Sain lauantaiyönä unen päästä kiinni vasta kuuden jälkeen aamulla. 

En osannut ennustaa sitä. Työviikko oli ollut ehkä vähän tavallista kiireisempi, muttei stressaava. Poikkeuksellisesti tein töitä myös perjantaina, mutta lopetin jo kahden jälkeen iltapäivällä. En valvonut työpaineiden takia.

Avasin kuohuviinipullon myöhäisen salaattilounaani kanssa, mutta join vain puolitoista lasillista. Iltaan mennessä alkoholi oli varmasti jo haihtunut kehostani, joten se ei mitenkään voinut häiritä untani.

En syönyt raskaasti illallakaan vaan pikemminkin kevyesti: kulhollisen kotitekoista mansikkarahkaa ja Ullan pakarin ruisleipää oivariinin kera. Ruoansulatus tuskin piti minua hereillä.

Makuuhuoneessa oli pimeää ja hiljaista. Patjani on melkein uusi ja mielestäni sopivan pehmeä. Lakanatkin oli vaihdettu hiljattain. Unihygieniassa ei olisi pitänyt olla isompaa vikaa.

Olin ottanut 3 milligrammaa melatoniinia heti yhdeksän jälkeen illalla. Samalla otin allergialääkettä ja laitoin allergiasilmätippoja, koska homesienten itiöitä on edelleen aika paljon liikkeellä. En kuitenkaan valvonut fyysisen epämukavuuden tai kipujen takia. Jänteet eivät olleet kipeät eikä iskiashermo muistuttanut itsestään. Mikä siis vaivasi?

En malttanut lopettaa kuvakirjan tekemistä ajoissa.

Olin alkanut viimeistellä valokuvakirjaa alkuillasta. Ajattelin katsoa ihan pikaisesti, saisinko sinne sopimaan jonkin lisäkuvan, mutta sitten uppouduinkin etsimään ja käsittelemään kuvia ja tekstittämään niiitä. Huomasin, että puoliso meni nukkumaan puoliltaöin, mutta olin itse vielä täysin virkeä. En malttanut lopettaa ajoissa.

Ymmärsin kyllä, miten voisi käydä. Ajattelin kuitenkin, että kun olen hyvässä vauhdissa eikä nukuta niin miksen jatkaisi. Joka tapauksessa halusin kirjan valmiiksi viikonloppuna. Sama kai se on, mihin aikaan vuorokaudesta sen tekee.

Olin myös ottanut nokoset iltapäivällä – iso virhe, jos haluaa nukkua kunnolla seuraavan yön. Olen huomannut, että kello 15 on raja. Sitä ennen voin nukkua miten paljon tahansa ilman, että se vaikuttaa seuraavan yön uneen. Mutta jos otan nokoset sen jälkeen, saan suurella todennäköisyydellä sanoa heipat seuraavan yön unille. 15 minuutin mindfulness-rentoutuminen sopii myöhemminkin, muu lepo ei.

Sain kirjan valmiiksi puoli kolmen aikaan yöllä, pesin hampaat ja menin nukkumaan.

Havaitsin nopeasti, että kehon virkeysnappula oli jäänyt jumiin. Etenkin jalat tuntuivat levottomilta ja niitä piti siirrellä koko ajan. Mietin, että olihan sentään viikonloppu eikä lauantaiksi ollut ehdottoman pakollista ohjelmaa, joten tilanne ei ollut kovin vakava. Puin uudelleen kotihousut, villasukat ja villatakin ja menin olohuoneeseen.

Nojasin parvekkeen kaiteeseen, nuuhkin kosteaa yöilmaa ja katselin ympärilleni.

Ei unettanut, mutta nälätti. Vuorossa oli yöpala: ruissämpylä ja lasi Pepsimaxia. Juu, Pepsissä on kofeiinia, mutta niin vähän, ettei se mielestäni vaikuta minuun sitä tai tätä. Koen olevani immuuni kofeiinille enkä piristy edes kahvista, minkä takia en juo sitä ollenkaan. Geenitestin mukaan kofeiini poistuu kehostani tavallista nopeammin. Syödessäni katselin eilisen lehteä, jota en ollut ehtinyt lukea päivällä. Lehti ei kuitenkaan oikein koukuttanut.

Oli kaunis yö. Kuljeskelin ikkunalta toiselle katsellen maisemia ja päädyin lopulta parvekkeelle. Kuu ei ollut enää aivan täysi, mutta se paistoi kauniisti pienen pilviharson läpi. Tähtiäkin näkyi muutama. Nojasin parvekkeen kaiteeseen, nuuhkin kosteaa yöilmaa ja katselin ympärilleni.

Kello taisi olla puoli viisi. Mikaelin kirkon suunnasta asteli miekkonen sangen horjuvin askelin kohti jokirantaa. Hän harhautui ajotielle ja pysähtyi siihen tutkimaan puhelintaan. Onneksi katu, joka on tavallisesti vilkasliikenteinen, oli nyt täysin tyhjä. Torilta päin kohti satamaa eteni kolmen nuoren naisen kombo kovaäänisesti jutellen ja kiljahdellen. He katosivat pian ruutukaavan syövereihin. Oli jälleen hiljaista.

