensimmäisenä käteen harmaa merinovillaneule. Se osoittautui kuitenkin aivan liian pitkäksi ja laatikkomaiseksi. Ei auttanut yhtään, että neule oli ohutta. Sotanorsu mikä sotanorsu.

Entä sitten lyhyt, eteen solmittava neule? Sen avulla saisin vyötärön esiin. Mutta ei, sekään ei näyttänyt hyvältä. Neule katkaisi mekon A-linjan epäpukevasti. Yhdistelmä näytti kauhealta sekä takaa että edestä.

Seuraavaksi kokeilin suoralinjaista, mutta lyhyehköä puuvillaneuletta. Yllättäen se sopikin mekon kanssa ihan hyvin. Se myötäili mekon A-linjaa eikä ollut liian pitkä.

Oliko ongelma nyt ratkaistu?

No ei. Vasta valokuvia katsoessani tajusin, että mekko on aivan selvästi vähintään viisi senttiä liian lyhyt!

Vaate jäi useaksi viikoksi kaappiin. Samaan aikaan ostamani samanmallinen, mutta kuviollinen tunika oli kuitenkin jatkuvassa käytössä. Siitäpä sainkin oivalluksen: entä, jos mekko ei olekaan liian lyhyt, vaan liian pitkä! Minähän tekisin siitäkin tunikan.

Tuumasta toimeen ja kangassakset käpälään. Mekon helmassa oli kaksinkertainen kaitale. Kun lyhensin helman juuri kaitaleen yläpuolelta, sain sauman kätketyksi kaitaleen alkamiskohtaan. Tavallaan siis vain siirsin kaitaleen 20 senttiä ylemmäs.

Ja kun ompelukone kerran oli esillä, lyhensin samalla myös raidallisen trikoohameen. Olin jo siirtänyt sen kierrätykseen menevien kasaan, koska se oli epäpukeva ja liian pitkä. Lyhensin sitä viisi senttiä. Ja kas, nämähän sopivat yhteen!

Kuvat todistavat, että myös ylipainoinen voi käyttää vaakaraitoja ja myös alaosassa. Niitä ei vain saa olla liikaa. Kaikki on kiinni mittasuhteista. Kokovartalopeili kertoo, mikä sopii.

Parhaalta tunika näyttää kuitenkin tummansinisten farkkujen kanssa.

Olisin voinut lähettää mekon takaisin, ja rahani olisi palautettu. Nyt minulla on kaksi mieluisaa tunikaa, sininen ja kuviollinen. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

--

Päivän kuva: Minä, mekko ja puuvillaneule. Mekon kaula-aukosta pilkottaa aluspaita, jonka pitsiupotus on sattumalta aivan saman muotoinen kuin mekon kaula-aukko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

tuulamami
2/3 | 

Teitpä oivat korjaukset.  Olen useammankin kerran lukenut närkästynyttä kritiikkiä siitä, miksi pukeutumisjutuissa neuvotaan häivyttäämään vartalon virheitä ja korostamaan hyviä puolia. Juuri siksi, että kokonaisuuden mittasuhteet ovat olennaisen tärkeitä. Ei suinkaan siksi, että pukeutuja olisi jotenkin viallinen. Valmisvaatteet eivät todellakaan ole yksilöllisesti räätälöityjä, me olemme. Kun kokonaisuus on tasapainossa, tuntuu asu omalta. Kokovartalopeili on paras pukeutumisneuvoja. Mainio juttu.

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/3 | 

Kiitos kommentoijille! 

Olen samoilla linjoilla kuin Tuula. Kaikille ei ole yhtä tärkeää pukeutua niin, että  lopputulos miellyttää silmää, mutta itse olen pyrkinyt siihen aivan pienestä pitäen. Ajattelen, että minulla on virheetön perintövartalo kokonumerosta riippumatta. Mittasuhteiltaan väärät ja keskenään sopimattomat vaatteet kuitenkin pilaavat vaikutelman. Olisi hölmöä vaatia muita pukeutumaan rumasti, kun he voivat sopivilla asuvalinnoilla näyttää paljon paremmiltakin. Sallin saman itselleni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016