Katselin kukkiani ja kastelin Askolan, joka on liian pienessä ruukussa. Daalia kurotteli kohti kattoa. Päätin ottaa siitä leikkokukkia seuraavana päivänä, jottei kukkien kauneus jäisi katonrajassa vaille ihailua.

Tällä välin päivän lehti oli kolahtanut postiluukkuun. Sen välissä oli Kuukausiliite. Sain luettua sen melkein loppuun, kun silmäluomeni vasta alkoivat painaa. Oli jo valoisaa ja kello oli kuusi. Nukahdin heti, nukuin kolme tuntia ja heräsin omia aikojani kello yhdeksän.

Usein en edes muista enää päivällä, että olen valvonut.

En väitä, että pärjään muutaman tunnin yöunilla. Tiedän silti kokemuksesta, että pystyn simuloimaan normaalia toimintaa kokonaisen päivän iltaan asti, vaikka edellinen yö olisi jäänyt 2-4 tunnin varaan. Usein en edes muista enää päivällä, että olen valvonut. Melkein aina nukun seuraavana yönä paremmin, 8-10 tuntia.

Tätä kirjoittaessani kello on puoli kymmenen illalla lauantaina, ja olen kolmen tunnin yöunien jälkeen ollut hereillä yhtäjaksoisesti 12,5 tuntia. Oloni on hivenen väsynyt, mutta olen hyvällä tuulella.

Olen aina ollut herkkäuninen. Täysin valvotut yöt tulivat kuitenkin minulle tutuiksi vasta tietyssä iässä, kun valvoin kipujen takia. Oli piinallista kaatua väsyneenä vuoteeseen vain huomatakseen, että mitä täydellisemmin rentoutuu, sitä kovemmiksi kivut käyvät. Vasta Panacod tepsi kipuihin, mutta sekin vain neljäksi tunniksi kerralla.

Enää en valvo kipujen takia, koska olen lopettanut liikunnan ja minulla on jatkuvasti Panacodia varalla. Nukahtamisen vaikeus on kuitenkin jäänyt päälle. Mikään keino ei tehoa siihen pysyvästi. Olen kokeillut monia nukahtamisen helpottamiseen määrättyjä lääkkeitä, mutta ne joko eivät tehoa tai aiheuttavat sivuoireita. Verenpainelääkkeen aloittaminen auttoi jonkin aikaa, mutta senkään vaikutus uneen ei ollut pysyvä.

Melatoniinilla en ole havainnut haittoja, mutta se ei auta aina. Mitä pidempään sitä käyttää yhtäjaksoisesti, sitä huonommin se helpottaa unensaantia. Tällä hetkellä sen vaikutus on minimaalinen tai nolla.

Olenkin alkanut ajatella, että meitä unettomia tarvitaan johonkin.

Valvon usein kahteen tai kolmeen ja pari kertaa kuussa aamuun asti – usein täydenkuun aikaan, mutta muulloinkin. Lomilla vuorokausirytmini saattaa kääntyä pidemmäksi ajaksi päälaelleen niin, että saan unen päästä kiinni vasta aamulla ja nukun yhteen-kahteen asti iltapäivällä. Tällaisen jälkeen on tietysti erittäin ankeaa palata normaaleihin työaikoihin.

Nelipäiväinen työviikkoni on vähentänyt paljon vuorokausirytmiin ja unettomuuteen liittyvää painetta. Ajattelen, että kyllähän nämä päivät kestää, kun pian saa nukkua kolme päivää vaikka putkeen. Pitkä viikonloppu varmistaa sen, että pystyn lepäämään riittävästi. Ja toisaalta pitkänä viikonloppuna voin tehdä kuten viime yönä eli valvoa, jos siltä tuntuu.

Sosiaalisen median kuplassani on monia, jotka kärsivät uniongelmista. Minulla ei ole heille viisasten kiveä. Minäkin olen kokeillut aivan kaiken paitsi unitohtorin vastaanottoa, enkä tiedä yhtään täysin varmaa keinoa unen saamiseen.

Mitä et voi muuttaa, voit hyväksyä. Olenkin alkanut ajatella, että meitä unettomia tarvitaan johonkin. Ehkä siitä on ihmiskunnan säilymiselle etua, että joku valvoo aina.

Kyllä minäkin tiedän, että myöhästynyt unirytmi kohottaa monien sairauksien riskiä. Väitän kuitenkin, ettei mitään korkeampaa riskiä olisi, ellei ympäröivää yhteiskuntaa olisi rakennettu aamuvirkkujen ehdoilla. Meidän illanvirkkujen on pakko elää vastoin luontaista rytmiämme, mikä aiheuttaa stressiä, ja pitkittynyt stressi kohottaa sairastumisriskejä.

En usko, että omintakeiselle unen ja valveen rytmilleni on parannuskeinoa. Ei sitä myöskään tarvitse parantaa, koska en pidä sitä sairautena. Se on ominaisuus, joka minulla on ja jonka kanssa olen oppinut elämään. Ainakin jotenkuten. Minähän jopa nautin paheestani.

Eläkkeelle pääsyssä tulee aikanaan olemaan ihaninta se, että voin alkaa elää oman vuorokausirytmini mukaisesti. Niin kuvittelen. Voin nukkua ja valvoa ihan milloin huvittaa. Sen täytyy muistuttaa taivasta maan päällä.

--

Päivän kuvat: Kaktusdaalia Gold Crown parvekkeeltani.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla